bit

Mitä teette / teitte häitä seuraavana päivänä?

400 viestiä aiheessa

Me nukuimme ja nautimme sängyssä loikoilusta pitkälle iltapäivään (kolmeen..). Tosin aamulla nousimme sen verran ylös yhdeksän maissa, että esittelimme mieheni siskolle asuntomme, sillä hän ei ollut vielä meillä käynyt. Siskon ja miehen vanhempien visiitti ei kestänyt puolta tuntia, joten se ei meitä häirinnyt. Iltapäivällä sitten nousimme ylös, söimme aamupalaa ja lähdimme käymään vanhempieni luona pikavisiitillä. Tuntui vain siltä, että täytyi mennä ja olikin ihana tavata rakkaat vanhemmat ja sisaruksiani (jotka sattuivat paikalle samaan aikaan) sekä kiitellä heitä ihanasta päivästä ja avusta sen toteuttamiseen. Sitten tulimme kotiin, availimme lahjat, tilasimme lempipizzeriastamme pizzaa, nautimme hieman kuohuvaa (ja olutta & siideriä) ja istuimme sylikkäin katsellen leffoja. Luksusta. Ensin meinattiin, että mennään ulos syömään, mutta haluttiin sitten kaiken hälinän jälkeen rauhoittua kotona ja olla ihan kahden.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olimme mökillä hääyötä ja seuraavana päivänä tulivat perheemme, seremoniamestari sekä kaaso paikalle ja syötiin mitä häistä oli jäänyt saaliiksi. Samalla muistimme läheisiämme pienin kiitoksin. meistä ainakin läheisten kutsuminen oli hyvä asia, sillä perheemme ovat eri puolita suomea, joten saivat vielä hetken tutustua toisiinsa. myös yhdessä oleminen oli meille tärkeää. Ja mukava päivä olikin. Aurinko paistoi, saunoimme jne..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me matkustettiin yöllä häämatkalle,  mutta oltiin seuraavana päivänä niin väsyneitä, että nukuimme oikeastaan koko päivän...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nautiskeltiin emännän kanssa toisistamme sängyssä myöhään iltapäivään saakka. Keiteltiin aamukahveet ja juotiin ne auringon paisteessa. Sitten menimme yhdessä suihkuun ja siitä takaisin sänkyyn. Se päivä menikin rattoisasti neljän seinän sisällä. Välillä kävimme toki syömässä.

Itse asiassa tuollaisia nämä viikonloput ovat aina olleet koko yhteisen elämämme aikana.  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tarkoituksena olisi lähteä Malediiveille sukeltelemaan  

Ei onneksi ihan kauhean aikainen lähtö.. saattaa kyllä väsytää mutta uskoisin, että parin viikon reissu "paratiisissa" on oikea aloitus  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Anopin ja appiukon luona oli rääppiäiset jonne aamupäivällä rämmimme, sinne oli kutsuttu paljon muitakin hääjuhlassa olleita. Oli mukava ottaa rennosti ja käydä vähän edellistä päivää läpi  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me saatiin olla hotellilla 16:00 asti, joten siellä nautittiin luxus-elämästä loppuun asti!! Sen jälkeen käytiin juhlapaikalta hakemassa lahjat, ja tultiin kotiin availemaan paketteja ja kirjekuoria... Se oli todella kivaa!!! Illalla vielä grillailtiin takapihalla, kun oltiin saatu grilli häälahjaksi!

Niin, ja tietenkin muisteltiin edellistä päivää, joka oli TÄYDELLINEN!!!  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nukuttiin pitkään, oltiin tandem-pyöräilyllä ja piknikillä joen rannalla ihan kaksistaan (pyöräily ja eväät kuuluivat hääyöpaikkamme hintaan. Iltapäivällä poikkesimme juhlapaikalla katsomassa ettei appiukko ollut unohtanut mitään ja pikkuhiljaa lähdimme kohti kotikaupunkia ja odottelemaan seuraavana päivänä alkanutta häämatkaa

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nukuttiin myöhään, käytiin aamusaunassa ja syötiin ihana aamiainen sviitissä. Haettiin lapset mummin luota kotiin ja siitä alkoikin sitten arki

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oltiin hääyö mökillä, ja myös seuraava viikko. Kaikki päivät siellä oli sellaisia, että nukuttiin pitkään ja noustiin ylös joskus puolenpäivän aikaan, syötiin, saunottiin, soudeltiin, loikoiltiin sisällä ja ulkona nurmikolla. Tosi rentoa kesämökkiolemista. Tarkkaan en muista, mitä sillon seuraavana päivänä tapahtui, mutta muistaakseni mekin lepäsimme väsymystä pois. Söimme ulkona häistä jäänyttä ruokaa, jota meille pakattiin mukaan. Ja tietenkin nautimme toistemme seurasta. Ai niin ja kaupassa kävimme myös, koska olimme unohtaneet häämatkaeväskassimme juhlapaikalle  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haettiin koristeet juhlapaikalta. Palautettiin vuokra-auto. Pyörittiin kotona kunnes siellä yöpynyt sukulaisperhe poistui. Vierailtiin bestmanin ja erään toisen sukulaisen luona. Syötiin hääkakkua. Ja hääyöksi saatu shampanjapullo jäi edelleen avaamatta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävimme korjaamassa koristeet pois juhlapaikalta sekä tienvarsi kyltit. Kävimme miehen kotona sukulaisia tapaamassa. Illalla vasta ehdimme avamaamaan häälahjat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nukuttiin kymmeneen, pitkä aamiainen (tai siis meidän mittapuulla, kun istuttiin ainaskin puoli tuntia saman pöydän äärellä..). Yhdeltätoista lähdettiin juhlapaikalle siivoilemaan, kahdesta neljään pidettiin pitkä lounas, ja sitten siivoiltiin taas kuuteen.

Sen jälkeen availtiin ja tutkailtiin lahjoja, kahdeksalta saunaan jossa käytettiin vikat voimat vihtomiseen, ja kympiltä onnellisina nukkumaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän aamusta tulee varmasti ihan perinteinen. Kuudelta aamulypsylle, joten yöllä tuskin montaa silmänräpäystä keretään nukkumaan. Navetan jälkeen varmaankin kömmitään sänkyyn nukkumaan ja viideltä pitäisi heräillä iltanavetalle.

Oikeastaan sama kuvio kun "tavallisten" humu-iltojen jälkeen.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Herättyämme hotellin sviitistä siirryimme takaisin juhlapaikalle, jossa olikin jo rääppiäiset menossa. Rääppiäiset kesti sitten seuraavaan aamuun saakka. Kivaa oli!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me mentiin jatkomökille aamupalalle, ja hengattiin siellä majoittuneiden kanssa. Samalla siivottiin mökki. Iltapäivää vietettiin pienellä porukalla meidän hääyömökillä/pihassa uiden, aurinkoa ottaen ja grillaten. Illalla ajeltiin sitten kotiin ja pakkailtiin häämatkaa varten.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Siivottiin jatkopaikka ja yritettiin saada kotiin niin paljo tilaa et pysty asuun täällä vielä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me nautimme ihanan aamupalan hotellissa ja pakkasimme tavaramme ja soitimme bestmanin hakemaan meidät kun olimme valmiit.

Menimme päivällä hakemaan juhlapaikalta ruuat, joita oli jäänyt ja menimme vanhempieni luokse syömään. Syönnin jälkeen menimme siivoamaan juhlapaikan ja hakemaan lahjat ym. tavarat. Palasimme vanhepieni luokse, jonne tuli veljiäni myös vaimoineen kyläilemään. Innostuimme veljieni, kälyni ja isäni kanssa pelaamaan petanqueta (?) ja pelasimme varmaan pari tuntia anopin , mieheni ja äitini katsellessa peliämme. Meillä oli todella hauskaa ;D Pelaamisen jälkeen menimme vielä iltakahville ja ilta kului rupatellessa. Lähdimme kotiin vasta kymmenen jälkeen. Se ilta oli kyllä ikimuistoinen. Nauraa saimme katketaksemme.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löhöiltiin vaan hotellilla, syötiin huoneeseen tuotua aamupalaa ja muisteltiin edellistä päivää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli edessä juhlapaikan siivoaminen. Tai siis lähinnä vietiin omat tavarat ja ruuat pois. Siinähän se sitten mukavasti kului. Illalla kotona avattiin loput lahjat, tarkkailtiin vieraskirjaa ja semmoista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oli ihanaa herätä omassa sängyssä, omassa kodissa. Sängystä noustuamme katoimme aamiaispöydän. Pöydän koristelimme mm. hääkimpulla. Nautimme kaakaosta & suolaisista & makeista tähteistä - hääkakkumme maistui hyvälle edelleen. Sitten menimme takaisin nukkumaan & nousimme sängystä puolen päivän maissa.

Katsoimme komediaa, joka virkisti meidät hauskuudellaan. Sitten lähdimme kylpylään rentoutumaan & syömään. Uiskentelimme, porisimme porealtaissa & söimme allasbaarissa.

Sitten palasimme kotiin katsomaan Hiidenvirtaa, Idolsia & muita. Samalla olen selaillut hääkuvia tietokoneella, mies on editoinut hääkuvia, minä olen laittanut häälahjat & onnittelukortit esille & laittanut kaikki kääreet tms. roskikseen.

Plus juhlallisesti poistimme kartongista tehdystä ovikyltistämme entisen sukunimeni.

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhessä löhöiltiin ja kauempaa olleet vieraat kävi päivällä kahvilla. Purettiin lahjoja ja haettiin juhlapaikalle jääneet tavarat pois.. ei mitään ihmeitä siis.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aamulla käytiin Strinbergillä aamupalalla kun missattiin kämpin aamiainen. Sen jälkeen mentiin siivoomaan juhlapaikka ja käytiin mun ja miehen porukoilla kylässä. Raskas oli sekin päivä. Oltiin meinaan vasta ysin aikaa kotona, jolloin vielä purettiin kaikki kamat autosta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vietämme häitä sulhon vanhempien luona, jossa myös vietämme hääyön. Joten aamulla käymme varmaankin saunassa, sitten siivoillaan juhlan jäljiltä, katsellaan lahjoja ja syödään ruokien jämiä. Suunnitelmissa olisi parin päivän sisään lähteä häämatkalle joten tollanen rento päivä sopii vallan mainiosti mulle. Eka päivä vaimona!  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään