nedis

Häät 2015 (yhdistetty)

982 viestiä aiheessa

Mulla muuttui väriteema hyvin alussa jo kun tajusin että haluan aikuismaisemman väriskaalan. Ja sen jälkeen olen tehnyt samoin kuin Rouvaksi_2015 että kun alkoi hankkimaan kyseisiä värejä omaavia juttuja niin eipä sitä enää kannata myöhemmin vaihtaa :D Tosin ei ole ollut edes mielessäkään, mitä enemmän tekee ja suunnittelee ja hakee kuvia pinterestistä sitä enemmän on tullut varmuutta siitä että tämä on meidän juttu. Toki pidän muunkinlaisista teemoista, mutta kun pukukin on hankittu niin sekin sopii tavallaan tähän nykyiseen teemaan. Pelkkä värin vaihtaminen ei siis riittäisi vaan myös puvun vaihtaminen ja tuo puku on se mun unelmani <3 joten helppoa pysyä suunnitelmissa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me käydään tänään ottamassa mittoja juhlapaikasta ja muutenkin katsastamassa tilat. Eteinen ja naulakot ovat valtavat ja sali suuri mutta wc-tiloista en tiedä mitään. Toivottavasti siellä on tilaa wc-koreille!

Eniten kuitenkin kiinnostaa että voiko katosta laittaa koristeita, haluaisin sinne roikkumaan useamman valosarjan, joko hallaharson kanssa tai ihan niinään.

Lokakuussa illat on kuitenkin  pimeitä ja ajattelin pärjätä salin puolella ihan valosarjoilla ja kynttilöillä. Jotenkin ne tylsät kattovalot syö tunnelmaa..

 

Mä oon nähnyt ensimmäisen unen koskien häitä!

Alttarilla kun pappi kysyi tahdotko, niin mies ei sanonut mitään, oli vaan ihan hiljaa ja tökötti paikallaan.

Huoh..

 

 

Muoks.

Juhlapaikka oli jopa hienompi kuin muistin. Kaikki mitä toivoin voidaan hoitaa, tai piilottaa :D 

Lupa heltisi myös oikeiden kynttilöiden polttamiseen ja ulkotulille.

 

Pitopalvelukin vastasi ja on nyt ihan varmasti varattuna. TuplaJee!

 

Seuraavaksi täytyy ruveta etsimään biisejä, pitkiä valosarjoja sekä miettiä tekstejä painotuotteisiin.

Kun kaikki rupeaa olemaan tässä vaiheessa jo hyvällä mallilla niin mitä hittoa mä teen koko ensi vuoden?

Muokattu: , käyttäjä: Kylmä_Tuuli_Lokakuun

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anscu, älä panikoi! :) Meillä on hääpaikka ja pitopalvelu varattu ensi heinäkuun häihin ja kaiken muun kanssa ajattelin pitää nyt luovan hengähdystauon. Sitten lähempänä joulua voi alkaa kontaktoimaan sormusseppiä ja ompelijaa sekä kyselemään bändejä ja valokuvaajia. Uskon, että puolta vuotta ennen häitä on ihan hyvä aika alkaa esim. tehdä kutsuja, ym. Eihän tässä vielä kiirettä ole! (Olikohan nää ne kuuluisat viimeiset sanat ennen katastrofia?? :D)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt on sitten tila virallisesti varattu ja hääpäivä varmistettu! Eli 19.9.2015 tästä morsiamesta tulee rouva :) It's about time! Valokuvaaja on alustavasti varattu ja bändi varaillaan varmaankin viikonlopun aikana. Voi kun ois samanlainen ilma hääpäivänä kuin tänään. Matkalla hääpaikalle metsät ja pellot näyttivät aivan ihanilta alkavassa ruskassa :) Ois jo! Ainiin, sormuksia käydään myös katselemassa tulevana lauantaina. Kauhea into taas suunnitella ja valmistella, jne. No, viikon päästä pääsen yllättämään kampaajani varaamalla häneltä ajan hääkampaukseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me saatiin varattua häämatka! Lähdetään häiden jälkeisenä maanataina viikoksi Veronaan. Jotenkin yhtäkkiä sulho sai tän asian hoidettua, kun sillä oli pari iltaa vapaata. Olin jo aiemmin ilmoittanut, että enemmän matkustelleena hänellä on päävastuu sekä häämatkasta että -yöstä. Toivotaan, että tää lupaa hyvää muullekin suunnittelulle :)

 

Sofiappi, mä tilasin G. Westerleighn (www.westerleigh.hu/en) hääkengät suoraan Unkarista valmistajalta, koska Suomesta niitä ei saa kuin yhdeltä jälleenmyyjältä eikä hän ole vieläkään vastannut useisiin tiedustelusähköposteihin, aikaa on mennyt yli 2 kuukautta. Voin lämpimästi suositella, palvelu hoitui englanniksi sähköpostilla eikä toimituskulutkaan olleet kuin 19e. Toki heillä on myös aivan ihania korujakin, että saattaa olla että pelkällä kenkien tilaamisella ei selviä :D 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eli te siis jo nyt askartelette kaikenlaista valmiiks vuoden päähän ja toivotte, että ne säilyy hyvänä eikä mieli muutu teeman tai värien tai minkään suhteen??

 

Meillä kun lyötiin teemavärejä ja somisteita lukkoon niin päätettiin, että kun esim. somisteet on hommattu niin niitä ei sitten enää edes katsella muualta tai aleta vaihtelemaan. Keväällä jo ostettiin somisteet, askartelutarvikkeet kutsuihin yms. ja mieli ei oo kertaakaan muuttunut :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paljonko pöydästä menee tilaa per henkilö? Laskeskelen tässä paljonko tarvitsen kaitaliinaa ja kun juhlapaikkaa ei vielä ole niin en pääse mittaamaan.. :D Mutta kun bongasin facebookin yhdeltä hääkirppikseltä sopivaa kaitaliinaa edullisesti niin nyt vaan pitäisi laskea että riittääkö :D Onko 60cm/hlö liian vähän? Entä 80cm/hlö?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Uusi morsian täällä myös ja ensi kesänä olisi tarkoitus mennä naimisiin. Monikulttuurisena pariskuntana häitä pitäisi tanssia kahdessa maassa ja minun päävastuulla nyt lähinnä Suomessa elokuussa järjestettävät häät. Kirkon varasin muutama päivä takaperin ja hääpaikasta on alustava varaus, mutta sitä pitäisi vielä käydä katsomassa paikan päällä - toivottavasti vielä tässä kuussa. Hääpaikkakunta on siis eri kuin missä minä nykyään asun ja mies on ulkomailla, että näin meillä   :curtsey:  Näiden kahden oikeasti olennaisen asian lisäksi vieraskirja on tilauksessa kun löysin Etsystä meille toimivan version. Mutta siinä kaikki so far. Ei kai tässä vielä tarvitse hätäillä, eihän?  :girl_to_take_umbrage2:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei hopeoitu, kiitos vinkistä! Käyn ehdottomasti katsomassa jos löytisi kengät sieltä! Tuntuu että oon etsinyt kaikkialta! Ja kenkien löytyminen vaikuttaa sit mekon korjausompeluunkin niin siks kai stressaa, vaikka eihän tässä kiire oo!

Meijän olis muuten tarkoitus mennä etsimään miehelle pukua häitävarten tulevana viikonloppuna, ollaan jo kerran käyty, jolloin tehtävä osottautui odotettua vaativammaksi. Mies on pitkä ja niin pirun hoikka, kuitenkin harteikas, eli vaikea on löytää istuvaa pukua

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Edellisellä sivulla kysyttyyn: yleinen ohje on, että ihminen tarvitsee 60 cm ruokailuun (leveyssuunnassa)

Minun kenkävinkkini on amazon.de, ihania juhlakenkiä halvalla :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paljonko pöydästä menee tilaa per henkilö? Laskeskelen tässä paljonko tarvitsen kaitaliinaa ja kun juhlapaikkaa ei vielä ole niin en pääse mittaamaan.. :D Mutta kun bongasin facebookin yhdeltä hääkirppikseltä sopivaa kaitaliinaa edullisesti niin nyt vaan pitäisi laskea että riittääkö :D Onko 60cm/hlö liian vähän? Entä 80cm/hlö?

 Yleensä se on sen 60 cm. Ei ainakaan vähempää! Meillä on 200x70cm pöydät mutta en saa istutettua pöytään kuin 6 koska pöydän jalat on tosi hassussa kohtaa.. Joten  heillä on tilaa likemmäs 70cm. Eipä tule ahdasta.. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eli periaatteessa mulle riittäisi tuo määrä kangasta mitä löysin. Tosin pelkkiin ruokapöytiin. Mutta mulla on niin paljon kaikkia muita koristeita että en tiedä tarviiko buffettiin yms kaitaliinoja laittaa :D Toki tietenkin tuo määrä riippuu siitä millaset pöydät on että tuleeko tuo Kylmä_Tuuli_Lokakuun ongelma että jalat tulee tielle. Mutta pidän siis peukkuja että tuo riittää, pitää sitten laskea kun saadaan se paikka varattua. Onneksi myyjä kertoi mistä oli kankaan hankkinut joten voin saada sitä tarvittaessa lisää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No niin, pikkuhiljaa edistyy :)

 

meillä nyt siis suunnitelma seuraava:

 

vihkiminen 1.8.2015 aamupäivällä (jos suinkin saadaan pappi aamupäivällä :girl_haha:  )

vihkipaikka varattu

kaaso pyydetty

häämeikki varattu

hääpukuja tiirailtu netissä ja todettu että menee vaan sekasin pää :P eli päätin, että menen sinne morsiusgalleriaan sitten kun siellä kai kevään alet, eli maaliskuussa?

 

päädytty häälounaaseen lähiperheen kanssa (noin 20-25 henkeä) - tämä toki saattaa muuttua :P ;D

häälounaspaikkoja etsitty ja kahdessa alustava varaus, jotta voidaan mennä katsomaan paikanpäälle

 

lähdemme siis häämatkalle joko heti 1.8.2015 illalla jonnekin lämpimään, tai sitten yöksi hotelliin ja seuraavana aamuna aamulennolla sama juttu :)

 

kaason kanssa ei ole juuri suuremmin aiheesta höpötetty, eli olen onnellinen ja innoissani vain yksinäni ja sulholle :P

kaason lisäksi toinen läheinen ystävä tietää, mutta käytännössä aina kun selitän häistä edes vähän jotain, niin hän ei kommentoi lainkaan.... o.O :-X olkoot.

 

Nyt myös hääkampaus varattu :) <3 !

Ja ruokapaikka varmistuu kellonaikoineen ensi viikolla.

 

Mä olen hetkittäin ihan hääkuumeissani :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvia!! Ja kerro fiilikset, tiesitkö et "tää se on!!"? Mullakin nimittäin ois mekko, tosin maksu ja nouto ois huomenna.. nyt iltaa vasten on alkanu epäilyttää, kun makutuomarit ei oo oikein tykänny, en kuulemma "hehku kuvissa" tai "ei oo lemppari". Sulho sanoo, että osaan kyllä ite päättää eikä pitäis uskoa muita.. Mä taas haluaisin nyt sitten, että sulho näkisi sen ja kertoisi mielipiteensä (!!)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko tämä mekko se kaunis mekko, jota ihailin sinun päikyssäkin, tipzilla? :) En luottaisi liikaa makutupmareiden mielipiteeseen. Tiedät varmaan itse parhaiten onko sinulla"hehkuva olo" mekossasi :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Kyseessä se mekko, josta kuva minun päällä tullut päikkyyn eilen, ei se pallohelmainen, josta on kuva vaan mallin päällä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos Helinäkeiju!
Se on tämä mekko! :)http://www.morsiusgalleria.com/c14202.html En uskalla ainakaan vielä laittaa kuvia koneelle kun sulho pyörii kokoajan lähellä, saattaisi vielä nähdä! (Mutta lupaan jossain vaiheessa ;) )

Tosi erinäkönen tuo on kyllä mun päällä, mutta ihana <3 Tää oli vieläpä eka sovitus koskaan, ja mekko lähti samantien mukaan :D 

Tipsis, millanen mekko sulle tulossa? :o ja joo, jotenkin vaan tiesin että tää on se mitä haluan, yleensä oon tosi huono tekemään päätöksiä "paineen alla", mutta sanoin vaan että eiköhän tämä ollu tässä! :D Ihmettelin tosin kun yleensä oon hirvee herkkis, kun ei tullu amerikkalaisista ohjelmista tuttua "nyyhks, yhyy, this is THE dress, niisk nyysk"  :girl_haha:

Mutta nyt kun kattelen kotona vielä musta otettuja kuvia, oon hirveen tyytyväinen ja mekko näyttää joka kerralla vieläkin kauniimmalta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin totesin, ettei ehkä olisi pitänyt katsoa niitä "hulluna häämekkoihin" ohjelmia, koska odotin myös jotain tunnekuohua. :D

Minä ihastuin mekkooni, koska se istui kuin valettu ja se päällä tunsin itseni kauniiksi. Oli pari muutakin vaihtoehtoa, mutta lopulta kun laitoin itsestäni kuvat rinnakkain eri puvuissa, niin valinta oli selvä. Eli tunteilla valkattu muutama, ja järjellä niistä se the puku. Kaasot tukivat valintaa. Ilman dramatiikkaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuvaa mun mekosta ilman korjausompeluja löytyy päikystä :) Mä sovitin 40-50 mekkoa, viidessä liikkeessä ja muutamia käytettyjä. Tuosta määrästä ehkä 5 oli sellaisia, etten tykännyt ollenkaan, parikymmentä nättejä (siis että kroppa näytti ok:lta ja minä morsiamelta), mutta ei ollut "minua" eikä tullut mitään "oi/hihii"-fiiliksiä; ja viitisen mekkoa sellaisia, että ajattelin "no jos tässä pitäisi ensi lauantaina avioitua, niin ok". Kaksi oli ylitse muiden. Vähän aikaa sitten sovittamani pallohelmainen satiinieleganssi Venukselta jäi todella mieleen, mutta siitä ei saanut ottaa kuvia, joten loppupeleissä päätös piti tehdä järjellä. Budjetissa ei todellakaan ollut tilaa Venukselle, eikä sitä ole ollut missään käytettynä myynnissä, joten nyt tänään ostamani mekko oli kompromissi kait sitten. Mekkoni täyttää kriteerini (näyttää muodot, on blingiä ja erilainen + sopii budjettiin), mutta.. Pelkään tulevani katumapäälle, koska tämä Sinceritystä luotu mekko ei ole sellainen mistä olin haaveillut. Se Venus taas oli sellainen. Mutta en uskaltanut myöskään jättää sitä ostamatta..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tipsis, oon sitä mieltä että sulattelet nyt hetken tätä asiaa, kattelet niitä kuvia sun ostamasta mekosta ja sovittelet kun sulho ei oo paikalla :) 

Sitten jos muutamankin viikon päästä tuntuu siltä että et oo vieläkään ihan varma, niin kannattaa ehkä miettiä jatkaisko vielä etsintöjä?

Mä sovitin ehkä kuutta mekkoa, joista kaks oli sellasta wautsi tää on ihana, ja toisen niistä otin :D Päätöksen tein sillä perusteella että toi ottamani mekko on enemmän meijän häihin sopiva, toinen oli sellanen... Hmm, voiko sanoa hienostuneempi? Joka tapauksessa ehkä sellaisiin ravintolahäihin sopiva, meillä kun on maalaismaisemissa häät :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuo on oikeasti, sanonko mistä, ettei saa ottaa kuvia kun siitä saa parhaiten irti vertailun.

Tipzillan puku on kaunis, ja uskoisin, että kun se on muokattu sinulle istuvaksi niin se tuntuu omalta. Jos se toinen tuntui istuvan paremmin suoraan, niin tottakai se hämää. Minäkin sovitin montaa kaunista, mutta pienennystä tarvitsevaa, eikä niistä sitten jäänyt kovin hyvä mieli. Makutuomarit on aina vähän hankalia, kun heillä ei välttämättä ole sama maku. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaunis tuo sinun mekkosi Magicwombat :) Vähän samantyyppistä olen itsekin harkinnut :) En ole tosin vielä käyny mekkoja sovittamassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos paljon Helinäkeiju :) Morsiusliikkeessä käyminen oli ihan superjännää, hirveesti valinnanvaraa! Kun ei ollu ikinä käyny, meinas tulla ensin vähän jopa paniikki että miten osaa valita, kun mekot näyttää niin eriltä henkarissa kuin päällä. Morsiusgalleriassa oli tosi avulias myyjä onneksi apuna, ja toi myös yhden oman ehdotuksensa sovitettavaksi, joka lopulta olikin 2. potentiaalinen vaihtoehtoni :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Guest
This topic is now closed to further replies.