406 viestiä aiheessa

Talvihäät on tulossa meillekin, tammikuussa 2008. Ensin oli tarkoitus astua avioon jo ensi kesänä, mutta valitettavasti haluamamme juhlapaikka oli jo varattu ja muutenkin aloimme kallistua siihen, että talvihäät olisivat tosi tunnelmalliset.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Talvihäät täälläkin tulossa! Halusin talvihäät, kun kesällä on niin paljon muutenkin kaikkea kivaa ja muiden häitä, niin ajattelin, että kevättalvella hääjuhla katkaisee mukavasti arjen joulun ja kesän välillä, maaliskuun 1. päivä 2008 siis juhlitaan. Talvihäissä viehättää myös ajatus lukemattomista kynttilöistä ja hämäryydestä, joka tietysti onnistuu myös elokuun häissä, mutta jotain siinä talvessa vain on! Ihanaa olisi, jos puut ja maa olisi valkeana, mutta siitä en uskalla edes haaveilla täällä Turussa, kun voi vaikka sataa jo vettä tuolloin! Onpahan sitten ihana yllätys jos onkin valkeaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tammikuu 2007. Me mietittiin ensin ruska-aikaa, mutta syksystä kun ei ikinä tiedä. Ruvettiin leikitteleen ajatuksella talvesta, ja tuumattiin hetken pästä molemmat yhteistuumin, että talvihäät pitää saada. Kesällä on niin paljon muitakin juhlia, niin on ihana kun pitkässä ja pimeässä talvessakin on jotain odottamista :) Koristelutkin on niin helppo hoitaa, kynttilöitä vaan paljon ja tunnelmaa tulee... Tammikuu juuri sen valtavan pimeyden ja pakkasen takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kesällä on niin paljon muitakin juhlia, niin on ihana kun pitkässä ja pimeässä talvessakin on jotain odottamista :) .

Meillä sama ajatus, tosin myös siksi talvi, että sopii muihin suunnitelmiimme paremmin näin päin. Ja kesähähin pitäisi varautua nähtävsti kaksi ellei kolmekin vuotta etukäteen, sellainen ei oikein tuntunut omalta jutulta, joten tammikuussa sitten. Ja puolta vuotta aiemmin ruvettiin edes suunnittelemaan, hyvin on kuitenkin saatu varattua just ne mitä ite haluttiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli talvihäät. Ei onneksi ollut kovin kylmä silloin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä kallistun koko ajan enemmän talvihäiden puolelle. Me olemme tavanneetkin talvella, joten voisimme juhlia häitä vuosipäivänämme. Toinen vaihtoehto on syyshäät, kihlatkin pujotamme nyt syksyllä toistemme nimettömiin. Kesähäitä meille ei ainakaan tule. Mukavampi juhlia, kun ei tarvitse kärsiä kuumuudesta ja hikoilla.

Meidän talvihäihimme tulisi varmasti paljon kynttilöitä ja pihalle suuria ulkotulia, ehkä jäälyhtyjäkin. Tulppaaneja, jotakin kivaa kimaltelevaa, hämärää tunnelmaa.. Aijai.  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Teille joilla oli/on häät talvella.

- Missä kuussa häänne ovat?

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

:) Kiitos kaikille vastauksista jo etukäteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

-Meillä on häät suunnitteilla helmi-maaliskuussa.

-Halusimme talvihäät, koska talven tunnelma viehättää meitä molempia.

-Muutaman kommentin olen kuullut, että ai eikö häänne olekaan kesällä..?! (tuntuu, että aina saa selitellä kun ei tee niin kuin lähes kaikki muut!!)

-Tottakai toivomme, että päivä olisi aurinkoinen ja lumi hohtaisi kristallinkirkkaasti.

-Talvelle pimeä tulee aikaisin, ja nimenomaan tahdomme, että valtavat määrät kynttilöitä valaisevat juhlaamme ja luovat lämpöisen tunnelman.

-Talvihäissä yhdistyy mielästäni kaunis ajatus, talven kylmyydessä rakkaus lämmittää  :-X

-Häämatkakohdetta emme ole vielä päättäneet. Saatamme lähteä yhtä hyvin Lappiin hiintämään kuin jonnekin lämpimään. Talven kylmyyttä emme siis automaattisesti lähde karkuun.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

helmikuussa

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?

kesällä on kuuma ja hiostava ja muutenkin aina tarpeeksi juhlia. tykätään molemmat paljon enemmän talvesta. talvella on kaunista ja hiljaisempaa kuin kesällä

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

ei ole kukaan ihmetellyt

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

lumi olisi kiva että ulkoroihut pääsivät oikeuksiinsa.

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

lumihiutale "teema," paljon kynttilöitä, tummat värit

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

naimisiin meno oman rakkaan kanssa

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

lappiin sulhasen suvun mökille

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät on tammikuussa, loppiaisena. Alkuperäinen suunnitelma oli tapaninpäivänä, mutta tulimme siihen tulokseen, että kukaan ei jaksa silloin lähteä kotoaan. Lisäksi loppiaisena on sulhasen ja äitini syntymäpäivä, joten saamme juhlia monia asioita samalla kertaa  ;D

Talvihäät siksi, että halusimme häät vuodenaikana, jolloin on vähän iloisia tapahtumia joulua lukuunottamatta, lisäksi ihmisillä on enemmän aikaa tulla ja osallistua juhliin, ja halusimme pimeyden ja hämärän osaksi juhlien teemaa. Valoa on silloin luonnossa vähän, mutta kynttilät luovat tunnelmaa. Kirkosta näkee alas hautausmaalle ja siellä loistaa silloin satoja kynttilöitä. Tunnelmaa syntyy siitäkin jo.

Häiden ajankohtaa ei ole ihmetelty. Sukulaiset osasivat odottaa meiltä "ei niin tavanomaista päätöstä" häiden ajankohdan suhteen, vaikka juhlat olivatkin kaikille yllätys  :D

Odotuksia on vain muutama: Ihana kirpeä hanki loistaa päivällä, kun vieraat saapuvat kirkkoon ja sitten hämärä laskeutuu, pimeässä loistavat tähtisadetikut, kun astelemme kirkon portaita avioparina. Jätkänkynttilät ja ulkotulet roihuavat juhlapaikan pihamaalla. Hämäryys, pakkanen ja hanki tekevät juhlasta täydellisen, kun sisällä loistaa kynttilät ja on lämmintä.

(Tiedämme, että loskaakin voi olla, vaikka harvemmin tammikuussa.)

Meillä tullaan käyttämään kynttilöitä koristelussa, yksinkertaista mutta kaunista ja juhlavaa. Värit ovat sininen, kulta ja hopea. Hieman valkoista joukossa. Matka kirkolta on osa tunnelman luomista, kun on jo pimeää, mutta teiden varsilla ovat kyltit heijastinnauhoineen ja juhlapaikalla ulkotulet toivottamassa vieraat tervetulleiksi. Sillä aikaa, kun me olemme valokuvassa, vieraat saavat maistella lämmintä glögiä ja ottaa valokuvia vieraskirjaa varten.

Parasta on se, että ihmisillä on enemmän aikaa tulla meidän juhliimme emmekä sotke useimpien lomasuunitelmia. Lisäksi plussaa on se, että saa tunnelmoida sisällä lämpimässä, vaikka ulkona onkin pakkasta.

Häämatkalle me lähdetään vasta syksyllä. Kolme vaihtoehtoa: Dubai, Brasilia ja Thaimaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

almuska, minullakin on häät loppiaisena! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

Helmikuussa

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

Juuri siksi  ;) Päätös häiden ajankohdasta tuli oikeastaan melko itsestään ja helposti. Kosinta kun tapahtui joulukuun alussa niin ajatuksena oli järjestää häät noin vuoden kuluessa siitä. Helmikuu sitten valikoitui parhaaksi talvikuukaudeksi, koska tammikuu on vielä liian lähellä joulua ja uutta vuotta, maaliskuu alkaa taas olla jo pikku hiljaa kevättä. Helmikuu on kaikkein "varmin" talvikuukausi, ihan varmasti on ainakin lunta. Lukuisia kesähäitä soittaneina kesähäät olisi ollut meille jotenkin liian tavanomaista. Ja heinäkuu on esimerkiksi meille kiireisin työkuukausi vuodessa. Talvihääpäätöksen jälkeen on koko ajan tullut vain lisää ja lisää asioita esille miksi talvihäät on meille kaikinpuolin parempi vaihtoehto. Lisäksi talvella on mielestämme jotenkin niin erilainen tunnelma häille kuin kesällä. Jotenkin paljon romanttisempi. Sään ei myöskään näyttele talvihäissä niin suurta roolia kuin kesähäissä. Talvella kaikki ovat joka tapauksessa pukeutuneet lämpimästi, koska ulkona on varmasti kylmä. Keväällä ja syksyllä, mutta varsinkin kesällä oleletaan olevan lämmintä ja pukeutuminen on sen mukaista. Suomen kesästä kun ei kuitenkaan koskaan tiedä ja keskikesälläkin voi olla kylmä. Kesähäissä usein juhlapaikka on usein myös sellainen, että ulkona ollaan paljon. Jos on huono sää, on pakko olla koko ajan sisällä. Talvella ollaan joka tapauksessa sisällä koko ajan, eikä tällaista ongelmaa tule. Ja ne jotka menevät ulos esim. tupakalle ja muuten vain viilentymään, tietävät että siellä varmasti on kylmä. Kylmyys ei siis ole ollenkaan sen luoka katastrofi talvihäissä kuin kesähäissä  ;D

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Kukaan ei ole ihmetellyt, päinvastoin ollaan kuultu vain positiivisia kommentteja. Moni on mielellään tulossa talvihäihin, koska yleensä häät ovat juuri kesällä.

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

Ei mitään varsinaisia erityisodotuksia, paitsi ehkä se, että koristeluna käytetään meilläkin kynttilöitä, pidän niistä aivan valtavasti  :-X tietysti olisi ihanaa jos sattuisi sellainen oikein kaunis aurinkoinen pakkassää ja kaikki puut olisivat valkoisia. Mutta räntääkin voi sataa. Ei se meidän juhlatunnelmaa kuitenkaan pilaa millään tavalla. Sateenvarjot hankitaan sitä varten ja hääkuvat otetaan sitten studiossa.

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

Koristelussa, paljon kynttilöitä. Juhlapaikassa, sellainen paikka, että ei olisi mahdollisuuttakaan olla oikein ulkona, eli ravintola on kyseessä.

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Tuossahan sitä jo yllä tuli aikas paljon. En osaa mitään yhtä parasta nimetä. Jos siis puhutaan pelkästä hääjuhlan viettämisestä talvella verrattuna kesähäihin, eikä naimisiinmenosta sinänsä. No ehkä se päällimmäisenä että talvi on paljon epätavallisempi häiden ajankohta kuin kesä.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Mauritiukselle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Talvi on kaunista ja rauhallista aikaa, jolloin ihmisillä on yleensä vähemmän viikonloppumenoja ja muita juhlia kuin kesällä. Niinpä häät keskellä talven pimeyttä voivat saada ihan erilaisen merkityksen myös joidenkin vieraiden kannalta - kenenkään ei tarvitse ainakaan tuskailla, että joka viikonloppuna olisi jotkut juhlat, niin kuin joskus kesällä saattaa käydä.

Ulkona saa ihania valokuvia, mikäli kohdalle sattuisi sellainen kuulaan aurinkoinen ja luminen päivä. Illalla kynttilät luovat tunnelmaa ja lisäksi juhlapaikassamme roihuaa tuli valtavassa vanhassa avotakassa, mikä on mielestäni todella viehättävää ja romanttista.

Lisäksi meillä molemmilla on kesäisin aina ihan kamala heinänuha...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Naapurintyttö, hauskaa tietää, että on olemassa oikeasti joku, jolla on häät samana päivänä - vaikka nyt ei silmästä silmään tunnetakkaan  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minäkin menen 10.2.07 naimisiin... ja halusin sen takia juuri silloin ku kaikki meidän seurustelu ja kihla päivä ovat 10 päivä jotain... ja rakastan talvea koska se on niin raikasta aikaa jne :):-X :-X ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

Helmikuun loppu - maaliskuun alku vaiheilla.

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

Emme kumpikaan ole kesäihmisiä, inhoamme kuumuutta. Talvi on kauniimpaa aikaa minusta ja tuntuu erityisemmältä.

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

En usko, että ihmetellään.

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella?

Ei räntää, aurinkoista. Lumisadetta illalla.

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne?

Teemaväreissä (kutsut yms.) näkyy, jos pidämme juhlat.

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Rakkaan lämpimään kainaloon käpertyminen.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Todennäköisesti suuntaamme jonnekin kauas lämpimään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

Helmikuussa 07

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

Meille oli selvää, että naimisiin mennään suhteellisen pian kihlautumisen jälkeen. Niinpä juhlat tuntuivat jotenkin hyvin sopivan talveen. Tykkäämme kumpikin talvesta ja haluamme mennä naimisiin ennen valmistumistamme.

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Ei ole ihmetelty. Omatkin vanhempani ovat menneet talvella naimisiin.

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella?

Romanttinen ja talvinen tunnelma, paljon kynttilöitä.

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne?

Tulee näkymään valokuvissa varmaankin, jotka otetaan sään salliessa ulkona meren rannalla. Värit sopivat talveen. Kukat tulevat olemaan vuodenajan mukaisia. Lämmintä päälle ;D

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Ei tarvitse kilpailla juhlapaikoista, kirkosta, vieraiden vapaista kesäviikonlopuista jne. Edullisempaa. Tunnelmallisempaa.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Emme ole vielä päättäneet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Häät helmikuussa

- Miksi valitsitte talvihäät?

Talvihäät siksi, että emme pidä kesähäistä. On liian kuuma ja niitä on joutunut kokemaan ihan liikaa. Talvella on ihanan pimeää. Kynttilät ja muu valoilla / tulella leikkiminen luo ihanasti tunnelmaa. Luminen maisema on vaan kaunis ja raikas. Lisäksi menimme kihloihinkin helmikuussa.  Kun ulkona on kylmä, lämmin tunnelma tuntuu vielä ihanammalta.

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Äiti vähän ihmetteli. Totesin vaan, ettemme varmasti mene naimisiin kesällä. Se riitti perusteluksi.

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella?

Paljon lunta toivotaan. Parasta olis jos pakkasta olisi reilusti ja aurinko paistaisi.

-Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne?

Kutsuissa ja koristelussa ainakin. Kyllä se puvun valintaankin vaikutti. Halusin sellaisen "lumikuningatar"-puvun.

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Lumi, kylmyys, pimeys, kynttilät, kauneus.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Vasta kesällä ystävien luo Ranskaan. Ainakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Teille joilla oli/on häät talvella.

- Missä kuussa häänne ovat?

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

:) Kiitos kaikille vastauksista jo etukäteen.

Meillä on häät helmikuussa

Jouduttiin vaihtamaan pakon edessä päivää ja sitten sulho äkkiä sanoi että hän tahtoisi talvihäät

Ei ihmetelty. Selittämään toki jouduttiin että miksi vaihdettiin

Ei mitään sellaisia odotuksia, mutta kynttilät pääsevät oikeuksiinsa talvella ja sitten hääkuvat hankien keskellä

Talvea ei mitenkään korosteta, mutta toki se näkyy esim. siinä että ei käytetä koivuja vaan mäntyä, kuusta ja katajaa.

Siihen mikä on parasta osaan vastata vasta häiden jälkeen

Käydään heti häiden jälkeen lipuilemassa kunnon hytissä päivä Tukholmassa risteily ja sitten kesällä otetaan varmaan äkkilähtö jonnekin päin Eurooppaa. Vähän ekstremeä kehiin.  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

Joulukuussa.

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

No osin juuri siksi, että kesähäitä on tullut nähtyä ja niitä riittää. Minä äänestin ensin syksyä, mutta sulholle se ei sopinut. Talvi on hyvä, häämme ovat suunnilleen samoihin aikoihin kuin romanssimmekin aikanaan alkoi.

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Joitakin ihmetteleviä kommentteja on tullut, mutta otan nekin ennemmin positiivisina: talvi ei ole niin tavanomainen aika kuin kesä, mikä minusta on vaan hyvä.

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

Olisihan se kiva, kun olisi pieni pakkanen, vähän lunta ja tähtitaivas. Mutta sään varaan ei ole laskettu mitään eikä sillä ole merkitystä. Minun tuurillani kesähäissäkin sataisi rakeita.

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

Kynttilöitä sytytetään paljon ja pihalle laitetaan ulkotulet ja lyhtyjä. Koska häämme sijoittuvat joulun jälkeiseen aikaan, koristelussa käytetään himmeleitä ja havuköynnöksi. Se on ihanaa, että kirkossa ja juhlapaikalla on joulukuuset vielä paikalla tunnelmaa luomassa.

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Parasta on tietenkin se, mikä missä tahansa häissä: naimisiin meno  ;) Mutta talvi vs kesä: ei ole vierailla hää-ähkyä, voi toteuttaa asioita hieman eri tavalla ja järjestely sujuvat jouhevammin, kun ei ole ruuhkaa.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Luultavasti lähdemme häiden jälkeen pariksi päiväksi lillumaan johonkin kotimaan kylpylään ja sitten sulhon hiihtolomalla maaliskuun alussa suuntaamme mitä todennäköisemmin keväiseen Israeliin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Missä kuussa häänne ovat?

- Tammikuussa.

Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?

- Siksi, että haluamamme juhlapaikka oli jo täynnä kesäksi 2007, emmekä halunneet lykätä häitä kahden vuoden päähän. Tammikuu 2008 oli sopivasti siinä välissä. Syksy 2007 taas ei sopinut vaihtoehdoksi sen takia, että mulla on yliopistolla läsnäolopakkoa vaativia kursseja ja kahden viikon häämatka olisi ollut mahdottomuus silloin. Kevät 2007 olisi taas ollut liian aikaisin, sillä tarkoitus oli säästää rahaa. Lisäksi tammikuun alussa ehdimme sopivasti häämatkalle ennen kuin kurssit yliopistolla taas alkavat...

Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

- Enemmänkin on ihasteltu. Ainoastaan äitini ihmetteli, mutta hän nyt ei muutenkaan ole kovin innostunut häistämme.

Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

- Eipä ole mitään erityisiä toiveita.

Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

- Kynttilöitä ja ulkotulia tulee tunnelmanluojiksi. Tarjoiluissa tai koristeluissa talvi tuskin näkyy, suunnitelmissa ei ole mitään talviaiheista teemaa. Tai no, kylmän boolin lisäksi tarjoamme todennäköisesti myös jotain lämmintä juotavaa, esimerkiksi minttukaakaota. Ja kaipa senkin voi laskea, että vuodenajan takia pidämme myös lapsettomat häät, sillä neljäkymmentä mukulaa sisätiloissa ilman ajanvietettä ei kuulosta hyvältä ;D .

Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

- Tulen kertomaan sitten häiden jälkeen ;D

Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

- Meksikoon olisi tarkoitus lähteä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Missä kuussa häänne ovat?

helmikuussa 2007

- Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

häitä mietitty jo pidempään muttei haluttu alkaa suunnittelua vuotta aikaisemmin että saa mukavan paikan (pääkaupunkiseudulla todella varattua). Enemmän ex temporee-tyyliin ja vähän erilaista. Kaikki muut ystäväpiiristämme naimisiin menneet viettäneet häitään kesällä. Rakastan sitäpaitsi kynttilöitä - pääsevätpähän nyt oikeuksiinsa.

- Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Kukaan ei vielä tiedä.... ;)

- Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella? (esim. paljon lunta, rekiretki  kirkosta jne.)

tietty lunta, pilvetöntä taivasta ja pikkupakkasta

- Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne? (esim. ruoassa, koristelussa, juhlapaikan valinnassa jne.)

värit kylmät tummansininen, valkoinen ja hopea. Paaaaljon kynttilöitä ja roihuja.

- Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

Rakkaus ja lämmin tunnelma lämmittävät entistä enemmän. Ihanaa odottaa jotakin ihanaa keskelle kylmää vuodenaikaa.

- Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

Ei vielä tietoa. Toivottavasti varaa johonkin lämpöiseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Missä kuussa häänne ovat?

joulukuussa, siis parin kuukauden kuluttua

Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

haluamme naimisiin - varsinaisesti ajankohdalla ei ole väliä. On kuitenkin kiva järjestää perinteisestä ajankohdasta poikkeavat juhlat.

Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

varsinaisia ihmettelyjä ei ääneen ole sanottu. katseita sen sijaan luotu, hmm - ei olla selitelty sen kummemin.

Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella?

tietysti toivon, että on lunta. toivon myös ettei olisi kovat paukku pakkaset. Vihkiminen pidetään vanhassa kivikirkossa ja siellä on joka tapauksessa kylmä talvella.

Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne?

talvi näkyy koristelussa ja lumihiutale teemassa. ruuaksi pyrin valitsemaan lämmittäviä ja joulusta poikkeavia herkkuja.

Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

kesähäistä poikkeava tunnelma, lämmin hämy. :)

Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

toivottavasti ihanasta talvesta huolimatta - toivon pääseväni lämpimään. pienen pielelle saarelle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Missä kuussa häänne ovat?

joulukuussa, vuoden viimeisenä päivänä

Miksi valitsitte talvihäät? yleensähän kesä on ennemmin häiden aikaa?  

Menimme kesällä naimisiin, mutta halusimme juhlat talvella, koska silloin on tosi kaunista ja kynttilöistä saa paljon valoa ja lämpöä. Rakastan kynttilöitä!

Ihmeltiinkö/ ihmetelläänkö päätöstänne? Oletteko joutuneet selittelemään, puolustelemaan?

Kutsuja ei oo vielä lähetetty, joten hirveesti ei oo tullu kommentteja, mutta ne joita on tullu on ollu vaan positiivisia tyyliin, ihanaa talvihäät eikä perinteisiä kesähäitä

Mitä erityisiä odotuksia ja toiveita teillä oli/on nimenomaan sen suhteen että häänne olivat/ ovat talvella?  

Paljon lunta ja pieni pakkanen

Miten talvi näkyi/ näkyy häissänne?

talvi näkyy koristelussa ja morsiamen vaatetuksessa. Lumikuningatar-idea

Mikä on mielestänne parasta talvihäissä?

kesähäistä poikkeava tunnelma.

 

Minne lähditte/lähdette häämatkalle?

häämatkakohdetta ei ole vielä päätetty ja häämatkalle lähdetään vasta maalis-huhtikuussa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kihlauksemme on tuore juttu ja toki sitten alettiin yhdessä mietiskellä tulevia häitämme ja hääpäiväämme. Sulhanen ehdotti tammikuuta 2008 ja päätimme päiväksi sen päivän, jolloin 6 vuotta sitten aloimme seurustella.

Talvessa meitä viehättää pimeys ja kylmyys. Toivomme saavamme hääjuhlapaikaksi tunnelmallisen paikan, jossa on takka ja paaaljon kynttilöitä luomassa tunnelmaa.

Suunnitelmat ovat siis vasta aluillaan, mutta talvihäät miellyttävät meitä kovasti, vaikken ole ollut kuin yhdissä talvihäissä itse aikaisemmin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään