Charlene

Vanhempien reaktio hääuutisiin

481 viestiä aiheessa

Meillä meni niin että äitini oli todella innoissaan asiasta ja järkkäsi meille jopa kihlajaiskahvituksen johon sitten ihan lähisuku kutsuttiin molempien puolelta. Myös appivanhemmat olivat kihlauksesta ihan mielissään. Mutta kun ilmoitimme kihlajaisissa hääpäivämme joka oli silloin 2 vuoden päästä, alkoi appiukko kyselemään kauheasti että oletteko nyt ihan varmoja ja puhumaan tyyliin "JOS menette naimisiin, niin pidä poika huoli että olet omaakin elämää" jne... Vähän iskee sellainen olo ettei ole tervetullut sukuun appiukon mielestä. Varsinkin kun tämä tapahtuu ihan joka kerta kun käymme ja sentään vierailemme melkein kerran viikossa. Muutenkin olemme aina tulleet toimeen, mutta viimeaikoina saanut kuulla kaikesta muustakin, kuten painostaan ja työpaikastaan.

Noh mutta, onneksi muut ovat olleet onnellisia ja kannustavia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän kummankaan vanhemmat ei vielä tiedä, mutta luulen, että ovat iloisia puolestamme :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

äitini on ollut vähän nyrpeänä, kun kuulemma ihan turhaa järjestää mitään häitä kun niihin menee vaan rahaa... itsepähän häämme maksamme, en ole äidiltä pyytänyt minkäänlaista avustusta, olen vaan kertonut suunnitelmiani. pikkasen ärsyttää ja harmittaa, kun toivon häiden olevan täydelliset enkä halua sinne murjottavaa äitiäni.. miehen vanhemmat on ihan tyytyväisiä, ovat luvanneet jopa vähän auttaa rahallisesti jos tarvii.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihan iloisia meillä oltiin. :girl_haha: Kihloihin mentiin kaksi vuotta sitten muttei vielä silloin alettu suunnitella mitään häitä. Nyt kun tammikuussa päätettiin päivä ja kerrottiin vanhemmille, niin mun isä tuntui olevan todella hyvillään vaikkakin vähäsanainen, äiti oli hyvillään (vaikka asennoituikin niin että "vielähän niihin on pitkä aika" - hiukan yli puoli vuotta..) ja avon vanhemmat olivat suht vaisuja mutta totesivat sentään, että hyvä juttu ja että se on meidän päätös. Suhtautumiset oli aika lailla sellaisia kuin oltiin ajateltukin. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Molempien vanhemmat olivat mielissään kihlauksestamme ja myös tulevista häistämme. Onnellisia ovat puolestamme ja innolla odottavat helmikuisia häitämme. :) Itse olin odottanut omilta vanhemmiltani vähän ehkä jyrkkääkin reaktiota, mutta ei sellaista tullut todellakaan vastaan vaan oikeaa iloa ja onnea. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mainitsin asiasta puhelimitse äidille ja luurin toisesta päästä kuului pienen tauon jälkeen: ...aha... sehän on kiva

Elikkäs taisi olla hieman yllätys, mutta alku järkytyksen/yllätyksen jälkeen hän on alkanut kyselemään ja innostumaan suunnitteluista. Suurin syy järkytykseen lienee se, että äiti ei varmaan iki kuuna päivänä uskonut että naimisiin menisin, vaikka yli kolme vuotta olemme seurustelleetkin. Isän reaktiosta minulla ei ole tietoa, vaikka eiköhän tieto hänenkin korviinsa ole kantanut...

Anoppi ja appi ottivat asian positiivisesti vastaan hankkimalla ensitöikseen morsiusneidollemme mekon ;) (kun kuulemma halvalla sai niin eihän sitä voinut olla ostamatta...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun anoppi ja ippiukko haukku mut täysin totaalisesti toissayönä ja samalla tuli hyvin selväksi kuinku huono ihminen ja epäsopiva tähän perheeseen mä oon (ihan ku mä siihen perheeseen olisinkaan tulossa tän jälkeen), että häät ei varmaan olis niiden lempiaihe just nyt. Tosin lapsenlapset taitaa olla kirosana NO.1.

Äiti on ihanan kannustava ja varmaan osallistuu kustannuksiin paljon ja odottaa jo innolla, millon me ollaan menossa :flirt:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omat vanhemmat otti uutisen vastaan ilman mitaan haslinkeja mut sulhanen ku kavi kertomassa vanhemmilleen niin anoppi oli alkanu itkee ja juossu huoneeseen piiloon vissiin. Ja appiukko oli sit vihanen etta ku ei kysytty anopilta lupaa. Tahan siis liittyy se etta ollaan muuttamassa Suomeen ens vuonna ja sulhanen on iltatahti niin kai se sit viimein kolahti et me ollaan ihan tosissaan...

Sulhasen veljen vaimo oli pitany palopuheen kuinka me ollaan liian nuoria (22+23, 2,5 vuotta seurusteltu) ja aikaa on viela vaikka kuinka... Ittehan se meni naimisiin 33v ja viela ei oo lapsia eika taloa.. ei kuulu ihan meijan suunnitelmiin. Miks kokeilla jos tietaa et on jo sen oikean ihmisen kanssa. No han oli kuitenkin pyytanyt anteeksi sit myohemmin. Ja anoppi on jo vahan tasoittunut etta pikkuhiljaa...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh. Kurja lukea, että ihmiset ovat joutuneet ottamaan noin negatiivisia reaktioita vastaan! Minusta täytyy ihmisillä (siis sisaruksilla, vanhemmilla, appivanhemmilla, muilla lähipiirissä) olla jotain vialla, jos eivät osaa iloita toisten onnesta ja siitä, että on löytänyt rakkautta elämäänsä. Eri asia tietysti, jos on vaikka menossa naimisiin jonkun murhamiehen kanssa.

Me ei olla vielä kerrottu vanhemmillemme milloin häät ovat (ovat siis kesällä 2010). Kihlauksesta kerrottiin niin, että kun miehen vanhemmat olivat tulossa meille kylään, niin kutsuin äitinikin kahvittelemaan sillä verukkeella että "kun ette kovin usein näe muutenkaan". Äiti kyllä sanoi, että oli heti arvannut minun äänestä, että jotain on tekeillä. Vaikka olenkin aina sanonut, etten koskaan mene naimisiin, niin uutinen ei hirveästi kuulemma ketään yllättänyt kun se kerrottiin :) minun äitini suhtautui asiaan aika maltillisen iloisesti, appivanhemmat olivat aivan tohkeissaan ja toivottelivat tervetulleeksi sukuun ja halasivat. Eivät ole kovin tunteellista sakkia yleensä ulospäin, joten varmaankin olen sitten ihan toivottu morsio heidän pojalleen kun niin ilostuivat ;)

Saas nähdä kuin sitten nyt käy, kun kerrotaan että häät on sovittu ja että sukulaisia ei kutsuta (paitsi siis tietysti ydinperheet, eli äiti, isä, sisarukset).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vanhemmat olivat todella iloisia uutisesta. Paljon kuului sanaa "vihdoinkin" :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Näiden viestien perusteella nuo anopit ei millään tahtoisi antaa poikakultiaan toisten naisten armoille! Hassua että äidit on yleensä hirveen onnellisia ku tyttäret menee naimisiin ja tykkäävät myös sulhosta. Sulhojen äidit taas haluaisivat pitää kynsin hampain kiinni "pikkupojistaan" ja kyttäävät miniänsä kaikkia tekemisiä varmistaakseen "onkohan toi hempukka nyt se oikee meidän pojalle".

Pahoin pelkään että mulla tää sama edessä (vanhemmat ei tiedä vielä et ens vuonna häät edessä). Ja aikuisia ihmisiä ollaan. Meillä on mennyt aina niin, että mieheni ollut alusta asti täysin minun perheeni jäsen ja otettu todella lämpimästi vastaan, kun itse tunnen oloni miehen perheessä edelleen monen vuoden yhdessäolon jälkeen ulkopuoliseksi. Ja myös se tunne että mun tekemisiä ja sanomisia tarkkaillaan ja arvioidaan. Ikävä kyllä en ole täydellinen ihminen, ja saavat sitä päivää odottaa kun heidän poikansa sellaisen löytäisi. Nimittäin heidän poikansa on päättänyt olla tän hempukan kanssa loppuelämänsä, hahaa!

Tän ei tietenkään ole tarkoitus koskea kaikkia anoppeja, koska tiedän myös anoppeja joista on tullut lähes parhaat kaverit miniän kanssa. Mutta omalle kohdalle ja monien muiden kohdalle sattunut sellainen olo, että ei ihan täysin pysty olemaan rennosti anopin seurassa.

Sitten kun ite joskus tulevaisuudessa tarkkailen miniääni ja suojelen naimisiin menevää poikakultaani pahalta maailmalta, toivottavasti muistan miltä itsestä on tuntunut :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kerroin omalle äidilleni, että olin kosinut miestäni. Äiti kyllä onnitteli, mutta ilmeisesti viesti ei ihan mennyt perille asti. Sillä seuraavan kerran kun puhuin asiasta (siis naimisiin menosta) niin äiti oli kovasti ihmeissään, että ootteko te menneet kihloihin? Oli siinä hieman naurussa pitelemistä omassa päässäni, mutta hyvin on otettu uutinen vastaan.

Sulhasen sukuunkin tunnen olevani hyvin tervetullut, anopilla taisi olla jo huoli omista pojistaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Menimme ulkomailla kihloihin ja sormukset vaihdettuamme soitimme molemmat kotiväellemme. Soitin äidilleni ja pyysin menemään samaan huoneeseen isäni kanssa. Kerroin ensin äidilleni, joka oli hyvin yllättynyt, mutta onnitteli iloisena. Isäni sanoi "huhhuh, pitää istua alas". Onnitteli myös toivuttuaan. Jatkoin vielä puhelua äitini kanssa, joka alkoi itkeä liikutuksesta. Myös sulhoni jutteli molempien vanhempieni kanssa (äitini vetistellessä). Hetki oli siis hyvin tunteikas, ja aloin itsekin itkeä liikutuksesta.

Olemme olleet lähes 5v. yhdessä, joten en uskonut asian ihan puskista tulevan. Tuntui silti tulleen. Appivanhemmat eivät itkeneet liikutuksesta, mutta olivat iloisia ja onnittelivat. Tuleva anoppi tuli lentokentälle vastaan kun saavuimme kotimaahan ja ojensi minulle ruusukimpun onnittelujen kera.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hyvin ottivat asian vastaan, omat vanhempani oli heti innoissaan ja miettivät vieraita yms :girl_smile: Miehen äiti oli vaan noni ja hyvä juttu. Eipä tuo oikein muuta ole sanonu eikä minulle mitään häistä jutellu ja jos jotain yritän puhua niin on niin vaivasia vastauksia et anti olla. Mutta on joskus ollu innoissaan suunnittelemassa meidän häitä mut lyttäsin kokonaan niin on varmaan siitä vielä suuttunu mut helpottaa minun suunnittelua :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuuden vuoden seurustelun jälkeen alkoi kuulua sulhon puolelta tarinoita kihlautumisesta, ja omista häistä. Kihloista ilmoittaessa "ihanaa, ihan kyynel vierähti silmäkulmaan. Jo tätä on odotettukin."

ja omalla puolellani myös innostuneisuutta, tyytyväisyyttä ja intoa hääsuunniteluihin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oma äitini otti asian liikuttuneena vastaan ja oli todella onnellinen puolestamme.

Isäni otti asian kans

Isän uusi vaimo on iloinen ja onnellinen puolestamme; on kiinnostunut ja kyselee paljon; otti asian siis hyvin vastaan. (välillä vois vaan lakata hössöttämästä ja kyselemästä ;))

Miehen vanhemmat otti asian yhtä rauhallisesti kuin isäni, tuntuvat olevan iloisia puolestamme mutta ei tätä ole mitenkään hulluna hehkutettu :D

Toistaiseksi jatkosuunnitelmista, eli konkreettisista hääjärjestelyistä ei ole kummankaan vanhemmat kyselleet... mutta ovat toivottavasti edelleen onnellisia puolestamme :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Äitini reaktio hääuutisiin oli ihana! Ei mitenkään ratkiriemukas, mutta (ainakin omasta mielestäni) aidosti iloinen ja onnellinen :) Näytämme kuulemma onnellisemmilta kuin koskaan ennen :-X

Isälleni, joka asuu melko kaukana, kerroin puhelimitse ja vaikutti hänkin iloiselta ja ehkä hieman yllättyneeltäkin. Sulhasen vanhemmilla taas oli ehkä kamalin reaktio ikinä. Ei minkäänlaista reaktiota suuntaan tai toiseen!! Taisivat sanoa että "jaaha". Ilmekään ei värähtänyt kun asiasta hymyillen kerroimme. Todella ärsyttävää! Sulhasen vanhemmat on kyllä aina olleet hyvin ilmeettömiä ja mistääninnostumattomia, mutta olisin kuvitellut, että edes tässä asiassa olisi voinut hymykin lohjeta, mutta ei niin ei. Vaikea sanoa ovatko iloisia puolestamme, mutta ainahan voi toivoa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuntuu tosiaan lasten naimisiinmeno olevan vähän vaikea asia vanhemmille. Ollaan oltu yhdessä jo yli kuusi vuotta, eikä olla mitään ihan nuoriakaan, joten luulisi ettei naimisiinmeno nyt ihan hirveä yllätys olisi. Molempien vanhemmat on olleet suopeita suhteelle ja varsinkin minun vanhempani tykkäävät miehestä tosi paljon. Miehen vanhempia nähdään vähemmän, mutta käsittääkseni olen heille ihan mieluinen miniä.

Kihloihin mentiin vuosi sitten ja häät on ensi toukokuussa. Kihlautumisen jälkeen ei muistaakseni tullut onnitteluja minun tai miehen vanhemmilta. Äitini kysyi "Aiotteko mennä vielä sitten kihloihin?" :girl_impossible:, mutta vaikutti kuitenkin ihan iloiselta. Miehen vanhemmat kommentoivat "vai sellaisia suunnitelmia" ja "ei tarvitse sitten varmaan kirkkoa varata" (meistä kumpikaan ei kuulu kirkkoon). En muista mitä isäni sanoi silloin...

Nyt kun häitä on alettu suunnitella, äitini on onneksi vaikuttanut ihan iloiselta asiasta, tarjoutunut maksamaankin osan ja hänelle olenkin lähinnä hääsuunnitelmista ja jo päätetyistä asioista puhunut. Ollaan todella läheisiä, joten olisi tuntunut pahalta, jos äiti ei olisi ollut yhtään innoissaan. Isäni sen sijaan sanoi "ai meinaatte sitten mennä toukokuussa naimisiin", "toivottavasti suhde kestää sitten siihen asti" (Niin, isä, tosiaan tässä vasta se 6 vuotta oltu ilman pahempia riitoja... :girl_cray:) "olisitte nyt menneet vaikka tammikuussa naimisiin, kun tuohon aikaan vuodesta on kaikki rahat jo menneet veneeseen". Että kiitos. Mies on puhunut häistä vain äitinsä kanssa puhelimessa, joten en ole henkilökohtaisesti nähnyt reaktiota. Ensimmäinen kommentti kun ilmoitettiin mahdolliset hääpäivät oli "mielenkiintoista". Huoh. Jotenkin vähän semmoinen olo että tässä puuhassa tarvitaan vielä hyviä hermoja. :girl_sigh: [/avautuminen]

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onpas monella ikäviä kokemuksia! :( Vai ovatko sitten sellaiset vain enemmän sattuneet tänne kirjoittelemaan... Kai se joillekin vanhemmille voi olla kova paikka mukamas "menettää" lapsensa tämän mennessä naimisiin, jotkut äidit varsinkin tuntuvat tosi mustasukkaisia olevan pojistaan.

Meillä sulhanen oli käynyt näyttämässä sormusta vanhemmilleni, ja kysynyt saisiko hän antaa tämän minulle. Äitini oli alkanut kyynelehtiä, no, ainakin oletin että ei surusta ;) Meillä otettiin hääuutiset tosi hyvin vastaan, olivat onnellisia ja kovasti ovat touhunneet asian kanssa sen jälkeen.. Anoppi oli myös hyvin innoissaan, ei ensin tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa vaan hymyili ja hihitteli vaan onnessaan. Ainoa, joka ei oikein kunnolla ole reagoinut, on appiukko; ei hänelläkään selvästi mitään asiaa vastaan ole, mutta eipä hän kyllä muutenkaan näytä innostustaan asioista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä molemmat vanhemmat olivat enemmän kuin onnellisia uutisen kuultua. Lähetimme tekstiviestinä tiedon Kreikan matkaltamme ja sieltähän tuli heti soittoa, ajoitin viestin lähetyksen juuri silleen että tiesin että isäni oli hakemassa äitiäni töistä, saisivat yhtäaikaa lukea viestin. Isäni soitti ja oli ajaa kolarinkin puhelun aikana (mitä sain selvää niin ei kuitenkaan pitänyt hänen vikanssa olla) :blink:

Kuitenkin onnellisia olivat meidän puolestamme (olivathan he jo sitä odottaneetkin salaa :D), pienimuotoisia kihlajaisia vietimme kuukauden päästä koko perheen kanssa ruskaretkellä Rukalla :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kurjaa, että tuollaisia suhtautumisia on ollut! Meillä vielä edessä, kun vasta päätetty hääpäivä ensi kesäksi. Ajatuksena hoitaa suurimmat käytännön varaukset ym. suunnittelu ennen kertomista, jottei kummankaan äidin tarvitse itseään järjestelyillä stressata. Tosin pelkään, että oma äitini suuttuu, kun en heti ole kertonut..en vaan jaksa sitä sen stressaamista ja soittelua sitten joka päivä miten menee ja oletkohan ajatellut sitä ja tätä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aika laimeat reaktiothan ne oli, sulhon sekä mun porukoiden osalta. Kai se kihloihin meno ja sitten naimisiin oli jotenki niin odotettavissa ettei se tosiaan mikään yllätys tai edes kunnon uutinen ollut. Isäni puolen suvulta on tullut pienehköä sanomista siitä, että mitä sitä nyt yhden päivän takia hössöttää ja miksi pitää olla isot häät (60 henk kutsutaan, huoh...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä omat vanhempani ovat ottaneet sekä kihlausuutisen että hääpäiväuutisen tosi neutraalisti eivätkä ole kysyneet lisätietoja. Se on heidän tyylinsä, mutta tuntuu silti ikävältä.

Appivanhemmat sen sijaan ovat olleet hirveän innoissaan ja onnellisia molemmista uutisista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään