Oliko haikeaa luopua tyttönimestä?

[Ei]

Ja nimipollit jatkuu. Olen vähän pohtinut asiaa, jos joku ei ole vielä huomannut.   Jos otan mieheni nimen, olisi kiva tietää, millaisia tuntemuksia muilla on ollut vaihdoksen jälkeen.

Eli siis nyt tiedustelen sitä, kuinka haikealta tuntui luopua vanhasta nimestä. Huom. myös miehet saavat vastata, vaikka tuossa tyttönimestä puhutaankin.

[Ei]

Hei, kommentoikaa myös!   Erityisesti minua kiinnostaisi kuulla lisää vastaajasta, joka on valinnut vaihtoehdon "en meinaa päästä siitä millään yli". Miksi se on niin tuskallista?

[blue.eyes]

Halusin vain nähdä vastaukset.

Itselläni on sukunimi vaihtunut kertaalleen, kun äitini meni uusiin naimisiin. Eikä se ollut silloinkaan vaikeaa "luopua" nimestään. Minusta se oli hauskaa kun sai aloittaa "uudella" identiteetillä meininkiä.

Miehen sukunimen otin ihan siitä syystä, että halusin kaikilla olevan sama sukunimi ja tykkään miehen nimestä.

[Guest Linn]

Vastasin muuta, mitä...

En luopunut tyttönimestäni vaan ex-mieheni sukunimestä. Haikeaa ei tosiaankaan ollut...   :

[Guest Vaahterasiirappi]

Vähän haikeaa oli minusta kun kuitenkin 26 vuotta tulin tunnetuksi vanhalla nimellä. Toisaalta on ihanaa olla saman niminen kuin mies... Kumpikin sukunimi, vanha ja uusi on tosi tavallisia ja neutraaleja.

[Exotica74]

Yllättävän haikeaa on ollut. Nykyinenkin nimi on hyvä nimi, mutta en vielä "koe" iseäni tämännimiseksi kuin mitä nyt olen.

[Moonflower]

Hieman haikeaa...

Molemmilla harvinaiset nimet, mutta nykyisessä nimessä rasittaa sen ruotsalaistyylinen kirjoitusasu, jota saa olla joka paikassa aina tavaamassa. Tyttönimelläni ei ollut tuota ongelmaa.

[Marge_ja_Jorge]

Oli todella haikeaa, koska vähän haikeaa olisi ollut vähättelyä.

Uusi nimi on hienompi ja on kiva olla saman niminen. Jos lapsia tulee, en halua olla eri niminen niiden kanssa.

Mutta. Parasta olisi ollut jos ei olisi tarvinnut tehdä päätöstä suuntaan eikä toiseen. En vielä koe nimeäni omakseni. Ja kun melkein päivittäin kuulen sanottavan entisen sukunimeni joka tutulla on, säpsähdän ja kuvittelen hetken että mulle puhutaan. Ei ole kauaakaan, kun esittelin itseni puhelimessa vanhalla nimellä. Vaihdosta kuitenkin kohta puoli vuotta. (En soittele paljoa virallisia puheluita)

[Ei]

Oli todella haikeaa, koska vähän haikeaa olisi ollut vähättelyä.

Uusi nimi on hienompi ja on kiva olla saman niminen. Jos lapsia tulee, en halua olla eri niminen niiden kanssa.

Miksi sinun olisi tarvinnut olla eriniminen niiden kanssa? Eihän lapselle automaattisesti tule isän nimeä.

[L B]

Ei ollut yhtaan haikeaa.

[Exotica74]

Täytyy munkin  vielä keskittyä, että muistaa esimerkiksi allekirjoitustilanteissa laittaa uuden nimen... On välillä lipsahtanut papereihin vanha nimeni.  

[Terttu]

No oli haikeaa ja vaikeaa. Vanha sukunimi oli lyhyt ja iskevä ja teki koko nimestäni jotenkin tyylikkään. Uusi nimi on -nen-loppuinen ja nimeni kuulostaa nyt tosi tavanomaiselta. Halusin kuitenkin, että meillä on sama sukunimi, eikä mies halunnut mun sukunimeä. Olisi ehkä kuitenkin pitänyt ottaa yhdysnimi... Voi voi, kyllä on mulla pienet murheet.

Julian sanoin: "What's in a name? That which we call a rose by any other word would smell as sweet."  

[Neferty]

Olen aika yllättynyt vastauksista, eli reippaasti suurimmalle osalle nimen vaihtaminen on ollut haikeaa ja vaikeaa. Miksi hyvät ihmiset sitten nimenne vaihdoitte jos se kerran on noin hankalaa  ???

[Guest Linnanrouva]

Mun mielestä oli ihanaa vaihtaa nimeä! Oikein odotin sitä innolla

[Ei]

Olen aika yllättynyt vastauksista, eli reippaasti suurimmalle osalle nimen vaihtaminen on ollut haikeaa ja vaikeaa. Miksi hyvät ihmiset sitten nimenne vaihdoitte jos se kerran on noin hankalaa  ???

Huomasin juuri kyllä, että pollissa on yksi vääristävä tekijä. Ainut epähaikea vaihtoehto sisältää lisäyksen halusin eroon nimestäni. Jos jollekin nimenvaihto ei ollut haikeaa, mutta ei toisaalta halunnut omastansakaan eroon mitenkään kiihkeästi, on pakko valita tuo toinen vaihtoehto.

Pahus. Olen mokannut.  :-/

[lennu II]

Oli haikeaa. Itse asiassa hyvinkin haikeaa...

Ennen häitä se ei niinkään siltä tuntunut, mutta se eka kerta kun piti vastata puhelimeen uudella nimellä... Oli hankalaa.

Nyt häistä on kohta puoltoista vuotta ja oon mä hyvin tottunut tähän uuteen nimeeni ja tykkäänkin siitä ihan. Mutta aina välillä on ikävä sitä vanhaa nimee...

Jos nimen vaihto ois ollut helppoo takaskin päin niin oisin varmaan ekan kuukauden aikana sen muuttanut ;D.

Ja miksi se oli niin hankalaa, no mä oon aina ollut tosi sitoutunut sukuuni ja kokenut olevani tämän nimenomaisen suvun jäsen ja tykkäsin omasta nimestäni... Halusin sitt kuitenkin ett mulla ja miehelläni (ja mahdollisilla tulevilla lapsilla) on sama sukunimi.

Pitkät löperrykset... Mutta kaikesta huolimatta jos olisin nyt menossa naimisiin mieheni kanssa, niin ottaisin hänen nimensä...  

[Sapiska]

Mulla meni kolme kuukautta totutellessa uuteen nimeeni. Nyt kyllä olen jo rouva Koo ihan sujuvasti.

[Mellu82]

Eipä juuri kovin haikeaa..tosin hankala on totutella kirjoittamaan uutta sukunimeä...

[Miizu]

En ole vielä vaihtanut nimeäni, mutta se on edessä.. Asia tuntuu jo valmiiksi kovin haikealta.  :-/ Kyse ei ole niinkään tunnesiteestä nimeeni, vaan nimien kauneudesta. Nykyinen nimeni on melko harvinainen ja omasta mielestäni todella kaunis. Mieheni nimi on suurin piirtein yhtä yleinen kuin Virtanen. Se minua harmittaa eniten, harvinaisesta ja kauniista nimestä yleiseen ja tavalliseen.

Mutta tärkeämpää minulle kuitenkin on se, että perheellä (johon toivottavasti kuuluu joskus myös lapsia) on yhteinen nimi. Mieheni ei oikein voi nimeä vaihtaa, koska hänellä on omaa nimeään kantava yritys.

[kihveli]

Vastasin todella haikeaa, koska tyttönimeni oli aika harvinainen ja jo kuolleet vanhempani, varsinkin isäni olisi toivonut nimen jatkuvan. Mutta miehelläni on jo ex-suhteesta lapsi, niin hän ei olisi voinut vaihtaa nimeään.

Ja sen verran vanhanaikainen olen, että jos mekin joskus lapsia saadaan, haluaisin meille saman nimen.

Eikä mun uudessa nimessä mitään vikaa ole, olin vain niin kiintynyt omaani. (PS. Minua lohdutti se, että olen loppuikäni omaa sukua H..., vaikka nykyään olenkin Rouva L...)  

[Guest December_Bride]

Oli se hiukkasen haikeaa... mutta on se hienoa olla saman niminen miehen kanssa, tosin sujuvasti käytän edelleen tyttönimeäni, tosin muistan sen kyllä aina korjata uuteen  ;D ;D ;D

[Maukku]

Mulla nyt yhdysnimi, ja vähän potuttaa, että miksen vaan suosiolla ottanut yhtä nimeä eli miehen.

[ennu.]

Tulee olemaan TODELLA haikeaa. Oon jo harkinnut, että pidän oman nimeni, mutta haluan kuitenkin, että koko perheellä on sitten sama nimi, että ei auta. Oma nimeni on niiiin kaunis ja harvinainen ja miehellä ihan tavis.   Ei siis mikään kauhea, mutta oma nimi on niin paljon kivempi. Ja tietysti nyt kun nimen vaihtuminen vaan lähenee, niin kaupassa pankkikortilla maksaessani hyvin moni myyjä alkaa kehua kaunista sukunimeäni.   Ei auta asiaa yhtään!

[skazka]

Ei kovinkaan haikeaa, vaikka tyttönimeni oli vain 49 suomalaisella ja uusi on yli 5000:lla. Oudolta tuntuu se, että nyt mulla on useita kaimoja, jopa lähiseudulla, ennen ei todella ollut pelkoa, että sekoitettaisiin muihin samannimisiin. Etukäteen tuntui vähän haikealta, että "MINUA sellaisena kuin olen aina ollut ei enää ole" - mutta eihän nimi naista muuta. Olen ollut ihan tyytyväinen. Jotenkin yhteinen nimi lisää yhteenkuuluvuudentunnetta. On sitäpaitsi lyhyempi, napakampi, helppo muistaa.

[Ei]

Oma nimeni on niiiin kaunis ja harvinainen ja miehellä ihan tavis.  

Oletko kysynyt, voisiko miehesi ottaa sinun nimesi? Jos kerran haluatte yhteisen nimen, ja sinun on kauniimpi ja harvinaisempi.