Johnana

Juhlapaikkakunnan valinta

22 viestiä aiheessa

Elikkäs tiedustelisin, että miten teidän juhlapaikkakuntanne valiintui?

Itsellä siis tilanne, jossa pohditaan kahden eri paikkakunnan välillä ja kumpikaan ei tunnu oikein toimivan. Kriteereinä siis on, että kirkon on oltava minulle tai herra sulhaselle "kotikirkko". Kirkot ovat siis Espoon tuomiokirkko tai Koski tl:n kirkko. Hyvin erilaiset paikat aiheuttavat nyt siis valinnanvaikeutta. :unsure:

Tiedän että perinteiden mukaan häät järjestetään morsiammen kotipaikkakunnalla, mutta olen kuullut myös muista tavoista valita paikkakunta. Onko paikkakunnan valinta aiheuttanut muille päänvaivaa? Mitkä kriteerit olivat tärkeitä omassa valinnassanne?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille oli itsestäänselvyys, että häät järjestetään kaupungissa, jossa olemme molemmat asuneet lähes koko ikämme (tai no, mies on asunut lähikunnassa, mutta opiskellut samassa kaupungissa). Päätöstä puoltaa myös se, että molempien vanhemmat ja suurin osa sisaruksistakin asuu lähettyvillä. Mutkia matkaan aiheuttaa kuitenkin se, että asumme nyt toisella puolella Suomea, eli kaikki järjestelyt pitää hoitaa etänä. Emme kuitenkaan voisi kuvitella juhlien järjestämistä nykyisessä asuinpaikassa, koska silloin kaikkien vieraiden pitäisi matkustaa ja majoittua juhlien takia.

En kuulu kirkkoon, joten minulla "kotikirkko" ei ollut ratkaiseva valintakriteeri. Myöskään tietty juhlapaikka ei päätökseemme vaikuttanut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät halutaan pitää nykyisellä asuinpaikkakunnalla.Ei haluttu häitä Helsinkiin eikä keski-suomeen...Tunnemme nyt olevamme kotona, joten asia oli hyvin helppo päättää:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja vieraat jos eivät halua matkustaa häidemme takia, niin voivat sitten olla tulematta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä päätöksen tekeminen hääpaikkakunnasta oli todella helppo, koska olemme molemmat kyseiseltä paikkakunnalta kotoisin. Myös selvä valtaosa häihin kutsuttavista ihmisistä asuu siellä/on sieltä kotoisin, joten näinpä ollen aateltiin sitten että ehkä meidän on helpompi matkata häitä varten sinne päin kuin olettaa että kaikki häihin kutsuttavat vähän päälle 50 ihmistä viitsisivät lähteä ajelemaan tai muuten jotenkin taittamaan sitä about 200km:n välimatkaa nykyiselle asuinpaikkakunnallemme. Lisäksi asiassa vaikutti toki piheyskin ihan vaan sen verran että kun häät saadaan kerta järjestettyä paikkakunnalla jossa lähes tulkoon kaikki vieraat asuvat, ei meidän tarvitse ruveta miettimään ihmisille majoituspaikkoja. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä valinta kävi yllättävän helposti ilman suurempia riitoja asiasta. Olemme mieheni kanssa aivan eri paikkakunnilta kotoisin, mutta olin aina kuvitellut meneväni omassa kotikirkossani naimisiin. Mies suostuikin tähän hyvin helpolla, sillä hän ei pidä omasta kotikirkostaan eikä nykyisen asuinpaikkamme kirkko myöskään miellytä kumpaakaan. Vaihtoehtoja ei siis loppujenlopuksi ollut kuin tuo yksi. :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me päädyttiin nyt tuohon miehen kotipaikkakuntaan :) Asutaan nimittäin omalla kotipaikkakunnallani ja koin, että jos juhlat pidetään täällä ne ovat helpommin vain "yksi päivä muitten joukossa". Halusin siis jotain vaihtelua arkeen ja miehen kotipaikkakunta tuntuu jo kotoisalta, koska käymme siellä niin usein.

Kynnykseni oli lähinnä tuo vieraiden matkaaminen, mutta päädyinpä samaan tulokseen kuin Hymy:

Ja vieraat jos eivät halua matkustaa häidemme takia, niin voivat sitten olla tulematta :)

Kyllähän siitä reilusta sadasta joutaakin jo karsimaan ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli alunperin vaihtoehtoina jomman kumman kotipaikkakunta, mutta lopulta päädyttiin nykyiseen asuinpaikkakuntaamme. Kompromissi :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä vielä arvotaan syksyn 2014 häiden sijaintia. Joko nykyisen asuinpaikan (lähellä omaa kotipaikkaani) seutu tai sitten miehen kotipaikan seutu. Kaikki riippuu lähinnä siitä, että kummasta löytyy parempi juhlapaikka. Jokatapauksessa osa vieraista joutuu matkustamaan ja majoittumaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alunperin oli ajatuksena, että häät järjestetään Helsingissä kun täällä asumme ja suuri osa vieraista myös. Lisäksi minun ja miehen ulkomailla asuvat sukulaiset joka tapauksessa matkustavat Helsingin kautta, niin olisi ollut helpompaa. Mutta. Molemmat mummuni ovat jumissa (= kyvyttömiä matkustamaan) kotipaikkakunnallani, eivätkä olisi voineet tulla häihimme, jos ne olisivat olleet Helsingissä. Siispä päädyimme siihen, että häät järjestetään lapsuudenkodissani johon myös mummut pääsevät. Vieraista suurin osa joutuu nyt matkustamaan, mutta kotipaikkakuntani majoituskapasiteetti on oikein hyvä ja ne ketkä eivät halua matkustaa vaivaista 250 km, voivat sitten jättää tulemattakin. Lisäksi näin säästyy myös aikamoinen summa rahaa, kun emme joudu maksamaan juhlapaikasta vuokraa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä juhlapaikkakuntaa valitessa tärkeintä oli, että juhlapaikka on joko meidän nykyisellä asuinpaikkakunnalla, jotta olen itse lähellä tai vanhempieni kotipaikkakunnan läheisyydessä, jossa äitini voi järjestää asioita. Koska äiti sitten lobbasi kovasti lapsuuden kotipaikkakuntani puolesta, päädyimme pitämään juhlat siellä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hääpaikan valinta oli kompromisseja täynnä. Lähinnä kirkko, hääpaikka & miljöö sekä välimatkat vaikuttivat. Molemmilla on myös vahvoja tunnesiteitä hääpaikkakuntaa kohtaan, mikä lienee ensiarvoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mietimme aluksi melko pitkään millä paikkakunnalla häitämme vietämme. Päädyimme kuitenkin nykyiseen kotipaikkakuntaan, koska häiden juhlapaikka  ja kirkko ovat lähellämme ja se helpottaa käytännön asioiden järjestelemistä. Toisena vahvana ehdokkaana oli vanhempieni kotipaikkakunta, mutta monen kuukauden etsimisen jälkeen ei sopivaa juhlapaikkaa tuntunut löytynyt.

 

Kriteereinä meillä oli häiden juhlapaikan suhteen se, että välimatka kirkolle olisi lyhyt, miljöö kaunis, paikan päällä voisi halukkaat yöpyä ja juhlatilaan saisi tuoda omat juomiset. Vihkikirkoksi valitsimme juhlapaikan läheisyydessä olevan kirkon.
 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olemme kotoisin ihan eri puolilta Suomea, mies asuu kaupungissa, jossa opiskelimme ja minä asun ulkomailla. Näinpä päädyimme lopulta järkkäämään juhlamme lähellä miehen kotipaikkaa, sillä näin miehen vanhemmat voivat osallistua järjestelyihin ja suurin osa vieraista asuu lähempänä tätä paikkaa. Minun vanhempiani tämä järjestely ei tuntunut haittaavan ollenkaan, sillä he eivät oikeastaan edes halua vaivata päätään järjestelyillä. Enkä minäkään halua vaivata heitä. He kun joutuivat järkkäämään ihan liikaa siskoni häissä, joten on vain reilua, etten nyt rasita heitä omillani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juhlapaikan sijaintia valitessa kriteerinä oli, että se ei saa olla missään nimessä yli tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa, mielellään alle puoli tuntia. Olemme kuitenkin asuneet tässä kaupungissa molemmat jo pitempään. Kummankaan kotipaikkakunnalla ei haluttu juhlia pitää monestakaan syystä, esim. todella pitkä matka molempiin, ei ole asuttu niissä vuosikausiin itse, paikkakunnalla ei paljoa kavereita/sukulaisiakaan, juhlat haluttiin järjestää itse jne., joten ei käynyt mielessäkään lähteä vaikeuttamaan järjestelyjä näin. Lisäksi suurin osa vieraista joutuu kuitenkin matkustamaan. Juhlapaikka itsessään valikoitui sitten juhlapaikan ominaisuuksien ja kokonaisuuden perusteella ja loppujen lopuksi tingittiin sen verran, että juhlapaikkaan on melkein se 30 minuutin ajomatka meiltä kotoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen itse paljasjalkainen turkulainen ja mies on asunut täällä myöskin jo lähemmäs 10 vuotta. Meille oli siis itsestäänselvää, että järjestämme juhlat Turussa, koska vieraistamme 80% asuu Turussa tai lähikunnissa.

Miehen äiti vaikutti kuitenkin päätöksestä yllättyneeltä ja tokaisi vain häistä kertoessamme, että "missäs aiotte pitää? Turussa vai?" ja kun näin kerroimme tekevämme tuleva anoppi pyöritteli vaan silmiään eikä kommentoinut enää mitään. Miehen vanhemmat asuvat keskellä Hämeen korpea paikkakunnalla, jossa asuu alle 400 ihmistä.

Mitenkään ei olisi mahdollista järjestää juhlia siellä, koska a. ei sopivia tiloja juhlille eikä majoitukselle, b. se 80% kutsuituista joutuisi ajamaan väh. 1,5h matkan kyseiselle paikkakunnalle (me mukaan lukien), c. en koe mitään tunnesiteitä kyseiseen paikkaan, joten en halua siellä häitämmekään viettää.  <_<

OT: Odotan sitä hetkeä, kun miehen vanhemmat ottavat puheeksi sen, että he varmaankin voivat yöpyä kyseisenä juhlaviikonloppuna meillä kuten aina Turussa käydessään. Snowflake's chance in hell for that to happen!  :ph34r:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me lähdettiin etsimään juhlapaikkoja Tampereelta, koska itse halusin juhlia täällä, missä asutaan yhdessä, ei kummankaan omalla kotipaikkakunnalla. Sulho oli alkuun vähän nyreissään ja olisi ehkä hieman kaivannut kotiseudulleen, mutta kun totesin, että perinteisestihän häät juhlitaan morsiamen kotipaikkakunnalla, niin tyytyi Tampereeseen :girl_haha:

 

Täältä olikin sitten yllättävän vaikea löytää meille sopivaa juhlapaikkaa, ja epätoivoissani kävin loppujen lopuksi läpi myös molempien kotipaikkakuntien tarjonnan, sekä bonuksena tutkin Saariselkää vaihtoehtona (mentiin siellä kihloihin). Loppuviimein sopiva paikka löytyi Ikaalisista, joka vielä Pirkanmaahan kuuluvana laskettakoon melkein-Tampereeksi, ja joka sitä paitsi on aikalailla meidän kotipaikkakuntien puolivälissä - täydellinen kompromissi siis :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan entisiä Helsinkiläisiä kummatkin. Muutettiin viime vuonna Pornaisiin, ja nyt hääpaikkaa etsiessä mietittiin myös muita kuin helsingin paikkoja, lähinnä Porvoota. Helsinki vei voiton siksi, koska kaikki meidän kutsutut asuu siellä, ja Porvoossa pidettäviin häihin ei osa olisi välttämättä tullut, ja juhlat eivät olisi varmasti jatkuneet niin pitkään. Osa olisi lähtenyt heti kuljetuksen tultua pois, ja fiilis olisi lätistynyt joko bussissa tai jatkopaikassa. Helsingistä kaikki pääsee kotiinsa, mihin aikaan tahansa omin nokkinensa. 

 

Vaikka asutaankin maalla, ei meidän tarvitse pakottaa vieraita kaupungista pois :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me juhlittiin omalla kotipaikkakunnallamme vaikka etiketin mukaan ois kai pitäny juhlia siellä mistä morsian on kotoisin/missä morsiamen vanhemmat asuu..?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

ja paikkakunnan valinta aiheutti vähän päänvaivaa juurikin siksi että oletus oli, että ois mun vanhempien paikakunnalla juhlittu mutta toisaalta suuri osa juhlijoista tuli meidän kotipaikakunna läheltä eikä mun vanhempien kotipaikkakunnan läheltä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^minun mielestä tuo morsiamen kotipaikkakunta -juttu ei kuulu todellakaan hääetikettiin :D Etiketti ja tosi vanha käytäntö ei ole sama asia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille valikoitui entinen kotipaikkakunta, jossa minä olen käynyt lukiot ja yliopistot ja mieskin opiskellut sekä asunut jonkun 10-15 vuotta (ja missä ollaan myös tavattu ja aloiteltu yhteista taivalta). Nykyiseltä kotipaikkakunnalta ei tuntunut löytyvän sopivaa juhlapaikkaa, ja entinen kotipaikkakunta on isompi kaupunki -> paremmat palvelut, enemmän vaihtoehtoja esim. häiden ruokapuolen järjestämisen suhteen, palvelut ovat tutummat yms. Suku ja ystävät on hajallaan ympäri Suomea pk-seudulta Lappiin asti, joten joku ajaa jonnekin joka tapauksessa eikä siten vieraiden ajomatkat vaikuttaneet asiaan.

 

Ollaan ensi kesänä vapaita tulemaan ja menemään, niin mehän muutetaan 2kk ennen häitä takaisin opiskelupaikkakunnalle, tanssitaan häät ja katsotaan, mihin siitä sitten eteenpäin. Muutkin kaupungit olisivat kelvanneet, mutta juhlatilan ja pitopalvelun valinta sekä saatavilla olevien palveluiden tuttuus itselle ratkaisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään