Mietitkö, että mitä jos peruisi häät?


Guest Minna(Guest)

Recommended Posts

Mulle myös luontaista tuntea ahdistusta isojen muutosten edessä. Kotoa poismuutto 16- vuotiaana ahdisti ja suretti aluksi, mutta oli huippuhyvä ratkaisu. Kihloihinmeno ahdisti ja pelotti sinä päivänä, mutta kun sormuksen sai sormee, ei käynyt mielessäkään enää epäröinti. Opiskelupaikkaan muuttaminen yksin ahdisti ja pelotti, mutta osoittatutui ajan kanssa hyväksi ratkaisuksi. Nyt vaihtoonlähtöä ja häitä suunnitellessa molemmat ahdistavat samalla tavalla, ja tiedän jo että molemmat ovat loistavia juttuja, mutta minulle ominaista on se ahdistus ja suru "mitä jos mä teenkin virheen".

Sama olo tulee varmaan kun odottaa esikoista jne jne. Se on vaan mulle luontainen tapa reagoida jännittävään juttuun, ja mitään noista en ole vasten tahtoani tehnyt, päin vastoin kaikki nuo ovat olleet suuria unelmia jotka on toteutuneet, ja jälkeenpäin hyvin nopeasti olen ollut onneni kukkuroilla.

Häissä ihan sama asia, mutta osaan siihen suhtautua. Haluan ilman muuta naimisiin ja viettää ihanat häät rakkaani kanssa, ja uskon vakaasti että onnemme jatkuu avioliitossa.

Isot päätökset vaatii aina rehellistä pohdintaa, ja kielteisetkin ajatukset pitää sallia itselleen.

Link to comment
Share on other sites

  • Replies 155
  • Created
  • Last Reply

Top Posters In This Topic

Minun mielestäni (huom. minun mielestäni) avioliittoa ei pidä solmia missään nimessä, jos yhtään epäilyttää!!  :( On eri asia jännittää häitä kuin miettiä onko avioliittoa syytä solmia lainkaan! Ei se tarkoita, etteikö suhde voisi jatkua vaikka häät peruttaisiin tai siirrettäisiin!

Link to comment
Share on other sites

En ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että minulla olisi lapsia tai miehellä eikä ole entiset puolisot koskaan haitanneet elämäämme, joten kaikki mitä voin sanoa pohjautuu vain siihen mitä itse olen kokenut.

Jos tunnet itsesi niin hyvin, että voit sanoa että häidenperumisajatuksesi perustuvat varautuvaan luonteeseesi, niin sinuna en pahemmin huolehtisi. Ei elämässä kovinkaan usein pääse helpolla ja jos lapset eivät tule toimeen keskenään/entiset puolisot vaikeuttaa elämään, mutta muuten teillä kahdella on sydän ja sielu kohdallaan, niin mitä sitten. Otat asian miehesi kanssa puheeksi ja teette selvät pelisäännöt, miten toimitte ja alatte yksinkertaistamaan uusperheen ongelmavyyhtiä... kissa pöydälle ja sitä tökkimään.

Itse en ole kertaakaan edes ajatellut naimisiin menon perumista tai sitä, että onko tämä oikea ratkaisu. Elämämme on kuitenkin huomattavasti "helpompaa" koska meillä ei ole lapsia, ei toisen eikä omia. Olen kuitenkin miettinyt koko tämän instituution merkitystä ja sitä kestääkö mieheni kaikkia kummallisuuksiani loppuelämänsä... ja mielestäni se kuuluukin tähän vaiheeseen. Täytyy tietää mihin ryhtyy ja otan naimisiin menon hyvin vakavasti. En ole niitä, joille ero olisi helppo vaihtoehto, jos kaikki ei menekään ihan suunnitelmien mukaan.

Olemme mm. puolisoni kanssa puhuneet siitä, että mitä sitten jos toinen halvautuu yms. En halua sokeana sännätä ah, niin auvoiseen avioliittoon vaan haluan kyseenalaistaa kaiken.   :)

Link to comment
Share on other sites

  • 2 weeks later...

Ihan rehellisesti sanoen joskus kun on ollut kova riita jostain olen miettinyt kiukuspäissäni että tuommosen tyypin kanssako sitä pitäis loppuelämä elää... sitten kun on saatu sovittua ja itsekin rauhoittunut niin nämä fiiliksetkin on hävinneet. Ja varmasti joka ikinen morsmaikku jossain vaiheessa miettii että mitähän sitä on tullut luvattua ::)

Tuntuu että olen jotenkin tarkemmin alkanut seuraamaan miten mieheni minua kohtelee yms. (ja itsekin omaa käyttäytymistäni seuraan ja funtsin olenko minä hauskaa seuraa ja kuten Dr. Phil kysyisi, onko minun kanssani mukava elää ja asua) ja miettinyt onko hän SE.

Ja onhan se  :-X

Link to comment
Share on other sites

Guest Syysmorsian 07

Olen kokenut ja koen jatkuvasti samaa kuin, Esperillos, Suunta ja Pelagia..

Rakastan miestäni yli kaiken, ja olen jo yli kolme vuotta tiennyt että haluan hänen kanssaan naimisiin, mutta silti..: Vitkutin vastaustani kosintaan n 3 kk, ja nyt kun hääsuunnitelmat on jo menossa pohdin yhä ajoittain olenko tehnyt oikean ratkaistun. Tiedän etten todellakaan halua häitä perua, mutta silti..

Usko että oma kriiseilyni johtuu siitä, että minulle naimisiinmeno on niin pyhä asia, että en todellakaan halua joutua sitä katumaan. (Huom, en hetkeäkään usko että katuisin), mutta, tässä kylmässä ja kovassa maailmassa on vaan niin vaikea joskus uskoa että on nyt rinnalleen löytänyt sen joka siinä viipyisi aina ja iankaikkisesti. Oma epäilyni ei siis johdu tunteistani, vaan siitä että avioliitto vaan on niin suuri asia, että pelkään epäonnistumista.  

Link to comment
Share on other sites

Tähän varmaan pätee sama ohjenuora kuin eroamiseenkin eli jos asia pyörii mielessä päivittäin ja vaihtoehtoisesta elämästä tulee "haaveiltua" niin pitäisi ottaa nämä ajatukset tosissaan ja pyrkiä itseään tyydyttävään ratkaisuun. Mikä ratkaisu tuo elämääsi rauhan? Elämän (tai häiden suunnittelun) jatkamisessa samaa rataa ei ole järkeä, jos pieni ääni sisällä huutaa vastaan.

Asioista kannattaa ja pitääkin puhua puolison kanssa. Mun mielestä Begemot tuolla edellä sanoi hyvin, yhdessä muodostuu vahva tiimi ja vaikeudet voitetaan kun rinnalla on rakas, vahva kumppani. Onko itsestäsi seisomaan kumppanisi rinnalla, tuli vastaan mitä hyvänsä? Haluatko pysyä vieressä ja kohdata vaikeudet?

Meillä on tähän 12 vuoteen mahtunut paljon, oltaisiin paljon aiemmin häät pidetty, jos ei olisi vaikeiden asioiden kanssa pitänyt painia. Molemmilla oli epäilyksiä ja fiilis ei ollut oikea. Nyt kun vaikeuksista on selvitty tällä erää, ollaan päätetty juhlistaa tätä häillä ja vahvistaa liitto  :-X. Molemmista tuntuu hyvältä ja oikealta, jopa se paniikki järjestelyistä tuntuu oikealta ja positiivisesti jännältä. Ahdistukselle ei anneta sijaa meillä, tää on ihunaa  ;D

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Huojentavaa kuulla, että täällä on muitakin samassa veneessä.  :)

Otan myöskin avioliiton vakavasti ja olen aikeissa solmia sen ainoan avioliittoni ensi kesänä. Kuitenkin mietin häiden perumista kun riitelemme jostakin arkipäiväisestä asiasta, emmäkä pääse yhteisymmärrykseen. Rakastan miestäni kovasti, mutta silti jotenkin pelottaa, että saadaankohan me nämä asiat lopun ikäämme aina sovittua, vai tuleeko eteen se riita, jota ei enää voikaan sopia. Olemme niin erilaisia, että arki tuo väistämättä salamoita jatkossakin. Todennäköisesti minäkin vain murehdin turhista ja pessimistinä kuvittelen kaikennäköistä. Toisekseen, kun saamme asiat sovittua, aloitan häiden suunnittelun melkein siinä siunaamassa iloisin mielin.

Link to comment
Share on other sites

  • 5 months later...

Uskon, että me ihmiset olemme hyvin erilaisia sen suhteen miten paljon pohdiskelemme ja kyseenalaistamme asioita omassa elämässämme! Toiset käskevät luottaa "sydämen ääneen" ja toiset haluavat pähkäillä asioita järjellä.

Kun kuuntelen sydämen ääntäni (mitä ikinä se sitten onkin), on minulla vahva tunne siitä että haluan viettää koko elämäni tulevan mieheni kanssa ja luotan siihen, että miedät on tarkoitettu yhteen ja sen vuoksi selviämme vaikeuksista joita vuosien varrella eteen tulee.

Kun taas lähden ajattelemaan asiaa järjellä, paukahtaa mieleen avioerotilastot, ongelmat esim. omien sisarusten ja ystävien avioliitoissa jne. Lisäksi saatan kelata kaikkia mahdollisia hankaluuksia joita elämä voisi tuoda mukanaan, esim. lapsettomuus, pettäminen, vakava sairastuminen, rahahuolet, alkoholiongelmat jne. jne. Siis mitä tahansa voi tapahtua, sitä ei kukaan pysty ennustamaan. Ja kuitenkin papin edessä lupaamme olla yhdessä IKUISESTI. Järjellä kun miettii niin miten sitä VOI olla 100 % varma ettei KOSKAAN koko loppuelämän aikana tapahdu MITÄÄN mikä ajaisi meidät erilleen?? Eihän KUKAAN mieti naimisiin mennessään että ollaan tässä nyt yhdessä jonkin aikaa ja erotaan sitten. Kuitenkin niin monet pariskunnat ajautuvat avioeroon.

Tällaisia pohdin siitäkin huolimatta, että rakastan tulevaa miestäni yli kaiken ja sydämeni sanoo että olen löytänyt sen oikean! Luulen, että toiset meistä vain pohtivat enemmän kuin toiset!!  :P Aluksi podin huonoa omaatuntoa näistä ajatuksista, mutta nyt olen antanut itselleni luvan miettiä myös näitä juttuja. Vaikka hirmuisen rakastunut onkin, niin ei minusta tarvitse katsoa maailmaa VAIN vaaleanpunaisten linssien läpi, vaan ajattelevalla ihmisellä on lupa nähdä värien koko kirjo!!!

Link to comment
Share on other sites

Vähän samoilla linjoilla täällä, välillä mietityttää kovasti. Tai ehkä en osaa edes sanoa, onko se epävarmuutta vai mahdottoman kovaa jännistystä. Tiedän kyllä itsestäni, että olen kova jännittämään pienempiäkin juttuja, saati sitten tämmöisiä! Päivä, kun on päätetty, muttei kirkkoa vielä varattu, alkaa tarkastella miestään entistä kriittisemmin ja etsiä vikoja. Ja sitten sitä ihan unohtaa, ettei mies tee samaa vaan lupaa rakastaa tälläisenä pöhkönä.

Joskus itse ajattelin eroa aina pienen vastoinkäymisen kohdalla, vaikka tiesin, etten ihanaani jättäisi kuitenkaan. Sitä on vain sellainen tuuliviiri. Eihän sitä täydellistä miestä etsitä, vaan itselleen parhaiten sopivaa. ps. Kävin tänään katselemassa sormuksia. :)

Link to comment
Share on other sites

Tuleehan sitä kaikenlaista mietittyä aina välillä. Ja ehkä se on ihan hyväkin, että välillä vähän miettii niitä muitakin vaihtoehtoja, ja punnitsee mielessään, että mikä sitä sitten olisi itselle se paras ratkaisu. Tarkoitan, että usein sitä tulee vaikka hetken huumassa tai tottumuksen voimasta tehtyä jotain sellaisia ratkaisuja, jotka eivät välttämättä ole edes niitä parhaita mahdollisia siinä tilanteessa. Se ei siis tarkoita, että ratkaisu olisi absoluuttisesti huono, mutta se ei ehkä välttämättä ole juuri sille henkilölle siinä tilanteessa se paras mahdollinen.

Itse olen antanut itselleni luvan tehdä mielikuvaharjoituksia siitä, millaista elämäni olisi, jos me emme menisi avoni kanssa naimisiin. Olen tullut siihen tulokseen, että jos me emme menisi naimisiin, me olisimme varmaankin silti yhdessä. Naimisiinmeno on siis tavallaan vain "se seuraava askel" meidän suhteessamme. Voin toki puhua ihan oikeasti vain omasta puolestani, mutta näkisin, että ilman papin aamentakin me olemme henkisellä tasolla sitoutuneet toisiimme ja elämään yhdessä. Naimisiin meneminenhän on itsessään pelkkä juridinen muodollisuus. Yhteistä elämää ja mahdollisia lapsia silmälläpitäen vain jotenkin tuntuu helpommalta olla naimisissa kuin että ei olisi ( ::) oikein tosiromanttista taas...)

Minun mielestäni siis kannattaisi antaa itselleen lupa mielessään pyöritellä niitä muita vaihtoehtoja. Ei siitä kannata ottaa kauheita paineita tai pelästyä kovasti. Jos sitten aina päätyy miettiessään siihen, että olisi sittenkin onnellisempi yksin tai jonkun muun kanssa, niin silloin varmaankin kannattaa ainakin keskustella asiasta sulhasen/morsiamen kanssa.

Elämässä ei ikinä tiedä, mitä tulee käymään. Sitä on suhteellisen turha etukäteen murehtia. Jos käy niin ikävästi, että tulee ero, niin ei sekään nyt mikään maailmanloppu ole. Tuosta vaan ja hatarin perustein ei tietenkään kannata naimisiin sännätä. Mutta jos on naimisiin mennessään sitä mieltä, että se on paras ratkaisu siinä tilanteessa ja että haluaa joka tapauksessa elää tuon kyseisen ihmisen kanssa, niin voihan sitä sitten (eronkin sattuessa) ajatella, että on sitä ainakin kokeillut.

Link to comment
Share on other sites

Viimeeksi eilen taisi käydä mielessä, että kannattaakohan tuon ukon kanssa mennä naimisiin... Siis vain käväisi, ei mitenkään vakavasti, ja ajatus tuli ihan turhasta: siivouspäivä, jolloin mulla palaa käämit pienimmästkin asiasta... Silloin mulle ei oikein kannata sanoa mitään, mutta puhumattomuuskaan ei ole hyvä...  ::)

Naimisiin ollaan siis menossa ja tarkoitus on loppuelo yhdessä viettää. Tosin sitä ei voi tietää, mitä 5 tai 10 tai 20 vuoden päässä on, ei voi tietää mihin elämä heittää.

En siis todellakaan ole menossa naimisiin sen takia, että voin muutaman vuoden jälkeen erota. Mutta niin kuin aakoo_81 kirjoitti, ei se ero ole maailmanloppu.

Turha tulevaa on murehtia, koska siihen ei itse kuitenkaan pysty ihan kauheasti vaikuttamaan. Tulevaisuus rakentuu menneestä ja sitä varsinkaan ei pysty muuttamaan.

Yksi kaverini (minun ja miehen yhteisen kaveripiirin ulkopuolelta) sanoi kerran, että lähes kaikki hänen kaverinsa ovat eronneet, joten kaipa hänkin kohta eroaa. Nii... Silleehän se kannattaakin ajatella...

Link to comment
Share on other sites

Kyllä minullakin tulee joskus mieleen ajatuksia, että entäs jos ottaisi ja peruisi koko häät!

Niinkuin Sofy muistaakseni sanoi, kun sydämen ääntä kuuntelee, on varma, että yhdessä sitä ollaan koko loppu elämä. Sitten, kun alkaa miettimään asioita järjellä tulee mieleen kaikki mahdolliset uhkakuvat tulevasta. Monet avioparit tuntuvat puhuvan "vaikesta ajoistaan" ja mietin, että minkälaisia vaikeuksia me vielä kohdataan, ja miten niistä selvitään!

Olen luonteeltani melkoinen murehtija, kenties perinteinen suomalainen "ken kuuseen kurkottaa se katajaan kapsahtaa" - ajattelija. Eli usein silloin, kun tunnen olevani onnellinen, alankin ajattelemaan, että kohtapa en varmasti olekaan, sillä eihän onnen tunne kerrallaan kovin kauaa kestä. Eikö olekin järjetöntä  ::)

No, onneksi tuleva mieheni tietää hupsut ajatukseni ja ymmärtää minua  :-X

Kuitenkin, jos tosissaan ahdistaa ja pelottaa naimisiinmeno ja vieläpä usein, kannattaa mielestäni asiaa pohtia uudelleen. Tässä vaiheessa on silti helpompi erota kuin häiden jälkeen, vaikka kukapa häiden peruuttamisesta pitäisi...

Itse yritän punnita asioita tarkkaan (usein liiankin tarkkaan  :D) järjen voimalla etenkin ison päätöksen edellä, mutta täytyy muistaa kuunnella myös sydämen ääntä! Minun sydämeni sanoo tahdon  :-X

p.s. eräässä artikkelissa sanottiin hyvin, että maagisen "löysin sen oikean" sijaan pitäisikin sanoa "löysin hänet, kenen kanssa päätin olla". Paljon on siis kiinni myös tahdosta ja yrittämisestä. Pitää vain päättää, kenen kanssa on valmis yrittämään!

Tsemppiä kaikille!   :-*

Link to comment
Share on other sites

Mulla ei ole ollut mitään epäilyksiä ettenkö haluaisi naimisiin sulhoni kanssa, mutta kun katsoin netistä sellaista vihkimisvideota, niin 5 minuutiksi tuli sellainen helvetinmoinen ahdistus että voi jösses 5 kuukauden päästä me seisotaan alttarilla tollee! Se video oli kuvattu alttarilta päin ihan läheltä morsiusparia, tuli sellanen "aito" fiilis ja pysty selkeesti kuvittelemaan ittensä siinä tilanteessa ;) En oo aikasemmin osannut ajatella vihkimistä niin jännittävänä tilanteena, mutta takuulla hääpäivänä jalat tutisee..Kävi jopa hetken mielessä, että entäs jos hoidettas se vihkiminen jossain muualla  ;D

Link to comment
Share on other sites

Mulla tuli kihlautumisen jälkeen joku kriisi, että tässäkö tämä elämä nyt sitten on. "Varjoelämä" alkoi pyöriä mielessä entistä useammin ja ilmeisesti ihan samat fiilikset oli miehelläkin. Kumpikaan ei uskaltanut puhua ajatuksistaan ääneen ja koko suhde meniihan solmuun. Pakoiltiin toisiamme ja kadottiin elämään omaa elämäämme. Varjoelämä alkoi tuntua aina vain paremmalta - olinhan yksin siinä suhteessa ahdistukseni kanssa jo silloin. Ja joka päivä puhuminen tuli edellistä päivää vaikeammaksi... Sitten todella läheinen ystävä erosi vain vuoden avioliiton jälkeen (takana tosin oli pitkä kihlaus) ja se oli viimeinen niitti. Ahdisti niin hirveästi, että jos meillekin käy noin. Kun sanoin ahdistuksen ääneen, mies oli jo henkisesti niin kaukana minusta, ettei siitä keskustelusta ollut enää apua ja niin me sitten erottiin. Kirkko oli varattuna ja juhlapaikka, pukuja olin sovitellut. Suretti hirveästi, mutta päätös tuntui oikealta - helpotti kun ei tarvinnut enää miettiä ja ahdistua. Ostin oman kodin ja opettelin elämään yksin, ekaa kertaa aikuisiällä. Teki hyvää.

Mies selvitteli myös ajatuksiaan ja mietti tahollaan, mikä oli mennyt pieleen. Se tiedettiin molemmat, että rakkaus toiseen ei koskaan loppunut, mutta halua elää yhdessä yhteistä elämää ei tuntunut enää olevan. Elettiin 5 kuukautta erossa, mutta pidettiin yhteyttä. Tajuttiin siinä molemmat, että hyvässä ja pahassa sille toiselle teki mieli soittaa ekana, jos jotain tapahtui. Viimein uskallettiin puhua ääneen niistä tunteista, joita pakoiltiin kihlauksen jälkeen ja sitten sitä puhette riittikin. Puhuttiin varmaan koko edellisen parin vuoden asiat kuukaudessa. Huomattiin, että eron aikana oltiinkin kasvettu lähemmäs toisiamme kuin koskaan ja yhteinen sävel löytyi kaikessa ihan käytännön asioissakin. Reilu kuukausi sitten muutin takaisin entiseen yhteiseen kotiimme ja myin oman asuntoni pois. Ja koska kumpikaan ei ollut perunut kirkkovarausta tai juhlapaikkaakaan, ollaan nyt edelleen menossa alkuperäisen suunnitelman mukaan naimisiin.

Meidän kohdalla tuo "aikalisä" teki tosi hyvää suhteelle. Minä huomasin pärjääväni myös yksin ja mies tajusi tarvitsevansa minua ja siinä tuli se lähentyminen muistuttamaan enemmän toisiamme. Nyt ajatus häistä ei ahdista ollenkaan ja olen 300% varma, että tämän miehen kanssa haluan rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja ehkä perhettäkin joskus. Sanan häät yhteydessä molemmat hymyilee idioottimaisesti ja näin sen pitää ollakin. Vaikka olen edelleen sitä mieltä (taloudellisista vahingoista huolimatta), että ero syksyllä oli ihan oikea päätös, olen myös edelleen sitä mieltä, että jos me oltais uskallettu puhua ajoissa, koko eroa ei olis tullut. Me maksettiin kirjaimellisesti kova lukukausimaksu tässä elämän koulussa tämän asian suhteen, mutta eipä tätä asiaa ja lopputulosta voi rahassa mitata!

Link to comment
Share on other sites

Mirguel, kuten Iibiskin totesi: kiitos kirjoituksestasi. On tavattoman tärkeää saada lukea asioista, joita parhaillaan pyörittelee mielessään. Se auttaa. Me olemme näinä aikoina katoamassa omiin elämiimme, kuten asian ilmaisit. Ja olen pohtinut tarvetta erillään oloon ja asioiden uudelleen miettimiseen. Vaikka olemme sitoutuneita toisiimme, emme ole oikeasti nähneet toisiamme pitkään aikaan. Tällä en välttämättä lainkaan tarkoita, ettemmekö haluaisi naimisiin - mutta jollain lailla meidän on sitä ennen löydettävä toisemme uudelleen.

Lisäys 1.7.07: Tulin kertomaan, että meillä asioista puhuminen ja yhteisen ajan viettäminen lopulta laukaisi kriisin, ja naimisiinmeno tuntuu vihdoin täysin oikealta. Onneksi emme ehtineet perua suunnitelmia, sillä vaikka nyt onkin kiire ja hässäkkä ehtiä saada kaikki valmiiksi syyskuuhun mennessä, olisimme varmasti surreet kovasti, jos häät olisivat jääneet nyt pitämättä. Tsemppiä kaikille asioiden selvittämiseen!

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Mietin kyllä perumista ja peruinkin, 2 kk ennen häitä. Näitäkin sattuu. Senkin riski voi olla joskus tarpeen ottaa. Luulen kyllä, että pieni paniikki voi olla ihan ok:kin. Me ihmiset reagoimme asioihin eri tavoilla. Syvintäsi, sydäntä, tulee kuunnella.  :-X

Link to comment
Share on other sites

Guest helmimorsian 09

meillä mies rupesi pari kuukautta sitten jarruttelemaan häiden suhteen. Monet riidat sen jälkeen on käyty ja nyt vasta sulhanen myönsi, ettei halunnut tuottaa pettymystä, jos ei saataisikaan maksettua häitä itse. Sovittiin että otetaan tämä vuosi rauhallisesti, ja pidetään hääpäivä edelleen voimassa.

Ehkä vähän ylireagoin alussa kun mies-raukka ei uskaltanut kertoa syytä omaan epäröintiinsä. Olin jo ihan varma, että hän ei rakasta minua tai että nyt on kyseessä toinen nainen.. Onhan se iso raha maksaa omasta pussista sadan hengen häät, mutta haluamme todella toimia niin mielummin kuin, että vanhemmat maksaisivat edes puolet..

Onpahan hyvä pohja valmiina kun taas jatketaan häähömpötystä  ;)

Link to comment
Share on other sites

  • 4 weeks later...

Meillä oli aikoinaan se vaihe,koska suhteemme oli alkuaikoina pikkasen( ? ) myrskyisä ,ettâ emme todellakaan kuulu toisillemme.Ja suunnilleen erosimmekin,kunnes todella ymmärsimme,että olemme luodut yhteen.

Häitä siirsimme kerran , mutta ei siitä syystä ettemme olisi halunneet,vaan ihan taloudellisista syistä. Mutta kyllä tässä häitä suunnitellessa tulee sellainen pikkuinen peikko,että olenko valmis vaikka tiedän että olen valmiimpi kuin koskaan.Kait se on vain tervettä jânnitystä ja kuuluu asiaan.?

Vai mitä arvon morsmaikut.?

Link to comment
Share on other sites

  • 3 weeks later...

meillä ei ole kyse siitä,ettei rakkaus toimisi tai parisuhde.mutta tässä valmistelujen kuluessa on huomannut,että tulee paineita ulkopuolelta(uskovaiset sukulaiset yms.)haluaisi,että kaikilla olisi hyvä mieli,muttei se varmaan ole mahdollista.viimeksi eilen ajattelin,että nyt kyllä peruutan koko homman.

Link to comment
Share on other sites

Mä olen perunut yhdet häät. Tosin n. 8kuukautta aikaisemmin, eli mistään "viimehetken ratkaisusta" ei ollut kyse. Siinä häiden perumisen yhteydessä sitten samalla erottiin ja muutin pois yhteisestä talostamme. Päivääkään en ole katunut. Olen tällä hetkellä onnellisempi kuin koskaan. Ja nyt vasta tiedän mitä rakastaminen on.  :-X

Link to comment
Share on other sites

Viimeksi tuossa viime viikonloppuna,mutta nyt sulkin kanssa asiat puhuttu.!  :-X

ON : kyllä kun kaikki tuntuu menevän päin....,ei olekaan mahd.häämatkaan sulkin inhottavan työnantajan takia ym. Tuntuu turhalta suunnitella kun koko ajan tulee takapakkia jostain asiasta. !  :'( :-[

Link to comment
Share on other sites

Välillä käy mielessä pienien riitojen yhteydessä.

Itse olen kovin innostunut suunnittelemaan häitä, ja kun toinen ei (pari viikkoa sovitusta päivästä...) ole saanut kuin 10 sukulaisensa nimen vieraslistaan, palaa pinna melko herkästi.

Tiedän, että tässä ei vielä ton suhteen ole kiire, mutta lähinnä kyse on periaatteesta. Kun jotakin sovitaan tehtävän, alkaa ärsyttämään kun ei sitä sitten tehdäkään.

Mutta siltikin aina pikku kinojen jälkeen, olen aina vain varmempi, että tuo se oikea on. Ei kukaa muu jaksaisi mun oikkuja ja kiukutteluja yhtä tyynen kärsivällisesti, kuin sulkkini :D

Link to comment
Share on other sites

Mulla ei sulhasen kanssa mitään ongelmia, mutta niitä luovat sukulaiset ja etenkin eronneet vanhempani, jotka omalta osaltaan sotkevat keittoa. Se saa välillä miettimään, että onko häiden järjestäminen sen arvoista että mulla on pahamieli aina välillä jonkun kommenteista tai teoista?? Ehkä olis vaan pitänyt mennä maistraatissa naimisiin kaikessa hiljaisuudessa...

Link to comment
Share on other sites

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...