Hanuli

Mitä annoitte huomenlahjaksi?

301 viestiä aiheessa

:) Ei mitään.  Sovittiin ettei osteta mitään koska oikeasti kumpikaan ei mitään tarvinnut. Säästimme siis tässäkin. Kuitenkin meillä oli/on toisemme, me olemme toisillemme huomenlahja joka aamu  :-X Meinasin kirjoittaa murulle kirjeen, mutta ikinä en voisi sanoin kuvailla kuinka rakas hän on. Muru olisi tilannut mulle hääyöpaikkaan hierojan sunnuntaiksi mutta ei saanut ketään sille päivälle. Ajatus oli kuitenkin kaunis  :-X

Tosiaan musta on hölmöä väkipakolla ostaa jotain vain koska on sellainen tapa. Olemme sitten varmaan tylsiä mutta ei me osteta toisillemme esim. synttärilahjojakaan vaan nautimme merkkipäivistä ihan muilla tavoilla  ;):-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mieheni ranteessa komeilee sveitsiläinen Certinan kellon, jonka annoin hänelle huomenlahjaksi. Hintaa kellolla oli mutta näin jälkikäteen ei kaduta et sen ostin. itse sain Saurumin korvikset ja kaulakorun, joista kylläkin vihjasin aikaisemmin keväällä että olisi kiva joskus saada.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

iPod:in kaiverruksella ja muutaman hyvän sikarin  ;D!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

sovittiin ettei hankita mitään, mutta sitten kuitenkin...

annoin leathermanin squirtin (avaimenperämalli) on siis aina mukana ja itse sain lahjakortin hierojalle  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin vaimolleni medaljongin, johon kaiverrettiin hänen uudet nimikirjaimet. Itse sain nimikilven oven pieleen kerrostalossa, isännänkahvia, maustesiirappia ja pentikin magneetein jääkaappiin kiinnitettävän sydänliitutaulun. Se nimikilpi oli tilattu www.minikilpi.fi ja maksoi 6 e postikuluineen, lasku tuli mukana.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luin maistraattivihkimisessä miehelleni (yritin lukea, itkin enimmäkseen) sen Kaskisen ihanan runon. Annoin sen kehystettynä huomenlahjaksi sitten kirkkosiunausta seuraavana päivänä. Lisäksi olin teetättänyt ovikyltin mieheni ja nyt myös siis minun sukunimelle.  :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Enkä itse saanut mitään. En odottanutkaan, koska oltiin sovittu ettei laiteta mitään. Halusin kuitenkin muistaa jotenkin, koska sulhanen myöntyi kalliiseen sormusmakuuni ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ostin Martta Wendelinin osoitekirjan sekä soittorasian, joka soittaa Love me tender. Yhteisestä osoitekirjasta ja kummankin osoitekirjojen yhdistämisestä yhdeksi on ollut puhetta jo aiemmin. Minusta se symboloi kivasti yhteistä tulevaisuutta. (Olemme kyllä jo asuneet yhdessä pitkään, joten taitaa tuo osoitekirja olla ainoa, joka ei vielä ole ollut yhteinen - ja siihen on törmätty joka joulu, kun kortteja lähetetään.)

Itse sain jalkahoitolahjakortin. Mies oli yrittänyt saada mulle sunnuntaiaamuksi hotelliin hieronnan, mutta ei ollut löytynyt ketään, joka suostuisi sunnuntaina tulemaan...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä ostin miehelle aku ankan vuosikerran, itse sain kauniit timanttikorvakorut. Samoin miehelle annettiin alusvaatekuvia, joita polttareissa ammattikuvaaja musta otti. (3 cd rompullista) Tykkäsi kovasti  ;) ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
pehmolelun lampaan  ;D

Mies kysyi mikä tarkotus on huomenlahjalla ja kerrottuani ihastui ajatukseen lampaasta, aitoa kun en hälle tullut hankkineeksi niin pehmoon joutui tyytymään

Nyt ei leikkaa...  ::) Onko multa jäänyt jotain oleellista oppimatta? Miten lammas ja huomenlahja liittyvät toisiinsa?  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Niin, itse annoin rannekellon kaiverruksella.

Nuo mustavalkoiset alusvaatekuvat kuullostivat tosi hyvältä, ehkäpä yllätän jonain hääpäivänä...  ;)

...mutta kuka ihme ne ottaa??  :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse en saanut mitään koska sovimme ettei osteta mitään, mutta tahdoin sitten kuitenkin ostaa. hommasin kultsien Suomen leijonariipuksen sekä alusvaatekuvakansion itsestäni. Kuvat oli ottanut yksi kaasoistani ja niistä sitten teetin osasta suurennoksia sekäliimailin ihan sellaisenaan kansioon. Mies tykkäsi erityisesti niistä kuvista jossa olin hänen ammattiin liittyvää tavaraa (kiekko, lätkä hanskat ja maila ym.) ;)

Ragazza valtuutat vain jonkun hyvän luottoystävän napsimaan kuvia itsestäsi. Laitatte lakanoita lattialle ja hieman jostain roikkumaan, mukaan tuoli ja vaikka jotain kukkia. Hyvää jälkeä syntyy :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annoin Victorinoxin (Swiss Army) linkkuveitsen, camping- mallin. Tuntui olevan tyytyväinen  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

kalevalakorun laattariipuksen johon kaiverrutin miehen nimen& hääpäivän.. itse sain tuoksun jota olin himoinnut piitkään.. ;):-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annoin miehelle huomenlahjaksi kaksi makuupussia, jotka saa yhteen ja sanoin, että nämä ovat vain yksi osa lahjaa. Sitten kerroin, että lähdemme syyskuussa Lappiin katsomaan ruskaa :-X :-X

Mieheltä sain huomenlahjaksi ihanan sydänriipuksen, jossa on 25 timanttia, koska olimme sen ikäisiä mennessämme naimisiin :-X

Viiveli :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei annettu eikä saatu. Sovittiin näin koska oli muutenkin ihan tarpeeksi puuhaa häätohinassa. Minulla oli sitten yllätys(nakukuvia minusta) miehelleni 1kk hääpäivänä.  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Puukon annoin, sain IIISSOOON nallen ja korvikset  :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annoin sellasen ison karikatyyripiirroksen kehystettynä, siinä oli piirrettu mut, sulho ja meidän kaksi kissaa. Ja se oli huippuhauska ja hyvännäköinen.

Ilmoituksen näiden karikatyyripiirrosten tekijästä löysin jonkun marketin ilmoitustaululta. Tämä suht iso piirros maksoi 70euroa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mina annoin Leatherman Pulsen&Maglite minin. Kovasti oli mieluisat.

Itse sain Polar S810 sykemittarin ja se vasta mieluisa olikin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä annoin synttäri+huomislahjana (sulkki vanheni kaksi päivää ennen herraantumistaan) neljäntuhannen palan palapelin. Ajatuksena turvata yhteinen tulevaisuus, kun sen keräämiseen taatusti menee yhteistä aikaa  8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Annoin sulholle lahjaksi moottoripyörä ajokortin.

Sulho on höpöttänyt prätkästä niin paljon ja niin pitkään että...  

Sulhon polttarikamut käyttivät sitä polttareissa passikuvassa ja koska sulhon lääkärintodistus oli vielä voimassa autokortin ajon myötä, niin sitä ei tarvinnut. Annoin sunnuntai aamuna sulholle passikuvat kuoressa ja kerroin, että maanantaina menet teoriatunneille, tiistaina ajamaan sekä teoriaan ja  loput ajotunnit sovit itse. Häistä viikon päästä perjantaina sulholla olikin prätkäkortti taskussa. Onneksi olimme häiden jälkeen viikon lomalla niin tämä touhu onnistui paremmin kuin hyvin. Sulho oli todella iloinen ja nyt suunnitellaan jo ensi kesäksi reissua... Kunhan ensin ostetaan se kauan kaivattu prätkä... ;D

Itse sain lahjaksi koiranpennun. Tosin koira on rodultaan sen verran harvinainen ettei pentuja kasva joka oksalla. Nyt heinäkuussa syntyneeseen syntyi valitettavasti pelkkiä tyttöjä, niin joudun vielä odottelemaan urospentua hetken. Oli ihana yllätys!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä annoin myös Leatherman Squirtin. Siihen veitseen tuli kaiverrettuna miehen nimi. Ei ollu vaikeuksia miettiä lahjaa, kun keväällä sulho hiplas kaupassa kyseistä tuotetta ja sanoi, että sellaisen haluaisi joskus... :D

Mä puolestaan sain kännykän. Sulkki oli selvästi kattellut tarpeeksi kauan mun vanhaa romua, kun siitä ei kuulunu kunnolla ja se helisi kun sitä heilutti. Akkukin oli finaalissa... Hienosti oivallettu!  

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ollaan sulhon kanssa annettu toisillemme pitkin yhdessä oloamme lahjaksi koruja, joten....

Annoin sulholle ovikyltin yhteisellä sukunimellä. Kyltti oli kivestä ja sen teki ystävämme meille käsityönä. Sulho arvosti lahjaa valtavasti, mikä tuntui hyvältä.

Sulholta sain Polarin syke-mittarin  ;D Sen parempaa lahjaa en olisi voinut saada! On ollut hurjassa käytössä  8)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä annoin sulholle hopeisen Kalevala Korun kaulaketjun ja vein hänet Haikkoon minihäälomalle :). Sulholtani sain valko-keltakultaisen kaulakorun :-X.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään