Hääpäivänseisaus

Omissa häissään soittaminen

2 viestiä aiheessa

Onko teillä kokemusta omissa häissä soittamisesta? Itse olen innokas harrastelijamuusikko, ja ajattelin näin sulhasen roolissa soittaa bändini kanssa muutaman sellaisen kappaleen, jotka ovat olleet meille tärkeitä seurustelun aikana. Myös best man soittaa samassa bändissä. Onko esim. logistiikan kanssa sellaisia haasteita, joita ei ihan heti tajua mutta jotka pitäisi ottaa huomioon? Muuta livemusiikkia emme ajatelleet järjestää, koska valssit sun muu perinteinen ei ole läheistä kummallekaan meistä :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Soittamaan vaan! Minä esiinnyin aikanaan omissa häissäni, lauloin ja soitin pianolla miehelle Pepe Willbergin kappaleen Aamu. Kannattaa treenata mielikuvaharjoittelulla ihan kunnolla jos aikoo jotain koskettavaa kappaletta soittaa, ettei ääni sorru kesken kaiken tai sormet mene sekaisin. ;) 

 

Muutama huono puoli omassa esiintymisessä on: olet tavallaan töissä omissa häissä, etkä pääse nauttimaan muiden esityksistä. Jos jännität esiintymistä kovasti, sitten on vielä vihkimisen jälkeenkin jännitettävää eikä voi ottaa rennosti. Ja lopuksi vielä se, että jos haluat vaikkapa ottaa muutaman lasin viiniä ruoan kanssa niin pitää miettiä, vaikuttaako se soittoon. (Toki tästä on paljon erilaisia käytäntöjä eri muusikoilla, itse noudatan tiukkaa linjaa. ;) )

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään