Guest Lily_of_the_valley

Vaihtoehtoja häänameille?

507 viestiä aiheessa

Meillä on oma "logo" meidän kirjaimista yhdessä piirretty. Se on meillä molemmilla myös iholla, joten päätettiin käyttää myös kaikessa koristelussa/kutsuissa/härpäkkeissä. Ja myös pienessä muistossa vieraille.

Eli meillä hääkarkin sijasta oli kitarapleku. Sulho aikoinaan soitti Malmöläisessä death metal bändissä kitaraa, joten sopi meille hienosti. Häiden teemana muutenkin oli raskaampi musiikki. Vieraat kanssa pitivät personoidusta hääplekusta. Bändille oli myös plekut ja he varsinkin olivat innoissaan.

Tämmöset:

IMG_0083.jpg

IMG_0081.jpg

Päivämäärä Iron Maidenin Powerslave fontilla.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Todella originelli idea, Dante. Makeet pienet muistot.

Mie sain sellaisen idean, että jos vain jostain saan hankittua sellaisia todella pieneen tilaan meneviä ostoskasseja, hankimme häävieraille kiitoslahjaksi sellaiset. Ekologista, kätevää, varmasti tulee käyttöä ja sitten aina muistaa kassia käyttäessään meidät. Nyt vain jos löytäisi edullisesti sellaisia pieneen pussukoihin meneviä kasseja, että niitä pystyy ostamaan sen 50-60 ilman, että joutuu maksamaan satasia.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meillä tein pilttipurkkeihin hilloa ja sitten vain nätti kangas korkin päälle ja nauhalla kiinni. Tuli kivat ja vieraat tykkäsivät kovasti. Keksin idean syksyllä ja keräsin tutuilta sitten raparperit puskista kun niitä yleensä riittää. Sit vaan mansikkaa sekaan. Menihän siinä aikaa kun pienellä kattilalla keitteli ja oma hommansa pienten purkkien desifiointi, mut vaivansa arvoinen.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meille tulee vieraille lahjaksi valkoiset harsopellavapussit, joissa on koivunlehtiä sisällä. Tuoksupussi siis löylyveteen. Pussiin tulee kiinni käyttöohje ja ehkä jokin sauna-aiheinen teksti. Ollaan ite tosi kovia saunojia.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Tällä usb-tikulla hoituisi sekin ongelma, ku ruvettiin sit heti miettimään, että ei olis iso homma sinne ladata valmiiksi muutama kuva meistä+lapsistamme+vihkimisestä+mahdollinen hääkuvapotretti myös.

Tästä tulikin mieleeni, että tommonen usb-tikku olis loistava kiitos'kortti'. Latais sinne muutaman kuvan häistä valmiiks. :girl_smile:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

www.luovavoima.fi on kivoja hääkarkeiksi sopivia rakkausaiheisia tulitikkurasioita ja magneetteja.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Meille tulee vieraille lahjaksi valkoiset harsopellavapussit, joissa on koivunlehtiä sisällä. Tuoksupussi siis löylyveteen. Pussiin tulee kiinni käyttöohje ja ehkä jokin sauna-aiheinen teksti. Ollaan ite tosi kovia saunojia.

Ihana idea! :)

Meille tulee luultavasti pienet saniaiset purkeissa, jotka toimii samalla paikkakortin pidikkeinä ja somisteina.

Tähän tyyliin:

22011gn20minitree_cardholder20l.jpg

En tiedä, olenko vaan laiska, mutta me asutaan paikkakunnalla, jossa kummallakaan ei ole sukulaisia, joten se, että vieraat ottavat pöydän "somisteet" mukaansa, auttaa vähän siivouksessakin... :blush:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

pearl-heart-wine-glass-charms.jpg

Meille tulee tällaiset itse askarrellaan ja näihin tulee vielä satiininauhalla kiinni jokaiselle paikkakortit joka on helppo irroittaa ettei tartte lappu lasissa kulkee koko iltaa

:girl_smile:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Minä olen ajatellut tehdä itse servetti pidikkeet ja mietin, että voisiko ne korvata hääkarkit?? Vai onko se vähän tyhmää, kun jollakin on esim. vaan 2 niitä sitten kotona? :huh:

Minusta hyvä idea oli piparkakkumuotti joka on sydämenmuotoinen. Sen voi laittaa servettirenkaaksi ja se on samalla hääkarkki. Ne on yleensä metallinvärisiä etttä varsinkin jos sattuu olemaan hopea yhtenä värinä niin sopii loistavasti.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Mä en myöskään jaksanut innostua ylimääräisestä näpeltämisestä karkkien suhteen, joten me ratkaisimme asian seuraavalla tavalla; meille tulee iso booliastia mikä on täynnä irtokarkkeja, viereen pieniä läpinäkyviä mukeja ja kauha+lappu "ALKOHOLITON" Halusimme karkit, mutta vältyimme kätevästi askartelulta.  :D :D :D

Makkarissamme on 16 kg irtokarkkeja... jäljellä ehkä 14 kg...

;D Parina leffailtana ollaan sulhon kanssa oltu sitä mieltä että "kyllä ne häissä riittää, vaikka me haettais parit..."

:PSissy

Vaikka onkin jo hyyyvin vanha viesti, niin täytyy kommentoida, että on hyvä idea! Itse en ole vielä päättänyt mahdollisista hääkarkeista tai muista lahjoista, mutta tässä vaiheessa luulisin, ettei meille niitä tule.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Mä en ollu edes nähnyt tuota, mutta on kyllä loistava! :lol:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

tuo karkkibooli on kyllä hauska idea :D kaverin kaverin häissä oli ollut paikkakortteina ja ilmeisesti hääkarkkien sijasta valkoisia kiviä joihi oli kultatussilla kirjoitettu nimi. oli tosi sievät :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Näin Charlotessa kivan häälahjaidean! Siellä myydään kännykkäkorun hihnoja n.30 kpl pusseissa! Siihen ajattelin kiinnittää jonkun "perän", mutta vielä kun saisi idean että minkä! :girl_sigh:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Tosi kauniit nuo Qatar! Saakohan tuollaisia renkaita valmiina jostain?

Nuo renkaat näyttävät sellaisilta korvakorurenkailta, joita saa askarteluliikkeiden koruosastosta.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Vastasin tuolla toiseen samanlaiseenkin ketjuun, mutta meillä tarkoitus on tehdä pienet pussit joiden sisällä on kukkasipuli taikka siemenet, ja tietysti hoito-ohjeet. Pussin sulkijaan tulee sitten samalla paikkakortti.

Mielessä oli kanssa siemenmatto, itsetehty saippua, skumppalasi.

Mietittiin kyllä myös perinteistä namia, mutta nyt ne tulevat jonnekkin sivulle pöytään jokaisen vapaasti otettavaksi.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Minäkin vastasin jo muualla, mutta täällä on näköjään tuoreemmat, ihan tän hetken, juttelut ;).

Meille siis tulossa tuikkukynttilät karkkien sijasta. En halunnut missään nimessä perinteistä karkkinyssäkkää. Meillä ei häihin kutsuta lapsia, joten kynttilä ehkä enemmän sellainen aikuisten juttu. Ja tulevat häät kun on syksyllä, niin sopii ajankohtaankin. Häissämme tulee olemaan väriteema, joten tuikut sen väriset (ostettu jo). Ovat läpinäkyvässä muovikipossa, joten kynttilän väri näkyy kivasti. Juuri tällä hetkellä on askartelun alla pahvikassit noille tuikkuloille :girl_smile:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meille tulee karkkien sijaan Darwi-massasta tehdyt sydämet, jotka maalataan aniliinin punaisiksi ja joihin kiinnitetään vielä hauenleuka-nipsu. Nipsuun sitten laitetaan vieraan nimi, että toimivat sitten paikkakortteina.

Jälkikäteen itsekukin voi nipsuun kiinnittää vaikka valokuvan tms. mitä haluaakaan.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Voih! Mies keksi, että äänitetään kaikille vieraille vanhat kunnon mixtapet! Tilattais Thomannilta kassut, nauhotettaisiin niihin lemppari rakkauslauluja eri musiikkigenreistä ja koristeltaisiin kotelot kauniisti. Kalliiksi tulee ja vie aikaa, mutta tiedämme, että näitä kasetteja varmasti kuunneltaisiin autoissa vielä pitkään häitten jälkeenkin. Näin voi ottaa huomioon myös kasetin vastaanottajan: kavereille laitetaan punkkia ja tädeille rautalankaa, niin jokainen saa mieleisensä! Eipähän tarvii sitten kauheasti tapella siitäkään, mitkä biisit kassuille valitaan, kun voidaan tehdä muutamia erilaisia. Oijoi.

(Kuinkakohan pian mulla muuten menee hermot niihin meidän "lemppareihin", kun sterkat suoltaa nauhotuksia liukuhihnalta sen sata kappaletta ;))

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Ihana idea tuo kasetti homma :girl_wink: Siinä on kyllä sitten toistolla kuunneltavaa kun paljon nauhottelee niitä :girl_haha:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Voih! Mies keksi, että äänitetään kaikille vieraille vanhat kunnon mixtapet! Tilattais Thomannilta kassut, nauhotettaisiin niihin lemppari rakkauslauluja eri musiikkigenreistä ja koristeltaisiin kotelot kauniisti. Kalliiksi tulee ja vie aikaa, mutta tiedämme, että näitä kasetteja varmasti kuunneltaisiin autoissa vielä pitkään häitten jälkeenkin. Näin voi ottaa huomioon myös kasetin vastaanottajan: kavereille laitetaan punkkia ja tädeille rautalankaa, niin jokainen saa mieleisensä! Eipähän tarvii sitten kauheasti tapella siitäkään, mitkä biisit kassuille valitaan, kun voidaan tehdä muutamia erilaisia. Oijoi.

(Kuinkakohan pian mulla muuten menee hermot niihin meidän "lemppareihin", kun sterkat suoltaa nauhotuksia liukuhihnalta sen sata kappaletta ;))

Tosi hyvä idea, mut mietin, kuinka monella enää on kasettisoittimia? Autoissaki ne alkaa olla aika harvinaisia.. Oisko CD parempi idea? Kaikille vieraille voi polttaa musiikkia ja ehkä tämä ois myös nopeampi toteuttaa, kun tarvii vain hakea koneelle musiikkia..

Kyllä meidän kaveripiirissä kaikilla on kasettisoittimet, kun moni ostaakin musiikkia vielä siinä muodossa (just noitten punkbändien julkaisut on aika usein kasetteina). Ja cd:issä ei vaan oo samaa asennetta, plus ne on liian modernit meidän häihin! Jos seiskatuumaiset tai vinyylit vois kaikille teetättää, niin vielä parempi, mut toistaiseksi tyydymme noihin :D

Mutta ihan totta, inhottavaa kyl, jos jollakin ei sitten oo soitinta. Mitä nyt mietin, niin sukulaisilla on kyllä kaikilla niin vanhat autot, että varmasti niistä löytyy... Ja käyhän se nauhottaminen kasetillekin aika nopiasti, kun tekee soittolistan koneelle ja liittää siitä sterkkoihin. Että ei tarvi koko aika olla painelemassa playtä ja pausee :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Huh mikä urakka oli plärätä tämä ketju läpi!

Mieleenpainuvin juttu oli cd, mutta niiden kohdalla tosiaan tulee ne tekijänoikeus hommelit sitten vastaan.

"Karkkiboolia" saattaa myös häissä olla esillä :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meille tulee hääkarkkien tilalle heijastimet, jotka kuvastavat toisille antamiamme lempinimiä. Karkit tarjoillaan karkkibuffetin muodossa. Niitä en halunnut unohtaa, koska rakastan irtokarkkeja ja suklaata <3

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Tässä itse tekemäni vaihtoehto häänamille eli hääkynttilä joka tulee jakoon häävieraille ensi kesänä.

gallery_23855_634_398985.jpg

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään