Tanned

Painajaiset ennen häitä

520 viestiä aiheessa

Minä näin ekan häihin liittyvän painajaisunen viime yönä, vajaa puolitoista vuotta ennen häitäni  :lol: Unessani meidän hääjuhlapaikkana oli pelto, jonne oli kannettu valkoiset pöydät ja tuolit vieraita varten. Vieraille oli tarjolla ainoastaan suolaista piirasta. Meillä ei myöskään ollut mitään ohjelmaa joten vieraat vain keskustelivat keskenään suolaista piirasta syöden eikä kukaan huomioinut minua ja sulhoa jotka istuimme ihmetellen koko tilannetta ja miettien, miksemme olleet suunnitelleet mitään ohjelmaa! Kaiken lisäksi pukuni oli aivan karsea ja minua hävetti se, joten istuin vain koko ajan. Kun aurinko alkoi laskea ilmoitin vieraille että nyt olisi hyvä hetki ottaa meistä kuvia ennen kuin tulee liian pimeää. Eräs vieras mies alkoi nauraa ja sanoi, että "kuka nyt teistä haluaisi ottaa kuvia!" Samassa minä muistin että viralliset hääkuvatkin oli unohdettu mennä ottamaan. Kaikki oli siis mennyt pieleen! Tämä uni oli niin ahdistava, että heräsin omaan nyyhkytykseeni  :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun ensimmäinen painajainen tuli pari kuukautta sen jälkeen, kun hääpäivä oli päätetty. Häihin oli aikaa vielä puolitoista vuotta, mutta mun suunnitelmat oli jokseenkin pitkällä... No ainakin ensimmäiset ajatukset oli selvillä.

 

Painajaisessa kaikki, mitä olin ennättänyt jo miettiä oli pielessä. Hiukset oli laittamatta ja pelkkä takkuinen pehko. Kynnet oli lakkaamatta, meikki suttuinen ja olin unohtanut (jo ostamani) korut. Pöydät oli koristelematta ja paikalle oli tullut vain muutama ihminen. Kutsuista oli nimittäin unessa unohtunut RSVP-kohta, joten kukaan ei edes tiennyt, ketä oli tulossa ja ketä ei. Ehkä kummallisinta unessa oli se, että sulhasena toimi Michael Monroe. Kyyhötimme Miken kanssa jossain siivouskomerossa odottamassa, että pääsisimme onnitteltaviksi. Mutta seremoniamestaria ei ollut, eikä kukaan osannut "kuuluttaa" herra ja rouva Monroeta juhlasaliin. Saliin astuessani minä vielä kompastuin ja tein täydellisen telemark-alastulon. Polvet ruvelle ja mekko veressä.

 

Toisessa painajaisessa kokeilin kymmeniä mekkoja merenneitomallista a-linjaiseen. Unissani tottakai sätkyilin ja vääntäydyin mekon mallisiin asentoihin niin, että potkin sitten unissani sulhastani.

 

Voin myöntää, että olin painajaisunien aikaan korkeassa kuumeessa, joten se saattoi vaikuttaa sätkyilyyn ja ihmeellisiin painajaisiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime yönä taas häitä vietettiin.Kirkko-osuus meni siten että vieraita ei ollut paikalla ja itse myöhästyin,eikä ollut tukka eikä meikki laitettuna.Kirkon jälkeen peseskelin puvussani jotain kattiloita ja pannuja ilmeisesti juhlapaikalla.Kaksi vierasta ehdin näkemään,muut lähtivät ennenkuin sain kattilat puhtaaksi ja harmittelin siinä sitten että kun jäi ne kuvatkin ottamatta vaikka oli valokuvaaja paikalla :D

Että joo,toivottavasti joku muu ne kattilat pesee sit kun ne häät on oikeesti :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häitä vietetään kesäkuussa ja viime yönä näin taas yhden häihin liittyvän ahdistavan unen. Unessa huomasin hääpäivän aamuna, että olin unohtanut viedä puvun ompelijalle muutoksia varten. Yritin epätoivoisesti pitää rinnoista liian isoa pukua ylhäällä ja samalla kompastelin liian pitkään helmaan. Viime hetkellä sitten juoksin ompelijalle, joka kiukkuisesti suostui tekemään muutokset. Pahaksi onnekseni kissani tuli mukaan ompelijalle ja roikkui tyllihelmassa ja repi helman takapuolelta riekaleiksi. Toinen kissoista tuhri helmaa likaisista tassuillaan ja ompelija hermostui täysin kissoihini. Lopuksi päälläni oli oikean kokoinen, mutta likainen ja riekaleinen puku, tähän sitten heräsin.

Olen nähnyt kevään aikana myös muita unia: isä ja veli eivät ole päässeet paikalle ja olen itkenyt koko juhlan ajan heidän puuttumistaan, vieraat eivät viihtyneet tylsissä juhlissamme ja lähtivät pois yhdeksältä, jne... Toivottavasti nämä eivät ole enneunia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toinen hääaiheinen painajainen nähty! Mulle ilmoitettiin, että tänään on teidän häät eli pakkelit nopeasti vaan naamaan ja autolla kohti kirkkoa. Alttaria kohti kävellessäni tajusin, että vieressä ei kävellytkään mun tuleva mies vaan oma veljeni! Kukaan ei kuitenkaan katsonut meitä oudosti joten ajattelin, että kai tän näin pitääkin mennä. Samassa huomasin pukeneeni hääpuvun kanssa mustat kuluneet talvikengät. Kun kirkko-osuus oli ohi ja saavuimme juhlapaikalla tajusin ettei pappi ollut kysynyt meiltä tahdotko-kysymyksiä eikä me näin ollen oltukaan naimisissa. Yksi vieraista vastasi: "ei tietenkään kysynyt, ettehän te voi mennä naimisiin, tehän olette sisaruksia!" Jaaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime yönä taas häitä pidettiin.Tällä kertaa juuri hieman ennen ruokaa sulkki meni tinkimään emännältä alennusta emännälle maksettavasta palkkiosta.Tästä suivaantuneena emäntä lähti lätkimään ja ei sitten ollut vieraille tarjota ruokaa,joten alkoi vieraat aika nopsaan poistua paikalta.Soitin emännälle ja koitin sopia,sanoi että no can do,hänen palvelusten hinnasta ei tingitä ja että jokatapauksessa ollaan sille 500e pystyssä siihen asti tehdyistä hommista.Kyllä oli jäätävä uni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen hääpainajaisen näin jo ennen kuin oltiin edes sovittu hääpäivästä. Tammikuusta lähtien olen aina silloin tällöin nähnyt hääpainajaisia, kaikki unet jotka liittyneet häihin on ollu heti painajaisia :) Jännä juttu sinäänsä että näen painajaisia kaikista niistä asioista jotka on jo hoidossa. Hääpuvusta, meikistä, kampauksista.. Useasti painajaiset on sellasia että huomaan että vartin päästä pitäis olla alttarilla ja tukka on harakanpesä ja mielialakin todella huono... mutta onneksi herään ja huomaan että huh onneksi se oli vain unta!

Viime yönä näin ekaa kertaa hääunen joka ei ollut painajainen.. Oli niin mukava aamulla herätä hyvään tuuleen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan sulhasen kanssa jo molemmat nähty pari hölmöä hää-aiheista painajaista! Niissä häissämme oli tappavan tylsää, juuri kukaan vieraista ei päässyt paikalle, kaikki lähtivät todella aikaisin pois ja kadulta ryntäsi kuokkavieraita varastamaan hääjuomat... :D Minä näin myös painajaisen polttareistani. Siinä me söimme kaasojeni kanssa polttaripäivänäni dippivihanneksia ja viinirypäleitä tylsistyneinä vanhempieni luona isin imuroidessa vieressä :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ensimmäinen hääuni nähty!

Unessa häihimme ei tullut yhtään ystävää ja olin aivan ihmeissäni, missä kaikki ystävät ovat. Uni tuntui niin todelta, että unessa yritin vakuuttaa itselleni, että unta tämä vain on. Kun uni jatkui ja siitä tuli absurdimpi niin tajusin unissani, että on kyse unesta ja herään varmasti pian! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noni, hääpainajainen vajaa vuotta ennen häitä! Unessa oli jo hääpäivä mutta melkein kaikki tekemättä. Hääpuku mulla oli, mutta mm. paikan, cateringin, juomien, papin ja vieraiden infoamisen kanssa "vähän säätöä". Unessa olin jotenkin ihan sairaan saamaton ja vielä pari tuntia ennen ilmoitettua vihkiaikaa toivoin ja kuvittelin et kaikki vaan hoituu jotenkin itsekseen. Sit kun kello oli jo kymmentä vaille kolme (joka oli vieraille vihkiajaksi ilmoitettu), aloin vähän hätäilemään et en mä itekään ehdi paikalle ajoissa ja että kai niille pitäis jotain ruokaa ja juomaakin hankkia. Huh. Tästä unesta oli mukava herätä. Morsio, skarppaa! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä on ensimmäiset hääpainajaiset nähty jo pari vuotta ennen häitä. Painajaisia on ollut parikin, mutta erityisesti toinen jäi mieleen. Siinä isovanhempani olivat maksaneet häämme, koska meillä sulhon kanssa ei ollutkaan rahaa. Kaikki häissä oli siis suunniteltu isovanhempieni mielen mukaan. Paikka oli joku kamala vanha majatalo, vieraina oli ties ketä ja kaikista kamalin oli täysin suora hääpukuni, joka näytti siltä kuin se olisi tuotu häihin suoraan 90-luvun pahimpien muotikatastrofien listalta. Unessa sitten vaan itkin kaasoilleni, kun mikään ei ole sellaista kuin halusin ja ihmettelin miksen ollut voinut pukea jo aiemmin ostamaani unelmieni hääpukua.

Joo, ilmeisesti illan keskustelut sulhon kanssa häiden budjetista olivat vähän tulleet uniin. Onneksi en ole noita enempää nähnyt nyt kun löysin osa-aikaisen, mutta vakituisen työn, josta saan joka kuukausi pistettyä rahaa säästöön häitä varten. Enkä usko, että todellisuudessa isovanhempani vaikuttaisivat mitenkään häiden suunnitteluun, vaikka rahaa päättäisivätkin antaa. Jostain syystä unessa näin vaan oli käynyt. Ehkä olin lukenut täältä foorumilta kauhutarinoita vanhemmista, jotka puuttuvat kaikkeen, jos rahoittavat häitä. Mene ja tiedä  :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muutaman häihin liittyvän unen jo aikaisemminkin nähnyt, mutta viimeyön uni oli ensimmäinen painajainen! :( Ahdistavaa ajatella, millasia painajaisia mahdan nähdä lähempänä häitä,  kun painajaiset alkaa jo nyt ja häihin on vielä 7½ kuukautta aikaa! :D

 

Viimeyön unessa häiden ajankohta aikaistui monella viikolla, eikä mulla ollut hääpukua. Mulla oli vain muutama tunti aikaa ennen häitä etsiä mieluisaa, jota ei kuitenkaan löytynyt ja jouduin tempasemaan kaupasta vaan jonkun hääpukua muistuttavan koltun päälle, jossa näytin aivan ylisyöneeltä possulta. Unessa vilkaisin puhelimesta nopeasti facebookin ja ihmettelin, miksi exäni oli päivittäny paikakseen "kirkossa"! Noh, sehän selvisi: olin unessani menossa naimisiin exäni kanssa :blink:

 

Herätyskellon soidessa olin pikkusen puulla päähän lyöty! :D Ei kiitos näitä unia enään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on tullu uniin hiukset...oon monena yönä saanu tykytyksiä kun unessa olen kampaajalta lähteissäni huomannut että hiukseni ovat lyhyet ja tummat...olen vaivalla hiukset kasvattanut nykyiseen pituuteen ja olen tykkääntynyt tähän vaaleaan väriin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt en ole onneksi hääunia nähnyt, mutta jo ennen kirkon ja paikan varaamista näin painajaista että olimme menossa kirkkoon, ja äitini kysyi että "missäs ne juhlat nyt on, entäs miten se ruoka". Siinä sitten tajusin että juhlapaikkaa ja ruokailua tai juomia ei ole järjestetty, pelkkä kirkko ja puvut. Ja aikaa siis puoli tuntia ennen vihkimisen alkua. Tähän onneksi heräsin, ja aamulla lähinnä huvitti. Hieman oli stressiä hääpaikan löytymisestä (meinattiin olla melko myöhään liikkeellä ja sopivaa paikkaa ei tahtonut vapaana olla). Kaikki nyt kuitenkin kunnossa, kirkko ja juhlapaikka hallussa! 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lisää hääpainajaisia. Tai no unia ainakin. Tuskailin unessa kirkon sakastissa huonoa meikkiä ja epäonnistunutta kampausta. Kaaso oli kateissa, mutta sisko antoi päärynäsiideriä (yäk!) että hermoilisin vähemmän.

7 kuukautta häihin. Selvästi morsiamen asukokonaisuuden miettiminen on ollut viime aikoina pinnalla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puolitoista viikkoa kihlauksesta ja näin ensimmäisen hääpainajaisen.. Häät olivat jostain syystä aamulla aikaisin. Vihkiminen meni hyvin, maistraatin tyyppi piti ihanan puheen, mutta sen jälkeen mentiin takaisin sänkyyn (siis nukkumaan/lepäilemään). Sitten mies siinä heräili hetken päästä ja sanoi lähtevänsä TÖIHIN! Minä siinä havahduin ja totesin että ei hän yksin voi poistua sieltä makkarista että meitä odotetaan yhdessä saapuvaksi että vieraat pääsevät onnittelemaan. 

 

Lähti kuitenkin aamutoimilleen mutta tuli pian takaisin ja totesi että siellä ne kaikki odottavat meitä. Ei sitten auttanut kun nousta sängystä yövaatteet päällä ja mennä ottamaan onnitteluja vastaan. Siinä sitten syötiin aamupalaa ja kaikki vieraat alkoivat valmistautua lähtemään (sinne töihin...) niin minä aloin itkeä kun tajusin ettei me "muistettu" mennä sinne rantakalliolle vihittäväksi vaan sotkusessa sisätilassa meidät vihittiin.

 

Voi jösses. Mä näen yleensäkin aika paljon painajaisia ja sellasia "semipainajaisia" niin voin vaan odottaa että nää alkaa tästä mennä vaan pahemmiksi kun hääjärjestelyt etenee..  :girl_cray2:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä näin viikonloppuna mun ekan hääunen. Ei mennyt ihan putkeen. Oltiin miehen kaa hieman myöhässä ja äiti oli antanut vieraille luvan syödä. Mä sitten skitsosin että mä ainakin syön vasdta vihkimisen jälkeen ja olin todella loukkaantunut äidille. Sitten itse vihkimisestä en muista kunnolla mutuak un että siinä polvistuessa mun vieressä olikin kaks ihan outoa tyyppiä ja mies oli kauempana. No häitten j'lkeen tuli happakärryt joissa istu mies niinkun pitikin, mutta sitten siellä oli munäiti ja kaks jotain kuakasempaa sukulaista "jotka oli vaan vaatineet päästä mukaan" joten mä en mahtunut kyytiin ja niin ne neljästään karautti kukkapuistoon ajeleen minkä piti olla ohjelma numero meille vasta vihityille... et joo todella putkeen meni... saa nähä miten siutten oikeissa häissä käy...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

mitä lähemmäksi häitä päästään, sitä enemmän häät tulee uniin ja yleensä painajaisina! viimeks näin unta että kampaus ja meikki meni totaalisesti pieleen, vaikka moni yritti auttaa ja parannella niitä niin ei tuottanut tulosta, silloin kyllä morsiammelta pääsi itku...hääpäivänä kun haluisi kuitenkin olla kauneimmillaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva kun nämä unet alkaa jo nyt. Näin sellaista unta, että tajusin häiden olevan huomenna, ja olin tehnyt niiden eteen sen verran mitä nyt on oikeastikin tässä vaiheessa tehtynä. Paniikissa ryntäsin ostamaan kaitaliinoja sun muita koristeita! Lopuksi kuitenkin tajusin että aijuu, ne hääthän onkin vasta ensi vuonna... :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä näen aina samanlaisia hääpainajaisia. Olemme unohtaneet postittaa kutsut eikä vieraita ole tullut, olemme unohtaneet tilata papin ja kanttorin... you name it.

 

Viime yönä näin sellaista unta, että meillä oli ollut vihkiminen ja juhlat alkaneet hääjuhlapaikalla. Minä tosin olin ollut koko ajan jossain zombie-moodissa, sillä tulin tajuihini vasta juhlien iltapuolella kun juhlat olivat melkein ohi. Kyselin sitten siinä miten vihkiminen oli mennyt, kuinka me oltiin tanssittu häähidas yms... Lisäksi huomasin etteivät vieraat olleet syöneet paljon mitään hääruokia ja hääkakkuna meillä oli ollut mansikkakermakakun sijasta lakritsisalmiakkikakku.. Itse olin edelleen hääpuvussa, mutta sulhanen oli vaihtanut vaatteet teepaitaan ja farkkuihin ja kantoi bestmanin kanssa valkokangasta juhlasaliin. Tämä siksi, että yksi ohjelmanumero piti olla diaesitys meistä. Minä kuitenkin kauhuissani sanoin sulholle, että en ollut ehtinyt tehdä sitä diaesitystä. Sitten onneksi heräsin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan vasta hiljatttain kihlauduttu, ja häihin on vielä varmasti vuosia aikaa.. Päivää ei siis ole sovittu, ja realistisesti ajateltuna vuosi tulee olemaan aikaisintaan 2017. Eli nämä mun unet ei ole mitään viimehetken paniikkinunia ainakaan :grin:

 

Kuitenkin olen nähnyt jo usemman ahdistavan hääaiheisen unen. Useimmissa on ollut tilanne että vieraat ja sulhanen odottavat vihkipaikalla, ja minulla on aina joku asia kesken tai joku muu tilanne päällä. Viimeisimmässä unessa olisi pitänyt tukka märkänä mennä vihittäväksi, ja kirosin että olisi pitänyt sittenkin pyytää kampaaja hoitamaan homma.. :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä näin nyt viikonloppuna hämmentävän painajaisen. Siinä unessa ihastuin toiseen mieheen jonka vuoksi sitten sanoin sulhaselle että ehkä meidän ei pitäisiköön mennä naimisiin kun en voi olla varma että haluan olla hänen kanssaan loppuikäni. Sitten tapahtui sarja sekavia uniasioita (siis sen verran häröä etten jaksa tässä sepustaa) ja lopulta olin viikonlopun poissa ja kun tulin kotiin niin tajusin että mitä sillä on väliä että olen vähän ihastunut johonkin, minähän RAKASTAN tuota sulhastani ja totta kai haluan mennä hänen kanssaan naimisiin ja olla yhdessä ikuisesti. Mutta sulhanen ei sitten ollutkaan enää kovin vastaanottavainen.

 

:(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Taas painajainen.. Moneskohan tää nyt on?

 

Oli hääpäivä. Kello oli jotain yksi. Siinä mä olin jossain metsän keskellä tosi Twin Peaks -henkisen hotellin huoneessa lila silkkikylpytakki päällä samassa huoneessa parin muun morsiamen kanssa. Ihmettelin, että ei hitto, kello on jo yksi ja mulla ei oo vielä meikkä, kampausta eikä pukua päällä. Täähän oli se kellonaika, kun mun piti olla jo kuvattavana! En ollut kuullut kaasoista mitään koko päivänä ja meidän oli sentään pitänyt syödä aamiainen yhdessä kahdeksalta ja olla kampaajalla yhdeksältä. Yhtäkkiä oveen koputti tuttu valokuvaaja, joka ei kyllä ollut se meidän oikea valokuvaaja. Lupasin, että se saa ottaa musta valmistautumiskuvia. Pikkuhiljaa kaasot tuli paikalle. ja todettiin, että me mitään valokuvia hääparina tarvita, kunhan nyt kirkkoon ennättää kolmeksi.

 

Koko unen ajan vaan koitin miettiä, että ihan sama. Aikaa on kyllä. Mä olen valmis, kun vihkiminen on kolmelta.

 

Oon kai pohtinut viimeaikoina tuota päivän kulkua. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen nähnyt jo muutaman häihin liittyvän painajaisen...

Viimeisin oli edeltävä yö kun seuraavana päivänä tiesin hakevani puvun pesulasta.

Unessa puku oli mennyt pesulassa pilalle. Helmet oli ainakin sulaneet ja pesulan väki vain selitti että eivät ole vastuussa. Hui! :girl_impossible:

Muistaakseni muutkin unet ovat liittyneet vahvasti pukuuni.

 

Onneksi tosielämässä puku oli tullut ihan puhtaaksi ja se on nyt hyvässä tallessa kotona. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika vähillä painajaisilla oon tähän mennessä päässy. Juhliin on toki vielä muutama kuukausi. Paras tähän mennessä oli kuitenkin uni, jossa myöhästyin hääpäivänä kampaajalta ja meikistä kun unohduin laskemaan matikan tehtäviä  :blink: Heräsin siihen kun nauroin ääneen  :grin:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään