martina

Kuinka aikaisin pyydätte kaason?

326 viestiä aiheessa

Mä kysyin heti kun hääpäivä oli päätetty ja varaukset tehty, noin puolitoista vuotta aikaisemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä pyysin hyvää ystävääni kaasokseni noin 9 kk ennen häitä.

Alunperin olin suunnitellut kysymisen ajan ja paikan vähän toisenlaiseksi (tyyliin kahvikupposen äärellä), mutta loppujen lopuksi kävi niin että pyysin häntä kaasokseni eräänä iltana, kun olimme kaveriporukalla kännissä matkalla baariin  ::) noh, hän onneksi muisti tapahtuman ja oli tehtävään suostuvainen vielä seuraavana päivänäkin  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pyysin ystävääni, jonka kanssa olemme tunteneet 10-vuotiaasta asti, kaasokseni melkein heti, kun olimme varanneet kirkon ja juhlapaikan.  Häihin oli aikaa vielä vuosi ja 5kk eli todella ajoissa olin liikkeellä. Ei olla kerrottu kenellekään muulle, kuin kaasolle, äidilleni ja kampaajalleni... Tiedän, että kampaajallani on jo varattu morsiuskampauksia kesälle 2007. Siksi varasin jo nyt ajan kampaukseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti kun kirkko ja juhlapaikka oli varattu. Eli yli vuotta aikaisemmin. Se on alusta asti soitellut aina, et hei sain tämmösen idean... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä pyysin ensimmäisen ja tärkeimmän kaason juuri tällä viikolla (häät 070707) eli käytännössä heti kun kirkko ja juhlapaikka oli varattu. Toisen kaason pyydän sitten joskus myöhemmin, varmaan vasta loppuvuodesta tai ensi vuonna...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse pyysin kaasoani tehtäväänsä 4kk ennen häitä ja silloin se vasta muutenkin kuuli koko häistä. Itseni mielestä tuntuu vähän turhalta hössötykseltä ruveta painostamaan kavereita jo reilu vuosi ennen häitä. Eihän sitä koskaan tiedä jos vaikka kaaso itsekin olis menossa naimisiin tms? Vuosi on kuitenkin TOSI pitkä aika ja mikäli kaikkea suunnitellaan jo silloin, tulee hommasta varmasti jäykkää ja puuroutunutta ja hommaan yksinkertaisesti "leipiintyy". Toki paikat pitää varata jo hyvissä ajoin mutta sen jälkeen kannattaa homma jättää hautumaan ja nauttia kihloissaoloajasta.

Toki riippuu myös siitä mitä haluaa kaason tekevän, että kuinka aikaisin häntä kannattaa työhönsä pyytää. Oma kaasoni asuu eri paikkakunnalla, joten itse kuitenkin tein askartelut ja kaaso oli osallisena lähinnä itse juhlaohjelman suunnittelussa ja sitten koristelemassa paikaa häitä edeltävänä päivänä.

Myöskään en oikein ymmärrä sitä että ottaa useita kaasoja. Vaikka apureita tarvitaankin, ei kaikkien tarvitse saada kaason titteliä ja samanlaisia pukuja. Vinkkinä ja kokemuksen rintaäänellä voin sanoa että kaaso on se joka kirkossa seisoo vieressä ja on hääpäivänä pukeutumisapuna. Muut juontajat ja sellaiset jotka auttavat itse häissä, ovat "vaan" hyviä ystäviä jotka haluavat saada häät onnistumaan. Häät saa rennoksi ja sujuvaksi sillä että jokainen tekee sen mitä osaa eikä seiso jossain huoneen nurkassa morsiamen haluama vaate päällä morsiamen suunnittelemassa kampauksessa ja meikissä... Häät ovat iloinen asia eikä niitä kannata pilata kaikella tuollaisella "hömpötyksellä"!!!

Olin itsekin sitä mieltä aiemmin että pitäisi pitää kokouksia kaason ja bestmanin kanssa, mutta sulhasen stressaamattomuuden takia he tapasivat toisensa vasta kolme päivää ennen häitä. Kaason kanssa olin jonkun verran soitellut jo aiemmin. Kuitenkin ohjelmarunko, ruokailut ja pöytäkoristukset oli suunniteltu jo etukäteen, joten tuo kolme päivää riitti heille mainiosti kaiken omaksumiseen - ehtivät tehdä myös vähän meille salaisiakin numeroita!  häissä oli yli 150 henkeä mutta kaikki sujui mielettömän hienosti ilman että kaaso ja bestman olisivat olleet meihin kyllästyneitä jo puolta vuotta ennen häitä!!! He ovat kuitenkin ystäviä eivätkä mitään pompoteltavia palvelijoita!!!  

Vaikka neuvoni saavat joidenkin karvat nousemaan, uskokaa - hyvin suunniteltu on puoliksi (ja hyvin nopeasti) tehty!!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on kaksi hyvää kaveria ja heille on ollut jo itsestäänselvyys että heistä tulee minun kaasoni heti kun alamme järkkämään häitä  ;D

Ja mielellään he siihen ryhtyvätkin. Ja ovat sanoneen minulle jo nytten, että yksin en saa mitään ruveta järkkäämään, että he haluavat ehdottomasti olla auttamassa.

Täytyy myöntää, että kaverini ovat todella ihania ihmisiä!  :-X

Ja häihimme on vielä reippaasti pari vuotta aikaa  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaaso varmisti tänään lopullisesti,että tulee kaasokseni o/ jesh! Aikaa häihin on reilu vuosi. Mielestäni 4kk on aika lyhyt varoitusaika kun ottaa huomioon, että kaasollakin on työnsä, perheensä ja miehensä. Vauvakin ehkä tulossa tai ainakin masussa ennen häitä  :-* Onhan se ihanaa sitten jos kaaso pääsee metsästämään kanssani hääpukua, osallistuu kanssani koristeides suunnitteluun yms. pukukin kun täytyy n.5kk ennen varmaankin tilata. Onhan se hössöttäminen ihanaa  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä aion kohtapuoliin kysyä kaasoja, ja aikaa häihin on reilu vuosi. Tämä siksi, että aiomme kertoa perheillemme häistä jo näin hyvissä ajoin saadaksemme heidän mieleipiteensä mukaan vieraslistaan (minkä pituus vaikuttaa juhlapaikkaan, mikä taas haluttaisiin pian jo varata). Toinen toivomistani kaasoista kuuluu perheeseen, joten pyydän häntä tehtävään saman tien. Ja tätä myötä pyydän sitten toisenkin kaason.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Reilu vuosi ennen häitä kysyin kaasoja, mutta kyllä se oli heille tiedossa jo paljon pidemmän aikaa  :) . Tilanne olisi ehkä hieman muuttunut, jos en olisi pyytänyt niin aikaisessa vaiheessa  ::) mutta näillä mennään ja eiköhän kaikki suju ihan mallikkaasti  ;D .

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pyysin kaasoa samalla kuin kerroin hänelle, että olemme päättäneet hääpäivän, eli noin puoli vuotta ennen häitä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse pyysin kaasoa, kun hääpäivä varmistui, eli reilu vuosi ennen häitä. Mieluummin reilusti aikaa suunnitella ja askarrella ym. kuin että hirveässä hopussa. Näin häiden suunnittelusta nauttivat molemmat, niin morsian kuin kaasokin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla on kaksi kaasoa, eka tuli pyytämättä kaasokseni heti, kun tiesi, että menen naimisiin. Toista ystävääni pyysin kaasoksi vasta viime viikolla, koska hän on oma-aloitteisesti auttanut vaikka missä, esim. suunnitellut kattaukset, hankkinut  kukat ja muut koristeet, joten halusin myös hänet kaasokseni kiitoksena kaikesta vaivannäöstä. Vaikka asumme eri paikkakunnilla ehti hän järjestää minulle yllätyksenä mökkireissun morsiussaunoineen, eli hyvin on toiminut, vaikka toisella kaasolla asia on ollut tiedossa 10 kk ja toisella viikon  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hääaikeistamme kerrottiin kaasolle heti, kun se oli tullut meillä ekaa kertaa puheeksi. Kaaso/bestman pyydettiin tehtäviinsä yhtäaikaisesti n. 5 minuuttia sen jälkeen kun olimme päättäneet hääpäivämäärän.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

itse ajattelin pyytää kaasoja (3kpl) heti kun tarkka hääpäivä on varmistunut (eli toivottvasti ensi kuun puolen välin paikkeilla) eli reilua vuotta ennen hääpäivää..

mun mielestä on ihan ok, että on useampi kaaso. onpahan enemmän vapaita käsiä auttamassa ja tuntuisi kurjalta pyytää monesta hyvästä ystävästä vain yhtä kaasoksi.. kaikki joita ajattelin pyytää ovat kovin erilaisia ihmisiä ja varmasti tuovat lisäväriä juhlaan kukin omalla tavallaan.

kun kaasoja on useampi niin jokainen voi osallistua haluammallaan tavalla järkkäilyihin, eikä yksi ehdi kyllästyä kaikkeen hössötykseen.. ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä itse asiassa pyysin kaasoa kaasokseni jo ennen kuin sulhasta sulhaseksi... *vähän hätäinen* Eli siis reilun vuoden ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti kihlauksen jälkeen, kun hääpäivä oli lyöty lukkoon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heh, minäkin olen hätäinen, olen ystäviltäni jo kysynyt suostuvatko kaasoikseni. Varsinaista hääpäivää ei ole vielä päätetty, mutta vuodesta 2009 on puhuttu.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kysyin heti kun tiesin että milloin ollaan menossa naimisiin ja missä ;D :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pyysin parasta ystävääni kaasokseni jonkin aikaa hääpäivän päätöksen jälkeen. Hänen on aina viisainta antaa sulatella ns. isoja asioita jonkin aikaa rauhassa ;D Kun sitten pyysin häntä kaasokseni, hän suostui oitis ja sanoi olevansa otettu kunniasta :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pyysin kaasoksi parasta ystävääni jo pian kosinnan jälkeen, eli vuosia ennen häitä. Valinta oli selvä, joten ajattelin, ettei siitä haittaakaan ole...  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hiukan yli vuosi oli häihin, kun pyysin ystävääni kaasoksi. Se juttu tuli aika äkkiä, en ollut sitä kamalasti miettinyt.. Mutta nyt olen onnessani, että pyysin juuri häntä - ja kaasoni on niiiin innoissaan ja niin mahtava tyyppi! Oikea häähullu positiivisessa mielessä ja kyselee koko ajan kaikkea, mikä juuri mieltäni askarruttaa. Ihana immeinen  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin vähän hätäiltiin... Kaasot ja bestmanit "virallistettiin" kihlajaisjuhlissa  :) Ja häät siis ovat vasta kesällä 2007 :D Suunnittelu aikaa kun pitää olla tarpeeksi ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heti kun hääpäivä päätettiin. Pyysin 1,5 vuotta ennen häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen pyytänyt kolme hyvää ystävääni käymään huomenna ja silloin aion pyytää heitä myös kaasoikseni. Kaikki heistä ovat jo kyselleet että kukas ne polttarit järjestää ja ketäs tulee avustajiksi, vähän niinkuin vink vink, että olenkos se minä? Häät ovat tulossa ensi toukokuussa ja vajaa kuukausi sitten kerroimme suunnittelevamme häitä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään