SnowWhite

Vieraat, jotka eivät muista hääparia mitenkään?

165 viestiä aiheessa

Mä en kyllä ihan aidosti itse kyllä loukkaannu, jos ihmiset tulevat johonkin juhliini ilman lahjaa (mitä nyt pahemmin ei tapahdu, mutta kuitenkin). En vaan mitenkään pidä lahjaa minään itsestään selvyytenä, vaan se tuodaan, jos erityisesti niin halutaan. Se ei minun mielestä ole mikään itsestään selvä velvollisuus ja varsinkaan se, mitä tuo. Eli minusta lahja on aina jotain ekstraa ja en edes huomaa mitenkään erikseen, jos joku ei anna lahjaa. Tai jos esim. itse jouluna annan jollekin ihmiselle lahjan, joka ei anna mulle, niin minusta se on aivan ok. Pidän kyllä sitä oletusta, että kuuluu tuoda lahja, jotenkin laskelmoivana ja minusta lahjasta ei kyllä ole juuri koskaan syytä loukkaantua, paitsi ehkä silloin, jos joku ihminen, joka tuntee hyvin, tuo jotain täysin omaan arvomaailmaan sopimatonta (tyyliin luontoaktivistille lentoliput tai bensalahjakortti). Muista lahjoista kyllä pitää minusta olla tyytyväinen jo siitä, että on muistettu, eikä siitä, miten muistettiin. Itse olen elämän aikana saanut vaikka kuinka paljon sellaisia lahjoja, joista en mitenkään riemusta hypi kattoon, mutta silti olen ollut siitä ajatuksesta erittäin iloinen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuli mieleeni, että siskoni häissä, joissa olin kaasona, oli aika kivasti järjestetty lahjakorttien ja rahojen paikka. Lahjahuoneeseen oli morsiusparin toivomuksesta ostettu postilaatikko, jossa oli heidän etunimet ja yhteinen sukunimi kaiverrettuna laattaan. Opastimme sitten vieraita, että sujauttaa postilaatikkoon lahjakortit. Vieressä oli lisäksi kirjekuoria ja kynä, jos rahat oli pelkästään tai lahjakortissa ei ollut keneltä se on. Illalla sitten veimme postilaatikon turvaan. Ja postilaatikolle on siis myöhemmin käyttöä avioparin uudella omakotitalolla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihimme saapui myös 2 vierasta ilman lahjaa tai korttia.. Ymmärrän kyllä jos rahat ovat piukalla (itsekin olen kerran opiskeluaikana antanut opiskelukaverilleni todella pienen häälahjan, sillä olin jo osallistunut suurella summalla hänen polttareihinsa ja opintotuki ei niin kummoinen rahanlähde ole..), mutta vaikka rahasta olisi pulaakin, mielestäni hääparille pitäisi antaa vähintään kortti!! (Ja nämä 2 vierasta eivät ole edes opiskelijoita, vaan kumpikin on ollut jo muutamia vuosia työelämässä.) Ihmettelin kyllä aluksi heidän käytöstään, mutta nyt myöhemmin olemme mieheni kanssa vain nauraneet koko jutulle: lahjatta tuleminen on jotenkin niin tyypillistä näille kahdelle sinkkupojalle jotka tuntuvat muutenkin unohtelevan asioita ja olevan vähän suuripiirteisiä!  ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikki häävieraamme muistivat meitä jollain tavalla, ja mielestäni häihin kuuluukin viedä jotakin ellei hääpari sitä nimenomaisesti kiellä. Kyse ei ole tavaran arvosta vaan tavoista, itsetehty reseptivihko tai kortti on ihan sopivaa viemistä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä muut muistivat (jopa sellaiset joita ei oltu kutsuttu) mutta miehen kahden veljen ja isän korttia enkä lahjaa ole vielä nähnyt :-?  Luulen että isä ja sen vaimoke ovat unohtaneet (meillä oli mahdollisuus laittaa rahaa remppa tilille) oman äitini mukaan olivat puhuneet kyllä rahan laitosta ja kortista, mutta ei kyllä vieläkään ole tullut. Oon sanonu miehelle että kysyä isältään että jos on vaikka menny vahingossa väärälle tilille. Toinen veli oli meillä kyllä kuvaajana että se sopii kyllä köyhän opiskelijan lahjana meille. Mut sitten toisen veljen perheeltä en kyllä ole nähnyt mitään lahjaa, ei heiltä kyllä tullut kihlajaislahjaakaan vaikka kekkereissä olivatkin. Ei sillä että olisin lahjojen perään, mutta joskus vain kummastuttaa joidenkin ihmisten tavat, kun mun mielestä hyviin tapoihin kuuluu muistaa hääparia jotenkin, vaikka vain ihan pienesti jos ei ole rahaa mihinkään. Mutta meitä on moneksi  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me sanoimme kutsutuille alusta alkaen, jo vuotta ennen haita, ettei lahjoja tarvitse tuoda ja etta se lasnaolo on tarkeinta - ja ihan oikeasti tarkoitimme tata. Meilla tilanne oli tosin siita erilainen, etta suurin osa kutsuvieraista matkusti haihimme ulkomailta (asumme itsekin ulkomailla) eika Suomeen ikava kylla lenneta mitaan budjettilentoja. Pelkan haaviikonlopun viettamiseen meni jokaiselta vieraalta useampi satanen, ja monet tulivat Helsinkiin jopa viideksi paivaksi. Emme halunneet kenenkaan jaavan pois sen takia, etta "kun pitaa viela lahjakin ostaa" - eika toisaalta olisi ollut mitaan jarkea tuoda meille lahjoja Suomeen, jotka meidan pitaisi sitten saada sielta jotenkin takaisin kotiin. Vieraita tuli ulkomailta yli 40, ja uskoisin etta moni kaveri olisi jaanyt tulematta, jos he eivat olisi oikeasti uskoneet, etta tarkoitimme sita kun sanoimme, ettei lahjoja tarvitse ostaa. Lahjalista meilla oli silti, silla osa kutsutuista (ja kutsumatta jaaneista kaukaisemmista sukulaisista) kyseli sita jo aikaisin.

Mutta mutta... itse en ikina menisi haihin ilman edes pienta lahjaa, jonkunlainen muistaminen kuuluu mielestani asiaan. Meidan vieraistamme alle puolet muisti meita lahjalla, suurimmalta osalta ei tullut edes korttia. Jalkeenpain he kylla kiittelivat juhlista eika minua missaan nimessa ota paahan, ettei lahjoja ostettu enempaa, mutta oletin kuitenkin, etta edes kortin olisimme voineet saada jokaiselta juhliin osallistuneelta. Sinkkumiehilta taman ehka ymmarran, mutta useat (hyvatuloiset) pariskunnatkin jattivat muistamatta muuten kuin silla lasnaolollaan, joka tosin oli meille ehdottomasti se paras lahja. Ottaisin mieluummin kaikki ystavamme mukaan juhlimaan kuin puolta pienemmat haat ja monta leivanpaahdinta, mutta ihmettelen tata silti. Toisaalta voisi tietenkin sanoa, etta hyva kun kuuntelivat eivatka turhaan ostaneet lahjoja ;D. Kortin verran olisin silti toivonut muistamista - ne kun jaavat meilla kaikki muistoiksi juhlistamme...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kyllä kaikki aikuiset ihmiset tietävät, että hääparia tulee muistaa jotenkin.

Meidän häissä kaikki muut paitsi sulhasen sisko muistivat meitä jotenkin.

Jos joku tulee häihin ilman lahjaa, on mielestäni aina syynä tahallinen teko.

Meidän tapauksessa sulhasen sisko oli vain äärettömän kateellinen kaikesta ja halusi kaikella mahdollisella tavalla dissata häitämme, ja tämä muistamattomuus oli siis vain yksi tapa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä kun on harmiteltu sitä, että ei edes korttia viety, niin mun on pakko myöntää nolo juttu: mekin ollaan mieheni kanssa (silloinen poikaystävä) kerran menty häihin niin, että unohdettiin kortti... :-[ Laitettiin rahaa morsiusparin häämatkatilille, ja jotenkin se kortti vaan kokonaan unohtui. Kyllä nolotti kun muistin tämän juhlapaikalle saavuttaessa, sitten ajattelin että lähetettäisiin heille kortti myöhemmin postitse mutta sekin sitten jäi, kun ei meillä ollut heidän osoitetta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Toinen veli oli meillä kyllä kuvaajana että se sopii kyllä köyhän opiskelijan lahjana meille.

En tarkoita mitenkään sanoa, ettetkö arvostaisi tätä lahjaa, mutta lainaan tekstiäsi koska meillä myös yksi miehen kaveri hoiti kuvaamisen. Ja itse pidän tätä ehkä jopa meidän arvokkaimpana häälahjana: hän teki koko päivän työn toimiessaan kuvaajana ja lisäksi meille jäi muistoksi aivan upeat valokuvat.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kirjoitanpa tänne mieltäni pikkuisen nyppivän asian: Itse en menisi juhliin ilman lahjaa missään tapauksessa, eikä lahjan arvolla ole sinällään merkitystä, mutta koska rahaa on todella vähän itselläkin, ajattelen aina että jokainen antaa esim. häälahjaksi vähän omien varojensa mukaisen lahjan ja kaikki ovat tyytyväisiä. Jos varaa ei ole lahjojen osteluun niin kukkakimppu naapuriniityltä tai itsetehty kortti on oikein jees!!

Muoks poistin tämän osuuden, mutta jos joku ehti lukemaan niin.. kiista ratkesi kun mies pysyi tiukkana...emme maksa enempää kuin 50€.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alkuperäiseen aiheeseen/kysymykseen palatakseni... Hyviin tapoihin kuuluu muistaa jollakin tavalla, edes kortilla. Itse en missään nimessä menisi häihin ilman lahjaa/korttia. Vaikka hääpari olisi toivonut, ettei lahjoja anneta, antaisin varmaan siltikin esim. lahjakortin tai jotain muuta "neutraalia". Itsestäni lahjan antamatta jättäminen tuntuu jotenkin oudolta. Toki voisin ajatella toisin, jos olisin saanut kutsun häihin, joihin ei toivota minkäänlaista häälahjaa. Ainakin kortti mielestäni pitää antaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häihin tuli kolme meidän kaveria ilman lahjaa ja yksi oli unohtanut sen kotiin mutta toimittaa sen myöhemmin. (Asuu ulkomailla) Meidän kutsussa luki ettei lahja ole välttämätön joten en tästä mitään herneitä vedä nokkaan. Vähän ihmettelin kyllä ettei edes korttia tullut. No kaksi näistä auheutti siellä muutenkin vähän hämminkiä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä myös kaksi vierasta tuli häihin ilman korttia (myöskään ei lahjaa). Lahja ei todellakaan ole tärkeä, eikä haittaa vaikkeivat tuoneetkaan sitä, mutta kortti olisi ollut erittäin mukava saada.

Toinen on nuori, eikä tiennyt edes mitä vp tarkoittaa, joten olemme pistäneet nuoruuden ja kokemattomuuden piikkiin. Mutta toinen oli bestmanina pari viikkoa ennen meidän häitä, joten olis luullut että tajuaa kortin tuoda.. :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidänkin häihin tuli muutama ihminen, joilta ei tullut mitään, ei edes korttia meille. Toinen oli lapsuudenaikainen kaveri ja toinen oli pariskunta, jotka toivat myös lapsensa häihin, vaikka olivat ilmoittaneet ensin , että lapsi jää kotiin. Pariskunta söivät ruuan ja heti viimeisen palan nielaistuaan lähtivät... :blink: että näin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ootteko saaneet kaasoilta/bestmaneilta lahjat? Me ei odotettu lahjaa mun kaasolta, ja taisinpa hänelle sanoakin ettei tarvitse lahjaa tuoda, että kaasoilu on riittävä lahja.

No kaaso toi häihin mukanaan ex-miehensä josta oli eronnut n. 1,5 kk ennen meidän häitä. Syynä tähän oli se että mies on sitten heidän 3-vuotiaan tytön kanssa siellä häissä kun mun kaasolla oli jos jonkinlaista puuhaa siellä häissä..

Mut he ei tuonu meille edes korttia. Oon ajatellut laittaa albumin kaikista korteista muistoksi, ja kaikilta muilta vierailta on kortti, mutta ei heiltä.. Joo, ehkä vähän lapsellista, mutta harmittaa silti..

(tosin tähän kaason "kaasoiluun" liittyy paljon muutakin mikä harmittaa, tää tais olla vaan se viimenen pisara)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häissä oli yksi kolmihenkinen perhe sekä mun serkku (mies), jotka eivät tuoneet lahjaa tai korttia. Serkun tapauksen ymmärrän täysin, hänen avokki oli meidän häiden aikaan vakavasti sairas ja tämä serkkukin meinasi jättää tästä syystä häät kokonaan väliin. Oli kuitenkin viime hetkellä päättänyt tulla (tai oikeastaan se sairaalassa ollut avokki patisti hänet häihimme), ja hän lupasi viedä minut ja mieheni joskus veneilemään ikäänkuin häälahjaksi. Tosi mukava idea, mutta tiedän kyllä, että se todennäköisesti jää toteuttamatta.

Ymmärrän myös kolmihenkisen perheen tilanteen, koska perheen rouva (joka on siis mun vanha ystävä) harmitteli huonoa rahatilannetta vähän ennen meidän häitä. Toisaalta samaan hengenvetoon hän kuitenkin kyseli, onko meillä mitään lahjatoiveita. Voi siis hyvin olla mahdollista, että he eivät tuoneet mukanaan mitään, mutta toisaalta entäs jos heidän tuomansa lahja/kortti on kadonnut johonkin? En ole kehdannut kysyä tältä ystävältäni asian todellista laitaa, sillä en halua vaikuttaa idiootilta. Tosiasia kun kuitenkin on se, että olin mielissäni kun ko. perhe ylipäätänsä pääsi tulemaan meidän juhliin (alunperin heillä oli este).

Eli periaatteessa minua ei haitannut "lahjattomat" ja "kortittomat" vieraat. Itse en kuitenkaan ikinä kehtaisi mennä toisten juhliin ilman mitään viemisiä. Ja siitä huolimatta, että lahjojen antaminen olisi suorastaan kielletty, antaisin kuitenkin kortin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

jewelska : Mulle kävin samalla tavalla. :(

Kaasolle ja bm sanoimme, ettei heidän tarvitse tuoda lahjaa. Meillä bm antoi vielä lahjaksi kortin lisäksi rahaa. Sanoi, ettei hän olisi kehdannut tulla ilman mitään muistamisia ja olihan hänellä vielä puolisonsakin mukana. Kaaso ei tuonut mitään enkä häneltä odottanut muuta kuin korttia. Ei kuitenkaan sitäkään tullut. Vähän jäi harmittamaan, ehkä olen liian pikkumainen.

Enemmän kuitenkin harmitti kaksi muuta tapausta. Ensinnäkin sulhon yksi parhaista ystävistä, joka ei tuonut korttia saati lahjaa. Ja toiseksi sulhon isä tuli uuden vaimonsa kanssa ja heidän lapsiensa kanssa, vaikka kutsussa oli ei lapsia-ilmaisu ja selkeästi nimetty, kelle kutsu on osoitettu. Onneksi nämä lapset oli jo isompia (n.15v), mutta arvatkaa aiheuttiko se istumäjärjestykseen muutoksia ja mukavasti sekaannusta hääpäivänä?! He eivät tuoneet muuta kuin kortin, joka mielestäni oli aika törkeää ottaen huomioon, että heitä oli neljä ihmistä ja jo pitopalvelulle jouduimme maksamaan heidän ruokailuosuutensa 4 x 25e. Hääpäivänä asia ei harmittanut, oli vaan ihanaa kun vieraat oli päässeet tulemaan, mutta näin jälkikäteen harmittaa sulhon isän toiminta. Jepjep, pikkumainen oon, mutta pakko purnata jossakin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Sulhasen vanha lapsuuden ystävä tuli perheineen, yhteensä neljä henkeä, ilman lahjaa, ei edes korttia ollut voitu ostaa!

Silloin hääpäivänä en sitä huomannut, mutta myöhemmin kun käytiin läpi mitä ihmiset oli muistaneet. Hieman sapetti..

Itse en koskaa voisi mennä juhliin ilman lahjaa tai edes korttia...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pakko vastata taalla nimenomaan hemuli07:n kirjoitukseen - meilla oli sama tilanne, ulkomaalaisia vieraita yli puolet (siis yli 50 oli muualta kuin Suomesta) ja itsekin asumme ulkomailla joten emme toivoneet lahjoja, mutta olin silti yllattynyt siita kuinka monelta vieraalta ei tullut korttia (yht. varmaan 10 vierasta) - mitaan muuta emme oikeasti kaivanneet. Korttia emme siis todellakaan kaivanneet niita jotka olivat muistaneet meita lahjatililla tai ennen haita kortilla tai muuten esim kihlajaisten kunniaksi. Mutta kortit ovat nimenomaan kivoja muistoja juhlasta - en itse ikina kehtaisi menna juhlaan kortitta. Ja kaikki vieraat siis yli kolmikymppisia eivatka taatusti ekat haat jossa kavivat. No, en viitsi tasta asiasta suuttua kuitenkaan - omia haita jarjestaessa ainakin oppii etta miten toimia muiden haissa ja aion jatkossakin muistaa haaparia kaikissa haissa joissa kayn.

Muokattu: , käyttäjä: miiuli

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meillä ainoat kortittomat tais olla miehen serkun lapset... miehen serkun siis piti tulla lapsineen meidän häihin, mutta äitipä keksi, että kyllä ne lapset pärjää itsestäänkin ja ite oli ottanut äkkilähdön ulkomaille :o joten lapset tuli ja äiti ei... :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lahja kertoo ehdottomasti arvostuksesta, sen ei tarvitse rahalliselta arvoltaan olla suuri, mutta kyllä minusta kuuluu muistaa hääparia. Itse en takuulla kehtaisi mennä kenenkään häihin ilman tuomisia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minusta tärkeintä muistamista on saapua juhlaan ja onnitella henkilökohtaisesti paria. Tai sitten jos ei pääse paikalle, niin kortti tms.

Itse en jaksa ymmärtää, kuinka joku pitää kirjaa siitä kuka on tullut ilman korttia.....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei kortittomuudesta tarvitse yleensä pitää varsinaista kirjaa, koska se jää mieleen harvinaisuutensa vuoksi.

Kortti symboloi onnittelua ja muistamista. Se on pysyvämpi kuin pään sisällä säilyvä muisto ja voi itseasiassa vahvistaakin sitä; "...hmm... tämä kortti olikin Emma-tädiltä... Ainiin. Emmalla oli se jännän mallinen hattu ja hän sanoi niin kauniisti vihkitilaisuudestamme..." jne.

Kortissa ei ole suurta vaivaa ja se lämmittää hääparin mieltä. Miksi ei siis vieraana näkisi edes sen verran vaivaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidänkään häissämme eivät kaikki meitä muistaneet, edes kortilla. Olen iloinen, että nämä kaikki ihmiset tulivat juhliimme, koska se oli tärkeintä meille, mutta itse en kehtaisi mennä ilman korttia toisten häihin. Se vaan on mielestäni niin perusjuttu, joka pitäisi jokaisella olla tiedossa, mutta ei se tunnu olevan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kun ystäväni meni naimissin ja olin kaasona toisen ystävämme kanssa, en sovitusti tuonut lahjaa -enkä sitten edes sitä korttia! Mutta meidän lahjamme morsiamen pienen budjetin häihin oli seuraavanlainen:

- apu ja koordinointi asun, kenkien ja asusteiden suhteen (oltiin mukana kaikilla ostosreissuilla)

- järkättiin loistavat ja morsiamelle sopivat polttarit

- hommattiin ja koristeltiin hääauto

- järkättiin kaikki ohjelma häihin

- oltiin seremoniamestareina

- hoidettiin valokuvaus

- valmisteltiin CD:t eli musa häihin

- autettiin morsianta pukeutumisessa ja meikkauksessa

Pitäisikö mun nyt tuntea huonoa omaatuntoa siitä, etten tuonut korttia??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään