Jump to content
Naimisiin.info

Millaiset häät 30+?


Lucille

Recommended Posts

Toinen kerta toden sanoo! Ensimmaisen kerran menin naimisiin 20 vuotiaana, liitto kesti 13 vuotta, mutta paattyi eroon.

Nyt kun 36 vuotiaana sanon uudelleen tahdon, tiedän sanovani sen taydesta sydamestani.

Nama haat ovat meidan kahden nakoiset, vanhemmat eivat ole mukana jarjestelyissa samalla tavoin kuin viimeksi.

Ainoat asiat mista joudun nyt luopumaan on huntu ja isa ei saata alttarilla vaan kavelen yksin. Valkoiseen pukeudun!

Link to comment
Share on other sites

Me ollaan molemmat 46 vuotiaita kun mennään naimisiin. Siippa menee kolmatta kertaa ja minä ensimmäistä. Siippa on sanonut että kolmas kerta toden sanoo ja tästä hän on varma. Edellisissä liitoissa on "vaimo" alkanut kärttämään naimisiin menoa ja nyt hän haluaa että mennään naimisiin :girl_in_love:

Hänen mielestään minunkin pitää saada päiväni "prinsessana" ja häihimme kutsutaan noin 80 henkilöä. Juhlapaikka on koristeellinen valmiiksi, joitain koristeita pöytiin tulee, esim. kynttilöitä. Musiikkia tulee DJ soittamaan. Musiikkimakumme on hevistä Sillanpäähän, bändi ei välttämättä kaikkea pystyisi soittamaan :girl_haha: Leikit jätetään muille, ei mitään ryöstöjä tai tuolileikkejä.

Isä ei saata, huntua ei tule, ei ole minun juttuni ollenkaan, puvusta ei tietoakaan, (kun mikään ei mene päälle, yksi hukkareissu pukuliikkeeseen) Valkoista ajattelin, mutta jos joku muu sopiva väri tulee vastaan, niin en laita vastaan. Hyvää ruokaa, juomaa paljon, herkuttelua muutenkin. Seurustelua rennosti.

En tunne itseäni vanhaksi ja pidän juuri sellaiset häät kun haluan, koska itse ne maksetaan. Tuskin kukaan tulee minulle sanomaan ettei noin voi tehdä, koska olet jo noin vanha. Kaikki ketä kutsutaan tietävät meidän historian ja tuntevat ennestään. Eivät ihmettele kun 4 v. pikkutyttö tulee selittämään minulle : Mamma...... siis olen jo isoäitikin. Lapset meillä on valmiiksi jo, molemmilla kolme, (+ mun tyttärentytär) niistäkään ei onneksi tule uteluja jälkikäteen :jere:

Meni osalta vähän OT :blush: Anteeksi

Link to comment
Share on other sites

Minullakin menee hieman OT:ksi, sillä olin ihan äimistynyt tällaisesta ketjusta, että 30+ v. olisi vanha menemään naimisiin "prinsessatyyliin" :o Itse olen sitä mieltä, että on todella harvinaista mennä alle 25v naimisiin (näin siis minun läheisissäni/tuttavissani, kaveripiiristä (25-35v) yksi pari naimisissa). Ja kuten jo todettu, kyllä jokainen saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa!

Kävin Tilastokeskuksen sivuilla:

"Vuonna 2011 ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,6 vuotta ja miesten 32,9 vuotta. Ensimmäistä avioliittoa solmivat ovat vuosi vuodelta yhä vanhempia. Ensimmäisen kerran avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut runsaassa neljässä vuosikymmenessä lähes 8 vuotta ja miesten hieman yli 8 vuotta."

Link to comment
Share on other sites

Jaahas, tämä onkin sitten keskustelu johon minä kuulun. :P
37-vuotias morsian, sulhanen jonkin verran vanhempi.

Pukeutumisesta:
Kyllä kieltämättä itseä pohdituttaa, että toisaalta (itsenikin hieman yllättäen) haluaisin "prinsessahenkiset" häät ja pitkän puvun, toisaalta en halua näyttää naurettavalta. Mikä siinä onkin.. en tiedä. Mielikuvia nuorista morsioista ruokkinee sekin, että kun selailee vaikkapa häälehtiä, morsiuspukuja, melkein mitä tahansa asiaan littyvää julkaisua, ovat kuvien morsiamet järjestään nuoria-hoikkia-kauniita.
Olen nähnyt muutaman puvun, jotka mielestäni ovat todella kauniita, voi kunpa.. ja sitten ajattelen itseäni, että miltä minä pönäkkä keski-ikäinen tuossakin puvussa näyttäisin.. :unsure:
Ja morsiuspukumuoti vaikuttaa jo jonkin aikaa olleen minun makuuni liian avonaista. En halua näytellä paljaita olkapäitäni tai käsivarsiani.
Haluan olla tyylikäs, mutta silti sisäinen prinsessani vaatii hänkin tulla huomioiduksi. Kamalan vaikeaa.


Vihkimisestä
Minun harras toiveeni on vihkiminen lapsuuteni "kotikirkossa" ja näyttä siltä että se saattaa jopa toteutua. Tästä olen äärettömän iloinen. Sillä, että minkä ikäinen on, ei mielestäni ole mitään merkitystä sen asian kanssa, haluaako mennä naimisiin seurakunnan läsnä ollessa.

Juhlasta
Juhlien suhteen olemme näköjään samoilla linjoilla kuin on moni pari tässä keskustelussa vuosien saatossa ollut.. :D
Pienet häät, tyylikkäät ja oman näköiset. Vain oikeasti tärkeät ihmiset kutsutaan, noin 20 henkeä. Pohdinnassa on, voisimmeko järjestää pöytiintarjoillun illallisen paikkaan, joka miellyttää juhlatilana.

Muokattu: , käyttäjä: Maple Nut
Link to comment
Share on other sites

Menen naimisiin ensi kesänä ja ikää silloin on 31 v. Enkä ole kertaakaan, koskaan, ikinä pitänyt itseäni vanhana. En vanhana menemään ensimmäistä kertaa naimisiin, enkä vanhana kantamaan prinsessamekkoa ja huntua. En ainakaan ennen kuin avasin äsken tämän ketjun. Ehkä olen sitten vain mieleltäni nuori, onhan sentään sulhaseni allle kolmekymppinen hääpäivänään. :)

Hääjuhlan kuuluu olla sellainen kuin hyvälle tuntuu, ei sellainen mikä on "ikään sopiva". Hääpuvun tulee olla kantajansa näköinen ja isät saattakoot alttarille vaikka mummuikäisiä tyttäriään. Ei sillä ole mitään väliä. Itselleni tulee todellakin valkoinen prinsessamekko huntuineen. Kirkkovihkimistä ei tule, muttei olisi tullut kymmenen vuotta sittenkään. Meidät vihitään juhlapaikalla siviilimenoin, mutta juhlavat niistä silti tulee. Pukuunkin sopivat. :) Juhlat pidetään ja valssit tanssitaan. Vieraita tulossa lähemmäs sata. Isä ei varmaankaan saata, taidan kävellä käytävääni ihan itse, sillä se tuntuu parhaalle. (Joku sanoi tämän olevan itsenäiskysymys, joka saattaa pitää paikkansa).

Unohtakaa se ikä ja keskittykää nauttimaan ihanista juhlasuunnitelmista ja yhdestä elämänne ihanimmasta päivästä!

Muokattu: , käyttäjä: Happily ever after
Link to comment
Share on other sites

Minullakin menee hieman OT:ksi, sillä olin ihan äimistynyt tällaisesta ketjusta, että 30+ v. olisi vanha menemään naimisiin "prinsessatyyliin" :o Itse olen sitä mieltä, että on todella harvinaista mennä alle 25v naimisiin (näin siis minun läheisissäni/tuttavissani, kaveripiiristä (25-35v) yksi pari naimisissa). Ja kuten jo todettu, kyllä jokainen saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa!

Kävin Tilastokeskuksen sivuilla:

"Vuonna 2011 ensimmäisen kerran avioituneiden naisten keski-ikä oli 30,6 vuotta ja miesten 32,9 vuotta. Ensimmäistä avioliittoa solmivat ovat vuosi vuodelta yhä vanhempia. Ensimmäisen kerran avioituvien naisten keski-ikä on kohonnut runsaassa neljässä vuosikymmenessä lähes 8 vuotta ja miesten hieman yli 8 vuotta."

Kyllä tilastokeskus tietää :girl_drink1:

Olen aivan samoilla linjoilla Tipzillan kanssa, että ei se kyllä ikää katso, millaiset häät pitää. Häiden pitää olla omannäköiset, oli ikä mikä tahansa!

Enpä oo omalla kohdallani sitä hirveesti ajatellu, mutta oon 28, kun meen naimisiin. Okei, ei ihan vielä kolmeekymppiä, mutta hyvää vauhtia matkalla sinne :girl_haha: kyllä meille ainakin tulee jollain tavalla niin prinsessatyyliset ja romanttiset häät. On valkoinen rinsessamekko ja on punaista sydännauhaa ja on punaisia sydänkarkkeja. Illalla humpataan oikein kunnolla - ikään katsomatta!

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Häiden aikaan ikää 31 v. ja miehellä 33 v (vanhennutaan kyllä vielä ko. vuoden aikana lisää). Hääpukuni on Sis Idmanin mallistosta, riisiä heitellään vaikka jälkikasvu on jo tehty (lisää EI tule) ja juhlat vedetään pitkän kaavan kautta. Mulla ei ole koskaan ollut rippijuhlia ("karkasin" konfirmaatioon), ei ylppäreitä, valmistujaiset (kahvitus) järkkäsin itse ja lasteni ristiäiset olivat lasteni juhlat, eivät minun. Joten tämä morsian tahtoo perinteiset häät siunauksineen kaikkineen. Välttämättä mitään lakanantaittelua/morsiammenryöstöä/kakunleikkuupolkaisua en kaipaa, järjestäköön kaasot jos välttämättä haluavat.

Link to comment
Share on other sites

Olipas jännittävää törmätä tällaiseen ketjuun, taas sai miettimisen aihetta :)

Itsellä ikää nyt se maaginen ( :girl_in_love: ) 30v. ja tuskin ihan lähivuosina menemme naimisiin. Valkoista pukua olen ajatellut aina, mutta hyvänä vaihtoehtona tulee joku värillinen, esim. punainen tai hopeanharmaa..  huntua tuskin tarvin, minun kohelluksellani juutun siitä vähintään auton oven väliin tai muuta yhtä "rinsessamaista" toilai'lua :D minusta huntu on kuitenkin kaunis, ja ei todellakaan tule mieleen mitään "Miksi ihmeessä tuolla on huntu päässä vaikka on niin ja niin monta lasta tms...!" Ihan jokainen menkööt sillä omalla tyylillä, mikä kivoimmalta tuntuu!

 

En muutenkaan ole koskaan haaveillut mistään pönötysjuhlista, vaan meidän oman lähipiirin ja parhaiden ystävien kanssa vietettävistä rennoista juhlista. Suurin ns.huolenaihe minulla on, miten hiukan holistinvikaa omaava appiukko pysyisi kuosissa, eikä munaisi kaikkea. Mutta kuten jo alussa totesin, ihan lähivuosina ei tarvi aktiivisesti stressata mitään, ja minut tuntien, mielipiteet tulevat vaihtumaan monta kertaa.

 

Minä rakastan tuota omaa miestäni ja meille käy vaikka maistraatti kahden kesken sitten kun sen aika koittaa! :gpari:

Link to comment
Share on other sites

Enpä ole minäkään koskaan tullut ajatelleeksi, että olisin "vanha" mennessäni naimisiin, ikää hääpäivänä tulee olemaan muutama viikko päälle 32, mies tuolloin 29. Mitään perinteisiä prinsessahäitä en ole koskaan halunnut, enkä myöskään kirkkohäitä, kun en kirkkoon kuulu (eikä kuulu mieskään). Meille tulossa siis maistraattivihkiminen ihan kahdestaan (plus muutama todistaja) ja juhla sitten seuraavana päivänä. Rennot, meidännäköiset häät ilman valokuvaajaa, bändiä ja leikkejä, vieraita n.70. Puku tulee todennäköisesti olemaan iltapukutyylinen, laskeutuva sifonkimekko, mutta väriä en ole vielä päättänyt. Pitkään olin sitä mieltä, että mullehan ei valkoista mekkoa tule, mutta nyt on alkanut mieli vähän muuttua... Voi olla valkoinen, harmaa, violetti tai musta, mutta ei huntua.

 

Meillä on siis tarkoitus tarjota hyvää ruokaa ja riittävästi ( :grin:) juotavaa, hyvää seuraa ja musiikkia tunnelmallisessa paikassa <3. Uskon, että vaikka olisin mennyt naimisiin 5 vuotta sitten, olisivat häät olleet aika lailla samanlaiset kuin mitä ollaan nyt suunniteltu.

Link to comment
Share on other sites

  • 3 months later...

Meillä mennään syksyllä naimisiin niin, että minä olen 32v. ja sulhanen 35v. ja häät ovat molempien ensimmäiset. Eniten olen leikitellyt ajatuksella, että millaiset häät olisin järjestänyt kymmenen vuotta sitten ja miten ne eroaisivat nyt näistä. Suuri etu on varmaan se, että monet kaverit ovat ehtineet mennä naimisiin ja ollaan päästy näkemänn monia erilaisia häitä. Niistä ollaan saatu hyviä vinkkejä omiin. Ja toisaalta mietittiin, että mitkä ovat olleet ne olennaisimmat asiat, jotka muiden häistä ovat jääneet mieleen. Eli niihin kannattaa panostaa, eikä hössätä asioista, joita kukaan ei jälkikäteen edes muista. Itselleni näihin poisjätettäviin kuuluu mm. hääkarkit yms. lahjukset.

Olen kanssa sitä mieltä, että iästä riippumatta voi järjestää sellaiset häät kuin haluaa, vaikka prinsessaiset hääkarkeilla, jos ne itselle on tärkeitä.

Link to comment
Share on other sites

Hehe mä oon melkeen just ku Tipzillan tilastosta,aika tarkalleen 30,6v ensiavioituja :D Isäntä olis 36 ja ei me kyllä tätä hääasiaa olla lähestytty ajatellen että hitsi kun ollaan nyt tän ikäisiä,että tehdäänpäs nyt sit "aikuiset" juhlat.Tehdään tää meidän tyylillä ja tuosta iästä on kyllä se etu että osataan pitää päämme,nuorempana ehkä olisin ite ainakin ollut enemmän muiden johdateltavissa joten tuskin olis ollut omannäköiset häät jos näitä olisin 10v sitten järjestänyt.Kyllä mulle valkoinen mekko tulee vaikken mikään viaton impi enää oo,ei kylläkään mikää prinsessaihanuus :D Hyvät bileet pidetään vaik ollaan jo aikuisia olevinaan ;)

Link to comment
Share on other sites

Me ollaan myös 30+ pariskunta, häiden aikaan minä 31v ja mies 33v. Molemmat ekaa kertaa avioitumassa. Minusta tuntuu, että nykyisin aika monet menevät vasta yli kolmekymppisinä naimisiin, kuten Tipzillan esittämät tilastot kertovat. 

 

Meillä ikä vaikuttaa asiaan siten, että maksamme juhlamme itse, ja sitä myötä päätämme niistä itse. En tämän ikäisenä kehtaisi olla pyytämässä rahaa vanhemmiltani. Jos he itse oma-aloitteisesti haluavat osallistua, niin se toki sopii, edellyttäen, että he eivät oleta voivansa jotenkin vaikuttaa hääasioihimme. Meille tulee siviilivihkiminen, mutta jos menisin kirkossa naimisiin, minua ei todellakaan isä luovuttaisi. Olen ymmärtänyt, että luovuttamisessa on kyse vastuun siirtämisestä isältä aviomiehelle ja tuo ajatus ei oikein iske minuun.

 

Tähän väliin täytyy kuitenkin huomauttaa, että näissä asioissa on kyse vain minun henkilökohtaisista ajatuksistani. Itseäni hiukan vanhemmalla ystävättärellä vanhemmat osallistuvat avokätisesti kustannuksiin ja isä kirkossa luovuttaa, enkä pidä tuota pahana asiana lainkaan. Jokaisella on omanlaisensa perhesuhteet ja arvot.

 

Kyllä minusta minkä ikäisenä tahansa voi pitää juuri sellaiset prinsessahäät kuin haluaa. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun äitini meni yli viisikymppisenä naimisiin, olin helpottunut, että hän ei halunnut huntua tai tylliunelmaa. :)

 

Omassa hääpukeutumisessani en ole ikääni tai soveliaisuutta miettinyt, enemmänkin sitä, että kun kolmekymppisenä ei enää ole yhtä kiinteä vartalo kuin kaksikymppisenä. Eli täytyy mennä sen mukaan, mikä itselle sopii. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Täällä myös yli kolmekymppinen pariskunta. (Huomauttaisin tosin, että en koe kolmekymppisen olevan vanha, sitähän ollaan parhaassa iässä, aina.  :grin:​) Emme lähteneet hääsuunnitteluissa liikkeelle siitä, että voi kun olemme näin "vanhoja" ja nyt asioita pitäisi tehdä jotenkin eri tavalla. Halusimme ennen kaikkea meidän näköiset juhlat ja ne nyt vaan sattuvat olemaan pienet ja yksinkertaiset. Sellaisista olemme molemmat haaveilleet jo parikymppisestä lähtien. Sen verran minussa on kuitenkin perinteisen morsiamen vikaa, että valkoisen mekon halusin, vaikka kyseessä on vain maistraattivihkiminen ja rennot juhlat. Se nyt vaan jotenkin kuuluu asiaan.

Link to comment
Share on other sites

oho, olipas hämmentävä aihe.

En ole koskaan ajatellut kolmekymppisiä vanhoina, en usko, että olen koskaan ajatellutkaan hirveästi nuorempana meneväni naimisiin (no, olen kyllä ajatellut etten menisi ollenkaan) eikä suurin osa yli kolmekymppisistä ystävistäni ei ole koskaan ollut naimisissa.

Kolkyt on uus kakskyt, vai miten se menikään! :D

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Samaa mieltä. Kolmekymmentä ei todellakaan ole niin vanha. Viime aikoina on ollut juttuja kuusikymppisistä, jotka menevät naimisiin:) Hääsuunnittelu tietysit on näin vanhemmalla iällä hieman rauhoittunut, mutta juhlien järjestämisessä on varmaan kertynyt kokemusta sen verran että hääjuhlista voi tehdä vierailekin nautittavan:)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Meillä sekä minä että sulhanen jo 36-vuotiaita ja täytyy myöntää että itse vähän mietin että voiko sitä nyt valkoista pukua laittaa jne. Mies on sitä mieltä että totta kai voi, vähitellen alkaa oma mielipiteenkin muuttua. Pääasia lienee kuitenkin että jokainen saa juuri itselleen sopivat häät. Eihän kaikki halua niitä perinteisiä "valkoisia häitä" vaikka olisi nuorempikin pariskunta.

Link to comment
Share on other sites

Kolkyt on uus kakskyt, vai miten se menikään! :D

 

Juuri näin! :D Ollaan oltu sulhon kanssa yhdessä nyt 6 vuotta ja lähinnä taloudellisista syistä ei olla menty aikasemmin naimisiin. Tai no, ei mua kyllä kosittukaan virallisesti ku vasta vuosi sitten... ;) Kun mennään ensi vuonna naimisiin, olen 31-vuotias. Täytyy sanoa, että en tunne oloani sen erilaisemmaksi kuin 25-vuotiaana. 6 vuotta sinne tai tänne. Oltaisiin me kai voitu mennä naimisiin jo muutama vuosi sitten (jos oltais säästetty ihan hulluna), jolloin olisin ollut vielä kahdellakymmenellä, mutta tällä ei ole minkäänlaista vaikutusta meidän häihin. Nämä häät, joita nyt suunnitellaan, olisivat varmasti olleet samanlaiset muutama vuosi sitten. Meidän näköiset.

 

Ja vielä tuohon lainaukseen palatakseni, ihmiset menevät nykyään myöhemmin naimisiin ja hankkivat myöhemmin lapsia kuin aiemmin. Kyllä kaikki mun kaverit on menny just siinä kolmenkympin molemmin puolin naimisiin. 22-vuotias morsian on mun lähipiirissä harvinaisuus.

Link to comment
Share on other sites

Me ollaan suunniteltu isoja sukulaishäitä, mutta viime viikonloppuna oltiin kavereiden häissä jotka oli intiimit pikku häät ja aloin vähän miettiin. Eräs mikä häissä on pelottanut on se että saadaanko tarpeeksi kerättyä rahaa niiden järjestämistä varten ja hui kauhea kun se vieras määrä paisuu kun halutaan sukulaiset ja kaverit paikalle. No nyt mä aloin miettiin että oisko vähän ihanaa jos pitäskin sellaset häät että paikalle kutsus perheen ja sitten kaason ja bestmanin perheineen (näin saisin oman bestiksen myös paikalle). Käytäs kirkossa ja sitten mentäs syömään pitkän kaavan mukaan johonkin tunnelmalliseen kellariin ja se tila ois vaan varattu meille. Sen jälkeen siirryttäs bilettään kavereitten kanssa meille tärkeeseen paikkaan jonne siis kutsuttas meidän kavereita reippaammastikin paikan päälle. Hääyö voitas nukkua sitten siellä ilman sen kummempia ja vaikka varata seuraavaksi päiväksi / yöksi hotelli luksusjutuin. Tulis kuitenkin edullisemmaksi kaikkinensa kuin vajaan 150 hengen juhlat kaikkinensa... Ja jos rehellisiä ollaan niin suunnitelmat pitää häät kahden vuoden päästä tuntuu niin pitkältä ajalta että tälä intiimimmällä konseptilla voitas mennä naimisiin vaikka jo ens vuonna jos siltä tuntus...  

Link to comment
Share on other sites

Meillä sekä minä että sulhanen jo 36-vuotiaita ja täytyy myöntää että itse vähän mietin että voiko sitä nyt valkoista pukua laittaa jne. Mies on sitä mieltä että totta kai voi, vähitellen alkaa oma mielipiteenkin muuttua. Pääasia lienee kuitenkin että jokainen saa juuri itselleen sopivat häät. Eihän kaikki halua niitä perinteisiä "valkoisia häitä" vaikka olisi nuorempikin pariskunta.

 

Voi laittaa. :D Testattu on. :grin:

 

terv. nimim. "38vee."

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...