Neferty

Kommentteja kun nimi ei vaihtunutkaan

166 posts in this topic

Me olemme jo ennen avioitumista saaneet tutuilta postia muodossa: perhe/susipari ;D/pariskunta pikkuhirviö-isohirviö. Tämä on mielestäni ihan asiallista ja toivon tällaisen käytännön jatkuvan sittenkin, kun olemme naimisissa.

Ärsyttävin posti tähän saakka on ollut sulhon serkun perheeltä tullut joulukortti. Vastaanottajana Sulho Sukunimineen + Co. Minä olen sitten ilmeisesti tuo Co, vaikka he hyvin kyllä tietävät nimenikin.  >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Tähän aiheeseen on "mukava" liittää omia kokemuksia nyt, kun ensimmäinen joulu avioparina on takana ::). Minähän en siis vaihtanut nimeäni ja siitä oli maininta häälehdessämme, mutta ilmeisesti joillekin on silti vaikeaa/mahdotonta hyväksyä sitä, että jatkan elämääni eri nimisenä kuin aviomieheni.

Joulukortteja meille tuli oikeilla nimillä ja sitten muutamat laittoivat kortin tyyliin x ja y miehen sukunimi. Osa näistä väärin nimittelijöistä ei ollut häissä, joten eivät tietysti olleet tietoisia tästä vaihtamattomuudesta (asiasta ei ole pidetty suurempaa meteliä), osa taas oli häissä ja ovat vieläpä läheisiä sukulaisia, joiden olisi pitänyt asia tietää (etenkin, kun saman perheen jäsenistä osa esim. lähetti joulukortin oikealla nimelläni). Kyseisille henkilöille aion jossain sopivassa tilanteessa ystävällisesti huomauttaa, että nimeni ei ole vaihtunut. Suurta numeroa siitä ei tarvitse tehdä, mutta haluan tulla kutsutuksi oikealla nimellä. Omalla otannallani voin pikaisesti tehdä sen johtopäätöksen, että nuoremmat (sukulaiset/kaverit) ovat sulattaneet asian ilman suurempaa kyseenalaistamista ja vanhemmalle sukulaisväelle on saanut erikseen perustella oman nimen pitämistä. Ja tämä vanhempi ikäluokka on myös sitä, joka suoraan olettaa, että vaihdoin nimeni, "koska niin on aina tehty".

Tämä nimen vaihtamatta jättäminen on herättänyt erinäisiä kyselyitä. Mummoni ihmetteli eikö mieheni nimi kelvannut. No, siitä ei ollut kysymys. Ja sitten on aina näitä, jotka sen kummemmitta kyselyittä olettavat asioita. Ja pitävät itsestään selvänä, että naimisiin mentyämme olemme molemmat miehen nimisiä... Minä olen kuitenkin valintani tehnyt ja haluan ja edellytän, että ihmiset sitä myös kunnioittavat eivätkä keksi minulle sellaista nimeä, jota minulla ei ole.

Share this post


Link to post
Share on other sites
* mitkä ovat omat fiiliksenne: oliko hyvä ettette vaihtaneet nimeänne vai olisiko sittenkin pitänyt vaihtaa?

Tähän en vielä omassa purkauksessani päässytkään... ;D Kertaakaan en ole tähän mennessä katunut sitä, että en vaihtanut nimeä. Alunperinkään en keksinyt riittävän hyviä syitä vaihtaa eikä niitä syitä ole ilmaantunut myöhemminkään. Minä en näe siinä mitään ongelmaa, että meillä on postilaatikossa kaksi eri nimeä. Niinhän oli ennen häitäkin. Mieheni ei myöskään ole vaatimalla vaatinut vaihtamaan nimeä. Mahdollinen lapsi/lapset saisivat kuitenkin isänsä sukunimen riippumatta siitä, mikä minun nimeni on.

Ja sen verran vielä, että meillä yhdysnimi ei olisi tullut kysymykseen, koska molemmilla on pitkähkö suomalainen nen-loppuinen nimi. Ne peräkkäin kuulostaisivat todella hassuilta. Puhumattakaan siitä, että minun kolme etunimeäni sekä yhdistelmäsukunimi eivät ikimaailmassa mahtuisi mihinkään virallisiin papereihin ::).

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me pidimme molemmat omat nimemme, eikä siitä ainakaan vielä ole tullut mitään ongelmatilanteita. Tosin voin kuvitella, että väärinkäsityksiäkin tulisi joskus jos meillä olisi lapsia.

Minun puoleltani sekä sukulaiset ja ystävät että yhteistyökumppanit ovat suhtautuneet erittäin luontevasti: kysyivät "mikä rouva" nykyään olen, ja kun vastasin että rouva J, se oli sillä selvä. Mitään ihmettelyjä en ole kuullut. Ja yllättävän moni esim. työpaikalla tuntuu tietävän että menin naimisiin, siitä huolimatta ettei se näy sähköpostiosoitteessa tai missään. Kyllä ne juorut viestiä kuljettavat ilmankin...

Anoppi tuntui kuitenkin olevan vähän loukkaantunut. Hän mm. tuhahti kuullessaan tästä nimiasiasta häätilaisuudessa jotain sellaista kuin että eihän tässä sitten "mikään" muuttunut. Tuntui kuin hän ei lainkaan kokisi sitä muutokseksi, että olen nyt hänen poikansa vaimo kunnes kuolema meidät erottaa! Tosin anopilla on kyllä myös yleisesti ottaen varsin epäystävällisen kuuloinen puhetyyli, joten ehkä hän ei tarkoittanut sitä niin vakavasti.

Miksikään isoksi asiaksi tätä nimikysymystä ei ole kyllä myöskään miehen perheessä tehty, ei ainakaan minun kuulteni. Tiedän että mieheni olisi ilahtunut jos olisin ottanut hänen nimensä, mutta olen itse todella iloinen etten siinä romantiikan huumassa mennyt sitä virhettä tekemään.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mies olisi varmasti ilahtunut jos olisin ottanut hänen nimensä, mutta en halunnut sitä pelkästään siitä syystä että se on ruma eikä sovi yhteen etunimeni kanssa.  8)

Mitään ihmeempiä kommentteja en ole kuullut, huvittavin tapaus lienee oli vähän ennen joulua (eli 5 kk häiden jälkeen) kun isäni kysyi minulta puhelimessa, mikä sukunimeni on nykyään.. ::) Onnistuneesti kulkee tieto meidän perheessä - eipä tuo tosiaan ollut tullut puheeksi.. ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mekin pidimme omat vanhat nimemme eikä juurikaan mitään kommentteja ole kuulunut. Itse asiassa olen itse syyllistynyt turhaan selittelyyn miksi päädyin pitämään oman nimeni.  :-[  Pois se minusta! :( Ihmiset ovat suoraan kysyneet minkä niminen olen ja töissä kerroin ennen kysymyksiä. Hieman dementoinut isoäitini on varmaan ainut joka ei ihan ymmärrä, että ollaan naimissa mutta omilla nimillä. Hänelle en voi loukkantua missään tapauksessa vaan hymyilen kommenteille.  

Joulukorttien nimisekamelska oli meilläkin aikamoinen.  :D Juuri ne henkilöt, jotka eivät ole miedän kanssa paljon tekemisissä ja ovat kuulleet naimisinmenomme joko kautta rantain tai meiltä kiitoskortin muodossa (meillä oli siis pienet yllätyshäät) kirjoittivat kortteihin Mies ja Riki miehensukunimi. Kieltämättä hieman sisu kiehahti, mutta sitten jo naureskelin. Pitänee hieman valistaa sopivassa tilanteessa näitä henkilöitä.  ;)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Kiva lukea kommentteja... Itsellä vielä menossa paini pään sisällä, että pidänkö VAIN oman nimeni, vai otanko yhdistelmänimen. Miehen sukunimeä en kyllä ainoaksi nimeksi tule ottamaan, myönnytystä oli jo siinä, että yhteinen poikamme on miehen nimellä!! Oma nimeni on TODELLA harvinainen, enkä halua siitä luopua!

Share this post


Link to post
Share on other sites

Häiden jälkeen tiedusteltiin uutta nimeäni ja kun vastasin että nimeni on sama kuin ennenkin, sain kommentin:

"-no ettehän te sitten naimisissa oikeasti ole!"

sappi kiehui niin että pelkäsin muuttuvani vihreäksi. niin, jos se nimen mitalla mitataan, niin emme sitten kai olekaan. me kuitenkin solmimme avioliiton rakkaudesta, emme nimiä vaihtaaksamme. harmittaa näin jälkeenpäin, että olin kommentista niin ällistynyt, etten kyennyt keksimään tarpeeksi nasevaa vastausta  >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites
"-no ettehän te sitten naimisissa oikeasti ole!"

No huh  :o  :o  :o  >:(  >:(  >:(

Share this post


Link to post
Share on other sites

Emme ole saaneet kummallisia kommentteja, enkä ole huomannut, että minua olisi puhuteltu väärällä nimelläkään. En ole varma, huomaisinko sitä edes. Ei tämä ole minulle kovin tärkeä asia.

Oletteko, ihmiset, varmoja, ettette pidä konservatiivisena mielenosoittamisena sellaista, mikä on todellisuudessa vain inhimillinen virhe? En väitä, etteikö sellaisiakin voisi olla, jotka tahallaan kutsuvat miehen nimellä, kun sitä kerran "pitäisi" käyttää, mutta eiköhän suurin osa virheistä sentään ole vahinkoja - ja minusta aika anteeksiannettavia, jos kyse on vaikka joulukorteista, joita monet kirjoittavat kymmeniä, ja vielä kiireessä saadakseen ne ajoissa joulupostiin.

Suurin osa naisista taitaa yhä ottaa miehen nimen. Vähän aikaa sitten näin ainakin oli. Suurin osa on oikeakätisiä, heteroita, kirkkoon kuuluvia, töissä käyviä henkilöitä. Jos yksittäisen ihmisen oletetaan olevan kaikkea tätä, ei siinä minusta mitään ihmeellistä ole. Saahan sitä itse päättää, mistä loukkaantuu, mutta helpommalla ehkä pääsisi, ellei olettaisi jokaisen huolimattoman yleistyksen olevan henkilökohtainen loukkaus.

Minusta postin palauttaminen "tuntemattomaan" vastaanottajaan viitaten vaikuttaa turhalta riidan lietsomiselta. Voi kai asiasta huomauttaa asiallisestikin. Tahallaan kiukutteleville konservatiiveille tietty luu kurkkuun, ei siinä mitään.  :)

Share this post


Link to post
Share on other sites
Häiden jälkeen tiedusteltiin uutta nimeäni ja kun vastasin että nimeni on sama kuin ennenkin, sain kommentin:

"-no ettehän te sitten naimisissa oikeasti ole!"

Kamalaa, miten joku voi olla noin ilkeä ja typerä?! Toivottavasti kukaan aikuinen ihminen ei tosissaan luule, että avioliiton aitous on kiinni nimistä.  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites
En löytänyt tästä aiheesta vielä ketjua, mutta kertokaa ihmeessä jos sellainen jo löytyy...

Eli kysymys teille jotka piditte oman nimenne naimisiin mentyänne:

* kuinka oman nimen pitämiseen ovat muut suhtautuneet?

* millaista kommenttia olette asiasta saaneet?

* mitkä ovat omat fiiliksenne: oliko hyvä ettette vaihtaneet nimeänne vai olisiko sittenkin pitänyt vaihtaa?

* muuta?

Olisi kiva kuulla teillä on asiaan suhtauduttu.

Omat sukulaiset eivät ole olleet moksiskaan eikä kaverit mutta muutama miehen sukulainen on sitä ihmetellyt ja yksi jopa sanonut suoraan että pitäähän perheellä olla sama sukunimi eli minä olen tehnyt väärin kun olen pitänyt omani. Silloin kyllä vedin vähän herneen nenään. Miesten sukulaisten kortit ja muut postit tulevatkin aina mielenosoituksellisesti ainoastaan miehen sukunimellä eli mies ja eclipse XXXX.

Itse olen ollut tyytyväinen päätökseeni pitää oma nimeni. Ainoastaan virastoissa/pankissa asioidessa saa aina joka kerta selittää, että ollaan me naimisissa vaikka eri sukunumet onkin. Meidän asuinaluuestakin oli paikallislehdessä juttu, jossa meitäkin haastateltiin ja siihenkin toimittaja kirjoitti virheellisesti että avopari. Unohti ilmeisesti vaikka kerrottiin, että oman talon pihalla oli hääjuhlakin.

Share this post


Link to post
Share on other sites
"-no ettehän te sitten naimisissa oikeasti ole!"

Oi! Ihmiset on ihania ja mikään ei koskaan muutu  ;D

Mulle on kersana kommentoitu, että "eihän sulla sitten oikeeta nimee voi olla" kun pihan kakaroille selvis, että mua ei ole kastettu ollenkaan. Niin samanlaista ja niin ala-astetyyliä  ;D

Share this post


Link to post
Share on other sites

Mukava aiheeseen liittyvä kommentti tuli eilen taas "iki-ihanalta" toimitusjohtajaltamme...

TJ: "No onneksi teidän lapsistanne tulee kuitenkin sun miehen nimisiä."

:o :o  Ai tulee vai?? Onneksi??

Minä: No ei muuten tule.

TJ: Kyllä sen laki määrää että lapsista tulee miehen nimisiä.

Minä: No kun itse asiassa ei määrää. Lapsi saa automaattisesti äidin nimen ellei muuta ilmoiteta.

TJ: Ei. Lapsi  nimetään AINA isän mukaan.

Minä: Käyppä lukemassa mitä nimilaki sanoo...

Ja keskustelu jatkui samaan tyyliin...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Neferty, tuo taitaa olla aika yleinen harhaluulo. Juuri jokin aika sitten sain oikaista opiskelukaverini kuvitelman, että lapsille tulee automaattisesti isän nimi, jos pari on naimisissa. En tiedä, uskoiko.

Ja tosi kivasti sanottu tuo "onneksi".  :o Kai se sitten joillekin miehille on vieläkin joku maskuliinisuuden mitta, että vaimo ottaa miehen nimen ja lapsille tulee miehen nimi. Sanoisin, että juuri nämä miehet ovat silmissäni kaikkein epämiehekkäimpiä...  ::)

Share this post


Link to post
Share on other sites

Me ollaan kans niinkuin mitään ei olis tapahtunut eli omilla nimillämme naimisissa. Tämä sen vuoksi että minulla on erittäin harvinainen nimi ja ukkelilla taas erittäin yleinen. Ukkeli olisi mielellään ottanut nimeni, mutta hänen isänsä nosti asiasta mekkalan ja päätimme olla näin kuin ennenkin, sillä...

Suomen nimilain mukaan äiti saa päättää lastensa nimen. Joten kun lapsukaisia siunaantuu (hope so) heistä tulee minun nimisiä ja hiljaa ukkeli sitten vaihtaa nimensä minun nimekseni. Sen verran tuntuva tuki saatiin häihin appiukolta, joten päätettiin lykätä nimenvaihdosta myöhempää rauhan säilyttämiseksi...

Selittelyksi olen selittänyt juuri tuon että omaan harvinaisen nimen ja että ukkelin isä ei antanut poikansa vaihtaa nimeään...

Share this post


Link to post
Share on other sites

Jäi kiinnostamaan että miksi te muuten pidätte oman nimenne? (ja tämä ei ole siis ollenkaan syyllistävä kysymys vaan ihan mielenkiinnosta  ;) )

Johtuuko yleensäkin harvinaisesta sukunimestä vai onko muitakin syitä?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jäi kiinnostamaan että miksi te muuten pidätte oman nimenne?

Tässä minun muutama syy, ei tärkeysjärjestyksessä:

- yli 37 vuotta olen käyttänyt omaa sukunimeä -> kuuluu identiteettiini voimakkaasti

- minulla ei ole veljeä, joten oma sukunimi olisi kadonnut

- oma sukunimi ei ole mitenkään erikoinen

- vaihtoruljanssi ei kiinnostanut

- miehen mielipide sukunimiasiaan: ihan sama kumpi sulla on

- appiukon firma on miehen sukunimellä, en halua yhdistyä nimelläni tähän firmaan pienehköllä paikkakunnalla

- en koe yhteisen nimen olevan merkityksellinen esim. "perheyhteisön" luojana

- biologisia lapsia meille ei tule, joten lasten/perheen nimiasia on elämässämme toissijainen

Share this post


Link to post
Share on other sites
Jäi kiinnostamaan että miksi te muuten pidätte oman nimenne?

Minulla on tähän niin yksinkertainen vastaus kuin vain voi olla:

- en keksinyt yhtään ainoata syytä miksi minun olisi nimeni pitänyt vaihtaa.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mukava aiheeseen liittyvä kommentti tuli eilen taas "iki-ihanalta" toimitusjohtajaltamme...

TJ: "No onneksi teidän lapsistanne tulee kuitenkin sun miehen nimisiä."

:o :o  Ai tulee vai?? Onneksi??

Minä: No ei muuten tule.

TJ: Kyllä sen laki määrää että lapsista tulee miehen nimisiä.

Minä: No kun itse asiassa ei määrää. Lapsi saa automaattisesti äidin nimen ellei muuta ilmoiteta.

TJ: Ei. Lapsi  nimetään AINA isän mukaan.

Minä: Käyppä lukemassa mitä nimilaki sanoo...

Ja keskustelu jatkui samaan tyyliin...

Tuo alkaa olla jo tökeröä ja vähintään moukkamaista käytöstä. Kyseinen johtaja ei tainnut edes arvata että antoi todella typerän kuvan itsestään, vai kuinka?  :o

Voisinpa veikata että keski-ikäinen "herrasmies" kyseessä?

Share this post


Link to post
Share on other sites
Tuo alkaa olla jo tökeröä ja vähintään moukkamaista käytöstä. Kyseinen johtaja ei tainnut edes arvata että antoi todella typerän kuvan itsestään, vai kuinka?  :o

Voisinpa veikata että keski-ikäinen "herrasmies" kyseessä?

Tämä on aika tyypillistä meidän pomolta  :-/

Share this post


Link to post
Share on other sites

Odottelen kans maaliskuuta... Nyt jo tullut joulukortteja miehen sukunimellä (eli SatuJane ja RinssiRohkea Miehensukunimi) ja otti pattiin... Olis merkannu sitte vaikka mielummin RinssiRohkea Miehensukunimi ja SatuJane...

Mun mielestä perusteluksi, miksi ottaa miehen nimen, ei riitä se että haluaa yhteisen nimen. Miksi se jätetään aina naisen harteille sitten vaihtaa?! Olen sulhollekin sanonut ellei keksi tosi hyvää "myyntipuhetta" että ottaisin hänen sukunimensä, niin jää meidän perheen ainoaksi sukunimeään kantavaksi... Eli minä aion olla samanniminen kuin mahd. tulevat lapsemme. Jee, eläköön joku oikeus naisilla ;) ;D

Sitä "myyntipuhetta" odotellessa ;)

SJ

PS. Itseasiassa sulho oli suhteen alkuvaiheissa ihan fiilareissa ottamassa mun nimeä.. Tais mennä pupu pöksyyn..

Share this post


Link to post
Share on other sites
Mun mielestä perusteluksi, miksi ottaa miehen nimen, ei riitä se että haluaa yhteisen nimen. Miksi se jätetään aina naisen harteille sitten vaihtaa?!

Minäkin olen ihmetellyt tätä. Tosi usein tällä palstalla esitetään nimenvaihtamisen syyksi "haluan yhteisen nimen". Eihän se ole vielä syy! Se on syy vasta, jos lause jatkuu jotenkin, esim. "ja mieheni ei halua minun nimeäni" tai "mieheni ei voi vaihtaa nimeään syystä X".

Share this post


Link to post
Share on other sites

Meilläkin pidettiin omat nimemme. Molempien nimet ovat harvinaisia, miehen ihan vähän harvinaisempi kuin minun mutta ero ei tosiaankaan ole iso. Pienenä jo päätin, että nimeäni en muuta vaikka sen saa aina tavata ja pääni pidin, mies ei kyllä ehdotellutkaan, että ottaisin hänen nimensä. Yhdistelmästä taas olisi tullut hirvitys ja sitä ei olisi kukaan kirjoittanut oikein, ei myöskään lausunut. Miehelle yritin kyllä yhdistelmää ehdottaa mutta eihän se sen jälkeen olisi omaa nimeään muistanut.  ;D

Miehen sukulaiset lähinnä kyselivät onko nimi muuttunut ja vähän töissä mutta kukaan ei ole mitään pahaa vaihtamattomuudesta sanonut. Kommentit ovat olleet, ihan hyvä juttu, tuo on kyllä helppoa, tuossa muuten säästää paljon rahaa ja vaivaa.

Tietysti jos lapsia joskus tulee voi mietityttää kumman nimelle ne haluaa, kun molempien sukunimet ovat niin kivat.

Share this post


Link to post
Share on other sites
Johtuuko yleensäkin harvinaisesta sukunimestä vai onko muitakin syitä?

Oman nimeni pidin siksi että se on harvinainen ja meitä on vain kaksi tyttöä sitä jatkamassa, joten omalta osaltani olen päättänyt jo aikoja sitten että mikäli menen naimisiin miehen kanssa jolla on yleinen sukunimi niin lapsista tulee minun nimisiä ja minä pidän ehdottomasti nimeni ja mies saa ottaa nimeni.

Tavatessani mieheni, ilmoitin asiasta jo hyvin ajoissa ja se sopi hänelle oikein hyvin sillä osasin perustella asian.

Nyt valitettavasti joudumme odottelemaan hetken että miehelläni vaihtuisi nimi... Siis vain lapseen asti ja sekin on jo tilauksessa :)

Eniten tällä hetkellä harmittaa se, kun varasimme matkan ja kun liput saapuivat kotiin olin edelleen MS. En huomannut asiaa mainita matkatoimistossa, joten olen nyt sitten edelleen neiti vaikka rouva olenkin. Ei ole eka kerta kun minut luokitellaan neidiksi, koska minulla on oma nimeni.

Share this post


Link to post
Share on other sites

Create an account or sign in to comment

You need to be a member in order to leave a comment

Create an account

Sign up for a new account in our community. It's easy!


Register a new account

Sign in

Already have an account? Sign in here.


Sign In Now