Guest EveliinaH

Ei istumajärjestystä?

237 viestiä aiheessa

Meille tulee istumajärjestys. Mieheni sukulaiset tulevat istumaan keskenään ja omat sukulaiseni myös omissa pöydissään, näin vältymme oudoilta tilanteilta jos ei tunne ketään samasta pöydästä :girl_pinkglassesf: muutenkin huomioimme kaverukset ja ketkä viihtyvät keskenään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hmmm... jännä keskustelu. Mulle ei ennen tätä tullut mieleenkään, että ei olisi vähintään pöytäkohtaista järjestystä. Siis ymmärrän pienet 10-20 hengen häät, jossa sakki on joka tapauksessa lähekkäin ja varmasti toisillensa tuttua.

 

Meille on tulossa noin 60 hengen häät ja plaseerauskorttien ulkoasu oli yksi ensimmäisiä asioita, joita päätin. :)

 

TOKI olen itsekin ollut häissä, jossa on väen väkisin yritetty sekoittaa sitä pakkaa, ja esimerkiksi minut yksin, kun muut hääparin kaverit istuivat suunnilleen kaveripöydissä, sijotettiin morsiamen vanhempien tuttavien pariin. Otin tilanteesta kaiken irti. Onneksi toisen pariskunnan vaimo sattui olemaan saman alan ihmisiä, ja minulla nyt ei yleensä ole hankaluuksia jutella kenen tahansa kanssa melkein mistä vaan. Mutta olisin varmasti viihtynyt paremmmin oman ikäisteni seurassa. Mun mielestä hyvä pöytäjärjestys on tosi tärkeä tunnelman luoja.

 

Eli tiivistettynä: ehdottomasti jonkinlainen järjestys, mutta hääparin pitää miettiä se tarkasti VIERAIDEN näkökulmasta. En missään nimessä erottaisi esimerkiksi pariskuntia. Ja eihän ne paikat ole "lukittu" kuin juuri ruokailun ajaksi.

 

Uskoisin, että saan melko varmasti kaveripiireistä erilaisia ryppäitä ja saanpa sillä sysättyä muille "epäystävälliset" vieraat omaan pöytäänsä.

 

Tähän koko asiaan varmasti vaikuttaa se, missä häät vietetään ja miten suuret häät ovat kyseessä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille tulee pöytäkohtainen istumajärjestys,on tulossa useita 5-6 hengen perheitä ja olisi tosi kurjaa jos joutuisivat hajaantumaan moneen pöytään,samoin tietysti pariskuntia en halua eri pöytiin.Näin voidaan myös varata syöttötuolit valmiiksi oikeisiin pöytiin niille parille pikkuiselle jotka niitä tarvitsee.Pöydissä voivat istua miten on helpoin ja luontevin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei tule sen kummempaa istumajärjestystä, kuin että perheille on varattu yksi pöytä ja kaasojen ja kuvaajien toivotaan sijoittuvan semmoisille paikoille, että he pystyvät joko kuvaamaan paikoiltaan ja/tai pääsevät helposti liikkumaan paikoiltaan. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Alustavasti olen miettinyt ettei meidän hääjuhlaan tule istumajärjestystä. Vieraita kutsutaan yhteensä alle 50, kaikki tuntevat toisensa entuudestaan ja tulevat keskenään toimeen :D Isommat lapset, yli 10 vuotiaat, todennäköisesti ohjataan omaan pöytään ja pienemmät lapset saavat istua vanhempiensa seurassa. Suurin osa meidän vieraista koostuu miehen sukulaisista :D Muita mun sukulaisia ei tule kuin mun sisko perheineen. Mulle ja sulholle on erillinen oma pöytä, mutta muuten on paikan valinta vapaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille ei näillä näkymin tule istumajärjestystä. Olen käynyt yhteensä kuusissa häissä, ja niistä yksissä on ollut istumajärjestys. Yksissä olin tosin niin pieni, etten muista oliko vai ei, mutta luullakseni ei. Ja aina on ilman vaivaantumisia onnistuttu istumaan.

 

Vieraita on odotettavissa ehkä n. 80 ja tilaa varataan niin että kaikille riittää. Ennen pöytiin siirtymistä aion mainita, että istumajärjestystä ei ole määritelty, mutta että vältettäisiin perisuomalaisia yhden penkin hajurakoja ja huomioidaan "lapselliset" perheet, etteivät joudu toisistaan eroon istumaan. Uskon että tällä pärjätään kyllä hyvin. Mikäli tästä nyt lähempänä häitä tulee jotain puhetta ja muut on sitä mieltä, että tarvitsisi istumajärjestystä tehdä, niin voin suostua korkeintaan siihen, että on merkitty pöytä, johon istuu x kappaletta valittuja henkilöitä, mutta saavat arpoa omat paikkansa ihan miten tahtovat. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tule istumajärjestystä, koen sen jotenkin jäykäksi ja viralliseksi. Vieraita ei tule paljoa, ja varmaan laitetaan pöytiä yhteen yhdeksi tai kahdeksi pidemmäksi pöydäksi. Tai sitten tekee E -mallisen pöydän,tai kaksi sellaista. Pitää mennä juhlapaikkaan miettimään pöytien asettelua keväällä tai alkukesästä, kun alkaa olla paikalle tulevat selvillä :) 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei tule istumajärjestystä. En vaan osaa päättää miten kukin istuu ja missä pöydässä haluaa kenenkin kanssa olla, joten päättäköön keskenään. Syöttötuoliakin tarvitaan vain meidän pöydässä, joten sekään ei muodostu ongelmaksi. 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen miettinyt tätä istumajärjestysasiaa mutta en ole saanut vielä varmuutta... Aiemmin olin, että en tee järjestystä, mutta nyt tila _saattaa_ jakaantua niin, että paikat menevät tasan just eikä melkein, jos kaikki kutsutut tulevat paikalle. Joten sumplimismahdollisuuksia vierailla ei ole niin paljon sisällä ruokaillessa, ulkona ja rannassa olevassa tilassa viihtyvät kyllä varmaan osa muutoin päivästä. Toisaalta ei ole kuitenkaan semmoista, että joku olisi kovasti riidoissa jonkun kanssa eikä voi istua lähekkäin, mutta tietysti perheet/pariskinnat/kaverukset ois kiva varmaan pitää lähekkäin viihtyvyyden kannalta... Ehkä juuri tuo pöytien "nimeäminen" tietylle joukolle voisi toimia. Ja niin, vieraita tulee max. 70 henkeä, joten istumajärjestyksen tekeminen ei ole ihan mahdoton homma, mutta we'll see :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli istumajärjestys. Alunperin ajattelin että ihmiset saavat istua mihin haluavat, mutta osallistuin keväällä yksiin juhliin joissa ei ollut istumajärjestystä, ja mieleni muuttui. Paikat nimittäin määräytyivät silloin lähinnä saapumisjärjestyksen mukaan, ja jouduin istumaan täysin tuntemattomien ihmisten viereen, kaikki vähänkään tutut olivat aivan muualla. Ei ollut kivaa ollenkaan. Tämän takia päädyin siihen, että ihmiset ryhmitellään pöytäkohtaisesti, pöydän sisällä järjestys vapaa. Järjestely vaikutti onnistuneelta, puheensorinan määrästä päätellen. Teimme myös niin, että lapsiperheille oli oma pöytänsä, josta oli jätetty timantit pois ja kynttilät korvattu led-tuikuilla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksissä häissä, pitopalvelun laskuvirheen vuoksi, jouduimme/pääsimme istumaan morsiusparin perheiden pöytään ja se rentoutti tunnelmaa, kun siinä yhdessä isoäitien kanssa syötiin ja rupateltiin. Joskus voi käydä näinkin päin!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ei ollut istumajärjestystä meillä. Hääparin pöytä oli erikseen ja sen välittömässä läheisyydessä ns. ykköspöytä, johon ohjattiin läheisimmät. Muut istuivat missä huvitti. Kaikki löysivät istumapaikan kivuttomasti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään