Iis@

Kirkkoon liittyminen häiden takia

388 viestiä aiheessa

Tunnen monia, jotka ovat tehneet niin, että ovat avioituneet esim. edellisenä päivänä maistraatissa ja pitäneet sitten hääpäivänä kirkossa avioliiton siunaamisen, joka ei seremoniana juuri eroa vihkimisestä. Eli jos ei halua liittyä kirkkoon mutta haluaa kirkkohäät, voi pyytää kirkolta avioliiton siunaamista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mäkin olen Napalm samaa mieltä kanssasi kirkon jäsenyydestä, mutta en missään tapauksessa lähde painostamaan sulhasta siitä eroamaan, vaikka ajattelen näin ja tiedän ettei hänen motiivit "ole oikeat" kirkon jäsenyydelle. Sen asian kanssa hän painikoot itse.

Ja tuosta moraalin poikkeamisesta esim. kristityn kirkon opeista. Eiköhän se kirkkokunta ole ehtinyt kaiken hyvän ihmisestä kirjaansa kirjoittaa omanaan, eli moraalimme on loppujen lopuksi aika samaa kuin Raamatussa esiintyvät käskyt ohjeistavat. Ihminen on ollut moraalinen ennen kristinuskoakin, mutta joku keksi kirjailla ihmisen tahdon toimia omantunnon mukaan.

Muokattu: , käyttäjä: lokakuunmorsian

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miekin tahdon oman pulikkani sotkea joukkoon :) Siis mie kuulun kirkkoon ja tahtoisin et meidät vihittäisi ortodoksi menoin, mutta sulho ei kuulu kirkkoon, mutta en ole häntä pakottamassa liittymäänkään, sillä ei se ole minun tehtäväni. Minulle on tärkeää, että saan edes siunauksen meidän liitolle :) Hienoahan tietysti olisi, että saataisiin koko vihkiminen, mutta minulle riittää mainiosti myös siunaus, sillä en halua pakottaa sulhoani mihinkään, mikä sotii hänen omaa elämänkatsomustaan vastaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

yksi kirkkoon liittynyt ilmoittautuu! :D joskus olen kyllä kirkkoon kuulunut, mutta en ole rippikoulua käynyt. Nyt aikuisiällä liityin takaisin kirkkoon ja kävin aikuisriparin että saadaan kirkkohäät. Itse olen aina halunnut kirkkohäät ja ollut niissä ajatuksissa, että "sitten kun menen naimisiin niin käyn rippikoulun". Monimutkainen syy sille miksi en aikoinani käynyt, mutta sanotaanko näin että siihen "soppaan" liittyy vanhempien avioero ja vanhemmat vielä eriuskontokuntien edustajia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ukko-kulta liittyi kirkkoon, että minä saan kirkkohäät. :) Kauanko teillä muilla on kestänyt siinä, että virallisesti olette kuuluneet kirkkoon ilmoituksen teon jälkeen? Toisin sanoen kauanko hakemuksen käsittelyssä kesti? Ukko-kulta on kastettu ja konfirmoitu joten niistä hommista ei tule onneksi päänvaivaa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

minä en häiden takia kirkkoon liittynyt. littyin 15 vuotiaana, minut kastettiin vasta silloin ja konfirmoitiin n. viikko sen jälkeen. liityin kirkkoon siihen aikaan ihan puhtaasta mielenkiinnosta, koska en ollut koskaan kunnolla päässyt tutustumaan minkäänkaltaiseen uskontoon :girl_haha: muutamiin tähän mennessä tutustunut ja näin länsimaissa.. lähes kaikki samaa, muutamat pikkujutut eroaa ainoastaan.

sulho nyt pysyttelee kirkossa enää vain noiden häiden takia :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ukko-kulta liittyi kirkkoon, että minä saan kirkkohäät. :) Kauanko teillä muilla on kestänyt siinä, että virallisesti olette kuuluneet kirkkoon ilmoituksen teon jälkeen? Toisin sanoen kauanko hakemuksen käsittelyssä kesti? Ukko-kulta on kastettu ja konfirmoitu joten niistä hommista ei tule onneksi päänvaivaa. :)

sanoisin/arvioisin, että siinä menee n. 1-2 viikkoa, ne käsitellään siellä kirkkoherranvirastoissa aika nopsaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos arviosta GladSaraMaria! :) Eihän tässä mikään kiire ole. Esteetkin ehtii tutkia vielä vaikka elokuun puolessa välissä. Olen vain malttamaton luonne. :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen yhden kirkkoon häiden takia liittyneen naisen kummitäti. Ja erosin itse tuossa talvella kirkosta. En nyt suinkaan pelkästään sen takia, että ei tarvitse kirkossa naimisiin mennä, mutta olihan sekin yksi ajatus muiden joukossa. Eli ei ole sitten mitään ihmettelyjä, kun en halua mihinkään juhliini kristillistä "tilpehööriä". Siis tiedän, että eihän sitä olisi tarvinnut siunaustakaan ottaa (mies ei siis kuulu kirkkoon, mutta hänelle siunaukset olisivat olleet ok), mutta olisihan siitä tullut kyselyjä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Komppailen Napalmia.

Kirkosta eronneena en yllättäen takaisin liittyisi mistään syystä. Jokainen toki tekee omat valintansa mutta miun on vaikeeta ymmärtää naimisiinmenon tai kummeuden takia kirkkoon liittymistä. Siis jos ko. henkilö ei ole pätkääkään kristitty. Onhan se tosi ihanasti tehty omalle kumppanille, että liittyy häiden ajaksi jos se on toiselle tärkeää mutta itse en näin toimisi. Enkä varsinkaan sukulaisia miellyttääkseni. Mutta kuten sanottu, kukin tavallaan.

Edit: lisättäköön vielä, että en suostuisi liittymään siitäkään syystä, että miusta se olisi todella pilkallista toisten uskontoa kohtaan.

Muokattu: , käyttäjä: SisterRay

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Ymmärrän teidän kaikkien kannan siitä, että ei liittyisi kirkkoon vihkimisen tai minkään syyn takia. Ja se on tosi ok!

Minä taas en uskonnollisen vakaumukseni vuoksi suostu tulemaan "naitua" siviilivihkimyksellä. Onneksi miehellä ei ole kirkkohäitä mitään vastaan ja eroaa varmasti kirkosta sitten joskus häiden jälkeen. En siitä kyllä tykkää, mutta se on hänen oma päätöksensä enkä sellaisiin edes halua puuttua. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen rippikoulun jälkeen eronnut kirkosta, sillä silloin tuntui tekopyhältä kuulua kirkkoon, kun en tosiaan kaikkia kirkon virallisia näkemyksiä allekirjoita. Nyt kuitenkin liityin kirkkoon siitä syystä, että vaikka kuuluukin johonkin instituutioon jokaisella on saman kirkonkin sisällä kuitenkin erilaiset, omat näkemykset. Uskontohan on yksityinen asia. Arvostan perinteitä ja kirkon näkemystä miehen ja naisen välisestä avioliitosta, joten avioliittoni haluan pyhittää kirkossa! Niinpä liityin kirkkoon uudestaan.

Hieno juttu, muuten ensimmäinen naispiispa. Jospa nyt muuttuisi jotkin asiat kirkossa, jotka eivät suurimman osan näkemyksiä edusta...

Niin, enkä näillä näkymin aio erota enää kirkosta... ja ilmoittauduin seurakunnan vapaaehtoiseksi:)

Muokattu: , käyttäjä: nonnu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samoilla linjoilla Napalmin ja SisterRayn kanssa. En kuulu kirkkoon, eikä miehenikään. Erosin tämän vuoden puolella ja naimisiinmeno oli sitä ennen tiedossa. Mieheni olisi suostunut kirkolliseen vihkimiseen vuokseni, mutta ei missään nimessä olisi sitä varten kirkkoon liittynyt. Mutta nyt ei tällaista ongelmaa ole, odotan innoissani juhlapaikalla tapahtuvaa siviilivihkimistä!

Olen vähän samoilla linjoilla kirkon/uskon kanssa. Se on otettava kaikki tai ei mitään. Ja toistan kuten muutkin, se on vain MINUN mielipide.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse toivoisin, että kirkko ottaisi jonkinlaiset toimenpiteet käyttöön sitä varten, etteivät ihmiset liity jäseniksi pelkkien häiden vuoksi, vain erotakseen heti häiden jälkeen kirkosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Siinä on vain se ongelma, että kuinka todentaa jonkun liittyneen vain häiden takia kirkkoon?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä tilanne on se, että minä kuuluun kirkkoon mutta mies ei. Tämä on meille molemmille toinen kerta ja molemmat menivät ensimmäisellä kerralla kirkossa naimisiin. Mies liittyi kirkkoon morsiammen takia, sillä hän halusi ehdottomasti kirkkohäät ja "oikean" vihkimisen. Minulle asia ei ole niin tärkeä, joten meille tulee siviilivihkiminen vihkipaikalla. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen aina halunnut kirkkohäät, joten mieheni liittyi sitten (takaisin) kirkkoon häitä varten. Kiitos hänen, unelmani toteutuu!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole koskaan kirkkoon kuulunutkaan, ja olisi omituista, jos nyt häiden takia liittyisin - en näe siinä mitään tolkkua.

Mies nieleskellen suostuu maistraattiin vihille, ja minä taasen nieleskellen siunattavaksi alttarille. Näin siis alustava suunnitelma ensi kesäksi. Molemmille jotain :)

Olin alkuun myös lapsiemme kastamista vastaan, mutta mies ehdottomasti halusi näin tehtävän. Pääsin oikeastaan vähemmällä, kun myönnyin. Mua vaan suunnattomasti ihmetyttää, miksi joku pitää väkisin naittaa kirkon kanssa yhteen vasten tahtoaan, mutta pääsevätpä sitten joskus siitä piinasta jos itse niin tahtovat. Miehen suku ei ole mikään hihhulisuku, mutta ihmettelen aina kovin miksi intoilevat tämmösistä kirkollisista menoista...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me taas kuulumme molemmat kirkkoon ja halusimme ehdottomasti

kirkollisen vihkimisen ei puhettakaan maistraatista.

Meille avioliitto ja nimenomaan kristillinen on ainoa oikea vaihtoehto.

Ei ole mielestäni järkevää liittyä vain häiden takia kirkkoon. Jos ei kerran

usko koko kristilliseen avioliittoon, miksi menee kirkkoon solmimaan sen?

Jos kunnioittaa omaa ja toisten vakaumusta ei kukaan liity vain häiden vuoksi kirkkoon. Toki jokainen tekee tyylillään...

Syytähän tässä tietysti voi vierittää myös luterilaisen kirkon niskaan josta valtionkirkkona on tullut oikea kansankoti, mihin ihmiset voi tulla ja mennä miten lystää joten turha kai tässä on valittaa.

Mutta tosiaan älkää vetäkö palkokasvia nenuun, miun mielipiteitä en siis arvostele muita, jos kerran luterilainen kirkko on tämmöisen toiminnan mahdollistanut en minä sille mitään mahda paitsi vaihtamalla seurakuntaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en ole koskaan kirkkoon kuulunut ja omalla kohdalla tosi vääräks kokisin kirkkoon liittymisen viralliseksi kummiksi pääsyn tai vihkimisen takia. Jos lapsia olisi, en heidän kirkkoon liittämistä myöskään hyväksyisi. Mitään mulla ei ole siunausta vastaan ja meillä on avioliiton siunaus maistraatissa käyntiä seuraavana päivänä. Onneksi tähän on vallan tyytyväinen mieskin ja anopilta vaikkei kysellä niin oli ilahtunut että edes avioliiton siunaus tulee.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä kuulun kirkkoon ja lapseni on kastettu kirkossa. Mieheni ei kuulu kirkkoon ja hänen lapsensa on kirkosta erotettu viime vuoden puolella muistaakseni, koska kumpikaan lasten vanhemmista ei kuulu kirkkoon.

Menemme maistraatissa naimisiin, eikä meille todellakaan tule avioliiton siunaamista, se olisi jo kirkon häpäisyä, niin kirkkovastainen mieheni on. Eikä tulisi edes mieleen että mies uudelleen liittyisi kirkkoon (on siis kuitenkin kuulunut kirkkoon ja käynyt rippikoulun) meidän häiden takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me taas kuulumme molemmat kirkkoon ja halusimme ehdottomasti

kirkollisen vihkimisen ei puhettakaan maistraatista.

Meille avioliitto ja nimenomaan kristillinen on ainoa oikea vaihtoehto.

Ei ole mielestäni järkevää liittyä vain häiden takia kirkkoon. Jos ei kerran

usko koko kristilliseen avioliittoon, miksi menee kirkkoon solmimaan sen?

Jos kunnioittaa omaa ja toisten vakaumusta ei kukaan liity vain häiden vuoksi kirkkoon. Toki jokainen tekee tyylillään...

Syytähän tässä tietysti voi vierittää myös luterilaisen kirkon niskaan josta valtionkirkkona on tullut oikea kansankoti, mihin ihmiset voi tulla ja mennä miten lystää joten turha kai tässä on valittaa.

Mutta tosiaan älkää vetäkö palkokasvia nenuun, miun mielipiteitä en siis arvostele muita, jos kerran luterilainen kirkko on tämmöisen toiminnan mahdollistanut en minä sille mitään mahda paitsi vaihtamalla seurakuntaa.

Mä oon samoilla linjoilla tässä asiassa. En todellakaan ymmärrä enkä hyväksy sitä, jos joku liittyy kirkkoon häiden takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidät, sitten joskus kun se päivä koittaa, vihitään kirkossa. Kuulumme molemmat kirkkoon, itse olen uskovainen ja avomieheni tapa-sellainen. Hänellä ei ole kuulemma ikinä käynyt mielessäkään erota kirkosta, mutta minkäänlaista vakaumusta ei löydy, eikä hän edes halua uskonasioita ajatella. Samapa tuo. Itselleni on tärkeää nimenomaan se, että sanomme tahdon Jumalan kasvojen edessä. Ja se, että yhdessä rukoillaan liitolle Jumalan siunausta.

Mielestäni on täysin asiatonta matkustaa pummilla tässä asiassa. Liittyä kirkkoon kirkkohäiden takia ja erota sitten? Ette voi olla tosissanne. Kuten täälläkin on sanottu, ymmärrän (ja mielestäni on upeaa) jos liittyy kirkkoon sen takia, että asia on puolisolle tärkeä. Itse olisin otettu (jos siis puolisoni ei kuuluisi kirkkoon), jos hän liittyisi takiani. Jos hänelle uskonasiat olisivat todella vastenmielisiä ja hän olisi ääriateisti, en todennäköisesti edes pystyisi hänen kanssaan yhteistä elämää ajattelemaan :rolleyes: Anyways, kirkkohäiden haluaminen vain sen takia, että se on upeaa ja juhlallista ja sen takia liitytään kirkkoon ja samantien erotaan. Minkä takia minä maksaisin teidän vihkitoimituksenne? Pistää vihaksi tuollainen. Itse maksan kirkollisveroa työssäkäyvänä opiskelijana ja en ole ikinä edes ajatellut sitä minään menoeränä vaan itsestäänselvänä. Palveluista pitää maksaa.

En ole itseasiassa edes ajatellut, että ihmiset oikeasti tekevät tuolla tavalla, että liittyvät kirkkoon ja samantien eroavat. No, maailma on kaikenlaisia tapauksia pullollaan :huh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään