Tipsis

Häät 2015 vol.2

510 viestiä aiheessa

post-47887-0-22351700-1422967020.jpg

 

Sain vihdoinkin aikaiseksi kasata hääkimpun. Voi olla, että siihen tulee vielä muutoksia, kun kesä lähenee ja päätän haluanko siihen esim. mustikanlehtiä. Kimppu on siis tehty vaahteranlehdistä. Syksyllä tein ruusut talteen ja nyt sain kasattua.
(Katsotaan osasinko liittää kuvankin)

Meillä pitäisi myös tehdä infoja, mutta koulu aiheuttaa osaltaan pientä stressiä, joten ei olla saatu aikaiseksi. Ehkä siinä on seuraava projekti, koska ulkomailla asuville vieraille pitäisi lähettää kutsut hyvissä ajoin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^^ Johtuukohan se tyrkytys koko päivälle siitä, että tällä hetkellä suosituinta on dokumentaarinen hääkuvaus, jolloin kuvaaja sitten roikkuu kannoilla aamusta asti? Ehkä se sisälukutaito on heikkoa tai sitten toivotaan, että tyrkyttämällä saadaan lopputulema, että varaattekin kuvaajan koko päiväksi? Joka tapauksessa palveluntarjoajien olisi mielestäni oikeasti LUETTAVA, mitä asiakas tarjouspyynnössään toivoo eikä vain olettaa, että lähettämällä saman viestin kuin aina, saadaan aikaan sopimus.

Toinen, mikä hieman ottaa päähän tuossa tarjousten antamisessa on se, että olemme tarjouspyynnöissämme pyytäneet kuvaajaa mainitsemaan, mikäli hintaan ei sisälly matkakulut ja minkälaiset ne ovat, jos ne tulevat erikseen. 6:sta valokuvaajasta tasan 1 on vastannut tähän.  <_<

Muokattu: , käyttäjä: nilmelwen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

voi ei.....mä eksyin decorahousen sivuille ja nyt ei hyvä heilu :girl_haha:  :girl_haha:  !! mitähän kaikkea mä päädynkään vielä tilaamaan :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

voi ei.....mä eksyin decorahousen sivuille ja nyt ei hyvä heilu :girl_haha:  :girl_haha:  !! mitähän kaikkea mä päädynkään vielä tilaamaan :P

Pssst. Kannattaa katsoa muualta samojen tuotteiden hinnat ;) Ainakin mitä itse sieltä ihastelin, niin huomasin sitten löytyvän huomattavasti halvemmalta muualta.

T. Pihi :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helinäkeiju: Perustelut olivat

-Hinta

-Helppous

-"kännäämisen" rajoittaminen (tulee mieto booli)

-Ihmisten lokaatio

 

Meillä nimittäin on kahdessa tasossa juhlatila niin että yläkerrassa kiertää parvi juhlasalia, on siis keskeltä avoin alas saakka ja sieltä löytyy myös lounge tyyppinen istuma alue jossa on baaritiski. Tarkoitus oli alunperin että loppuillasta meillä olisi yksi tarjoilijoista jäänyt baarimikoksi ja jokainen olisi saanut sieltä tilata mitä juomaa tahtoo. Aloimme vaan pelkäämään kuluja ja sitä, että osa ihmisistä viettää aikaansa yläkerrassa eikä juhlasalissa meidän kanssa. Helpompi tuoda booli alas viinipöydälle josta jokainen voi ottaa kun siltä tuntuu. Äidillä oli myös niin taivaallisen hyvän kuuloinen raparperibooliohje, etten voinut vastustaa. :D Lisäksi meidän dj tulee olemaan yläparvella ja soittaa musiikkia sieltä käsin, joten hän varmasti arvostaa ettei ihmiset pyöri siellä turhaan johdoissa.

 

Kuvaajien hinnoista olen aika tietämätön koska kaikki pyöri mielestäni Turun alueella 1000-1300€ paikkeilla erilaisilla tuntirajoituksilla. Se mitä huomasin ja mihin mielestäni kannattaa kiinnittää myös huomiota on kuvien määrä jonka lopulta itselleen saa, se missä ajassa kuvaaja lupaa lopulliset vedokset ja kuinka paljon hän mahdollisesti muokkaa kuvia. Meillä on ihan törkyhalpa kuvauspaketti, niin että ihan hävettää itseänikin tämä ryöstöhinta, mutta saatiin siis kaksi kuvaajaa dokumentaariseen kuvaukseen klo.12-24 yhteishintaan 1000€ ja ilman matkakuluja. :blush: Tähän sisältyy myös viralliset portrettikuvat, nekään eivät nimittäin kaikilla pakettiin kuulu. Käytännössä rajaton määrä kuvia (sanoivat muistaakseni että yleensä noin 500 päätyy asiakkaalle) jotka kaikki käydään esim punaisien silmien ym pikkujuttujen osalta läpi ja lisäksi noin 20 paremmin käsiteltyä "hienompaa" otosta. Nämä valitaan siis yhdessä. Ja kuvat saa noin viikossa itselleen. Eli Turun lähistöillä häitään juhlivat voin vinkata tätä kokoonpanoa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tipzilla, on 04 Helmi 2015 - 16:32, said:

 

Eloa, on 04 Helmi 2015 - 15:25, said:

voi ei.....mä eksyin decorahousen sivuille ja nyt ei hyvä heilu :girl_haha:  :girl_haha:  !! mitähän kaikkea mä päädynkään vielä tilaamaan :P

Pssst. Kannattaa katsoa muualta samojen tuotteiden hinnat ;) Ainakin mitä itse sieltä ihastelin, niin huomasin sitten löytyvän huomattavasti halvemmalta muualta.

T. Pihi :D

 

 

:girl_haha: täytynee siis etsiä muualtakin :P vinkkejä????

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yhtäkkiä täällä taas tosi paljon keskusteltu :D

Meille tulee myös booli. Jotenkin se on ollut ainakin meidän suvussa vähän niinkuin perinne. Ja mun mielestä on tärkeintä, että hääpari itse tykkää boolista. Jos on nirsoja vieraita niin olkoot juomatta sitä ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tipzilla, on 04 Helmi 2015 - 16:32, said:

 

Eloa, on 04 Helmi 2015 - 15:25, said:

voi ei.....mä eksyin decorahousen sivuille ja nyt ei hyvä heilu :girl_haha:  :girl_haha:  !! mitähän kaikkea mä päädynkään vielä tilaamaan :P

Pssst. Kannattaa katsoa muualta samojen tuotteiden hinnat ;) Ainakin mitä itse sieltä ihastelin, niin huomasin sitten löytyvän huomattavasti halvemmalta muualta.

T. Pihi :D

 

:girl_haha: täytynee siis etsiä muualtakin :P vinkkejä????

Ebay, amazon, aliexpress jne. :) Ja käytettynä tietysti löytyy myös, esim. eipä joku helminauha tai timangit kulu yhdessä käytössä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me vietimme ihanan täydellisen hääpäivän viime lauantaina. Meillä oli meidän näköiset ja oloiset häät. Vieraatkin viihtyivät. Kun sitä päivää miettii, voi vain hymyillä ja naureskella pienille kommelluksille. En malttaisi millään odottaa kuvia. Monet ovat kysyneet, onko haikea fiilis tai häämasennus kun kaikki on ohi, mutta ei todellakaan ole. Päivä oli sitä, mitä haluttiin ja siitä jäi hyvät muistot. Voi hyvillä mielillä aloittaa avioparina. Tosin uusi nimi tuottaa hankaluuksia :girl_haha:

 

Täytyy vielä lisätä, että kaikki suhtautuivat meidän häihin todella hyvin ja saatiin tehdä juuri niin kuin haluttiin. Saamme olla todella kiitollisia kaikesta avusta, jota saimme.

Muokattu: , käyttäjä: emina

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noista verkkokaupoista kannattaa käydä tutustumassa myös pirteapaketti.fi, krumeluuri.fi ja lightinthebox.com. Amoriinista saa myös hyviä vinkkejä ja niillä on linkkejä eri yrityksiin sivuilla paljon. Ja yksi mikä kannattaa ottaa joissain tapauksissa vaihtoehdoksi on vuokraus. Somistevuokraamo.fi aivan ihania tuotteita! :)

 

Meillä alkaa taas korttitehdas jos saisi nuo save the datet vihdoin valmiiksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kutsukortit saatu valmiiksi! :) Osoitteet ja postimerkit kuoriin niin se asia olis jo hoidossa :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tamperetalolla käyty fiilistelemässä häämessuilla :) Jos asuisin Tampereella eikä mitään olisi vielä hankittu, niin varmasti olisin saanut melkein kaiken hoidettua messuilla, oli hyvin laajalta alalta näytteilleasettajia. Mutta koska asun Vaasassa olen onnellinen etten mennyt sinne mitään tiettyä asiaa metsästämään kun kaikki on aikalailla suunniteltu ja varattu :D Vain pieni osa näytteilleasettajista oli sellaisia, joiden palveluja pystyi hankkimaan koko Suomen alueella. Mutta ihanahan siellä oli hypistellä kaikkea ja sai olla morsian ihan täysillä :) Viikonloppuna vasta ymmärsin kuinka hyvällä mallilla meidän suunnitelmat ovatkaan (vaikka sulho ei ole tehnytkään mitään omalta to do-listalta :D ). Nyt sitten odottelen päivien pitenemistä ja kelin lämpenemistä että päästään yrittämään uudestaan postimerkkikuvausta. Raippaluodon silta taustalla auringon laskiessa ja me etualalla. Tätä haetaan (jos osataan :D )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä myös ensimmäinen korttisatsi pakerrettiin valmiiksi viikonloppuna. Tällä viikolla lähtee STD:t postiin. Nyt vähän jännittää kun osa ei tiedä suunnitelmista mitään. Tässä voikin pikkuhiljaa alkaa vääntää kasaan varsinaisia kutsuja. Tämän askartelu urakan jälkeen tuskin tekee mieli itse tehdä mikään pientäkään vähään aikaan!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin kävin häämessuilla viikonloppuna Tampereella, mutta ei sieltä nyt mitään ihmeellistä irronnut, vähän ehkä jäi pettymykseksi koko tapahtuma, johtui tietty osittain siitä, että meillä on jo niin paljon varattuna ja ostettuna. Mutta sormuksia tuli kokeiltua ja hypisteltyä, ja nyt jopa näyttäisi siltä, että sormusvaihtoehdot ovat karsiutuneet kahteen potentiaaliseen! Mutta vielä pitää niidenkin välillä jahkailla, minä olen kyllä maailman huonoin päättämään yhtään mitään, ja tuo vihkisormus nyt on kuitenkin aika pitkän aikavälin investointi. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Munkin mielestä parasta antia häämessuilla on ollut se, että pääsee sormuksia helpommin kokeilemaan kuin eri kaupoissa kiertelemällä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mie sain omat kutsuni vihdoin pakettiin ja huomenna lähtevät postiin! :-X

Nyt vain pientä taukoa, jotta mieli lepää ja saa uusia ideoita pieniin keskeneräisiin asioihin. Nyt on aikaa myös vienyt koiranpentu, isäntä kun hankki semmoisenkin vaivan tähän talouteen, niin tuota nyt sitten tässä kiroilen mennessäni, kun pissiä löytyy vähän väliä mistäkin paikasta. Ei tietenkään sieltä , minne olen levitellyt papereita :girl_cray2:  *huoh*

Ja tää vesirokkokin iski päälle, kun lapset sairasteli, niin ikävää kököttää kotona :unsure:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jee! Mie sain meille kuvaajan häihin. :girl_in_love: Meinas jo epätoivo ja ahdistus iskeä. Kaikki kuvaajat kun tuntuvat rahastavan noista kuvauksista ihan järkkyjä summia. Onneks joskus potkii onni ja löysin harrastekuvaajan, joka kuvien perusteella hommansa kyllä osaa lähes ilmaseks. Nyt on yksi huoli vähemmän.

Eilen varmistui, että kaveri oli saanut järkättyä meille mein hääauton, nyt vaan toivotaan ettei juhlapäivänä sada taivaan täydeltä pieniä mummoja, koska kyseessä on kuitenkin avoauto.

Ahkerana tyttönä oon tänään laskenut myös pöytäliinojen tarpeen, nyt kun vielä jaksais ne joskus leikata ja ommella. Sitten pääsis niitten värjäämiseen.

Pitkästä aikaa nää asia tuntuu järjestyvän ja hoituvan. :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mun hääpuku oli kuulemma lähtenyt jenkkilästä kohti Suomea, nyt odotan jännityksellä että pääsen sovittamaan. :) Olen kyllä varautunut henkisesti siihen, että puvussa on jotain korjattavaa, että se on liian pieni tai iso tai jotain... Ja saatan joka tapauksessa teettää siihen vielä olkaimet vaikka muuten olisikin sopiva. Sitten saakin miettiä mistä hommaa kohtuuhintaisen ompelijan. Onneksi on kuitenkin hyvin aikaa näihin säätöihin. :)

 

 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

me lähetettiin alkuviikosta std kortit ja jokunen utelu on aiheen tiimoilta tullut ;) sisareni nauroikin, että näin pidetään hulluja jännityksessä kun ei kerrota mistä on kyse :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkin kortit valmistui ja piti lähettääkin jo heti alkuviikosta ja sitten loppuviikosta ja sitten taas alkuviikosta... Argh!! Mä tulen hulluksi tuon mieheni kanssa kun sillä on tullut joku ihme jahkailuvaihe kaikkeen. Vieraslista piti katsoa uusiksi kun yhtäkkiä muistettiin että herranen aika sieltähän puuttuu se ja se ja se... No kortteja on tasan niin paljon tehtynä ettei ylimääräisiä ole. Ja materiaalit on loppu. Ja kun meillä ei sitä yhteistä aikaa ole niin eihän me keritä katsomaan niitä vieraslistoja missään välissä. Ja nyt en tiedä lähetetäänkö STD-kortteja ollenkaan koska mulla meni niin totaalisesti hermo tähän ihme pyöritykseen että saatiin ihan kolmannen maailmansodan tasoinen riita tästä aiheesta. :(

Huomaan että nyt on mulla itselläni niin kovat paineet yleisesti kaikesta etten kestä yhtään stressiä tästä hääaiheesta. Jotenkin kun töissä on nyt todella rankkaa ja stressaavaa ja päivät venyy helpolla kymmentuntisiksi ja kotona odottaa kaaos ja lapsen asiat hoidettavana ja kaikki pitää jaksaa hoitaa itse kun mies on aina töissä niin tuo hääaihe itsessään on ollut mulle sellainen omaa aikaa ja rauhoittumista ihanan aiheen parissa. Nyt kun siitä tulikin yhtäkkiä ongelma ja aikataulut pettää jo kuinkahan monennen kerran, mulla ei vaan sietokyky enää kestänyt. Tänään illalla pitäisi yrittää katsoa tätä hääaihetta uudestaan ja toivottavasti vähän paremmalla lopputuloksella. Koska faktahan on se, että jos näitä kortteja ei saa tarpeeksi ajoissa lähetettyä niin sitten niitä on ihan turha lähettää ollenkaan ja silloin olen väkertänyt vajaan 50 korttia sormet ruvella ihan turhaan ja siitähän minä en muuten pidä ollenkaan! Huh häästressiä! :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

huh, tsemppiä natte !

 

me ei olla saatu vielä aikaiseksi mitään riitaa tai vääntöä häihin liittyen, mutta osin varmaan johtuu myös siitä, että tulossa pienet häät, joten järjestelypainettakaan ei oo niin paljoa... :)

 

nyt on tosiaan mennyt melkein viikko std korttien saapumisesta ihmisille, ja yllättäen aihe noussut esiin vain kahden ihmisen taholta. Kukaan muu ei ole hiiskahtanutkaan...outoa? onko se sitten niin selvä, että ookoo, varataan päivä kalenteriin ja homma hoidossa :P

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään