716 viestiä aiheessa

Mukava kuulla ettei kairrkibuffa ole vielä ihan nähty juttu.

Johannanna onnea!

Jee! Mies teki meille hääsivut lähes valmiiksi!

Vähemmän jee tänään oli et kuvaaja mahdollisesti peru, nyt jännätään huomiseen.

Hotellista käyty kyselee huonetta hääyötä varten, ripset ja kynnet alustavasti sovittu hääviikolle nyt alkaa taas tuntuun siltä et kyllä näistä juhlista häät saadaan aikaseksi

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mutta te, jotka vihitään maistraatissa, kuinka paljon etukäteen siis olette kyselleet päiviä/aikoja vihkimiselle? Luin jostain aiemmin ettei kannata mennä kyselemään kun aikaisintaan n. 4kk aiemmin koska he eivät tee työvuorolistoja kovin pitkälle... Meillä oli kuitenkin ajatus mennä naimisiin päivää ennen juhlia (liiton siunaamisen sitten kirkossa) ja se päivä olisi perjantai joka on varmaan suosituin päivä.

Me varattiin päivälleen 4 kk ennen ja heti aamulla, jolloin meidän päivää oli jo tiedusteltu. Kannattaa kuitenkin ihan ensin varmistaa, että maistraatti vihkii ko. päivänä. Esim. Turku ei vihin kuin tiistaina, torstaina ja perjantaina (muistaakseni). Jos haluaa sopia jotain ohjelmaa tms. vihkijä tiedetään vain n. viikkoa etukäteen.

Radamsa, muistat nyt vaan joka viikko kokeilla mahdutko pukuun, niin homma ei lähde käsistä :D Oliko teillä mielessä joku teema?

Hah, joo. Joka ilta ennen nukkumaan menoa pitää tehdä koekierros. :D

Meillä on elokuvateema. Näkyy päivässä, kutsuissa & infolapussa, paikkakorteissa, karkissa ja valssissa nyt ainakin. Suunnitelmat on edelleen suuret, katsotaan kuka murtuu ensin.

Elokuvateema kuulostaa ihanalta! Onko teema tehty jonkin tietyn leffan ympärille vai yleisesti elokuvamaailmaan? :) Mekin mietittiin ensin teemoja, mutta lopulta päädyimme vain menemään tietyillä teemaväreillä. Meillä laivastonsininen, vaaleanpunainen ja vaalea beige/kerma. Väritkin ehti jo vaihtua pariin otteeseen, niin ehkä ihan hyvä, ettei meille tule varsinaista aihepiiriteemaa (jos vaikka taas mieli muuttuu) :D

Ihan vain elokuvamaailmaa väreillä punainen, musta ja valkoinen. Mitään ei voi tehdä helposti. Pukunikin on punamusta.

Hääkarkin toteutamme kaksiosaisena: Drink me -likööri pieneen pulloon ja vielä testivaiheessa oleva karkkiosuus Eat me -ohjeella. Kaikki nämä tulevat punaisiin paperipussukoihin, joihin keskelle tulee "filminauha" jossa meidän päivä & nimikirjaimet.

Kutsu on DIY vanhoihin filmirulliin kierrettynä, info-lappuun teen mustiin reunoihin reiät kuvastamaan filmin reikäreunaa.

Häävalssi tulee olemaan Foxin (lasten)elokuvasta Anastasia.

Paikkakortit ovat paperiset klaffit.

Kirsikkana kakussa suunnittelin hankkivani Punanaamiosta Oscar-patsaat kaasoille, bestmanille ja seremoniamestarille muistoksi. :D

Anastasian musiikki :girl_in_love::give_heart::-X

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mä kävin Oulun messuilla ja oli tosiaan aika plääh. Yksin kiertelin kun mies oli siellä edustamassa työpaikkaansa.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hääkarkin toteutamme kaksiosaisena: Drink me -likööri pieneen pulloon ja vielä testivaiheessa oleva karkkiosuus Eat me -ohjeella. Kaikki nämä tulevat punaisiin paperipussukoihin, joihin keskelle tulee "filminauha" jossa meidän päivä & nimikirjaimet.

Kutsu on DIY vanhoihin filmirulliin kierrettynä, info-lappuun teen mustiin reunoihin reiät kuvastamaan filmin reikäreunaa.

Häävalssi tulee olemaan Foxin (lasten)elokuvasta Anastasia.

Paikkakortit ovat paperiset klaffit.

Kirsikkana kakussa suunnittelin hankkivani Punanaamiosta Oscar-patsaat kaasoille, bestmanille ja seremoniamestarille muistoksi. :D

Ihanaa, kun on mietitty noin viimeistä piirua myöten! <3 Nuo Oscar-patsaat kuulostaa hauskoilta.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Pikku tuuletukset!!! Pöytäkoristeet suunniteltu. Kutsujen suunnittelu vielä vähän kesken kun piti materiaalipulan takia keksiä uusi kortti! Oikean kokosia kakkupapereita ei löydy mistään (20 kauppaa epätoivoisesti kierretty) ja ebay:stä ei ehdi enään tilata naurettavaa kun pöytäkoristeet valmiina tuotantoon mut kutsut ei

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hääkarkin toteutamme kaksiosaisena: Drink me -likööri pieneen pulloon ja vielä testivaiheessa oleva karkkiosuus Eat me -ohjeella. Kaikki nämä tulevat punaisiin paperipussukoihin, joihin keskelle tulee "filminauha" jossa meidän päivä & nimikirjaimet.

Kutsu on DIY vanhoihin filmirulliin kierrettynä, info-lappuun teen mustiin reunoihin reiät kuvastamaan filmin reikäreunaa.

Häävalssi tulee olemaan Foxin (lasten)elokuvasta Anastasia.

Paikkakortit ovat paperiset klaffit.

Kirsikkana kakussa suunnittelin hankkivani Punanaamiosta Oscar-patsaat kaasoille, bestmanille ja seremoniamestarille muistoksi. :D

Ihanaa, kun on mietitty noin viimeistä piirua myöten! <3 Nuo Oscar-patsaat kuulostaa hauskoilta.

Kiitoksia! On näitä pähkäilty ja ideoita olisi vielä tusina lisää, mutta pelkään ampuvan yli ja ajan olevan lopullinen este.

Koristeet on aivan hukassa. Ei mitään ajatusta pöytä- tai juhlatilakoristeista. Kaveri ehdotti, jos laittaisimme oman pöytämme taakse tällaisen: http://www.punanaamio.fi/vip-banderolli.html Samaan pöytään kanssamme kaavailin meidän molempien vanhempia, joten tuon koko olisi varmaankin aika sopiva. Mielipiteitä? Istumajärjestystäkin yritin vähän jo hahmotella, mutta seinään sekin törmäsi lopulta. :lol:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mutta te, jotka vihitään maistraatissa, kuinka paljon etukäteen siis olette kyselleet päiviä/aikoja vihkimiselle? Luin jostain aiemmin ettei kannata mennä kyselemään kun aikaisintaan n. 4kk aiemmin koska he eivät tee työvuorolistoja kovin pitkälle... Meillä oli kuitenkin ajatus mennä naimisiin päivää ennen juhlia (liiton siunaamisen sitten kirkossa) ja se päivä olisi perjantai joka on varmaan suosituin päivä.

Me varattiin päivälleen 4 kk ennen ja heti aamulla, jolloin meidän päivää oli jo tiedusteltu. Kannattaa kuitenkin ihan ensin varmistaa, että maistraatti vihkii ko. päivänä. Esim. Turku ei vihin kuin tiistaina, torstaina ja perjantaina (muistaakseni). Jos haluaa sopia jotain ohjelmaa tms. vihkijä tiedetään vain n. viikkoa etukäteen.

Turussa vihitään myös maanantaisin (meillä hääpäivä on ma). Ja joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina saa todistajat maistraatista, muuten pitää hommata todistajat itse :) .

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

^ Hyvä että elansulla on tuoreempaa tietoa kuin minulla. :) 

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

radamsa; tuo VIP-banderolli olisi hauska, kannatan! :)

Millaiset kutsut teille tulee? Teettekö itse, teetättekö, ostatteko valmiit? Mun ensimmäinen kunnon stressi näyttää aiheutuvan just kutsuista. Oon ajatellu tekeväni itse, taitoa löytyy kohtalaisesti, mutta kun tänään sain ensimmäisen melkolailla valmiiksi, niin ei kuitenkaan miellyttänyt silmää tarpeeksi. Olen etsinyt netistä niitä sellaisia valmiita pohjia, joihin voisi kirjoittaa oman tekstin ja olisi samassa sarjassa std-korteista kiitos-kortteihin kaikki tarvittava. Mutta joko niistä ei ole löytynyt mieleistä tai sitten kutsun tekeminen on ollut niin monimutkaista ja välillä mahdotonta, että olen luovuttanut niiden suhteen. Ajattelimme, että tämä olisi helppo säästökohde, kun itse suunnittelemalla ja tulostamalla saisi hyvät, mutta ei nyt tunnu onnistuvan..  :girl_sigh:  

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

OT: aina naurattaa termi std-kortti, kun luen sen aina päässäni sexually transmitted disease -korttina.  :girl_haha: Minä ja huono huumorintajuni.

Onneks ei ollu riittävästi stressiä, kun nyt puoliso ilmoittaa, ettei ole varma saako töistään lomaa häiden ajaksi. No yksinkö pidän meidän häät sitten? Miten voi edes olla, ettei saa omiin häihinsä vapaata? Suomessa on kyllä auvoa, kun omat häät on palkallinen vapaa jos osuu työpäivälle. Toista on näemmä täällä. Seuraavaksi repinen hiukset päästäni.

Toinen ongelmani on, että kaikki juhlatilat mistä yhtään tykkään on keskiaika-teemaisia. En halunnut teemahäitä. Enkä ainakaan keskiaikateemaa. Mekko ei ainakaan istu semmoiseen miljööseen. Apua en osaa tätä. Etelä-Savon puolella hääkeskustelutkin käy niin verkkaisesti, että joskus epäilen meneekö sillä suunnalla kukaan naimisiinkaan.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

radamsa; tuo VIP-banderolli olisi hauska, kannatan! :)

Millaiset kutsut teille tulee? Teettekö itse, teetättekö, ostatteko valmiit? Mun ensimmäinen kunnon stressi näyttää aiheutuvan just kutsuista. Oon ajatellu tekeväni itse, taitoa löytyy kohtalaisesti, mutta kun tänään sain ensimmäisen melkolailla valmiiksi, niin ei kuitenkaan miellyttänyt silmää tarpeeksi. Olen etsinyt netistä niitä sellaisia valmiita pohjia, joihin voisi kirjoittaa oman tekstin ja olisi samassa sarjassa std-korteista kiitos-kortteihin kaikki tarvittava. Mutta joko niistä ei ole löytynyt mieleistä tai sitten kutsun tekeminen on ollut niin monimutkaista ja välillä mahdotonta, että olen luovuttanut niiden suhteen. Ajattelimme, että tämä olisi helppo säästökohde, kun itse suunnittelemalla ja tulostamalla saisi hyvät, mutta ei nyt tunnu onnistuvan.. :girl_sigh:

Mulla meni noin viikko kutsujen kanssa stressatessa ja eri vaihtoehtojen kanssa painiessa. Välillä tuntui ettei mistään tule mitään. :D sitten kun sitä asiaa oli tarpeekai kauan vatvonut, tutkinut malleja, fontteja, asettelua jne niin onnistuin saamaan aikaan sellaisen, mikä ei tuntunut "vääränlaiselta" ja siitähän se sitten lähti muotoutumaan. Meille siis tulee suunnitteluohjelmalla itse tehdyt Ja Vistaprintillä teetetyt kutsut.

Kirjasintyyppi eli fontti tekee ihan huikeesti kutsun ulkoasulle. Suosittelen kokeilemaan jotain jo tekemääsi pohjaa eri fonteilla, katso vaikka pinterestistä "free wedding fonts", "font pairing", lataa uudet fontit, ja katso miltä sitten näyttää. Mulla ainakin nousi tyytyväisyys kutsuun heti kun sain siihen fontit joista tykkäsin ja jotka täydensivät toisiaan.

Ainiin ja olethan katsonut etsyssä myytävänä olevat mallit? Siellä oli tosi kivoja tulostuspohjia, noin 15e niillä oli hintaa ja se tiedosto sit vaan ladattiin koneelle..

Muokattu: , käyttäjä: treecko240

Mulla oli aloittaessa hyvin selkeä mielikuva millaiset kutsut haluan. Latasin netistä ilmaisia fonttejakin, ja tietokoneella näytti just siltä, miltä pitikin, mutta kun tulostin ne, niin oli jotenkin ihan mitäänsanomattoman näköiset. 

Etsystä olen katsonut vain niitä valmiita kortteja, joihin kuuluisi myös koko sarja, mutta useimmissa hinta on yli 300e (!!!), ei kiitos tällä budjetilla. Mutta noita pelkkiä malleja en olekaan hoksannut katsoa, kiitos vinkistä!

Ninahi; hihi  :girl_haha: en yleensä tykkää käyttää tuollaisia lyhenteitä, mutta nyt laiskotti.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Pakko sanoa tähän kutsurumbaan liittyen meidän taistelusta kutsukorttien suhteen  :grin:

Okei elikkä päätimme että tehdään itse, sulho ehdoti että tehdään lumihiutaleet korttien kanteen ja sisälle sitten tiedot yms yms. No minä olin että okei kokeillaan. No eihän siitä mitään tullut, kumpikaan osaa enää kauniita lumihiutaleita tehdä vaikka ohjeet oli nenän edessä :girl_haha: no minä sitten ehdotin että tehdään jotain yksinkertaisempaa. Suunnittelin sitten että tulostetaan paperilla rakkauteen liittyviä sanoja koine kreikaksi ja muinaishepreaksi (ne on meidän tutkimusalojen "pääkielet") ja leikattiin paperista sydämiä joissa vilisi niitä sanoja sitten. Sisälle tuli vielä muumi-lainaus ja sitten kaikki infot. Hyvin meidän näköiset kutsut, ei valitettavasti ole kuvaa nyt mutta kunhan löydän ylimääräiseksi jääneen kutsun jostakin muuttolaatikon kätköistämme niin otan kuvan ja laitan tänne! 

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Meille tulee filmirullakutsut (http://weddbook.com/media/802856/invitations-ideas)

Ja kyllä, itse tehdään. Paikallisesta valokuvaamosta sain laatikollisen rullia, olivat iloisia kun ei tarvinnut roskiin heittää. :lol:

Fonttivaihtoehtoja on tällä hetkellä jäljellä viisi kuusi kappaletta, odotamme yksimielistä ratkaisua. Viljelen tosin vauhdilla erilaisia fontteja eri tarkoituksiin, katsotaan mikä kaaos tästä syntyy. Esim. hääkarkkien pussiin tulee Broadway-fontilla meidän nimikirjaimet ja päivä, mutta se ei taas sovi kutsuun.

Morsmemman kutsu kuulostaa ihanalta!

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Alkaa olemaan kaikki mallillaan. :) Pitopalveluun soitettu, pöytäkoristelu mietitty ja tarvikkeet hommattu, kukat hommattu, lahjalista tehty. Tärkeimmät jutut olisi vielä esteettömystodistus ja sormukset. Niiden lisäksi vielä papin tapaaminen ja sulhasen sekä bestmanin kravattien osto, sitten alkaa olemaan paketti aikalailla kasassa :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Hei mites kanssanaijat (anteeks :D) kuinka aikaisin kukat pitää hankkia/varata, eli kuinka nopeasti floristit buukataan? En ole nyt löytänyt mistään suoraa vastausta että mihin aikaan alkaa tulemaan ei oota vastaukseksi.. Minähän olisin valmis tilaamaan kukkaset jo vaikka nyt mutta mies on sitä mieltä, että "sitten huhtikuussa". Tietysti Puolassa voi olla vähän eri aikataulu, mutmut.. mulle kukat häissä on niin tärkeät, että stressaan tällaisesta asiasta :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Mulle kukat tulee silkkikukkina, joten en osaa itse vastata kysymykseesi :) Mutta jos minulle tulisi aidot kukat, niin olisin varmaan jo monta kuukautta aiemmin tiedustellut kukista ja sitten sopinut, miten aikaisin ennen häitä kukkia alettaisiin paremmin analysoimaan. :P

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Äh voi hitsi :D no pitää yrittää painostaa miestä kyselemään naimisiin menneiltä ystäviltään, että milloin tilasivat kukat.. josko sitten tulisi vähän sillekin intoa järjestää asiat ajoissa ;)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Kyllä pääkaupunkiseudulla saa alkaa kysellä kukkia jo todella hyvissä ajoin  ;) plus on niin paljon kukkapuoteja tarjolla että senkin takia on hyvä olla ajoissa liikkeellä että saa katsastettua kaikki haluamansa paikat läpi

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt samaa, mutta empä silti ole asian eteen vielä mitään tehnyt :D En edes tiedä millaisia kukkia haluaisin. Ystävätkin ovat jo kovasti tiedustelleet millaiset kukat tulee, ja minä oon ihan huuli pyöreänä, ei niin mitään aavistusta vielä!

Muutoin täällä pyyhkii hyvin. Kävin sovittamassa mekkoja uudelleen ja nyt löytyi SE oikea!  :girl_pinkglassesf: Olen niin tohkeissani, että monta kertaa päivässä tarkistan puhelimesta, että olihan se yhtä ihana kuin muistelinkin :D Onneksi mekko piti tilata ja saapuu vasta kesäkuussa, niin en voi hipelöidä sitä puhki. Tätä mekkoa ei ollut liikkeessä vielä aiemmalla sovituskerralla, kohtalo.. ;)

Kutsujen malli on nyt päätetty. Tilataan Etsystä se mallipohja ja teetetään (onko oikea sana?) loput sitten esim. Vistaprintillä. Vieraslahjat päätetty, mutta lopullinen kokoaminen onnistuu vasta kesällä. 

Viikon verran olin suunnittelematta häitä ollenkaan, kun tuntui, että kaikki junnasi paikallaan eikä syntynyt mitään hyviä ideoita ja näköjään hyvä näin. Tauon jälkeen hommat on lähteneet rullaan kuin itsestään. Suosittelen siis pientä hengähdystaukoa, jos muillakin tuntuu, ettei mistään tule mitään!

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Etenkin jos jotakin tiettyä kukkaa haluaa niin kannattaa ruveta kyllä ajoissa kyselemään. Osaa floristi varautua sitten tilaamaan, tai rehellisesti kertomaan jos ei pysty niitä saamaan. :)

Meille ei vieläkään ole tullut kirjallista tarjousta juhlapaikasta vaikka lähetin kaksi sähköpostia ja soitin sinne. Pelkään, että siellä on sählätty varauskirjan kanssa eikä meille olekkaan päivää varattavaksi.  :girl_impossible:

Kävin myös maksamassa mekon, en ollut jotenkin yhtään varautunut vetämään sitä päälleni niin olin sitten meikittä ja tukka limaisena liikenteessä. No pitihän sitä sitten kokeilla (onneksi mahtui vaikka mitat oli just eikä melkein). Kauhukseni on todettava, että se on "ihan kiva" mekko. No, ei voi minkään. Kallis oli niin sillä mennään.

Sisko buukkasi kampaajan alustavasti. Valokuvaaja on buukattu alustavasti. Jousisoittajia on kyselty alustavasti. Kutsuja on tapailtu, tilataan varmaan minted.com:ista. Pöytäkoristeita mietitty.

Mitään ei voida lyödä lukkoon kunnes on varmistus juhlapaikasta.

Onneks on aikaa elokuulle, eikä tarvii toukokuulle järjestää.

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Huh Ninahillahan on jo tosi hyvin asiat kuosissa vaikka aikaa on  :grin:

Ihanaa että johannanna löysi THE mekon  :girl_dance: itsellä on puvun eka sovitus ompelijalla huomenna, en malta odottaa oikeasti  :girl_in_love:

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Kerrohan sitten Morsmemma millainen puku oli :)

Tosi harmi Ninahi, ettei mekko ollutkaan sellainen kuin odotit :( Minkä tyylinen mekkosi on? Tuosta sinun profiilikuvan tennarista olen jotenkin ajatellut sinulle tulevan mekon olevan lyhyt ja kellohelmainen, en tiedä miksi :D

Minun täytyisi kai tässä kukka-asiassa nyt sitten ryhdistäytyä ensi viikolla. Tuo vaan tosiaan, kun liikkeitä on niin mahdottoman paljon, että mistähän se löytyisi oma. Onko Oulun seudulla suosituksia? Etenkin idearikkaita floristeja kaivataan, kun olen itse ihan hukassa asian kanssa :D

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Ninahi, luuletko, että puku näyttää paremmalta, kun hiukset ja meikki on myös kuosissa? Korut, kengät, asusteet. Voiko pukuun lisätä vyön tai jotakin muuta tuomaan säihkettä? Mitä puvusta mielestäsi nyt puuttui? Mihin ihastuit siinä alun perin? Toivottavasti puku tuntuu uudemman kerran kokeillessa taas enemmän kuin ihan kivalta!

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Johannanna, Oulun paras kukkakauppa lienee Kanerva. Asiantuntevaa palvelua ja pitkä kokemus. Mutta myös kovin kallista! Kampaajani vinkistä kyselin kukkia myös Stockmannilta ja yllätyksekseni sama paketti (hääkimppu, heittokimppu, sulhasen ja bestmanin vieheet, kaasojen rannekukat) oli Stockalla yli sata euroa halvempi kuin Kanervassa :o Otamme kukat siis Stockalta. Jos haluaisin jonkun tietynlaisen, erikoisemman kimpun, luottaisin varmasti enemmän Kanervan ammattitaitoon, mutta kun minulle tulee "vain" tavallinen, pyöreä kimppu, säästän mieluummin hinnassa. :)

Jaa viesti

Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!

Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?

Kirjaudu sisään