Lehma

Onko toista kertaa avioituvia?

195 viestiä aiheessa

Ilmoittaudun kolmannelle kierrokselle...mitään en kadu, saati häpeä mitä olen tehnyt.

Rakkaudesta olen vihillä käynyt aikaisemmilla kerroilla, aina kaikki ei todellakaan mene niinkuin sitä toivoisi ja odottaisi.

Ensimmäisellä kerralla olin nuori, vastavalmistunut ja rakastunut. Seurustelimme kolme vuotta. Häät pidimme ihan pienessä perhepiirissä, neljä vuotta myöhemmin jäin leskeksi pienen lapseni kanssa. Pojan kanssa olimme seitsemän vuotta kahden, kunnes kunnon aikuisella iällä rakastuin ja menin naimisiin kolmen kuukauden kuluttua tapaamisestamme. Häät olivat ihanat, vaikka sulhanen olikin umpihumalassa loppuillasta... Kaksi suloista tyttöä ja 12 vuotta liittoa kesti, kunnes ymmärsin, että en jaksa enempää. Onneksi meillä ei ollut väkivaltaa eikä rahaongelmia, mutta jatkuva, vuosien eristäytyminen muista ihmisistä kävi raskaaksi. Ketään ei voinut kutsua kylään viikonloppuisin, koska aviomies viihtyi autotallissa kaljojensa kanssa. Kaikesta huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä keskinämme.

Nyt on kulunut kolme vuotta erostani, ja ensi keväänä menen vihille oman rakkaani kanssa, joka on hyvinkin erilainen kuin ex- mieheni. Hänelle häät ovat ensimmäiset ja minä aluksi vastustelin häiden viettoa. Häävalmistelut ovat kuitenkin vauhdilla käynnissä. Häistä tulee meidän häät, yhteisiä tuttuja, ystäviä sekä molempien sukulaisia. Omat lapseni morsiustyttöinä ja poika bestmanin paikalla. Pitopalvelu ja bändi on tilattuna, kutsut ja ohjelman teimme yhdessä. Kaikki on valmiina hääpäiväämme varten..

On ihanaa olla onnellinen ! En halua piilotella onneani ja sitä, että näin aikuisella iällä olen saanut tuntea valtavan ilon ja rakkauden löytäessäni vierelleni mies, joka on aikuinen, aito rakastava ihminen.

Muut ajatelkoon avioitumisestani tai häistäni mitä tahtovat, minä elän omaa elämääni ja nautin siitä.

Muokattu: , käyttäjä: Catharina

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös toista kertaa naimisiin meneviä.

Ensimmäisellä kerralla menin naimisiin nuoruudenrakkauteni kanssa. Yhteiselo ei kuitenkaan onnistunut ja liitto päättyi eroon jo muutaman vuoden kuluttua. Elin yksin lasteni kanssa monta vuotta, kunnes muutama vuosi sitten kohtasin aivan ihanan miehen ja nyt merkkipäivän kunniaksi meidät vihitään loppukuusta.

Ensimmäiset hääni olivat tyttären kastetilaisuuden yhteydessä ja nämä toiset ovat vielä pienemmät. Meidät vihitään kauniissa kappelissa ystäväpariskunnan ollessa todistajina ja menemme syömään heidän ja lastemme kanssa. Seuraavana päivänä lähdemme häämatkalle ja kotiuduttuamme kahvitamme lähisukulaiset kotonamme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Myös minä olen aikeissa avioitua toisen kerran, tuleva mieheni sitä vastoin on avioliiton saralla kovin kokematon... :girl_in_love:

Muokattu: , käyttäjä: Shiraz

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Myös minä olen aikeissa avioitua toisen kerran, tuleva mieheni sitä vastoin on avioliiton saralla kovin kokematon... :girl_in_love:

Ihanasti sanottu miehestäsi! Onpa sitten siis hyvä, että sinulla on kokemusta häistä ja avioelämästä. Miekin alan käyttämään tätä ilmaisua! :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jep, täälläkin menossa toista kertaa naimisiin. Exän kanssa olimme 9,5 vuotta yhdessä, josta naimisissa 3,5 vuotta. Hän on jo tahollaan uudelleen naimisissa ja uusperheen onnellinen isä.

Tuleva aviomieheni ei ole ollut ennen naimisissa, eikä hänellä ole hinkua kirkkohäihin yms. touhuun. Olimme jo ennen kosimista puhuneet että maistraatti on meille hyvä vaihtoehto ja kestitään kavereita sitten jossain vaiheessa. Nyt on romanttisen kosinnan jälkeen maistraatissa päivä sovittuna ja tarkoitus käydä vanhempien kanssa syömässä samana / seuraavana päivänä.

Päivä prinsessana oli toki ihana, mutta ei minullakaan ole intoa järjestää toisia "kunnon" häitä. Tämä matala profiili sopii meille paremmin. :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täältä ilmoittautuu eräs toisen kerran TAHDON sanova naikkonen. Päivämäärää ei olla vielä päätetty, mutta ensi vuodesta on puhe ollut. Molemmille tämä on toinen kerta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen menossa ensimmäistä kertaa naimisiin, mutta sulhanen on toisella kierroksella. Hänellä on takanaan vuoden kestänyt katastrofiavioliitto, ja erosta tulee olemaan häiden aikaan kolme vuotta. Olen ihan pakkomielteinen siitä että MIKÄÄN ei saa muistuttaa edellisistä häistä. En halua että sulhasen vieraat saavat mitään takaumia ja alkavat mietiskelemään kauankohan tämäkin kestää..

Olemme kumpikin 100% varmoja, että tämä kestää ja olemme tarkoitettuja toisillemme, joten tiedän että muulla ei ole väliä. Sulhon "harharetki" ärsyttää minua välillä siksi niin paljon että tunsimme myös ennen hänen ensimmäistä liittoaan, mutta onneton vain valitsi niin väärin kuin ihminen voi.. :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla takana reilu vuoden mittainen liitto jossa tehtiin kaikki virheet. Vahingosta viisastuneena otan rauhallisemmin ja tahdon uuden kullan kanssa sitten joskus parin-kolmen vuoden päästä.

Sitten lähempänä katsotaan millaiset kekkerit ja milloin laitetaan pystyyn. Hyvä ruoka, kaikki läheiset... Eipä siihen paljoa tarvi lisätä.

Muoks. Häät peruuntui ja ero tuli. Shit happens.

Muokattu: , käyttäjä: Rhonda_Tyger

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös toisella kierroksella. Kumpikin on ollut naimisissa jo kertaalleen, joten antaas katsoa, tuleeko edes mitään kaksistaan maistraattiin menoa kummempaa. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mies menee toista kertaa vihille, minä ensimmäistä vaikka ikää on pian 44. Takana kuitenkin minulla 2 pitempää suhdetta, joista kummastakin lapsi. Miehellä myös edellisestä liitosta 2 lasta eli meillä 4 yhteensä. Maistraattiin mennään kahdestaan ja illalla järkätään meidän näköiset bileet lähimmille ystäville. Sukulaisten kanssa juhlitaan kun tavataan, asuvat niin kaukana kummallakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen toista kertaa menossa ja tuolla toisessa ketjussa sanoinkin, että nyt haluat ne kunnon isot häät! Eli minulla ollut ensimmäiset häät pienet, ilman kirkkoa ym.. nyt haluan että isäpuoleni saattaa minut alttarille, haluan kunnon hääpuvun ja kaikki vermeet, haluan siis päiväni prinsessana! ;) vaikka minulla ja tulevalla miehelläni on lapsia kummallakin ym, mutta nyt haluamme juhlia isosti.. miehelleni siis ensimmäinen kerta ja haluan että hän saa myös nauttia kunnolla miettimättä ensimmäisiä häitäni :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Molemmilla toinen kerta elokuussa tänä vuonna :) Molemmilla oli ekalla kerralla isot häät kaikkine lisukkeineen, joten tällä kertaan juhlistetaan kaksin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minulla toinen kierros menossa, mies on ensikertalainen. Molemmat halutaan hoitaa asia matalalla profiililla onneksi, missään tapauksessa en olisi suostunut mihinkään suuriin juhliin ja hössötykseen. Muutenkaan en ole mikään juhlatyyppi ja näin kertaalleen avioituneena ja eronneena tuntisin oloni todella kiusaantuneeksi jos tästä uudesta avioitumisesta olisi vielä tehty suuri numero.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen ollut naimisissa kerran, häät oli 5 vuotta sitten ja piakkoin sen jälkeen alkoi eroon johtavat askelmat. Juhlat oli melko pienet (oisko jotain 50-70 vierasta, ei paljoa muista eikä kiinnostakaan...) ja halvalla kasaan kyhätyt, kaikessa vähän tingittiin vaikka puvut ja kampaukset oli ja pitopalvelut kaikki. Jotenkin en ollut tyytyväinen, liekö syynä ollut myöskin mies joka ei ollutkaan se oikea ;) Kai sitä vaan tahto naimisiin kun muutkin meni... :P

Nyt on oikea mies vierellä ja ehkäpä joku päivä vielä menemme naimisiin, kihloissa olemme jo <3 Mies ei ole ollut aiemmin naimisissa ja haluaisi kunnon häät. Kyllä minulle kunnon häät sopii, mutta mietin että ketä sinne sitten kutsutaan? Minulla on muutenkin pieni suku ja kaikkia en niistäkään halua kutsua... Mietin, että mitä muut ajattelee kun menen "taas" naimisiin. Mutta tää on mun elämä, miks tyytyä p***aan kun tarjolla on täydellistä ;) Ystäväpiiri on hieman muuttunut, onneks...

Ja juu, onhan sitä tullut katseltua pukuja ja kampauksiakin... ;) Vuotta, saati päivää ei ole suunniteltu vaikkakin puhuttu ollaan että sitten joskus... :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toista kertaa avioituvat täälläkin.. Mun ekat "häät" oli yllätyshäät ja paikalla oli vain molempien vanhemmat. Vihkiminen tapahtu perinnekylässä, silloin pukuna punavalkoinen puku. Mitään varsinaista häämatkaa ei tehty. Miehellä oli isot häät ekalla kertaa. Vuoden päästä kun meidän häitä vietetään, tulee vieraita n.30 ja ei tuu ihan täysvalkoista pukua. Kirkossa vihitään ja häämatkalle lähdetään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Edit.

Muokattu: , käyttäjä: Magie

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toisen kerran naimisiin, kyllä vaan! Ensimmäisen avioliiton ja seuraavan kihlauksen väliin jäi huikeat 2,5 vuotta. Eronneet ja erokriisin läpikäyneet muistaa varmaan ne tunteet siitä, että omia ensimmäisiä häitä ei juuri pysty edes miettimään eron partaalla, hävettää ja v*tuttaa kun miettiikin kaikenmaailman kakunpolkaisujua ja muuta romantiikkahömppää jonka piti johta ikiaikaiseen onneen. (Siis kenellä nyt on ollut ns. kunnon häät....) Sitten yllättävän äkkiä ne häät muuttuukin hauskaksi, vähän haikeaksikin, muistoksi. Hääkuvia on ihan jännä katsoa; millaista se oli, mitä ajattelin, kuka olin. Tuskin kukaan juuri sillä hetkellä kun sitä eropaperia allekirjoittaa, miettii, että "sulhanen tänne, haluan uudestaan naimisiin!" Minä tosin sanoin melko pian eron jälkeen, että ehdottomasti uudestaan, en jää tähän rypemään. On pakko olla parempaa tulossa, virheistä opitaan ja nokka kohti tuulta; minunlainen nainen ei jää eronneeksi ja naimattomaksi!

Ja sittenpä elämään asteli varsin pian nykyinen ja kuuden viikon jälkeen tuntemisen jälkeen mies kosi minua! Tähän kohtaan voisin lainata sitä kulahtanutta klisettä siitä oikeasta... No niin se vaan meni :-X Ja sitten häitä suunnittelemaan, taas :girl_sigh: Minulle ei niin väliä, mutta annetaan miehelle ja kavereille juhlat. Olen toki innoissani, ei sillä! Minulla ei ole mitään periaatteita, elämä on opettanut luopumaan turhista sellaisista, mutta olosuhteiden pakosta toisista häistä tulee erilaiset kuin ensimmäisistä. Voisin kyllä aivan hyvin käyttää vaikka huntua.

Ero kasvatti sen verran, että sitä oppi vähät välittämään ihmisten mielipiteistä. En ole edes ajatellut, että kenelläkään olisi mitään tätä avioliittoa tai häitä vastaan. Ihan sama! Elämä kuljettelee, ei auta kuin mennä mukana ja yrittää löytää oma itsensä; tehdä oikeita ratkaisuja ja oppia virheistään; säilyttää ilo ja tietynlainen naivius. Kaikki tietää, että on väärin tappaa, mutta se on vain mielipide, että olisi väärin vaikka viettää niitä prinsessakirkkohäitä viisi kertaa elämässään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä myös ilmoittautuu toisen kerran tahtova =) Vaikka olemme mieheni kanssa molemmat alle kolmekymppisiä, tämä on molemmille toinen kerta. Itse olen jo saanut suurehkot kirkkohäät, miehellä oli ollut pienet lähipiirin häät. Hän on satalasissa suunnitteluissa mukana ja itsellä harjoitus tehnyt mestarin :girl_haha: Ja mikä tietysti tärkeintä, molemmat uskovat, että tämä avioliitto on "se oikea".

Naimisiin mennään ensi kesänä. Nyt ei mennä kirkkoon, vaan järjestetään mukavat juhlat ja pappi paikalle. Hieman tietysti mietityttää ihmisten mielipiteet ja se, tölväiseekö joku jotakin juhlissa, mutta niistä on varmaan turha välittää. Läheiset ovat onneksi ottaneet asian hyvin ja he ovat onnellisia puolestamme.

Onnea kaikille muillekin toista kertaa avioituville!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen tainnut vastata tähän ketjuun jo ennenkin...

Mut nyt on esteettömyystutkinta päällänsä, et kyllä täs tahton KOLMATTA kertaa :-X

Se on TAHDON asia kirjaimellisesti :hysteric:

Miehelleni ensimmäinen!

Mä mitään kaasoja tarvi.. tai olishan se kiva.. mut joo kyllähän täs jo yksinkin taas pärjää :girl_blum:

Muokattu: , käyttäjä: Sessu

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulle toinen kerta, miehelle ensimmäinen.

Naimisiin salaa NYC:ssä Maaliskuussa ja pienet juhlat kesällä Suomessa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Miehelle eka kerta, mutta mulle toinen kerta elokuussa 2012. Mulla on kokemusta 300 hengen kirkkohäistä ja tällä kertaa hieman pienemmät häät, mutta suht isot kuitenki (120henkee) että kaikki ystävät mahtuvat mukaan.

Mulle kävis vaikka maistraattikin, mutta ihanaa kuitenkin juhlia isosti ystävien kanssa kun oon löytänyt vihdoin SEN OIKEAN. :-X Eksän kanssa olin yhdessä 16-vuotiaasta asti ja jotenki häät v. 2005 vaan oli luonnollinen jatkumo sen kummemmin ajattelematta. Kuinka naivi silloin olikaan. Nyt vasta tajuaa mitä oikea rakkaus ja luottamus on. :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eksän kanssa olin yhdessä 16-vuotiaasta asti ja jotenki häät v. 2005 vaan oli luonnollinen jatkumo sen kummemmin ajattelematta. Kuinka naivi silloin olikaan. Nyt vasta tajuaa mitä oikea rakkaus ja luottamus on. :-X

Niin samanlaista minunkin kohdallani.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Toiselle kierrokselle menossa, miehelle ensimmäinen... Ekan kerran avioiduin v.-05, ja nyt ois alkuvuodesta tulossa häät... :girl_sigh:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt sitä Tygeriäkin viedään ja lujaa.

Tosiaan 2006 avioiduin aikaisemmin ja se liitto (from hell) kesti reilu vuoden. Nyt vanhempana ja huomattavasti viisaampana, sekä oman arvoni tuntien olen löytänyt ihmisen jonka kanssa on hyvä olla. Toki nopeasti ollaan edetty, mutta toisaalta, kun se kolahtaa niin se kolahtaa. Suureen päivään on vielä tosin aikaa ja hyvä niin, saadaan säästettyä rahaa, kun on talon remppaa ja mun lakkiaiset ym.

Inssi halusi kesähäät ja tuo 13. sattui meidän huumorille sopivasti olemaan perjantai. Eli maistraatissa käydään, kun Inssi ei kuulu kirkkoon. Minä kuitenkin halusin avioliiton siunaamisen seuraavalle päivälle ja sitten juhlitaan läheisten kanssa. Eilen valittiin meille kirkko ja marssit, ihan sattumalta tosin. No, onpahan nyt nekin sitten päätetty. Koitan mukamas keskittyä ensin talon remppaan ja opintojen loppukiriin, mutta varmasti tulen täällä roikkumaan ja hössäämään, kun olen niin innoissani tästä kaikesta. Vielä kesällä en uskonut ensinkään että pariudun kenenkään kanssa ja suunnittelin tulevaisuuttani yksin, mutta kuinkas kävikään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä mennään ja toista kertaa naimisiin vuonna 2012 :flirt: Ensimmäinen avioliitto kariutui ja löysin melkein heti nykyisen kumppanini.

Ensimmäisen kerran avioiduin 2009 ja se kesti vuoden, joka oli täyttä helvettiä henkisen väkivallan takia. Nyt oikea kumppani vierellä tiedän, millaista elämä voi olla onnellisena ja tiedän tekeväni oikean valinnan. Ja voin sanoa ensimmäisestä kerrasta viisastuneempana tietäväni mitä nyt haluan ja kumppaniltani "vaadin".

Nyt onnellisesti kihloihin menossa, raskauden alkuvaiheilla ja häitä odotellessa! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään