Diamondia

Milloin aloititte hääsuunnittelut?

457 viestiä aiheessa

Me päätettiin nyt syyskuun alussa, että mennään naimisiin ensi kesänä. Eli suunnittelu aloitettiin n. 11kk ennen häitä. Ei jaksaisi odottaa!! :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät 19.7.2014 ja olen nyt aloitellut hääsuunnitelmia. Tykkään rauhassa katsoa eri vaihtoehtoja mm.musiikista, kukista ja kaikesta mahdollisesta. Hääpäivä päätettiin talvella heti kun kihlauduimme. Hääpaikka varattu ja hääpuku on ostettu jo :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mentiin kihloihin helmikuussa 2011, eikä edes puhuttu siinä vaiheessa häistä. Vasta vuosi kihlautumisesta alettiin pohtia asiaa tarkemmin ja oikeastaan vasta tänä kesänä ollaan ruvettu suunnittelemaan. Nyt onkin jo paikka ja ruuat tiedossa ensi kesälle. Parin kuukauden suunnittelu olisi ollut vähän turhan hc mulle, varmaan repisin tukan stressissä päästäni. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Töissä oli kesällä 2007 hieman hiljaisempaa ja eksyin jotenkin Maikkarin Helmi-sivustojen kautta hääsivuille. Olimme seurustelleet mieheni kanssa vasta vuoden. Suunnittelin häämme ja kirjasin ajatuksia ylös. Pari päivää ja kaikki oli suunniteltu, kutsusta musiikin kautta vieraslistaan. Kotona tokaisin että suunnittelin tällä viikolla töissä häämme. Mies vähän säikähti, mutta otti huumorilla.

Menimme kihloihin maaliskuussa 2011 ja päätimme päiväksi 7.9.2013. Kaivoin tuolloin vanhan suunnitelman naftaliinista ja totesin että muutamaa yksityiskohtaa pitäisi muuttaa, mutta muuten suunnitelma olisi ihan toteutettavan kuuloinen. Kirkon ja juhlapaikan varaukset tein elokuussa -12, ja tänne olen nyt kirjautunut etsimään vielä lisävinkkejä pieniin yksityiskohtiin. Kutsukortit on vielä avoinna, vuoden 2007 ei tunnu enää oikealta.

Eli kauan olen näitä juhlia suunnitellut ja nyt vielä vuosi ihanaa toteutusta jäljellä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät syyskuussa 2013. Ja nyt tässä kuussa aloitettiin suunnittelu, eli suunnilleen vuosi ennen häitä : P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä häät on ensi keväänä (todennäköisesti toukokuussa), ja suunnittelua ollaan juuri aloittelemassa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät 3.8.2013 ja suunnitelut alotin n. vuotta aikasemmin, kun naimisiinmenosta päätettiin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät toukokuun lopussa, suunnnittelu aloitettiin joskus reilu kuukausi sitten eli vajaa 9kk ennen hääpäivää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät elokuussa 2013, minä olen niitä suunnitellut jo vuodesta 2006 :grin: Tositoimiin alettiin nyt keväällä, eli puolitoista vuotta ennen häitä, kun pyysin rakasta ystävääni kaasoksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me päätettiin hääpäivä (04.10.2014) viime viikonloppuna ja tästähän se suunnittelu sitten alkaa... :girl_pinkglassesf:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kosinta tuli maaliskuussa 2012, hääsuunnitelmat aloitettiin toukokuussa ja nyt jo pari viikkoa olen ollut rouvana :) Tuntui että oli helpompaa tehdä päätökset, koska aikaa ei ollut kovinkaan paljon. Kaikki sujui kuitenkin hienosti, jopa paremmin kuin osasin odottaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies kosi Toukokuun lopussa tänä vuonna. Meille kihlaus tarkoittaa sitä, että siitä lähtee häiden suunnittelu. Päätimme jo samana päivänä, että haluamme häät n. 7 kuukauden päästä joulu-tammikuun vaihteeseen.

Kesä kuitenkin meni aika kiireisissä merkeissä ja emme aloittaneet valmisteluja vielä oikeastaan mitenkään.

Mietimme monia eri vaihtoehtoja ja niiden plussia ja miinuksia. Syyskuun ensimmäisenä päivänä teimme päätöksen siitä missä häät vietetään. Seuraavalla viikolla oli jo kirkko ja juhlapaikka varattu joulukuun loppuun.

Vietämme häitä maassa, jossa emme asu, mutta häät tulevat olemaan kuitenkin aika pienet ja emme tee melkeimpä mitään itse. Siis emme tee ruokia, koristele juhlapaikkaa ym. Koen, että tämä 4 kk riittää meidän häiden valmisteluun oikein hyvin! :)

Hääpukua olisin ehkä lähtenyt katsomaan jo 5 kk ennen häitä välttyäkseni stressiltä, mutta eipä sekään loppupeleissä koitunut ongelmaksi vaikka hääpukua lähdinkin metsästämään vain 3 kk ennen häitä :)

Muokattu: , käyttäjä: oui-je-le-veux

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät 27.07.2013 ja suunnittelu aloitettiin 2 kuukautta sitten.

Aiemmin ei oo mulla käyny mielessäkään mikään häiden suunnittelu, ei ole tod mun juttu leikkiä prinsessaa :D

Jotenkin mies ja äiti saivat ylipuhuttua, kun "nyt on aikaakin kivasti ennen h-hetkeä."

Hyvä niin, koska porukkaa tulee sen ~100 henkeä, häät on 400 km päässä ja hommaa riittää...

Tikkeri on kiva muistuttaja tuossa alalaidassa, tällä hetkellä 9 kk ja 1 pv :gpari:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä hääsuunnitelmat lähti kunnolla käyntiin kosinnan jälkeen eli noin vuosi ennen häitä. Toki ideoita olen miettinyt jo sitä ennenkin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häitä alettiin suunnittelemaan reilu viikko sitten (kun mentiin kihloihin) ja häät kesällä 2014. Rauhassa yritetään suunnitella, mutta huomannut olen että kun kesähäitä pk seudulla järjestää niin on pakkokin olla reilusti ajoissa jos on tarkka juhlapaikasta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Valittiin hääpaikka vajaat kaksi vuotta etukäteen, mutta muu suunnittelu aloitetaan kunnolla vasta noin vuosi ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloitettiin suunnittelu kihlapäivänä, eli viime tammikuussa. Juhlapaikka varattiin elokuussa ja kirkko vasta tällä viikolla, mutta kaikkea pientä heti alkuvuodesta lähtien.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mieheni kosi minua tammikuun lopulla tänä vuonna ja aika pian siitä päätimme hääpäivän 3.8.2013. Kesäkuussa varasimme kirkon ja juhlapaikan ja vähä myöhemmin kesällä valitsimme kaasot ja bestmanit. Pikku hiljaa olemme suunnitelleet häitä, mm. bändi ja valokuvaaja on varattu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häiden suunnittelu alkoi heti kosinnan/yhteisen naimisiinmeno päätöksen jälkeen eli noin 5 kuukautta ennen häitä. Tosin, oli sitä tullut tutkiskeltua juhlapaikkoja ja lueskeltua tätä foorumia jo vähän ennenkin niin ei aivan tyhjältä pohjalta tarvinnut aloittaa suunnittelua. :)

Muokattu: , käyttäjä: Pinkkikukka

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon tätä foorumia jo lukenut ennen kihlaustakin, mutta varsinainen häiden suunnittelu aloitettiin tossa noin kuukausi sitten, kun alettiin miettiä tarkkaa päivää ja juhlapaikkaa. Nyt on juhlapaikka varattu 17.5.2014, eli 1,5vuotta aikaa, sinänsä hyvä kun halusin, että saadaan hyvissä ajoin paikka ja pitopalvelu varattua. Sitäpaitsi mä halusin aikaa touhottaa ja "läträtä" tällä asialla. :) Nyt vaan on ongelmana se, että paikka on varattu,vieraslista mietitty, tiedän millasen puvun ja sormuksen haluan, ollaan mietitty jo kaikkee muutakin ihan hirveen paljon, mutta aikaa on ihan liikaa!!! Vielä ei kannata alkaa tekemään mitään ja intoo riittäis vaikka kuinka paljon! Ehkä sittenkin lyhyempi aika olis ollu parempi. :) Nyt pitäis varmaan varata pitopalvelu ja keksiä muutamaks kuukaudeks jotain muuta ajateltavaa! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät keväällä, 2kk sitten alettiin suunnittelemaan. Häämme ovat Vegasissa, jossa on kappeleita melkein joka nurkalla, joten suht lyhyellä ajalla tässä mennään eikä sen suhteen pitäisi tulla mitään ongelmia. Tai no, aika luottavaisin mielin oon ainakin vielä tässä vaiheessa!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä aloitin välittömästi kosinnan jälkeen. :grin: Sulhanen kaavailee tuumasta toimeen ryhtymistä vasta ensi vuoden puolella..

Kosinta tapahtui siis lokakuussa ja häitä vietetään ensi vuoden elo- tahi syyskuussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin heti kun mies oli kosaissut, eli tuossa pari viikkoa sitten. Ensin toki päätettiin päivä ja se valikoituis tammikuuksi 2014, eli ihan hyvissä ajoin ollaan, varsinkin kun talvihäät on kyseessä niin ei mikään hätä ole tilavarausten jne kanssa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä aloitettiin eilen (26.11.12), kun ollaan puhuttu yhteisen säästötilin avaamisesta vuoden vaihteessa, niin heitin että
"Pitäiskö meidän tehdä hääbudjettilaskentaa tässä vaiheessa jo, niin suunnilleen tietää, että millon olis sen verran ylimääräistä rahaa,
että voitais mennä naimisiin?" Johon mies vastasi "En oo muuten oo ottanu asiaa ollenkaan huomioon, suunnitellaan vaan, kun hyvin suunniteltuhan on jo
puoliksi tehty :)"
Kun ollaan ns. sovittu, että mennään naimisiin, hankitaan lapsia ja oma talo 6v sisään, ja itse haluan naimisiin ennen kun on lapsia.
Miehen suunnalta kun olin aiemmin kysellyt, että millonkas sitä mentäisiin avioon, vastaus oli perus "Muutaman vuoden sisään" mikä ilmeisesti muuttui juuri eilen siihen, että joko ensi vuonna, tai sitä seuraavana :)

Joten yhteenvetona, 1-2v ennen häitä.

EDIT: Tähän tietoon kesä 2014 :D

Muokattu: , käyttäjä: Pixu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän reilu vuosi ennen häitä :). Hääpäivä päätettiin muutama viikko sitten ja siitä se suunnittelu sitten lähti. Ollaan tosin jo aiemminkin puhuttu aiheesta ja meillä on niin selvät suunnitelmat asioiden suhteen, että suunnittelu on aika helppoa. Stressiä en aio asiasta ottaa ja kunhan tärkeimmät asiat (juhlapaikka ja pitopalvelu) on hoidettu, lopuilla ei olekaan sitten niin kiire. Mä olen muutenkin sellainen, että kaikenlaisten asioiden suunnittelu ja pohtiminen on tosi kivaa ja tykkään siitä, joten ei häidenkään suunnittelu tunnu mitenkään ylivoimaisen haasteelliselta, pänvastoin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään