Jump to content
Naimisiin.info

Onko toista kertaa avioituvia?


Lehma

Recommended Posts

  • 1 month later...

No toista kierrosta itsekin menossa..

Ensimmäinen avioliitto alkoi huonosti ja päättyi ikävästi. Viikkoa ennen häitä olisin vielä halunnut perua koko kemut. Kutsut oli tietenkin jo aikoja sitten lähetetty ja kaikki valmista, eipä siinä auttanut kuin hymy naamalla mennä kohti alttaria.

Hääpäivästä en muista juurikaan mitään. Olin ollut parissa leikkauksessa ennen häitä ja lääkitys niin sanotusti kohdallaan. Yhdeksän jälkeen oli pakko päästä nukkumaan kun lääkkeet vei voiton. Häävieraat jäivät juhlimaan, tosin vaikka toisin oli sovittu niin ravintola oli vienyt boolin pois meidän lähdettyä joka varmaan hieman latisti tunnelmaa.

Ei olisi pitänyt mennä silloin naimisiin, tiedän. Vaikea se on rakentaa avioliittoa ihmisen kanssa jota ei rakasta tavalla jolla aviomiestä tulisi rakastaa. Minä olin rakastunut toiseen koko ajan. Ja sen ihmisen kanssa olen nyt menossa naimisiin :-X

Olisin halunnut naimisiin maistraatissa, jäänyt hieman sellainen kammo ensimmäisistä juhlista, tai lähinnä siitä tunteesta. Mies on vaan menossa nyt ensimmäistä kertaa naimisiin ja haluaa juhlia sitä, sanoi että kun on niin kaunis morsian niin haluaisi taluttaa ihan alttarille asti. :flirt:

En halua viedä toiselta unelmaa vain siksi että olen itse tehnyt vääriä valintoja. On tietysti paljon sellaisia asioita jotka ahdistaa; monet eivät tiedä minun menneisyydestä, joten herättääkö se ihmetystä jos kävelen alttarille yksin ( tuntuu ironiselta että isäpuoli luovuttaa minut toistamiseen )?, haluaisin hunnun jota ei ensimmäisellä kerralla ollut, polttareita on myös vähän hölmö pitää kun ne on tavallaan jo kerran ollut ( tosin ei niissä pahemmin kehuttavaa ollut, ja hauskaa en pystynyt pitämään johtuen lääkkeistä ), häälahja? minun perhe on sellaisen jo kerran antanut..

Minä olen kuitenkin nyt menossa naimisiin ihmisen kanssa jota olen rakastanut monen monta vuotta. Ei ole ollut helppo päästä tähän asetelmaan missä nyt ollaan, tie on ollut todella kivinen ja kuoppainen. Olen enemmän kuin onnellinen siitä että hän pyysi minua menemään kanssaan naimisiin. Ainoa mikä tässä hiertää on menneisyys. Sekava tarina/tuotos, mutta niin on kirjoittajakin.. :girl_blum:

Link to comment
Share on other sites

Täällä ilmoittautuu myös toistamiseen naimisiin menevä, miehelle ensimmäinen kerta.

Ensimmäinen avioliitto oli suuri virhe, jonka tiedostin noin puoli vuotta naimisiin menon jälkeen, kun huomasin etten oikeasti halua olla missään tekemisissä aviomieheni kanssa. Kituuttelin kuitenkin pari vuotta jonka jälkeen ilmoitin etten halua elää enää hänen kanssaan.

Etsin asunnon ja muutin sinne toisen miehen kanssa.

Olemme uuden miehen kanssa ostaneet yhteisen asunnon ja muutakin yhteistä omaisuutta on hankittuna, joten luonnollisena jatkumona menemme 8.7 naimisiin. Hääpäivää vietämme ihan vain kahden kesken tehden meille tärkeitä asioita.

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...
Guest ei vaan voi ymmärtää...

ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET MENKÖ NAIMISIIN, JOS ETTE OLE ASIASTA VARMOJA. Mikään ei ole niin väärin kuin se, että avioituu vääristä syistä.

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Toiselle kierokselle..

Tää aihe, onko jotenkin mentävä hiljasemmissa merkeissä naimisiin toisen kerran on nyt pohdinnassa. Sinäänsä tavallaan voisin avioitua ens viikolla maistraatissa ilman mitään juhlia, mutta toisaalta kun kaikki on rakennettu miljoona kertaa paremmin kuin ensimmäisellä kerralla ois taas halu hienoihin juhliin.

tänäpäivänä kamalan usein mennään toisen, kolmannen kerran naimisiin. En tosin puolustele, että eka avioituminen ois ollu loistava idea, sillä suhde oli lopettamisvaiheessa varmasti jo vuotta ennen häitä. Oli vaan pakko jatkaa aloitettua juttua ja tosiasiassa oikeaa suhdetta taisi olla vain muutama hassu kuukaus koko aikana. En enään muista edes oltiinko vuosi vai kaksi naimisissa ennen kuin raastavat eroamis hommat alkoi. Mutta onneksi kuitenkin erosta ennen uusia häitä on ainakin 7v aikaa, ellei sitten enemmänkin.

Link to comment
Share on other sites

Toisella kierroksella täällä myös :) ekat häät itsellä 7 vuotta ja rakkaalla 5 vuotta sitten kohtuu isot molemmilla,nyt halutaan pienet ja lämminhenkiset,mutta perinteiset häät.Ilman viinaa ja tappeluita tosin ;) Huhtikuuta 2012 odotellaan kuin kuuta nousevaa <3 Ja salassa pidetään ne viimeiseen,eli siis kutsujen lähetykseen asti,vain kaasot ja bestman tietävät jo.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Täällä mennään myös toiselle kierrokselle! :) Mun osalta, miehelle eka (ja toivottavasti viimenen) kerta avioon! :) Ja kyllä näistä häistä on tulossa paremmin suunnitellut, upeammat ja varmasti enemmän mieleen painuvammat kuin ekasta kerrasta! Se oli muutenki sellaista hutilointia silloin 2004! Tavattiin, muutettiin yhteen, mentiin kihloihin, päätettiin naimisiin meno 2,5 kk:n päähä...tämä kaikki 8 kk:n sisään! Nyt vähän pidemmällä aikataululla kuitenkin! :)

Link to comment
Share on other sites

Hei, olen tasan kahden kuukauden kuluttua menossa toista kertaa naimisiin. Ensimmäinen kerta tapahtui vuonna 1989, silloin oli pienet, lähisuvun häät, jossa mentiin aikalailla kaavojen mukaan. Nyt olen suunnitellut just sellaiset häät, kuin me halutaan. Sukulaisia ei tule kuin lähiperhe ja sitten loput n. 30-35 on meidän ystäviä ja kavereita. Nyt ei tarvitse enää miettiä, miten kuuluisi tehdä, vaan voidaan nauttia toisistamme ja ystävistä. Olemme nyt iältään vähän yli 40 ja onneksi ei enää kaveripiiriin kuuluu pieniä lapsia, jotka joko pilaavat juhlat tai varastavat huomion pyörimällä häävalssissa jaloissa tai kiskomalla pöytäliinoja. Hääpuku ei ole valkoinen eikä ole huntua, koska kahden tyttären äitinä en aio tekopyhästi esittää jotain "neitseellistä". Meidän päälle ei tarvitse viskoa riisejä, koska emme aio enää lisääntyä. Ikä tuo itsevarmuutta ja uskon, että näistä tulevat juhlat, jotka muistamme pitkään.

Link to comment
Share on other sites

Menen toista kertaa naimisiin ens toukokuussa... meillä on kunnon häät, koska ovat mieheni ekat häät. Meillä pidetään juhlat ja vihitään hääpaikalla. Edellisellä kerralla menin kirkossa naimisiin ja hääjuhlissa on 150 vierasta. Nyt vieraslista on n. 100

ja meidät vihitään paikan päällä. Ruskea on häidemme teema ja minulla tulee olemaan ruskea puku.... viimeksi oli musta :)

Link to comment
Share on other sites

Me myös molemmat menemme toistamiseen vihille. Kummallakin ollut ensimmäisellä kerralla suurehkot, perinteiset hääjuhlat, joten molemmat halusimme nyt pienemmät ja vähemmän järjestelyjä (&rahaa) vaativat häät ;) Ikääkin jo alkaa olemaan, niin tuntuisi ehkä hassultakin pitää ihan semmoisia "prinsessahäitä" . Perheen kesken meillä ensin vihkiminen, sitten perheen + lähimpien ystävien kanssa käymme syömässä. Koska meillä on kuitenkin laaja ystäväpiiri, niin jatkoille sitten olemme pyytäneet kaikki tutut - jatkot kun ovat ravintolassa, joten juomat ym. jokainen sitten ostaa itse itselleen ;) Uskon, että ihan meidän näköiset juhlat tulossa, vaikkei ihan perinteiset häät olekaan. Hyvin ovat kaikki suhtautuneet asiaan, vaikka tosiaan jo toinen kerta molemmilla. Äitinikin häärää ja säätää yhtä innolla kuin ensimmäisten häiden aikaan :grin:

Link to comment
Share on other sites

  • 5 months later...

Mulle toinen kerta, miehelle ensimmäinen.

Mutta ensimmäiset hääni olivatkin melko vaatimattomat, ja lähinnä sukulaisten painostuksesta.

En juuri muista niistä mitään, hyvää tai huonoakaan ja aika puhtaalta pöydältä ollaan näitä häitä lähdetty suunnittelemaan.

En aio kaivella vanhoja esiin sen pelossa että tulisi samanlaisia kukkia tai muutakaan :D

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Toinen kerta täälläkin. Ensimmäiset häät olivat nopealla aikataululla kyhätyt "tyydyn siihen mitä saan" häät...Sitä kuvitteli että se kumppanin kanssa oleminen paranee, mutta eihän mikään suhde kermakakulla ja hunnulla parane jos se on jo valmiiksi tuhoon tuomittu.

Ero oli todella inhottava...nyt sitä huomaa että kun häitä suunnittelee, sitä miettii kahteen otteeseen..ellei useampaankin otteeseen, ihan kaiken..mikä todella on tärkeää juuri meille ja mikä ei ole.

Link to comment
Share on other sites

  • 8 months later...

Toinen kerta myos taalla.

Nyt morsiammena nainen joka tietaa paljon paremmin kuin se edellisella kerralla silloin 20 vuotiaana mita haluaa.

Nyt ei vanhemmat maksa haita, eika ole tuntemattomia ihmisia kutsulistalla.

Miksi ihmeessa minulla eka kerralla oli puku jossa puhvihihat? Kampauskin oli sellainen nutturoiden nuttura:)

Mikaan ei varsinaisesti kaduta, mutta ihmetellyt olen valintoja moneen otteeseen!

Ja tarvii sanoa etta paljon parempi mieskin on rinnalla tallakertaa :)

Link to comment
Share on other sites

Sitä minäkin usein olen nyt miettinyt...että Miksi ihmeessä minä aiemmin tyydyin keskinkertaiseen? Mikä ihme minuun meni etten muka voinut vaatia sitä parasta mitä haluson kuitenkin?...Ei sillä että nytkään kovalla tohinalla häitä olisi rukattu..5 kuukautta aikaa ja mä olen ihan alkutekijöissä..mutta ainakin on ollut oikeesti AIKAA punnita eri vaihtoehtoja..Ja kumppani joka osallistuu, kertoo mitä haluaa eikä vain "joo" -ottele siinä vieressä kaikille ehdotuksille. Saas nähdä...Puvun kun valitsin, en edes itkenyt..tuijotin vain itseäni peilistä hämmentyneenä..että voiko nämä koltut oikeesti Sopia mulle? Mä kun luulin ettei mulle sopisi olkaimeton pitsiluomus..vain niille muille kaunottarille.....

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Toista kertaa tahdotaan molemmat. Ensimmäiset häät olivat molemmilla ihan perinteiset häät kirkkoineen ja juhlineen, nyt mennään vähän pelkistetymmin  :)

 

Muutaman viikon päästä tarkoitus käydä ihan kaksin maistraatissa. Ainoastaan lapsille kerrotaan etukäteen, muut kuulevat sitten kun kuulevat. 

 

Alunperin suunniteltiin ettei juhlisteta tapausta sen erikoisemmin, mutta nyt aletaan kuitenkin kallistumaan juhlien puolelle  :D Syksymmälle jotain pientä ( :P joopajoo) rentoa juhlintaa suunnitteilla. 

Link to comment
Share on other sites

  • 2 months later...

Toinen kerta meille molemmille tulee olemaan kun menemme naimisiin keväällä. Molemmilla ollut ne "perinteiset häät", nyt mennään vaan kahdestaan. <3 Tässä on monia vaihtoehtoja mietitty, mutta jotenkin lopputulos on aina se että haluamme olla vaan kahdestaan. Pientä järjestelyä tämä vaatii koska haluamme mennä naimisiin eri kaupungissa missä me asutaan, meillä on 1,5v vanhat kaksoset, ja vaikka en hääpukua halua niin haluaisin kuitenkin kukat, laittaa hiukset ja kynnet ja käydä ottamassa viralliset valokuvat... ja siis kaikki tämä pitäisi tehdä salassa. No, onhan tässä vielä n. 2 kk että ehtii käytännönasiat järjestää. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 5 weeks later...

Toinen kerta toden sanoo. ;) Molemmat tahoillaan oltiin exien kans naimisissa nelisen vuotta. Molemmilla kaksi lasta ed. liitoista ja yksi yhteinen, nyt 7kk, tyttö. :) Minä "sain" prinsessahääni tuolloin, mutta se tunne kyllä ei ollut oikea, ns. järkiliitto. Yhdessä 16-vuotiaasta, viien vuoden seurustelun jälkeen häät, oma aunto ja lapsia tekemään.. Miehellä vähän sama.. Sinänsä jännä, että nykyisen rakkaani tapasin samoihin aikoihin kuin exän kans aloimme seurustella, mutta tuolloin ei ollut meidän aika. Polkumme kohtasi uudelleen 2,5v sitten, jolloin entisten kans oli yhteiselo jo aika finaalissa, mieheni jo eroa hakemassa ja itselläni vaan eroa vauhditti rakkaani astuminen elämääni. Eipä voisi asiat olla paremmin, ihminen kun uskaltaa elää siten, että on onnellinen, voi ainoastaan tuolloin olla oikeasti onnellinen. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 4 months later...

Kummatkin ovat toisella kierroksella.  Ei ne ensimmäisen kierroksen hienot häät paljon auttaneet avioliiton kestoon. Nyt ajattelimme pitää pienemmät ja vähemmän viralliset häät. Kutsumme tietysti läheiset ystävät ja sukulaiset, mutta kirkko kyllä jätetään väliin.  Käymme maistraatissa. Kummankin meistä mielestä hienoja juhlia tärkeämpää on saada hyviä ystävia ja lähimmät sukulaiset.

Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

:girl_in_love: Toista kertaa menossa naimisiin saman miehen kanssa :girl_in_love:  Ensimmäisellä kierroksella ei ollut polttareita eikä muutakaan häähössötykseen kuuluvaa mukana niin nyt otetaan kaikki mahdollinen takasi mikä jäi ekalta kierrokselta puuttumaan :girl_haha:

 

Pieni "happihyppy" erillään sai näkemään ettei se ruoho ole välttämättä (ainakaan meidän tapauksessa) vihreämpää aidan toisen puolen... Sulhon äiti on ihan onnensa kukkuloilla ku soitan hänelle ni saattaa kulua tovi jos toinenkin häistä puhuessa :girl_haha:

 

Jännitystä häiden järjestelyyn ja odotteluun se että isosiskoni on ns. "huomioaddikti" kun on häistä kyse eli kaikki jännitetään kerkeekö siskoni 4. kerran naimisiin ennen meitä :girl_impossible:

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Toinen avioliitto kummallekin. Vihitään kirkossa, läsnä vanhemmat ja lapset kumppaneineen. Vihkimisen jälkeen hääateria. Illalla  sitten lähimpien kavereiden ja lasten kesken erillinen hääjuhla.

 

Aika pienellä pohdiskelulla päädyttiin tähän toteutukseen. Sisarukset perheineen jää nyt tämän kuvion ulkopuolelle,  syynä ei ole se etteikö he ole rakkaita, mutta ne pönötysjuhlat  joissa sukulaisia esitellään toisilleen on kummallakin jo takana.

Muokattu: , käyttäjä: Suli
Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...