nedis

Häät 2015 (yhdistetty)

982 viestiä aiheessa

Meillä on alustavaksi päivämääräksi sovittu 6.6.2015, joka tuntuu olevan NIIN kaukana! Minähän olen salaa mieheltä katsellut hääjuttuja jo varmaan parin vuoden ajan, joten nyt kun on kihlauduttu, tekisi mieli siirtyä warp-nopeudella hääsuunnitelmissa etiäppäin. Tosin pitemmän tähtäimen häät ovat ihan hyvä juttu siinä mielessä, että saadaan kerättyä rahaa niihin, minä kun olen vielä opiskelija ja vielä vähän tyrkymmälle/matalapalkkaisemmalle alalle valmistuva.  :blush:  Ja siis sitä hääpottia tosiaan pitää kerryttää, kun meillä on tulossa massiiviset häät ainakin vieraiden puolesta. Karsittu vieraslista on tällä hetkellä 106 henkeä  :girl_impossible:

 

Aikaisemminkin olisin valmis menemään naimisiin, mutta kun tuo mies...  :girl_mad: Tosin, mitä sitä murjottamaan, kun se on niin ihana. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä aivan tuore keskustelija tällä palstalla :) Jo muutaman vuoden ollaan miehen kanssa häistä puhuttu "sitten joskus", mutta nyt saimme päätettyä että häitä tanssimme toukokuussa 2015 :) Todennäköisesti toukokuun tokavika lauantai, eli 23.päivä. Vähän jo houkuttaisi alkaa hamstraamaan häätavaraa ja laittaa suunnittelut kunnolla käyntiin, mutta ehkä odotan vielä vaikka ensi talveen asti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällähän on jo monta vuoden 2015 morsianta/tulevaa morsianta... :) Minä EDELLEEN odotan kosintaa...alkaa jo ahdistaa että puhuiko tuo ukko vaan lämpimikseen...luvannut jo pitään että "juu tällä viikolla"..pläääh...
lähes kaiken olen jo omassa mielessä jo päättänyt, miehekkeelle en ole puhunut kun ei kerta ole vielä edes kosinut. :(
Mietin myös että jos tuo naimisiin meno niin paljon ukkoa ahdistaa niin pitäiskö siirtää vuoteen 2016..sillon tulisi 10-vuotta täyteen yhteistä elämää...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olin yhteydessä mahdolliseen hääpaikkaan. Menen katsomaan sitä parin viikon päästä yhdessä äitini ja kaasoni kanssa. Pitää laittaa toiseen paikkaan kanssa kyselyä voisiko tulla käymään. Varatahan ei vielä voi, mutta haluan tänä kesänä tehdä päätöksen hääpaikasta. Olisi se ison murhe poissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät 1.8.2015. :-X

Juhlapaikkoihin olen lähettänyt jo tarjouspyyntöjä, mutta sieltä suosikkipaikasta ei ole vielä vastattu. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jihuu! Kosinta ropsahti kuukausi sitten ja hääpäivä katsottiin saman tien kalenterista. Bridezillalle ensi kesä tulee liian nopsaan, mutta 2015 kyllä sopii. Maistraattiin 15.5. ja juhlat 16.5. Olen tilannut tuoksi päiväksi kesän ekan miltei-hellepäivän :D

 

Juhlapaikkoja oon googlaillut jo sata tuntia ja kaksi tai kolme vaikuttaa potentiaalisilta. Missään ei kaikki kohtaa (sijainti, miljöö, oman ruoan & juoman tuomismahis, jne) mutta ykkösvaihtoehto on jo kohoamassa esiin. Jännää!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on ollut noin kuukauden kestänyt "hääinnostuksen lopahdus", mutta nyt taas tuntuu virtaa löytyvän pohtimiseen :) Tämän takia mun häiden on hyvä olla hamassa tulevaisuudessa sovittuna, koska kauaa en jaksa yhtä asiaa suunnitella ja pähkäillä. Tulee joskus valmistakin kun morsian saa rauhassa välillä heivata koko häät mielestään :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä ilmottautuis yksi kesällä 2015 häitään juhliva. Sillon tulee kymmenen vuotta yhteistä matkaa täyteen. :girl_pinkglassesf:  Tarkoituksena alunperin oli, että tähän mennessä oltaisiin jo naimisissa, mutta elämä heitti kapuloita rattaisiin ja kihlaus meni jäähylle melkein vuodeksi. No, nyt alkaa näyttää siltä, että niitä häitä voitaisiin oikeasti päästä juhlimaan, ja siksi vasta kahden vuoden päästä, että saadaan rahaa kerättyä. Jos miehestä olis kiinni, oltais jo käyty maistraatissa, mutta tämä bridezilla haluaa kunnon hääjuhlan. :girl_haha: Tässä on tosiaan tehty pientä itsetutkiskelua vastoinkäymisten myötä, ja vuoden 2012 viiminen päivä erottiin molemmat kirkosta. Olen lapsesta asti ajatellut haluavani kirkkohäät, mutta ei. Mitä tarkemmin asiaa oon ajatellut ja pohtinut, niin siviilivihkiminen on meille oikea ratkaisu. Mieluusti hääpaikalla ulkosalla. Vielä pitäis löytää täydellinen paikka tätä varten, ja päättää päivä, jolloin varmasti on sitten aurinkoa. :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mies ei kuulu kirkkoon, joten mennään maistraattiin 15.5.2015 ja häät sitten seuraavana päivänä. Mun täti on pappi, joten avioliiton siunaus voisi tulla kysymykseen, mutta siinä paikalla oisi vain lähisukulaiset. En kestä ajatusta mahtipontisesta seremoniasta 100+ ihmisen katseiden alla, oon sen verran jännittäjä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko muiden miehet millä mielellä häistä?

 

Tiedän ettei miehet syty mihinkään suunnitteluun jonka pitää olla toteutettuna vasta 1,5 vuoden päästä, mutta mulla alkaa menemään hermot jo pian. Koko ajan saa kuunnella arvostelua että "ei sitten ainakaan" ja "en edes kerro kun ei sitä tuu sinne puolentoista vuoden päähän".

 

Minä siis kirjoitan omaa valaani jonka perustana on miehen lemppari biisit tai muuten paljon meidän taloudessa soitetut biisit näiden 10 vuoden ajalta. Ja olen sitten yrittänyt udella pariin otteeseen erään bändin biiseistä että mitä hän joskus kuunteli tai mitkä hän osasi (kyseessä on "nolo" bändi varsinkin hänelle). Ja aina saan vastauksena että ei kerro kun sitä ei kuulla häissä.. No ei kuulla ei! Paitsi parina lauseena valan keskellä jonka todennäköisesti ainoastaan mies sieltä tajuaa (ja näin on koko valankin tarkoituksena).

 

Enkä edes aloita siitä pukeutumisesta tai rahanmenosta! Kaikkihan häissä maksaa ja tuntuu että mies kuvittelee tällä hetkellä että se 2600€ mikä on ruokailuun menossa olisi ainoa rahaerä.. No tuskin. Vaikka kuinka pihistellen yritän toteuttaa suunnitelmaa kuitenkaan karsimatta tilaisuutta koruttomaksi ja sisällyttäen budjettiin jokaisen pikkuhipun, kuten alusvaatteet, kengät, karkkibuffetin karkit, kuin hiukset ja meikit jne, niin 6500€ komeilee budjetissa. Tämä jo ILMAN sormuksia ja kopiopuvun (alle 300e) kanssa!

Kuinka hienoa on yrittää itse säästää tätä summaa? No ei kovin..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No nyt pääsen vihdoin tännekin kommentoimaan, kun sain oikean statuksen. Mä kävin katsomassa sitä hääpaikkaa ja ihastuin. Tuli tunne, että tämä se on. Ainoa miinus on, että catering pitää tuoda itse, mutta ehkä sitten saa vaikuttaa enemmän menuun. Ainakin tilausravintolassa, jossa siskoni häät olivat, menu oli aika ota tai jätä meiningillä.

 

Nyt pitäisi ruveta vääntämään alustavaa budjettia. Catering on se kallein juttu ihan ehdottomasti, vaikka mitään ihmeellisyyksiä ei ruoaksi haluta. Perinteistä ruokaa. Kuitenkin jonkinlaiset raamit pitää nyt asettaa ja löydä lukkoon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko muiden miehet millä mielellä häistä?

 

Tiedän ettei miehet syty mihinkään suunnitteluun jonka pitää olla toteutettuna vasta 1,5 vuoden päästä, mutta mulla alkaa menemään hermot jo pian. Koko ajan saa kuunnella arvostelua että "ei sitten ainakaan" ja "en edes kerro kun ei sitä tuu sinne puolentoista vuoden päähän".

 

Minä siis kirjoitan omaa valaani jonka perustana on miehen lemppari biisit tai muuten paljon meidän taloudessa soitetut biisit näiden 10 vuoden ajalta. Ja olen sitten yrittänyt udella pariin otteeseen erään bändin biiseistä että mitä hän joskus kuunteli tai mitkä hän osasi (kyseessä on "nolo" bändi varsinkin hänelle). Ja aina saan vastauksena että ei kerro kun sitä ei kuulla häissä.. No ei kuulla ei! Paitsi parina lauseena valan keskellä jonka todennäköisesti ainoastaan mies sieltä tajuaa (ja näin on koko valankin tarkoituksena).

 

Enkä edes aloita siitä pukeutumisesta tai rahanmenosta! Kaikkihan häissä maksaa ja tuntuu että mies kuvittelee tällä hetkellä että se 2600€ mikä on ruokailuun menossa olisi ainoa rahaerä.. No tuskin. Vaikka kuinka pihistellen yritän toteuttaa suunnitelmaa kuitenkaan karsimatta tilaisuutta koruttomaksi ja sisällyttäen budjettiin jokaisen pikkuhipun, kuten alusvaatteet, kengät, karkkibuffetin karkit, kuin hiukset ja meikit jne, niin 6500€ komeilee budjetissa. Tämä jo ILMAN sormuksia ja kopiopuvun (alle 300e) kanssa!

Kuinka hienoa on yrittää itse säästää tätä summaa? No ei kovin..

 

Mun mies on kanssa vähän nihkeenä häiden järjestämisen suhteen. "Kun sinne on vielä niin pitkä aika... Ei meillä nyt oo varaa mihinkään... Ei toi paikka oo hyvä... Mietitään näitä asioita sitten lähempänä... Eikä nyt oo vähän liian aikasta?.. Kaikki vielä muuttuu kuitenkin..."

 

Se ei jotenkaan tunnu tajuavan, että suunnitella voi, mutta mikään pakko ei oo vielä toteuttaa. Mieluiten ite suunnittelisin huolellisesti, päättäisin asiat valmiiksi ja sitten kun on sopiva aika, toteuttaisin kaiken. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty jne... Koitan puhua sille eri juhlatiloista sun muista ja ekana tulee vastaus, että ei meillä nyt ole varaa. No ei sitä just nyt vielä varatakaan saati makseta! Sen mielestä hyvät häät voi järjestää kuukaudessa. Just joo, vieraille pitäis varmaan infota vähän ennen sitä ja paha se on mitään infota, jos ei edes tiedetä paikkaa tossa vaiheessa :D Samoihin lukemiin oon budjetissa päätyny ja miehen mielestä se on aaaaivan liian iso summa. Ja onhan se paljon rahaa, mutta eipä sitä nyt niin hirveen halvalla tule pääsemään, varsinkaan pk-seudulla. Pelkästään juhlatila vie jo paljon rahaa, samoin ruokailu, vaikka olisikin pienet häät.

 

Miehellä on mielessä enemmän "takapihan tapas-ilta", jossa kaikki vaan olisi rennosti, ettei vaan tapahdu mitään pönöttämistä. Aika mahdoton sellasia on vaan järjestää, jos meinaa että ihmisiä tulee yli kymmenen. Ei paljoa anoppilan takapiha siihen taivu. Eikä kyllä tämä morsiokaan. Rennot juhlat on mielessä tottakai ja itsekin haluisin, että vieraat tulee viihtymään, mutta "pönöttämistä" on lähes mahdoton välttää, kun pistetään toisilleen vieraita ihmisiä saman katon alle. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Juu ja minä taas jotenkin mietin myös niin, että jos me järjestettäisi se "takapihan tapas-ilta" niin niitä vieraita ei edes tulisi. Kuka sellaisen ihanan päivän haluaisi?

Tuntuu että kaikki juhlat mitä me pidetään epävirallisissa merkeissä (esim. meidän lapset on kaikki vaan nimiäisillä nimettyjä, ei ristiäisiä) niin ikinä ei oo kyllä ollu liikaa vieraita. Isomman tytön 1v synttäreille tuli tasan 1 vieras! Joo, ne oli lapsen ekat synttärit ja se ei niistä vielä tiennyt mitään, mutta meidän taustan huomioiden mä olin katkera, tooooodella katkera tästä ettei meidän tyttö sitten ollut kenellekään tarpeeksi tärkeä.

 

Mä haluan myös siis tällä "kunnollisella" naimisiinmenolla ikäänkuin korostaa sitä että nyt ollaan vakavissaan ja paikalle on tultava, eli ei passais jättää tulematta. Joo eihän ketään voi juhlimaan pakottaa, mutta vähän vähemmän näin virallisista juhlista tunnutaan kieltäytyvänkään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä käyn katsomassa yhtä hääpaikkaa perjantaina. Äiti oli käynyt siellä kesäteatterissa ja kehui kovasti pihapiiriä nätiksi. Oli samalla kysellyt vähän paikasta, joten käyn tsekkaamassa sen. Moni asia puoltaisi tuota paikkaa, mutta saas nähdä. Tykästyin kyllä tuohon ensimmäiseen paikkaan.. Vähän mietityttää, että tämän perjantaina paikan tilat on ilmeisesti pienemmät eli kaikkia 90 vierasta ei saisi samaan tilaan. Jos siis nettipuheita uskoo..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä ilmoittautuu myös yksi vuoden 2015 morsian, häitä vietetään toukokuussa :gpari: Hääpäivä on oikeastaan ainoa mikä on lyöty virallisesti lukkoon, vielä on aivan auki millaiset häät järjestämme.

 

Muoks. Meidän häät aikaistuivatkin vuodelle 2014!  :girl_haha:

Muokattu: , käyttäjä: Buffy

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaikka mitään varmaa ei ole vielä lyöty lukkoon ja mies alko jo nihkeilemään häävuodestakin (koska suunnitelmissa yks isompi ulkomaanmatka ennen sitä ja rahatilanne äärimmäisen heikko), löyty meille eilen illalla kuitenkin hääkuvaaja! Varattu ei vielä olla, koska pitkä aika ja epävarmuus kaiken suhteen, mutta sitten kun aika koittaa, ei ole epäilystäkään kenen puoleen käännytään ensimmäisenä  :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuli meille sitten millaiset häät tahansa, tilasin eilen puvun meidän siviilivihkimiseen! Varsinainen hääpuku tulee sitten erikseen :girl_haha:

 

Muoks. kuvat pois!

Muokattu: , käyttäjä: Buffy

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuinka monella teistä on jo hääpaikka varattuna? Milloin olette ajatelleet varata?

Meillä on edelleen paikka pohdinnassa, alustavasti mietittiin että tehtäisi päätös häiden tyylin ja paikan suhteen ensi vuoden alussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä ei ole vielä varattuna. Usemmissa on paikoissa tuntuu olevan, että ottavat varauksia vastan vuotta ennen. Pitäisi käydä katsomassa muutamia paikkoja vielä, kun olen saanut vihjeitä kivoista paikoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on alustavasti keskusteltu hääpaikan varauksesta, mutta nyt tuntuukin siltä, että haluan häät ihan toiselle puolen kaupunkia! Jotenkin juhlapaikan vuokraaja oli sen oloinen, ettei kiinnosta sen kanssa alkaa mitään sopia :( Eli voi olla, että meidän Reposaari vaihtuu Porin keskustaan. Räpsööseen jos halutaan, niin pitää kyllä pian tehdä varaus, sillä ensi vuoden elokuun kaikki lauantait on jo varattu ja 2015 alkuvuodellekin on tukku varauksia...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Muakin jännittää se jos jätetään nyt paikan varaus pidemmänkin aikaa vielä tekemättä, ja sitten kun omasta mielestä tarpeeksi ajoissa tehtäisi varausta, myytäisikin jo ei-oota meidän haluamalle päivälle. Tuntuu vaan niin hurjalta miettiä tällaisia juttuja parin vuoden päähän, varsinkin kun meidän suosikkipaikassa joutuu maksamaan varausmaksun saman tien.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me keskusteltiin eilen kaikenlaista häistä ja kai sitä paikkaa tässä sitten sais alkaa kattelemaan. Kyselin mieheltä et onko hänellä mielessä jotain päivää ja sanoi, että hälle on ihan sama. Näin vähän arvelinkin. Pohdinnassa on myös, että mennäänkö perjantaina maistraattiin ja lauantaina juhlitaan, vai otetaanko vihkiminen kuitenkin hääpaikalle lauantaiksi. Onneksi on hyvin aikaa miettiä kaikkia näitä juttuja, ja nyt alkaa myös rahan säästäminen oikeen urakalla. Vihdoin saan alkaa oikeen tosissaan alkaa suunnitella! ♥

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä ilmoittautuu taas yksi morsian vuodelle 2015. Suunnitelmissa talvihäät, jolloin juhlat sijoittuvat tammi-helmikuu akselille. Täytyy toivoa, että PK-seudulla toteutuu tulevinakin vuosina luminen talvi (vaikkei julkinen liikenne tuolloin toimikaan). :)

Huomenna olemme menossa avokin kanssa katsomaan juhlapaikkaa, jonka jälkeen päätös onkin jo tehtävä. Hieman kauhistuttaa tuo hinta juhlapaikka kustannuksineen tulee olemaan n. 1650€ ja siihen n.3000€ ruoat. Vie suunnitellusta budjetista puolet :( . Pakko nipistää jostain muusta, onneksi meillä on kuitekin mahdollisuus maksaa juhalpaikan ennakkomaksu heti varauksen jälkeen. Helpompi hengittää, kun kaikkea ei tarvitse maksaa kerrallaan. :D PK-seudulla moni juhlapaikka tuntuu edellyttävän, että tilat maksetaan heti varaamisen jälkeen/yhtyeydessä. Tällä hetkellä ajaksi mietitty miehen päätöksestä 14.2.2015, joka tosin ei liittynyt hänellä tai minulla ystävänpäivään. Tajusimme tämän vasta jälkikäteen päivämäärän olevan ystävänpäivä, joten meitä ei haitaa vaikka päivä vielä muuttuisikin.

Kirkoksi ollaan mietitty Vanhaa kirkkoa sekä Tuomiokirkkoa, koska sukulaiseni ovat ulkopaikkakuntalaisia. Helpoin tapa saapua junalla Helsinkiin ja taksilla kirkolle, kuljetus juhlapaikalle on aika varmasti bussi tarpeen mukaan. Toivottavasti saamme jotain alennusta, koska avokkini isä ajaa ammatikseen bussia (tosin kuskit saavat olla tuolloin ihan muut kuin sulhasen isä). ;)

Tällaisia suunnitelmia jo meillä, tosin meidän häät ovat jo yllättävän nopeasti. Odotan vain, että pääsen tekemään hääblogia tai -päiväkirjaa. Saan jäsenneltyä ajatuksiani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Tervetuloa mukaan! :)

 

Juhlapaikka ja ruoka haukkaavat meidänkin budjetista suurimman osan, ruoka on meille ehdottomasti tärkein ja oikeastaan ainoa ohjelmanumero. Paikan vuokraan ei haluttaisi käyttää paljoa rahaa. Itsekin yllätyin kun katsoin omasta tickeristä, että enää vuosi ja reilu 8 kk häihin! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ kiitos Buffy

 

Päätin tässä sairaslomalla käyttää aikani hyväksi, ja perustin hääblogin. Tervetuloa katselemaan, kuinka järjestelymme sujuu. Ja toki, odotan että pääsen tutustumaan teidän blogeihin/päiväkirjoihin. :girl_haha:

 

Jännitän kovasti tämän päivän vierailua juhlapaikassa, toivottavasti olisi rakkautta ensi silmäyksellä.  :give_heart:  Saisimme lyötyä hääpäivän lukkoon, ja voisimme ilmoittaa vanhemmillemme sekä lähimmille sukulaisille päivän.  Jonka jälkeen häähössöttämisen voi aloittaa virallisesti, hieman pelottaa mitä tästä tulee :unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.