Illuusian.unelma

Jupinaketju kosinnanodottelijoille

456 viestiä aiheessa

Jep, käytiin viime viikolla katsomassa sama leffa ja lopussa mietin että eihän tämä voi olla tottakaan!! :pupu_1:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihloihin menoa ollaan suunniteltu muutama kuukausi, tunnettu toisemme talvella 3 vuotta, "tapailtu" kohta 2 v., seurusteltu n. 1,5 v. ja virallisesti asuttu yhdessä 8 kk. Ikää minulla 27 ja miehellä 26. Ei siis kummankaan ensimmäinen suhde, mies ei kuitenkaan ennen ole asunut yhdessä, minä ehdin jo teinirakkauteni kanssa kihloihin asti entisessä elämässäni. Alunperin suunnittelimme hankkivamme ensin lapsen, joka siis ihannetapauksessa olisi syntynyt syksyllä 2014, samaan aikaan kun minä valmistun yliopistosta. Häitä suunnittelimme kesäksi 2015. Kuitenkin vauvahaaveet jouduttiin siirtämään ihan järkisyistä eteenpäin, koska yhdistelmä valmistuminen+pikkulapsi ei taloudellisesti ole se kannattavin. Toivon siis kosintaa kuukauden parin sisään ja sitten jos saisin miehen taivuteltua aikaistamaan häitä vuodella, koska voihan se aina olla, että kaikki menisi hyvin ja voisi sitten 2015 sitä lastakin jo yrittää :) Ja tiedän, nämä asiat ei yleensä mene suunnitelmien mukaan, mutta en haluaisi joutua yhtään turhaa vuotta odottaa lasten hankinnan kanssa ja naimisiinkin haluan. Sinänsä vaan hassua, että mies suostuisi mieluummiin järjestykseen lapsi 2014, häät 2015, kuin toisinpäin :) Tosin yllättävän nopeasti hän rupesi asiaa sulattelemaan, kun kysyin onnistuisiko häät jo ensi vuonna. Saa nähdä :) Joka tapauksessa odottelen unelmasormustani saapuvaksi ihan lähiviikkoina, me kun päätettiin hankkia vain yhdet sormukset :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee siis siviilivihkiminen ja naimisiin haluamme juridisista syistä. Otan mieheni sukunimen, koska minusta koko perheellä pitää olla sama nimi. Hieman itsekästä, mutta haluaisin myös, että sukunimeni olisi mahdollisimman pitkään sama, jotta työelämässä minut "tunnettaisiin nimellä". Piirit kun meidän alalla on pienet ja suhteet ja verkostot hyvin tärkeitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hui hai,
olen saanut varman käsityksen siitä, että minäkin voin tulla tänne jurnuttamaan jännityksen sekaisin tuntein.
Olen seurustellut kohta puoliin kaksi vuotta poikaystäväni kanssa, molemmat olemme tämän vuoden puolella 24vuotiaita. Viimeinen talvi oli oikeaa stressin aikaa, mutta kevään myötä suhteemme on tullut paremmaksi, jotenkin tuntuu, että olemme myös molemmat kasvaneet ihmisinä :)

Emme ole asuneet koskaan yhdessä toistemme kanssa(eikä kenenkään muunkaan kanssa), ja tänä kesänä toteutui yksi elämäni suurista haaveista/tavoitteista: sain asuntolainan ja ostin oman asunnon.
Nyt on kutkutellut yhteenmuutto, josta olenkin varovaisesti kehaissut pari kertaa tälle ukolle. Melko myönteiseltähän tuo vaikuttaa ajatuksen suhteen. Eräänä alkoholin kostuttamana iltana asettuessamme yöpuulle, ukko kysäisi, 'haluaisinko yhteenmuuton jälkeen mennä hänen kanssaan kihloihin'. Hän myös lisäili helliä sanoja ja unelmia/suunnitelmia yhteisestä loppuelämästä. Olin imarreltu ja vastasin myöntävästi, vaikka samalla käsitin, että nuo voisivat olla vain herra alkoholin puheita (pieni toivo kuitenkin heräsi).
Kuitenkin, seuraavana viikonloppuna hänen tullessa yö-vuorosta, hän asettui viereeni ja toki heräsin tähän herkkäunisuuttani. Halailimme ja paijasimme toisiamme, ja tällä kertaa täysin omasta suustaan hän kertoi olevansa hyvin vahvasti sitä mieltä, että hän haluaa minut vaimokseen ja haluaa kanssani lapsia(Olen avautunut kesän aikana vauva-hormooneistani).
Olemme keskustelleet pienissä erissä, ja aina vakaammin aiheesta.

Noh, viimeisenä keskustelukertana sitten uskalsin kysäistä itseäni jännittäneestä kysymyksestä: Aikooko hän sitten oikein kosia minua, vai pitääkö mennä vain tämän keskustelun saattelemana joku kerta kauppaan.
Ja kyllä hän kuulemma aikoo suorittaa oikeankin kosinnan :girl_sigh:  - 'Sitten kun aika on sopiva'. :girl_haha:


Eli taustojen jälkeen voin kertoa jurnuttavani tuota miehille ilmeisen tyypillistä 'sitten kun aika on sopiva/oikea' -lausahdusta.
Inhottavaa jäädä jännityksen ja odotuksen kiemuraiseen maahan, josta ei pääse pois kun vasta Silloin Oikeana Aikana, josta ei itsellä ole mitään käsitystä.

En kuitenkaan oleta hänen pitävän mitään kiirettä asian kanssa, itseasiassa romanttisinta, mitä itse keksin, olisi tähtitaivainen ja luminen ilta, ehkä jopa joulun alus-aikana saatava kosinta. :tender: (Olen muutenkin jouluisin oikea hömpöttäjä). :girl_haha:
Eikä tämä odotus tietenkään auta yhtään näihin perheenlisäys-hormooneihin, jotka tanssivat disco-jytinänsä tahdissa päässäni. :D Lapsoshaaveet saavat kuitenkin odottaa ainakin siiheksi, että vanhemmilla on yhteinen (miehen) sukunimi. :girl_sigh:
 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hih, näin se etenee: Keskustelimme asiasta ja nyt on vauvantekopuuhat siirrettty vuodella eteenpäin ja hääsuunnitelmat vuodella aikaisempaan. Elomorsiamestakin tulee nyt sitten syysmorsian, koska haluamani tila oli jo täynnä elokuulle. Eli mennään nyt vähän p****e edellä puuhun, mutta siis varasimme alustavasti jo hääpaikan tänään, vaikka kihlasormuksetkin ovat vielä kultasepän työpöydällä :) Vähän jännittää ajatella, että onkin enää reilu vuosi aikaa suunnitella eikä sitten olla todellakaan seurusteltu vielä edes kolmea vuotta, kun häät koittavat (Olen aina ajatellut seurustelevani väh. 5 vuotta). Mutta mitäs sitä odottelemaan, kun on elämä siunannut noin ihanalla ja rakkaalla miehellä <3 Nyt vaan odottamaan sitä täydellistä kosintaa. Olin ajatellut, että olisimme voineet odottaa sormusten saapumista ennen kuin kerromme perheillemme, mutta koska he todennäköisesti haluavat osallistua kustannuksiin emmekä ole vielä mitään kertoneet aikeistamme, niin kaiketi tässä pitää kertoa ennen paikan varausmaksun maksamista ja varmistaa, että paikka on hyvä heillekin. Tuntuu vaan hassulta ajatella, että olemme kihloissa, kun ei ole vielä sormusta sormessa, mutta eiks se niin olekin että kihlaus on "lupaus avioliitosta" ja se kosinta ja ne sormukset sitten ihan oma juttunsa ;) Hiii, olen naimisissa 14 kuukauden päästä!!  :girl_pinkglassesf:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlaus ei ole "lupaus avioliitosta" vaan lupaus avioliitosta. :) Kosinta ei myöskään ole välttämättä mitenkään erillinen - yleensä kositaan ensin ja silloin ollaan kihloissa kun toinen vastaa kyllä. Vähän siis hassua, että teillä on häät sovittuna ja sinä odottelet vielä kosintaa. Se on sitten oma juttunsa, että haluaako lainkaan sormuksia. Sormukset eivät niitä kihloja tee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä siis mies haluaa kosia perinteisellä tavalla. Päätös avioliitosta ja lapsista on tehty yhdessä kevään ja kesän aikana. Sormuksen haluan merkiksi lupauksesta, että ollaan lupauduttu toisillemme (suku lisäksi todennäköisesti toivoo edes jotain vähän perinteisempää) :) Sormukset on siis jo tilattu ja tulevat lähiviikkoina. Toki odotan kosintaa siinä mielessä, mitä mieheni keksii, mutta yhtä hyvin voisin vaan sujauttaa sormuksen sormeeni ja suudella miestäni ja se olisi siinä. :) Haluan kuitenkin juhlistaa loppuelämäämme hääjuhlalla ja siksi paikka oli varattava nyt, kun se vielä oli vapaana. Tosin miehen toiveesta julkistamme kihlauksen vasta kun sormukset ovat saapuneet ja kosinta virallisesti suoritettu. Ja onhan se kiva saada arkeen vähän ruusunpunaista romantiikkaa, jota voi sitten vanhana muistella <3 Häitä jouduimme tosiaan aikaistamaan näiden lisääntymissuunnitelmien takia. Vuodet kun menee niin nopeasti ja olisihan se mukava, jos ei lapsien tekoa tarvitsisi enää vuositolkulla lykätä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heippa hei.

 

Täällä myös yksi katkeroitumisvaarassa oleva odottelija. Yhteisiä vuosia miehen kanssa takana lähemmäs kymmenen vuotta, yhdessä asuttukin vuosikausia, mutta kihloja ei vaan näy. Joku täällä mainitsi joskus, miten pelkkänä tyttöystävänä oleminen tuntuu vuosien jälkeen jotenkin alentavalta. Tai olenhan minä avovaimo, ja mies usein vaimoksikin nimittää, mutta silti.. Olen katsellut facebookista, kuinka tässä reilun vuoden aikana yli kymmenen kaveria on mennyt kihloihin, KAIKKI seurustelleet reippaasti vähemmän aikaa kuin me. Tuntuu tosiaan siltä, että kaikki muut menevät "ohi". Milloin se mun vuoro oikein tulee? Ei enää oikein jaksa olla kaikkien muiden puolesta onnellinen, kun itseä harmittaa. Tulee sellainen olo, että itsessä on jotain vikaa, kun muita kositaan hetken seurustelun jälkeen, mutta itse ei sitä lopullista sitoutumista jotenkin ansaitse.

 

Tiedän sentään, ettei miehellä ole mitään naimisiinmenoa vastaan, ja on vuosien mittaan heittänyt paljon näitä "meidän häissä sitten.." - juttuja (jopa esim. äitini edessä kommentoi näin jotain kakkua), ja kerran kavereiden häistä tullessamme sanoi (hieman humalassa) varsin päättäväisenä, että "kyllähän me mennään vielä naimisiin". Kysyin sitten, että koskas tällainen mahtaisi tapahtua, niin vastaus oli "en mä sitä tiedä". Niin just..

Tiedän sinänsä, että mies on minuun varsin sitoutunut, mutta silti haluaisin sen "virallisen" tunnustuksen asiasta. Ja haluan naimisiin. Rakastan myös häitä, ja olenkin jo nyt pitkälti omani suunnitellut.. Olisi niitä joskus lähivuosina sitten kiva päästä viettämäänkin, muuallakin kuin oman pään sisällä. :girl_haha:

En ole miestä mitenkään asialla painostanut, koska en todellakaan halua mitään pakkopullakosintaa. Kaikkien mahdollisten hääohjelmien katsomisenkin toki voi painostuksena nähdä, mutta itse en sitä niin ole ajatellut, koska katsoisin niitä varmasti sinkkunakin. Siksi onkin ärsyttänyt, kun joskus anopin kysellessä aiheesta mies on tuhahtanut, että "miksi TEIDÄN pitää painostaa". Varmaankin kaikki asiaan liittyvä keskustelu (noita ohjelmia lukuunottamatta) on ollut miehen aloitteesta. Ota noista miehistä nyt selvää.

 

Meillä varmaan miehen hitaaseen toimintaan vaikuttaa myös ikä. Kyllä me kolmeakymmentä siis tässä jo lähestytään, mutta ollaan niin nuorista oltu yhdessä. Ehkä sillä sitten on sellainen olo, ettei vielä ole tarpeeksi kypsä tai uskalla. Mutta toisaalta, ei se haitannut silloin monta vuotta sitten, kun mua kosi. Eli kyllä, kosittu on joo, ja vastattu kyllä, mutta se on nyt historiaa jo.. Oltiin kovin nuoria eikä siis ollut oikein mahdollisuutta viettää häitä, kerrottiin vain muutamalle ihmiselle ja sittemmin on kärsitty myös aikamoinen kriisi ja tavallaan aloitettu puhtaalta pöydältä.

 

Kyllä tässä tulee tehtyä sitä, että kun johonkin reissuun mennään tai on muuta spesiaalia, niin odottelee, että joko nyt. Juuri palattiin odotetulta ulkomaanreissultakin, mutta eipä vaan sielläkään mitään tapahtunut. Vähän se odottelu ja toivominen tosiaan aina syö sitä fiilistä, mikä on kyllä sääli. En kyllä usko tänäkään vuonna mitään tapahtuvan. Mutta jossei ensi vuonna (kun 10 vuotta tulee siis täyteen) tapahdu mitään, niin sanon kyllä että mulle riitti! Ja itse en aio kosia, koska haluan että aloite tulee mieheltä, kun tietää varmasti kuitenkin mun vastauksen.

 

Tulipa pitkä, ja varmaan sekavakin viesti. yörii nyt vaan taas kaikki päässä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tervetuloa mukaan peonies. :girl_smile: Niin tutulta, niin tutulta kuulostavia ajatuksia sinullakin.

 

Me käytiin äsken miehen siskonpojan synttäreillä, ja sisko taas tapansa mukaan uteli miksei mies ole vieläkään kosinut. Mehän ollaan oltu miehen kanssa pidempään yhdessä kuin tämä sisko omansa kanssa, ja hän on ehtinyt tänä aikana olla jo pari kertaa kihloissa, nyt naimisissakin ja saanut pari lastakin. :D Vähän eri tahti kuin meillä siis. Mies taas tapansa mukaan siinä kielteli ja sanoi että eihän me, mikäs kiire meillä nyt on jne. Lopulta laukaisi, että "en mä tiedä vielä kosinko mä sitä ikinä." :angry: Joopa joo! Kovasti kuitenkin rakastetaan toisiamme ja molemmat näkee meillä yhteisen tulevaisuuden, joka molempien haavekuvissa on vieläpä pitkälti samankaltainen. Tulevaa itse rakennettua taloa ja mahdollisia tulevia lapsia mies kyllä visioi välillä ihan innoissaan, mutta tässä kosinnassa on nyt joku liian iso kynnys sen ylitettäväksi. Huoh.


Vaikka niin kovin paljon tuota rakastankin ja haluan olla sen kanssa aina, niin vähän kyllä mietityttää se, miten kauan vielä jaksan odottaa. Ja entä jos sitä kosintaa ei koskaan tulekaan? Sinänsä tuntuu nurinkuriselta, että on valmis sitoutumaan toiseen lapsia ja asuntolainaa myöten (vaikkakin jälkimmäisestähän on suht helppo päästä eroonkin), mutta että naimisiinmenossa on sitten jotain niin ylitsepääsemätöntä, ettei siihen haluaisi niin ryhtyä. Vaikka yhtä laillahan siitäkin pääsee eroon, jos niikseen tulee. Monesti mies vetoaa siihen että mikäs kiire tässä on, eikä todella olekaan, mutta mietin myös sitä että näin kuuden vuoden seurustelun jälkeen molemmat varmasti jo hyvin tietää mitä se arki ja elämä toisen kanssa on. Ei tämä yhdessäolo tästä enää merkittävästi muutu, joten eikö tämän perusteella voisi jo yhtä hyvin tehdä niitä päätöksiä siitä, syödäänkö me vielä vuosien päästäkin samasta jääkaapista? Hmph. Että onkin pitänyt löytää tuollainen hidas hämäläinen kumppani. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me nyt päästiin kompromissiin häävuodesta, 2017. Mä en oo kauhean tyytyväinen mutta näillä on mentävä.

Tahtois jo alkaa suunnittelemaan ja järjestämään. Tai no, suunnitelmat on käynnissä, mutta voihan koristeitakin jo haalia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mäkin olen salaa mielessäni pyöritellyt jo sopivaa hääpäivää vaikkei sitä kosintaa nyt aivan vielä näytä kuuluvankaan. Luotan kuitenkin siihen että se tapahtuu joskus hyvissä ajoin ennen haaveilemaani ajankohtaa. :) Minulla on oikeastaan kaksi hyvää vaihtoehtoa hääpäiväksi, joko 28.10.2017 tai 27.10.2018. Meidän vuosipäivä on 27.10. ja kymmenen vuotta seurustelua meille tulisi täyteen tuolloin 2017, mutta silloin kyseinen päivä osuisi perjantaille, ja me haaveillaan molemmat kirkkohäistä. Tokihan se olisi tavallaan mahdollista tuolloin 2017:kin, jos silloin vuosipäivänä perjantaina käytäisiin siviilivihkimisessä, ja lauantaina sitten olisi avioliiton siunaus + hääjuhla, mutta toisaalta siinä olisi vähän liikaa kaikkea ainakin mun makuun. Eikä kymmenen vuotta ja yksi päivä kuulosta sen hullummaltakaan, samoin kuin 11-vuotisvuosipäiväkään.

Sinänsä tuo ajankohta tuntuu hyvältä, koska saanen opintoni päätökseen 2015, niin sen jälkeen olisi sitten aikaa hankkia työpaikka ja säästää kunnolla rahaa. Ja siinä on sekin hyvä, että olen aina haaveillut sellaisten lyhtyjen lähettämisestä pimenevälle taivaalle, ja tuolloin on jo tarpeeksi pimeät illat jolloin se olisi ainakin näyttävää. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moikka Kaikki.

 

Laittelin tänne viesti heinäkuun alussa, ja sen jälkeen olenkin seurannut ketjua aina kun on tullut jotain uutta.

 

Tosiaan meilläkin tilanne on muuttunut hetkessä toiseksi, ja tänään ollaankin menossa sovittamaan sormuksia. Miekkonen haluaa tietää minkälaisesta sormuksesta haaveilen ja minkä kokoinen sen pitää olla. Kyselin tämän jälkeen, että voidaanko jo sopia hääpäivä niin ei kuulemman. Emme siis ole kihloissa, ei ennen isäni lupaa ja kosintaa :girl_sigh: MIEHET.

 

Miekkonen on sen verran vanhoillinen, että haluaa kysyä isältänikin luvan konjakkipullolla ennen kosintaa (onneksi tiedän mikä on isäni mieleinen konjakki :girl_haha: ). Minusta tuli siis "kauppatavaraa", isäni tosin tulee arvostamaan elettä. Samalla tavalla kysyi lupaa, kun vei äitini vihille.  Saattaa vanha herra hieman herkistyä, tosin itse en varmaankaan ole tätä tilannetta näkemässä.

 

Täytyy kyllä myöntää, nyt jännittää, että jotain tulee tapahtumaan ainakin vuoden sisällä. En millään malttaisi olla suunnittelematta häitä, varsinkin kun useampi työkaverinikin on samassa tilanteessa. Ja ruokatunnit menee siinä, kun heittelemme ideoita häihin yms.

 

Miten päädyimme tähän ratkaisuun.

Osittain meidän elämässä on tapahtunut paljon asioita, jotka ajoi tähän. Itselläni todettiin pitkäaikainen sairaus ja mieheni haluaa olla tukena hamaan tulevaisuuteen. Toissa viikonloppuna saatoin pelastaa mieheni hengen, kun hän oli saanut tyrmäystippoja. Miehini sai hengitysvaikeuksia keskellä yötä, luojan kiitos tiedän miten mieheni hengittää nukkuessaan humalaa pois. Olin nimittäin toisessa huoneessa katsomassa televisiosta tallennuksia. Ihmettelin, kun hengitysääniä ei kuulunut (kuorsaa öisin, kun on nauttinut alkoholia). Sairaalasta herättyään, oli kuulemman tajunnut kuinka paljon rakastaa minua. Uskon tämän olevan osittain syynä.

Lisäksi olemme puhuneet vihdoin asiasta ihan rauhassa, ja olen kertonut syyni miksi haluan naimisiin. Ymmärsi täysin syyni, kun perustelin sen hänelle. Kerroin järkisyyt, sekä kuinka se on viimeinen niitti tähän meidän suhteeseen. Sanani menivät jotenkin näin: "Vaikka olemmekin vakaasti parisuhteessa, ja olen sinun kanssa onnellinen niin tahtoisin mennä naimisiin sun kanssa. Tiedän ettei naimisiin meno tule muuttamaan mitään, ja toivon ettei se muuta, mitä nyt yhteinen sukunimi postiluukussa. Naimisiin meno on kuitenkin minulle varmuus siitä, että olemme vakavissamme tämän suhteen kanssa. Ja koen avioliiton vain niin pyhäksi, etten voi elää loppuelämääni avoliitossa (olen saanut sen verran kristillien kasvatuksen)." Tämän jälkeen mieheni kielenkannat aukesivat, vihdoinkin :girl_smile: Minulle selvisi sellaisia asioita, että kauhistuin. Olin antanut totaalisen väärän kuvan, ja kuulosti aivan siltä kuin bridezilla olisi ollut valloillaan laittamassa ajatuksia mieheni päähän. :girl_impossible:  Opin ainakin sen, ettei meidän suunalla toimi vihjailu vaan pitää kertoa faktat. Esimerkiksi mieheni luuli, että haluan naimisiin vain kalliiden juhlien takia (siis mitä? EN), häät on pakko järjestää vuoden sisään kihlauksesta (aikaisintaan haluan häät kahden vuoden päähän kihlauksesta), häntä on pelottanut kosia, koska on kokenut se olevan niin tärkeää minulle (APUA, mitä mä olen mennyt tekemään? Itse en tykkää mistään ällö siirappisesta, romantiikka ei ole koskaan ollut mun juttu. Valitsen mieluummin action leffankin kuin romanttisen hömpän). Omissa polttareissakin haluan mieluummin rämpiä mudassa (Splättäys) kuin maata hienossa spassa. En siis tuomitse niitä ketkä rakastaa romantiikkaa ja hemmottelua, itse rakastan enemmän liikkumista ja kovaa menoa. Olen ollut lapsesta asti poikamainen rämäpää, mutta häät saavat olla se mun naisellinen hetki :spruce_up:

 

Neuvo kaikille muille odottajille, puhukaa vain todellisilla sanoilla sekä luvuilla miehillenne. Älkää käyttäkö sanoja mahdollisimman pian, haluan juhlat (naimisiin menon yhteydessä) yms. Vastatkaa tarkasti näihi kysymyksiin Mitä, miksi ja milloin (verottajakin vaatii nämä selvitykset kulukorvauksissa :girl_haha: ).

 

Mentiin välillä sivuraiteille, mutta niin. Päivittelen heti kun jotain uutta ilmenee/selviää.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ohoh täällähän on paljon uusia viestejä! Nopsasti pakko kommentoida, että AAMEN! Ms-Jonna! Ja onnea! :)

On se vaan niin kumma, mistä ihmeestä ne miehet keksii nuo juttunsa tähän aiheeseen liittyen  :huh:  Nimenomaan kannattaa jättää vihjailut yms. kokonaan pois ja puhua selvillä numeraalisilla termeillä (vuonna XXXX, vieraita XX, rahaa X € jne).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

 

Neuvo kaikille muille odottajille, puhukaa vain todellisilla sanoilla sekä luvuilla miehillenne. Älkää käyttäkö sanoja mahdollisimman pian, haluan juhlat (naimisiin menon yhteydessä) yms. Vastatkaa tarkasti näihi kysymyksiin Mitä, miksi ja milloin (verottajakin vaatii nämä selvitykset kulukorvauksissa :girl_haha: ).

 

 

 

On se vaan niin kumma, mistä ihmeestä ne miehet keksii nuo juttunsa tähän aiheeseen liittyen  :huh:  Nimenomaan kannattaa jättää vihjailut yms. kokonaan pois ja puhua selvillä numeraalisilla termeillä (vuonna XXXX, vieraita XX, rahaa X € jne).

 

 

Pakko jupista tähän väliin, että vaikka sitä kuinka puhuu nämä asiat selvällä suomenkielellä rautalangasta vääntäen niin silti mies voi tehdä omia oletuksiaan ja tekee nämä asiat täsmälleen oman näkökantansa mukaan. 

 

Itsehän totesin miehelle, että en odota häneltä kosintaa seuraavaan vuoteen tai puoleentoista. Sen jälkeen voinkin alkaa sitä ihan aikuisten oikeasti odottamaan. Päätin pitäytyä tällä hetkellä pelkässä haaveiluissa. Ihan vain, ettei ihana asia saisi negatiivisia sävytteitä ympärilleen. Totesin myös, että minulla on oma aikatauluni ja jos mies ei siihen mennessä kosi, niin sitten kosin minä. Ja loppuu tämä odottaminen johonkin sellaiseen, jonka kumpikin tietää tapahtuvan  :girl_haha: Tämä oli miehestä ainoastaan hyvin söpöä. Että miten sen nyt ottaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niinhän siinä sitten kävi, että sormukset tilattiin (tänään) ja kosinnankin sain (eilen) "haluaisitko kiukutella mun kanssa koko loppuelämäsi?". Olen itse sellainen nollasta sataan hetkessä kiihtyvä tapaus, josta kyseinen kosinta pohjautuu.  Tämä tapahtui myöhemmin illalla kahvikupin ääressä, kun nautimme illan hämärtymisestä. Miekkonen oli sitonut ruohosipulista minulle lettisormuksen, koska oikeaa ei ollut vielä. :girl_haha:

 

Jään seuraamaan kuitenkin tätä ketjua, ja pidän teille kaikille peukkuja (miehenne järkiintyvät kyllä, meilläkin se tapahtui). :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oijoi! Paljon onnea kaikille uusille kihlatuille!

 

Kuten aikaisemminkin kirjoitin, on meillä ollut jo jonkun aikaa sitten puhetta sormuskaupoille menosta. Viikonloppuna kysäisin avokilta, että niin siekö haluisit joku päivä mennä sinne sorkuskaupoille katselemaan. Avokki vastasi innoissaan JOO hirmuinen hymy kasvoillaan  :jere: . Tänään sitten kynsiä lakkaillessa tuumasin, että täytyyhän sitä kynnet olla kunnossa, että kelpaa sinne kaupoille lähteä. 

 

Olen siis ilmaissut halukkuuteni, mutta koitan olla painostamatta. Avokki saa päättää milloin mennään. Ilmeisesti hän sitten sen jälkeen käy "salaa" ostamassa jonkun sormuksen, kun tietää miun koon ja mieltymyset. Sitten sitä kosintaa vasta odotellaankin - toivattavasti ei kuitenkaan hyvin pitkään  :girl_smile:  

 

Häävuosi(2015) on tosiaan jo päätetty, mutta halutaan edetä etappi kerrallaan. Vasta kihlojen jälkeen alamme keskustella hääpäivästä ja paikasta. Toiveissa olisi, että se päivä saataisiin sitten pikimmiten lyötyä lukkoon. En halua olla kihloissa vain sormusten takia, kyllä se häiden ajankohtakin täytyy sitten tietää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistakaas nyt, että tämä on melkein katkeroituneiden jupinaketju ja normaali "odotuskeskustelu" menköön Kosinnan odottelijat -lankaan.

 

:D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Soriiii, välillä unohtuu se jupina kun katselee vaaleanpunaisten lasien läpi  :girl_pinkglassesf:   :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä mua nyt koetellaan, näin viime yönä todella realistisen kosintaunen. :girl_sigh: Tai osittain realistisen, koska mies oli unessa hankkinut kolme aivan erilaista sormusta, kun ei ollut varma että millaisesta tykkäisin. :D Sellaista tuskin oikeassa elämässä tarvitsee odottaa. Olin unessa heti kosinnan jälkeen ryntäämässä tietokoneelle, että pääsisin tänne hihkumaan kosinnasta. :girl_haha: Herätessä oli pitkään sellainen hassu mutta hyvä olo, hitsi vie jos jo unesta tulee noin hyvälle mielelle, niin enpä malta odottaa millainen fiilis tulee kun se tapahtuu oikeasti!

 

Miehelle en ole viitsinyt mitään asiasta mainita, se tuntuu pitävän mua muutenkin jo ihan pöpipäänä kun kosinta pyörii mielessä niin usein. Nyt se on tosin kommentoinut asiaa ihan hyvässä hengessä ja mukavasti kiusoitellen, eli ei pitäne asiaa enää niin suurena mörkönä kuin ennen. :)  Muttei myöskään näe sitä vielä mitenkään ajankohtaisena, plaah.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies sanoi minulle vahan aikaa sitten ettei naimisiinmeno kiinnosta ollenkaan, oltiin kotimatkalla oikein ihanista kaverin haista jossa oli tosi romanttinen ja reilakas tunnelma, ihanat juhlat ja haapari oli selvasti rakastunut. Olisin luullut etta ihanien haiden, ja haaparin onnen nakeminen olisi jotenkin herattanyt romanttisen "sulhas"olon miehelle. No eipa onnistunut. Miehen vanhemmilla oli tosi onneton, vakivaltainen avioliitto joka paattyi ikavasti. Koitin sanoa etta me oltais ihan eri tilanteessa, oikeasti rakastuneet, korkeasti koulutettu ja kypsa pari jolla on samat haaveet ja elamanarvot. Minun suvussa kukaan ei ole eronnut joten olen nahnyt vain onnellisia avioliittoja. 

Kuulemma miesta painaa ajatus haiden kustannuksista, koitin sanoa etta ei naimisiinmenon tarvi maksaa maltaita, naimisissa olo on tarkeinta. Kaveri voi lainata minulle Vintage haapuvun liikkestaan, voitais menna naimisiin vaikka ulkomailla ihan perheen kesken, tai jarjestaa pienet mutta tyylikkaat juhlat pienella porukalla. Mies on juuri perustanut oman firman, mutta kuukausitulot on jo kymmeinen tuhansien eurojen tasolla ja summa on kokoajan nousussa. En ole ikina sanonut etta naimisiin pitaisi menna heti, vaan ehka 3-4 vuoden paasta kun molempien urat on tasaiset.

 

Mietin vaan etta olenko mina se ongelma, eiko mies usko etta olen se oikea? Ma nimittain olen sita mielta etta jos mies oikeasti rakastaa ja haluaa sitoutua niin mies kylla kosii. Raha ja tyo on  sivuseikka sen elamanpituisen rakkauden rinnalla. Siis tietysti pitaa olla jarki paassa ja talous kunnossa, mutta kun mies sanoo ettei ole varaa menna naimisiin vaikka saastotililla on yli 50 000 euroa. ja kuukausitulot on hyvat. Tietysti pitaa huolehtia etta firma on kunnossa, mutta eiko silti voi kosia jo nyt jos tietaa etta vierella on se oikea nainen? Kai mies on niin realistinen etta ajattelee etta kaikki muu pitaa olla ensin tip top kunnossa. Haluan vaan tietaa etta haluaako mies minut vaimokseen vai odottaako jonkun muun astuvaan kuvioon? Mies kylla sanoo etta rakastaa ja meilla on ihana elama yhdessa. Avioliitto on minulle tosi tarkea, jos tietaisin etta mies ei ikina kosi niin varmaan erottaisiin. Mutta en halua pakottaa miehen kosimaan uhkailemalla, enka halua kosia itse koska siita mies suuttuisi, ja haluan itse kokea sen ihanan kosimistilanteen.

 

No tassa sita odotellaan, yhdessa 3,5 vuotta, mies on pian 30.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin ja sitten valilla taas mainitsee naimisiinmenot ja haat, kun oltiin lomalla Aasiassa mies sanoi etta kun tullaan seuraavan kerran takaisin niin voin olla jo Mrs X, mina sitten innostuin etta oliko tuo kosinta, ei ollut. Eli en siis tieda etta haluaako se vai ei, ja millaisella aikataululla. Koitain jutella asiasta varovaisesti ja asiallisesti, ja itseasiassa olen "unohtanut" koko asian viime aikoina etten ala nalkuttaa. Kaverit ympararilla menevat kihloihin ja naimisiin ja mietin vaan etta saadanko mekin joskus juhlia.

 

Yllattaen muuten kerran mies sanoi etta yksi murheen aihe on se etta miehen perhe on tosi hajanainen ja sekainen. Periatteessa miehen perheeseen kuuluu vain kaksi siskoa ja pari vanhempien sukulaista. Miesta vahan surettaa etta meidan haissa olisi vain pari perheenjasenta, kun taas miehen kavereiden haissa oli paljon sukua. Minusta pieni perhe on melkein parempi asia, ei ainakaan tarvi murehtia keta kutsutaan eika tarvi kutsua ketaan juhliin vain sukulaissuhteen takia. Saatais jarjestaa ihan sellaiset bileet kuin halutaan ja kutsua kaikki kaverit mukaan. Toisekseen, onko pelkat haat ja ongelmat kutsuvieraiden kanssa tarpeeksi iso syy olla menematta naimisiin?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Minusta teillä ei ole ongelmia kutsuvieraiden suhteen. Jos on pieni suku tai vain vähän läheisiä sukulaisia, niin entäs sitten? Ehkä läheisiä kavereita sitten mahtuu enemmän, tai saa pienet intiimit häät, joissa kerkeää olla kaikkien kanssa.

 

Minusta tuntuu ihan tekosyyltä tuo häiden kustannuksia pelkääminen, jos rahaa löytyy 50 k tililtä ja kymppitonni kilahtaa pelkästään hänellä tilille joka kuukausi . Vai oletteko puhuneet ihan numeroilla, paljonko häät maksavat (yleensä) ja paljonko sinä suunnittelisit budjetiksi? Jos karkeasti yleistää tuolta budjettikeskustelusta, niin teillä ei menisi hienoihin juhliinkaan enempää kuin toiselta alle yksi kuukausipalkka! (eipä taida monella tuollaista tilannetta olla..) Tarkoitan, että liekö mies oikeasti tietää, paljonko millaisetkin juhlat maksavat. Tästähän on jo useaan kertaan puhuttu, että miehet päättelevät ihan typeriä tästä aiheesta. (Paitsi tietysti jos sinulla/teillä on kallis maku jo arjessa, niin ehkä sitten voi kustannukset pelottaa.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika lähteä täältä for good. Tavataan sitten joskus, kun olen vanhempi ja viisaampi, toivottavasti.

 

Kulta selitti, että ei tahdo olla missään erityisasemassa elämässäni, mikä vei viimeisenkin toivon siitä, että suhteemme etenisi koskaan kaipaamakseni elämänkumppanuudeksi avioliiton muodossa.

 

Toivoo, että en vihaa häntä. Toivoo, että harkitsen häntä jos kaipaan joskus lapsia. Toivoo, että olemme väleissä vielä 50-vuotiaina. Kutsui heti kylään.

Mutta... sanoin, etten tiedä, milloin olen taas toimintakuntoinen...

 

Mitä vittua...

Koitan poistella hänen erityisyytensä merkkejä.

 

En vihaa häntä. Vihaan itseäni ja typerää, typerää käsitystäni siitä missä järjestyksessä asiat pitää tehdä. 

 

En tiedä mitä tehdä, mutta koitan ottaa etäisyyttä. 

Muokattu: , käyttäjä: Vilutti

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin näköjään eksyin taas muutaman kuukauden tauon jälkeen tänne jupisija ketjuun. Oma elämäntilanteeni on nimittäin heittänyt niin härän pyllyä, ettei sitä monikaan uskoisi. Mies tosiaan kosi mua lopulta toukokuun alussa. Hän oli aina puhunut, kuinka haluaa tehdä siitä ikimuistoisen ja halusi yllättää mut. No ei onnistunut kyllä kummassakaan. Kosinnan jälkeen minulla alkoi kasvaa iso möykky rinnassa, että onko tämä todella sitä, mitä haluan. Onko tämä todella se mies, jonka kanssa haluan naimisiin.

 

Koko suhteemme ajan miehelle oli ollut vaikea puhua asioista siten, että voisin laittaa mitään suunnitelmia kalenteriin. Kaikki oli aina tapahtumassa aikanaan. Eli vain hän tiesi, milloin ne olisivat tapahtumassa. Liian monesti olin saanut kuulla, ettei mies halua puhua jostakin asiasta, mikä minua vaivasi. Hänen mielestään asia ei ollut ajankohtainen tai hänestä oli muuten vain tyhmää jauhaa joistakin minun jutuistani. Mitä tästä sitten vuosien saatossa seurasi? Minä lopetin puhumisen. Liian monet asiat jäivät puhumatta, koska en enää jaksanut vääntää miehen kanssa. Olemme olleet eroamassa minun päätöksestäni useita kertoja suhteemme aikana, mutta aina mies on saanut puhuttua minut jatkamaan. Vuosi sitten aloin odottaa naimisiin menoa. Kai mä hullaannuin ajatuksesta, että naimisiin olisi päästävä, sillä en ole enää mikään teinikään ja haluaisin tulevaisuudessa myös lapsia. Tuon ajatuksen siivittämänä meni viime talvi ja kevät. Kunnes mies sitten lopulta kosi. Sen jälkeen minua kohtasi elämäni isoin kriisi, kun tajusin, etten todellakaan tiedä, mitä olen tekemässä. Kipuilin noin kuukauden, ja samaan aikaan muut ihmiset alkoivat touhottaa häitä meille. Minä masennuin täysin. Yritin puhua asioista mieheni kanssa, mutta hän ei jaksanut kuunnella. Hänestä kaikki oli nyt hyvin, joten mikä minulla voisi nyt olla vikana. Hänen mielestään elämämme oli siis täydellistä. 

 

Sitten tapasin miehen, joka muutti elämäni. Tapasimme töiden merkeissä, ja ihastus oli molemmin puolista ja todella voimakasta heti ensi tapaamisestamme lähtien. Tajusin, että elämässäni on ollut tosi moni asia vialla, eivätkä ne ole ainoastaan johtuneet minusta. Joten loppujen lopuksi asioita puntaroituani tein päätöksen: Häät perutaan ja minä ja kihlattuni ei jatketa enää yhdessä. Kihlatulleni tämä oli todella vaikea pala, sillä hän oli luullut elämänsä olevan nyt täydellistä. No kai se on, jos ei koskaan kuuntele, mitä toisella on sanottavaa...Hän olisi halunnut korjata tilanteen, mutta päätin olla antamatta sitä mahdollisuutta. Olin jatkanut meidän suhdetta jo ihan liian kauan, vaikka oikeasti minun olisi pitänyt olla vahvempi jo vuosia sitten ja jättää hänet. Onkin ollut todella vaikeaa myöntää sitä nyt, kun häitäkin tosiaan jo syksylle suunniteltiin. Ja tulipas vielä mieleen tällainen asia, että miten valikoiva miehen kuulo voi olla. Kun puhuimme menneisyydestämme, ja kerroin hänelle, että kuinka monta kertaa olin yrittänyt jättää hänet meidän suhteen aikana, niin mies sanoi, ettei se ollut totta. Hänen mielestään en ollut koskaan oikeasti yrittänyt jättää häntä... Tietääkseni olin asiasta hänelle kuitenkin melko selvä sanaisesti maininnut ja ollut pitämättä yhteyttäkin, mutta aina hän onnistui luikertelemaan takaisin elämääni. 

 

Halusin tulla kertomaan tarinani teille, koska niin moni teistä tuntuu olevan samankaltaisessa tilanteessa, jossa mies ei halua puhua asioista. Meillä se johti lopulta tähän.

 

Olisi tosi kiva, jos ette lainailisi tätä. Asia on sen verran vaikea, että saatan poistaa tekstini jossain vaiheessa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään