Heidinen

Häävieraalla kokovalkoista/valkoista, mitä mieltä?

414 viestiä aiheessa

Itse aion häissäni pukeutua mustaan iltapukuun, jossa hieman valkoista mausteeksi, joten ei minua mitenkään erityisemmin nyppisi, jos joku haluaisi valkoisessa puvussa paikalle tulla. Eikä haittaa myöskään se, jos joku tulee mustassa iltapuvussa, näin aikovat tehdä ainakin kolme parhaista ystävistäni. Heistä yhden äiti oli pitänyt hänelle pitkän saarnan aiheesta "ei häihin voi mennä mustassa puvussa", nauroimme asialle keskenämme jälkeenpäin :girl_haha: Toisaalta, en itse menisi toisen ihmisen häihin täysin valkoisissa, ainakaan morsiamelta kysymättä. En omalla pukeutumisellani tahtoisi pahoittaa kenenkään mieltä turhaan B)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Riippuu kyllä häiden luonteesta, mutta jos on hääpari on selvästi halunnut "perinteiden" mukaisia juhlia, niin on kyllä aika tökerö valinta. Jos ei tietoisesti ole sitten halunnut hämmentää, niin luulisi vieraan tajuavan viimeistään paikalla mitä tuli tehtyä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en katsoisi hyvällä jos joku tulisi meidän häihimme kokovalkoisessa. Mutta mä olenkin meidän suvusta se, jonka mielestä Käytöksen kultainen kirja kuuluu jokaisen kodin kirjahyllyyn. :girl_smile:

JEP samaa mieltä, mie kyllä kans tykkäisin kyttyrää... :girl_cray:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en katsoisi hyvällä jos joku tulisi meidän häihimme kokovalkoisessa. Mutta mä olenkin meidän suvusta se, jonka mielestä Käytöksen kultainen kirja kuuluu jokaisen kodin kirjahyllyyn. :girl_smile:

JEP samaa mieltä, mie kyllä kans tykkäisin kyttyrää... :girl_cray:

Samalla linjalla minäkin, vaikka oma mekkoni ei ole ihan täysin valkoinen, kaikki valkoiseen viittaavat värit kuuluvat morsiammelle. Eli siis kokovalkoinen iltapukutyyppinen ratkaisu kävisi hieman hiillostamaan:/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en katsoisi hyvällä jos joku tulisi meidän häihimme kokovalkoisessa. Mutta mä olenkin meidän suvusta se, jonka mielestä Käytöksen kultainen kirja kuuluu jokaisen kodin kirjahyllyyn. :girl_smile:

JEP samaa mieltä, mie kyllä kans tykkäisin kyttyrää... :girl_cray:

Samalla linjalla minäkin, vaikka oma mekkoni ei ole ihan täysin valkoinen, kaikki valkoiseen viittaavat värit kuuluvat morsiammelle. Eli siis kokovalkoinen iltapukutyyppinen ratkaisu kävisi hieman hiillostamaan:/

Ma oon kylla samaa nihilistiporukkaa. En tykkais hyvaa jos joku kavelisi meidan haihin valkoisissa, oli se sitten pitkaa tai lyhytta, kirjailtua tai kirjailematonta. Ymmarran kylla vastakkaisetkin mielipiteet, varsinkin jos valkoiseen pukeutuva vieras tietaa, etta morsian EI ole valkoisissa. Sita taas en ymmarra, etta miksi sita valkoista pitaa saada vaen vangalla paalle jonkun muun haihin... Maailma on taynna vareja, niin kannattaako riskeerata? Voihan olla, etta morsian (ja/tai sulhanen) on hyvinkin sinut asian kanssa, mutta voi myos olla, etta siella on joku samanlainen nihilistinen pilkunviilaaja kuin mina, ja sitten ei kylla hyva heilu. :feminist_en:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä kokovalkoinen menisi jos asu ei olisi iltapuku tai muutenkaan yhtään morsiuspukumainen. Esim. valkoinen housupuku ois ihan bueno. Tämän siis kestäisin, mutta sitten taas paljaat olkapäät kirkossa on minusta pahempi erhe, oli logiikkaa tai ei.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minua ei kyllä haittaisi ollenkaan, vaikka joku pukeutuisikin meidän häissä koko valkoisiin. Minä en myöskään odota, että vieraiden tulisi pukeutua neutraalisti. Pääasia on se, että vieraat itse viihtyvät vaatteissaan. Kyllä meidän vieraat tietää, että minä olen se morsian ja pelkkä valkoinen puku ei kyllä tee minusta illan kauneinta naista ;) (ikinä en kyllä edes vieraana ole miettinyt, että kuka on juhlien kaunein ja yrittääkö joku viedä huomiota morsiamelta). Jos joku meidän häissä sitten pukeutuu valkoiseen ja joku toinen tulee sitä minulle jälkikäteen kauhistelemaan, niin aion sanoa hyvinkin suoraan, ettei asia vaivannut minua ollenkaan ja enemmän minua vaivaa selän takana kauhistelu.

Itse en kuitenkaan pukeutuisi koko valkoisiin kenenkään toisen häihin, koska vaikka itseäni morsiamena ei kyseinen asia haittaa, niin en haluaisi vieraana vahingossa loukata ketään. Valkoiset kegät kyllä saattaisin laittaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minua kyllä loukkaisi jos joku tulisi kokovalkoisiin pukeutuneena. En usko, että sanoisin kyseiselle vieraalle mitään vaan ehkä päivittelisin asiaa sitten muiden kanssa häiden jälkeen. Tai no jos jollain olisi kokovalkoinen iltapuvun tyylinen mekko niin sitten ehkä saattaisin jo napauttaa jotakin, että jaa oletko sinäkin mennyt tänään naimisiin :girl_sigh: ja pyytäisin käydä vaihtamassa vaatteet asiallisemmaksi.

Muokattu: , käyttäjä: Afrodita

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä en katsoisi hyvällä jos joku tulisi meidän häihimme kokovalkoisessa. Mutta mä olenkin meidän suvusta se, jonka mielestä Käytöksen kultainen kirja kuuluu jokaisen kodin kirjahyllyyn. :girl_smile:

joo..ihan samaa mieltä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle ei ollut mitään väliä, minkä värisissä vaatteissa vieraat saapuivat paikalle. Eiköhän jokainen paikalla ollut tiedä, kuka se morsian on muutenkin kuin valkoisen mekon perusteella. Tuskin edes olisin kiinnittänyt koko asiaan huomiota..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

jokainen taaplaa tyylillään ja itselleni on aivan sama minkäväriset vaatteet vierailla on, pääasia että ne on ;D jos ei halua että vieraat pukeutuu valkoiseen tai minkään muun tietyn väriseen asuun, voihan siitä laittaa maininnan kutsuun :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

11 vuotta sitten, ollessani 15 vuotias, pukeuduin serkkuni häihin täysin valkoisiin. Kuulin vasta jälkeenpäin, että yleensä ei ole soveliasta pukeutua valkoisiin, koska se on morsiamen väri (yleensä).. Hitusen hävetti kun tämä mulle selvisi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin yksi vieras tulee pukeutumaan todennäköisesti koko valkoiseen, kysyi tähän ihan luvan. Minua asia ei haittaa, enkä siitä loukkaannu, mutta luulen, että tämä aiheuttaa paheksuntaa muiden vieraiden keskuudessa, koska eiväthän he tiedä, että olen luvan antanut... Toivottavasti kyseinen henkilö ymmärtää laittaa sitten vaikka värikkään huivin, laukun, kengät jne...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en varmaankaan kovin hymyssä suin katsoisi häissäni vierasta valkoiseen pukeutuneena, sen verran käytöstapoja kuuluu jokaisella olla. Tuleva anoppini oli muutamia vuosia sitten menossa yksiin häihin luonnonvalkeassa asussa, mutta ONNEKSI kertoi aikeistaa minulle etukäteen, jolloin sain vaivoin taivuteltua hänen päänsä.

Moni on täällä kommentoinut, että valkoinen asu vieraalla ei häiritse, jos morsiamella itsellään ei ole valkeaa asua. No, okei, ehkä se meneekin niin, mutta kuinka usei vieraat ovat tienneet etukäteen, ettei morsian tule valkoiseen pukeutumaan??? Että ovat tietoisia siitä, etteivät pukeudu samaan väriin kuin morsian. Kaikki tuskin kysyy lupaa, niinkuin tika84:n vieras oli tehnyt. Omalla kohdallani häihin pukeutuminen onkin enemmän käytöstapakysymys, kuin värein samanlaisuus.. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

EN ymmärrä miksi joku haluaa vieraana pukeutua valkoiseen toisten häihin!?

Valkoinen on varattu morsianta (ja sulhasta) varten, eikä siitä minusta voi pahoittaa mieltään jos ei saa sitä valkoista vieraana laittaa. Henk.koht ei tulisi mieleenkään laittaa valkoista.

Ehkä mielipiteeni on aika suora, mutta itse ihan oikeasti pelkään tätä, koska minulla on isoäitini ja äitini vanha puku, joka ulottuu puolisääreen, eikä ole mikään yletön kermakakku. Jos jollain vieraalla on valkoinen puku, näyttänee hän melko samalta kuin minä puvussani.. :girl_impossible:

Että näin.. :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En minäkään ymmärrä vierasta, joka ehdoin tahdoin tahtoo pukeuta valkoiseen. Itselleni haluaisin jonkun muun värisen kuin valkoisen hääpuvun, joten riskihän on olemassa, että joku muu pukeutuu samanväriseen. Toivon kuitenkin, ettei kukaan sentään valkoiseen pukeudu ja jos pukeutuu, en anna sen MEIDÄN päivää pilata.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tulisi kyllä mieleenkään itselle vieraana pukeutua valkoiseen, juurikin sen vuoksi

että eihän sitä voi tietää minkä värinen morsion puku on vaikka oliskin sitten värillinen.

Enkä kyllä kehtaisi kysellä keltään

että saisko pukeutua valkoiseen, musta se on vaan niin suuri EI kaikille muille paitsi morsiusparille.

Ärsyttäis ihan sikana jos omissa häissäni joku törppö ois tullut valkoiseen pukeutuneena, onhan niitä

muitakin vaaleita värejä. Kyllä pukeutumisessa pitäisi ainakin näitten suurimpien juhlien kohdalla noudattaa

etikettiä. Eikä minusta pukeutumisesta tarvitse erikseen mainita kutsussa että ethän pukeudu valkoiseen, kyllä

luulis aikuisen ihmisen sen itse tajuavan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mua ei haittaa jos joku meidän häissä pukeutuisi valkoiseen -mun lisäks.

Jos taas olen vieraana häissä, niin en missään nimessä pukeutuisi valkoiseen. Se, että joku vieraista pukeutuu valkoiseen on enemmänkin itse pukeutujalle kiusallista.

Omista juhlista toivon hauskoja ja rentoja, ei yks vaatteiden väri sitä voi pilata :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kyllä loukkaantuisin, jos joku pukeutuisi häissäni lisäkseni kokovalkoiseen asuun. Ihmisten pitäisi tajuta, että valkoinen on morsianta varten.

Jos itselläni morsiamena olisi jonkin muun värinen puku kuin valkoinen, niin sitten en usko että vieraan valkoinen puku häiritsisi minua.

Olen kerran ollut vieraana häissä kirkkaanpunaisessa mekossa ja morsiamella oli aivan samanvärinen mekko! Tunsin piston sydämessäni vaikken tietenkään voinut etukäteen tietää että punainen väri oli "varattu" morsiamelle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun mielestä sen pitäis olla ihan itsestään selvää, ettei toisten häihin pukeuduta koko valkoiseen! Voisin verrata sitä vaikka siihen, ettei hautajaisiinkaan kukaan (ainakaan yleensä) pukeudu kirkkaan keltaiseen tai punaiseen?! Eri asia tietysti jos on valkoinen mekko ja esim. pinkit korkokengät ja pinkki bolero,tms. ehkä tälläsessä tapauksessa ei häiritsisi niin paljon =) Mutta jos pitkä valkoinen mekko, niin ei hyvä! :skilletgirl:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minun häihini ei tulla kokovalkoisessa, eikä kokomustassa. Musta mekko ja värikkäät asusteet sopii, kokovalkoista mekkoa ei vielä yhdet pinkit korkkarit ja beuge pikkulaukku pelasta.

Varsinkin kun oma helmanpituuteni ei ole vielä päätetty että lyhyt vai pitkä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuten muutama muukin on todennut, niin onhan se aikamoinen etikettimoka pukeutua valkoiseen. Nykyään kuitenkin tuntuu, että tuosta etiketistä livetään vähän väliä.. :(

Mustaa en kuitenkaan kokisi loukkauksena. Asun kokonaisuus on tärkein, eli että asu on juhlava. Joku on tainut todetakkin, että mustahan on aikoinaan ollut juhla-asun väri (ja valkoinen hautajaisväri)..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minunkin mielestäni musta on ihan sopiva ja juhlava väri häihin. Jos joku tulisi häihini kokovalkoisissa, olisi se sellainen "öö-mitä?" -hetki, mutta en varmaan pahemmin loukkantuisi. Jos kuvissa häiritsee, niin värjäisin vieraan asun sitten vaikka fotarilla eri väriseksi. :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä tulen pukeutumaan täysin koko mustaan hääpukuun, joten minun häissäni olisi jopa toivottavaa, että vieraat pukeutuvat valkoiseen tai muuhun kuin tummaan väriin. Kutsuun tulee, että "meidän häissä ei noudateta etikettiä, joten vieraskin voi pukeutua koko valkoiseen"

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään