Illuusia

Kihlajaiset?

734 viestiä aiheessa

Tarkoituksena ei ollut pitää kihlajaisia, mutta kun kaikki kaverit rupesivat kyselemään niiden perään niin kutsuttiin heidät kylään. Olivat enemmänkin perinteiset illanistujaiset, sillä erolla, että kaikki toi mukanaan skumppaa! Olihan se mukava juhlia kavereiden kesken ja kertoa kaikille miten kosinta tapahtui ja mitä olemme häihin suunnitellet. Vanhemmille ei sitten tullut järjestettyä mitään, mutta eivätpä ole perään kyselleet. Juhlivat sitten häissä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kihlajaiset järjestettiin vain vanhemmille ja sisaruksille, joista tosin vain yksi pääsi paikalle (johtuen siitä, että muut asuvat eri puolilla Suomea). Tarjolla oli pasteijoita ja porkkanakakkua, eli hyvin vaatimaton tarjoilu. Alun perin suunnitelmissa oli pitää yllätyskihlajaiset vanhemmille, mutta aikatauluista ja sairasteluista johtuen päivä siirtyi koko ajan ja halusin jo alkaa käyttää sormusta, joten kerrottiin ensin ja juhlittiin sitten myöhemmin, kun kaikki vanhemmat olivat pääsemässä paikalle. Kavereille ei kihlajaisia pidetty, eivätkä he niitä kyselleetkään. Eiköhän polttarit ja häät oo ne, mihin kaverit kutsuja oottelee : D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ei olla kihlajaisia pidetty opiskelukiireiden ja sen takia, ettei mies tykkää olla ns. juhlakaluna ja häätkin tulevat olemaan pienet. Häihin on kuitenkin vielä pitkä aika ja nyt kun opiskelut alkavat olla tältä lukuvuodelta ohi, olen alkanut miettiä, että josko sittenkin... Kaverit kyllä kyselivät aluksi kihlajaisten perään, mutta on tainnut alkuinnostus laantua jo sielläkin suunnalla. Ehkä jotkin rennohkot bile-/illanistujaistyyppiset kesäjuhlat tai piknikin sään salliessa voisi kavereille pitää ja ehkä lisäksi perheille kahvittelut.

Mitä mieltä muuten olette, jos kutsuu henkilön x kihlajaisiin, täytyykö hänet kutsua automaattisesti myös häihin? Itse varmaan odottaisin myös hääkutsua, mikäli häät olisivat lähellä kihlajaisia. Meidän tapauksessa väliin jää kuitenkin useampi vuosi ja molemmilla on pari kaveria, jotka ovat vähän siinä kiikunkaakun, kutsuisiko häihin vai ei. Lähivuosien yhteydenpito ratkaissee hääkutsun, mutta mites nämä mahdolliset kihlajaiset nyt... :unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pidettiin tässä taannoin sitten ne kihlajaiset. Meilläkin oli enemmän epäviralliset illanistujaiset/bileet, joissa oli vähän enemmän tarjoiluja kuin yleensä ja ihmiset toi mukanaan skumppaa ja kukkia. Oli hauskat juhlat, kannatti järjestää! Kutsuttiin vielä perhettä kahville toisena päivänä, mutta ei mitenkään mainostettu tätä tilaisuutta kihlajaisina. Tarjoiluja kuitenkin oli enemmän kuin muuten olisi ollut. Mukava oli tämäkin tilaisuus.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse odottelen vielä kosintaa, mutta se on tulossa miehen vihjailujen mukaan ennen joulua, joten kihlajaisetkin on jo suunnitteilla :D  Enpäs tiennytkään, että nykyään ei ole tapana järjestää kihlajaisia (paitsi ihan lähimmille), koska itse olen rampannut muiden kihlajaisissa aika paljon. Olen kotoisin pohjanmaalta, että onkohan tämä tapa sielä vielä enemmän voimissaan? Me haluaisimme pitää ihan kihlajais juhlat, koska olisi niin kiva saada sukulaiset tutustumaan toisiinsa ennen häitä ja mielestäni kihlautuminen on juhlan arvoinen asia :) Kutsuttuja olisi varmaan 30-40 henkilöä, päivällä ehkä enemmänkin sukulaisia ja virallisempaa menoa, illalla voisi sitten kavereiden kanssa grillailla, vähän juoda, paljuilla ja saunoa rennommissa tunnelmissa. Talo on onneksi iso ja katettu terassikin on, että hyvin pitäisi juhlijoiden mahtua. Haluaisin järkätä kihlajaiset keväällä, kesällä tai syksyllä, että ulkotilojakin voisi käyttää.

Mikä on muuten se aika kihlautumisesta, minkä kuluessa juhlat ois hyvä järjestää? Kuukausi tms? :) Täällä ollaan kaikista virallisista "säännöistä" ihan pihalla :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me emme järjestäneet mitään kihlajaisia, mutta miehen puolelta tuppasi läheisimmät kymmenisen sukulaista kahville kukkakimppujen kanssa kun kuulivat kihlauksestamme :). En muista tajusinko edes mitään tarjottavia järjestää, kun vieraat tulivat ihan puskista.. En tainnut tuolloin olla vielä edes käynyt missään kihlajaisissa, tai edes kuulla semmoisista.

Yksissä kihlajaisissa olen itse ollut, taisivat olla ehkä parin viikon päästä kihlauksesta, heillä taisi olla siinä muuttokin välissä, kun vaihtoivat asuntoa. Siellä oli muistaakseeni kakkua + voileipäkakkua, ja ihan tavalliset illanistujaiset kyseessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tarkoitus olisi ystäville järjestää jonkinnäköiset kihlajaiset, eli lähinnä sillä kaavalla että tarjotaan kakkukahvit ja lasilliset kuohuvaa jonka jälkeen jatketaan illanviettoa vaan perinteisesti alkoholijuomia porukalla nautiskellen :P.

Mitään 'virallisempia' kihlajaisia tuskin pidettäneen koska itselle ajatus kunnon sukulaiskahvitteluista kuulostaa lähinnä ahdistavalta, vaikka tuleva anoppi luultavasti tälläisen tilaisuuden järjestänee kun hän tuppaa näitä sukulaiskahveja järkkäämään pienimmistäkin asioista, kuten vaikkapa aikuisen pojan syntymäpäiväkahvit.. :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Säästömielessä ei oikein varsinaisesti juhlistetettu mitenkään, paitsi että sulhaseni valmistui ja käytiin ravintolassa lähiperheen ja kummien kanssa syömässä. Kihloihin mentäessä meillä oli kymmenens vuosipäivä ja sitä vietimme perinteiseen tapaan erikoisemmalla ohjelmalla eli kävimme taidenäyttelyssä ja ravintolassa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään