Jump to content
Naimisiin.info

anna89

Recommended Posts

  • 1 month later...

Meillä oli häät tänä kesänä, elokuussa 2014 Villa Åkerblomissa. Paikka itsessään oli todella ihana ja tunnelmallinen, erityisesti kesäaikaan piha-alue on todella kiva, kun juhlaväki voi viettää aikaa myös ulkosalla ja myös vihkiminen ja valokuvaaminen ulkosalla onnistuu. Mutta... kokemuksemme ei kuitenkaan ollut täysin positiivinen enkä voi täsyin varauksetta suositella paikkaa. Merirosvot Juhlapalvelun väki oli pääosin erittäin ystävällistä ja asiakaspalveluhenkistä. Emme kuitenkaan ottanut pitopalvelua heiltä, koska saimme huomattavasti paremman tarjouksen (niin hinnan kuin sisällön puolesta) toiselta pitopalveluyritykseltä. Lisäksi Merirosvot Juhlapalvelulta oli hieman vaikea saada asioita kirjallisena, vaan he vastasivat mielellään vain puhelimitse. Myös tarjousta heiltä sai pyytää moneen kertaan ja odottelimme sitä lopulta useamman viikon ennen kuin saimme kirjallisen tarjouksen. Näiden seikkojen vuoksi päätimme, että maksamme mieluummin isännöinnistä sovitun mukaisesti ja käytämme toisen pitopalvelun palveluita. Tämä on siis täysin sallittua, mutta toista pitopalvelua käytettäessä tulee erikseen maksaa isännöinnistä.

 

Hääpäivänä ilmeisesti tästä suuttunut/loukkaantunut emäntä päätti kuitenkin pistää kapuloita rattaisiin. Hän ensinnäkin käyttäytyi todella ilkeästi ja törkeästi pitopalvelumme väkeä ja myös hääväkeä kohtaan. Hän ei antanut isäni laittaa lippua salkoon, vaikka isäni olisi sen itse laittanut ja ottanut alas. Hän huusi siskolleni (kaaso) todella rumasti eikä vastannut kysymyksiin. Vaikka pitopalvelumme oli ennalta sopinut Merirosvot Juhlapalvelun edustajan kanssa, että pitopalvelumme voi keittää perunat Villa Åkerblomin keittiössä, emäntä ei päästänyt pitopalvelun väkeä keittiöön. Myös veden ottaminen keittiön vesihanasta kiellettiin ja huoneessa, johon pitopalvelumme osoitettiin tekemään töitään, ei ollut sähköjä. Lopulta perunat saatiin keitettyä pitopalvelun paikalle tuomien omien keittolevyjen ja avulla. Meininki vain oli todella ihmeellistä ja epäkohteliasta. Onneksi vieraat olivat tästä pääasiassa onnellisen tietämättömiä - itsellemme kyllä noin käsittämätön toiminta aiheutti harmaita hiuksia ja lisäharmia. Lisäksi aikataulu viivästyi, koska perunoiden keittäminen ja veden ottaminen keittiöstä ei onnistunut.

 

Varoituksen sana myös siitä, että vaikka juhlatilaan Merirosvojen mukaan sopii jopa 80 henkilöä, se on kyllä erittäin yltiöoptimistinen arvio. Meillä oli vieraita hieman yli 60 ja mielestäni yhtään enempää ei olisi järkevästi mahtunut. Nytkin jo kulkuväylät kävivät melko ahtaiksi. Meille oli sanottu, että tuolien punaisia päällisiä on 80:lle, mutta tämä ei pitänyt paikkaansa. Osa punaisista päällisistä oli niin likaisia, ettei niitä voinut parhaalla tahdollakaan käyttää (ruokaa, maitoa ja ties mitä oksennusta pesemättömissä päällisissä). Jouduimme käyttämään osittain likaisia istuinpäällisiä ja yhteen pöytään täytyi laittaa kokonaan erilaiset, valkoiset satiinipäälliset. Eli se, mitä ilmoitettiin, ei täysin pitänyt kutiaan.

 

Muilta osin paikka on siis varsin ok, mutta nämä asiat kannattaa tiedostaa... Ja lisäksi ainakin meidän mielestämme tilat olivat aika likaiset ja lakasimme ja siivosimme itse ennen häiden alkua. Myös nettiyhteys, joka paikassa piti olla, lakkasi toimimasta kesken hääjuhlien. Näin siis emme pystyneet soittamaan musiikkia Spotifysta. Se olisi harmittanut aika lailla, mutta onneksi Spotify-lista oli vain hätävarana ja pääasiallinen viihdyttäjä oli mahtava hääbändi Homebrew.

Link to comment
Share on other sites

Kiitos pitkästä vastauksesta. Meillä häät ensikesänä ja käytämme merirosvot pitopalvelua. Hieman alkaa pelottaa osan palautteen perusteella mutta toisaalta hyvä kuulla kompastuskivet niin osaa ottaa me puheeksi. Me ollaan parin viikon päästä menossa käymään uudestaan paikalla ja sillon kyselen näitä asioita. Oliko teillä varaus pe-la vai vaan la ja jos oli la niin pääsittekö koristelemaan jo pe?

Muokattu: , käyttäjä: anna89
Link to comment
Share on other sites

Meillä oli itse asiassa häät perjantaina ja varaus oli vain sille päivälle. Saimme kuitenkin viedä tavarat ja järjestellä paikat kuntoon jo torstaina, koska silloin ei ollut varausta kenelläkään. Saimme myös hakea juhlapaikalle jääneet tavarat lauantaina aamulla ennen kuin seuraavat juhlien järjestäjät saapuivat paikalle. Otimme Merirosvoilta siivouksen. Tässä asiassa Villa Åkerblomissa on kyllä oikein hyvä palvelu, että ovat joustavia käytännön järjestelyiden suhteen. Se olikin yksi syy, miksi valitsimme juuri tämän juhlapaikan. Ja kuten sanottu, yleisesti ottaen palvelu oli hyvin ystävällistä, vain näitä tiettyjä ongelmia oli juhlapäivänä.

Muokattu: , käyttäjä: MadameH
Link to comment
Share on other sites

  • 1 month later...

Meillä oli häät Åkerblomissa heinäkuussa 2014 ja päivä sujui kaikinpuolin hyvin :) Mahtavia kuvia tuli myös laiturilta ja pihasta. Oli kaunis päivä, joten porukka viihtyi paljon ulkona. Meillä oli vuokrattuna molemmat ulkoteltat (pieni "tupakointiteltta" ja isompi takapihalla). Maksoimme vaan isommasta alennetun hinnan ja toinen kaupan päälle, koska teltat oli kuitenkin pystytetty niin ei niitä olisi voinut alkaa purkaa. Pitopalvelu tuli Merirosvoilta ja maistelimme etukäteen muutaman ruuan mitä valitsimme. Ruokaan olimme positiivisesti yllättyneet, koska oli toisista häistä huonompi kokemus heidän ruuista, mutta nyt kaikki oli todella maukasta! Muutimme vakiomenua tosi paljon ja sen suhteen sähköposteihin ei Merirosvoilta meinattu oikein vastata. Emme halunneet hoitaa puhelimitse, koska halusimme että asiat jää kirjallisena. Heidän kanssaan kannattaakin varmistaa, että kakki sovittu on kirjallisena. Meille sanottiin mm. alussa, että voimme koristella paikan jo pe, mutta perjantaille tulikin varaus, joten toimme vain tavarat pe ja koristelu hoidettiin la aamuna. Tavaroiden pois haku oli joustavasti su ja siivouksen otimme Merirosvojen kautta. Vieraita meillä taisi olla reilu 70 ja  pöytään missä itse istuimme kaasojen ja bestmanien kanssa laitettiin valkoiset satiinipääliset, koska punasia ei riittänyt niin moneen tuoliin kun oli sanottu  paikasta. Loppujen lopuksi voin kuitenkin suositella! :)

Link to comment
Share on other sites

Niin ja bändin kanssa kannattaa huomioida se, että toisen salin pöydät pitää roudata bändin tieltä pois jos vieraita enemmän. Bändillä menee myös aikaa kamojen roudaukseen, koska eivät voi etukäteen niitä laittaa, koska ei mahdu olemaan. Meillä bändi toi kamansa alakertaan jo torstaina ja teki silloin myös jo soundcheckin ennen kamojen alas roudaamista, koska hääpäivänä ei olisi ollut enää mahdollista.

Link to comment
Share on other sites

  • 5 months later...

Moi. Semmosta on tullut mieleen MadameH, että mihin aikaan haitte tavarat pois la? Meillä on juhlat la ja meille on luvattu että saamme viedä heti la aamulla tavarat paikale. Mietin vaan kun perjantaina näyttää olevan juhla varaus ja jos meille on luvattu että tavaroita saa tuoda klo 9. lähtien. Niin mihin aikaan esim. te haitte la tavaranne pois?

Link to comment
Share on other sites

  • 7 months later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...