Jinsku

"Sopiva" kihlauksen kesto?

336 posts in this topic

jokaisella parilla "kihlausaika" riippuu varmaan monista asioista. ja jokainen tekee niin kuin hyvältä tuntuu. meillä kihlautuminen oli lupaus avioliitosta, mutta päivää emme siinä vaiheessa miettineet vaan annoimme ajan kulua. toki asia nousi aina esiin ja häistä oli puhetta. meidän häiden aikaan kihlauksemme on kestänyt pitkälti yli kaksi vuotta. näin meillä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä on suunnitelmissa varata kirkko kosintapäivänä, tai muutaman päivän sisällä siitä jos suinkin on mahdollista [riippuu kirkon varausjärjestelmästä]. Eli kun kihlaudumme, alamme selkeästi tekemään asioita avioitumisen eteen, vaikkakin hääpäivä on oikeastaan jo päätetty [olemme joutuneet miettimään asioita vakavasti jo ennen virallista kosintaa, sillä meillä on sen verran suunnitelmia häiden suhteen ettei kovin lyhyt kihlausaika riittäisi, ja aiomme mennä pidemmäksi aikaa ulkomaillekin treenilomalle]. Perinteinen 1 vuosi ei riitä meillä kihlauksen ajaksi [tai joutuisimme väkisin venyttämään kihlautumista pidemmälle koska emme kertakaikkiaan ehdi haluttuna aikana vihille], joten se taitaa mennä lähelle sitä 2 vuotta, mutta se on kaiketi ihan normaalia koska monissa paikoissahan kirkkojen ja juhlapaikkojen varauksia ei esim yhden vuoden aikataululla saa järjestettyä haluamakseen päiväksi.

Aiemmassa suhteessa oltiin 6 vuotta kihloissa ilman mitään puheita avioitumisesta. Mielestäni aivan liian pitkä aika enkä sellaiseen enää tässä aikuisiässä suostuisi, siksi meillä ainakin lähtee iso pyörä pyörimään siitä hetkestä kun kosinta tapahtuu. Ei mitään lupauksia 'sitten ehkä joskus myöhemmin', vaan selkeästi suunnataan kohti sitä päämäärää.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mitäs sitä turhaan kihlauksia pitkittämään.Me mentiin kihloihin 2.6.2006.Häät nyt perjantaina 28.7...Kieltämättä hiukan kiire ollut järjestää asioita/juhlia.Nyt kuitenkin loppusuora häämöttää.:)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä homma hoituukin oikein extremevanhanaikaisesti... Seurusteluaikaa max 2 v., kihlausaikaa max 1 v., kihlaus lupaus avioliitosta, ja ennen naimisiinmenoa ei asuta yhdessä eikä mennä sänkyyn. Meille juuri sopiva tapa hoitaa tämä asia :). Nim.m. Kosintaa odotellessa...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ei edes sovittu silloin hääpäivää kun mieheni minua tavallaan kosi kihloihin. Joku sitä kysyi ja sanottiin että ei me sellasta päätetä. Naimisiin mennään kun siltä tuntuu ja nythän se aika tulikin. Ei mun mielestä siinä mitään aikarajaa ole koska tiedän yhden vanhan luokkakaverin vanhemmatkin jotka olivat varmaan 20 vuotta kihloissa ja yhtäkkiä päättivät mennä naimisiin. Mä olen siis niitä kannattajia että ei avioliitto ole mikään pakollinen vaikka kihloissa ollaankin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kihlauksen kestoksi tulee vajaa pari vuotta. Silloin kun mentiin kihloihin, niin mies kosi polvillaan ja kysyi koko nimeni lausuen, että tulisinko hänen vaimokseen  :-X samalla sitten päätettiin hääpäivä mutta se tosin vaihtui parilla viikolla eteen päin mitä aluksi oli suunniteltu. Meille siis kihlaus ilman muuta lupaus avioliitosta ja luonnollinen askel parisuhteessa. Mutta kukin omalla tavallaan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me mentiin vuosi sitten kihloihin. Häitä suunnitellaan erittäin löyhällä tahdilla. Molemmille opinnot vasta alkuvaiheessa, joten rahaa ei löytyisi edes sormukseen. Meillä tulee olemaan varmaan 5 vuoden kihlausaika mutta naimisiin on vakaa aikomus mennä. Olen sitä mieltä, että kihloissa voi olla kauankin. Mun mielestä ei ole todellakaan pakko mennä vuoden kahden sisään avioitua. Ainakaan meidän kohdalla tämä ei kävisi ollenkaan. Olemme molemmat kuitenkin vakavissamme.  :-X Päivämäärääkään ei tosiaan olla sovittu. Menemme naimisiin "joskus sitten" mutta mennään kuitenkin.  :D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Hmm...Meillä taisi mies kosiakin sanoilla:"Mennäänkö kihloihin?" ja hääpäivä päätettiin vasta reilut puoli vuotta kihlauksen jälkeen. Silti kihlaus oli meille ehdottomasti lupaus avioliitosta ja selvää oli myöskin se, että naimisiin menemme jahka elämäntilanne(=pääsemme asumaan samalle paikkakunnalle) sen sallii. Kihlaus tapahtui meille oikeaan aikaan ja merkitsi sitoutumista, suhteen syvenemistä ja vakavoitumista, jollain tavalla "virallistumistakin". Huikealta tuntui sormus sormessa ja tietoisuus, että jonain päivänä mennään toistemme kanssa naimisiin, ei sillä ollut väliä, että päivää ei vielä voitu päättää!

Ei sillä mielestäni ole merkitystä, päätetäänkö hääpäivästä kihlautuessa vai ei - naimisiin menostahan siinä päätetään eikä mistään juhlapäivästä...  ::) Ja jos vanhanaikaisuudesta puhutaan... Ennen vanhaan kihlaukset nimenomaan saattoivat kestää monta vuotta, koska avioitumista ei pidetty sopivana (tai mahdollisenakaan) ennen kuin sille oli olemassa tietyt esim. taloudelliset edellytykset (miehellä vakituinen työpaikka tms.). Sen sijaan pitkiä seurusteluja katsottiin karsaasti, joten kihlautumalla vakiinnutettiin seurustelu ja varattiin se mielitietty itselle, vaikka naimisiinmeno ei vielä olisi ollut lähimainkaan mahdollista.

Ystäväni mies teki itse asiassa juuri näin vanhanaikaisesti: hän on lähdössä opiskelijavaihtoon ja "varmisti" ennen lähtöään kosimalla sen, että kotimaassa on morsian häntä odottamassa  :-X Häistä he ovat sopineet sopivansa sitten, kun mies valmistuu.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minun mielestä sopiva kihla-aika on max. 2 vuotta. Siinä ajassa "pitäisi" jo astella vihille.  En tosin yhtään kummastele muiden erilaisia mielipiteitä tms, mielestäni tämä on aika mitätön asia kuitenkin  :) Oma mielipide sattuu olemaan vain vähän vanhanaikainen.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Itse kosin viime perjantaina, tietäen että tuleva vaimoni ei halua olle yli vuotta kihloissa. Eli kihlautumisesta n.1v häihin. Itse olisin voinut vähän kauemminkin olla sillä vähän pelottaa nuo häät ensi kesänä  :-/ Mutta asiasta oli keskusteltu ja tiesin kyllä kosiessa että vuoden päästä sitten hetki koittaa.

Itsekke kihlaus todellakin tarkoittaa lupautumista avioliittoon, eikä mitään seuraavaa askelta parisuhteessa. Eli en itse lähtisi siihen että mennään kihloihin ilman ajatustakaan avioliitosta. Kyllähän sitä sitten voi avoliitossa olla, miksi kihlaus? No taidan olla vanhoillinen sitten tässä asiassa  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Täällä yksi moderni morsmaikku  joka saa luultavasti vihat niskaansa  :-[

6 vuotta sitten mies kysyi  "mennäänkö kihloihin" ja mehän mentiin, ilman puhetta hääpäivästä tai naimisiinmenosta noin ylipäänsä. Ajatuksena oli pitkään ettei häitä tulla järjestämäänkään välttämättä ollenkaan.

Noh, kosinta tuli kuitenkin tuossa alkuvuodesta  :-X, ja nyt ollaan tässä häidensuunnitteluvaiheessa, mikä on ihan ok, en näe siinä mitään syytä miksemme menisi kun koeaikakin on ollut kohtuullisen pitkä... mutta en olisi voinut kuvitellakaan että esim suuttuisin miehelleni tai olisin kokenut sen pahana jos mies ei olisikaan koskaan kosinut- tiesin että kihlauksen ehdottaminen tapahtuu tosimielellä.

Joten, ehkä me olemme näitä "kihlauksenpilaajia" (  ::)), johon joku tuolla aikaisemmin viittasi (vaikkemme teinejä enää olekaan).. meille se 1 sormus on hyvin riittänyt merkiksi sitoutumisesta. Ei se sitoutumisen ja rakastamisen määrä kasva sormusten määrän mukaan.

Mutta, näin siis meillä. Ja sen verran hippihenkisiä olemme, että uskomme sanontaan "annetaan kaikkien kukkien kukkia"- jokainen tyylillään.

Toiveena, että ehkäpä tekin, perinteiden ystävät koetatte ymmärtää meitä "maineentuhoajia".

Hymyillään kun tavataan.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tuossa aiemmin kirjoittelin että itsellämme menee kihlausaika n. reilu 2 vuoteen. Muistin juuri että oikeastaan näin se on myös kahdella kaverillani, toiset menivät juuri naimisiin, ja toiset menevät ensi kesänä. Ensi kesänä naimisiin menevät ystäväni olisivat voineet mennä 1 vuodenkin kihla-ajalla naimisiin, mutta sepäs ei ihan niin vain käynytkään sillä joulun alla kihlautuessa ei enää seuraavalle [eli tälle] kesälle ollut vapaita kirkkoja/juhlapaikkoja. Usein sitä siis jopa saattaa tarvita sen 2 vuotta häiden suunnitteluun, ja kirkot sun muutkin pitää monissa paikoissa varata joku 1½v aikaisemminkin, suosituissa paikoissa 2v 'etukäteen' varaukset eivät taida olla lainkaan kummallisia? :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Eli ei minusta ole mitään pakkoa pitää häitä heti kihlauksen perään...kihloilla voi olla toisenlainenkin tarkoitus/ajatus. ;)

Toki, mutta silloin kyseessä eivät ole oikeat kihlat. Ja tämähän ei ole mielipideasia, vaan ihan avioliittolakiin kirjattu juttu:

I OSA (16.4.1987/411)

AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN

1 LUKU (16.4.1987/411)

Yleisiä säännöksiä

1 § (16.4.1987/411)

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

EDIT: Siis tietenkään ei ole pakko pitää häitä "heti" kihlautumisen jälkeen, mutta kihloihin meno on nimenomaan avioliittolupaus, eli joko kositaan ja saadaan siihen myöntävä vastaus, tai sitten yhdessä päätetään, että naimisiin mennään. Hääpäivän ehtii päättää myöhemminkin, mutta itse olisin kyllä sitä mieltä, että jonkinlainen aavistus naimisiinmenoajankohdasta tulisi olla jo kihlautuessa ts. jos asia jätetään roikkumaan tyyliin "ehkä sitten joskus jos ja kun kohdille sattuu", niin IMO kyse ei ole enää avioliittolupauksesta.

Toki sormuksia voi vsitten taas vaihtaa ilman minkäänlaisia naima-aikeitakin, mutta kutsuttakoon sitä sitten vaikka "rengastukseksi" tai "vakavaksi sitoutumiseksi".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meillä kihlausaika tulee olemaan n.4vuotta, koska naimisiin olisi tarkoitus mennä vuonna 2010. Tällä hetkellä olemme molemmat opiskelijoita eikä taloudellisesti ole vielä mahdollisuutta järjestää häitä (siis juhlia) vaan säästämiseen menee aikaa. Vuoteen 2010 mennessä pitäisi myös olla ainakin miehen valmistunut ja ehkä olen jo minäkin.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tavattu 07/05

Seurusteltu ~10/05

Kihloihin 04/06

Häät 09/07

Ja morsiuspuku odottaa kaapissa pienennystä ja mahdollisesti maha-asukki syntymäänsä. Tarpeeksi nopeaa?  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me kihlauduimme juuri (ja kosinta tapahtui juurikin sanoilla "tuletko vaimokseni?"). Kuitenkaan en usko että hääkellot soivat ennen kuin muutama vuosi on kulunut- haluaisin itse kovasti käydä koulun loppuun (vielä 3 vuotta), vaikka aika onkin pitkä. Heti kumpikaan ei halua vielä naimisiin jo käytännön syistä enkä voisi kuvitella häitä järjesteleväni viimeisimpien kouluvuosien aikana. Joten saattaa tässä vierähtää neljäkin vuotta, ennenkuin hääpäivä on ovella. Monen mielestähän se on todella pitkä aika, ja myös minusta, mutta jokainen tehköön niin kuin omaan elämäntilanteeseen on järkevin. Tärkeintä on, että kihlautuessa on vakaa aikomus mennä naimisiin. Jos nyt asiat ihan suunnitelmien mukaan menevät, voisin kuvitella häitä juhlittavan kesällä 2011.

Varmaan perinteinen tapa on ollut suoraan kosinnasta lähteä suunnittelemaan häitä, jolloin kihloissa on oltu suht lyhyt aika. Kannattaa kuitenkin miettiä vain mikä on itselle sopivin aika. Tuo 4-5 vuotta on aikalailla sellainen maksimi, jonka yli en haluaisi itse mennä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta kihlauksen kesto on sopiva silloin kun naimisiin menosta päätetään, oli ajankohta sitten mikä hyvänsä. Meillä kihlausaika tulee olemaan vuosi ja mulle itselle se on kyllä aivan ideaali. Pääasia, ettei sitä kihlausta jätetä "leijumaan" vaan jonnekkin kosmiseen avaruuteen (hä?) vaan että jotain toimintaa asian eteen tapahtuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä kun moni muukin täällä, eli "tuletko vaimokseni" tyyppisen kyssärin jälkeen häät pitäisi olla alle 2 vuoden päästä, maksimissaan kolmen vuoden. Kihlaukset, joilla halutaan "syventää" suhdetta tai osoittaa muille että tässä ollaan tosissaan on niin booriiiing.. teinimeininkiä.. Sellaseen itsekin sorruin alle kakskymppisenä.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Minusta vuosi- 2vuotta on sopiva aika kihlautumisesta naimisiinmenoon.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me teimme vähän nurinkurisesti kaikki :) Olimme vasta 7kk seurustelleet, kun menimme kihloihin, mutta nyt melkein 3 vuotta kihloissa, kun menemme naimisiin :) Normaalistihan se on, että 6-12kk kihlauksesta häihin, mutta ei taida nykyään olla mitään merkitystä :) Naimisiin sitten, kun siltä tuntuu :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Olen samaa mieltä kun moni muukin täällä, eli "tuletko vaimokseni" tyyppisen kyssärin jälkeen häät pitäisi olla alle 2 vuoden päästä, maksimissaan kolmen vuoden. Kihlaukset, joilla halutaan "syventää" suhdetta tai osoittaa muille että tässä ollaan tosissaan on niin booriiiing.. teinimeininkiä.. Sellaseen itsekin sorruin alle kakskymppisenä.

Ohoh mikä mielipide :) Itse olin 15v., kun menimme kihloihin, mutta jo sinä toukokuisena päivänä 2004, tiesimme, että naimisiin mennään, ei tiedetty vaan, että milloin :) Nyt olen 18v. ja häät kahden viikon kuluttua. Kihlaus oli/on lupaus avioliitosta, eikä mitään "teinimeininkiä", ainakaan meillä..

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ei mun mielestä siinä mitään aikarajaa ole koska tiedän yhden vanhan luokkakaverin vanhemmatkin jotka olivat varmaan 20 vuotta kihloissa ja yhtäkkiä päättivät mennä naimisiin.

Setäni meni naimisiin melkein 30 vuotta kihlautumisesta :) Kaksi lastakin ovat saaneet ja molemmat jo nyt yläasteella/lukiossa :) Ja hyvin näyttää menevän :)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Huomaan, että vanhemmiten alan "suosimaan" lyhyempää kihlausaikaa.. ;) Meillä kihlausaika tulee olemaan 10 kuukautta vaikka alun perin suunnitelmat olivat, että se olisi noin 3 vuotta.. ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Ohoh mikä mielipide :) Itse olin 15v., kun menimme kihloihin, mutta jo sinä toukokuisena päivänä 2004, tiesimme, että naimisiin mennään, ei tiedetty vaan, että milloin :) Nyt olen 18v. ja häät kahden viikon kuluttua. Kihlaus oli/on lupaus avioliitosta, eikä mitään "teinimeininkiä", ainakaan meillä..

Kirjoitin tarkoituksella ehkä hieman provosoivasti  ;) Mutta kuten laitoin, se että mennään kihloihin vaan syventääkseen suhdetta/näyttäen muille että ollaan tosissaan on mun mielestä tyhmää, sillä kihlaus on mielestäni lupaus avioliitosta. Mutta ei tässä sun tapauksessa ole kyllä syytä minkäänlaisia palkokasveja nenään ottaa, sillä tehän olette alusta asti ihan naimisiin olleet menossa :) Ei se että on teini ja menee kihloihin tee siitä "teinimeininkiä" vaan teinimeininkiä on mun mielestä "muutenvaan" kihloihin meno ihan vaan seurustelun sinetiksi tyyliin "mennääks kihloihin? joo" ja sitä harrastaa yhtälailla teinit kuin vanhemmatkin parit.. Vanhanajan kosinta kunniaan! Ei kihlaus ole itsessään joku juttu, vaan se on aika joka on kosinnan ja häiden välillä.. Mutta tää on tosiaan ihan mun mielipide ja jokainen taaplaa tyylillään. Pääasia että on itse tyytyväinen. Peace and love. :-X

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now