Heidinen

Häävieraalla kokovalkoista/valkoista, mitä mieltä?

414 viestiä aiheessa

mielestäni nykyään ei kokomusta puku tarkoita enää hautajaisvaatetta enkä todellakaan pistäisi pahakseni jos joku häävieraistamme pukeutuisi mustaan. musta on ihan yhtä hyvä "väri" hääjuhlavaatteelle kuin mikä tahansa muukin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tietysti toivoisin, että vieraat kunnioittaisivat "etikettiä", mutta en välitä vaikka jollain olisi valkoista päällä. Kunhan kukaan muu ei pukeudu hääpukuun kuin minä! :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puhuimme tästä juuri kaasoni kanssa. Minulla kun tulee olemaan vihreä, iltapukumainen hääpuku. Kaasoni on lyhentänyt oman, valkoisen hääpukunsa polvimittaan lapsensa ristiäisiä varten. Hänellä on kyllä upea pitkä iltapuku omasta takaa, mutta MORSIAMEN pyynnöstä hän kuitenkin pukeutuu omaan valkoiseen hääpukuunsa. Kyse kun oli vain ollut siitä, ettei hän tohtisi laittaa valkoista häihini.

Meillä siis hieman erilainen tilanne, ja siksi valkoinen on meidän häissä vieraille oikein sopiva vaihtoehto. Kamalampaa olisi jos koko juhlaväki olisi pukeutunut erivärisiin, pitkiin ja loistokkaisiin iltapukuihin. Minä poloinen hukkuisin joukkoon. :)

Toki jos pukuni olisi perinteinen valkea, tilanne olisi toinen. Vaikka en minä siltikään pultteja siitä ottaisi, etiketit lentävät hittoon meidän häissä muutenkin. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käsittääkseni tuohon sävyyn ovat oikeutettuja pukeutumaan morsian ja poikkeuksena sääntöön morsiamen äiti. Muille löytynee jotain muita värejä vaatekaupoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Riippuu kyseessä olevasta ihmisestä. Jos valkoiseen pukeutuva olisi anoppini, loukkaantuisin. Jos taas joku 15-kesäinen sukulaistyttö, laittaisin tietämättömyyden tai ajattelemattomuuden piikkiin enkä välittäisi.

En ole ajatellut edes itse pukeutua valkoiseen, joten toisaalta lieneekö asialla lopulta suurta merkitystä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häissä valkoinen asu ei haittaa,mutta kokopunaisen värin tahdon jätettäväksi kaasolle ja muille avustajille.Oma pukuni tulee olemaan valkoinen punaisilla tehosteilla.

Laitan kutsujen mukaan juhlaohjesäännön,johon kirjoitan että morsian ei pahastu kokovalkoisesta asusta,mutta kokopunaista vältettäköön.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mie ottaisin koko valkoisen loukkauksena jos se olisi anopin päällä. anoppi kun muutenkin yrittää kävellä mun yli joka asiassa. muilta se riippuu siitä millainen asu on ja mikä on tuon koko valkoisen puvun värisävy. Et onko samaa valkoista kuin mulla. Koko musta ei haittaa pätkääkään. Suurin osa kavereista on ns. hevareita tai pukeutuu arkenaan muutenkin mustaan. Itsekkin pääasiassa mustaa pelkistään päällä, niin ei haittaa. :girl_haha:

Muokattu: , käyttäjä: aranel

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valkoista pukua vieraalla hämmästelisin minäkin. Musta puku on ihan ok ja itse asiassa kaasoillammekin tulee häissämme olemaan kokomustat mekot.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mautonta ja osoittaa kyllä ettei vieras kunnioita hääparia yhtään. Ja nyt puhun siis vaan kokovalkoisesta juhla-asusta. Ok jos on valkoista mutta siinä täytyy olla muutakin väriä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minun mielestä on erittäin tökeröä käytösä jos vieraalla on kokovalkoinen asua, vaikka kyseessä olisikin vain housupuku tjsp.

Morsiamena valkoinen väri on minun oikeus. Vieras voi käyttää valkoista kunhan se ei ole hallitseva väri tai elementti puvussa, esim. punainen hame ja valkoinen jakku ja huivi on ihan ok.

Itsellä ei tulisi mieleenkään pukeutua valkoisiin toisen häissä, pitää osata kunnioittaa morsianta (ja miksei myös sulhasta) sen verran että noudattaa hyviä tapoja hääjuhlassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla ei väliä jos joku pukeutuu valkoiseen, kun itse pukeudun viininpunaiseen. Olisi oikeastaan hienoa kun kaikki vieraat olisi pukeutuneet kunniaksi valkoiseen :girl_sigh: olisi ihna päinvastainen meininki..tosin olisi ehkä aikas kaurua laittaa pukukoodiksi kaikille valkoinen :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen sen verran vanhanaikainen ja tiukkis että en pitäisi yhtään jos joku vieraista saapuu juhlaan valkoisissa. Ja vaikka olisi valkoisen joku sävy ja punainen huivi, silti ottaisi päähän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika samalla linjalla olen muiden kanssa, että jos valkoinen on "maustettu" muilla väreillä, niin ei mulla ole mitään sitä vastaan. Ihan puhtaanvalkea mekko ilman koristeita herättäisi taas närää ja loukkaantumista (ja ajattelisin, että onpa typerä vieras). Siskoni on ostanut ihanan kirjaillun mekon (valkea, jossa turkoosia ja fuksiaa ohutta kukkakirjailua) ja varmistellut monta kertaa kuvasta, että onhan se varmasti ok. Toivoo myös, että näkisin sen (jo nyt ;)), että voisin "arvostella" sen sopivuutta. Mutta kun se kerta ei ole puhtaanvalkoinen (tai norsunluu tai niin edelleen), niin se on ok.

Ja mustasta sen verran, että sitä näkee kaikissa juhlissa, eikä mun mieleen edes tullut, ettei sitä "saisi" laittaa häihin, kunnes viime vuonna naimisiin mennyt ystäväni hieman pahastui, kun kerroin laittavani heidän häihinsä mustan puvun (olin juontajana, siksi siis infosin etukäteen). Kävi mielessä, että "hups, mut ei mulla oo muuta" ja laitoin sen hieman nolona. Mutta mun mielestä tosiaan se on yhtä hyvä väri kuin kaikki muutkin. (Ja mikä siinäkin sitten on, että miesten asujen värinä on monesti musta, mutta naisilla ei "saa" olla...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kannatan vanhaa etikettiä; vierailla ei saa olla koko valkoista tai koko mustaa häissä. Valkoisella tarkoitan tässä myös valkoisen eri sävyjä ja todellakin vedän kokonaisen pussillisen herneitä nenääni, jos joku meidän häihin vaaleassa puvussa uskaltautuu.

Pari vuotta sitten otettiin anoppikokelaan kanssa ihan kunnolla yhteen, kun hän oli lähdössä veljentyttönsä häihin kokonaan luonnonvalkoisessa asussa. Hän on erittäin itsepäinen ihminen, eikä meinannut tässäkään asiassa antaa millään periksi vaikka hänelle rautalangasta väänsin, ettei hän vain VOI mennä häihin tuollaisessa asussa. Vihdoin ja viimein (ja hänen siskonsa avustuksella) saatiin hänen päänsä kääntymään ja hän pukeutui luonnonvalkeaan hameeseen mutta yläosa ja huivi olivat viininpunaisia. Huh! Nyt sitten jännitän, mitä hän keksii laittaa päälleen meidän häihin... Argh!

Musta on mielestäni kauhean kova, kylmä ja kalsea väri. Yksistään en missään nimessä näe sitä sopivaksi häävieraan asuksi. Olen vaatetusalalla pitkään toiminut ihminen ja täytyy kyllä sanoa, että musta ei myöskään ole mikään pukeva "väri" kovinkaan monelle ihmiselle. Suurin osa suomalaisista on vaan niin arkoja kokeilemaan mitään oikeita värejä, joten on helppoa piiloutua mustan alle. Musta kaipaa kielestäni kuitenkin kaverikseen oikeasti VÄRIÄ! Hautajaistunnehan siitä muuten tulee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua ei haittaisi jos joku tulisi häihin esim vaikka kokovalkoisessa jakkupuvussa tai jossakin valkoisessa "kesämekko"-tyyppisessä asustuksessa, mutta jos joku laittaisi kokovalkoisen iltapuvun päälle niin siinä vaiheessa kävisin jo kyllä miettimään että mitä ihmettä tuo vieras oikein tuolla pukeutumisella haluaa viestittää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itelläni on punamusta hääpuku, joten valkoinen olisi ihan ok :) -mut muuten.. jaa-a.. -kai ne jokainen saa pukeutua miten haluaa.. ite en mut.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni on ihan ok, jos valkoiseen pukeutuja on lapsi tai alle rippikoulun käynyt, eikä puku ole morsiuspukumainen. Eli ei helmiä, pitsiä jne. Riippuu tietenkin morsiamen itsensä puvusta. Jos hän ei pukeudu valkoiseen niin sitten ei luulisi haittaavan, vaikka varmaan joskus joku voi mennä sekaisin morsiamessa X)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Itse olen myös sitä mieltä, että valkoinen säästettäköön morsiamelle! Värillä on niin pitkät perinteet, että vaikka nykyään moni morsiankin pukeutuu ainakin osittain muuhun kuin kokovalkoiseen, olisi vieraalta mielestäni epäkohteliasta tulla häihin valkoisessa puvussa.

Valkoisellahan nimenomaan EI ole pitkiä perinteitä Suomessa, eikä juuri muuallakaan. Edelleenkin perinteinen suomalainen hääväri (myös morsiammella) on musta. Valkoinen on omalla mittapuullani hyvin tuore tapaus. Vasta 1800-luvulla se alkoi edes tulla käyttöön, silloinkin vielä hyvin pieniin piireihin yläluokalle. Normaalit ihmiset eivät tuohon aikaan todellakaan menneet valkoisissa naimisiin. Yleisesti valkoinen vihkipuku alkoi olla Suomessa käytössä 1930 luvulta eteenpäin. Eli suoraan sanottuna tuo 80 vuotta on hyvin lyhyt aika millään mittapuulla :) En vielä puhuisi edes perinteestä. ;) Uusmuotia tuollainen humpsutus.

Musta on perinteinen juhla- ja kirkkoväri suomessa eikä suinkaan varattu mihinkään hautajaistarkoituksiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eikö se nyt ole aika yleinen hyvä tapa, ettei valkoista mekkoa päälle toisten häihin. :) Vaikka perinne valkoiseen pukeutuneesta morsiamesta olisikin Suomessa suhteellisen lyhyt, niin itse en lähtisi riskeeraamaan.. :D Ei kai muullakaan, nykyään laajalti käytetyllä etikettisäännöstöllä mitään satojen vuosien perinnettä Suomessa ole, mutta silti varsinkin häissä usein oletetaan sen noudattamista. Riippuu varmaan myös täysin tilanteesta, kuinka muodolliset häät, minkä tyyppinen morsian jne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Tässä on varmaan käytössä sama "perinneaikajana", jonka käyttäjien mukaan on "perinteikästä" ja "perinteitä kunniottavaa", että isä saattaa morsiamen alttarille suomalaisissa häissä. :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
^Tässä on varmaan käytössä sama "perinneaikajana", jonka käyttäjien mukaan on "perinteikästä" ja "perinteitä kunniottavaa", että isä saattaa morsiamen alttarille suomalaisissa häissä. :girl_blum:

En ole varma tarkoititko tämän minulle vai aurooralle. Morsiamen luovuttamiseen Suomessa en juuri ole tutustunut, mutta jos en ole ihan väärin käsittänyt, niin ei sekään kyllä meillä kovin perinteinen tapa ole, vaan tullut käyttöön vasta viimeaikoina.

Jokainenhan tekee häissään, kuten tahtoo, mutta minusta ei ole yhtään outoa, että esimerkiksi vanhempi väki ei tiedä, ettei häissä muka ole soveliasta pukeutua valkoiseen, koska valkoiset hääasut ovat vasta suunnilleen tulleet kuvioihin silloin kun he ovat olleet nuoria. Tuskin siitäkään heti on silloin niiden yleistyessä keksitty, että "naps, nyt tästä eteenpäin ei muuten sitten vieraiden sovi tulla valkoisessa hääjuhlaan".

Aikuisiällä itseasiassa olen jokaisessa vierailemassani hääjuhlassa ollut kokomustassa, toki sitten kirkkailla huiveilla ja asusteilla somistetuna. Ensimmäisiin kysyin morsiamen mielipiteen, hänelle oli OK, toisissa oli moni muukin, mukaan lukien morsiamen äiti, kokomustassa. Minusta aivan normaalia, juhlavaa pukeutumista. Omissa häissäni en pahastuisi mustasta tahi valkoisesta asusta, miksi ihmeessä pahastuisin? Miten se minun päivääni vaikuttaa, minkä värisissä asuissa muut ihmiset ovat?

Häihin muutenkin sekoittuu tuhansia erilaisia perinteitä, joista moni hääpari tuntuu valitsevan ne, mitkä itselleen sopii parhaiten. Tämä ei minua mitenkään haittaa, mutta silloin on todella hassua kuunnella kun liputetaan kiihkomielisesti jonkun näinkin merkityksensä menettäneen "perinteen" puolesta ja samalla itse poljetaan maanrakoon kymmeniä muita perinteitä. Kukapa niitä kaikkia haluaisi noudattaa, joten minusta on ihan järkevää, ettei vierailtakaan sitä odota.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos joku haluaa tulla häihimme valkoiseen pukeutuneena niin siitä vaan! En jaksa välittää etiketeistä (vaikkakin eräät sukulaiseni välittävät sitäkin enemmän ja päivittelevät ko asioita vielä piiiitkään juhlien jälkeenkin...) eikä sulhoakaan liiemmin kiinnosta.

Mutta mielipiteitä on niin monta kun on ihmistäkin. Itse taidan laittaa muutenkin värillisen juhlapuvun, joten siinä tapauksessa valkoinen vierailla haittaa vielä vähemmän :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei kiinnosta, kunhan nyt ilmiselvässä morsiuspuvussa ei ole huntu päässä :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minuakaan ei häiritse vaikka vieraalla olisi kokovalkoinen asu. Itse morsiamena meinaan pukeutua punaiseen, eikä muutenkaan haittaisi vaikka jollakulla olisi samanvärinen puku.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä en katsoisi hyvällä jos joku tulisi meidän häihimme kokovalkoisessa. Mutta mä olenkin meidän suvusta se, jonka mielestä Käytöksen kultainen kirja kuuluu jokaisen kodin kirjahyllyyn. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään