Tanned

Painajaiset ennen häitä

520 viestiä aiheessa

Häihin on vielä muutama kuukausi aikaa, mutta painajaiset on tulleet tutuiksi viimeisen viikon aikana, nään suunnilleen joka yö jotain painajaista häihin tai mieheen liittyen. Viime yönä näin unta, että mieheni sukunimi olikin muuttunut tavallisesta suomalaisesta nimestä Petterssoniin, ja olin valmis peruuttamaan häät koska en halunnut tuollaista sukunimeä. Suurin huoli nimeen liittyen oli tietenkin loogisesti se, että kaikki alkaa luulla mua sukunimen perusteella ruotsalaiseksi ja siksi alkaa puhumaan mulle ruotsia, enkä mä voi keskustella enää koskaan kunnolla kenenkään kanssa koska en kyseistä kieltä kunnolla osaa :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näinpä minäkin nyt ensimmäisen hääpainajaiseni!

Näin unta, että olin menossa isäni saattamana kirkkoon. Kirkon ovet aukesivat, mutta kanttori alkaa soittamaan aivan väärää kappaletta, eli sitä Prinsessa Ruususta... Sulhanen oli heti oven jälkeen vasemmalla puolella ja hänelle siinä kovasti silmät lautasina yritin viittilöidä, että "tää on ihan väärä biisi!". Hän kuitenkin totesi tasaisen rauhallisesti, että mennään nyt vaan, josko saataisiin se oma kappale sitten poistumisessa. Isäni jatkoi kuitenkin siitä saattamista, mutta hän meni aivan liian kovaa vauhtia ja jouduin nykimään häntä kädestä ja suhisemaan, että "EI NOIN KOVAA!!". Päästiin alttarin läheisyyteen ja sulhanenkin tuli siinä vaiheessa sieltä takavasemmalta paikalle. Tässä vaiheessa huomasin, että oma suku on paikalla, mutta sulhasen puolella oli vain pari hassua tyyppiä. Sitten yhtäkkiä alttarin kohdalta oikealta puolelta avautuu ovi ja sulhasen suku tunkee sisään, pahoitellen myöhästymistään. Siinä sitten yleistä säätöä ja paikkojen hakua..
Heräsin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pari kuukautta aikaa häihin ja vasta pari painajaista nähty. Toisessa unessa olimme jo kirkossa ja vihkimisen jälkeen, kun olimme siirtymässä juhlapaikalle huomasimme, että olimme unohtaneet käydä kuvauksessa ennen kirkkoon menoa. Studiokuvaus tulee siis olemaan ennen kirkkoa. Muutenkin olen tällainen asioiden loistava unohtelija niin pelkään pahoin, että jotain tällaista tulee tapahtumaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen nähnyt muutamaan otteeseen hääpainajaista ja aina se liittyy jollakin lailla hiuksiin ja meikkiin ja siihen etten kerkeä kirkkoon.

Viimeisimmässä painajaisessa olimme kaason kanssa menossa meikkiin ja kampaukseen mutta kaaso oli myöhässä, jonka takia sitten ehdimme kampaamoonkin vasta tunnin päästä siitä mitä oli tarkoitus. Siellä olivat sitten kampaajat alkaneet ottaa muita asiakkaita ja piti odotella milloin joku ehtii laittaa meidät. Tajusin myös että olen unohtanut ottaa mukaani hiuskorun ja huntu oli kokonaan unohtunut ostaa, ja oikeastaan ainoa mitä olin muistanut ottaa mukaan oli hääpuku, joka oli ollut päälläni edellis-illasta asti koska olin päättänyt aikaa säästääkseni nukkua se päällä! Voi hyvänen aika. Valitettavasti en tiedä millainen kampauksesta ja meikistä sitten tuli koska heräsin stressissä ja hetken aikaa piti oikein miettiä että ei kai tänään vain ole hääpäivä? :-D

 

Muut painajaiset on olleet vähän samaa luokkaa, yhdessäkin tulin jostain syystä uimahallista tuntia ennen vihkimistä ja tajusin että ei tässä kyllä enää kampaamoon ehdi, ja siinä jouduin sitten miettimään että lähdenkö ollenkaan häihini vai menenkö naimisiin tukka märkänä ja meikittömänä? En tiedä mistä tuo uimahallikin oikein tuli, minä en koskaan edes käy uimahallissa.

 

Eli tukan ja meikin epäonnistuminen ja kirkosta myöhästyminen, ne on selvästikin pääaiheet minun painajaisissani. Kauheaa.

 

Häihin on aikaa reilu 3kk, vielähän tässä ehtii monet painajaiset katsella.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hääpainajaisten näkeminen alkoi jo viime syksynä, kun häihin oli vielä miltei vuosi aikaa. Näen painajaisia aika harvakseltaan, ja useimmiten uneni alkaa siten, että olemme unohtaneet lähettää vieraille kutsut! Ja siitä sitten päivä alkaa etenemään katastrofaalisesti..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin vasta nyt ekat painajaiset: bändi ilmoittaa 3 viikkoa ennen, ettei haluakaan soittaa meidän häissä. Toisessa unessa näin, että hääpuku ratkeaa. Ja siitähän onkin jo mukavasti yksi ommel irtoamaisillaan..toivottavasti kestäisi nyt sen yhden päivän, vaikka kireä onkin :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin toissayönä sellaista unta, että oli jo hääpäivä enkä mä ollut varannut kampausta ja meikkiä. Kaiken lisäksi kaikki salongit oli kiinni. Itkien juoksin jossakin ostoskeskuksissa kyselemässä kaikilta, tietäisikö joku paikan joka olisi auki :rolleyes: Onneksi meikki ja kampaus on jo oikeasti varattuna alustavasti :lol:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja taas. Tällä kertaa olin hankkinut kaasolleni sellaisen satiinisen vaaleanpunaisen mekon, joita pikkutytöt käyttävät prinsessaleikeissä. Se ei mahtunut kaason päälle kuin puoliksi, mutta hän pukeutui siihen silti. Vihkimisen jälkeen minulla oli hirveä hoppu juhlapaikalle, juoksin kirkosta autolle ja lähdin omin nokkineni ajamaan. Matkalla muistin että ai hemmetti, meidänhän piti poistua yhdessä sulhon kanssa hääautolla! Mietin hetken että käännynkö takaisin, mutta totesin että ei sellaiseen ole nyt aikaa, ja senkun kaahasin :pupu_1:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Unessa istuin vanhan kouluni susirumassa jumppasalissa, jota oli muistaakseni yritetty koristella ripustamalla liian lyhyitä lakanoita seinille ja oli vain pari pöytää sikin sokin. Tukka oli laittamatta ja ei ollut meikkiä ollenkaan, mekkokin oli muistaakseni ruma. Mietin siinä istuessani, että voi harmi, kun naimisiin olisi tarkoitus mennä vain kerran ja nyt näistä häistä tuli näin köyhät, sitten podin syvää syyllisyyttä, kun en ollut iloinen juhlistamme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hui, häihin vielä melkein vuosi ja nyt näin ensimmäisen kunnon hääaiheisen painajaisen! Mitähän loppuvaihe tulee olemaan? :D

Unessa olin päättänyt sittenkin säästää ja pitää vihkimisen ja juhlan jonkun sukulaisen tai tutun luona ja olin unohtanut kertoa viime hetken suunnitelmanmuutoksista kampaajalle, meikkaajalle ja kuvaajalle joten he eivät tulleet paikalle. Lisäksi olin vaihtanut hääpukuni johonkin kummalliseen välimuotoon kaikista niistä mitä olin käynyt sovittamassa ja kaikki vieraat kommentoivat ihmeissään että tapahtuupa tuossa puvussa aika paljon kaikkea. Pahoitin mieleni todella pahasti näistä kommenteista. Viimeinen pisara oli, kun mies katseli saapumistani alttarille sellainen irvistys kasvoillaan että tajusin ettei puku todellakaan ole kaunis ja itsekin olen aika ruma, kun olen meikin ja kampauksenkin hutaissut itselleni yksin kiirreessä ja huonossa valossa. Itkin surusta koko vihkimisen ajan. Menimme sentään kaikesta tästä huolimatta naimisiin ja itkuntäyteisen kamalan surullisen päivän päätteeksi katselin mieheni kanssa jollain niityllä miten läheisellä hiekkatiellä upea täydellisen näköinen morsiuspari ajeli polkupyörillä omista juhlistaan. Morsiamella oli juuri sellainen simppeli ihana pitsimekko mistä olin haaveillut ja kuitenkin siitä luopunut. Ja tämän morsiusparin perässä ajeli vanhalla retropyörällä hovimestari jonka pyörän perään oli kiinnitetty vanha maitokärry, jossa oli kaikki hääparin lahjat. Silloin huusin kiukkuisena, että juuri tuollaista minäkin halusin, miksen voinut sitä saada. Vaikka olinkin itse unessa kaikki muutos päätökset tehnyt!! :D Sitten heräsin. Ihan kauhea painajainen, mutta nyt jälkikäteen naurattaa kuinka päätön koko uni oli. Vissiin vähän stressiä havaittavissa siitä että kaikki suunnitelmat on kunnolla mietitty loppuun saakka ja kaikki ovat tietoisia siitä missä heidän tulee olla! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

10kk häihin, ja eka hääaiheinen uni (aika mieto painajaiseksi kyl). Tää on sinällään ihan merkittävä juttu, että jotenkin nykyään jää aika harvoin unet mieleen ja unohdan ne heti aamulla. Mutta tää siis jäi poikkeuksellisesti mieleen. Taustalla vaikuttaa se, että tosielämässänikin odottelen innolla katalogin perusteella sovittamatta tilaamani mekon saapumista morsiuspukuliikkeeseen, oon jo varannut sovitusajan tietämättä, ehtiikö mekko tullakaan siihen mennessä (että jos ei tule, niin perun sen ajan).

 

No, unessa piti mennä naimisiin nyt just heti tänä syksynä ja jotenkin oltiin laskettu, että just hääpäivän aamuna morsiuspuku ehtii ehkä saapua liikkeeseen. Niin sitten hääpaivän aamuna arkivaatteissa menen morsiuspukuliikkeeseen vain todetakseni, että puku ei ehtinyt hääpäiväksi. Mietin siinä sitten unessa, no että nyt pitää mennä tässä arkihameessa naimisiin, ja mitähän minä sitten häiden jälkeen sille puvulle teen... Ja mitä selitän valokuvaajalle ja juhlapaikalle ja muille instansseille, jotka on varattu sinne 10kk päähän? Menee varausmaksutkin hukkaan!

 

Joo, kieltämättä aika kesyä tavaraa joidenkin muiden painajaisiin nähden. Mutta jotenkin absurdiudessaan huvittavaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olen nähnyt useita painajaisia, tässä osa niistä:

 

- Mun yksinkertainen pitsihääpuku on varastettu ja tuotu tilalle vaaleanpunakukallinen kasarimekko tilalle puhvihihoineen kaikkineen. Lisäksi mun kukat oli varastettu ja tilalle tuotu ruma lasinen vaasi. Niiden kanssa sitten lähdin kuitenkin kohti alttaria (meille ei ole edes tulossa kirkkohäitä) ja sulhasen suku oli aivan kamalassa kännissä ja oma suku itki mustiin pukeutuneina, että "miksi näin pitää tapahtua". 

- Toisessa unessa äiti ja tädit oli tehnyt jäynää. Sukulaiset eivät ole häidemme kutsulistalla, mutta äiti oli ottanut erivapauksia kutsua lisää väkeä. Kirkko (taas - miksi??) oli aivan täynnä, mekko vaihtunut viininpunaiseen ja kukat kalloista (mulle on kyllä tulossa neilikkaa) vaaleansinisiksi lemmikeiksi. Bridezilla-kohtaus oli valmis.

- Lisäksi olen nähnyt useita unia, että konditoria oli unohtanut leipoa kakun oikealle päivälle, kukat oli unohdettu, mekko oli hakematta, oon nähnyt unia, että oon viimeisillään raskaana ja häämekko ratkeaa...

 

Jospa häät menisi kuitenkin mahdollisimman paljon niin kuin on suunniteltukin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No minä näin viime yönä ensimmäisen hääaiheisen painajaiseni: unessa meidän häissä oli meidän nimillä nimikoitu kakkulapio! ;) Anteeksi nyt jos jollain on sellainen, mutta itselleni se olisi hirvitys, koska en missään olosuhteissa halua tehdä siitä kakun leikkaamisesta ohjelmanumeroa, olen jo vuosikausia kammoksunut ajatustakin siitä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin joku aika sitten unta pöytäkoristetimanteista, jotka hyökkäsivät kimppuun ja yrittivät tukehduttaa :D

ja viime yönä sukuriidasta, jonka johdosta jätin koko suvun kutsumatta häihin. ja kutsutkin menivät siinä raivossa pilalle :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin toistuvasti unta, että valokuvaaja ei muistanut tulla paikalle. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt näin kyllä pahimman hääaiheisen painajaiseni tähän mennessä! Kaikissa aikaisemmissa olen ottanut vastoikäymiset vastaan tyynesti, tai että no kyllä kaikki järjestyy... Tässä tajusin hääpäivän aamuna, että muun muassa karkkibuffan karkit on ostamatta, karkkibuffan kulhot hankkimatta jne somistuksellisia asioita. Itkin unessa asiaa äidilleni. Heräsin henkeäni haukkoen ja toisaalta helpottuneena, että ei ollutkaan hääpävän aamu ja on vielä kuukausia aikaa hoitaa hommat. Päätin sitten tehdä heti to-do listan, ettei mitään unohdu...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hui. Minä en ole tainnut  vielä nähdä ainoatakaan hääaiheista painajaista, vaikka häihin liittyviä unia olen kyllä nähnyt. Toisaalta näissä munkin unissa on yleensä pinnalla se, mikä on vielä tekemättä. Ehkäpä niihin asioihin on siis syytä laittaa vauhtia, jotta eivät sitten jää tekemättä. Hääkarkkipussit pitäisi kai tehdä ja ostaa niihin tarvittavat silkkinauhat, ja ja ja... 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näin unta, missä serkkuni oli minulle hääpäivänä vihainen siitä, että kirkko-ohjelman marginaalit olivat väärän kokoiset :D (Tähän varmaan liittyy se, että yritän todellisessa elämässä väsätä kandityötä.)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh. Yli vuosi häihin ja näin jo nyt ekan hääpainajaisen. Mitähän loppuvaiheesta tulee  :girl_haha:

 

Unessa olin kulkemassa alttarille päälläni ohuttakin ohuempi valkoinen mekko, jonka alta loisti kuin näyteikkunalla jotkut ihan hirveät kirjavan kukertavat alusvaatteet! Sen jälkeen pappi tarjosi minulle ja sulholle shottilasilliset sitä itseään  :girl_haha: Tulin sitten siitä niin humalaan, että aloin vaan vollottaa kuin vähäjärkinen. Moni muukin asia meni vihkitilaisuudessa pieleen. Harmi vaan kun en enää muista mitä kaikkea. Kaikki mahdollinen kuitenkin  :grin:

 

Kirkkokin taisi vaihtua kesken kaiken. Yhtäkkiä löydänkin äidin kanssa jonkun hylätyn kirkon mitä ruvetaan kesken vihkitilaisuuden laittaa uusiksi! Ja loppuviimein läpikuultava pukuni on vaihtunut johonkin suoraan kasarilta olevaan karmaisevaan sammalenvihreään pukuun.

 

Ja koko ajan unessa mietin, että miten ihmeessä olen saanut tälläiset vaatteet päälle, kun olen haaveillut ihan erilaisista asuista  :pupu_1:

Muokattu: , käyttäjä: etanatar

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Haha, sama täällä! Näitähän ehtii vielä monta, kun nyt jo aloittaa...

 

Ensin jokin aika sitten näin unta, että kaikki koristelut olivat unohtuneet. Paikka oli joku ankea seuraintalo vanhoilla, kolhuisilla pöydillä ja tuoleilla. Minulla ei ollut meikkiä, kampausta eikä mekkoa, mutta kun oli jo vihkimisen aika, niin pakko oli mennä.

 

Viimeöisessä unessa kaikki oli kunnossa ja valmiina, minun täytyi enää laittaa mekko päälleni ja mennä. Mekko oli kuitenkin kadonnut ja löysimme vain toisen, kammottavan ruman mekon, jonka tiesin jostain syystä kuuluvan eräälle täysin tyylitajuttomalle tuttavalleni. :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Just tänä aamuna näin unta missä olimme jo Puoliskon kanssa maistraatissa, kun ilmeneekin että maistraatin papereissa on väärän miehen nimi, vieläpä ala-asteen aikaisen luokkakaverini nimi.. Siihen maistraatin väki sitten toteaa etteivät he voi vihkiä minua tämän paikalla olevan Puoliskoni kanssa, vaan minun täytyisi mennä naimisiin sen entisen luokkakaverini kanssa koska hänen nimensä nyt sattuu heidän paperissaan lukemaan.. Heräsin juuri kun olin väittämässä vastaan niin maistraatin väelle kuin Puoliskollenikin etten tosiaankaan halua sen, sanottakoon nyt vaikka "Jussin" kanssa naimisiin..

 

(omituisinta tuossa unessa lienee se, etten koskaan edes ollut kyseiseen luokkakaveriin ihastunut, eikä hän ollut muullakaan tavoin mitenkään erityisen huomiota herättävä että muistaisin hänet vielä reilut 20 vuotta myöhemmin..)

Muokattu: , käyttäjä: Willow Ptarmigan

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä näin unta, että ainoa ruoka, jonka olin muistanut järjestää häihin, oli xtra-sourcream-perunalastut (joita inhoan). :D Hävetti kamalasti!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Viime yönä myöhästyin omista häistäni. Oli siinä muutakin, mutta en oikein muista mitä. Kampaaja ainakin jäi väliin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hihii, häihin reilu kuukausi ja sulhanen näki ensimmäisen hääpainajaisensa :D Ei kuulemma muista muuta kuin että oli niin kamala kiire, että kakkukin jäi leikkaamatta. :girl_haha:

Itse olen onneksi (vielä?) säästynyt hääunilta (mitä nyt se yksi vuosi sitten). Kaaso sen sijaan on nähnyt unta niin häistä kuin sulhon polttareistakin :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään