Guest EveliinaH

Ei istumajärjestystä?

237 viestiä aiheessa

Meille ei tule istumajärjestystä, olen ollut häissä jossa oli istumajärjestys ja niissä oli harvinaisen tukala olla, kun ei yhtään tuntenut henkilöitä joiden kanssa oli istutettu samaan pöytään. Pikkusiskoni joutui vielä täysin eri pöytään, koska häntä ei jostain syystä oltu muistettu koko istumajärjestyksen suunnitelussa.

Varaamme omiin häihimme pöydät itsellemme (:P) vanhemmille, ja mahdollisesti vielä joku pieni erillinen sukulaispöytä. Mutta muita nimettyjä pöytiä ei tule, ja nimettyjä paikkoja ei tule lainkaan.

Se että joku ei ole osannut suunnitella istumajärjestystä ei ole merkki siitä että istumajärjestys on muuten huono asia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille on tulossa pöytäkohtainen istumajärjestys, eli pöydät määrätään, mutta saavat vapaasti vaita paikkansa omassa pöydässään. Pöydät ovat kooltaan 6-12 hengen pöytiä, riippuen "kuppikuntien" koosta. Uskoisin, että tämä toimii siinä missä nimetyt paikatkin. Ensin mekin mietimme, että emme laita istumajärjestystä, mutta paikka tulee olemaan pullollaan ja osa perheistä on isoja, joten emme halua riskeerata sitä, että joutuvat eri puolille salia istumaan. Ja aloin miettiä todellakin, että siinä olisi sekasorto valloillaan, kun kaikki lähtisivät paikkaa metsästämään. Olen ollut yhdessä hääjuhlassa, jossa ei oltu paikkoja nimetty. Juhlapaikalla oli runsaasti tilaa ja hyvin suuret/pitkät pöydät, joten porukka soljui paikoilleen aika näppärästi. Riippuu varmasti siis paikkojen määrästä, pöytien koosta ja häihin kutsutusta porukasta.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

meille tulee istumäjärjestys, koska en halua, että viimeisenä sisään tuleva vieras joutuu toteamaan, että ainoa vapaa paikka on esim. minun isäni vieressä... osa vieraista ei tunne muita vieraita, joten järjestyksessä on miettimistä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule istumajärjestystä. Tämä siksi, että vieraita tulee vain 30-40, ja meillä tarjoilupuoli painottuu enemmän seurusteluruokaan, coctail-/tapastarjoiluun. Halukkaat istuvat siellä, mikä omimmalta tuntuu, toiset liikkuvat minne ikinä lystäävät. Meille ei tule edes hääparin omaa pöytää.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
meille tulee istumäjärjestys, koska en halua, että viimeisenä sisään tuleva vieras joutuu toteamaan, että ainoa vapaa paikka on esim. minun isäni vieressä...

Näin myös meillä. :girl_haha: Tosin paikkakortit tulevat pöytään ilman "järjestystä", niin että jokainen saa itse valita paikkansa pöydässä. Pöydät ovat sellaista 3-5 henkeä, ilmeisesti tulee vain kaksi isompaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on aateltu niin että "määrätään" pöydät, vaan ei paikkoja..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä haluisin tehdä istumajärjestyksen, mutta pelottaa ajatus jos tekeekin sen ihan päin honkia. Omat sukulaiseni, omat kaverit ja A:n kaverit ois ihan helppo nakki, mutta ne ukon sukulaiset ei. Vaikka niitä oonkin muutaman kerran nähny, niin en yhtään osaa sanoa miten ne tulee toimeen mun sukulaisten tai edes toistensa kanssa jos istuvat samassa pöydässä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me teimme kompromissin. Emme kirjoitelleet paikkakortteja, vaan määritimme vain sen, kun istuu missäkin pöydäsä. Pöytien sisällä vieraat saivat vapaasti päättää paikkansa. Tuntui toimivalta järjestelyltä, koska kaikilla näytti ja kuulosti olevan kivaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen vähän väliä muuttanut mieltäni istumajärjestyksen kanssa. Meille olisi tulossa todennäköisesti n.60-70 vierasta ja osa vieraista ei puhu suomea lainkaan. Tämän vuoksi olen miettinyt olisiko jonkinnäköisessä istumajärjestyksessä ideaa, mutta todennäköisesti annetaan vieraiden istua missä haluavat. Vain omat, sekä vanhempiemme ja sisarustemme paikat merkitään ja muut menevät istumaan mihin haluavat. Varaamme vielä ylimääräisiä istumapaikkoja, jotta vältyttäisiin siltä ikävältä tilanteelta, että hieman isommat seurueet joutuvat istumaan sinne sun tänne. Lisäksi siskon kanssa juttelimme, että esim. hän voisi ottaa vastuulleen vieraiden "ohjaamisen" paikoille, jos siihen tarvetta on, jotta vieraiden välisiltä "hajuraoilta" vältyttäisiin ja kaikki seurueet näin pääsisivät istumaan vierekkäin. Uskoisin, että tämä toimii, mutta jää nähtäväksi sitten syyskuussa. :girl_blum:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillekään ei tule istumajärjestystä. Ainoastaan morsiusparille oma pöytä

ja kunnia pöytä vanhemmille, isovanhemmille, kaasolle, bestmaneille ja meidän lapsille.

*muoks. kirj.virheet*

Muokattu: , käyttäjä: kamillah

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä haluisin tehdä istumajärjestyksen, mutta pelottaa ajatus jos tekeekin sen ihan päin honkia. Omat sukulaiseni, omat kaverit ja A:n kaverit ois ihan helppo nakki, mutta ne ukon sukulaiset ei. Vaikka niitä oonkin muutaman kerran nähny, niin en yhtään osaa sanoa miten ne tulee toimeen mun sukulaisten tai edes toistensa kanssa jos istuvat samassa pöydässä...

Eikö sulhanen tai hänen vanhempansa osaisi auttaa tuossa, että ketkä sulhasen sukulaisista tulevat toimeen kenenkin kanssa...?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Musta on hassua perustella istumajärjestyksen puuttuminen sillä, että jokainen saa istua siihen mihin haluaa. Kuitenkin tässäkin ketjussa on moneen otteeseen tullut sanottua, että useammin istutaan siihen mihin mahtuu tai joutuu istumaan tiettyyn pöytään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule istumajrjestystä. Ainoastaan vanhemmille ja isovanhemmille on pöytä varattu ja muut saavat istua missä haluavat.

Olin viikko sitten häissä, joissa olin avecina, joten en tuntenut kuin pari ihmistä. Siellä oli istumajärjestys ja oli todella tuskaa iatua ventovieraiden kanssa. Kaiken lisäksi nimenikin oli kirjoitettu väärin :(

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ jos et tuntenut häistä kuin pari ihmistä, olisit joka tapauksessa joutunut istumaan ventovieraiden kanssa. Vai etkö saanut istua edes puolisosi kanssa samassa pöydässä? Eihän istumajärjestys siihen vaikuta, jos vieras ei muutenkaan tunne häistä ketään. Toki kannattaa yrittää laittaa samanhenkisiä ihmisiä samaan pöytään niin löytää juttuseuraa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Me teimme kompromissin. Emme kirjoitelleet paikkakortteja, vaan määritimme vain sen, kun istuu missäkin pöydäsä. Pöytien sisällä vieraat saivat vapaasti päättää paikkansa. Tuntui toimivalta järjestelyltä, koska kaikilla näytti ja kuulosti olevan kivaa.

Juuri näin olen minäkin ajatellut sitten joskus omissa häissäni asian toteuttaa! Omasta mielestäni sekä luonteva, vieraiden kannalta mukava että toimiva ratkaisu! :D

Itse esim. olin viime kesänä melko isoissa häissä, jossa etukäteen määriteltiin vain morsiusparin ja heidän perheidensä istumapaikat. No, mikäs siinä jos satuit olemaan ensimmäisenä jonossa saliin, mutta kun tuli viimeisenä niin ne "jämäpaikathan" siellä enää oli jäljellä. Ja tätä en halua yhdenkään oman vieraani kokevan. Ja toisaalta taas se, että minun istumapaikka olisi ennalta jonkun muun toimesta tarkkaan jo päätetty, tuntuu minusta jotenkin alentavalta ja ahdistavalta.... Mutta en tiedä -minä olen vain minä! :rolleyes:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä istumajärjestys paikkakortteineen läheisten (=perheenjäsenten) pöydässä. Seremoniamestari ohjaa vieraat pöytiin, joissa ei siis paikkakortteja. Pöydät täytetään järjestyksessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Suosittelen ehdottomasti istumajärjestystä, mutta se pitää tehdä huolella siten, että on varma, että kaikilla on mukavaa seuraa häiden ajaksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meilläkään ei ole minkäänlaista istumajärjestystä häissä. Itseasiassa emme ole edes tietoisia kuinka monta pöytää ja tuolia saamme kasaan häihin jotka ovat reilu viikon päästä. Toivottavasti kaikki kuitenkin löytävät jonkun tuolin missä istua vaikkei pöytää olisikaan jokaiselle eteen :D Ruokailu toimii seisova pöytä periaatteella että jokainen saa hakea kun tulee nälkä. Samaan aikaan saa myös vaikka tanssia jos huvittaa. Tai tehdä jotain aivan muuta mitä keksiikään :P Ei mitkään kauhean viralliset häät siis siinä mielessä, kun mummin pihalla vain pidämme ne.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut häissä joissa ei ole ollut istumajärjestystä, häissä joissa se on tehty, muttei toiminut kuin lähisuvun osalta sekä häissä joissa istumäjärjestykseen on todella panostettu ja olen ehdottomasti sen kannalla...tosin jos sen tekee puolihuolimattomasti vain joidenkin osalta, niin sitten on sama jättää tekemättä. Jokaisen vieraan viihtyvyys on yhtä tärkeää ja iso osa juhlan kulkua...Olen ollut häissä joissa perinteitä noudattaen avoparit laitettiin eri pöytiin ja kolmen sadan hengen häissä ulkomailla tämä oli aika kankeaa vaikka maan tapoihin kuuluikin...en ole väkisin tutustumisen kannalla mutta en suosi mitään kaveri/lähempi suku/ylijäämä pöytiä...

Omissa häissä istumajärjestys loksahti muutaman tuskaisen illan jälkeen paikoilleen ja tänäkin päivänä tunnen suurta iloa siitä, että osittain toisilleen vieraat ja eri kulttuureista ja taustoista tulevat ihmiset viihtyivät juhlassa niin hyvin, juuri siksi että paikat oli huolella valittu. Huomasi heti, miten vieraat alkoivat keskustella keskenään eikä plaseeraus olisi voinut mennä enemmän nappiin, huolellisuuteen vaikutti omat kokemukset!! Osin tietysti piti nähdä vaivaa siitäkin syystä että kaikki vieraat istuivat kahdessa suuressa pöydässä ja me toisessa niistä, erillisiä pöytiä ei ollut. Pitkän lurituksen lopuksi siis ehdottomasti istumajärjestys ja huolella mietitty!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olen ollut häissä joissa ei ole ollut istumajärjestystä, häissä joissa se on tehty, muttei toiminut kuin lähisuvun osalta sekä häissä joissa istumäjärjestykseen on todella panostettu ja olen ehdottomasti sen kannalla...tosin jos sen tekee puolihuolimattomasti vain joidenkin osalta, niin sitten on sama jättää tekemättä. Jokaisen vieraan viihtyvyys on yhtä tärkeää ja iso osa juhlan kulkua...Olen ollut häissä joissa perinteitä noudattaen avoparit laitettiin eri pöytiin ja kolmen sadan hengen häissä ulkomailla tämä oli aika kankeaa vaikka maan tapoihin kuuluikin...en ole väkisin tutustumisen kannalla mutta en suosi mitään kaveri/lähempi suku/ylijäämä pöytiä...

Omissa häissä istumajärjestys loksahti muutaman tuskaisen illan jälkeen paikoilleen ja tänäkin päivänä tunnen suurta iloa siitä, että osittain toisilleen vieraat ja eri kulttuureista ja taustoista tulevat ihmiset viihtyivät juhlassa niin hyvin, juuri siksi että paikat oli huolella valittu. Huomasi heti, miten vieraat alkoivat keskustella keskenään eikä plaseeraus olisi voinut mennä enemmän nappiin, huolellisuuteen vaikutti omat kokemukset!! Osin tietysti piti nähdä vaivaa siitäkin syystä että kaikki vieraat istuivat kahdessa suuressa pöydässä ja me toisessa niistä, erillisiä pöytiä ei ollut. Pitkän lurituksen lopuksi siis ehdottomasti istumajärjestys ja huolella mietitty!

Ylijäämäksikö sitä sanotaan, mitä itsekin olin suunnitellut: lähiperhe, kaverit ja sukulaiset (=Ylijäämä?) :girl_haha: :girl_haha: :girl_haha: :girl_haha: :girl_haha:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alan olemaan sen kannalla myös, että paikkoja ei määrätä, vaan pöydät minne vieraat istuvat. Näin kaikille on paikka ja "saman henkiset" pääsevät toivottavasti hyville paikoille. :) Perheelle ja kaasoille ja BM:lle oma pöytä tai meidän kanssamme samassa pöydässä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä olin vähän aikaa sitten juhlissa, joissa ei ollut istumajärjestystä ja saavuttiin aika viimeisinä paikalle. Meidän seurue hajosi kahtia ja itse sentään pääsin mieheni kanssa samaan pöytään, mutta vierustoverina viiskymppinen meille täysin tuntematon pariskunta, joiden kanssa ei mitään yhteistä. Tilanne oli mielestäni varsin epämieluisa ja karattiinkin aika pian toiseen pöytään istumaan, kun sieltä vapautui paikkoja. Olin myös häissä, joista en tuntenut oman mieheni lisäksi juuri muita kuin morsiammen ja sulhasen. Meidät plaseerattiin pöytään, jossa istui miehelleni tuttuja samanhenkisiä ihmisiä ja ílta oli todella onnistunut ja viihdyin juhlassa todella hyvin. Joten meille tulee pöytäkohtaiset seurueet, mutta ei määrättyjä istumapaikkoja. Enkä varmaan ala väkisin sekoittamaan sukuja, jotta kaikille löytyisi tuttu juttukaveri heti alkuunsa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut useissa sekä istumajärjestetyissä että -järjestämättömissä häissä. Molemmista voi tulla iloiset seurustelujuhlat tai jäykkä tuijotteluilta.

Oli kumpi tahansa tapa käytössä, niin alkujäykkyyttä saa vapautumaan kun morsiuspari esittelee pöydät. Tyyliin: ja seuraavassa pöydässä istuu tätejäni puolisoineen yhdessä mieheni serkkujen kanssa. Vieraiden ei tarvitse esittäytyä koko salille (ei tarvitse kenenkään jännittää), eikä isommankaan vierasmäärän läpikäyminen vie liikaa aikaa. Ei tädin etunimeä kukaan toisen suvun jäsen kuitenkaan myöhemmin muista.

Ja tämä homma kuuluu nimenomaan morsiusparille, jos sen tekee vieras seremoniamestari niin tilanne ei juurikaan vapaudu, ehkä jopa päinvastoin. Tuore avioparihan on itse vieraansa kutsunut ja tämä toimii samalla erinomaisena tervetulotoivotuksena.

Jos myöhemmin illan aikana morsiammen ja sulhasen lisäksi myös heidän vanhempansa (vanhempien sukulaisiahan paikalla on) kiertelevät seurustelemassa vieraiden kanssa, niin ilta on jo aika pitkälle pelastettu, kun kaikki vieraat tulevat huomioiduksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen samaa mieltä siitä että jäykkyys tai rentous ei ole kiinni istumajärjestyksestä vaan onnistuneesta tunnelman luomisesta.

Meille ei ole tulossa istumajärjestystä. Sulhasen äiti tästä jo oli hieman huolissaan mutta meidänpä on häät ja uskon että hänkin vallan hyvin viihtyy kunhan pääsee juhlatunnelmaan :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mä oon ollut vain sellaisissa häissä, joissa on ollu valmiit istumajärjestykset ja nimetyt paikat. On ollu onnistuneita ja epäonnistuneita, viihtyvyys vaihtelevaa.

Omiin häihimme ei missään tapauksessa tule valmista istumajärjestystä, vaan jokainen saa istua siellä missä parhaiten viihtyy ja haluamassaan seurassa. Toki, meille ei tulekaan perinteiset häät, vaan enemmänkin illanvietto ystävien ja kavereiden kanssa. Asia voisi olla erilainen, jos meillä tulisi hääjuhlaan mukaan myös iäkkäämpiä sukulaisia.

Se on kyl aika ärsyttävää, jos istut itselle vieraiden ihmisten kans samassa pöydässä ja pitää siin sit olla keksimässä jutun juurta, kuten ilmoista jutteleminen. Meillä ei pitäs tätä ongelmaa tulla, koska kaikki vieraat ovat suunnilleen saman ikäisiä ja osa tuntee toisensa entuudestaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään