nedis

Häät 2015 (yhdistetty)

982 viestiä aiheessa

Minä haluaisin häihini karkkibuffetin, mutta häihin ei kutsuta lapsia niin onkohan se hyvä idea? mitä mieltä olette

Mikä ettei, kyllähän aikuisetkin karkkia syövät :) Minä ainakin :D Minusta on mukavaa, että on tarjolla muutakin makeaa kuin se hääkakku.

En ota mieheni sukunimeä vaan pidän omani. Myös lapsella on minun sukunimi.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Minä pidän myös oman nimeni, mieheni saa ottaa sen, jos vain tahtoo. Meillä on myös samanlainen tilanne kuin Isthella, eli sukunimi kuolee, jos mun mahdollisia lapsia ei kasteta sille nimelle. Miehellä on myös hyvin yleinen suomalainen sukunimi, mikä kuulostaa omaan erikoiseen etunimeen yhdistettynä suoraan sanoen typerältä, samoin kuin yhdistelmänimikin.

Meillä häät 23.5.15 ja saamattomuus on edelleen päivän sana. Koristeeksi tulevia origamikurkia taittelen aina inspiraation sattuessa, mutta kaikki muut on retuperällä. Puku toki on jo ja kengät, korut ja hiuskampa ovat matkalla kotiin, mutta muuten ei sitten olekaan mitään. Tekosyinä olen käyttänyt sekä ajankohtaa syssymmällä ja lumien jälkeen. Ehkäpä tässä pitäisi alkaa ryhdistäytymään. Vähän syssymmällä.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Aiheesta on muuten keskusteltu laajemmin:

Onko naisen sukunimi edes vaihtoehto?

  Miten nim(i)en päättäminen eteni/on edennyt?

Miksi haluat pitää oman sukunimesi?

Onko nimen harvinaisuus tärkeää?

Miksi otit miehen nimen?

  Sukunimen vaihtuminen - Identiteettikriisi?

Kuinka moni ottaa yhdysnimen?

Joissa olen omaa päätöstäni pohtinut, nyt löytyi vielä lisää ketjuja luettavaksi, esim. tuo harvinaisuus on kyllä tärkeää minulle ja luulen, että nimenvaihdosta voisi tulla olo, etten ole enää minä.

Karkkibuffet on minusta(kin) hyvinkin tavallinen häissä, oli lapsia tai ei. Ja se monelle tuleekin, sen aiheen ketju tämä  onkin jo aika pitkä!

Muokattu: , käyttäjä: Tipzilla

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mietityttää kans tuo nimiasia... Mulla myös harvinainen ja suojeltu sukunimi, miehellä erittäin tavallinen. Yhdistelmä ei tule kysymykseen kun molemmat on -mäki loppuisia :D Tässä olenkin pohtinut että kuinka aikaisin suostuttelu kannattaa aloittaa... Sulho on nimittäin sellaista tyyppiä että usein ensin teilaa ja kohta hyväksyy  :girl_haha:  Mutta jos sopua ei synny niin luovun omasta nimestäni, yhteinen sukunimi on itselle tärkeä, oli se sitten kumman vaan alunperin.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Entä etunimi . [toisen nimen alkukirjain] . sukunimi? Tai sukunimi.etunimi? 

nimimerkillä gmailista hyvinkin paljon pitävä  :ph34r:

Täytynee kokeilla! En tosiaan haluaisi vaihtaa gmailia pois, se on jo vuosia palvellut niin hyvin :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Itse olen suunnitellut vaihtavani miehen sukunimen. Aikanaan isäni vähän yritti (ennen pojan syntymää) että josko mies ottais naimisiin mentäessä minun sukunimeni, ja ehkä vähän suuttuikin kun kieltäydyin suoralta kädeltä asiaa edes pohtimatta. Syy siihen on se, että miehelläni ja isoveljelläni on sama etunimi, ja mielestäni olisi todella häiritsevää jos sekä mies että veli olisivat täysin saman nimisiä. Isäni mielestä se olisi vaan kauhean hyvä vitsi esitäydyttäessä...

Mutta miehen (ja pojan) sukunimi tulee :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Minulle myös tulee mieheni sukunimi vaikka en siitä pidä eikä se mielestäni minulle sovi:D Mutta haluan että koko perheellä on sama sukunimi. 

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mietityttää kans tuo nimiasia... Mulla myös harvinainen ja suojeltu sukunimi, miehellä erittäin tavallinen. Yhdistelmä ei tule kysymykseen kun molemmat on -mäki loppuisia :D Tässä olenkin pohtinut että kuinka aikaisin suostuttelu kannattaa aloittaa... Sulho on nimittäin sellaista tyyppiä että usein ensin teilaa ja kohta hyväksyy  :girl_haha:  Mutta jos sopua ei synny niin luovun omasta nimestäni, yhteinen sukunimi on itselle tärkeä, oli se sitten kumman vaan alunperin.

<Nipotus> Kaikki sukunimet muuten on ihan samalla tavalla suojeltuja Suomessa, Virtasesta kaikkein harvinaisimpiin. </Nipotus>

:D Mutta aikaisinhan se kannattaa alottaa, miehet ei ehkä ole käyttäneet elämänsä alkupuoliskoa siihen, että pohtivat tämän asian valmiiksi kun heille valitettavasti on niin itsestäänselvää, että kyllähän se vaimo omasta nimestään luopuu. Mutta noita vaimonsa sukunimen ottaneita miehiä alkaa olla vähitellen yhä enemmän, omassa tuttavapiirissä useampiakin itseasiassa. 

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Täälläkin otetaan miehen sukunimi. Helppo päätös kun ei vaihdu kun kaksi kirjainta :D 

Reilu 5 kuukautta ja tästä tulee rouva, hui :gpari:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mulle on päänvaivaa alkanut tuottamaan nyt kuvausasia. Puhuin jossain vaiheessa että kaasoni, siskoni ja setäni hoitaisivat dokumentaarisen kuvauksen (ja potretit sitten työnantajani kautta oikea kuvaaja). No sitten kaasoni ehdotti että hänen kaverinsa voisi edullisesti kuvata koko hela hoidon. Hinta ei ollut tosiaan päätä huimaava (on vielä opiskelija) joten pyysin portfoliota nähdä. No.. Siinä iski se mun pikkutarkkuus.. Kun on alalla, ei voi olla kiinnittämättä huomiota jokaiseen pieneenkin yksityiskohtaan (tai yksityiskohdattomuuteen). Kuvat olivat ihan kivoja. Mutta otan nopeasti ohimennenkin näyttävämpiä kuvia, saati sitten miten on editoitu.. Joten ei. Sitten mietin että omat työntekijäni ovat hyvinkin kuuliaisi, ja opiskelijoina tarvitsevat aina extrarahaa. Eli mietin josko yhden heistä palkkaisin kuvaamaan sen dokumentaarisen kuvauksen. Ja edelleen kuvauttaisin sitten studiokuvaajalla ne potretit. Mutta nyt siis mietin vain tätä, että siellä sukulaisen häissä oli "oikea" kuvaaja paikalla (kun itse kieltäydyin kunniasta, en häitä ole kuvannut, toki kaikkia muita kissanristiäisiä mutta tiedän että ne on NE kuvat mitkä pitää onnistua, vihkimistä ei oteta uusiksi jos kuvat epäonnistuu) ja nyt kun siis olen nähnyt tämän "oikean" kuvaajan ottamia kuvia häistä ja verrannut minun ottamiini (jep, tottakai kuvasin veloituksetta siltikin että saan harjotusta) niin omani miellyttävät omaa silmää paljon paljon enemmän. Niin nyt iski paniikki. Olenko liian tarkka siitä mitä haluan? Kuinka voin saada sellaisia kuvia joita itse ottaisin? Oma työntekijä on helppo ohjata ottamaan sellaisia kuvia kuin haluan koska hän voi käydä aina näyttämässä että onko hyvä ja jos ei ole niin otetaan uusi (toki vihkiminen pitää onnistua kerrasta :D ). Mutta se studiokuvaaja on vaikeampi.. Koska hänhän on ammattilainen, vaikkakin samassa firmassa ollaan niin ei hänelle voi mennä aukomaan päätään. Toki voin näyttää sata kuvaa mitä haluan hänen ottavansa (tyyli, väritys, kuvakulma yms yms) mutta se on eri asia mikä on hänen tyylinsä.. Ja siis en ole tämän studion porukan kanssa niin hyvissä väleissä että niitä olisi helppo ohjata, meillä on enemmänkin kilpailu kumman putiikki pärjää paremmin :D

Tästähän ei ongelmaa tulisi jos hommaisin sellaisen kuvaajan joka todistetusti ottaa minulle mieluisia kuvia. Mutta se että koko häitten budjetti on 5000e ja pelkkä kuvaaja tuo siihen 2000e lisää, on aika pirun paljon.. :/

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mietityttää kans tuo nimiasia... Mulla myös harvinainen ja suojeltu sukunimi, miehellä erittäin tavallinen. Yhdistelmä ei tule kysymykseen kun molemmat on -mäki loppuisia :D Tässä olenkin pohtinut että kuinka aikaisin suostuttelu kannattaa aloittaa... Sulho on nimittäin sellaista tyyppiä että usein ensin teilaa ja kohta hyväksyy  :girl_haha:  Mutta jos sopua ei synny niin luovun omasta nimestäni, yhteinen sukunimi on itselle tärkeä, oli se sitten kumman vaan alunperin.

<Nipotus> Kaikki sukunimet muuten on ihan samalla tavalla suojeltuja Suomessa, Virtasesta kaikkein harvinaisimpiin. </Nipotus>

:D Mutta aikaisinhan se kannattaa alottaa, miehet ei ehkä ole käyttäneet elämänsä alkupuoliskoa siihen, että pohtivat tämän asian valmiiksi kun heille valitettavasti on niin itsestäänselvää, että kyllähän se vaimo omasta nimestään luopuu. Mutta noita vaimonsa sukunimen ottaneita miehiä alkaa olla vähitellen yhä enemmän, omassa tuttavapiirissä useampiakin itseasiassa. 

Jassoo, no ennen tätä "uutta" lakia ollut kuitenkin ja meitä suvussa vain noin 70 henkilöä ja kaikki toisilleen sukua =)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Kiitti vaan kun joku pohti sitä kutsujen lähettämistä. Tajusin että ne pitäisi lähettää jo parin kuukauden päästä eikä meillä vieläkään ole juhlapaikkaa! Voi RRRRSE!

Mä en jaksa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Masentavaa katsella ideoita häihin kun vastaan tulee mitä mahtavimpia kuvia ja ideoita mutta kun tietää ettei itsellä ole rahaa moisiin mahtavuuksiin:D Kuinka monta morsiusneitoa/kaasoa teillä on? Minä haluaisin että olisi monta ja kaikilla olisi samanlainen mekko, niinkuin amerikassa:D Suomessa vain ei oikein ole sellaista perinnettä että olisi monta morsiusneitoa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä monen funktiota :D Mitä ne lopulta tekee? hämmentää soppaa liikaa kun yrittävät ideoida monesta asiasta itsensä näköisiä jne.

Pari vielä menee, mutta mitä enemmän kokkeja niin sen enemmän vaikeuksia :)

^ Minulle tulee kolme kaasoa. Olisi tosi ihanaa, jos kaikki pukeutuisivat samanlaisiin mekkoihin <3 Mutta koska budjetissamme ei ole tilaa kolmelle juhlamekolle, saavat he itse päättää (koska ovt maksajina) asunsa. Olemme kuitenin sopineet, että he yrittävät löytää esim. kaikki samanväriset, mutta erimalliset mekot (kaikilla tosi erilainen vartalonmalli) tai sama mekko erivärisenä (jos löytyy kaikille istuva malli) ja parhaassa tapauksessa, jos löytyy väri ja malli, johon kaikki ovat tyytyväisiä, laittavat samat mekot :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä monen funktiota :D Mitä ne lopulta tekee? hämmentää soppaa liikaa kun yrittävät ideoida monesta asiasta itsensä näköisiä jne.

Pari vielä menee, mutta mitä enemmän kokkeja niin sen enemmän vaikeuksia :)

aivan totta kyllä:D välillä minut vain pitää tiputtaa takaisin maanpinnalle;D 

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mä en ymmärrä monen funktiota :D Mitä ne lopulta tekee? hämmentää soppaa liikaa kun yrittävät ideoida monesta asiasta itsensä näköisiä jne.

Pari vielä menee, mutta mitä enemmän kokkeja niin sen enemmän vaikeuksia :)

Mulla on kaikki kolme kaasoani tosi läheisiä ja rakkaita <3 Jos olisi vain yksi, kokisin, että hänellä on liikaa "paineita". Itse en halua/tarvitse apua askartelussa, mutta ovat ilmaisseet olevansa käytettävissä myös askartelussa. Kyllä kolmelle tekemistä löytyy: haluan, että esim. kirkossa pari kaasoa on valmiina alttarilla (ja ennen sinne menoa varmistavat siipalta ja bestmäniltä että kaik on ok) ja yksi on luonani ovella suoristamassa laahusta ym. Lisäksi kutsuvieraita on lähes 130, joten ns. seremoniamestareita tarvitaan.

Muokattu: , käyttäjä: Rouvaksi_2015

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Masentavaa katsella ideoita häihin kun vastaan tulee mitä mahtavimpia kuvia ja ideoita mutta kun tietää ettei itsellä ole rahaa moisiin mahtavuuksiin:D Kuinka monta morsiusneitoa/kaasoa teillä on? Minä haluaisin että olisi monta ja kaikilla olisi samanlainen mekko, niinkuin amerikassa:D Suomessa vain ei oikein ole sellaista perinnettä että olisi monta morsiusneitoa.

Olen kyllä ihan eri mieltä tästä! Kyllä halvemmallakin saa vaikka mitä 'mahtavuuksia', kun vähän viitsii. ;)

Esimerkkinä vaikka nuo neitojen mekot. Jos haluaa samanlaiset halvemmalla, niin ostopaikkoja kyllä löytyy nettikaupoista alennusmyynteihin ja varastonpoistoihin ja outlet-myymälöihin. Esim. juuri juhannuksen jälkeen katselin Halosella, Aleksi13ssa, Seppälässä ja muuallakin, että tuosta lähtisi nyt kivat samansävyiset tai malliset mekot, jos tarvetta olisi. Ei nyt tietenkään viidelle hyvin erikoisen kokoiselle, mutta parille-kolmelle. Netistähän sitten saa vaikka kuinka paljon. Sitten esim. koristeluideat yms. on myös mahdollistaa toteuttaa häälehtien/blogien/mainosten/jenkkimeiningin tyyliin, kun käyttää mielikuvistusta, tekee jonkun verran itse (yhdistää, muokkaa), ostaa käytettynä tai netistä/alesta jne.

Annas kun:n kanssa olen samaa mieltä, mitä tosi monella morsiusneidolla tekee? En halua seisottaa ystäviäni esim. alttarilla rivissä kuin joitain koristeita. Ihmistyypeistä riippuen sitten esim. polttarijärjestelyt joko vaikeutuvat tai helpottuvat, mitä enemmän ihmisiä on mukana. Ok, kuvissa samanlaiset puvut varmaan näyttää kivalta (symmetria) ja voi luoda sellaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, että kuuluu "samaan porukkaan", sen ymmärrän kyllä. Mutta se onkin sitten haastavampi juttu löytää kaikkia miellyttävä väri ja kaikkien kropalle sopiva malli.. En tuntuisi kivalta maksaa tai maksattaa ystävilleni/ystävilläni mekkoja, joita he pitäisivät irvistellen tasan kerran. Yhtenä vaihtoehtona miettisin infinity wrap dressejä, jos neidoille käy rintsikattomuus, samalla mekolla kun saa oliko jotain 30 erilaista vyötärö&yläosamallia aikaiseksi. Hintaa oli jotain 25 €.

Meikäläisen avustajien määrä ja "tittelistö" on vielä aika auki.. (On ollut vähän outoa käytöstä ystävillä.) Plus, morsiusneito-termistä en tykkää yhtään, suomeksi siitä tulee vaan mieleen jotkut pikkutytöt, kun taas bridesmaid-termistä tietää, että kyseessä on morsiamen kaverit ja sitten on vaikka junior bridesmaid, flower girl tai junior bride pikkutytöille. Vähän sama kaaso vs. maid of honour & matron of honour - kaasonhan tulisi olla vanhempi, naimisissa oleva, neuvoja antava nainen, joka on englanniksi "taklattu" maid>neito matron>vanhempi rouvashenkilö. Tällä hetkellä näyttäisi kuitenkin siltä, että minulle tulee kaksi kaasoa (jotka ovat kyllä naimattomia ja minun ikäisiä). Voisihan se olla ihan hauskaa "lyödä morsiamen neidoksi" pari muutakin kaveria ihan vain "vitsinä", mutta ei se kunniatitteli missään näkyisi, kun meidän budjetissa ei ole varaa edes kaaso(je)n mekkoihin tmv., ja en tarvitse apujoukkoja askartelemaan yms. enkä varsinkaan bridezillas-tyyliin "orjiksi" :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Masentavaa katsella ideoita häihin kun vastaan tulee mitä mahtavimpia kuvia ja ideoita mutta kun tietää ettei itsellä ole rahaa moisiin mahtavuuksiin:D Kuinka monta morsiusneitoa/kaasoa teillä on? Minä haluaisin että olisi monta ja kaikilla olisi samanlainen mekko, niinkuin amerikassa:D Suomessa vain ei oikein ole sellaista perinnettä että olisi monta morsiusneitoa.

Tiedän tunteen, meillä kans budjetin kanssa vähän ongelmia kun auto sano ittensä lopullisesti irti... Mulla on neljä kaasoa, ja kauhistuinkin eka et tulee ihan sellai Amerikan-meininki  :girl_haha: Mutta yksinkertasesti en osannu valita vaan kahta esimerkiksi!

Sukunimiasiasta... Mä olisin mielelläni ottanut miehen sukunimen, mutta... Se on todella harvinainen, ja miten sen nyt sanoisi, huvittuneisuutta aiheuttava. :girl_haha:  Kaksoisnimi ei ole vaihtoehto, sillä mun etunimi on jo kaksosanen viivan kera. Oonkin miettinyt ottavani takas mun "tyttönimen", sillä nyt mulla on isäpuolen sukunimi :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mulle tulee yksi kaaso ja kaksi morsiusneitoa, eli molemmat pikkusiskoni. Tämä siksi, että aikanani päätin että haluan vain yhden kaason, mutta halusin kuitenkin antaa häissä "erityisaseman" siskoille. En ajatellut kaasoasiaa tuon "vanhemman, naimisissaolevan" kannalta, mutta saattuu nyt olemaan rouva viime kesältä :D vaikkakin kanssani saman ikäinen.

Itse olen kerran ollut yksi neljästä kaasosta, ja voitte kuvitella kuinka vaikeaa on saada neljä nuorta naista samaan paikkaan samaan aikaan... Hoitelimmekin kaksin yhden toisen kaason kanssa melkein kaikki "kaasojen tehtävät" kun kaksi muuta eivät yleensä edes ilmestyneet tapaamispaikalle. Ei sillä, että meillä olisi ollut liikaa tekemistä, päin vastoin, mutta ärsytti se että jotain sovitaan ja sitten ei edes ilmoiteta jos ei päästäkään tulemaan! Mutta sitten esim. facebook-keskustelussa arvostellaan paikallaolijoiden tekemisiä tai päätöksiä. Silloin tosiaan päätin tämän kaasoasian. Näin siksi, että "tittelit" mielestäni hiukan ohjaavat odotuksia tekemisten yms. suhteen. En oleta, että morsiusneidot osallistuvat käytännön hommiin kovinkaan paljon. Lähinnä auttelevat sen verran mitä olisivat siskoina tehneet ilman morsiusneidon titteliäkin :D Ja kaason valinnassa kokemukseni takia tärkein kriteeri oli nimenomaan se, että kaasoni tulee varmasti toimeen siskojeni kanssa! Summa summarum, minulla on omasta mielestäni nyt täydellisin kaaso mitä maa päällään kantaa ja aion iloita hänen kanssaan tästä ajastamme häiden suunnittelun parissa  :girl_dance:

Ja tuosta mekkoasiasta, kaasoni (heh!) teki omissa häissään näin ja varmaan käytetään tätä meidänkin häissä: morsian valitsi ja maksoi kankaat, kaasot ja morsiusneidot päättivät kukin mieleisensä mallin mekolleen ja maksoivat teettämisen (heille tuttu teki halvalla). Kiva kompromissi minusta jos siihen vaan on mahdollisuus =) ja saa ainakin samaa väriä alttarille ja juhlaan!

Ja itse ollessani kaasona me kaikki saimme morsiamelta samanlaiset hartiahuivit =)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Minulle tulee kanssa kolme kaasoa, kolme läheisintä naispuolista ystävääni, joista yksi on pikkusiskoni. Olen alustavasti kysynyt, sopiiko kaasoille että he itse ostavat mekot mieleissään mallissa ja antanut väritoiveen. Maksan kaasojen meikit ja kampaukset.

Muokattu: , käyttäjä: watershine

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Minulla on vain yksi kaaso. Ja miehelle tulee yksi best mani. En koe tarvitsevani kuin yhden kaason. Ja morsiusneitoja ei tule ollenkaan koska häät tulee olemaan lapsivapaat.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Tuleva vaimo ei kuulemma halua nimeäni, olen miettinyy että josko minä ottaisin sitten vaimon nimen. Kumpikaan ei järin persoonallinen nimi. Yhdistelmänimet on hirveitä, ei ei semmosta.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ eli myös Repan mielestä termi morsiusneito viittaa lapseen?

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.