Ragazza

Kaason/bestmanin lahjat?

683 viestiä aiheessa

Me ostettiin sittenkin kaasoille Kalevalakorun Vanamo-rannekorut sekä Bm:lle kaiverrettu taskumatti. Kaikki vaikuttivat olevan tyytyväisiä, ainakin Bm  ;D. Lisäksi olisimme kustantaneet häidän yöpymisensä juhlapaikalla, mutta eivät jääneet sinne sitten. Myöhemmin ajateltiin kustantaa vielä ateriat ravintolassa. Me ei maksettu mitään kampaus/meikkaus/puku-juttuja. Ei ollut mitään vaatimuksia näiden suhteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Bestman sai mieltä lahjaksi aidon miekan - se taisi olla joku jalkaväen tms. maanpuolustuskaupasta hankittu ja siihen tuli kaiverrus tyyliin "Bestman N.N. 13.8.2005 Haikon kartano". Bestman oli tosi innoissaan, vaikka muuten cool mies onkin. Frakki ja miekka näyttivät tosi hyviltä yhdessä.

Kaasoja minulla oli kaksi. Annoimme heille häävastaanotolla lahjaksi kaulakorut - toiselle Swarovskyn ja toiselle (nuoremmalle) Pilgrimin. Nyt häiden jälkeen tulin siihen tulokseen, että tytöt tekivät niin hienoa työtä koko hääviikonlopun, että annan heille ennen Saksaan muuttoamme muistoksi minusta kaksi vanhaa sormustani (toinen valkokultainen 0.18 ca:n timantilla ja toinen keltakultainen, jossa kolme pientä timanttia). Tytöillä oli ko. sormuksen rekvisiittana häissämme.

Lisäksi kaasoni saivat ostamamme iltapuvut omaksi ja tietenkin kampaukset ja meikin, mutta nämä eivät mielestäni olleet lahjoja, koska niitä itse "vaadimme".

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla oli kaasoina sisko ja paras kaveri. Siskolleni ostin kasvohoidon kiitokseksi, kerta asutaan eri maissa niin ei oikein voinut tehda mitaan kivaa yhdessa. Kaverini vein mukavaan ravintolaan syomaan. Eipa nuo nyt niin kalliita lahjoja olleet, mutta mielestani ainakin ihan mukavia. Olen ainakin yrittanyt muistaa sanoa kiitokseni taysin mahtavasta haapaivasta ja vaivasta minka kaasot nakivat, onhan siina kaasoilussa aina oma vaivansa ja omat kulunsa kun kaikki keraantyy...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kaasoilin tänä kesänä ja olen hieman pettynyt, kun en saanut mitään lahjaa eikä minua muistettu mitenkään antamastani panoksesta. Kiitos sentään sanottiin juhlan jälkeen. Ehkä odotin liikaa, kun olen täältä lueskellut, että monet antaa lahjan ja olen itsekkin ajatellut kaasojani jotenkin muistaa. Lisäksi itseltäni paloi polttarit mukaanlukien noin 400-500 euroa näihin häihin.  :-/

Minulle kävi tismalleen samalla tavalla. Itse maksoin puvun ja kampauksen ja meikinkin, enkä mitään saanut. 500 euroa meni kaiken kaikkiaan...Siinä hyvä ystävä muuttui silmissäni hetkessä toisenlaiseksi. Kiitoskin olisi lämmittänyt mieltä, mutta jos muutenkin noudattaa kaikkia hääperinteitä, niin kuinka voi unohtaa muistaa kaasoja ja bestmaneja. Etenkin kun kyse ei todellakaan ollut ainakaan rahasta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen ollut kahden siskoni kaaso ja kummankaan häissä ei kaasot tai bestmanit mitään lahjoja saanut. Meistä kukaan niitä ei myöskään kaivannut. Vaikka se kuinka "klisheeltä" kuulostaakin: paras lahja ehdottomasti oli onnistuneet juhlat ja se että hääpari viihtyi ja oli tyytyväinen panokseemme. Itse en aio vaatia kaasoilta/bestmaneiltä tiettyä pukeutumista tai kampausta, joten emme niitä myöskään maksa. Itse en myöskään antaisi mitään lahjoja, mutta saa nyt nähdä jos tuleva aviomieheni jotain keksii...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Bestmanille kustannettiin frakin vuokra ja lahjaksi ostettiin kalastustarvikkeita (intohimoinen kalastaja). Toiselle kaasolle ostin puvun, toinen halusi lainata minun yhtä juhlapukua.

Kaasoille ostin vielä 70 eurolla heidän keräämiään astioita ja he olivat äärimmäisen tyytyväisiä =).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasolle kustannettiin meikki+kampaus ja ostettiin lahjaksi Kalevala Korun pronssinen ranneketju. Bestmanille taas maksettiin puvun vuokra (samanmoinen kuin sulholla) ja lahjaksi annettiin KK:n pronssiset kalvosinnapit. Tuntuivat ainakin tykkäävän :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin kaasona kesällä ja maksoin itse kaikki vaatetus yms. kuluni mutta minua muistettiin vain kiitoksella. Mitään "maallista" lahjaa en ole saanut. Oikeastaan olisin pientä kiitosta odottanut, olenko itsekäs??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kolme kertaa kaasoilleena pidän kiitoslahjaa tarpeellisena. Toki sanallinenkin kiitos lämmittää, mutta kovin usein kaaso joutuu maksamaan aika lailla ekstraa polttareista yms., joten morsiamet - muistakaa myös pienellä lahjalla! Itse sain kirjan + ravintolaillallisen, korun + herkkukorin ja korun + korulippaan.

Ja muuten, pidin itsestään selvänä sitä, että maksoin itse kampauksen, meikin ja puvun (sain itse valita minkälaiset puvut laitoin häihin, jos morsian alkaa vaatimaan tiettyä pukua/väriä, pitää mielestäni hänen myös osallistua kustannuksiin).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ostettiin bestmanille hopeinen tuoppi kaiverruksella ja partavesi sekä maksettiin saketin vuokra, kaasolle hopeinen ruusu kaiverruksella, kasvohoito ja maksoin kampauksen. Toivottavasti olivat tyytyväisiä, enpä kehdannut jälkeenpäin kysellä..  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle suurin kiitos on se, että ystävyyttäni arvostetaan niin paljon, että minut haluttiin kaasoksi. On ihana kunniatehtävä olla mukana suunnittelemassa tärkeän ystävän hääpäivää ja suurin kiitos taitaa tulla onnellisesta morsiamesta.

Iso hali morsiamelle... :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kaaso osallistuu kaikkeen ja bestman ei oikein mihinkään, joten haluamme muistaa kaasoa enemmän. Siksi annamme lahjat privaatisti. Bestmanille perinteisesti taskumatti. Kaasolle joku upea koru ja juuri ennen häitä menemme kaksin kaiken maailman hoitoihin. Kaaso on kyllä yrittänyt tolkuttaa, ettei meidän pidä ostaa lahjaa vähillä rahoillamme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasolle lahjaksi kasvohoito ( ei ollut koskaan käynyt ) ja bm:lle avoineen Pentikin jalallinen astia esim. pikkuleiville. Molemmille myös isompi muotokuva kiitokseksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ostettiin kaasolle ja bestmanille lahjakortit hotelliin 2h huoneeseen, pääsevät sitten puolisoineen ''mini-lomalle''  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kaasolle lahjaksi kasvohoito ( ei ollut koskaan käynyt ) ja bm:lle avoineen Pentikin jalallinen astia esim. pikkuleiville. Molemmille myös isompi muotokuva kiitokseksi.

Mikä muotokuva? Tai siis kenen muotokuva?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Me ostettiin kaasolle ja bestmanille lahjakortit hotelliin 2h huoneeseen, pääsevät sitten puolisoineen ''mini-lomalle''  :-X

Pitkään ihmettelin että eikö ole aika vihjailevaa jos varaa kahden tunnin hotellihuoneen pariskunnalle...  ;D Ilmeisesti kyseessä oli kuitenkin kahden hengen huone  :) Joskus on vähän tahmeaa tuo ajatuksenjuoksu...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ragazza, toi oli hyvä!  :D

Mä aattelin hommata jotain pientä, just esimerkiks jonku korun tai lahjakortin vaikka kosmetologille tai jotain. Mun sisko on kaasona, ja se innostu hirveesti ku pyysin sitä kaasoks, että se varmasti auttaa järjestelyissä mielellään ilman lahjaakin. Tosin sillonhan on oikeestaan kivointa antaa lahja ku toinen ei sitä ollenkaa osaa odottaa  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mielestäni pieni kiitos on kyllä paikallaan, mutta meillä ei kyllä olisi ollut varaa ostella Kalevala koruja tai hotelliöitä, vaikka olisimme halunneetkin. Toivottavasti kaasot ja bm eivät sellaisia jääneet kaipaamaan. Annoimme heille Elämän viisauden kirjat. Omien lastemme lisäksi meillä oli morsiusneitona toisen kaasoni tytär ja hänelle annoimme hopeisen ranneketjun kiitokseksi. Omat lapsemme jäivät ilman lahjuksia.  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kertokaas siskot mielipiteenne meidän lahjoista kun jäi vähän mietityttämään: Ostimme kahdelle kaasolleni ja bm:lle kaikille lahjat Marimekon myymälästä koska ajateltiin, että ns suomalainen design on hyvä teema. Rahaa ei kuitenkaan ollut paljon, joten toinen kaaso sai Marimekon ison meikkipussin, toinen setin jossa Moments-sarjan muki, pieni tarjotin ja servetit, bm sai Marimekon aamutossut (hinnat suht yhtä paljon per naama). Bm:lle vuokrattiin lisäksi takin alle juhlaliivi koska halusi samanlaisen kuin sulholla. Tytöt pukeutuivat omilla rahoilla, ja kampaukset + meikit hoitivat myös itse. Lisäksi paketissa oli kaikille Ystävyys-suklaata.

Olivatko lahjat liian vaatimattomat? Jäi kaivamaan mieltä. Kuitenkin kaverit järjestivät polttarit ja auttoivat juhlan kulussa tosi paljon. Kiitimme halauksin ja sanallisesti useaan kertaan kyllä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta oikein sopivat ja tasokkaan suomalaiset lahjat kiitokseksi  :-X ja Ystävyys-suklaalla vielä osoititte lämpimät ajatuksetkin. Älä turhaan murehdi: hyvä valinta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me ostettiin kaasolle ja bm:lle taskumatit. bm saa ihan tavallisen, kaasolle on sellanen sydämen muotonen minkä saa kaulaan roikkumaan. se ei oo kovin iso, mut sopii kun nyrkki silmään mun kaasolle!

luulen kans et ne ei oota mitään lahjuksia. ne on tehny ihan hirveen duunin meiän häitten eteen, et ovat kyllä kiitoksensa ansainneet!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ketjusta löytyy hienoja vinkkejä lahjoiksi ja itse ajattelin ainakin kaasoja ja bestmaneja jotenkin muistaa.

Kaasoille on helppo keksiä joku lahja heidän maun mukaan mutta bestmanit, niin kuin miehet yleensä, ovatkin sitten vähän vaikeampi tapaus, jos ei halua antaa heille toista tai kolmatta taskumattia.

Sellainen vinkki kuitenkin muille, että jos bestman käyttää nuuskaa, niin Icetoolin metallinen nuuskatykki olisi varmasti mahtava lahja. Niitä voi tilata suoraan netin kautta ja niihin mahtuu myös kaiverrus. Itse olen sellaisen miehelleni kerran lahjaksi antanut nuuskarasian kera ja oli hyvin ilahtunut lahjasta. Vaikka henkilökohtaisesti en niin tuota nuuskan käyttöä kannustakaan  :P niin näitä ajattelin itse ehdottaa miehelle (jos bestmaneilla on vielä tämä paha tapa...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon ajatellu kustantaa kaasoille käsihoidon päivää ennen häitä. Eli ideana on, että mennään yhdessä hemmotteluun, jossa myös kynnet laitetaan kauniiksi. Ei sit tartte itse yrittää sitä lakkaa saada nätisti kynsiin. Onko tämä mielestänne tarpeeksi hyvä lahja kaasoille, vai pitäiskö olla vielä jotain?

Bestmanille ollaan ajateltu taskumattia, jossa on jallua juhlaa varten.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me olemme varanneet kaasoille ja bestmanille huoneet samasta hotellista missä mekin vietämme hääyötä, ja ainakin itse ajattelin sen riittävän :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään