Diamondia

Milloin aloititte hääsuunnittelut?

457 viestiä aiheessa

Menimme kihloihin elokuussa 2012 ja hääpaikkoja ruvettiin kattomaan netistä melkein heti kihlojen jälkeen. Paikan päällä juhlapaikoissa kävimme joulun jälkeen ja silloin rupesimme miettimään muitakin järjestelyjä. Kunnolla suunnittelu alkoi juhlapaikan varaamisen jälkeen eli tänä keväänä. Häät ovat heinäkuussa 2014 eli sanoisinko että noin 1,5v ennen häitä alkoi hääsuunnittelut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noin viikko sitten päätettiin päivä, kihloihin kun mentiin meinattiin ensin tuupata häät puolentoista vuoden päähän mutta ei jaksettukaan odottaa ja nyt tuntuu jo että paniikki iskee. :D Onneksi hääpäivänä on sellainen että saa melkeinpä vapaasti valita juhlatilan sun muut :) Ainoastaan kukista voi tulla ongelmaa, joten siihen paneudun seuraavaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Maaliskuussa 2012 mentiin kihloihin ja sillon päätettiin että 2014 kesällä mennään naimisiin. Siitä lähtien oon sopivin väliajoin käyny täällä lueskelemassa ja hääpukuja selaamassa netissä. Mutta varsinaisesti suunnittelu aloitettiin vasta tämän vuoden alkupuolella suunnittelemalla mitä haluttais, ja ensimmäinen konkreettinen asia on ensi viikolla menemme katsomaan valitsemaamme juhlapaikkaa jonka melko varmasti myös sillon varaamme  :girl_smile:  Ja heti sen jälkeen on tarkoitus kirkkokin varata  :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti, kun mentiin kihloihin, alettiin suunnittelemaan häitä. Eli puoli vuotta ennen juhlia. Nyt kun on reilu kaksi kuukautta aikaa häihin, niin tuntuu, että aika on ollut ihan riittävä. Ennemminkin toivoo, että tulis ne häät jo. Moni asia on sellainen, että ne pystyy hoitamaan vasta juuri ennen juhlaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mentiin tammikuussa kihloihin ja samana iltana päätettiin jo hääpäivä (joka ensi kesänä) ja alettiin alustavasti katella juhlapaikkoja.. Koko kevät nyt sit oikeastaan menny juhlapaikan etsimiseen ja nyt viimein saatiin unelmien paikka varattua niin voi alkaa tosissaan suunnittelemaan kaikkea muutakin kun vielä vajaa vuosi aikaa hääpäivään.. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aloitin suunnittelut n. 6kk ennen häitä, koska tiedossa pienimuotoiset häät.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät on vasta joskus vuonna 2016, mutta olen jo ehtinyt miettimään vieraslistaa, hääpaikkaa, kirkkoa, pukua, kimppua, väriteemaa jne. Ei tainnut sulho tajuta millaisen hääintoilijan herätti kosinnallaan pari viikkoa sitten. :girl_wink:  Sulho ei päätään vaivaa häillä vielä pariin vuoteen, mutta itse en vaan osaa olla innostumatta jo nyt. Tietysti tarkempi suunnittelu alkaa sitten lähempänä häitä, mutta kiva on vähän kartoittaa asioita etukäteen. Vähän kyllä kauhistuttaa kuinka ajoissa juhlapaikan varaamisessa pitäisi sitten olla liikkeellä varsinkin kun olen suhteellisen nirso sen suhteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

11kuukautta aikaisemmin. ja tuntuu että kiire meinaa tulla. hääpaikan ja kirkon varaaminen ei ollutkaan enää itsestäänselvyys halutulle päivälle

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Clodia, meillä kanssa häät vasta 2016, mutta kovasti jo haaveilen ja suunnittelen enkä osaa olla innostumatta vaikka aikaa on vielä kuinka ja kauan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ajankohta ja häiden formaatti karkeasti päätettiin pian kihlautumisen jälkeen tammikuussa 2013. Suosiolla päädyttiin vuoteen 2014 kun haluttiin rauhassa valita sopiva juhlapaikka. Paikka saatiin varattua kesäkuussa, jolloin päiväksi varmistui toivomamme 24.5.2014.

Siitä sitten pikkuhiljaa jatkettu, bändi varattu, valokuvaajaa mietitään ja pukuja sovittelemaan tän kuun lopussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minähän henk.koht olen valmistellut tulevia häitä jo pikkutytöstä  :girl_cleanglasses: Mutta siis nämä OIKEAT hääjärjestelyt on aloitettu kun häihin on aikaa vajaa 10kk. Meidänkin hääpäivä on siis 24.5.2014  :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaks vuotta ennen häitä alettiin puhumaan asiasta ja välillä mietittiin mitä saatettais haluta. Kunnon suunnittelu alkoi tänä kesänä eli vuosi ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No häälehtiä ja tätä sivustoa on tullut silloin tällöin seurailtua kihloihin menosta asti eli kesästä 2010, mutta varsinainen suunnittelu aloitettiin noin 10 kuukautta ennen häitä. Häät siis keväällä 2014.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse aloitin häitä suunnittelemaan toukokuussa ja syyskuussa koittaa häät! Ihan riittävästi on musta ollut aikaa, ainakin fantastisten kaasojen ja aika pitkälle ostettujen palveluiden takia on tuntunut ihan hyvältä ajalta. Alkaa kaikki tarpeellinen olla jo paketissa ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vuosi ennen häitä (tulossa marraskuussa 2013) alkoi muotoutua ajatus, että jos mentäisiin ensin naimisiin salaa ja sitten juhlittaisiin myöhemmin rauhassa. Luulin olevani tosi ajoissa kun pohdin teemavärit yms jo silloin valmiiksi, mutta yllättävän paljon asioita pitäisi olla jo varattuna ja valmisteltuna. Pukuakin menin ostamaan vasta hetki sitten (eli reilut 3kk ennen häitä), ja morsiusliikkeissä oltiin kauhuissaan, ettei enää ehdi tilatakaan mitään, olisi pitänyt tulla aiemmin... eli hyvä että teillä 2016 naimisiin menevillä on jo suunnitelmat valmiina :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

11kk on aikaa suunnitella häitä, kirkko ja juhlapaikka jo varattu,koska häät heinäkuussa,että varmasti saa se päivän minkä haluaa. Puku on jo ootellu vuoden kaapissa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puolitoista vuotta ennen hääpäivää :) Aikaisemminkin jo jotain pientä, mutta nyt enemmän jo.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vakavasti alettiin suunnitella kesäkuun viimeisellä viikolla, eli 3 kuukautta ennen hääpäivää. Aiemmin oltiin juteltu niitä näitä ja mietitty missä ajassa saadaan säästettyä rahat jne.. Sitten yhtenä päivänä hermostuin jahkailuun, että nyt kyllä päätetään päivä ja vielä tänä syksynä häät pidetään!  :hysteric: Päätettiin summittainen päivä, joka lyötiin lukkoon, kun saatiin tietää juhlapaikan vapaat viikonloput. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

1,5 vuotta ennen valittiiin hääpäivä ja aloitettiin suunnittelut, varaukset ja järjestelyt. Jälkeenkin päin ajatellen, tuntuu ihan passelilta ajalta aloittaa häätouhut. Toisaalta, jos on ehdoton hääpaikan, bändin, kuvaajan tms. suhteen, niin kannattaa aloittaa aikaisemmin. Me saimme kaikki haluamamme varattua, Tampereella pidimme häät. Helsingissä taitaa olla jo kiire, jos aloittaa varailut 1,5 vuotta ennen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juhannuksen jälkeen alettiin katsella paikkoja ensi kesää varten ja nyt vajaa vuosi ennen suurta päivää on paikka ja pitopalvelu varattu. Ajattelimme, että vuoden pitää olla riittävä aika häiden järjestämiseen, mutta vähän jouduttiin jo sopivaa paikkaa etsimään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti kun päätimme sanoa toisillemma tahdon, niin seuraavana päivänä varattiin kirkko ja kirkon varauksesta oli tasan 11kk hääpäivään :) Reilu kuukaus niin oli juhlapaikka varattuna ja nyt neuvotellaan pitopalveluiden kanssa :) Häät ovat ensi toukokuussa. Mutta tietysti itse olen pääni sisällä häitä suunnetullut jo vaikka kuinka kauan :D 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kai vois sanoo et heti kun ajankohdasta päätettiin. :)

 

Alustavaa vieraslistaa oon kokoillu tänään ja pienessä mielessäni käyny läpi kirkon lähellä olevia, edes vähän potentiaalisia, juhlapaikkoja. Äidin kanssa eilen käytiin syömässä ja juteltiin päälisin puolin ruoka- ja juoma-asioista ja äiti ompelijana oli tietenkin kiinnostunut mun pukuasiasta, että ostanko vai lyönkö hälle kuvan ja kaavat eteen.

 

Tämmöstä pikku hiljaa suunnittelua ja kattelua kun aikaa kerran on. Tykkään vaan siitä et saan asioita ajallaan järjestykseen, edes omassa pikku päässäni. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin ja tietysti vieraslistaa on mietitty jo pariin otteeseen :) Yllätävän paljon sekin tuottaa  päänvaivaa! :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen haaveillut häistä enemmän ja vähemmän kihlauksesta lähtien, mutta suunnittelut aloitettiin todenteolla tänä kesänä, hääpäikan varailulla ja alustavalla vieraslistalla. Hääpäivä on ensi vuonna kesäkuun alussa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti kun saatiin hääpäivä sovittua, eli about noin viikko sitten. Kihloissahan ollaan oltu jo kuus vuotta ja mielessäni olen jo suunnitellut vaikka ja mitä. Mutta nyt sitten aloitellaan suunnitteluja oikein tosissaan, pikkuhiljaa tehdään myös, aikaa kun on. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään