Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 viestiä aiheessa

Meillä on tapahtunut jonkin sortin läpimurto.

 

Kerroin viimein Mielitietylleni IHAN KAIKEN, lähetin myös kronologisen kuvauksen suhteemme etenemisestä tähän asti. Aion olla nielemättä assosiaatioitani. Yhteinen kaveri, naitu mies, sanoi, että ollaan molemmat toimittu ylpeydestä ja hätiköidysti. Tuntuu viimein vapaalta ja luottavaiselta. Oikeasti. Nyt ollaan tasoissa. Suhde voi kehittyä eikä sen tarvitse perustua menneille unelmille ja arvoille.

 

Kultsi kävi töissä vierailulla tänään. Halasin. Katsottiin silmiin. Ei vaihdettu mitään erityistä sanaa, mutta rakkaus oli läsnä. Suutelin miestä vasemman käden nimettömän yläpuolelle. Siinä sitoumusta riittävästi?

Muokattu: , käyttäjä: Vilutti

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puff, juttusi kuulostavat tosi hauskoilta :) Sulla taitaa mennä parhaiten!! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jaahas. Sainpahan tuossa lauantai iltana hyvän ajatuksen kaverin polttareissa viinipullollisen jälkeen. Laitoin miehelle viestin, että menetkö mun kanssa naimisiin. Vastauksena tuli ytimekkäästi, että menen.

Pitäis kyllä olla puhelimessakin joku alkolukko. Himppasen jotenkin harmittaa tuo viestini. Miestä en oo nähny vielä tuon viestin jälkeen, mutta tänään illalla kotiudun. En yhtään tiedä, että miten tämä homma pitäis tulkita. Onko tässä nyt aihetta astua sormuskauppaan vaiko ei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi kun hienoa Othilia! 

Sormuskauppaan menette tietysti. Sinä kosit ja miehesi vastasi myöntävästi

eikös asia ole sillä selvä  :give_heart:

 

No ehkä oikeasti ottaisin asian vielä puheeksi miehen kanssa, mutta selvästikkään

miehelläsi ei ole mitään ajatusta vastaan, ihanaa  :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oi kun hienoa Othilia! 

Sormuskauppaan menette tietysti. Sinä kosit ja miehesi vastasi myöntävästi

eikös asia ole sillä selvä  :give_heart:

 

No ehkä oikeasti ottaisin asian vielä puheeksi miehen kanssa, mutta selvästikkään

miehelläsi ei ole mitään ajatusta vastaan, ihanaa  :girl_haha:

Nyt olen täällä ku muurahaisia housuissa. Ihanuudesta en oo niin varma, olen jotenkin niin epätietosessa tilassa  :blush:

 

En ole jotenkin kyennyt ottamaan asiaa puheeksi, tavallaan jopa nolottaa. Ei ollut todellakaan sellainen kosinta, josta olisin haaveillut  :rolleyes:

 

Onhan mies ennenkin puhunut, että minut joskus vie vihille. Oliko tuo vastaus vain sellainen vaiko ollaanko tässä nyt kihloissa. (tiedän myöskin, ettei miehellenikään mieluinen kosinta, jos tämä nyt sellainen oli, sillä on sanonut haluavansa kosia "kunnolla", mieleenpainuvasti). Vaikeaa, kun en osaa ottaa asiaa puheeksi...

 

Eilen kylläkin katselin sormuksia ja miehelleni yhdestä vinkkasin (vähän erityylinen kun mitä olen ennen katsellut). Mies tokaisi, että mikset sää tollasta sitten ota ja onks noita siinä liikeessä (halutaan (vaiko minä haluan) hieman erilaiset sormukset, joita yksi tietty liike täällä myy)? Siis häh, Taas meni tää likka lukkoon ja sanoin vaan, että miten mä nyt tollasen vaan otan, kun ei mun oo vielä annettu ottaa. Taas vissiin missasin hyvän sauman keskustella asiasta. Miten tää voi olla näin mutkikasta? 

 

(täytyy kylläkin myöntää, että hymyäkin löytyy, sillä ollaanhan tässä nyt ainakin oikeeseen suuntaan menossa...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehdottomasti olette Othilia oikeaan suuntaan menossa  :D

En tiedä teidän taustoja, mutta meillä meni myös tilanne siihen että asiaa oli/on(?) 

vaikea ottaa puheeksi.

Ukkoni ei halua/halunnut asiasta puhua ja tokaisi minulle jopa n. vuosi sitten että

painostan häntä asialla.  :skilletgirl:  Todellisuudessa olen asian ottanut 3 vuoden aikana

4 kertaa puheeksi ja saanut joka kerta vastaukseksi "kyllä minäkin haluan naimisiin".

 

Meillä oli alkuviikosta aiheesta oikein keskustelu! Siis kerroimme MOLEMMAT omia 

ajatuksiamme. Kysyin myös että tällaistako tämä loppuelämä tulee olemaan jos joskus naimisiin menemme?

Jos on jokin asia, mikä minua vaivaa, niin siitä ei puhuta moneen vuoteen jos sinua

nyt ei satu huvittamaan? Se oli ehkä aika raa'asti sanottu, mutta toisaalta tottahan se on.

 

Tämän lauseen jälkeen ukkoni alkoi puhumaan asiasta niin, että hyvinhän meillä on mennyt ym.

Minulle tuli jotenkin ihan sellainen olo, että hän oikeasti ensimmäisen kerran moneen vuoteen

ymmärsi, että naimisiinmeno ei ole yksin hänen päätös, se on meidän molempien yhteinen.

 

No menipä OT:ksi  :girl_haha: Tarkoitus oli siis kertoa että tiedän miltä tuo tuntuu, että asia on vaikea ottaa

puheeksi. Itse sain asian otettua puheeksi ihan vain sillä, että minulla tuli totaali kyllästyminen asiasta

puhumattomuuteen.

 

Ei meillä edelleenkään ole hääpäivää sovittuna, ei edes vuotta, mutta kun pienesti tietää mitä toinen

pohtii asian tiimoilta se jo yksistään riittää näin aluksi :curtsey:  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

--

Meillä oli alkuviikosta aiheesta oikein keskustelu! Siis kerroimme MOLEMMAT omia 

ajatuksiamme. Kysyin myös että tällaistako tämä loppuelämä tulee olemaan jos joskus naimisiin menemme?

Jos on jokin asia, mikä minua vaivaa, niin siitä ei puhuta moneen vuoteen jos sinua

nyt ei satu huvittamaan? Se oli ehkä aika raa'asti sanottu, mutta toisaalta tottahan se on.

Lainasin kohdan, joka minusta oli niin nappiin sanottu!! Ja minusta ei ole raa'asti sanottu, vaan totuus. Tuota keskustelua ei olisi käyty ellet olisi saanut heräteltyä miestä ajattelemaan asiaa toiselta kantilta. Nimenomaan yhteinen päätös, ja eikö muissa yhteisissä päätöksissä, vaikka asunnon vaihto, huonekalujen osto, lapset yms. asiat, joihin menee ajatustyötä ja rahaa, pohdita yhdessä vaihtoehtoja puntaroiden ja molemmat saa sanoa mielipiteensä. Tai sitten elän jossain fantasiamaailmassa, jossa yksisarvinen on kertonut, että oikeassa parisuhteessa ollaan kumppaneita :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Naulan kantaan Tipzilla ja Some.day!! Itse olen myös pohtinut tuota "painostamista". Siis kun miehet kokevat keskustelun ja ajatuksenvaihdon avioliitosta painostuksena. Ollaan niin karskia jätkää, mutta tosipaikan tullen ei paineensietokykyä sitten kai yhtään...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No hyvä että olette samaa mieltä  :girl_smile: (en siis ilmeisestikkään ollut liian 'jyrkkä')

Meillä on tuon keskustelun jälkeen tilanne se, että itselläni (ainakin  :girl_haha:  ) on sellainen tunne että

voin asiasta puhua ihan vapaasti. Olemme asian ottaneet JOPA uudestaan puheeksi tälläviikolla,

ja ukkoni myös osallistui keskusteluun  :D (tai sitten se ei uskalla olla osallistumatta  :skilletgirl:  )

 

Se mikä oli omasta mielestäni outoa, oli se että me olemme kuitenkin olleet yhdessä 7v (kutakuinkin),

niin miten voi jollain asialla toista painostaa? Varsinkin sellaisessa asiassa joka koskee MEITÄ MOLEMPIA

yhtä paljon?

Onko se miehen puolelta ns. negatiivistä painostamista jos hän ei suostu asiaan sanomaan juuta eikä jaata?

 

Tein myös sen jälkeen (kun hän oli minulle todennut että painostan häntä) sellaisen tosi 'reilukerho'-jutun.

Hänellä on tärkeä harrastus, josta hän puhuu lähes päivittäin.

Minä kieltäydyin puhumasta asiasta hänen kanssaan n. kuukauden verran, ja totesin aina jos hän kysyi mielipidettäni

koskien kyseistä harrastusta että: "sinä painostat asialla minua". Ei se sitten ollutkaan enää hyvä/kiva juttu.

 

Muutenkin tuntuu välillä että tuolla minun ukko-kullallani on tietyllainen empatiakyky ihan kadoksissa.

Hän ymmärtää oman käyttäytymisensä tietyissä asioissa vasta, kun minä käyttäydyn häntä kohtaan samalla tavalla. .....miehet  :hysteric:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehheheeee toi sun reilukerho :girl_hide: Aivan mahtavaa!!! Siis mulle tuli jokin tuonkaltainen idea itsellenikin, mutten pannut sitä täytäntöön.

 

Eihän tuota miesten järjenjuoksua tässä asiassa pysty kukaan ymmärämään. Ja jos oikein kärjistetään, niin onhan se tietynlaista valtapeliä ja henkistä ylivaltaa pitää toista jännityksessä ja epätietoisuudessa. Asioista on pakko puhua, muuten se alkaa kalvamaan suhteen perustuksia. Ja putkiaivoja kun ovat, niin eihän sitä nyt pysty montaakaan asiaa samaan aikaan miettimään... Eli jos on joku isompi projekti (esim vauvan odotus, talonrakennus/remontti, matka, uusi työpaikka/työpaineita yms) niin eihän siinä voi mitään avioitumisia miettiä. Pöh!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toi on niin totta! Siitä varmaan tulee sanonta ettei voi kävellä ja syödä purkkaa samaan aikaan  :grin:

 

Mietin myös tuota valtapeliä tuossa toisessa ketjussa. En tiedä, ajatellaanko me naiset näistä asioista

vaan niin eritavalla kuin miehet? Ja sitämyöten tulee näitä ajatusmallien yhteentörmäyksiä?

Mielelläni minä annan aikaa isoille asioille, mutta hei, 3 vuotta on jo jopa minusta 'hieman' ylimitoitettu  :girl_witch:

No eiköhän (?) me ehkä seuraavan 3 vuoden aikana päästä tässä asiassa taas eteenpäin  :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Varmaan se on sitä perushuttua; Naiset on Venuksesta ja miehet Marsista...

 

Joo se kolme vuotta mullekin on luvattu :give_heart: 

 

Miten muuten sellainen vihjailu pienessä vitsimielessä teillä toimii? Vaikka kirjoitit, että et ole montaa kertaa avioliittoa ottanut viime vuosina puheeksi. Meillä esimerkkinä tänään tuossa vähän siivottiin taloa ja mies kysyi, että onko jotain, mitä toivoisin hänen tekevän. Mä siihen "Joo, mutta se ei liity siivoamiseen mitenkään..." Naureskeli siinä sitten hänkin, tiesi tasan tarkkaan, mitä tarkoitin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt varmaan tuo vitsailu toimii, mutta aikasemmin ei ehkä(?) olis toiminut.

Täytyy kyllä myöntää että ei paljon tullut mieleen vitsailla asiasta enää sen jälkeen

kun olin tosiaan 4 kertaa kolmen vuoden aikana yrittänyt ottaa asian puheeksi,

niin minä painostin häntä  :rolleyes:  Oli vitsit melko vähissä  :D

Mutta useimmilla tuo varmasti toimii, ja nyt varmaan meilläkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitäisiköhän minunkin liittyä tänne jupisijoiden joukkoon? Olen monta monituista kertaa käynyt täällä lueskelemassa ja hakemassa vertaistukea, "ihanaa" että meitä on muitakin! :) Täällä tilanne on se, että olemme seurustelleet noin 5,5 vuotta ja siitä parisen vuotta avoliitossa. Mies on tietoinen siitä, että olen jo pidempään odotellut kosintaa, mutta ei vaan saa sitä aikaiseksi. Viimeksi kun aiheesta puhuimme mies sanoi, että haluaa kosia sitten kun on aivan varma, että haluaa mennä naimisiin mun kanssa. Että vaikka mä nyt joudun tuskailemaan ja odottamaan, niin sitten kun (vai jos?) mies kosii, niin sitten voin olla varma siitä että se on miettinyt asian aivan loppuun asti ja on varma siitä.

Sinänsä lohdullinen ajatus, mutta toisaalta taas ei. Kaveripariskunnat ympärillä ostavat asuntoja ja rakentavat taloja, saavat lapsia ja menevät naimisiin, ja meille ei vain "tapahdu mitään". Miehellä on aika tiivis kaveriporukka ja me tuon porukan tyttöystävätkin olemme keskenämme hyviä kavereita. Minä ja mies olemme seurustelleet tästä porukasta kaikkein pisimmän aikaa, muut ovat löytäneet toisensa vasta myöhemmin. Se tekee tästä vielä vaikeampaa, kun tuntuu että muut ns. menevät meidän edellemme. Ensimmäinen pariskunta tästä porukasta on jo naimisissa, ja kyllä silloin aikoinaan heidän kihlauksestaan kuuleminen vähän harmitti, kun salaa olin toivonut että pisimpään seurustelleina me myös ehtisimme mennä ensimmäisenä kihloihin. :unsure: Mutta eihän siinä sitten niin käynyt.

 

Nyt oikeastaan uudenvuodenaatosta lähtien olen ollut enemmän tai vähemmän kosinnanodottelun riivaama. Parisen viikkoa sitten ehdin taas jo hetken jännittää, kun mies sanoi, että hän haluaisi puhua mun kanssa jostain tärkeästä asiasta. Noin viikkoa tätä ennen hän oli sanonut tuon ensimmäisessä kappaleessani mainitsemani asian, että haluaa miettiä asian loppuun asti ennen kuin tekee mitään siirtoa mihinkään suuntaan. Nyt sitten noin viikkoa myöhemmin mies tiedustelikin multa, että mitä mä haluan loppuelämältäni, millaisia haaveita ja tavoitteita mulla on? Käytiinkin tosi pitkä ja hyvä keskustelu, ja kuten jo oikeastaan tiesinkin, niin meillä on hyvin samanlaiset toiveet elämältä, ihan nykyhetkestä vanhuuteen saakka. :girl_smile: Tuon keskustelun jälkeen olenkin sitten ollut taas vähän enemmän varpaillani, ja asia pyörii lähes koko ajan mielessä. Toivoisin kovasti että tuon keskustelun jälkeen mieskin voisi vihdoinkin alkaa olla varma siitä, että minä olen juuri se hänen elämänsä nainen, joka kannattaa taluttaa alttarille. Ja ehkäpä hän tietääkin sen jo, mutta syystä tai toisesta odottaa sitä sopivaa hetkeä, joka tulee... Herra ties milloin. Kyllä on ärsyttävää, kun ei voi tietää mitä toinen asiasta ajattelee!

 

Jollain tapaa tämä kihlaus on kyllä vähän tabu tässä meidän suhteessa. Joskus aiemmassa vaiheessa kävi niin, että mies koki mun puheet (jotka eivät olleet edes mitenkään jatkuvia tai rasittavia) painostuksena, joten tietysti lopetin ne. Ollaan kuitenkin jo suhteen alkuajoista asti puhuttu siitä, millaiset häät halutaan, millaiset nimet annetaan meidän lapsille, millaisissa keinutuoleissa kiikutaan sitten mummuna ja pappana jne. :D Selkeästi molemmat siis näkee meillä yhteisen tulevaisuuden, ja jutellaankin siitä ihan mielellään. Mieskin katsoo jopa joskus hääohjelmia mun kanssa tv:stä ja kommentoi joitain juttuja "noin ei ainakaan sitten meidän häissä tehdä". Silti kihlaus on jotenkin vähän vaikeampi aihe, siitä me ei oikein voida puhua. Tai minä voin puhua, mutta mies ei oikein asiaa kommentoi, muuta kuin tuon alussa mainitsemani asian. Minähän olen jo kauan aikaa sitten sanonut että olen varma asiasta ja haluan olla miehen kanssa koko elämäni, ja nyt tämä koko juttu on täysin miehen päätettävissä. Olen muutenkin malttamaton, joten tällainen vuosikausia jatkuva epätietoinen odottelu ei ole yhtään hyvästä. :girl_sigh: Vähän ärsyttää, kun tämähän on kuitenkin yhteinen asia ja yhteinen päätös, mutta loppukädessä kaikki riippuu nyt miehestä. Uskon kyllä, että hän vielä joskus kosii, mutta turhauttaa se, että ihan sama mitä teen tai olen tekemättä, se ei tuo sitä hetkeä yhtään lähemmäs.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

 

Uskon kyllä, että hän vielä joskus kosii, mutta turhauttaa se, että ihan sama mitä teen tai olen tekemättä, se ei tuo sitä hetkeä yhtään lähemmäs.

 

Amen! 

 

Meillä oli romanttinen viikonloppumatka, missä sitten tuli kihlauksesta taas puhetta. Mies kyseli kiusoitellen mitä haaveilen kihlailuista ja halusi, että luen hänelle ääneen kosintatarinoita. Hieman myöhemmin, kun asiasta leppoisasti juteltiin, niin selvisi, että haluaa kyllä kosia, mutta sen pitäisi olla yllätys ja en saisi odottaa sitä. Ja kun puhun asiasta melkein koko ajan, niin se ei voi olla yllätys.  

 

Miehet ja niiden yltiömäinen romantiikan kaipuu. Näitä keskusteluja luettuani alan olla yhä enemmän sitä mieltä, että miehet ne vasta romantikkoja on. Naimisiin mennään vasta, kun tunteet roihuaa ja silloinkin pitää olla suurinpiirtein kaikki planeetat ja tähdet oikeilla kohdilla.

 

Jos asia on molemmille selvä ja siitä on puhuttu ja kumpikin rakastaa palavasti toisiaan, niin mitä THE MERKKIÄ sitä odotellaan? Ja miten sitä voi olla asiaa odottamatta, jos se on tapetilla ja kumpikin tietää, mikä lopputulos tulee olemaan?

 

Ja miksi toisen päätöksen mukaan mennään? Mies on tunteidensa puolelta täysin valmis kihloihin ja naimisiin, mutta hänellä on periaate, että vuoden seurustelun jälkeen mitään ei voi tehdä. Että se on tyhmää. Kyllä, kyllä. Meillä on aikaa. Tiedetään. Ennen miestäni olin ihan samaa mieltä. Mutta nyt alkaa tuntua siltä, että mitä hittoa sitten? Jos kumpikin tietää, mitä halutaan, niin mitä hiton väliä sillä on kauanko sitä ollaan oltu yhdessä? Jos kuitenkin tarkoitus on olla loppuelämä kimpassa. 

 

Että sitten sitä odotellaan, kun mies saa periaatteensa lusittua. 

 

Nyt tuli kunnon jupinamutina. 

 

Kiitos. Helpotti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

 Hieman myöhemmin, kun asiasta leppoisasti juteltiin, niin selvisi, että haluaa kyllä kosia, mutta sen pitäisi olla yllätys ja en saisi odottaa sitä. Ja kun puhun asiasta melkein koko ajan, niin se ei voi olla yllätys.  

 

Jos asia on molemmille selvä ja siitä on puhuttu ja kumpikin rakastaa palavasti toisiaan, niin mitä THE MERKKIÄ sitä odotellaan? Ja miten sitä voi olla asiaa odottamatta, jos se on tapetilla ja kumpikin tietää, mikä lopputulos tulee olemaan?

 

 

Lainasin kohdat, joihin vastaavalle henkilölle luvassa muhkea palkkio.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hieman myöhemmin, kun asiasta leppoisasti juteltiin, niin selvisi, että haluaa kyllä kosia, mutta sen pitäisi olla yllätys ja en saisi odottaa sitä. Ja kun puhun asiasta melkein koko ajan, niin se ei voi olla yllätys. 

 

Tästä ne taikasanat ainakin mun kohdalla löytyy. Olin suunnilleen samassa tilanteessa kun sä nyt. Pointti on se, että miehen pitää luulla, ettet odota sitä. Tajusin tän, lopetin häistä puhumisen kokonaan kolmeks kuukaudeksi ja pam, kosinta. Ja siis tottakai olin täällä foorumilla joka toinen päivä miettimässä kutsuja ja koristeluja, mut ei mies sitä tiennyt.  :grin: Eli nyt ihan hiljaa vaan ja jos mies alottaa kihlauspuheet, pidät ihan matalaa profiilia.

 

Tipzillalla hyvät pointit. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mutta sen pitäisi olla yllätys ja en saisi odottaa sitä. Ja kun puhun asiasta melkein koko ajan, niin se ei voi olla yllätys.  

 

 

 

Mä oon varmaan putkiaivo tässä asiassa  :girl_impossible:

En vaan jotenkin voi tajuta, miten asia voi olla 'yllätys' jos asiasta on yhdessä puhuttu? Ja miksi se on miehille aina niin tärkeää että 'se on yllätys'?

Hieman hankalaa on 'olla odottamatta' jotain asiaa jota itse haluaa ja tietää oikeaksi.  :girl_haha:

 

En tiedä. Jotenkin kauhean ristiriitaista, kun miehet (joo, yleistän nyt ihan törkeästi  :girl_haha: ) usein käsittävät 'romanttisuuden' joko ihan yltiömäisenä kliseenä tai vaihtoehtoisesti käsitys 'romanttisesta illasta' on täysin toinen ääripää. Miksi kosiminen täytyy tulla 'yllätyksenä'? Eikö se jo riittäisi 'yllätykseksi' miten mies sen tekee? 

 

Kyllä vaan nuo miehet osaavat olla välillä hankalia  :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Johonkin näihin ketjuihin olen itsekin jo useampaan(?) otteeseen hämmästellyt/kiukkuillut tuota "sen pitää olla täydellinen yllätys!!!" -asiaa (joka myös täällä miehen suusta kuultu), mutta enpäs enää löytänyt sitä.. No, joka tapauksessa tuo on minusta sinänsä suorastaan typerää, että täydellinen yllätys tarkoittaisi sitä, että nainen ei osaa ollenkaan odottaa kosintaa (edes ajatella, että semmoinen voisi olla tulossa joskus), mikä minun mielestäni tarkoittaa tod.näköisimmin sitä, että nainen ei ole miettinyt avioliittoa ylipäätään tai tämän miehen kanssa vaihtoehtona. Eli haluaisiko nainen sitten naimisiin edes, jos ei ole miettinyt asiaa aiemmin tai edes tullut mieleen, että tämän miehen kanssa haluan olla aina/mennä naimisiin? (Eikö nyt olisi järkevämpää tietää, että toinenkin haluaa? Nykyaikana kun nainen ei ole mikään koriste ja isän omaisuus, vaan saa jopa ajatellakin itse!) Siinäkö sitten pitäisi leffatyyliin kiljaista, että totta kai! ?--> ristiriitaisuus sen kanssa, että tuollaisen päätöksen pitäisi olla mietitty ja siitä olla varma. Ja vielä sekin, että miehet yleensä haukkuu leffakosintoja ym. "romanttisuutta", mutta ns. puskan takaa väijytettynä naisen tulisi taatusti ruveta vollottamaan tai kiljumaan riemusta. :skilletgirl:  (juu meni vähän kärjistäen, ottakees ulkopuoliset lukijat huumorilla, ettei tarvitse siellä suomi24:ssa sitten taas haukkua hulluja kosinnanodottelijoita ;) )

 

Meillä ei ainakaan ole "toiminut" tuo Zitan ehdotus. *

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juuri näin, Some.Day!! Kyllä mun mies ainakin tietää, että odotan kosintaa, vaikka en siitä puhuisikaan (eikä olla asiasta viime aikoina puhuttukaan).

 

Heh, kun se kosintahetki aikanaan tulee, niin pitää muistaa vastata ensin "Kyllä" ja sitten alkaa raivoisasti tivaamaan että mikä tässä oikein maksoi!!!  Ja mä niin todellakin tulen sen tänne kertomaan, Tipzilla ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle tuli ensimmäisenä mieleen, että kun se kosinnan hetki tulee niin 

vastaan " älä painosta"  :curtsey:  No en oikeesti, mutta mieli tekis  :D

 

Augusta*: Näin miehen logiikalla, kosintahan on sinulle universumin suurin

yllätys koska te ette ole puhuneet siitä viimeaikoina  :girl_haha:

 

Tipzilla: Mä en enää edes välttele aihetta millään tavalla. Katsoin eilenkin

ihan sujuvasti telkkarista 'Kuninkaalliset häät' eikä se (vissiin) häirinnyt

ukkoa ollenkaan. 

Enkä kyllä oikeasti ymmärrä tuotakaan pointtia että jos miehesi on ollut

valmis menemään sinun kanssasi naimisiin jo suhteen alku metreillä.

Hän itse on asian ottanut puheeksi, miksi se on nyt kun suhteenne on kestänyt jonkin aikaa

painostamista? 

 

Tämä on juuri se pointti, että jollain on nyt logiikkassa 'häiriöitä'.

 

Meillähän oli ihan sama tilanne. Otin asian itse puheeksi. Ja päätin että koska hän ei halua

'kunnioittaa' minun suhtautumista asiaan (haluan siis väliaikatietoja silloin tällöin missä mennään),

niin vähän hiljasempaa on tuo minunkin 'kunnioittaminen' hänen toiveitaan kohtaan (ei saa painostaa).

Kultainen keskitie löytyi yhdellä keskustelulla, ja näillä mennään.  :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuota samaa ihmettelen minäkin, että miksi sen kosinnan pitäisi olla yllätys, jos siitä on jo puhuttu ja sovittu? No, jos mies välttämättä haluaa viritellä jotain romanttista ja juhlallista, niin antaa mennä. Eipä sillä kai ole merkitystä, että nainen turhautuu odottelemaan jotain sellaista mitä ei välttämättä edes kaipaisi. 

 

Kylläpä nyt jupisuttaa. Haluan tämän miehen kanssa naimisiin enkä kaipaa mitään suuria ja juhlallisia tilaisuuksia. Ei minulla ole niitä mitään vastaan, jos toinen haluaa. Onhan se kiva paistatella prinsessana yksi päivä ja saada romanttinen kosinta. Mutta se vain alkaa turhauttaa, että kaikki tuntuu nyt menevän miehen halun mukaan näissä asioissa.  :girl_mad: Tai no. Ei nyt ihan kaikki, mutta nyt tuntuu siltä  :girl_haha:

 

Niin kuin tuolla aiemmin neuvottiinkin, niin päätin olla ihan hiljaa mistään kihlauksista ja häistä. Kosikoon mies sitten kun siltä tuntuu. Onhan tässä loppuelämä aikaa. Yritän vain kovasti saada tämän jupinafiiliksen pois...  :girl_cray2:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Jupisijat!

 

Olen nyt ihan näyttänyt Kullalle kaiken muun paitsi mitä olen tänne foorumille kirjoitellut. Hän on hyvä stalkkeroimaan, joten löytää varmaan halutessaan, kerroin kuitenkin käyneeni säännöllisesti.

 

Kaiken kertominen on ollut hurja lasti pois sydämeltäni.

 

On selvinnyt, että Mielitiettyni liittää naimisiin menon vahvasti parisuhteen ulkopuolisiin instituutiohin, lapsen hankintaan ja talouteen. Uskon, että hänen epäilyksenä siitä, sovimmeko todella yhteen pariskuntana, hälvenee jos pystymme todella pysymään näin rehellisinä.

 

Hän ei koskaan keskustellut kanssani epäilyksestään.

Minä en keskustellut kosintapettymykseni moninaisista vaikutuksista.  

Siitä syntyi aikamoinen etääntymisen ja väärinkäsitysten soppa.

 

Hän tahtoo nyt kuitenkin vakaan suhteen kanssani. Viimeksi kun näin hänet, hän sanoi rakastavansa minua. 

Hän vain tykkää elää tässä ja nyt. Se on hyvä filosofia. Voin samaistua - oman persoonallisuuteni puitteissa.

 

Tunteeni ovat edelleen ihan "liian" voimakkaat hänen seurassaan... Mutta uskon, että se liittyy muistoihin ja asioiden tuoreuteen.

 

Olen saanut läpi tämän oman polyfiilin kompromissini - paluun aiempaan tapailun muotoon - vastoin kaikkia alkuoletuksia.

Ehdotan rohkemmin tapaamisia myös Kullan kanssa.

Tuntuu voimakkaammalta ja pystyvämmältä toimijalta.

En ikävöi niin pelokkaasti. On ok olla minä. 

 

Ja hän on hyvä mies, josta tahdon huolehtia.

 

Pääsenkö ikinä naimisiin?

Ehkä en. Sehän on kahden kerho.

Oman kerhoni voin muokata itse.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään