Guest _Lisa_

rouville: mitä tekisitte toisin?

280 viestiä aiheessa

En keksi mitään muuta, kuin että olisin varannut ALKOHOLITONTA OLUTTA. Sitä kyseli useampikin autoileva juhlavieras, ja ai että otti päähän kun ei oltu hoksattu sellaista ostaa, kun itse sitä ei koskaan käytä. Toisaalta, meillä oli seitsemän sortin limonadit ja kivennäisvedet ja mehut hollilla, että kaikkia nyt vaan ei voi miellyttää.

 

Eli joo, pikkuseikka, mutta vinkiksi tuleville morsioille. Muutoin meidän päivä oli aivan ihana, säästäkin huolimatta (vettä tuli kun Esterin sieltä syyskuun ekana päivänä). Pari vierastakin olis voinu vielä kutsua, kun eihän tuo 120 riittänyt mihinkään :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehkä sen että pyrkisin tekemään itse vähemmän, oli aika raskas hääviikko.. Toisaalta en ehkä kuitenkaan osaisi olla tekemättäkään..

 

Ja sitä, että emme muuttaisi toiselle paikkakunnalle vajaa viikko häiden jälkeen..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

-Selvemmät ohjeet valokuvaajalle, (ei ollut ammattikuvaajaa) pari sellaista kuvaa jäi ottamatta jotka olisin halunnut ja olisin toivonut, että valokuvaaja huolehtii, että kuvat tulee otettua enkä minä.

 

-olisin ottanut juhlapaikalle jonkun muun mekon mukaan niin olisin voinut lähteä jatkoille niiden vieraiden kanssa jotka lähtivät..

 

-olisin kysynyt musiikkiopistosta opiskelijaa soittamaan taustamusiikkia..olisi voinut tulla halvemmaksi kun oikea muusikko..

 

-olisin tarjonnut juomat (viinat) niille muutamille vieraille jotka sitä joi..nyt joutuivat ostamaan itse

 

muuten kaikki täydellistä..ruoka, paikka, koristelut, palvelut, ohjelma, tunnelma, kirkko-osuus, meikki, kampaus ja puvut.. kaikista paras oli kun vihkiminen oli vasta klo 16 niin ei tullut kiire missään vaiheessa. ja nyt häämatka viikon päästä juhlista niin ehtii vähän toipua mutta arkikaan ei ihan vielä palaa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Askartelujen teko jäi viime tippaan... eli älkää jättäkö viimeiselle viikolle mitään suurempaa/"muka" pienempää enää tekemättä. Meilläkin pienet häät, mutta yllättävästi yksinkertainenkin askartelu vei aikaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

-Suunnittelisin musiikkilistat ja teksin mm. auton koristeet reilusti ennen hääpäivää valmiiksi, jottei ne aiheuta tarpeetonta stressiä edellisenä iltana

-Pöytäjärjestys kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen, jottei sen kanssa tarvitse edellisenä iltana juhlapaikalla panikoida

-Pukua olisi pitänyt kokeilla enemmän ja testata sen kanssa tanssimista, nyt oli liikkuminen todella hankalaa ja jouduttiin just ennen kirkkoa laittamaan hakaneulat helmaan jotta pääsisin paremmin kävelemään

-Musiikin ja äänentoiston testaisin paremmin, sillä nyt taustamusiikkia ei kuulunut ollenkaan koska kajarit oli vaan yhdessä suunnassa ja siinä istuvien edessä ei voinut niitä kovaa huudattaa

 

Ihana juhlat meille tuli kuitenkin :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisin pyytänyt pitopalvelua jäämään juhlapaikalle niin pitkäksi aikaa, että olisivat ehtineet tiskata astiat ennen lähtöä (tai ainakin suurimman osan astioista, ja siivota keittiön) Lisäksi olisin palkannut jonkun toisen huolehtimaan juhlapaikan siivouksesta seuraavana päivänä...

 

Häätanssia olisi myös voinut harjoitella vähän etukäteen, vaikkei mikään valssi ollutkaan :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En muuttaisi yhtään mitään. Päivä oli täydellinen!  :girl_in_love:

 

Noh, yks pikkupikku asia oli ehkä vieraiden kannalta kurja, oli nimittäin aika viileä ilma, eikä meidän juhlapaikka ollut kovin lämmin... Mutta eipä sekään haitannut menoa! 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En mitään, sillä kaikki meni melkeinpä paremmin kuin oli suunniteltu (ja suunnitelmat olivat hyvät :) ). No, ehkäpä olisin pyytänyt kaasoja organisoimaan hieman paremmin ryhmävalokuvien oton, lisäksi en olisi tilannut bussia halvimmalta yhtiöltä (bussi itsessään oli hyvä, ja lopulta kaikki meni myös hyvin, mutta yhtiön palvelu heidän oman mokansa johdosta oli täysin ala-arvoista). Mutta kaiken kaikkiaan päivä meni aivan mahtavasti, ja nautin joka hetkestä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kaikki meni niinkuin pitikin, en kyllä keksi mitään mitä tekisin toisin :tender:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos jotakin muuttaisin, niin kimpun ja sukkaneuhan heitot olisivat olleet aikaisemmin (ei vasta bändin ekalla tauolla). Moni vieraista oli jo ehtinyt poistua paikalta.... toisaalta bändin aloitus myöhästyi aikas roimasti ylläriohjelman takia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksi asia jäi harmittamaan, pappi unohtui kutsua juhlapaikalle syömään. Hän oli listassa ja ruoka oli hänelle tilattu, mutta kukaan ei tainnut vain muistaa sanoa sitä hänele! Harmittaa eniten sen takia että hän oli niiiin mukava ja piti aivan uskomattoman hyvän puheen meille kirkossa.

 

Lisäksi muovisia viinilaseja jäi kotia (en uskonut tarvivani kaikkia) mutta olihan ne lasit loppu pahasti muutamaan otteeseen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä meni muuten kaikki aikasta lailla hyvin, paitsi että kirkossa meni meidän sisääntulo kyllä vähän plörinäksi. Lähdettiin kävelemään liian aikaisessa vaiheessa musiikkia ja totta kai kun oltiin molemmat (varsinkin minä) hermostuneita niin käveltiin sinne alttarille sitten ihan liian lujaa. Jouduttiin siinä sitten suurin osa kappaletta vaan seisoskelemaan hölmöinä papin edessä... toisaalta, hyvin pitkälti luulen ettei ketään muuta kuin minua itseäni jäänyt tämä moka häiritsemään mitenkään sen suuremmin ja tavallaan oli toisaalta ihan kivakin että ehdittiin seisoskelemaan siinä alttarilla hetki ennen varsinaista aloitusta. Kerkesi hyvin koittaa vähän rauhoittua.

 

Mutta mutta, varsinaisista toisin tekemisistä voisin nimetä ainakin sen että ehkä ne tienviitat ois sittenkin ollut tarpeelliset tehdä (oli kyllä tarkoitus mutta ei lopulta sitten yksinkertaisesti vaan ehditty) plus sitten se että oisin ehkä voinut koittaa kattella pikkasen miehekkeen alkoholin kulutuksen perään. Kaikkein eniten jäi ehkä kuitenkin harmittamaan se että oltiin miehen kanssa aika lailla koko juhlinnan ajan erillisissä porukoissa, että jälkikäteen mietittynä se on ehkä ainoa sellainen homma jonka häistä ihan todella haluaisin muuttaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En kyllä muuttaisi mitään, päiväni oli niin täydellinen! Toinen kaasovalintani mietitytti jossain vaiheessa, kun häneltä ei meinannut löytyä mulle aikaa, eikä ollut polttareitakaan kauheesti järjestänyt, mutta nyt jälkeenpäin ajatellen, valintani olivat loistavat, molemmat kaasot hoitivat häissä tehtävänsä niin hienosti ja silti bailasivat täysillä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ainoastaan kolme juttua tekisin toisin.

 

1. Olisin kutsunut yhden vieraan lisää. Listaa tehdessä tämä tyyppi oli kiikun kaakun -tapaus. Laskin, ettei mahdu ja että sulhanen ei perusta tästä kaveristani ehkä oikein. Lopulta olisikin mahtunut ja sulhasellekin se olisi ollut ok. 

2. Ulkona pidetyt maljapuheet olisi kannattanut pitää hiukan eri paikassa, jotta liikenteen melu ei olisi häirinnyt tilannetta. Minä ja sulhanen kuulimme puheet, mutta kaikki muut eivät. Toisaalta menivät myös kauas seisomaan, vaikka pyysimme lähemmäs. 

3. Tanssihuoneen kaiuttimet olisi pitänyt pyytää asennettavaksi eri lailla + musiikille olisi pitänyt olla selkeämmin nakitettuna vastuuhenkilö. Pyysin kaiuttimien siirtämistä, mutta sitä ei tehty. Arvelin, että homma toimii silti, mutta ei se parhaalla tavalla sieltä nurkasta kuulunut. Ja tanssin aikana kaasot olivat valmistelemassa jatkopaikkaa (mikä sujui kuin rasvattu), joten apua soittohommiin ei juuri silloin saanut heiltä. Oli puhuttu, että nakitetaan siihen joku muukin, mutta homma meni hiukan sähläykseksi. Ei onneksi pahasti kuitenkaan.

 

Yhden asian loppuillasta muuttaisin myös, mutta se ei ollut omissa käsissäni. Kaiken kaikkiaan silti asiat sujuivat hyvin. Edes juhlatilan ahtaus ei lopulta juuri haitannut. Ihmiset viihtyivät ja nauroivat ja meillä oli ihanaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisi pitänyt valokuvaajalle ratakiskosta vääntää että vieraista pitää olla paljon kuvia.Eniten harmittaa että onnittelujonon ensimmäinen onnittelija,appiukkoni jäi kuvaamatta siinä tilanteessa kokonaan kun kuvaaja filmasi hääautoamme (no joo,oli todella erikoinen auto,ymmärrettävää sinällään mutta silti).Vieraiden kuvia olisin enemmän halunnut ja tilannekuvia muutenkin muistakin kuin meistä,muuten olen kuviin oikein tyytyväinen.Lisäksi olisi pitänyt kutsua miehen yksi eno puolisoineen,tämä harmitti kun jäi kutsumatta.Muuten kaikki sujui kuin rasvattu enkä mitään muuta tuosta päivästä muuttaisi,ihanaa oli :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisin kehittänyt aikakoneen, jolla päivän etenemistä olisi saanut hidastettua! :girl_haha:

 

Ei tullut etukäteen mieleenkään, miten nopeasti päivä voikaan mennä. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minakin olisin selvittanyt kuvaajalle tarkemmin, mita kuvia halutaan. Saimme esim. vahan liikaa kuvia kaikenlaisista yksityiskohdista haapaivan aamulta valmistautumisesta, mutta sitten taas vihkimisesta ei ole kuvaa sormusten vaihdosta, ja muutenkin kaikki kuvat on otettu hieman sivusta, ei suoraan edestamme tai takaa...Paljon ystavieni ja sukulaisteni haakuvia nahneena, kuvittelin naiden asioiden olevan itsestaanselvia. Ja siis meilla oli ammattikuvaaja, joka tekee nimenomaan haakuvauksia eniten. 

 

Lisaksi olisin tilannut vieheet kukkakaupasta. Nyt aitini ystava teki ne, mutta ilmeisesti kuljetsusten takia ne eivat kestaneet heinakuun helteita. Kukkakaupassahan ne olisi tehty ja laitettu suoraan kylmaan, nyt ne tehtiin juhlapaikalla paivaaa ennen, kuljetettiin kotiin, ja sielta taas haihin seuraavana piavana. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vaikka päivä olikin ihan täydellinen ja ihana, niin näin jälkikäteen on muutama juttu kyllä tullut mieleen, jotka olisi voinut tehdä toisin.

 

Ehkä isoin asia, mikä mua jälkikäteen on harmittanut eniten, on mun hääpuku. Se oli ihana ja kaunis ja hääpäivänä asia ei mua mitenkään häirinnyt, mutta jouduimme siis nostamaan mun pukua päivän aikana ainakin kymmenen kertaa, koska se valui niin paljon. Ja myöhemmin tajusin, että puku valui, koska oli liian iso. Eli olisin ottanut puvun ehkä kotiin (nyt oli koko ajan säilytettävänä morsiuspukuliikkeessä), jotta sitä olisi voinut pitää päällä kauemmin kuin viisi minuuttia, jolloin olisi ehkä nähnyt, että puku valuu käytössä.

 

Toisaalta olisi pitänyt itse tajuta, että pukua pitää muokata, kun olin laihtunutkin puvun ostohetkestä ainakin neljä kiloa, mutta enpä häähuuruissani tajunnut, vaan luotin ammattilaisiin. Eli mitä tekisin toisin; en myöskään surutta luottaisi ammattilaisiin, koska hekin tekevät virheitä. Mun pukua ei siis otettu yhtään sisään, eli eihän se ollut sopiva ja esimerkiksi kirkossa näytin kaikkine selkäläskeineni vieraisiin päin aivan kamalalta, kun puku oli päässyt valumaan aivan liian alas. :girl_cray3: Myös häävalssi meni osittain piloille puvun takia, koska kompastuin pukuni sisähelmoihin ja -tylleihin, taas samasta syystä. Mutta onneksi kaikissa valokuvaajan kuvissa puku näyttää todella hyvältä, ja olihan se puku itsessään siis aivan ihana! :girl_in_love:

 

Olisin myös tehnyt valokuvaajalle tarkemman listan, mistä kaikista asioista / ihmisistä haluan ehdottomasti kuvat. Ja myös, että millaisia kuvia. Meidän kuvat on todella hienoja ja tunnelma on saatu vangittua kuviin aivan loistavasti, ja sehän on taito! Mutta kuvia jäi puuttumaan esimerkiksi meidän hääautosta ja menupöydästä ja muutamista vieraista ja lisäksi meidän potrettikuviin olisin kaivannut muutamia hieman erilaisia kuvia. Mutta oma vika, kun ei tarpeeksi selvästi kertonut, mitä haluaa. Mutta siis loppujen lopuksi olen todella todella tyytyväinen meidän hienoihin kuviin, tää nyt vaan on tällaista pohdiskelua.

 

Olisin vielä myös kutsunut muutaman vieraan lisää, koska kuitenkin aina jää pois ainakin se 10 prossaa kutsutuista, mutta me ei huomioitu sitä. Mutta kyllä kaikki lähimmät ja rakkaimmat olivat mukana, joten tää asia ei nyt niin paljon harmittanut.

 

Sitten vielä olisin hääjuhlassa tehnyt hääveikkauksen vastausten läpikäymisen paljon aiemmin, nyt se jäi muiden ohjelmanumeroiden takia aika myöhäiseen, jolloin monesta pöydästä vieraat olivat jo ehtineet lähteä.

 

Mutta siis nää on loppujen lopuksi aika pikkujuttuja, eikä näitä juttuja hääpäivänä edes tajunnut, koska päivä oli niin ihana ja olo niin onnellinen! :-X Mutta jälkiviisas on aina hyvä olla. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hääpäivässä jäi eniten harmittamaan hääkampaus, joka lässähti heti kun pääsin kampaajalta kotiin. Kiharat aukesi ja jouduin itse niitä kihartimella korjaamaan,mutta eihän ne tietenkään kauaa pysyneet kun tukassa oli monenoista ainetta :( Onneksi virallisissa hääkuvissa ne ei näy,mutta kaikissa hääpaikalla otetuissa kuvissa ja kirkosta lähtökuvissa tukka luuhottaa ihan suorana olkapäillä :( Eli olkaa tarkkoina kampaajan valinnassa ja ottakaa koekampaus. Itsellä se moka,että sekoitin mallikampauksen ja koekampauksen niin en nähnyt edes millainen kampauksesta oikein hääpäivänä tulee.

 

Muuten hääpäivä oli ihana ja ikimuistoinen :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Askartelimme menu- ja ohjelmakortit itse.. < olisin varannut tähän enemmän aikaa, jos olisin tajunnut kuinka isotöisiä ne olivat. Isotöisyys johtui lähinnä siitä että en ollut varannut materiaaleja riittävästi. Alkoi tulla jo viimeisenä iltana kortteja thedessä aika Bridezillamaisia piirteitä.. se harmitti. MItä tästä opimme, älä jätä askarteluja viimeiseen lähes iltaa ja varaa riittävästi materiaaleja. Hääjuhlamme sujui mahtavasti, tunnelma oli käsin kosketeltavissa ja ihanat muistot jäi :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Valitsisin päivämäärän toisin, ettei työt alkaisi niin pian häiden jälkeen

- Valitsisin toisen paikan. Sellaisen paikan, jossa saisi enemmän rahoilleen vastinetta ilman stressiä

- Ehkä se unelmien mekko kuitenkin jäi rekkiin. Tämäkin oli kaunis, mut reaktio ei ollu niin "WAU", kun yhdessä toisessa. Makso vaan niin pirusti, etten raaskinu.

- Viinitonkkien avaus ei ollut suunniteltu ollenkaan. Vieläkin harmittaa, kun meni niin paljon viiniä hukkaan. Kaikista tonkista oli otettu vähän.

- Boolinkin ois voinu jättää tekemättä, kun sitä nyt ei niin hirveesti menny

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

- Olisin varmistanut, että ymmärrämme floristin kanssa värisävyn "pinkki" samalla tavalla, kun tein jälkitilauksen puhelimitse ilman mitään inspiskuvia. Hääpäivän aattona mieheni kävi nimittäin hakemassa kukkakauppiaalta kasan vaaleanpunaisia neilikoita, kun omassa mielessäni oli kirkas pinkki (fuksia). Onneksi läheisestä K-Marketista sattui löytymään kasa oikein syvän fuksianpinkkejä neilikoita, ja vaaleanpunaiset kukat sai palauttaa kukkakauppaan. :P

 

- Olisin palkannut ammattilaiset hoitamaan juomapöytää, hinnasta viis!!!

 

- Olisin varannut enemmän iltapalaa tarjolle. Vaikka omaan vatsaan ei mahtunut murustakaan iltapalaa, olivat jäljellä olevat vieraat yllättävän nälkäisiä! :D

Muokattu: , käyttäjä: darling

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla on tämmöinen pöljä harmistus siitä, että häät olivat niin perinteiset.

 

Lisäksi siellä oli muutama vieras, jotka kutsuin vanhempieni mieliksi.

 

Ja että miehen puolen sukulainen pääsi ujuttamaan uskonnollista sanomaa hääpuheeseen, vaikka varmasti oli tiedossa, ettei meillä semmoinen niin kiinnosta. Mutta ei sitä nyt kehdannut kieltää toista pitämästä puhetta. Tässä harmittaa lähinnä se, että puhe ei ollut millään tavalla meidän tyylinen tai kuvastanut millään tavalla meitä. Puhe oli osoitettu vain ja ainoastaan miehelleni, ja sekin oli kirjoitettu lapsuuden pohjalta, mikä oli sinänsä tietenkin kiva juttu, mutta he eivät tunne miestäni yhtään aikuisiässä.

 

Tämmöisiä pieniä asioita, jotka eivät mitenkään vaikuttaneet päivääni, mutta jos nyt vastataan, että mitä olisin tehnyt toisin, niin olisin halunnut häistä persoonallisemmat. Mutta toisaalta nykyään kaikki pyrkivät siihen, niin josko se back to basics olisi toisinaan persoonallista :grin:.

 

Muoks. niin ja mulla harmittaa, kun ostin vetoketjullisen puvun. Tarkoitus ei ollut vaalia ja säilyttää sitä pukua, kun viehän se tilaa. Mutta vaikeahan tuota on löytää sellainen ihminen, joka haluaa ostaa sen puvun käytettynä, tykkää juuri samasta puvusta ja on samankokoinen. Ihana pukuhan se on, enhän sitä olisi muuten ostanut, mutta turhanapa se tuolla roikkuu :girl_sigh:. Eli mitä olisin tehnyt toisin: joko vuokrannut puvun tai yrittänyt etsiä silmää miellyttävän puvun, jossa on nyörit tai maksanut siitä, että pukuun laitetaan nyörit.

Muokattu: , käyttäjä: cari

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En muuttaisi kertakaikkiaan yhtään mitään, häät ja vihkiminen olivat juuri meidän näköiset ja meidän mielestä täydelliset!! :girl_in_love:  :-X

Saatiin ihania muistoja loppuelämäksi :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään