Jupinaketju kosinnanodottelijoille

[Guest Annika]

Minun kummisetäni meni oman vaimonsa kanssa naimisiin 6 kuukautta ensitapaamisen jälkeen ja 3 kuukautta häiden jälkeen heille syntyi ensimmäinen lapsi. Tästä on aikaa nyt jo 15 vuotta ja he ovat edelleen onnellisesti yhdessä, nyt kahden lapsen vanhempia. Mutta: olen heidänkin kohdallaan hieman ihmeissäni, että sellaisella vauhdilla tehdyt "elämän suurimmat ratkaisut" ovat kantaneet niin pitkälle. Eihän puolessa vuodessa opi toista niin syvällisesti tuntemaan. Heillä on käynyt myös käsittämättömän hyvä "tuuri",

Vähn OT:nä: Minusta ei voi verrata omien vanhempiemme "naimisiinmeno-aikaa" nykyelämän menoon. Silloin ei "saanut" "testailla" vuosikausia eri ihmisiä, sinkkuilla jne. Silloin seurusteltiin vähemmän aikaa, mentiin nopeasti naimisiin ja tehtiin lapsetkin aikaisemmin.

Tipzilla, kiitos kommentista. Otanpa kuitenkin vielä uudestaan. En tarkoittanut tässä "omien vanhempiemme naimisiinmenoaikaa". Sinun ikääsi ja vanhempiesi naimisiinmenoaikaa en toki tiedä, mutta minä olen nyt jo lähes 30-vuotias ja minun vanhempani ovat menneet naimisiin 1980-luvun alussa. Silloin hekin ovat seurustelleet, asuneet yhdessä ja olleet kihloissa 4 vuotta ennen häitä. Ja kyllä hekin ovat "testailleet" muita kumppaneita ennen kuin toisensa tapasivat. Se on ollut siihen aikaan jo ihan yleistä. Aiemmassa viestissäni puhuin kummisedästäni ja hänen vaimostaan, jotka ovat menneet naimisiin 15 vuotta sitten (siis vuonna 1997). Silloin on ollut jo ennemmin sääntö kuin poikkeus, että ensin seurustellaan, testaillaan, katsellaan, asutaan avoliitossa pitkään ja mennään vasta muutaman vuoden päästä naimisiin. Aivan kuten nyt 2010-luvullakin. Siksi pidän kummisetääni esimerkkinä pikakihlauksen ja -naimisiinmenon onnistumisesta, ainoasta, jonka tiedän. Se olisi voinut 1990-2000-lukujen vaihteessa kariutua aivan niin kuin tänäkin päivänä ja niin kuin niissä hyvin usein myös käy. Tuo mistä viestissäsi puhuit, että ajan henki on vaatinut nopeaa vakiintumista ja lasten tekoa, ei päde minun antamaani esimerkkiin, koska ei ajan henki ole ollut sellainen enää 1980-luvulla eikä varsinkaan 1990-luvulla. Se on ollut pikemminkin 1950-60-lukua ja vielä sitäkin aiempia vuosikymmeniä. Siis sitä aikaa, jolloin ainakin minun vanhempani ovat olleet vasta lapsia.Toki esim. uskontoon liittyvät vakaumukselliset syyt voivat edelleen olla syynä siihen, että mennään nuorena nopeasti naimisiin ja lapset syntyvät nopeasti perään ja sitten liitto kestää tavallaan sen vakaumuksen vuoksi, mutta tästä ei ollut minun aiemmassa viestissäni kysymys.

[Tipsis]

^Juu en kyllä mielestäni erityisesti kohdistanut kommenttiani sinulle enkä eritoten 1990-luvuille. Pahoittelut, jos lainaukseni antoi sen kuvan, että se oli vain liittyneenä kummisetääsi, ja loukkaannuit. En puhut 90-luvusta, enkä huomannut, että sinä olit antanut vuoden -97.

Ajattelin, että olisi tarkoittamani ajankohta olisi kaikille selvä, eli sama kuin sinäkin puhuit 1950-1970 ja sitä aiemmin syntyneet&aikuistuneet, vaikkakaan minusta 1980-luvulla "sinkkuilu" ja "testailu" ei ollut samalla tavalla hyväksyttyä kuin nyt. Minusta nykyajan "trendit", mm. yhden illan jutut elämäntapana, teinikihlat, ikuisuuksien avoliitto ja helpot erot eivät ole todellakaan kuuluneet vanhempieni tai meidän tuttavapiirin elämään nuoruudessa (60-75v.). Tämä on siis minun "kasvatukseni"/kokemukseni ja siksi varmaan itsekin haluan mennä naimisiin ja seurustelen vain tositarkoituksella.

Minusta ei kuitenkaan voida verrata esim. 1990 syntyneen pikakihloja v. 2012 ja 1960 syntyneen pikakihloja v. 1997. Tätä pointtia yritin hakea, eli minusta parikymppisten pikakihlat ja teinikihlat (joista juuri käsittääkseni täällä purnattiin!!) eivät ole sama asia kuin vanhemman, 30v viiva keski-ikäisen ihmisen kihlat/naimisiin meno, koska HARVOIN nuorempana tietää yhtä hyvin mitä hakee ja ehkäpä tarvitsee juuri sitä testailu- ja kokemusaikaa ennen kuin on varma mitä on itse ja mitä haluaa toiselta. Ehkäpä jotain tähän tyyliin: http://www.feissarimokat.com/2012/11/suhde-vakaalla-pohjalla/

Kevennyksestä huolimatta haluaisin sanoa, etten tietenkään sano, etteikö 15-vuotiaista lähtien yhdessä olleet voisivat olla yhtä onnellisia yhdessä loppuelämäänsä kuin kolmannen aviomiehen kanssa olevat! Sehän on aina ihmisistä kiinni, miten hommassa käy, mutta ajan henki ko aikana sekä kasvuvuosina vaikuttavat asiaan.

[Norps]

mutinaajupinaa...

me on oltu miehekkeen kanssa yhessä kolme ja puoli vuotta joista viimisemmät 2,5 asuttu yhteistä omaa kotia. hän viime vuodenvaihteessa tuumas että hänen "uudenvuodenlupaus" olis kosia tämän kuluvan vuoden aikana. jätin omaan arvoonsa moiset höpöstykset vaikka korvaan kuullosti oikeinki hyvältä.

no, vuotta ei oo kovinkaan pitkästi ennää jälellä, kohta tulee kaikki jouluhösellykset enkä sit enää itelle haluis mitään kihlahömpötyksiä loppuvuodelle enkä varsinkaan millekkään juhlapyhille. et meni ikäänkuin polusta seki homma. vaan viime viikonloppuna isännän kanssa jutasteltiin niitä näitä ja sit se vain yhtäkkiä tuumas että ei oo koskaan muistanu kysyä että aletaanko seurustelemaan. että näin sitä sitten vihdoinki sai sen vuosipäivän mitä voi juhlistaa tulevina vuosina.. olin kyllä aatellu mielessäni et se olis kihlapäivä eikä seurustelun alottamispäivä näin pienen ikuisuuden jälkeen...

ei kait siinä. tämä on semmosta vitsinauruhuumoria vain kyllä oikiastiki harmittaa ja välillä meinaa kateuteensa haleta ku oma suhde ei etene mut kaikki ympärillä perustelee perheitä..

[Illuusian.unelma]

Maailman sitoutumiskammoisin koira: http://www.stara.fi/...vi-sormukselle/

Jotenkin tulee oma kulta mieleen tuosta koirasta. Hirveesti kiinnostaisi, mutta pelottaa niin hemmetisti. :-D

Muokattu: November 27, 2012, käyttäjä: Illuusian.unelma

[Sucreries]

Meillä odotellaan esikoislasta, mutta sitä hemmetin kosintaa ei kyllä oo näkynyt eikä kuulunut

Meillä esikoinen jo kohta puolivuotias mutta sitä hemmetin kosintaa ei oo kyllä näkynyt eikä kuulunut Tai onhan! MINÄ kosin, mies sanoi ei. Grr...

Myönnetään: olen juonut pari siideriä yksin kotona haaveillen.

Myönnetään: olen juonut pari lasia viiniä yksin kotona haaveillen.

En todellakaan aio kertoa ukolle kuinka paha mieli tästä on minulle tullut koska sehän se pahin painostus olisi. Haaveilen vain..

[Guest Katri]

Ääh.. oon vajonnu jo niiiin alas et kun luin meidän horoskoopit uudelle vuodelle, niin aloin kuvitella et nyt se tapahtuis!! Mulle oli et vuoden vaihteessa toiveesi toteutuvat ja miehelle et uudesta vuodesta tulee lämmin ja perhekeskeinen tjs..

[Guest Katri]

Nonnii jatkan samalla linjalla.. tällä kertaa tuli luettua naisten lehden vuosihoroskooppi.. mulle luvattiin romanttinen matka synttäreiden aikaan (alkukesä) ja miehelle romanttinen kesä ja syksy häitää/kihlajaisia/yhteenmuuttoa suunnitteville.  Loppuvuos sit hiljasta ja työkeskeistä. Tyhmiähä noi jutut on, en oo koskaa niihi uskonu, yleispätevää löpinää mut silti... voiskos??

[Illuusian.unelma]

Onneksi en usko horoskooppeihin, luvassa ensi vuodelle muutoksia, eikä pelkästään myönteisiä. Ero, työpaikan vaihto, yllätysvauva tai muuta vastaavaa. Urh.

 

Se lähipiirin pikakihlapari on menossa naimisiinkin ihan pian. Olisivatko häiden aikaan olleet yhdessä puoli vuotta. Ei näin.

 

Joulunaikaan näin taas kihlausunta. Mokomat potuttavat minua koko seuraavan päivän, kun mitään ei sit kuitenkaan tapahdu. Tosin tämä ei ollut mikään romanttisuuden huipentuma:  Mies vääntelehti vieressäni sohvalla oudon levottomasti ja sattumalta näin vilauksen sormuksesta hänen kädessään. Aikomuksena oli siis kosia, mutta ei oikein tiennyt mitä sanoisi. Mies  ei tajunnut minun huomanneen, joten jäin vain odottamaan mitä hän aikoo tehdä. No sitten mies vain tuuppasi sormuksen minun suuntaani sanoen, "no tuossa on". Minä siinä sitten istun sormus kädessäni hämmentyneenä, että oliko tämä nyt kosinta vai ei. Tosin sormus oli se, mitä kävimme yhdessä viimeksi katsomassa.

[Guest Alma84]

Jupinaa, jupinaa. Hankalan kesän jälkeen mies vihjaili naimisiinmenosta useampia kertoja, viimeiseen pariin kuukauteen ei mitään. Olen kuitenkin ollut hiljaa itsekin koko asiasta, antanut miehelle tilaa ja aikaa miettiä.

 

Joulukuussa oli monta päivämäärää, jolloin olisin itse voinut kosia (jos siis en olisi se painostava osapuoli jo alun alkaenkin): 12.12.12, 20.12.2012, joulupyhät, uusi vuosi raketteineen. Toisin sanottuna, monta helposti muistettavaa ja ylipäätään tunnelmaltaan juhlavaa päivää, jolloin kosinnasta olisi hyvin pienellä vaivalla saanut sopivassa suhteessa erityisen ja arkisen. Pienen pientä toivoa elättelin koko joulukuun, mutta en ollut kamalan yllättynyt/pettynyt kun päivät lipuivat ohitse ilman sitä suurta kysymystä. Edessä lähiaikoina on vielä seitsemäs vuosipäivä, joita hieman jännitän (vaikka luultavasti turhaan).

Ehkä eniten harmittaa se, että satuin törmäämään vanhoihin kuviin, joissa miehelläni oli kihlasormus sormessaan (kuvia oli myös kihlatusta). Hän on siis ollut parikymppisenä kihloissa, muttei ole koskaan kertonut asiasta minulle. Mies ei kyllä muutenkaan tykkää juuri puhua menneistä tyttöystävistään, joten en sinänsä ihmettele asiasta kertomattomuutta. Kiusaan itseäni ajatuksella, että siinä missä joku toinen on ollut luultavasti jo parin vuoden tuntemisen jälkeen niin rakas, että mies on häntä kosinut, minusta hän ei ilmeisesti ole yhäkään varma. Toisaalta taas tieto siitä, että miehellä on jo takanaan purkautunut kihlaus (vaikkakin yli 10v sitten), auttaa ymmärtämään miehen haluttomuutta lähteä uudelleen kokeilemaan asiaa.

[Illuusian.unelma]

Joulukuussa oli monta päivämäärää, jolloin olisin itse voinut kosia (jos siis en olisi se painostava osapuoli jo alun alkaenkin): 12.12.12, 20.12.2012, joulupyhät, uusi vuosi raketteineen. Toisin sanottuna, monta helposti muistettavaa ja ylipäätään tunnelmaltaan juhlavaa päivää, jolloin kosinnasta olisi hyvin pienellä vaivalla saanut sopivassa suhteessa erityisen ja arkisen. Pienen pientä toivoa elättelin koko joulukuun, mutta en ollut kamalan yllättynyt/pettynyt kun päivät lipuivat ohitse ilman sitä suurta kysymystä. Edessä lähiaikoina on vielä seitsemäs vuosipäivä, joita hieman jännitän (vaikka luultavasti turhaan).

 

.

Tämä jurppii minuakin. Mies on joskus sanonut haluavansa helposti muitettavan päivämäärän ja silti jättää tilaisuuden toisensa perään käyttämättä. Nyt ei taida ollakaan vähään aikaan mitään erityispäiviä tarjolla :-(

 

Meillä on nyt ollut vauvanhankinta tapetilla yhä enemmän ja enemmän. Hormonaalinen ehkäisy on jätetty pois, ja kumeilla mennään. Ajatuksena oli, että tammikuussa oikea yritys saisi alkaa. Eli käytännössä parin viikon päästä olisi sellaiset päivät käsillä. Miehelle olen kuitenkin tehnyt mielestäni selväksi, että en ole valmis lasta yrittämään, ilman kihloja. Ja koetin myös saada ymmärtämään sen, ettei tässä ole kyse mistään kiristyksestä vaan ihan minun omasta uskalluksestani ja omista rajoisani. En sitten tiedä eikö tuo usko päätökseni pitävän, kun vauvakuume kuitenkin vaivaa, vai onko vain unohtanut koko asian, kun mitään ei vaan tapahdu!. En tiedä mitä sitten teen, kun asia on pakko nostaa esille parin viikon päästä. HIrvittää jo etukäteen. Olen nyt koettanut olla puhumatta ja vihjailematta asiasta mitään. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Mulla alkaa oikeasti usko loppua. Kun toisaalta tuntuu, että hän on vakavissaan kanssani, ja toisaalta tuntuu ettei sitoutumisen näin helkkarin vaikeaa pitäisi olla.

 

Kiva, kun voin jurputtaa täällä, niin ei tule kaadettua koko tätä tuskaa miehen niskaan.

[Guest Katri]

Tämä jurppii minuakin. Mies on joskus sanonut haluavansa helposti muitettavan päivämäärän ja silti jättää tilaisuuden toisensa perään käyttämättä. Nyt ei taida ollakaan vähään aikaan mitään erityispäiviä tarjolla :-(

..

Mites 1.3.13 tai 13. mitä-tahansa-kuuta 2013 tai 20.03.2013 tai 13.02.2013 tai ystävänpäivä tai...?

 

Kysyin tän vuoden alkaessa mieheltä sukkojen jälkee et mitähän tänä vuonna meidän elämässä tapahtuu.. en saanu mitää vastausta.

Tonne toisee ketjuu kirjotinki jo et mies on sanonu et se kosinta tulee sitte kun 'vähiten sitä odotan'.. No jos kerta herra aikoo järkätä jotain tosi erikoista nii sitte saan kyllä oottaa maailman tappiin, tekee töitä niin hirveesti et ei kyllä kerkeis mitää järkätä Varmaa unohtanu koko jutun. Enkä ees haluu mitään älytöntä jenkkityyliin! (joo katoin lomalla don't tell the briden kosintajakson)

[hansQ]

Meillä on nyt ollut vauvanhankinta tapetilla yhä enemmän ja enemmän. Hormonaalinen ehkäisy on jätetty pois, ja kumeilla mennään. Ajatuksena oli, että tammikuussa oikea yritys saisi alkaa. Eli käytännössä parin viikon päästä olisi sellaiset päivät käsillä. Miehelle olen kuitenkin tehnyt mielestäni selväksi, että en ole valmis lasta yrittämään, ilman kihloja. Ja koetin myös saada ymmärtämään sen, ettei tässä ole kyse mistään kiristyksestä vaan ihan minun omasta uskalluksestani ja omista rajoisani. En sitten tiedä eikö tuo usko päätökseni pitävän, kun vauvakuume kuitenkin vaivaa, vai onko vain unohtanut koko asian, kun mitään ei vaan tapahdu!. En tiedä mitä sitten teen, kun asia on pakko nostaa esille parin viikon päästä. HIrvittää jo etukäteen. Olen nyt koettanut olla puhumatta ja vihjailematta asiasta mitään. Miksi tämän pitää olla näin vaikeaa? Mulla alkaa oikeasti usko loppua. Kun toisaalta tuntuu, että hän on vakavissaan kanssani, ja toisaalta tuntuu ettei sitoutumisen näin helkkarin vaikeaa pitäisi olla.

Mä sanoin myös miehelle aiemmin, että en ala hänen kanssa mitään vauvaa tekemään jos ei kerta ole valmis edes kihlautumaan (vielä aiemmin olin sitä mieltä että ei vauvoja ennen naimisiinmenoakaan). Tässä sitä nyt sit kuitenkin mennään puolivälissä odotusta, kosintani siis sain muutama viikko sitten. Semmosta se on se vauvakuume    Ei nyt siis sillä että liittyisi sun tilanteeseen mitenkään, mut kuitenkin

 

Toisaalta tuo vauvaprosessi oli omiaan käännyttämään ajatukset pois kosintatouhuista. Siinä kun mietiskeli kaiken maailman ovulaatioita ja ultria, niin ei tullut harmiteltua niin usein sitä, miksei kosintaa kuulu

[Illuusian.unelma]

Tämä jurppii minuakin. Mies on joskus sanonut haluavansa helposti muitettavan päivämäärän ja silti jättää tilaisuuden toisensa perään käyttämättä. Nyt ei taida ollakaan vähään aikaan mitään erityispäiviä tarjolla :-(

..

Mites 1.3.13 tai 13. mitä-tahansa-kuuta 2013 tai 20.03.2013 tai 13.02.2013 tai ystävänpäivä tai...?

No joo, mut eihän mies noita itse kuitenkaan tajua. Ja jos minä vinkkaan, ne päivän "on pilalla", eikä niitä sitn enää voi käyttää.

Että minä olen kyllästynyt koko aiheeseen. Ei ole mennyt kuin Stömsössä...

[Ronda]

Mur. täällä odotettu jo yli 6 vuotta kosintaa    Tai enhän mä nyt koko aikaa ole kosintaa odottanut,mutta ainakin nyt ton 3 vuotta.Mies ei tunnu sitten millään saavan aikaiseksi. Meillä on kuitenkin yhteinen kämppä-ja autolaina sekä lapsi. Ketuttaa myös sama asia kun joku kirjoittikin,että mies ollut jo aikasemmin kihloissa ja se on tapahtunut paaaljon aiemassa vaiheessa suhdetta. Ja niitä kihloja juhlittiin täällä koko viikonloppu ja vieläkin sen ihanat veljet jaksaa niistä välillä muistutella  

Moneen otteeseen ollaan naimisiin menosta puhuttu,mutta mies laittaa asian aina leikiksi Heittelee kaikkia älyvapaita ideoita ilmaan,eikä ota edes mun ehdotuksia vastaan.Todella kypsää 31- vuotiaalta   Miehen ystävätkin kaikki vähintään kihloissa jo ja huomattavasti lyhyemmillä yhdessä oloilla. Nekin jaksaa aina kettuilla tosta kosimattomuudesta miehelle,mutta sekin taitaa olla joku leikki ton mielestä.

 

Meillä on muutenkin suhde mennyt hitaassa tahdissa eteenpäin eikä varmaan oltaisi edes tässä vaiheessa jos en itse olisi laittanut hippuloita vinkumaan. Mutta kosinta on asia jota en aio tehdä.

[Lootuksen kukka]

Mä menin ekan kerran naimisiin muuten silleen, että olin varannut vihkiajan valmiiksi muutaman kuukauden päähän ja sanoin miehelle (oltiin toki oltu kihloissa jo 6 vuotta, meillä oli vuoden ikäinen lapsi jne.) että mä oon varannut vihkiajan sillon ja sillon, että tässä on nyt valinnan paikka.

 

En nyt välttämättä suosittele ihan kaikille, mutta naimisissa oltiin 10 vuotta.

[pink_girl]

Mä alan muuttua jotenkin päivä päivältä katkerammaksi, kun lueskelen facesta muiden kihlausuutisia. On toki ihanaa, että tosi moni ystäväni on kihlautunut ja osa astelemassa alttarillekin tässä piakkoin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että mies vain kammoaa entistä enemmän kihlautumista kaikkien noiden muiden kihlausilmoitusten vuoksi. Hän ajattelee, ettei me nyt voida mennä kihloihin, kun noi kaikki muutkin menee, ni sit se ois vain matkimista. Ja minuunhan tämä vaikuttaa vain siten, että katkeroidun vain lisää koko ajan. 

 

Jouluna odotin jälleen. Odotin ja odotin. Oli kivoja hetkiä, enkä pilannut niitä vihjailemalla mitään. Mitään ei kuitenkaan taaskaan tapahtunut, joten yhdessä vaiheessa minä vain en enää kestänyt ja purskahdin itkuun, kun mies kysyi, miksi olen niin hiljainen. Jälleen kerran sain kuulla samat sanat hänen suustaan. Että hänellä on suunnitelma ja minun tulisi odottaa. Kerroin vihaavani odottamista, joten mies sanoi, että kyllä hän voi minulle aikataulun kertoakin, mutta olisiko se sitten kivaa? No eihän se tietty olisi, mutta kun itse en enää usko, että mies onnistuisi yllättämään minua kihlauksella. 

 

Tänään mies tosin itsekin totesi, että kuin kaamealta tuo kuulostaa, kun sivilisäätyä kysyttäessä joutuu vastaamaan naimaton. 

[Ronda]

^ todella turhauttavaa varmaan olla kokoajan vähän kuin varpaillaan ja odottaa milloin se oikea hetki sitten on tullakseen..Mutta pitkän odotuksen jälkeen se kihlaus maistuu varmasti paljon makeammalle   Tai näin mä ainakin haluan uskoa   Täällä ei ole edes lupailtu mitään kosinnan suuntaankaan,joten olet jo askeleen pidemmällä mua   Kunhan nyt ei enää montaa vuotta tässä menisi tässä kärvistellessä muiden kihlautumisia katellen..

Muokattu: January 3, 2013, käyttäjä: Ronda

[Guest Viluut]

Tuli tuosta siviilisäädystä mieleen..
Että en oikein osaa kuvitella, että olisimme perhe, ennen kuin olisimme naimisissa.

 

Olen myös joutunut toteamaan, että sanalle avopuoliso on vaikea keksiä englanniksi hyvää vastinetta.

Olisiko ehdotuksia?

 

Nyt on voinut heittää suomeksi, aika leppoisasti, "mieheke", "avokki"...

Mutta enkuksi Common law husband on vähän liian kankea ja boyfriend vähän liian kevyt.

 

 

[Guest jkl]

Olen myös joutunut toteamaan, että sanalle avopuoliso on vaikea keksiä englanniksi hyvää vastinetta.

Olisiko ehdotuksia?

 

Nyt on voinut heittää suomeksi, aika leppoisasti, "mieheke", "avokki"...

Mutta enkuksi Common law husband on vähän liian kankea ja boyfriend vähän liian kevyt.

Spouse (tai partner).

[Guest Katri]

..

Jouluna odotin jälleen. Odotin ja odotin. Oli kivoja hetkiä, enkä pilannut niitä vihjailemalla mitään. Mitään ei kuitenkaan taaskaan tapahtunut, joten yhdessä vaiheessa minä vain en enää kestänyt ja purskahdin itkuun, kun mies kysyi, miksi olen niin hiljainen. Jälleen kerran sain kuulla samat sanat hänen suustaan. Että hänellä on suunnitelma ja minun tulisi odottaa. Kerroin vihaavani odottamista, joten mies sanoi, että kyllä hän voi minulle aikataulun kertoakin, mutta olisiko se sitten kivaa? No eihän se tietty olisi, mutta kun itse en enää usko, että mies onnistuisi yllättämään minua kihlauksella. 

..

Sama täällä!!! Tosissaan ottaa pattiin tää oottelu.. Ei sen nyt tarvis olla mikään vuosisadan spektaakkeeli! Kauanko asian 'suunnitteluun' nyt voi mennä, oikeesti! Mitä ne oikee oottaa, tähdenlentoja ja lentäviä lehmiä et ois hyvä??!?! Kun ei selvästikään ollu kyse mistään maagisten päivien valinnasta niinku esim. 12.12.12. Vaikee ymmärtää myös tota miesten yllätykseen ripustautumista, kun asia on jo tapetilla. Mitä luuleeko ne et yllättyy kun ois jo unohtanu ku tarpeeks kauan oottaa? No ainakaan minä en unohda et kosia on 'luvattu'. Miten tässä nyt semmosen asian kokonaan muka unohtais et toinen sais järkättyy sen olemattoman suunnitelmansa ja yllätyksensä... Alkaa tuntua et meillä tommoset jutut on vaan tekosyitä siirtää koko hommaa.

 

Sanos (valehtelis) vaikka sit mielummin et kosinta tulee kesän jälkeen. Sitte vois lopettaa tän ainakin siihe asti. Ovela mies järkkäis sen kosinnan sit nyt lopputalvelle/keväälle, nii vois jopa tulla yllätyksenä. Tällä menolla ei mitään chäänssejä.

 

Viluutille sanosin, et spouse viittaa aika vahvasti AVIOpuolisoon vaik sitä voi myös käyttää puoliso-termillä. Partner on musta tarkempi.

Nii ja anteeks vaa kaikille kun käyn täällä päästelemäs höyryjä.. mut eiks tää ketju ollu sitä varten...?

[pink_girl]

Mulla ei todellakaan ole (enää) sellainen olo, että oltaisiin mitään perhettä, sillä me emme edes asu tällä hetkellä yhdessä!    Eli asuimme jo monta vuotta yhdessä saman katon alla ja kutsuimme toisiamme avopuolisoiksi. Kesän lopulla jouduin kuitenkin virallisesti jättämään yhteisen kotimme, koska sain töitä ulkomailta. Viranomaisten silmissä emme siis ole enää mitään. Tuntui todella pahalta kirjoittaa joihinkin papereihin, ettemme asu enää yhdessä, mikä siis tulkittiin avoeroksi viranomaisten taholta. 

 

Odotan vain sitä päivää, kun saan jälleen asua yhdessä mieheni kanssa   Se on kuitenkin vielä tärkeämpää kuin tuo kihlautuminen, sillä en jaksaisi olla erossa päivääkään!

[Illuusian.unelma]

Mua ällöttää tässä varmaan eniten se, että eletään kuitenkin aikaa, jolloin naiset ovat tasa-arvoisia joka suhteessa. On omat rahat ja  päätäntävalta elämänsä suhteen. Ei eletä enää aikaa kuokka ja kanto, jolloin miehen piti elättää vaimonsa ja vaimon tehtävä oli passata. Ei, yhdessä päätetään asunnonostosta ja yhdessä se myös maksetaan. Yhdessä tehdään kaikki muutkin elämän isot ratkaisut. Mutta sitten tässä kosinta-asiassa ollaan juututtu jonnekin kiviajalle! Fiksut naiset joutuvat ihan lampaina odottamaan, että milloin se mies nyt päättää kosia. ARGGH! 

 

Joo, PMS jyrää...

[Augusta*]

Tuntuu helpottavalta, että tämä asia mietityttää muitakin kuin vain itseä. Illusian.unelmalle iso hali!

Itse olen miettinyt (ja odottanut) kosintaa jonkin verran myös tässä viime aikoina. Joulukuussa olisi toki ollut monta herkullista päivää ja paljon ihania hetkiä, mutta mitään ei tapahtunut. En ole katkera, eivätkä kauniit hetket olleet mielestäni mitenkään pilalla, kun mies ei kosinutkaan. Uskon, että menemme vielä naimisiin, mutta eräs lausahdus, minkä olen tältä palstalta lukenut (en muista mikä ketju se oli) on jäänyt vähän kalvamaan mieltäni... Joku sanoi että "jos se tahtoisi naimisiin, niin olisi se jo kosinut". En siis tosiaan muista, mikä keskustelu se oli tai miten se nyt juuri sanasta sanaan meni, mutta ajatus oli tuo.

Me olemme olleet 4 vuotta yhdessä ja olemme rakentaneet talon. Sama asia, mitä muutkin täällä ihmettelevät; Mitä hittoa se odottaa?!! Olmme molemmat työelämässä, kolmekmppisiä, kaikki on kunnossa. Ja tosiaan, heikkoina hetkinäni ajattelen; "eikö se tosiaan aio kosia". Noooh, ehkä mä olen vain lukenut näitä viestejä ja tuskastunut muidenkin puolesta

[Sucreries]

Viluutille sanosin, et spouse viittaa aika vahvasti AVIOpuolisoon vaik sitä voi myös käyttää puoliso-termillä. Partner on musta tarkempi.

 

Minun mielestä spouse ei viittaa aviopuolisoon vaan puolisoon, esim. tuntemani homoseksuaalipariskunnat käyttävät toisistaan nimitystä spouse olematta missään virallisessa liitossa. Itsekin puhuttelen avokkiani spousena juuri tuon boyfriendin "toimimattomuuden" vuoksi

[Air]

Augusta älä kalva mieltäsi jonkun toisen mielipiteellä. Sama asiahan on, jos sanoisin esim. "Haluan lapsia". Itse haluan lapsia, mutta en juuri nyt eikä se tarkoita etten haluaisi lapsia. Tuossa oli mielestäni aika konkreettinen esimerkki, siitä että jos mies ei ole kosinut se ei tarkoita sitä, ettei hän haluaisi naimisiin