Jump to content
Naimisiin.info

Morsiamen yllättäminen


rakastunut

Recommended Posts

  • 1 month later...

 Me huijasimme morsianta ihan kuus-nolla. Eräs polttariporukkamme jäsen oli sopinut kahvittelut ja häämekkoshoppailut (itselleen siis) morsiamen kanssa polttaripäiväksi, joten näin tiesimme, ettei hänellä olisi muuta menoa silloin. Pari viikkoa ennen H-hetkeä kaasona kyselin häneltä mukamas pahoitellen ja epätoivoisena, että emme ole saaneet sovittua päivämäärää millään tarpeeksi ajoissa erilaisista elämäntilanteista johtuen, ja että eihän hänellä vain ole mitään viimeiselle viikonlopulle ennen häitä (eli tuolloin polttarit oikeasti olisivat olleet jo viikko sitten). Kuulosti vähän pettyneeltä ja sanoi että ei ole mitään, käy polttarit silloin. Polttariviikolla manasin kellarin vesivahinkoa, ja pyysin josko morsian ehtisi auttamaan lauantaina (siis oikeana polttaripäivänään), ja hän oli todella pahoillaan, että ei ehtisi auttamaan, kun on jo sopinut menoa (siis se kaverin kanssa kahvittelu ja häämekkoshoppailu. ;) Totesin, että ok, ei se mitään, saan kyllä jonkun jeesimään. Voi sitä valheiden verkkoa. Loppujen lopuksi kaappasimme yllättyneen morsiamen häämekkokaupan sovituskopissa koko porukka lymyten. :D Piti ensimmäiseksi pyytää anteeksi valehteluani..

 

 

 

Link to comment
Share on other sites

Haluaisin yleisellä tasolla huomauttaa, että tässäkin asiassa tulisi ottaa huomioon morsiamen elämäntilanne ja persoona suhteessa myös päivän luonteeseen. Esim.

- Jos kutsuu morsiamen huijauksena piha/remppatöihin, niin onko hänestä kiva sitten juhlia niissä vaatteissa / "ulkonäöllä"? Eli pitäisikö varata vaihtovaatteet esim. sulhon kautta, lähettämällä vihjekirjeen ("pidä pakattu kassi aina valmiina"), käydäänkö kotona tmv. Ja tuleeko silloin mukaan tarvittavat lääkkeet, henkkarit jne.?

- Jos valehtelee polttareiden olevan päivänä x, vaikka ennen häitä, niin tuoko se lisästressiä morsiamelle? Eli valmistautuu sitten turhaan tekemään sille&seuraavalle päivälle suunnittelemansa hommat muulloin tmv.

- Pitääkö morsian ylipäätään yllätyksistä? (Ks. Kaikki eivät pidä yllätyksistä!   ja  Onko teille järjestetty/oletko järjestänyt polttarit tietämättä morsiamen aikatauluja? )

 

- Jos parilla on lapsia/lemmikkejä yms. miten niiden hoito järjestetään? Otetaanko sulhoon yhteys? Esim. jos morsian on sanonut olevansa vain pari tuntia poissa kaverilla pihatöissä..

 

Hyviä ideoita saa varmasti ainakin ketjuista:

Millaiset olisivat omat unelmapolttarisi?

Maailman parhaat polttarit-KERRO TÄÄLLÄ!

Kannattaa myös vilkaista:

Polttareita järjestettäessä tärkeä huomioida!

Ehdoton EI-lista omiin polttareihin
Pettynyt polttareihin
 

Yllätyksenä voisi olla esim. vieras, jonka tulo oli epätodennäköistä; yllätys esiintyjä tai esiintyminen; nostalgiset paikat/laulut/teot...

 

Ks. myös Millä/miten polttarisankari haetaan?
 


 

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Viime kesänä yllätettiin morsian aamulla kotoaan. Oli sopinut kaason kanssa, että lähtevät etsimään kaasolle mekkoa häihin. Tiedettiin siis, että morsian on aamulla kotona varmasti. Tavattiin koko porukalla läheisessä kaupassa ja ostettiin aamiastarvikkeet. Käytiin viemässä omat kamat morsiamen lähisukulaiselle, joka lupasi toimittaa ne yöpymispaikkaan. Sitten ajettiin morsiamen kotiin, tehtiin aamiainen ja morsian sai sillä aikaa pari pikku tehtävää. Toki oli perinteinen pakkaustehtävä, eli lista käteen, jossa oli paljon kaikkea turhaakin  mukana ja morsiamen piti ehtiä ne pakata mukaan. Toki huolehdittiin, että sellainen, mitä ehdottomasti tarvii, oli mukana ja lääkkeet myös (joita ilman morsian on hengenvaarassa ja olisi ne kyllä itsekin muistanut ottaa.)

 

Kyseinen morsian on aina ollut tosi siisti ihminen, joten häntä ei varmaan haitannut, että tunkeuduttiin hänen kotiinsa. Eräissä polttareissa morsian oli tosi nolo, kun oli jäänyt viikkosiivous tekemättä ja koti oli kuin pommin jäljiltä. :D

 

Yksissä polttareissa sulhaselle kerrottiin etukäteen morsiamen polttareisra (lapsi ja koiria on, joten hoito piti varmistaa). Myös bestman tiesi polttareista. Pojat päättivät, että sulhanenkin lähtee polttareihin samana päivänä ja mies haettiin kesken lapsen syötön kotoaan. Sulhasen äiti oli varattu vahtimaan lasta ja koiria. Sulhasen ilme oli ollut kuulemma aika hämmentynyt ja jopa hapan, kun näki, että nyt mennään. Mutta helpottui heti, kun näki, että äitinsä kaartaa pihaan lapsenvahdiksi :)

Link to comment
Share on other sites

Eiköhän polttareita ole järkkäämäss ainakin toivottavati morsiamen parhaat ystävät, joten luulisi tietävän mistä neiti tykkää :D

Niinhan sita luulisi, mutta niin vaan on tallakin foorumilla ihan riittavasti kertomuksia siita, miten polttarit on jarjestetty hyvin pitkalti morsiamen mieltymysten vastaisesti  :girl_sigh:

 

Me yllatimme yhden ystavani siten, etta han kuvitteli olevansa toissa yovuorossa, ja menikin normaalisti toihin. Pomo ja tyokaverit oli juonessa mukana, ja menimme sitten noutamaan morsiamen toista. Oli kylla ihan taysin allikalla lyoty! Sulho ja morsiamen sisko olivat pakanneet morsiamelle tarvittavat vaatteet ynna muut viikonloppua varten. Ensimmaiseksi suunnattiin morsiamen vanhempien mokille, jossa saunottiin, grillattiin yms. Seuraavana paivana oli aktiviteetteja kaupungilla, ja sitten tietty baariin myohemmin. Oli ihan huiput polttarit! Morsiamen sisko ja mina itse asumme ulkomaila, joten hanelle se oli tosi iso yllatys, etta polttarit pidettiin hyvissa ajoin ennen haita, ja me olimme molemmat myoskin paikalla  :)

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Me saimme yllätettyä morsiamen jopa, vaikka hän tiesi käytännön syiden vuoksi, minä päivänä polttarit ovat :girl_haha: huijattiin ihan 6-0, että tullaan vasta myöhemmin iltapäivällä (ihan tekstiviestillä pistimme ajan, milloin hänen tulee olla seuraavana päivänä valmiina), ja aivan aamulla kun haimme hänet, hän oli vasta herännyt ja yöpuvussa. Sulhanen oli juonessa onneksi, sillä tyttö oli painumassa ties minne asioille vielä aamulla. Miehensä joutui vähän toppuuttelemaan :) mutta aina voi vähän puijata. Se on ehkä jännintä polttareissa.

Link to comment
Share on other sites

Meilläkin onnistui morsiamen yllättäminen täysin! Sulhanen oli juonessa mukana ja häneltä saatiin avaimet "tavaroiden hakemista varten". Paha vaan, että samoja avaimia käyttivät sitten bestman ja sulhasen polttariporukka, joten sulhanen tuli samassa rytäkässä yllätetyksi ;) Sulhanen haettiin siis samana aamuna ja bestmanille oli uskottu tehtäväksi jättää morsiamelle kirjekuoressa ohje aamutoimia varten. Morsiamen tuntien tiesimme, ettei häntä kannata ihan kylmiltään repiä ihmisten pariin vaan kannattaa antaa pieni varoitusaika ja hyvät ohjeet tulevaa varten.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meillä jäi ystävän polttarien suunnittelu hieman viime tippaan, häät oli siis elokuun alussa ja muistaakseni vielä kesäkuussa mietittiin ajankohtaa. Mahdollisia viikonloppuja ennen häitä ei siis ollut montaa jäljellä. Saatiin yllätys onnistumaan siten, että olin itse lähdössä pois Suomesta heinäkuun lopussa ja sovittiin muiden kanssa, että järjestänkin pienet "läksiäiset". Omalla kaveriporukalla mietittiin sitten näitä bileitä FB:ssa, mukana morsian tottakai. Liitin keskusteluun myös muita kavereita, jotka eivät polttariseurueeseen kuuluneet, olivat siis mun kavereita, mutta eivät morsiammen. Nämä kaverit olivat mukana juonessa ja kommentoivat kuinka kivaa on tulla läksiäisiin. Tällä verukkeella saatiin siis morsiammen viikonloppu suurimmaksi osaksi vapaaksi, ja sulhanen oli myös "sopinut" heille jotain menoa, jotta morsian ei keksinyt buukata mitään kokopäiväistä myöskään sunnuntaille.

 

Kaaso puolestaan sopi menevänsä lenkille morsiammen kanssa la-aamuna, jotta morsian olisi varmasti kotona, eikä esim. siellä lenkillä. Kaaso kävikin sitten hakemassa morsiammen kotoa, tähän oli toki varattu ihan hyvin aikaa, ja me muut odotettiin keskustassa skumpan kanssa. Yllätys onnistui morsiammen reaktioista päätellen niin päivämääränn kuin kohteenkin (viikonloppu Tallinnassa) osalta erinomaisesti, vaikka häihin ei ollutkaan montaa viikkoa jäljellä. :girl_hide:   

Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...