Jump to content
Naimisiin.info

Kuinka pahoja etikettivirheitä nämä nykyään ovat?


Christabel-

Recommended Posts

Kävin tuossa hääaiheista keskustelua erään vanhemman sukupolven edustajan kanssa. Hänen mielestään kirkossa olkapäät paljaana esiintyminen (siis etenkin morsiamelta) on suuri etikettivirhe, samoin se, että jo lapsia omaava nainen pukeutuu tavanomaiseen hääpukuun. Hänen mukaansa morsion tulisi pukeutua värilliseen pukuun.

 

Oma ajatukseni on ollut pukeutua juurikin tuohon valkoiseen morsiuspukuun ja painella vihille olkaimettomassa hääpuvussa ilman boleroita tai huiveja. Olen toki nähnyt muidenkin tällä tavoin menettelevän enkä ole asiaa kokenut yleisesti paheksuttavan mutta mietin silti, kuinka paha etikettivirhe tällainen nyt sitten nykyaikana on?

Link to comment
Share on other sites

En muista koska olisin viimeksi ollut häissä joissa morsiusparilla on jo lapsia entuudestaan, joten en osaa kommentoida tuohon kohtaan.

 

Mitä tulee olkaimettomaan pukuun, niin se on kyllä niin yleinen juttu, etten varmaankaan huolestuisi siitä, ellei ole menossa naimisiin jollain erityisen vanhoillisella paikkakunnalla tai tiedä että pappi on erityisen vanhoillinen. Itse en ole ajatellut pukeutua olkaimettomaan pukuun, koska se ei sovi mun tyyliini, joten en ole asiaa sen enempi ajatellut.

Link to comment
Share on other sites

Mutu-tuntumalla sanoisin, että nykyään hääpuvun värin&mallin saa valita kukin itsensä näköiseksi. Ja että niin moni tekeekin, pukee sellaisen asun mikä itsestä sopii. Kovin harva enää täyttää valkoisen puvun alkuperäisen edellytyksen vaikkei lapsia olisikaan. Minusta joutaa romukoppaan nyrpistely "lapsellisesta" morsiamesta valkoisessa, sittenhän pitäisi nyrpistellä kaikkia avoliitossa asuneita jne.! Täällä lukemani juttujen perusteella kuitenkin toista/kolmatta kertaa tai vanhempana avioituvat taitavat yleensä valita värillisen iltapuvun tai värillisen/vaalean jakkupuvun/kotelomekon, mutta ihan yhtä hyvin sellainen voi olla myös lapsettomalla ensi kertaa avioituvalla. 

 

Mitä noihin paljaisiin olkapäihin tulee, olen aika eri linjalla kuin kertomasi henkilö. Minusta on etikettivirhe nimenomaan vieraalta painella kirkkoon olkaimettomassa mekossa (se kun on todennäköisesti vielä polvi- tai reisimittainen). Joskus näkee kirkosta tulevan aika sopimattoman näköistä porukkaa, yleensä joku teinityttö, jolla on pikkuruinen olkaimeton roiskeläppäkotelomekko -minusta ei ole hirveästi vaadittu, että siinä olisi edes kirkon ajan huivi/bolero/neule/jakku. Hääpuvuissa taasen on nyt jo pitkään ollut muodissa olkaimeton malli, joten sen kuvittelisin olevan jo yleistymisen takia hyväksyttyä. Tietysti jotkut kirkot/papit eivät tätä sitten hyväksy, eivätkä varmasti vanhemman, perinteisen, polven edustajat. Vähän ajattelen niin, että ei ole kauhea vaiva morsiamellekaan se huivi/pitsibolero tm., mutta nyt aloin miettimään sitä, että huivit harvemmin suostuvat pysymään nätisti.. :D Mielipiteeni on sinänsä puolueellinen, että en halua olkaimetonta mekkoa itselleni, joten Hiriloren tapaan en ole kauhean syvällisesti asiaa miettinyt.

 

Näiden sijaan minusta pahimmat pukeutumisen etikettimokat ovat pikemminkin vieras valkoisissa vaatteissa (ketju tässä) ja epäsiisti pukeutuminen (risat tai likaiset vaatteet ymv. tai todella ali/ylipukeutunut vaikka juhlan luonne olisi tiedossa).

 

Ainiin ja onhan täällä keskusteltu muuten hunnun käytöstäkin, sen käyttäminenhän on myös etikettivirhe "epäneitsyiltä". Tuossa ketjussa on myös mietitty sitä, saako hunnun ottaa pois kirkon jälkeen ja mm. taisi joku kirjoittaa, että haluaa hunnun olkapäiden peitoksi kirkkoon, eli eipä tuo huntuetikettikään kovinkaan tiukka enää nykyään ole.

Link to comment
Share on other sites

Kyllähän niitä etikettejä olisi vaikka minkälaisia(kuten Tipzillakin jo joitakin eritteli), mutta nykyään taitaa olla nuo etiketit jo vähän hälventymässä, eikä niitä enää noudateta niin tarkasti kuin "ennen vanhaan".

 

Toki juuri niinkuin Tipzilla sanoi, niin esim. tuo vieras valkoisissa vaatteissa on paljon pahempi moka kuin että morsiamella on paljaat olkapäät tai valkoinen puku, vaikka omaa jo lapsia. Tietysti tämä on minun mielipide ja jollain iäkkäämmällä(tai miksei nuorellakin) on taas toinen. Ikinä ei varmaan voi kaikkia miellyttää, pukeutui morsian sitten ihan miten vaan....

Link to comment
Share on other sites

Ilman muuta pukeudut, niin kuin haluat! Tärkeintähän on, että SINÄ tunnet itsesi kauniiksi ja itsevarmaksi, koska se on SINUN(ja sulhasesi) suuri päivä  :)

 

No niinhän se on :) Sukulainen vain sai asian kuulostamaan siltä, kuin kyseessä olisi valtaisa loukkaus kaikkia läsnäolijoita kohtaan... :D 

Link to comment
Share on other sites

Jomman kumman suvusta löytyy ainakin se yksi etikettivirheiden kauhistelija! Joten kannattaa ainakin yrittää olla välittämättä. Itse en ihmettelisi, jos sulhaseni mummo tulisi kommentoimaan etiketti virheistä päinnaamaa häissämme, sillä hän teki sen jo meidän kihlajaisissamme. Tiedän, että olkaimetonpuku saattaa olla hänelle ongelma. Minulle ei. En koe tekeväni "syntiä" olkaimettomassa mekossa. Etenkin kun mekko peittää minussa kaiken muun olkapäistä alaspäin. Menee vähän OT jutuksi, mutta tilanne oli kihlajaisissa tämä: Olimme väärässä järjestyksessä ottamassa vieraita vastaan. Mitään vastaanottoa ei meidän mielestä ollut emmekä halunneet, kun juhlat oli alunperin tarkoitettu vain läheisimmille ihmisille. Ongelma oli se, että halatessamme vieraita mies seisoi vasemmalla puolella, niin että häntä vieraat halasivat häntä ensin. Kommentoi myös aina, jos jonkun mekko on pienestä kohti ryppyinen tai jokin ei mene perinteiden mukaan. Mainitakseni hän on hyvin vanhoillinen ihminen! 

 

Muoks. Ongelmana hänelle oli myös kihlajaisissamme, että ajattelemme selvästi erilailla uskonasioista. Hän ilmaisi myös sen ääneen..

Muokattu: , käyttäjä: Air
Link to comment
Share on other sites

Minunkin sukuuni kuuluu eräs henkilö, joka on varsinainen kiihkouskovainen. Eipä siinä mitään, jokainen on oikeutettu omaan vakaumukseensa, mutta tyrkyttäminen ja niuhottaminen siitä, ettei kaikki ajattele asioista samalla tavalla tai yhtä tiukasti, on aika ikävää. No, tämä kyseinen henkilö ei muutenkaan kuulu heihin, joiden kanssa aikaani pahemmin viettäisin tai joka elämässäni olisi ihan oikeasti ollut viime vuosina mukana, ja koska juuri nuo on olleet meille niitä kriteerejä joiden mukaan ihmisiä kutsutaan (lähinnä siksi, koska mun sukuni on todella suuri eikä kaikkia voi ihan siitäkään syystä kutsua) niin tämä täti jää sitten kutsutta. Ehkä parempi niin, joskin meille on tulossa alkoholittomat häät (tervetuliaismaljoja lukuunottamatta) eli häissämme ei nyt sillä tavoin ole mitään sellaista, miksi hän ei voisi olla paikalla.

 

Juttelin muuten uudemman kerran tämän aiemmin mainitsemani vanhemman, pukuajatuksiani paheksuneen, henkilön kanssa ja selvisikin, että nämä pukuun liittyneet ajatukset ja "ei noin saa tehdä"- asenne olikin peräisin juuri kyseiseltä tädiltä, jonka kanssa olivat keskustelleet siitä, että meille on tulossa häät ja että minä olen aikonut tehdä niin ja näin.

 

Näin aiheesta poiketen; tulisiko jollekin mieleen sellaisia asioita etiketistä tai etikettivirheistä, joita nykyaikana ihan oikeasti kannattaisi ajatella ja pyrkiä välttämään? :)

Link to comment
Share on other sites

Mielestäni nykypäivän etikettivirheitä ovat juurikin vierailla nuo paljaat olkapäät ja muuten avonaiset/pikkuruiset mekkoset kirkossa. Lisäksi vieraiden pitäisi välttää kokovalkoisiin tai -mustiin pukeutumista. Hääjuhlissa myös smokki on etikettivirhe, enkä voi sille mitään, että minusta myös se, että vieras tulee juhliin lyhyessä mekossa ilman ohuita 15 den. ihonvärisiä sukkahousuja. Vaikka olisi kuuma kesäpäivä, niin tämä on minusta ehdoton ei.

Link to comment
Share on other sites

Hmm, en kyllä nyt juuri keksi mitään pukeutumisen etikettivirhettä, jota morsian voisi tehdä. Tai siis niin "pahaa" virhettä, jotta olisin suu supulla että miten hän noin voi pukeutua.. Ainoana taisi tulla mieleen, että pukeutuminen on liian arkista. Tosin nykyäänhän häät voivat olla hyvinkin rento tapahtuma, joten sellaisessa tilanteessa tuotakaan ei voi etikettivirheeksi lukea. Kai morsiamelle sallitaan nykypäivänä pukeutuminen aika laidasta laitaan.

 

Vieraiden etikettivirheitä tuli mieleen ainakin yli-/alipukeutuminen, pukeutuminen liian niukasti(minimekko tms), pukeutuminen valkoiseen/mustaan...

 

Ja noista sukkiksista, niin kyllä minunkin mielestä juhlapukeutumiseen kuuluu sukkahousut(tai stay-upit tai mikä on itselle parhain), myös kesällä.

Link to comment
Share on other sites

Mun mielesta omissa haissaan voi hyvin viitata kintaalla kaikkiin haapuvun variin, hunnun kayttoon yms. liittyviin vanhanaikaisiin kasityksiin! Onko nama oikeasti edes etikettisaantoja koskaan olleetkaan? Siis olkapaat paljaana kirkossa varmaan onkin, mutta onko ihan oikeasti muka etiketissa koskaan maaritelty minkalainen nainen saa pukeutua valkoiseen morsiuspukuun? Tuskin.

 

Tarkoitan siis sita, etta tokihan nama ovat pitkaan olleet syvalle juurtuneita tapoja ja kasityksia, mutta tuskin enaa pitkaan aikaan etiketissa on maaritelty, etta ei-neityset eivat saa pukeutua valkoiseen haapaivanaan. 

 

Musta on oikeastaan janna, etta naita morsiot vielakin miettivat. Ehka se on sitten se, jos jotkut lahipiirissa naita vanhoillisia kasityksia esiin tuovat.. Mutta miksi ihmeessa nykypaivana naisen tulisi menna sen mukaan, etta hanen taytyy maaritella itsensa puvun varilla ja hunnulla tai sen puuttella joko neitsyeksi tai ei-neitsyeksi? Miehethan ovat toki aina samanlaisissa vetimissa... Itse ainakin pukeuduin valkoiseen morsiuspukuun ja huntuun, koska niin halusin. Varmasti jokainen vieras ymmarsi, etta se ei tarkoittanut minun olevan neitsyt, eika ollut tarkoituskaan. Olinhan sentaan siina vaiheessa asunut mieheni kanssa yhdessa melkein 8 vuotta.

Muokattu: , käyttäjä: Roslin
Link to comment
Share on other sites

Mun mielesta omissa haissaan voi hyvin viitata kintaalla kaikkiin haapuvun variin, hunnun kayttoon yms. liittyviin vanhanaikaisiin kasityksiin! Onko nama oikeasti edes etikettisaantoja koskaan olleetkaan? Siis olkapaat paljaana kirkossa varmaan onkin, mutta onko ihan oikeasti muka etiketissa koskaan maaritelty minkalainen nainen saa pukeutua valkoiseen morsiuspukuun? 

 

En tiedä, onko jossain etikettioppaassa joskus lukenut, että morsian saa pukeutua valkoiseen vain, jos... tai että morsian saa käyttää huntua vain, jos... Etiketti on olemassa, mutta nykypäivänä sitä jo aika vapaamielisestikin sovelletaan. Eri lähteet ovat näistä hyvinkin erimielisiä. Esim. Stockan hääoppaassa lukee, että morsian pukeutuu perinteisesti pitkään valkoiseen, mutta pienemmissä häissä sopii myös vaaleasävyinen jakkupuku. Stockan oppaan mukaan sulhaselle käy tumma puku, frakki, smokki tai shaketti ja rintapieleen laitetaan valkoinen neilikka. Morsiamen isä ja bestmanit pukeutuvat samaan asuun kuin sulhanen. Jotkut lähteet sanovat, että morsiushuntu symboloi neitsyyttä ja sen vuoksi etenkin kasvohuntua pidetään epäsopivana, jos morsian ei ole vihkihetkellä neitsyt. Olen kuitenkin lukenut myös joitain lähteitä, joissa sanotaan, että morsiushunnun tarkoitus oli suojella morsianta pahoilta hengiltä. Kuinka monen sulhasen vieheessä on oikeasti ollut tai tulossa valkoinen neilikka??

 

Etikettiin liittymättä olen kuullut parilta kampaajalta, että morsiushuntu ei ole enää ainakaan täällä pääkaupunkiseudulla "muodissa". Tuolissa istuu kuulema yhä enemmän morsiamia, jotka eivät käytä perinteistä huntua ollenkaan tai vielä "pahempaa": "Pidän huntua kirkossa mutta otan sen sitten heti sen jälkeen pois." Siinä voi olla kampaajalle pähkinää purtavaksi, vaikka toki ammattilainen tuonkin osaa huomioida kampausta tehdessä.

 

Etikettiin liittyen tai siitä riippumatta: mielestäni morsian voi pukeutua häiden teeman mukaisesti pitkään tai lyhyeen, valkoiseen tai mustaan (tai vaikka turkoosi-oranssiin) pukuun ja huntuun tai muuhun hiuskoristeeseen tai ajella päänsä kaljuksi, jos niin kokee.

 

Etiketti häissä koskee mielestäni ennen kaikkea vieraita. Näistä tärkeimpinä: morsiamen suku ja ystävät istuvat kirkossa vasemmalla, sulhasen oikealla. Ja pukeutumisesta: ei valkoista (eikä varsinkaan kokovalkoista) asua, ei mielellään täysin mustaa asua, ei paljaita olkapäitä kirkossa. Miehillä pukeutuminen sulhasen mukaan. Minusta on hirvittävän noloa, jos sulhanen on tummassa puvussa ja joku vieras tulee paikalle frakissa tai smokissa. Se on samanlainen lapsus kuin jos morsiamella on polvipituinen mekko ja joku naisvieras tulee täyspitkässä.

 

Tiedän, että sukka-asia on etenkin monille iäkkäämmille ihmisille tosi tärkeä, mutta olen itsekin vieraillut kesähelteellä häissä ilman sukan sukkaa enkä pidä sitä minään ongelmana. Minulle paljon tärkeämpää oli se, että paljaita olkapäitäni peitti kirkossa huivi. Itse asiassa olen miettinyt, että jos menisimme naimisiin kirkossa, haluaisin kirkkoon huivin tai boleron peittämään hartioitani. Viimeksi kun kävin kirkossa, tajusin, että en oikeasti pystyisi menemään kirkkosaliin olkaimettomassa tai edes missään spagettiolkaimissa, mutta se on henkilökohtainen asiani eikä minulle ole ongelma, jos joku muu morsian tekee niin. Vierasta kyllä katsoisin pahalla tai ainakin ajattelisin, en nyt sentään sanoisi mitään. En siis nykyisin edes ramppaa kirkossa kovin usein, en ole erityisen uskonnollisesta perheestä eikä avomieheni edes kuulu kirkkoon, mutta tuo on omaan päähäni iskostunut käytössääntö.

Link to comment
Share on other sites

Erehdyin omissa rippijuhlissani istumaan kirkossa hetken ilman hartiahuivia. Siitä tuli niin murhaavat katseet eri suunnilta, että muistan AINA mennessäni kirkkoon peittää olkapääni. Ainoastaan morsian voi mielestäni tältä etikettisäännöltä nykyään välttyä. Silti minulle itselleni oli tärkeää (lähinnä esteettisistä syistä), että hääpuvussa on hihat. 

Minusta häämuoti ja vieraiden suosimat juhlavaatteet ovat joskus aika "halvan" näköisiä, kun miettii minkälaisesta juhlasta on kysymys... enemmän vaatteet näyttävät biletysmekoilta kuin arvokkailta juhlamekoilta. Mutta eipä Suomessa ole tilanne yhtään niin paha, kuin joissain Välimeren maissa... nimimerkillä kokemusta on :D Eikä mitään ongelmaa, vaikka uskonnollisuus paljon näkyvämpää kuin meillä. Ehkä nämä asiat riippuvat paljon tosiaan alueesta ja seurakunnasta myös.

Muokattu: , käyttäjä: MimiCassandra
Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Minä meinaan olla nii "röyhkimys" ja siveetön, että tulen olemaan olkapäät paljaana kirkossa. Aina muutoin pidän olkapäät piilossa kirkossa, esim muiden vihkijäisissä ja paheksun kamalasti niitä neitoja, jotka kehtaavat olla olat paljaana kirkossa xD Mutta omat häät ovat omat häät. Suvaitsen ehdottomasti morsioiden, ja jopa kaasojen, olkapäiden paljastelun.

 

Tässä tulee yksi minua kummaksuttanut  morsimen siveellisyys omissa häissään. Tästä on jo jonkin aikaa.

Morsian oli sonnustaunut värilliseen mekkoon. Aurinko paisto ja lämmin. Morsiamella oli kirkossa yllään semmoinen takki, luulisin, että keinonahkatakki tai muu vastaava. Koko vihkimisen ajan. Ei ole mikään pättkämimmi yms. Miksei sitten voi käytää boleroa, huivia tai jotain juhlallista hörhellystä jos kerran tahtoo olat peittoon?

 

Ma kysyn vaa. Ei pysty ymmärtää.

Link to comment
Share on other sites

 

...Minusta on hirvittävän noloa, jos sulhanen on tummassa puvussa ja joku vieras tulee paikalle frakissa tai smokissa. Se on samanlainen lapsus kuin jos morsiamella on polvipituinen mekko ja joku naisvieras tulee täyspitkässä.

 

 

Siis häh?  :blink: Mun hääpukuni tulee olemaan polvipituinen, mutta ei kai se nyt minkään järjen mukaan sitä tarkoita, että kaikkien mummojen ja muiden naisvieraiden tulee niinikään keikistellä lyhyissä mekoissa? Enkä minä tosiaan aio etukäteen ruveta vieraille tekemään selkoa helmani pituudesta... Mun puolesta vieraat saavat meidän häihin pukeutua ihan miten ikinä huvittaa.

Link to comment
Share on other sites

^ Tässä varmaan haettiin nyt sitä, että vieraalla ei saa olla hienompaa kuin hääparilla. Eli jos morsiamella on lyhyt juhlamekko, vieraalla ei saa olla pitkä (ilta)puku, eikä sitä, etteikö mummolla saa olla pitkä leninki :D Mielestäni vähän_eri_asia. Suomessa harvemmin käytetään pitkää juhlamekkoa vrt. Amerikassa.

 

2011-Prom-Strapless-A-line-Prom-Dress-Pr_rach-laura-ashley.jpg

Link to comment
Share on other sites

 

 

...Minusta on hirvittävän noloa, jos sulhanen on tummassa puvussa ja joku vieras tulee paikalle frakissa tai smokissa. Se on samanlainen lapsus kuin jos morsiamella on polvipituinen mekko ja joku naisvieras tulee täyspitkässä.

 

 

Siis häh?  :blink: Mun hääpukuni tulee olemaan polvipituinen, mutta ei kai se nyt minkään järjen mukaan sitä tarkoita, että kaikkien mummojen ja muiden naisvieraiden tulee niinikään keikistellä lyhyissä mekoissa? Enkä minä tosiaan aio etukäteen ruveta vieraille tekemään selkoa helmani pituudesta... Mun puolesta vieraat saavat meidän häihin pukeutua ihan miten ikinä huvittaa.

 

 

Tipzilla tähän jo vastasikin ihan hyvään malliin, mutta sanon nyt vielä omasta puolestani, että täyspitkällä mekolla todellakin tarkoitetaan (tarkoitin) iltapukua. Se on ihan eri asia, kun mummien ja tätien ns. pitkät kesämekot. Vrt. itsenäisyyspäivän vastaanotto Tampereella viime vuonna. Ei ole asianmukaista, jos koodi on tummapuku, että emäntä pukeutuu lyhyeen pukuun ja osa vieraista kävelee mattoa pitkin iltapuvuissa ja oikein laahusten kanssa.

Link to comment
Share on other sites

Juu no iltapuvut tottakai on asia erikseen. Puvun pituutta suurempi merkitys (ainakin mun mielestä) on nimenomaan materiaaleilla, tyylillä ja muulla. :) Yleisesti ottaen en kyllä itse osaisi luokkaantua siitä, että joku vieras pukeutuu "väärin". Korkeintaan tuntisin myötähäpeää jos joku olisi todella räikeästi yli- tai alipukeutunut.

Link to comment
Share on other sites

  • 6 months later...
  • 3 months later...

Niin, minullekin on kommentoitu tulevaa hääpukuani. Tai siis ajatusta siitä, minkälainen sen ei tulisi olla.

 

Meillä on sulhon kanssa tällainen "uusperhe". Minulla on lapsia, yhteinen lapsemme syntyy pian. Tosin isän roolissa mies on joka tapauksessa joten sinänsä tuo koko termi "uusperhe" on vähän hassu.... :D

 

No, jokunen henkilö on kuitenkin jo etukäteen varoitellut aiheuttamasta pahennusta valkoisella hääpuvulla, hunnulla ja olkapäiden näkymisellä. Minä tosin olen ajatellut rikkoa näitä kaikkia etikettisääntöjä. Mieleiseni hääpuku on olkaimeton ja valkea, ja huntukin kuuluu kuvaan. 

 

Tuota olkapäiden paljaana oloa pohdin pienten morsiustyttöjemme kohdalla; toki lapset ovat eri asia kuin aikuiset mutta tulisiko heillä etiketin puolesta olla olkapäät peitettyinä? Kysymys on siis häiden aikaan liki 3-vuotiaasta ja 4-vuotiaasta tyttökaksikosta, eli tosiaan pieniä ovat :) Toki meidän häiden aikaan voi olla vielä viileääkin joten todennäköisesti jonkinlaiset bolerot heille joka tapauksessa laitetaan. 

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Minulle tulee ehdottomasti olkapäille jotakin kirkkoon. Puku on olkaimeton ja huntua ei tule. Ei tulisi mieleenikään mennä pelkässä puvussa alttarille. Viime kesänä olin useissa juhlissa, joissa morsiamen puku oli olkaimeton. Huomio kiinnittyi valitettavasti heti tähän "mokaan", mikä ei liene toivottavaa. Jos on huntu olkapäitä peittämässä, se on ok. Toki ihmisiä on erilaisia, mutta itse olen saanut sellaisen kasvatuksen, että kirkkoon ei mennä olkapäät paljaana, joten sen mukaan toimin.

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...