406 viestiä aiheessa

Olen kyllä tullut ehdottomasti siihen tulokseen, että talvihäät ne meille olla pitää luettuani tätä palstaa ristiin rastiin. Olen tunnelmaihminen ja talveakin odotan kovasti ihan vain kynttilöiden takia. Joskus aikaisemmin haaveillessani ajattelin aina kesähäitä ja kaunista kesämorsianta, mutta niin se mieli muuttuu... Monen monta hyvää syytä ja ideaa on tälläkin sivulla ollut! Juuri esimerkiksi tuo hääsuman ajankohdan, eli kesän, välttäminen, piristys keskelle talvea ja tunnelmallisuus... Ja ei kun suunnittelemaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut talvihäissä ja kesähäissä ja molemmissa on kyllä puolensa. Talvihäät ovat juhlatilasta riippuen ehkä jopa vielä tunnelmallisemmat kuin kesähäät juuri hämäryyden ja kynttilöiden takia.

Ilotulitus on hyvä idea, mutta miten sen toteuttaa siten ettei se ole liian myöhään (joillain vierailla on tapana lähteä kovinkin aikaisin pois, olen huomannut), eikä kuitenkaan keskeytä mitään muuta ohjelmaa... siinä pohtimista aikatauluttajille.

Kylmyys on talvihäiden huonoin puoli, itse olen ollut juhlissa joissa ruokaillessa oli todella viileä, lapsille haettiin toppahaalareita päälle jne. Eli vieraiden kannattaa varautua shaaleilla tms (fiksu hääpari järjestää ehkä jotain lämmintä huopaa tms valmiiksi paikalle, jos on pienikin aavistus siitä että tila saattaa olla viileä).

En usko kuitenkaan että morsiamen tarvitsee varautua erilaisella puvulla kuin kesähäissä, mutta ehkä hyvä olla joku viitta tms jos puku on hihaton. Siinä on touhua koko ajan sen verran että en usko että morsian ehtii kylmyyttä tuntea  :-X

Mielelläni itsekin saisin uusia kutsuja talvihäihin, ne on jotenkin eksoottisemmat kuin kesähäät, ja siinäkin mielessä mukavat että useinkaan ei ole talviviikonloput samalla tavalla täyteen buukatut kuin kesäviikonloput tuppaa olemaan.  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meitähän on täällä monta, jotka suunnittelemme häitä talveksi. Minulla syynä on myös tuo tunnelma. Mikä onkaan ihanampaa kuin se hämyinen kynttilänvalo. Kun vielä löytäisi paikan, jossa olisi takka ja nurkassa flyygeli, että saisi taustalle ihanaa romanttista musiikkia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pari talvea sitten ystäväni meni naimisiin ja oli kylmä kun mikä :o Tutistiin autossa juhlavaatteissamme vaikka puhaltimet oli täysillä (ajomatkaa juhlapaikalle oli monta sataa km). Kirkko oli lämmin mutta juhlapaikka kalsea puukartano, jossa veti lattialla. Kynttilät ja roihut loivat ihanaa tunnelmaa. Kirkossa oli jouluvirsiä ja juhlassa laulettiin joululauluja (häät oli joulun ja uudenvuoden välissä), mikä tuli vähän korvista ulos joulun jälkeen, kun niitä oli veisattu jo moneen otteeseen. Muutenkin häihin ehkä olisi paremmin sopinut rakkauslaulut tms. Onneksi sentään ei ollut enää siinä vaiheessa jouluruokaa tarjolla ;) Muuten oli ihan kivaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meilläkin on tulossa talvihäät  ;D itse asiassa samana päivänä kuin deliriumilla eli olen vihdoin löytänyt hääpäiväkaimani  :D myös meille on suunnitteilla ilotulituksia, itse asiassa hotellin omistaja kysyi käydessämme katsomassa paikkaa että sopisiko suunnitelmiimme ilotulitukset kun se on ollut heillä tapana uuden vuoden yönä... ai että sopiiko!!! jesss  ;D

paikkana meillä on siis hotelli ruusuhovi rantasalmella. rakastuttiin siihen heti kun nähtiin vaikka muitakin vahvoja vaihtoehtoja olisi ollut  :-X ruusuhovi on lisäksi tosi hyvä valinta talvihäihin sillä:

a) tilaa on, myös vieraiden ulkovaatteille (sisääntuloaula on todella tilava ja kaunis)

B) paikassa ei takuuvarmasti vedä tai ole muutenkaan kylmä

c) paikka on niiiiin kaunis itsessään ettei muita koristeita tarvita kuin kynttilöitä

d) vieraat voivat halutessaan majoittua hotelliin eli biletys voi jatkua myöhään yöhön  ;D

e) paikka on järven rannalla ja siellä on myös pari rantasaunaa jotka ajattelimme varata ja ehkä järjestää mahdollisuuden myös avantouintiin (suurin osa vieraista on meidän kavereita)

f) todennäköisesti vihkiminen tapahtuu paikan päällä sellaisessa ihanassa puoliympyrän muotoisessa salissa (ikkunat järvelle) joko siviili- tai ortodoksivihkimisenä eli ei tarvitse murehtia kirkosta juhlapaikkaan siirtymisestä!

eli ihan lupaavalta vaikuttaa  :D päädyimme talvihäihin samoista syistä kuin muutkin eli välttääksemme kesän hääruuhkaa ja piristääksemme myös vieraidemme pitkää talvea! itse olen kyllä täydellisen kesäihminen mutta en olisi kestänyt käsen sääennusteista murehtimista ja sitä paitsi mikä sen parempaa kuin lähteä häämatkalla jonnekin palmujen katveeseen lämpimään kuin tammikuun pimeydestä  ;D koko ajan olen tullut varmemmaksi siitä, että teimme oikean valinnan häiden ajankohdaksi  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin on talvihäät  :) Olen aina puhunut ei-kesähäiden puolesta juuri siksi, että kesä suhahtaa ohi muutenkin niin nopeasti ja on paljon tekemistä, kun taas muu aika vuodesta on yleensä juhlien ja tapahtumien kannalta paljon hiljaisempaa. No sulho kosi niin, että hän pyysi mua vaimokseen tiettynä päivänä, joka oli toukokuussa. En tietenkään voinut kieltäytyä ja alkaa heti kitistä päivän vaihtoa, mutta kohtalolla sormensa tässäkin asiassa ja lopulta erinäisten säätöjen jälkeen saan kuin saankin hääni maaliskuussa, siis ei-sesonkiaikaan  :D

Rakastan kynttilöitä, olen ollut kynttiläkaupassa töissä ja heti hämärien iltojen alettua meillä kotona palaa aina kynttilöitä. Siippa tosin menettää hermonsa tasaiseen tahtiin mun kanssani, koska pelkää mun sytyttävän tulipalon...  :P

Tätä ketjua oli aivan ihana lukea, nyt päässä pyörii miljoona ajatusta mitä kaikkea haluan omiin häihini. Aiomme kuitenkin pitää hyvin pelkistetyt (toiveissa ainakin tyylikkäät, toteutuksesta en tiedä...) häät, koristeluina ilmeisesti vain kynttilöitä. Puku on mullakin hihaton, koska hihallisia pukuja on ihan älyttömän vähän, mikä on tosi harmi mielestäni  >:( Pitkähihaisista puvuista sais tosi kauniita panostamalla esim. kaulukseen, tekemällä siitä jotenkin näyttävän (esim. venekaulus on mielestäni kaunis). Huivi mulle ilmeisesti tulee etten ole ihan niin paljaannäköinen juhlapaikalla.

Mielenkiinnolla luen lisää vinkkejä ja kokemuksia talvihäistä, joissa itse olen pari kertaa ollut vieraana ja molemmat erittäin onnistuneet häät  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli aivan ihanat talvihäät viime helmikuussa.

Olen kirjoittanut hääpäiväkertomuksen, joten sitä kannattaa lukea ja pidin myös päiväkirjaa, jossa pohdin kaikenlaista talvihäihin liittyvää (osa en toteuttanut syystä tai toisesta, mutta ideoita siellä on).

Me järjestettiin meidän ulkomaalaisille ja yöpyville vieraille sauna ja avanto ja se oli juhlien huipentuma.

Terveisin, Martta

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Voiko talvimorsian pukeutua täysin hihattomaa/olkaimettomaan pukuun? Siis sellaiseen joka menee vaan kainaloiden alta. Oletteko näheet? Näyttääkö kovin "alastomalta" talvella?

Sellaisesta olen salaa haaveillut.. ja häät ovat ehdottomasti talvella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin voikohan näitä talvi-ideoita lisäillä.. Kynttilöitä juhlapaikalle ja mahd. kirkkoon, jos onnistuu. Jätkänkynttilöitä pihalle. Tunnelmallista musiikkia, hempeitä rakkauslauluja paljon. Räväkkää ohjelmaa, ettei vieraat vallan nukahda. Ja kuumaa juomaa kun vieraat odottelevat hääparia. Mutta ehkä vielä tervetuliais juoma lisäksi.. siis sitä kuohuviiniä.

Itse aloin kyllästyä jatkuviin kesähäihin ja tunnelmaa ja kynttilöitä haluan ehdottomasti omiini!

Hevosreellä kirkosta juhlapaikalle myös, jollei ole liian kylmä. Onko kukaan kokeillut?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin tulee talvihäät! Hääjuhlapaikka on tunnelmallinen punahirsirakennus, jossa on TAKKA. Eteistilan riittävyys vähän epäilyttää, mutta pitää koitta kehittää siihen joku järjestely. Kynttilöitä tulee meillekin, paljon.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli talvihäät, ajankohta oli hyvä, koska ihmisillä ei tosiaan ollut sitä hääsumaa ja koristelu kynttilöillä loi ihanaa tunnelmaa!

Minulla oli valokuvauksessa (ulkona) omat talvinilkkurit (eivät näy helman alta), kirkossa oli juhlakengät, samoin matkalla kirkosta juhlapaikalle (autolla), sitten taas kun lähdettiin hääyötä viettämään, laitoin nilkkurit jalkaan.

Kirkon raput olivat TOSI liukkaat ja lumi paakkuuntuu rappusiin muodostaen "yhtenäisen lumiliuskan", joten roikuin aika tiukasti miehen käsipuolessa :)

Kuvia saa vaikka lähettämällä privana sähköpostiosoitteensa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin tulee talvihäät  :-X :-X :-X

Olen aina haaveillut talvihäistä juuri siitä syystä, että tunnelma on silloin niin paljon intiimimpi kuin kesähäissä, enkä halunnut muutenkaan tehdä kuten suurin osa kavereistani, jotka ovat menneet naimisiin kesällä. Kynttilöitä meillekin tulee, ja paljon. Lisäksi haluaisin koristella hääpaikkaa joillakin talvisilla kukilla (en kuitenkaan joulutähdillä tai hyasinteilla!), paperista leikatuilla lumihiutaleilla tms. Ulos tulee jäälyhtyjä ja vieraille jaetaan tähtisadetikkuja! Talvihäiden hyvä puoli on mielestäni myös se, että säällä ei ole niin suurta väliä. Tietty mitä lumisempaa on, sitä parempi, mutta siitä ei Turussa voi koskaan olla varma 8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin tulee talvihäät  :-X :-X :-X

Olen aina haaveillut talvihäistä juuri siitä syystä, että tunnelma on silloin niin paljon intiimimpi kuin kesähäissä, enkä halunnut muutenkaan tehdä kuten suurin osa kavereistani, jotka ovat menneet naimisiin kesällä. Kynttilöitä meillekin tulee, ja paljon. Lisäksi haluaisin koristella hääpaikkaa joillakin talvisilla kukilla (en kuitenkaan joulutähdillä tai hyasinteilla!), paperista leikatuilla lumihiutaleilla tms. Ulos tulee jäälyhtyjä ja vieraille jaetaan tähtisadetikkuja! Talvihäiden hyvä puoli on mielestäni myös se, että säällä ei ole niin suurta väliä. Tietty mitä lumisempaa on, sitä parempi, mutta siitä ei Turussa voi koskaan olla varma 8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli helmikuussa häät ja suosittelen talvihäitä muillekin  :-X

Tampereen Finskun kirkossa ei ole sisääntulopuolella mitään odotustilaa, joten odotimme kirkon takaosassa, josta sitten kuljimme pihan kautta kirkon sisäänkäynnin puolelle. Minulla oli tuolloin pikkukengät jalassa ja hyvin pysyin pystyssä. Vihkimisen jälkeen menimme toisen sisäänkäynnin tuulikaappiin ja vaihdoin talvikengät jalkaan, koska me kävelimme juhlapaikalle tien toiselle puolelle. Talvitakin -ja kenkien kanssa oli vähän enemmän tekemistä, mutta kyllä se sujui hyvin. Ja ei tee siitä itselle suurta numeroa  :D

Juhlapaikalla oli takka. Missään vaiheessa minulla ei ollut yhtään kylmä vaikka olin pukeutunut hihattomaan hääpukuun ja mitään ei ollut käsivarsien peittona. Osa juhlaväestä oli pukeutunut iltapukuun ja se tuntui lisäävän tilanteen juhlallisuutta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekin on tulossa talvihäät ja kynttilöitä olis tarkoitus laittaa koristeeksi, mutta mistä ja mitä kynttilöiden alustakasi? Ottaisin idoita mielellään vastaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hei!

Voiko talvimorsian pukeutua täysin hihattomaa/olkaimettomaan pukuun? Siis sellaiseen joka menee vaan kainaloiden alta. Oletteko näheet? Näyttääkö kovin "alastomalta" talvella?

Sellaisesta olen salaa haaveillut.. ja häät ovat ehdottomasti talvella.

Voi. Tai itse siis pukeudun ainakin  ;D Jos tulee huntu, niin sehän nyt vähän peittää (ellei ole kovin lyhyt). Ittelleni ei tuu sitäkään, mutta ajattelin ihan varmuuden vuoksi hankkia jonkin huivin hartioille, mitä voi siis käyttää, jos tulee kylmä. En usko, että tulee, mutta kuitenkin...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Meillekin on tulossa talvihäät ja kynttilöitä olis tarkoitus laittaa koristeeksi, mutta mistä ja mitä kynttilöiden alustakasi? Ottaisin idoita mielellään vastaan.

Olen ajatellut itse taiteilla pilttipurkeista jotain. Eräissä elokuisissa häissä oli pilttipurkkeihin tehty kalvoväreillä tms. sydämiä ja tuikut sisällä. purkit voi myös maalata kokonaan jollain läpikuultavalla, tehdä sellasia pieniä aukkoja joista valo näkyy tai kiertää vaikka rautalankaa jossa on helmiä ympärille.

Ihan halpa idea, jos tykkää syödä lastenruokia tai on lapsia. Ja itse en ole mikään askartelupeukalo, mutta ajattelin silti kyetä!

Vielä jos niihin laittaisi teemavärin väriset tuikut sisälle..

Hienoa voisi olla myös maalatut viinipullot, joihin kynttilät.. tosin taitaa olla aika vaarallinen idea, varsinkin jos häävieraissa on lapsia.. :-[

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kynttilöiden alle peiliä. hakekaa lasiliikkeistä jämäpeilipaloja ja anttilan alekopasta lasileikkuri, jolla niistä voi muotoilla vaikka mitä. on hienoja!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
kynttilöiden alle peiliä. hakekaa lasiliikkeistä jämäpeilipaloja ja anttilan alekopasta lasileikkuri, jolla niistä voi muotoilla vaikka mitä. on hienoja!

Mä ratkasin tän peiliongelman nykyaikaisemmalla tavalla; mä laitan äipän synttäreille kynttilöiden alle romppuja  ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oih! Loistava idea tuo peili/romppu! Varsinkin meille nuo cd:t vois sopia kivasti, kun on niinku musiikkimiehiä tuo meikän äijä  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihania ideoita!

näitä varmasti löytyy lisääkin?

minä haluan ainakin vieraille heti narikan jälkeen lämpimän (alkoholi)juomatarjoilun, siinä saa kivasti aikaa kulumaan (toivottavasti!) ja samalla voi hieman (valittujen ihmisten avustuksella) tutustua toisiin vieraisiin ja vaihtaa kuulumisia ja vaikka asetella lahjapöytää, missäs vaiheessa sitä yleensä edes tehdään... hmm. täytyy opiskella hieman lisää hääetikettiä..  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aivan ihanaa, että meitä talvihääihmisiä on näin paljon kerääntyny tänne!!  :) Minä tosin taidan olla pahnan pohjimmainen, vasta vuonna 2005 ois aikomus rynnätä alttarille. Tosin nyt ajatellen asiaa, eihän siihen ole kuin vuosi ja muutama kuukausi...  :o JEEEEE!!!!!!!!  :-X

Me ollaan kumpiki aina rakastettu lunta, kylmää ja pimeää (eli siis talvea täällä vähän pohjosemmassa). Toisin sanoen tää hääajankohdan valinta ei tullu niin suurien ponnistelujen jälkeen. Aluksi vähän pelkäsin että jos sulkki sittenkin (jostain ihme syystä...  :-/) oiski halunnu juhannushäät tai vastaavat, niin mehän ois päädytty vielä käsirysyyn! Loppujen lopuksi kummallakin oli kaksi vaihtoehtoa, lokakuu tai helmikuu. Ja päädyttiin jälkimmäiseen!  :-X

Tietystikään tässä ei vielä ole kiirettä näiden juttujen kanssa, mutta koristelua on hyvä jo etukäteen miettiä. Kynttilät on kai meilläki isossa roolissa, ja toi JD:n heittämä romppuidea on aivan älyttömän hyvä!! Ja semmoset viljantähkät on kans tosi kauniita, jos niitä vaikka koristelis jollakin hopeisella/valkealla sprayvärillä niin sais niihin semmosta pakkastunnelmaa.

Mitä värejä ootte aikonu suosia? Rakastan sinistä mutta onkohan se vähän kylmä väri muutenki ehkä kylmään talvipäivään?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin jäi tuosta äskeisestä että vielä kun sais poroajelun kirkosta juhlapaikalle niin se olis aivan ihanaa! Mutta siitäki tulee näin ääneen sanottuna mieleen lähinnä tonttujen ja joulupukin matkustus... Ootteko suunnitelleet muut jotain erikoista kirkkomatkalle? Se hevoskyytikin voisi olla ihan hubaa!  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mitä värejä ootte aikonu suosia?

Meillä on paljon erilaisia sinisen sävyjä, myös valkoista, vähän hopeista/harmaata ja vihreääkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No tuskimpa se sitten on niin kylmän oloinen jos siihen lisää just vihreetä ym. muita värejä. Ja punanenhan lämmittää aina. En tosin oo oikein punasen perään, enemmän sinisen. ja hopea on kanssa aivan ihanaa!!  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään