Elina-Estella

Tarinoita epäonnistuneista hääjuhlista

348 viestiä aiheessa

Yksi iso tila haluttiin mekin. Olen myös ollut häissä joissa oli iso sali ja pari pientä huonetta, ja me "harrastuskaverit" pistettiin sulloutumaan yhteen huoneeseen. Ruoka oli tosin hyvää mutta mitään ohjelmaa ei nähty, mistään ei mitään kerrottu eikä hääpari edes huoneessa käväissyt. Muuten kyllä viihdyttiin kun toisemme tunnettiin mutta olo oli kuin missä tahansa kapakkabileissä, ei kiva :-/

Mikrofoni on oltava ehdottomasti vaikka olisikin vain yksi iso tila, siitä emme tingi. Onneksi se on vielä langaton joten seremoniamestarikin voi kuljeksia ympäriinsä vieraita jututtamassa mikin kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ruoan loppuminen kesken on pelottavan yleistä hääjuhlassa. Tarjoilusta vastaavan pitopalvelun kanssa asiasta on hyvä kekustella etukäteen ja heille vielä kenties erikseen tähdentää kuinka tärkeää ruoka häissä on.Siinä tapauksessa jos ruoka kesken loppuu ymmärrättehän kaikki, että se on myös todellinen pettymys hääparille ja jos vieraat vielä asiasta kauhean metelin nostaa niin on tunnelma todellakin piloilla. Asiaa on ajateltava muutenkin kuin pelkästään oman vatsan kautta. Toivottavasti kenelläkään kesän hääpareista näin onnettomasti ei tule käymään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onpas tämä ärsyttävä ketju!!! >:(

Älkää hyvät ihmiset haukkuko juhlapaikkoja, joissa on monta huonetta, jos ette ole koskaan nähneet sellaista!!! Ärsyttää tollanen asenne!!!

Meillä on tila, jossa on monta huonetta. Paikka on niin ihana ja viehättävä, etten vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois sen takia, että vieraat pitäisi saada samaan tilaan. Eli samoilla linjoilla ollaan, Kutale!

Menkää marisijat itteenne!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Menkää marisijat itteenne!

:o ::)

Nyt ei varmaankaan ollut kyse siitä, kumpi malli on parempi, vaan siitä miten ohjelma saleissa toteutetaan. kaikilla on omat mieltymyksensä. Meille esimerkiksi tulee iso sali, koska haluan kaikkien olevan samassa tilassa. Olen myös ollut häissä jossa oli kaksi eri huonetta. Ohjelma toimi ihan hyvin, sillä toiminta oli jaettu molempiin huoneisiin ja juhlan vetäjä puhui salien välisellä ovella mikkiin. Tanssi esim. sijoittui siihen saliin, jossa morsiuspari ei istunut. Monisalisuus voi toimia ihan hyvin, mutta ohjelmaa pitää silloin miettiä tarkemmin.

Kukin tavallaan. Menin itseeni.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Onpas tämä ärsyttävä ketju!!! >:(

Älkää hyvät ihmiset haukkuko juhlapaikkoja, joissa on monta huonetta, jos ette ole koskaan nähneet sellaista!!! Ärsyttää tollanen asenne!!!

Meillä on tila, jossa on monta huonetta. Paikka on niin ihana ja viehättävä, etten vaihtaisi sitä mistään hinnasta pois sen takia, että vieraat pitäisi saada samaan tilaan. Eli samoilla linjoilla ollaan, Kutale!

Menkää marisijat itteenne!

Mun mielestä tässä moittijat juuri olivat olleet sellaisissa häissä jossa juhlat olivat olleet monessa huoneessa. Mutta asiaan...

Kyllähän hääjuhlat saa toimimaan vaikka 10 huoneessa ja 5 kerroksessa jos vaan suunnittelu on tehty hyvin ;)

Itelläni ei ole kokemusta sellaisesta tilasta joten en osaa sanoa juuta tai jaata.

Omat juhlat tulevat olemaan vain yhdessä isossa tilassa kun sellaisia paikkoja oikeastaan onkin vain tarjolla. Voisin toki ajatella pitäväni monihuoneisessakin paikassa jos vaan olisi sellainen mukava paikka :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meille oli myös tärkeää se että kaikkia vieraat saadaan samaan saliin. Olen ollut sellaisissa häissä joissa osa vieraista joutui toiseen huoneeseen jonne ei siis kuullut eikä nähnyt mitään vaikkakin serenomiamestareille oli käytössä mikit(kaiuttimet olivat vain salissa). Tuohon toiseen huoneeseen joutuneet ihmiset olivat oikeasti loukkaantuneet koska tunsivat itsensä huonompiarvoisiksi. Täytyy sanoa että kyllä itsekkin häissä toivon pääseväni samaan huoneeseen muiden vieraiden kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Noista pitopalvelujutuista vielä... Kokit laskee grammoina yhden hengen ruuan tarpeen, ja tämä yleisesti käytetty grammamäärä ei ole kovin iso! Tietty se on sellainen keskimääräinen, jotkut syö vähemmän kuin toiset.. Sama homma on kakun tilaamisessa.

Eli kannattaa mainita, että haluatte normaalia runsaamman tarjoilun per henki, ja kunnolla varautumisen santsikierrokseen. Ja sama homma kakussa, kakku on todennäköisesti niin hyvää, että haluatte varautua siihen, että ihmiset saattavat hakea myös sitä reilusti lisää! Ei haittaa mitään, jos sitten itse sukulaisten kanssa jakaa jäljelle jääneet eväät ja syö niitä vaikka seuraavan viikon tai laittaa vielä pakastimeenkin. (kokemuksen syvällä rintaäänellä). Kamalampaa on, jos ruoka oikeasti loppuu kesken!!!! :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen myös ollut vieraana häissä, joissa tarjottavat loppuivat kesken. Matkaa juhliin meille tuli n. 300km, joten aamulla aikaisin lähdettiin ja iltapäivällä oli jo kova nälkä. Ruokia ei ollut tilattu mistään pitopalvelusta, vaan ne oli valmistettu itse ja kaikesta kyllä huomasi, että mahdollisimman halvalla. Morsian oli jo etukäteen kertonut, että rahaa ei ole kutsua kovin paljon vieraita, mutta silti he lähettivät vielä viimehetken kutsujakin... Itse en mistään hinnasta säästä ruuassa!

En myöskään aio säästää istuinten tasossa. Eräissä häissä oli istuimina "kakkosnelosesta" valmistetut penkit, joista lähti tikkuja ja armas puolisoni repi housuntakamuksensa ulkona törröttävään naulaan. Puku ei häissä yllättäen ollut se "arkipuku"... Arvaatte varmaan, miten kävi naisten sukkahousuille!

Monihuoneiset juhlahuoneistot kokemukseni mukaan toimivat hyvin, mikäli esim. BM tai kaaso käy kertomassa kaikissa huoneissa, että nyt tapahtuu jotain näkemisen arvoista. Jos ohjelmalle on vielä erikseen olemassa esim. tanssiin varattu tila, kaikki pääsevät ohjelmasta nauttimaan, vaikka ruokailut tapahtuisivatkin eri huoneissa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja istumapaikkoja ja juhlaväen määrää suunniteltaessa on muistettava laskea lapsetkin mukaan lukuun. Että kaikille riittäisi istumapaikka, myös niille lapsille. Viime kesänä äitini oli vieraana yksissä häissä, missä ei oltu otettu lukuun lapsia istumapaikkoja hankkiessa ja TOTTAHAN LAPSETKIN TUOLILLA ISTUVAT! Osa vieraista jäi näin ollen ilman istumapaikkaa (ja äitini muine sukulaisineen kuului tähän porukkaan, koska saapuivat viimeisten joukossa juhlapaikalle) ja syöminen oli tällöin aikas hankalaa. Kun ensimmäinen sai syötyä niin seuraavat jo kyttäsivät selän takana vapaata paikkaa.. Ei hyvä ollenkaan!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ja istumapaikkoja ja juhlaväen määrää suunniteltaessa on muistettava laskea lapsetkin mukaan lukuun. Että kaikille riittäisi istumapaikka, myös niille lapsille. Viime kesänä äitini oli vieraana yksissä häissä, missä ei oltu otettu lukuun lapsia istumapaikkoja hankkiessa ja TOTTAHAN LAPSETKIN TUOLILLA ISTUVAT! Osa vieraista jäi näin ollen ilman istumapaikkaa (ja äitini muine sukulaisineen kuului tähän porukkaan, koska saapuivat viimeisten joukossa juhlapaikalle) ja syöminen oli tällöin aikas hankalaa. Kun ensimmäinen sai syötyä niin seuraavat jo kyttäsivät selän takana vapaata paikkaa.. Ei hyvä ollenkaan!!

Ettei vaan vieraille olisi sattunut kömmähdys kutsuun tutustuessa, olisiko voinut olla, että lapsia ei olisi kutsuttu häihin ollenkaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ettei vaan vieraille olisi sattunut kömmähdys kutsuun tutustuessa, olisiko voinut olla, että lapsia ei olisi kutsuttu häihin ollenkaan?

Eip, lapset oli kyllä kutsuttu. Joka ainoan nimi luki kutsussa! Että siellä päässä oli sählinki!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minuakin pelottaa tuo ruoan loppuminen! Se olisi kyllä kamalaa... pitopalvelulle olen kyllä asiasta maininnut, mutta silti! Ne ei tiedä, kuinka nälkäistä meidän suku on!  ;D ;D

Meilläkin on monihuoneinen juhlatila, itse asiassa sama kuin Kutaleella (kuvia on päikyssä). Me olemme ratkaiseet asian niin, että ruokailu ja kahvi on huvilassa, ja silloin ei ole ohjelmaa. Kaikki seurattava ohjelma on illalla tanssikatoksessa ja sen yhteyteen sijoitetussa juhlateltassa.

Ruokailu hoidetaan ilman plaseerauksia, niin että sukulaiset ja perhetutut ovat alakerrassa ja kaverit yläkerrassa. Luulen heidän kyllä siellä viihtyvän! Ja tuota ympäriinsä käyskentelyä ainakin olisi tarkoitus harrastaa, itse kun voisin viihtyä tuolla yläkerran puolella kavereiden kanssa hieman alakertaakin paremmin...   8) No ei, tasapuolinen pitää tietenkin olla.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juupa, itse olin kerran häissä, joissa eräs nuori neiti oli laitettu istumaan samaan pöytään pikkuserkkujensa kanssa, joiden kanssa ei ollut mitään yhteistä puhuttavaa. Oli tosi kankeaa nuorilla istua kuin seipäät tuoleissaan. Jokainen heistä olisi varmasti istunut mieluummin vaikka omien vanhempiensa pöydässä. Ja tarjoilupuolesta, olen kaksissa juhlissa jäänyt ilman toista kupillista kahvia, eli kahvia pitää kaataa niin kauan kuin vieraat juovat. Jokuhan juo vain sn yhden kupillisen, ja toiseen uppoaa kolme kupillista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ruoan loppuminen ja epäonnistunut istumajärjestys lienee pahimpia mokia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksi tai monta salia, onnistuminen riippuu juhlan suunnittelusta tilaan. Itse pidän juhlatiloista, joissa kaikki mahtuvat yhteen tilaan syömään ja ohjelmaa seuraamaan - olen ollut myös häissä, joissa tämä oli erittäin hyvin järjestetty niin, että toisessa salissa mahduttiin kaikki juuri sopivasti syömään ja ohjelma järjestettiin sitten ruuan jälkeen toisessa salissa, jossa oli tuoleja pitkin seiniä niille, jotka eivät jaksaneet tai halunneet seistä. Kerran olen myös istunut terassin puolella, mutta se taisi olla meidän onni, sillä oli todella lämmintä ja terassilla oli mukavan viileää. Lisäksi hääpari kiersi aktiivisesti juttelemassa eri pöydissä vieraiden kanssa - myös terassin puolella - joten emme tunteneet itseämme lainkaan hylätyiksi.

Mutta olen kyllä sitä mieltä, että jos ei lasketa ikimarisijoita, joille ei koskaan kelpaa mikään, niin kyllä morsiusparilla ja häiden järjestäjillä on aika iso vastuu juhlan tunnelmasta ja siitä, että vieraat viihtyvät. Eikä se tosiaan ole silloin tilasta kiinni, vaan siitä, miten kokonaisuus sopii yhteen, esimerkiksi ohjelma sopii tilaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ihanaa huomata, etta on tallainen palsta mita lukemalla huomaa ettei ole ainut murheidensa kanssa. Ruuan loppuminen olisi aivan kamalaa. Meille kun tulee viela ulkomaalaisia vieraita missa ruokakulttuuri on aivan erilainen, poydassa istutaan tuntikausia ja ruuasta todella nautitaan. Kamalaa olisi jos naille tarkeille vieraille (sulhasen suku) ei riittaisikaan ruokaa. Olen yrittanyt painottaa asiaa pitopalvelulle mutta eihan sita ikina tieda ottavatko pyynnot tosissaan. Olen jopa miettinyt etta pitaisko ilmoittaa hiukan suurempi vieraiden lukumaara pitopalveluun... takaisikohan se ruuan riittamisen. Tosin tama lysti tietenkin maksaa meille mutta ehka se olisi taman murehtimisen vaartti. En tieda.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minäkin olen ollut häissä, joissa olimme eri huoneissa. Ohjelmaa emme nähneet, mitään emme kuulleet. Ja hyvät ihmiset; tehkää istumajärjestys! Kaikki olimme ihan sekaisin istumassa, ns jämäpaikoilla. Onneksi sain istua kultani vieressä, löydettiin vahingossa vielä paikat samasta pöydästä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Joo, kyllä se monihuoneisuus tuo haasteita. Kun ei ne puheetkaan ole kuultuna samanalaisia kuin myös nähtynä! Hyvältä ratkaisulta kuulosti tuo oma tila ohjelmille. Eihän syödessä tai jollain pikkuporukalla jutellessa tarvi kaikkia vieraita nähdä, mutta kyllä kaikille täytyy olla mahdollisuus nähdä ohjelmat. Mun mielestä häissä aika tärkeetä on sellainen yhteisöllisyys, ja kyllä se morsiusparin näkeminen myös sitä häiden tunnelmaa tuo.

Epäonnistuneet häät on kyllä mun kohdalla olleet sellaiset, joissa on oltu useammassa huoneessa (mutta tää ei silti tarkoita sitä, että kaikki monihuoneiset häät epäonnistuu, tietty). Mun mielestä ne vaan ei o häät jos koko ilta rupatellaan siinä samassa kaveriporukassa.

Ja kaikista kamalinta olis, jos ruoka loppuis. Ei se pelkän pitopalvelun syy ole, jos vieraita halutaan kutsua paljon ja sitten ei olekaan varaa ostaa kunnon ruokaa koko porukalle. Siis että, jos halutaan "hienoa" ruokaa ja otetaan sitä sitten nuukemmin, verrattuna siihen, että varataan sitten kunnolla sitä "perusruokaa". Jos säästämisen takia jätetään esim. joku salaatti pois, niin ei kai pitopalvelu tee jotain toista salaattia tuplasatsia? Vai? On kovin vähän kokemusta näistä asioista pitopalvelun kautta. Itsellä on ollut enemmän sitä taipumusta tuossa ruuanlaitossa, kun isommille porukoille tekee, että siinä samalla ruokkis tuplaporukan...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä morsianta itseään ei kauheasti ruoka-asiat kiinnosta, mutta haluan vieraiden nauttivan.  :)

Istumajärjestys on toinen mihin aion käyttää rutkasti energiaa, sillä olin jokin aika sitten serkun häissä ja ei kyllä homma toiminut. Yhdessäkin salissa voi olla eristäytynyt olo niin kuin siskollani oli. Minä, avomieheni ja kaikki nuoret istuttiin samassa pöydässä, paitsi ihana siskoni toisella puolella huonetta vanhojen kääkkien keskellä. Mikä tolkku siinä?  ???

En ole koskaan ollut monihuoneisissa häissä ,joten en osaa niistä sanoa. Aattelin siksi "pelata varman päälle" yhdellä salilla, mutta tuolla oli jollain toisella sivulla kivoja ideoita miten hyödyntää useita huoneita. Meillä häät tulee olemaan kartanossa ja siellä useita muitakin tiloja kuin pääsali. Niihin voisi laittaa esim. kuvia hääparista, piirtoheittimellä runoja seinille yms. Taisi mennä vähän ohi aiheen,sori..   ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei Morsianna! Tosi hyvä idea :) Kannattaa käyttää hyväksi ne huoneet...Ja tietty kiva, kun ajattelet vieraitakin  ;D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole itse ollut epäonnistuneissa häissä, mutta tuleva mieheni kyllä (töissä) ja häneltä olen vähän juttuja kuullut (soittaa siis silloin tällöin tanssiorkesterissa).

Nämä jutut on siis eri häistä.. ;D

1. Suvut olivat niin riidoissa, että häissä ei ollut morsiamen sukua ollenkaan. (Sulhasen suku maksoi häät)

2. Sulhanen alkoi jo alkuillasta olla ihan päissään ja rupesi lopulta rähinöimään yhden miesvieraan kanssa, jätti myös morsiamen täysin huomiotta. (Todella nuori hääpari)

3. Morsiamen vanhemmat olivat halunneet tanssimusaa soittavan bändin häihin. Suurin osa vieraista oli hääparin ystäviä. Tulos=Kun bändi soitti, juuri kukaan ei tanssinut. Kun bändi lopetti, soimaan laitettiin dance/trance- levyjä..

Tässä nyt muutamia. Ja ehkä muut vieraat olivatkin viihtyneet, ehkä minun sulhollani oli vain eri näkemys...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän juhla tulee olemaan ikäänkuin kahdessa suuressa huoneessa (pienet salit?), jotka on yhdistetty isolla oviaukolla. Tila on melkein yhtä ja samaa L-muotoisena. Tarjoilupolitiikka taasen on sitten eri huoneessa seisovastapöydästä. Talossa on myös "leikkihuone" lapsille. Kaikki seurustelu, tanssiminen ja mahdolliset ohjelmanrot saamme siis sinne isoihin huoneisiin ja tanssilattiankin ilman pöytien siirtelyä. Ja tähän olemme tyytyväisiä.

Meillä taitaa vain olla ongelmana se, ettei meistä kumpikaan ole juuri häissä käynyt ennen omia:) Minä joskus pienenä kaksissa häissä, joista en mitään muista ja kerran tässä jokunen vuosi takaperin. Sulhon saldo taitaa olla ainoastaan siskonsa häät monta vuotta sitten:) Oiei. Ei siis ole pienintäkään vertailukohtaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Rinsessa, ehkä on hyväkin, ettei ole liikaa kokemuksia. Sun ei tartte etukäteen pelätä,että toivottavasti nyt ei käy niinkun niiden ja niiden häissä...Teette omannäköset häät ja pistätte onnistumaan ;) TSEMIÄ :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Otan osaa, alkuperäinen kirjoittaja  :-/ Tuttu tunne; itse olen ollut muissa kuin hääjuhlissa ja tunnelma on ollut aivan samanlainen....

Tuollaiset monessa eri huoneessa olevat juhlapaikat on kyllä todella ikäviä vieraiden näkökulmasta...meidän juhlapaikassamme oli kaksi eri tilaa, joihin kumpaankin mahtui 40 henkeä. Kohteliaisuudesta -tai minä sitten joku muu sitä pitääkin- kutsuimme häihimme vain 40 ihmistä, sillä halusimme kaikkien vieraittemme olevan samassa tilassa kuin hääparikin. Millä perusteella jonkun olisi sijoittanut tavallaan juhlatilan 'eteiseen' (joka se oikeasti olikin)? Meistä tämä ratkaisu oli parempi; sillä jopa pienissä häissä erilliset tilat ovat jotenkin niin 'ykkös'- ja 'kakkosluokkaisen' oloisia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olen useissa häissä törmännyt siihen seikkaan, että meidät morsiamen ja sulhasen ystävät tungetaan istumaan yhdessä jonnekin kaukaisimpaan nurkkaan, tavallaan "pois muiden vieraiden tieltä". Onko tämä ihan yleinen tapa vai tekevätkö vaan minun naimisiin menevät ystäväni niin? ;D Nyt tulevissa häissä kaverit laitetaan keskenään juhlasalissa sijaitsevaan yläparveen istumaan (pois näkösältäkin tällä kertaa)...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään