evangeline

Morsian: mitä odotat kaasolta?

99 viestiä aiheessa

Näin tuon saman Iltalehden jutun jokin aika sitten ja olin lähinnä äärimmäisen hämmästynyt siitä, miten ihmiset osaavat pilata ystävyyssuhteensa ja muutenkin elämänsä ihanan ja onnellisen tapahtuman sivutuotteena (ko. kaasojutun keskustelussa oli kovinkin kitkeriä kommentteja järjestämisestä ja stressaamisesta ja pinna kireällä vouhottamisesta :o ). Oma kaasoni on ollut paras ystäväni jo 15 vuotta, eikä tulisi mieleenkään "odottaa" häneltä mitään muuta kuin naisellista höpsimistä vaatteista ja kukista ja kampauksista, kun askartelutkin teen ihan itse (sulhanen on kyllä luvannut tarvittaessa auttaa minkä pystyy :-X ).

Alkuperäiseen kirjoitukseen kuitenkin sen verran, että aika hävytöntä on, jos kaaso kesken häiden häipyy kaupungille bilettämään :blink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Mulla on häät edessä kolmen ja puolen viikon päästä :) kaikki muuten ok, mutta kaasot ovat hiukan aiheuttaneet mielipahaa ei niinkään toimillaan vaan toimimatta jättämisellään. Kaasot (2kpl) ottivat tehtävänsä vastaan maaliskuussa ja ensimmäiset puhelut suunniteltiin ylimalkaisesti häitä. Sittemmin toinen kaasoista erosi poikaystävästään enkä kevään aikana juuri tuonut häitä esille, koska ajattelin säästää hänen mieltään ja antaa eron aiheuttaman surun hiukan laantua. Hääkaramelleja meidän piti tehdä yhdessä toukokuun lopussa ja samalla suunnitella tarkemmin itse häitä. Kuinkas ollakaan, kaikki materiaali ja ideat ym. joita olin keräillyt ja koonnut jäivät taka-alalle, kun kaasot olivatkin järjestäneet polttarit tuoksi viikonlopuksi. Polttarit itsessään olivat kivat ja morsianmaiset, tosin sielläkin oli välillä tunne, että keskustelu pyöri kaasojen ja heidän ihmissuhteidensa ympärillä eikä esim. hääparista, sulhasesta ja tapaamisesta yms. puhuttu laisinkaan tyttöjen juttuja kuten aiemmissa polttareissa (3kpl), joissa olen ollut, on tehty. Kivaa siis oli, mutta jotenkin tunsin ettei aivan sydämellä oltu keskitytty polttareiden ideaan.

Hääkaramellien teko jäi, vaikka koitin heti polttariviikonlopun päätteeksi sopia uutta väsäämisvkonloppua. Kaasot olivat sitä mieltä, että kyllä sen sitten ehtii. Yritin myös järjestää yhteistapaamista kaasojen ja bestmanien kanssa, kaasojen puolelta toinen jäi kotiin huilaamaan rankan viikon jäljiltä ja toinen tuli viettämään tyttöjen iltaa luoksemme. Häistä ei juurikaan keskusteltu.

Heinäkuussa askartelin itse reilu 200 hääkarkkia, kun yhteistä aikaa kaasojen kanssa ei vain näyttänyt löytyvän. Keskustelu ylipäänsä pyörii kovasti kaasojen ja heidän elämänsä ympärillä, yhteistä rauhallista suunnittelutuokiota ei tähän mennessä ole onnistuttu pitämään. Itse olisin kovasti halunnut kaasojen apua ja ideoita eri asioihin kuten kutsukortteihin, hääkarkkeihin, koristeluun, tavaroiden hankintaan jne. ja olen sitä useampaan kertaan heille sanonut. Sulho on matkatöissä ja viikot poissa kotoa, joten tuki olisi ollut tervetullutta. Parhaana apunani onkin ollut äitini, jolta olen saanut korvaamatonta apua järjestelyissä. Kaasot vain toistavat, että käske niin he kyllä toteuttavat. Sepäse, kun tietäisi mitä haluaisi, niin olisi helpompi käskeä. Ennalta näin häävalmistelut ja -ideoinin yhteisenä puuhana, ja nyt kun tuntuu etten yhteissuunnittelusta ole lainkaan päässyt nauttimaan, olen jo hieman harmistunut. Tähän mennessä kaasoni ovat järjestäneet polttarit ja käyneet kerran kanssani hääpukuja sovittelemassa. Henkinen saati sitten järjestelytuki puuttuvat kokonaan.

Luin tähän mennessä kirjoittamani läpi ja hyi miten apaattiselta kuulostan. Juttu on kuitenkin niin, että olen aina ollut sellainen, joka ei itsestään aivan älytöntä meteliä pidä ja johon kaverit turvautuvat, kun jokin asia ei mene niinkuin pitäisi. Nyt, kun itse haluaisin vastaavaa tukea, niin en koe sitä saavani. Kateellisena luen täältä juttuja kaasoista, jotka ovat panostaneet parhaiden ystäviensä häihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Edelliseen tekstiin viitaten: häiden alla otin asiat puheeksi kaasojen kanssa, jotka loukkaantuivat verisesti. He ovat raataneet niska limassa häiden eteen, ja minä en arvosta heidän panostaan lainkaan. Edelleenkään mitä muuta he ovat tehneet polttareiden lisäksi, ei kuitenkaan puitu. Henkistä tukea en saanut ennen häitä enkä häissä ja nyt välit ovat viileähköt, vaikka pyysinkin anteeksi stressipurkautumistani molemmilta pariin otteeseen. Itse hääjuhla meni hienosti, besmanit ja toinen kaaso hoitivat tarvittavat välispiikit hienosti. Itselle jäi vain hiukan huono mieli kaasojen avusta ja suhtautumisesta. Kommentteja, vastaavia tarinoita?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en halua ylityöllistää kaasojani, joita on siis kaksi.

Heille delegoisin vain nämä:

- Polttarit

- Hääpäivänä ohjelman vetäminen sekä vieraiden ohjaaminen / seremoniamestaroiminen yhdessä BM: kanssa.

That's it :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en halua ylityöllistää kaasojani, joita on siis kaksi.

Heille delegoisin vain nämä:

- Polttarit

- Hääpäivänä ohjelman vetäminen sekä vieraiden ohjaaminen / seremoniamestaroiminen yhdessä BM: kanssa.

That's it :)

Samalla linjalla.

Tosin kaasot on ollut mukana pukuostoksilla, puhtaasti omasta tahdostaan ja molemmat ovat tarjoutuneet auttamaan ihan kaiken mahdollisen kanssa, kutsuja toinen olisi ruvennut askartelemaan heti häistä kuultuaan, mutta meille tulee kuvakutsu, joten kenenkään (etenkään minun) ei tarvi niitä askarrella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä odotan kaasolta vain avustusta puvun ja muiden kanssa hääpäivänä ennen vihkimistä (eli ne, joissa sulho ei oikein voi auttaa). Kaikkeen muuhun saa osallistua jos haluaa :) Sulhon kanssa kuitenkin katsellaan suurin osa ja sisko haluaa olla mukana esimerkiksi pukuja katsomassa. Sisko ei siis kuitenkaan halua olla kaaso tai morsiusneio, joten kaaso on erikseen. Polttaritkin otan omalle vastuulleni mielummin kuin sysään kaverille, joka ei edes tunne kaikkia jotka mukaan saattaisin haluta :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä toinen kaaso on ollut mukana etsimässä minulle pukua, toinen ei aikataulusyistä ole päässyt mukaan. Pääasiassa meilläkin kaasojen tehtävinä on vain morsiamen polttareiden järjestäminen ja hääpäivänä morsiamen avustaminen pukeutumisessa sekä ne pienet tehtävät kirkossa (kimpun piteleminen, ohjelmien jakaminen yms.). Bestmanien tehtävänä on vastaavasti järjestää sulhasen polttarit ja toisella lisäksi sormusten hallussapito kirkossa, toisella taas seremoniamestarin virka hääjuhlassa. Ei haluttu nakittaa ketään avustajia askartelutalkoisiin, ja muutenkin on yritetty pitää heidän tehtävänsä mahdollisimman pieninä ja hääpäivään painottuvina, koska osa tekee vuorotyötä ja yksi ei asu samalla paikkakunnalla, niin käytännön syistäkin näin on kätevintä kaikille. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Odotan kaasoiltani tukea suurena päivänä ja apua käytännön asioissa.. en halua että kaasoillani on liikaa tekemistä, siksi valitsin heitä 4 :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen sitä mieltä ettei niitä kaasoja saa uuvuttaa kauheen työmäärän alle. Mulla ehkä hyvä puoli (kaasojen näkökulmasta) on sekin, että haluan tehdä kaiken itse, en voi jättää mitään pelkästään toisten huoleksi.

Polttarit saavat järjestää (siihenkin on varmaan tosi vaikea olla puuttumatta :D), vähän heittää läppää itse juhlassa, ja auttaa järjestelyissä. Eniten ehkä kaipaan kaasoilta henkistä tukea, tsemppausta ja olkapäätä. Jonkun jolla on käsilaukussa ne vaihtosukkahousut, laastareita ja nenäliinoja. Jonkun johon voin luottaa että ottaa ohjat käsiinsä jos alkaa hommat tökkiä itse juhlassa. Jonkun jonka kanssa unelmoida, innostua ja TEHDÄ. Ja jonkun joka tulee mukaan pukuostoksille, ja rehellisesti sanoo jos puku ei näytä hyvältä mun päällä :)

Itselläni on kaksi kaasoa. Olen tosi kiltti luonteeltani, ja se ilmeisen hyvin tiedossa.. toista kaasoa kun pyysin tähän tehtävään, niin hän ilmoitti että tottakai, se olisi hänelle suuri kunnia. Sitten hetkeä myöhemmin hän ilmoitti että hänestä tulee paras kaaso, hän soittelee floristin perään kiukkuisena kun kukkaset on vääränlaisia, koska morsian ei siihen kykene :girl_haha: Hän myös kyseli että aionko askarrella kutsut itse. Kun vähän varovasti vastasin että joo, niin hän ilmoitti heti että tulee sitten mielellään auttamaan. Juuri tuollaista innostunutta, sydämellistä kaasoa kaipasinkin :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Odotan kaasoiltani tukea suurena päivänä ja apua käytännön asioissa.. en halua että kaasoillani on liikaa tekemistä, siksi valitsin heitä 4 :girl_wink:

Samoilla linjoilla:D- hääpäivää myöten!! paisi kaasoja minulla 3.. :girl_impossible:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä en odota mitään, koska en halua kaasoa/kaasoja. Haluan tehdä kaiken itse koska en luota kenenkään muun organisointi kykyyn kuin omaani. Itselläni on niin tarkka maku ja asiat pitää olla justiinsa oman maun mukaan niin kukaan ystävävistäni ei varmaan suostuisi moiseen tehtävään koska tietävät minut ja perfektionisti luonteeni :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasoiltani (2kpl) odotan ennen kaikkea tukea suurena päivänä. Meille ei ole tulossa hääjuhlaa vaan menemme kahden kirkossa naimisiin, joten kaasot ovat bestmanin ohella ainoat todistajat. Ja tietysti kärsivällisyyttä. Minä kun jaksaisin pohtia ja suunnitella, ajatella ja keksiä kaikkea mahdollista hääaiheista varmaan väsymiseen saakka.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä ajattelin pyytää kahta kaasoa. Tahtoisin, että he auttavat mua pukeutumisessa, tsekkaavat hääpaikalla että kaikki sujuu (pikkasen ohjailevat illan kulkua) ja ovat henkisenä tukena niin hääpäivänä kuin aiemminkin. Kaasot voisivat olla myös apuna häiden ideoinnissa, mitään askartelupuuhaa tms. en heille ajatellut, mutta hääpaikalla voisivat olla koristeluapuna. Ja olisi kiva että polttaritkin saisin. :D Aika lailla sama homma mitä bestman(e)illä tulisi olemaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ahaa, musta tulikin vieras. No enivei, äskeinen viesti oli siis multa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

miehellä on kaks bestmania ja minulla kolme kaasoa. niitä oli tarkoitus olla vain kaks mut kun sekosin kahdessa ihmisessä kerran ja sit tuo yks tuli vahingossa kaasoksi. tämä vahinko kaaso lyttää kaikki suunnitelmat niin häistä kuin muustakin elämästä. Tosin se voi osin olla kateuttakin itse kun puhuu ettei 10 vuoteen edes kihloihin pääse. Mut nämä kaks muuta kaasoa on mitä ihanampia joten menee se yks huonompi kaaso siin sillai omalla painolla. Olemme sulhasen kans murehtinuthäitä rahallisesti. toinen kaasoista on järjestänyt meille hääauton jostaei tarvii maksaa ja vissiin juhlapaikankin. tai niin se sanoo. minulle kun ei oikein ole kerrottu. :) on kulema meille yllätys. kaason mies on auttanut kun sillä on suhteita eri paikkoihin.. Jännällä odotamme mitä tuleman pitää.. jotkut ekstra kivat lahjat tarvii heille sitten hankkia. On ne sen verran ihania ihmisiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen varmaan täällä monien silmissä bridezilla. Minä kun odotan kassoilta (3kpl) aika paljon, tosi he tietävät asian ja kerroin sen heille ennen kun pyysin heitä kaasoiksi. Heitä on kolme juurikin siksi, ettei kukaan ihminen joutuisi yksin armoilleni :girl_haha: Tässä hiukan tehtäviä:

- Hääpalavereihin osallistuminen

- Auttavat kutsujen, menujen, ohjelmien etc. ulkonäön ja yksityiskohtien päättämisessä. Meillä varmaan graafikko toteuttaa ideat

- Auttavat hääpuvun etsimisessä

- Auttavat menun ja juotavien valinnassa

- Auttavat suunnittelemaan somikstuksen (mitään askaretuja ei tule)

- Järjestävät polttarit

- Auttavat hääpäivänä (yksi bestmaneistä on seremoniamestari)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en oikein ymmärrä, mihin kaasoa tarvitaan esimerkiksi ruokien valinnassa. Kukin tavallaan kuitenkin. :)

Mä oletan, että kaaso järjestää polttarit toivetteni mukaisesti. Hääpäivänä kaaso ja/tai bestman voivat olla seremoniamestareita. Ei ole iso homma, koska ruokailua ja bändiä lukuunottamatta mitään muuta ohjelmaa tuskin tulee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on kaks kaasoa pyydetty jo vaikka häihin on vielä pitkä tovi. Itse odotan kaasoiltani että:

- järkkäävät polttarit

- osallistuvat 1 hääpalaveriin sitten lähempänä ajankohtaa

- auttavat askarteluissa JOS EHTIVÄT (olen valmistautunut kyllä tekemään kaiken itse)

- Auttavat hääpuvun valitsemisessa JOS AIKATAULUT ANTAA PERIKSI

- hääpäivän aattona auttavat minua juhlatilan koristelussa JOS EHTIVÄT

- olisi kiva jos toinen tai molemmat voisivat yöpyä meillä yön ennen häitä, sulhanen laitetaan muualle

- kaasot ovat hääpäivänä tukeni ja turvani

- hääpäivänä kaasoilla on pikkutehtäviä, esim vieraiden ohjailemista ja lahjapöydän hoitamista.

- auttavat sunnuntaina juhlatilan siivouksessa

Itse olen ollut kummankin kaasoni kaasona aikoinaan, joten vähän samanlaisia hommia olen heille suunnitellut kuin mitä he minulle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla tulee olemaan luultavasti 2 kaasoa. Yksi heistä on ihan innoissaa häistämme, joten hän varmaan osallistuu aika paljon kaikkee. Kummatkin kaasot saavat luvan lähteä kanssani hääpuku ostoksille :D Hääohjelman/juhlan suunnitteluun/toteutukseen ja paikan koristeluun, sekä tietysti minun henkisenä tukenani. Muuta en varsinaisesti vaadi. :) Olen sitä mieltä että kaasoksi ei kannata suostua jos ei halua millään tavalla osallistua hääjärjestelyihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasoja tulee 3, ja heiltä odotan tukea ja turvaa :D Kaikki kaasoni ovat innoikaina auttamassa suunnitteluissa ja heitä ajattelin pyytää mukaa pukusovituksiin. Ketään en aio velvottaa mihinkään, vaan saavat osallistua askarteluihin sun muihin hommiin ihan oman kiinnostuksensa mukaan :)

Plussaa olisi, jos kaasoni auttaisi minulle puvun päälle, pitäisivät kimppua kirkossa ja vähän BM:n kanssa ohjailisivat vieraita :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toivon kaasojeni (2 kpl) olevan minulle tukena ja apuna häiden alla ja hääpäivänä. Lisäksi toivon heidän olevan soiton päässä, jos tuntuu että pää hajoaa ja mikään ei onnistu.

Odotan kaasojeni tulevan morsiuspukuostoksille kanssani, kun sen aika koittaa, sekä toivottavasti auttavat pukeutumisessa hääpäivänä.

Myöskin odotan, että molemmat kaasoni hoitavat heille sovitut hommat (kaaso 1; juhlapaikan koristelu, kaaso 2; ohjelma häihin) vähintään niin, että jos aikovat perua hommansa, ilmoittavat minulle hyvissä ajoin, jotta ehdimme sulhon kanssa hoitaa heidän hommansa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulle tulee kolme kaasoa, mutta vielä en ole tarkemmin ajatellut heidän tehtäviään (häät 6/2012) Tärkein tehtävä on varmaankin olla tukena ja turvana :girl_wink: hääjuhlassa jotain pientä hommaa tulee varmaankin olemaan, mutta liikaa en halua heitä työllistää, haluan että hekin pääsevät nauttimaan juhlasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaasoja tulossa neljä (toivottavasti ainakin). :tender:

Kaksi pyydetty, ja ovat suostuneet. Kaksi vielä jäljellä.. :grin:

Ketjun aloittajan kysymykset:

Mitä sinä odotat kaasoltasi? henkistä tukea :)

Mihin kuuluu osallistua? Kirkossa apuna, ovella ohjelmalehtisten jakoa jne. Ilmoittaa siirtymisistä jne yhdessä bestmani(e)n kanssa..

Mistä vastaa kaaso? Polttareista toivottavasti. :) Muuten morsiuspari vastaa kaikesta muusta.

Ostaako kaaso itse pukunsa? Näillä näkymin kyllä. Kaasojen "yhteiseksi" ilmeeksi mietitty huivia, jolla peittää hartiat kirkossa. Tämän huivin morsiuspari kustantaisi, mutta mahdolliset meikin ja kampaukset todennäköisesti itse kustantavat.

Onko hän mukana sinun hankkiessasi pukuasi? Toivottavasti joku heistä on henkisenä tukena. ;)

Kukkia? Makutuomarina. :)

Juhlapaikkaa? Juhlapaikka jo päätetty sulhasen kanssa, joten ei tarvitse pähkäillä sen kanssa.

Tekeekö hän koristeita jne? Ei ole tulossa askartelu-koristeita. Koristeeena kukkia, tai kynttilöitä (joita varmaan suvun naisten kanssa järjestellään. Mutta saa tulla auttamaan, jos haluaa.. :) )

Kuka tekee kutsut? Tilataan valmiina/lähes valmiina. Saavat olla apuna, jos haluavat, häävihkon tekemisessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään