Marikukka

Heinäkuu 2015

94 viestiä aiheessa

Oliskohan meidänkin jo aika... Kun kesäkuu ja elokuu jo löytyy mutta ei meitä vielä ;)

 

Häät heinäkuussa 2015 tervetuloa teille ja kaikille muillekin!

 

Aloitanpa kertomalla meidän häistä lyhyesti (onko se edes mahdollista):

 

Päädyimme päivään, koska se on kaksi viikkoa juhannuksesta (ihmiset ehtivät palautua ennen meidän pippaloita ;) ) ja maakunnassa ei ole kyseisenä viikonloppuna mitään suurempia tapahtumia (esim. viikko häistä eteenpäin on Tangomarkkinat), eli ei pilata kenenkään suunnitelmia. Hääpäivä ei ajoitu rehunteon tai muun vastaavan kiireisen työnteon aikaan.

 

- Hääpäivä 4.7. ja häitämme kirjaimellisesti tanssitaan sulhasen kotipaikkakunnalla.

- Kaasona opiskelijaystäväni, morsiusneitoina kaksi siskoani ja sulhasella kaksi bestmania: lapsuudenystävänsä ja veljensä.

- Teemana Etelä-Pohjanmaa, härmäläisyys, perinteet, tanssihäät, maalaisteema.

- Teemaväreinä punainen ja kulta, lisäksi "vanhahtavia värejä" eli ruskeaa ja harmaata.

- Tehdään mahdollisimman paljon itse. Myös ruuat (salaatteja lukuunottamatta) ja palkkaamme emännän ja keittiöavun tutun tutuista

 

Tähän mennessä tehtyä:

 

- Kirkko ja juhlapaikka varattu

- Ruuat varmistettu (salaatit tilattu) ja niiden tekijät kysytty

- Morsiamen puku ja vihkisormus ostettu

- Sulhanen sovittanut omaa pukuaan (luultavimmin vuokrataan)

- Kutsukorttien teko aloitettu, tekstit kirjoitettu

- Somistusta suunniteltu ja jotain jo hankittukin

- Kaaso, morsiusneidot ja bestmanit kysytty

- Pappia kysytty (isän ja äidin vihkipappi!)

- Bändi varattu ja ilmoitettu toivekappaleet

- Häämarssit, kirkon musiikkiesitys ja häävalssi(t) päätetty

- Kampaus ja meikki varmistettu (sisko tekee)

- Valokuvaus varmistettu (sisko ottaa potretit, hänen harrastelijaystävänsä dokumentaariset)

- Alkoholien hankkiminen suunnitteluvaiheessa, ollaan jo katseltu viinejä ja kuoharia ym.

 

Hmm nyt tuo lista näyttää niin lyhyeltä, vaikka tuntuu että paljon on muka saanut aikaan :D

Näistä meidän häistä voi kyllä lukea lisää päikystä.

 

Mutta mites muut heinäkuun morsiamet, miten päädyitte omaan päiväänne ja missä vaiheessa on suunnittelu =)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oo jee! Go heinäkuu!

 

Meillä on sama päivä, 4.7, ja häitä juhlitaan mun edesmenneen isäni kotipaikkakunnalla. Mennään samassa kirkossa naimisiin kuin isä ja äiti aikoinaan :) Päivämäärällä itsessään ei ole mitään erityisempää merkitystä, päätettiin vaan että "toi on hyvä" :D
 

-Teemana rustiikki ja muu muodikas maalaisromantiikkahömppä, ja lisävärinä pikkujutuissa oranssi

-Mulla on kolme kaasoa, yksi on mun pikkusisko ja kaksi muuta lukioaikaisia ystäviä

-Sulholla samoin kolme bestmania, joista kaksi isoveljiä ja yksi yhteinen ystävä (=minun kaasoni poikaystävä)

-Ajatuksena oli alussa tehdä ruuat itse, mutta jostain syystä päädyimme pitopalveluun :D

-Budjetti melko pieni, ja itse ollaan säästetty suurin osa. Äiti maksoi osan mekosta ja alustavasti ollaan puhuttu että myös juhlapaikan (perus seurojentalo :D )

 

 

Tähän mennessä tehty:

-Kirkko varattu klo 15

-Juhlapaikka varattu

-Pitopalvelu varattu

-Valokuvaaja varattu

-Kaasot ja bestmanit pyydetty

-Mekko hankittu

-Save the datet lähetetty, kutsukortteja mietitty

-DJ varattu, mietitty häätanssia ja muita biisejä

-Äiti ilmeisesti vielä varannut erään laulajan kitaran kanssa soittamaan pari biisiä :D

-Häämarsseja mietitty, mutta vasta poistuminen päätetty, kirkkoon esitystä pyydetty pikkusiskon kaverilta

-Meikkiä mietitty ja päätetty tehdä osaksi itse, osaksi kaason avustuksella

-Mietitty paljon muutakin... :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hehei kohtalontoverit!

Heinäkuussa juhlitaan myös meidän häitä :-)

11.7 siis, päivä valittiin semi randomisti, kesä-heinäkuu oli mun toiveissa ja juhlapaikka sit saatiin tuohon viikonloppuun!

Tehtynä:

-kirkko ja juhlapaikka varattu

-pitopalvelu varattu (tosin vuodenvaihteen jälkeen sovitaan vasta tarkempi meny)

-osa kutsukorteista valmiiksi askareltu, osa kesken

-karkkibuffaan kipot ja kauhat hankittu

-morsiammen puku ja asusteet hankittu

-sulhasen puku hankittu

-häävalssi harjoitukset aloitettu

-ja vähän jotain koristeita ostettu

Ja kaikkea muuta mietitty mutta ei tehty!

P.s voisko joku kertoo mistä sitä morsiatitteliä sai pyytää? Oon varmaan toivoton kun en ite löydä :-D

Muokattu: , käyttäjä: Sofiappi

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä vielä yksi heinäkuun morsian!

 

Meidän hääpäiväksi valikoitui lopulta 11.7 lähinnä kahden ystäväpariskuntamme häiden vuoksi (oltaisiin lähtökohtaisesti haluttu elokuulle, mutta molemmat ystäväpariskuntamme juhlivat häitään silloin, eikä oikein kolmansia saatu enää sinne mahdutettua mitenkään aikataulullisesti) :)

 

Melkein kaikkea on mielessä jo jossain suhteessa pyöritelty mutta varsinaisesti tehtynä on vasta:

-kirkko ja juhlapaikka varattu
-pitopalvelu varattu (alustava menu suunniteltu, mutta saattaa kyllä muuttua vielä)

-bändi varattu

-valokuvaajaa kysytty (tuttu, ei vielä suostunut)

-kutsukortit mietitty, mutta ei vielä tehty

-sulhaselle puku ostettu, liivi ja rusetti tosin vielä hommaamatta
-morsiamen puku postissa tulossa (IIK!)

-alustava vieraslista tehty ja juhlapaikan pöytäjärjestys mietitty

-hääauto varattu

-häämarssit valittu, samoin häävalssi

-kampaaja varattu (sulhasen serkku tekee), meikin ajattelin tehdä itse

 

Oiskohan vielä jotain..

 

Onneksi tässä on vielä aikaa, vaikka välillä onkin sellainen paniikki päällä ettei tämäkään aika riitä yhtään! ;)
 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jee tätä on odotettu! :)

 

Meillä hääpäivä 25.7.15, toiveena oli heinäkuu/elokuun alku joten tämä päivä kävi enemmän kuin hyvin! Kaasoja minulla on kolme, sillä kaksi asu muilla paikkakunnilla joten jos toinen ei välillä pääse tapaamisiin paikalle niin se ei haittaa :) Vieraslistalla on nyt n. 150 nimeä eli pienimmistä päästä häät eivät ole, itseä hieman hirvittää!

 

Meillä tehtynä on tällä hetkellä:

 

- Kirkko ja hääpaikka varattu

- Pitopalvelu varattu

- Kaasot ja bestman valittu

- Meikki ja kampajaa varattu

- Valokuvaaja varattu

- Bändi varattu

- Morsiamen puku hankittu <3

 

Tällä hetkellä kovasti odottelen, että pappi ilmoittaa, pääseekö meidät tuona päivänä vihkimään. Ensi viikonloppuna pitäisi suunnata häämessuille missä ajattelin myös vihkisormusta katsella, muutamissa liikkeissä olen jo käynyt sovittelemassa. Askartelut alkavat varmaankin vasta Joulun jälkeen. Sulhasellekin pitäisi puku hommata...Eli kyllähän tässä töitä vielä riittää :)  

 

Mielenkiinnosta kyselen minkä verarn vieraita teille muille on tulossa? Itse olin ajatellut aluksi n. 100 henkeä, mutta sitten tuo vieralista vain paisui ja paisui...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Samaistun Susku90 suhun, meillä tällä hetkellä vieraslistalla 165 hlö (130 aikuista + 35 lasta alle 15v) :D sitten laskin, että jos kaikille mahdollisille tulee avecit niin meitä olisi 188 hlö  :girl_impossible:  en todellakaan usko tuohon vierasmäärään, koska kaikki ei varmasti saavu paikalle (mulla ja sulholla molemmilla yksi täti lapsineen + ehkä muita sukulaisia..) eli pidän tuota 150 - 160 hlö aika todellisena, riippuen niistä aveceista. Molemmilla aika isot suvut ja pääasiallisesti mielellään osallistuvat kaikkeen tällaiseen. Meillä on kavereita listalla ehkä noin 20 hlö...

Äiti yritti sanoa ettei jotakin tiettyjä ihmisiä tarvisi kutsua, mutta sanoin hänelle, että kun he nyt ovat meidän perheessa käyneet kaikkien lasten rippi- ja yo ym. juhlissa (siis vaivautuneet oikein paikalle, eivät vain lähettäneet rahaa kuoressa), niin näinkö niistä kaikista muistamisista sitten kiitetään ettei kutsuta häihin ??? Varsinkin kun meillä ei ole mitkään pikkuiset perhehäät. Ja isä sanoi että pitää kutsua myös se täti joka ei lapsineen koskaan tule paikalle, koska "nyt ei ole aika osoittaa mieltä". Ristiriitaisia neuvoja :D

Kiinnostavaa nähdä mikä sitten on se todellinen vierasmäärä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin häät 4.7.2015 :-)

Tehtyinä tällä hetkellä:

- kirkko ja juhlapaikka varattu

- pitopalvelu varattu

- menu pääpiirteittäin mietitty

- bändi varattu

- 2 kaasoa ja bestmania pyydetty

- mun puku ostettu

- kutsukorttitarvikkeet hankittu (ehkä jotain pientä vielä pitää hankkia)

- juhlapaikan koristelua mietitty

- vihkisormus ostettu

- hääkimppu mietitty

- kampaus päätetty (luultavasti kaveri tekee)

- kirkkomusiikit päätetty

- ostoslista Viron reissua varten tehty

- häävalssi päätetty

- valokuvaajaa mietitty (pari vaihtoehtoa)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me juhlimme 2. hääpäiväämme 11.7.2015

 

Ollaan siis menty maistraatissa salaa (tosin taitaa nykyään olla julkinen salaisuus) naimisiin jo 11.7.2013 jo ihan lakiteknisistä syistä johtuen (iso talolaina, joten perintöasiat nousivat esiin, kun ei yhteisiä lapsia silloin ollut) ja ajatus oli, että pehmitän miestä, jotta voidaan sitten juhlia avioliiton kirkollista siunausta isommalla porukalla ko. päivänä. Valitsin siis taktisesti tuon alkuperäisen päivämäärän, kun se on ensi kesänä lauantai :) Pehmitys siis onnistui ja juhlat tulossa.

 

Hyvin perinteisellä kaavalla mennään muuten, mutta meillä ei ole miehen toiveesta kaasoa eikä bestämäniä! Sen sijaan kaverimme toimii sitten seremoniamestarina eli vähän vetää hääjuhlaa eteenpäin :)

 

Homma alkaa kirkollisella siunauksella, josta siirtyminen juhlapaikalle. Siellä hyvin tyypilliseen tapaan syödään ja tanssitaan, mutta hääleikkejä ei leikitä (ellei meidän seremoniamestari keksi jotain yllätyksiä). Häätanssi tulee ihan cd:ltä, mutta bändikin on sitten esiintymässä kahden setin verran.

 

Ainoa miinus valitussa juhlapaikassa on se, että se on A-oikeuksilla, muuten tykkään tosi paljon. Mutta yritän selittää itselleni, ettei meidän tarvitse vieraiden ryyppäämistä kustantaa (alkumalja ja pari kaatoa viiniä ruoan yhteydessä toki on)  - lisäksi vihjaamme asiasta selkeästi hääkutsussa, jotta halukkaat osaavat ottaa sitten peräkonttijuomia mukaan :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei vaan kaikille!

Meillä on häät 25.7.2015. Saimme juuri toivomamme päivämäärän, ajankohtaan päädyttiin, koska todennäköisesti silloin on suotuisat säät ulkosalla oleskeluun ja sukulaisilla on kesälomia, koska miehen sukulaisista suuri osa asuu satojen kilometrien päässä juhlapaikasta.  

 

Häät ovat Ylöjärvellä Tampereen naapurissa, koska itse olen Tampereelta kotoisin ja Tampereella olemme sulhasen kanssakin suurimman osan yhteistä aikaamme asuneet, vaikka nyt asutaankin Helsingissä. Sattumalta vanhemmillani on myös kesämökki rakenteilla ihan juhlapaikan lähellä, joten edes joillain vierailla on lyhyt matka saapua paikalle!

 

Menemme häitä edeltävänä päivänä maistraatissa naimisiin. Tai vielä ei ole aikaa varattu, koska sinne ei vielä oteta heinäkuun varauksia vastaan. Muuten tarkoitus on juhlia rennosti ja vapaamuotoisesti hyvän ruuan, juoman, tanssin, musiikin ja seurustelun merkeissä. Mitään hääleikkejä tai muuta vastaavaa ei haluta, korkeintaan joku visailutyyppinen ohjelmanumero voi olla mahdollinen.

 

Musiikista vastaa sulhasen kavereiden bändi sekä karaoke. Sulhasen koko suku on innokkaita laulajia ja sieltä löytyy omasta takaa karaokevehkeet. Ei taas varmaan ole kaikkien mielestä hyvä idea, mutta meille sopii!   :) Vieraita kutsutaan noin 100, enemmänkin olisi periaatteessa haluttu, mutta tilan rajat tulivat vastaan.

 

Tuntuu kyllä etten juurikaan ole saanut mitään valmista aikaan häihin liittyen verrattuna tehin muihin. Tällä hetkellä oikeastaan vain juhlapaikka ja pitopalvelu on varattu, mutta toisaalta nehän ne tärkeimmät ovatkin. Kutsukortit ovat työn alla, omaa pukuani jahkailen tällä hetkellä koko ajan kun en osaa päättää tarkkaan millaisen haluan/teetänkö/ostanko/tilaanko netistä. Mieli tuntuu muuttuvan noin kaksi kertaa päivässä. Maistraattiinkin haluaisin jonkun uuden mekon, mutta sellaisen jolla on sitten oikeasti käyttöä myöhemminkin. 

 

Teemana meillä kai on oranssi ja musta ja erityisesti oranssit kukat. Jotain tiikerililjoja, kehäkukkia ym. Kutsut nyt ainakin ovat tällä teemalla toteutumassa ja joitakin koristehärpäkkeitä on hankittu. Kukkakimppu sitten samalla teemalla, vaikka en ensiksi edes aikonut hankkia kimppua! Koristeeksi tulevat kukat pyritään mahdollisimman pitkälle poimimaan luonnosta, joten nehän nyt ovat sen värisiä kuin sattuvat olemaan.

 

Kaaso on pyydetty, menu viittä vaille mietitty, häävalssi päätetty. En edes tiedä tuleeko bestmania kun ei tuolla miekkosella kuulemma ole ketään niin hyviä kavereita, tai sitten kaverit ovat naisia. yritin ehdottaa että pyytää naisen "bestmaniksi" mutta ei tuo lämmennyt ajatukselle. :)

 

Kiireellisimmät jutut nyt olisivat valokuvaajan varaaminen (tarjouspyyntöjä lähetetty) ja kampauksen ja meikkauksen varaaminen. Kiva nyt täällä jakaa vähän kokemuksia ja säästää samalla sulhasen hermoja. Mulla on kaaso ja muut parhaat ystävät eri paikkakunnalla niin ei ole koko ajan juttukavereita. 

 

Milloin te muut aiotte lähettää hääkutsut ja kuinka paljon aikaisemmin laittaa viimeisen ilmoittautumispäivän?

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin ajatellut että kutsut lähetetään huhtikuun loppupuolella. Toukokuussa yleensä päätetään kesälomia niin ehtisi siihen :) ja vastauspyyntö n. kuukausi ennen häitä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän työpaikalla kesälomat päätetään helmi- maaliskuussa. Toukokuussa osa aloittaa jo lomansa. Meillä onkin pieni probleema koska kutsut pitäisi laittaa. Kaverit ja lähisuku on kyllä jo tietoisia häiden ajankohdasta, mutta pitäisi varmaan joulukorttien mukana laittaa joku std- tyyppinen ilmoitus niille, kenet haluaisi paikalle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän samaa olen miettinyt, että olisi ihan kiva ja käytännöllinen idea laittaa joulukortteihin vinkki hääpäivästä, mutta todennäköisesti en saa sitä aikaiseksi, siis ylipäätään joulukortteja kaikille sukulaisille ja kavereille. Aika suuri osa sukulaisista kyllä tietääkin jo päivämäään, ja olen heti päivän varmistuttua sanonut esim. äidille ja anopille, että saa kyllä levittää tietoa lähisukulaisille.

 

Tuntuu kyllä jotenkin aika myöhäiseltä tuo viimeinen vastauspäivä kuukautta ennen h-hetkeä, mutta täytyy nyt vielä ainakin pitopalvelun kanssa konsultoida milloin he tarvitsevat tietoonsa todellisen henkilömäärän. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Monet pitopalvelut haluavat tiedon vierasmäärästä n. pari viikkoa ennen juhlia. Kuukausi ennen juhlia on ihan hyvä aika, ehtii matti myöhäisiltäkin kysellä, jos joku ei ole siihen mennessä vastannut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kyllä kaikki tärkeimmät tietää päivän että jos lomaa tarvii niin osaa sitä ottaa :) en haluaisi kauhean ajoissa lähettää kutsuja ettei ihmisiltä sitten unohdu koko homma... nimimerkillä itse usein unohtanut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä juhlitaan häitä 18.7.2015 :girl_in_love:

 

Mies päätti hääpäivän..

Halusimme juhlia heinäkuussa, ja mies haluaa naimisiin ennenkuin täyttää 30v (juhlii heinäkuun lopulla sitten kolmekymppisiä).

 

Olemme varanneet jo kirkon, juhlapaikan (pitopalvelu kuuluu tähän myös), valokuvaajan sekä bändin.

Lisäksi kutsukortit on painettu ja odottelee kaapissa sitä päivää kun ne saa laittaa postiin..

Alustava vieraslista on myös tehty.

 

Häiden teemana on "rennot maalaishäät". Juhlapaikka sijaitsee järven rannalla idyllisessä maalaismiljöössä, ja on ikivanha koulurakennus. Paikka itsessään on upea, eikä vaadi suurta somistamista.

 

Paljon on vielä miettimistä ja suunnittelemista. Näyttäisi tämä aika hupenevan silmissä.. :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heipsan!

Täällä huutelee Itä-Suomessa 25.7.2015 juhliaan viettävä morsian! :)

Alunperin tarkoituksemme oli juhlia häitämme vasta kesällä 2016, mutta erinäisten sattumien myötä löytyi juuri meille sopiva hääpaikka jo tulevalle kesälle ja päätimme sitten tehdäkin näin. :D

Juhlapaikka ja kirkko on siis varattu, samoin juhlapaikan kautta varattu pitopalvelu. Luulin olevani innokas morsian kun kävin jo mekon ja kengät ostamassa, mutta onhan täällä näköjään jo muillakin. ;) Joulukorttien mukana laitoimme STD-tyypisen ilmoituksen kavereille, sisaruksille ja kummeille, jotka siis haluamme varmasti häihimme. Kummit ja sisarukset hoitavat vanhempiemme avulla tiedon levittämisen muulle suvulle, mutta koska järkeilemme vielä hiukan vieraslistaa emme nähneet järkeväksi alkaa lähettelemään noita joulukortteja ihan kaikille. :)

Yksi kaaso ja yksi bestman "varattu", toiselta kaasolta odottelen vastausta (kysymys laitettu myös joulukortin mukana, mutta koska hän ei ole nyt kotonaan jää kortti luettavaksi joulun jälkeen.. Jos kortti hukkunut postiin pitää ottaa heti tammikuussa pitkä puhelinsoitto ;) ) Bestmaneiksi sulho on kaavaillut 4 henkilöä ja näille lopulle kolmelle ajatteli esittää kysymyksen nyt jouluna kasvotusten (vaikka vuosia sitten asiasta ns. jo sovittu).

Mitähän muuta, kaikkea koristeluista kutsukortteihin jo mietitty mutta asioiden eteen ei ole sen enempää nähty vielä vaivaa.. Toiveena olisi kuitenkin järjestää rennot häät, joissa tarjotaan myös "virokkeet" (kuten juhlapaikan omistaja ilmaisi), unohtamatta kuitenkaan järjestää tekemistä myös lapsivieraille. Tällä hetkellä vieraslista näyttäisi noin 100 hlö joista parikymmentä lapsia.

Suunnittelu jatkukoon! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tässä kuussahan meillä kaikilla tulee vastaan se (ainakin itselle) maaginen puoli vuotta hähin...

Meillä oli eilen  :girl_in_love:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin oli eilen ja olin ihan täpinöissä! Tuntuu vaan hirveen lyhyeltä ajalta ja että ois ihan törkeesti vielä tehtävää!? Paniikki! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Paniikki iskee täälläkin! Eilen saatiin viimein päätettyä (?) että tulee häävalssi.. Tähän asti sulho ollut aika puujalka tanssimaan, mutta lupasi että opetellaan... Itse en haluaisi kuitenkaan sitten kaikkien isän ja appiukkojen (appiukko ja appiukkopuoli) ja bestmanien kanssa valssata!! Help, miten teillä on tanssiasiat järjestetty? Häävalssi ja sen jälkeen..?

Lisästressiä siitä että sulhon sisko utelee kaikkea ja on ilmeisesti suunnittelemassa jotain ohjelmaa, argh! Toisen kaason tiedän ainakin pitävän myös meidän puolia ja kuuntelevan toiveitamme, mutta bestmanit on varmaan vaan innoissaan kun joku muu keksii jotain eikä itse tarvitse vaivautua..

Terveisin,

välillä pahemman luokan bridezilla :D

Lisäys: anopin kanssa jouluna keskustelu vieraista ja koska se ja se kutsuttava, on vieraslistalla lapsineen ja aveceieen 147 hlö... Onneksi juhlapaikkaan mahtuu! Ja onneksi sulho karsi muutamia nimiä ihan suosiolla pois ja selvää on että varmasti kaikki eivät sulhon puolelta tule pitkään matkaan vedoten (vanhempi väki varsinkaan). Voihan se olla että oma sukukin jättää tulematta mutta se on sitten voivoi, eipähän tarvitse sitten katsella niitä nyrpistelijöitä.. :)

Muokattu: , käyttäjä: JST

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noin isolla vierasmäärällä ei tosiaan varmastikaan kaikki tule :) niin oon ainakin ite aatellut!

Meillä tulee häävalssi, jonka jälkeen vanhempien kanssa tanssittava valssi ja sen jälkeen kaikille valssi. Oon kyllä usein ollut häissä, joissa on tanssittu heti ensivalssin jälkeen koko porukalla. Jos teille tulee joku hääinfo, juhlaohjesääntö tms. niin asiastahan voi mainita siinä, puhemies, bestman tai joku voi mainita siitä juhlan alussa kun käydään yleisiä asioita (missä vessat ja kuka on kukakin avustaja ja buranaa löytyy kaasolta tai mitä ikinä..) tai kun joku kuuluttaa hääparin valssin alkavaksi, mainitsee samalla että tämän jälkeen hääpari toivoo kaikkien liittyvän seuraansa tanssilattialle toisen valssin merkeissä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Marikukka: tuo voisi ollakin ihan toimiva systeemi että pyydetään vieraat liittymään sitten toiseen valssiin. :)

Onkos täällä ketään, joka olisi suuntaamassa nyt kuun vaihteessa Turkuun häämessuille? Toinen kaaso kun asustaa siellä suunnalla niin olisi tarkoitus lähteä käymään kylässä ja samalla messuilla. :) Toki myös häiden suunnittelua muutenkin.. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heippa vaan,

Täällä mukaan ilmoittautuu tulevan heinäkuun morsian! Meidän häät on 18.7.2015 tuolla keskisessä Suomessa.

Hääpäivä on päätetty tänään, viikko sitten alettiin häitä ihan oikeasti suunnittelemaan. :D Taidetaan kuulua tässä asiassa matti- ja maijamyöhäisiin...  :D

Yhteiseloa tulee keväällä 4 vuotta ja siitä kihloissa noin kolme.

 

Elikkäs, tähän mennessä tehtyä:

- kirkko varattu

 

Päivällä ei ole muutoin merkitystä, se vain natsasi hyvin kaiken kanssa, ja kirkossa sattui olemaan vapaita vihkimisaikoja. Seuraava askel lienee se, että olemme sopineet tapaamisen mahdollisen juhlapaikan kanssa, katsotaan päästäänkö heidän kanssaan yhteisymmärrykseen. Suunnitelmat on pääpirteittäin selvillä, mutta muuta konkreettista kuin kirkon varaaminen, ei olla vielä tehty. Huhhei. :girl_impossible::girl_dance:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eipä meilläkään hääpäivää päätetty kun vasta syksyllä, alunperin kun tarkoitus oli juhlia vasta 2016, muttamutta... :D Eiköhän sitä tässä ehditä. Toivotaan että teillä Mikri syntyy yhteisymmärrys juhlapaikan kanssa. :) Meillä sattui hyvin että ensimmäinen juhlapaikka jota kävimme katsomassa (tositarkoituksella) on nyt myös varattuna kesälle. Sattui sopivasti yksi heinäkuun viikonloppuvaraus olemaan peruttu vähä ennen yhteydenottoamme, niin ei tarvitse kenenkään juhannusta "pilata" :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään