Elina-Estella

Tarinoita epäonnistuneista hääjuhlista

348 viestiä aiheessa

Itselläni on joitakin häitä käytynä ja yhdet niistä on jäänyt mieleen aika negatiivisesti.

Kaikki alkoi jo kirkosta, jossa eräs taapero leikki poliisiautollaan pitkin käytävää ja tietenkin pillit päällä.. Siis mitä liikkuu vanhempien päässä, kun sallivat tuollaisen?? (meidän häihin on lapsilta pääsy kielletty, osittain tästä johtuen)

Hääpaikka oli kartano, jossa siis monta pientä huonetta, josta en erityisemmin pidä. Itse juhlassa pidettiin 7 puhetta, jotka oli kaikki putkeen ja toinen toistaan tylsempiä. Hermot meinas mennä. Morsiuspari oli hymyilemättä kokoajan (ja kiitoskortin kuvakin näyttää sille et sulhanen haluais karkuun..). Tanssia oli onneksi luvassa, mutta sekin järjestetty tosi huonosti. Kartanon pihalla oli pienehkö tanssilavasysteemi, ja siellä cd-soitin. Soitin oli kuitenkin niin huono, että pienistäkin tömäytyksistä levy alkoi pomppia, eikä tanssimisesta tullut mitään.

Toivottavasti omat häät on ees vähän hauskemmat! ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olimme häissä, jossa juhlavieraat oli jaettu kahteen huoneeseen. Me olimme tietysti päätyneet siihen jämähuoneeseen, josta ei ollut näköyhteyttä hääpariin. Sinänsä tämä oli ihan ok, sillä pöytämme oli täynnä juuri niitä ihmisiä, joiden toivoinkin olevan samassa pöydässä. Mutta jossain vaiheessa aloimme ihmetellä, että yhdellä henkilöllä meidän pöydästämme oli tylliin käärittynä kaksi hääkarkkia ja meillä muilla vain yksi. Kun morsian tuli juttelemaan meille, joku kysäisi asiasta. Morsiamen vastaus: "Niitä piti olla jokaisella kaksi, mutta ne loppui kesken." Eli ykkössalin ihmiset ovat saaneet kaksi karkkia, ja meidän huoneeseemme on riittänyt enää parille kaksi karkkia, muut saivat vain yhden. Tuosta lausahduksesta tuli todella se fiilis, että on ihan sekundavieras. Jos karkit loppuu kesken, niin niitä mielestäni a) ostetaan lisää (se ei voi painaa enää mitään jossain kymppitonnin budjetissa) tai b ) annetaan sitten kaikille vain yksi karkki tai c) sekoitetaan ihan randomisti ne, jotka saa kaksi tai yksi karkkia.

Pointtini ei siis ollut se, että olisin hinkunut sitä toista karkkia, vaan se, että tuollaisilla pienillä jutuilla voi saada vieraat tuntemaan itsensä epätoivotuiksi.

Muokattu: , käyttäjä: muffeli
Lilacame likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

olimme avovaimoni kanssa kaksissa häissä kesän aikana.

ensimmäisissä häissä huomasin seuraavia asioita:

- vaikka tunsin lähes kaikki vieraat oli tunnelma silti kovin lattea, koko juhla oli yhtä odottelua.

- morsiamelle tuli yhdessä vaiheessa iltaa huono olo ja hän meni hieman lepäämään, tällä välin kaaso koitti vikitellä itselleen seuraa ja päätyi sitten kännisen bestmanin kainaloon.

- alun powerpoint esitystä lukuun ottamatta mitään muuta ohjelmaa ei ollut, ei kimpun / sukkanauhan heittoa. ei mitään.

- viinaa oli tarjolla ja sitä vieraat sitten nauttisivatkin reilusti, bestman sitäkin enemmän.

- yhdessä vaiheessa iltaa kun bändi soitti juhlasalissa ei ollut melkein ketään kun kaikki olivat ulkona kuljeskelemassa.

- sulhanen oli hermoraunio kun känniset mies vieraat koittivat ryöstää morsianta. ryöstön tiimellyksessä morsiammen puku repesi ja häntä ryöstäneet miehet jäivät lähikuppilaan juomaan :)

- bändi soitti vain ja ainoastaan humppa-valssi linjaa vaikka suurin osa vieraista oli 20-35 v.

toisissa häissä tunnelma oli hieman toinen:

+ vaikka tunsin ainoastaan avovaimoni, mutta hauskaa oli koska plaseeraus oli onnistunut.

+ kaasot ja bestmanit olivat hyvin tilanteen tasalla koko hääjuhlan ajan ja hoitivat hommansa loistavasti.

+ ohjelmaa oli juuri sopivasti ja hauskaa oli katsella.

+ bändi oli aivan loistava!! siellä tuli rihannan-umbrella ja daffyn-mercy sun muuta poppia.

- ainoa miinus oli pitopalvelun tarjoilijoiden asenne, he olivat ilmeisesti kyllästyneet elämäänsä tai työhönsä sillä hymyä ei paljoa näkynyt.

Meillä on häät ensi kesänä ja aioimme kiinnittää suurta huomiota vieraiden viihtyvyyteen. kaasot ja bestmanit saavat suurimmalta osin suunnitella leikit, mutta taidamme silti niihin hieman puuttua. bändin olemme valinneet sillä perusteella, että häävieraista puolet ovat kavereitamme joten poppia soitetaan enemmän. Laitamme näillä näkymin alkoholit tarjolle vasta kahvin aikaan etteivät kaikki ole sammuneet jo kahdeksan aikaan illalla :)

Lilacame likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei kaikki !!

Nyt on pakko painottaa tärkeintä asiaa vieraiden näkökulmasta :

KIINNITTÄKÄÄ HUOMIOTA VIERAIDEN VIIHTYVYYTEEN !!!!!!!!!!!!!

Olimme viime kesänä mieheni kanssa häissä jotka olivat elämäni kamalimmat ..

- tunnin mittainen vihkiminen

- juhlapaikan ulkopuolella odottelu n. 45 min ennenkuin vieraat pääsivät sisään

- tunti pelkkää istuskelua ilman juomista ja ohjelmaa. tuikituntemattomien kanssa

- 2 tuntia ruokailua

- taas kaksi tuntia istumista ilman ohjelmaa

- tunnin kakkukahvit ilman ohjelmaa

- taas tunti väliä ja sitten vasta alkoi ohjelma jolloin n. 100 hklöstä 80 prosenttia lähtivät koska nukkuivat istualteen - ahdistavaa !

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ja edelliseen vielä lisäten - hääpari ei tajunnut että ihmiset olivat todella nuutuneita koska heillä itsellään oli kokoajan puuhaa : valokuvausta , jutustelua , asioiden hoitelua yms. Todella sääli -_-

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olimme viime kesänä mieheni kanssa häissä jotka olivat elämäni kamalimmat ..

- tunnin mittainen vihkiminen

Pakko tarttua tähän, tuskin tämä yksin kuitenkaan tekee häistä epäonnistuneet - meillä vihkiminen kesti yli tunnin (morsiusmessu), ja jälkeenpäin saatiin kuulla vieraiden suusta, että eipä ole aiemmin mennyt aika yhtä nopeasti kirkossa :) Mutta kyseisten häiden muiden kokemuksien kanssa yhdessä ymmärrän ahdistuksesi :D

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Olimme viime kesänä mieheni kanssa häissä jotka olivat elämäni kamalimmat ..

- tunnin mittainen vihkiminen

Pakko tarttua tähän, tuskin tämä yksin kuitenkaan tekee häistä epäonnistuneet - meillä vihkiminen kesti yli tunnin (morsiusmessu), ja jälkeenpäin saatiin kuulla vieraiden suusta, että eipä ole aiemmin mennyt aika yhtä nopeasti kirkossa :) Mutta kyseisten häiden muiden kokemuksien kanssa yhdessä ymmärrän ahdistuksesi :D

Vihkiminen oli todella kaunis ja aikajana liittyi siihen juhlaan ylipäänsä - en tarkoittanut sitä siinä (pahassa) mielessä :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Mä olen miettinyt tätä aika paljon viime aikoina, että miten paljon juhlia tulee tehdä ja suunnitella vieraita varten ja miten paljon sellaiseksi, joissa itse viihtyy. Aika vaikeaa välillä, koska kaikkia ei voi mitenkään miellyttää ja varmasti joku on tyytymätön juhliin, olivat ne millaiset tahansa.

Meillä esimerkiksi me hääpari emme pidä tanssimusiikista emmekä halua tanssia (siis paritansseja) hääjuhlaamme. Osa vanhemmista sukulaisista varmasti ihmettelee tätä ja nurinaa tulee. En vain ymmärrä sitäkään, että jos me emme juhlakaluina ollenkaan koe oloamme kotoisaksi tanssin ja tanssimusiikin parissa, miksi sitä pitäisi väkisin ympätä juhlaamme. Onneksi juhlat pidetään puutarhassa teltassa, jossa ei ole tilaa tanssille, eli tämäkin on yksi puoltava syy, miksei tanssia voi olla.

Joku varmasti nurisee sitä, että juhlamme kestää vain noin 3-4h. sukulaisille, (kaveribileet illalla myöhemmin) ja jos juhlat kestäisivät kauemmin, sitäkin taas valiteltaisiin.

Mitään leikkejäkään meille ei tule, koska emme niistä pidä emmekä halua meitä tai vieraitamme nolattavan. Tästäkin varmaan joku ajattelee, että tylsät juhlat tulossa.

Muun ohjelman miettiminen on todella hankalaa, kun vieraiden ikähaarukka on 0-80v. Varmasti jollakin on tylsää, jollakin taas mukavaa.

Yritämme luoda rennot juhlat, joissa ei jäykisteltäisi ja olisi tilaa kuulumisten vaihtoon tuttujen ja sukulaisten kanssa, rennolle olemiselle ja kahvittelulle. Varmasti täysin ei tulla onnistumaan. Emme voi kuin toivoa, että ne vieraamme, jotka juhliimme päättävät tulla, saapuvat iloisella mielellä ja ne, joita ei huvita tulla, jäävät kotiin :)

Sitten vielä aiheeseen,

itse olen ollut hääjuhlissa, jossa meidät laitettiin istumaan eri huoneeseen kuin missä itse juhla ja ohjelma ym. tapahtui. Oli orpo olo, kun ei kuullut eikä nähnyt mitään. Samaa on moni muukin kirjoittanut. Toinen oli tuo tanssi, eli itse en viihdy pelkissä "lavatanssihäissä" koska en osaa kyseisiä tansseja tanssia ja en musiikistakaan niiiin paljon pidä, että jaksaisin valsseja, tangoja, humppia kuunnella monta tuntia putkeen. Kyseisissä häissä ei ollut mitään muuta ohjelmaa, edes puheita tai musiikkiesityksiä, vain 6h. tanssia ja suurin osa vieraista 20-25v. hääparin ystäviä, jotka lähtivätkin ajoissa pois. Hääpari ehkä itse piti tanssimisesta (?) mutta kuulin myöhemmin, että heitäkin harmitti, kun nuoremmat vieraat eivät viihtyneet. Lavatanssimeininki oli valittu häihin morsiamen vanhempien ja sukulaisten toimesta, eli tässä kohtaa kaikkia vieraita ei oltu huomioitu. Toisaalta, jos hääpari olisi kovia tanssimaan, saavathan he järjestää tanssihäät, jos haluavat :) Tästä ehkä kannattaisi kuitenkin vieraita infota etukäteen, että tanssihäät tulossa, niin vieraat osaavat asennoitua juhlaan niin, että jaksavat istua paikoillaan sen 6h. jos eivät tanssista pidä :)

PAKKO KOMMENTOIDA : Sehän on todella hyvä että pidätte hieman lyhyemmät juhlat jos ohjelmaa ei ole paljolti - vieraat viihtyvät varmasti !!!!!! :girl_in_love:

Lilacame likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut myös itse kaksi eri kertaa sellaisissa häissä jossa vieraat oli kahdessa eri huoneessa ja kyse oli kahdesta eri juhlasalista , molemmilla kerroilla homma epäonnistu.

Oli ns. ykkösvieraat päähuoneessa ja kakkosvieraat toisessa huoneessa.

Tottakai me vieraat näyttelimme , oikein mukavat häät jne. ..... halusimmehan olla kohteliaita , mutta oikeasti tilanne oli aivan toinen ........ tästä supistiin ainoastaan vieraiden kesken.

Aina yhtenäinen sali vieraille + kaikki vieraat saavat istua omilla paikoillaan koko tilaisuuden ajan , olen tätä mieltä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jos kerran on olemassa näitä "ö-luokan vieraita" niin eikö olisi fiksumpaa vaan ihan suosiolla kutsua ne iltajuhlaan eikä varsinaiselle hääpäiväliselle ollenkaan? Näin me ainakin toimitaan. Siis tarkoitan nyt "ö-luokan" vierailla niitä vieraita joita me ei nyt ihan välttämättä tarvita vihkitilaisuuteen (jota seuraa päivällinen). Ovat enimmäkseen miehen vanhoja koulu ja armeija kavereita joihin hän ei ole kovinkaan tiiviissä yhteydessä ja joita minä en edes tunne.

Edit. OT

Muokattu: , käyttäjä: SisterRay

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mitä muuten olette mieltä sellaisesta tilasta, jossa osa vieraista on sijoitettu istumaan parvelle? Parvelle siis vie ihan kunnon portaat eikä mitkään tikkaat, ja parven kaiteen yli näkee hyvin saliin. Parviratkaisussa ei ainakaan tule sitä kahden tilan ongelmaa, josta täällä on ollut puhetta, eli sitä, että osa vieraista ei näe tai kuule yhtään mitään. Mutta tulisiko teille silti 2-luokan vieras -olo, jos teidät plaseerattaisiin parvelle istumaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^ Mun mielestä voi ihan hyvin plaseerata vieraita myös parvelle istumaan, jos tila on sellainen, että kaikki pääsevät kaiteen viereen/lähelle istumaan ja ohjelma on järjestetty siten että sen todella näkee myös parvelta. Siitä, että tulisi kakkosluokan vieras -olo, niin riippuu varmaan aika paljon plaseerauksesta muuten... Jos esim. kaikki sulhasen "mölyävät sinkku kaverit" tai hääpärin "pikkupikkuserkut" istuttaisiin juuri parvelle, niin voi olla, että tulisi tuollaisia kakkosluokan vieras -fiiliksiä... Toisaalta ymmärtäisin hyvin (enkä kokisi olevani kakkosluokan vieras), jos esim. tilan ahtauden vuoksi järjetely olisi sellainen, että vanhemma ihmiset/lapsiperheet plaseerattaisiin alakertaan ja nuoremmat yläkertaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minä olin itse kesällä vieraana häissä, joissa oli parvi minne meidät sijoitettiin istumaan. Mielestäni se oli hyvä ratkaisu, eikä kellekkään meistä tullut sellainen olo, että olisimme 2-luokan vieraita. Suosittelen siis:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omia kokemuksia epäonnistuneista (ja onnistuneista) häistä...

- Eräissä häissä oli "lokeroinen" hääpaikka, jonka johdosta ei kuultu eikä nähty ohjelmaa kun ei ollut edes mikrofonia ja "pääsaliin" ei mahtunut millään kaikki, vaikka kuinka olisi seisottu. Pihalla oli ihan hitosti hyttysiä ja kun oli kesä niin eihän sitä pitkähihaisella ollut varautunut ja söihän ne. Viunat laitettiin (ulos) esille vasta kun tietyt sukulaiset olivat poistuneet ja he olivat paikalla iltaan asti. Näissä häissä bändi oli todella hyvä, mutta he alkoivat soittaa vasta kun alkot nostettiin esille, joten siihen mennessä oli jo suuri osa muistakin vieraista lähtenyt joten tanssilattiaa kulutti 1-2 tanssitaitoista paria. Bändi oli humppa-pumppu ja ilm. hääpari ei tanssista välittänyt kun ei kertaakaan tanssinut. Häävalssi oli tanssattu jo päivemmällä.

- Eräät toiset häät taas olivat isot (noin 120 vierasta) eikä niissä oltu tehty plaseerausta. ISO NOU NOU. Olimme mieheni entisen koulukaverin häissä (tämäkin oli sellanen "mitä minä täällä teen"-hetki) tuttavapariskunnan kanssa ja piti hätäpäissään ryntäillä pitkin salia ja etsiä pöytää mihin kaikki neljä mahdutaan istumaan. Näissä häissä ei myöskään oltu tehty ohjelmaa pöytiin ja tämän johdosta ei juuri vessaa pitemmälle salista uskaltanut poistua kun pelkäsi että missaa jotain tärkeää kuten esim. tanssin tai kakunleikkauksen. Bändi oli humppa-pumppu joka soitti biisin tai kaksi ja meni sitten baarin puolelle (häät ravintolassa) ja ainakin solisti joi "tarpeeksi" kun laulu oli loppuillasta aika ala-arvoista. Kun oli melkein koko ilta odotettu niin lopulta valkeni että häissä ei taida ollakaan mitään ohjelmaa kimpun- ja sukkanauhan heiton, sekä kuten jo mainitsin kakunleikkauksen ja häävalssin lisäksi... Kunnes selvästi osaansa tyytymätön bestman oli laitettu juontamaan YKSI ohjelma. Bestman ei juuri normaalia puheääntä kovempaa puhunut, eikä ollut mikkiä niin eihän siitä mitään selvää saanut. Myötähäpeä ja ahdistus iski koko touhusta.

-Onnistuneissa, parhaissa häissä missä olen ollut oli upea yhtenäinen tila, kiva plaseeraus, ÄLYTTÖMÄN hyvä bändi, yllätysohjelmaa, kuljetus hääpaikalle ja takaisin (kun oli niin kaukana kirkosta) useita LYHYITÄ puheita, tarpeeksi hyvää ruokaa ja kahvia, tarpeeksi alkomaholia (ainakin omalle kohdalle). Sivukorvalla kylläkin kuulin että jotkut sukulaisista olivat juopuneet "kukaan ei rakasta mua"-itkuvaiheeseen asti. Eli jos heiltä kysytään niin ne häät taisi olla huonot, mut omaa vikaa. :girl_haha: Ne häät jäi kyllä mieleen ja niitä on kyllä vaikea hienoudessaan päihittää.

-Olen ollut eräissä toisissa häissä kaasona ja seremoniamestarina (MINÄ!!?? OMG)... Jälkiviisaana olisi voinut monen asian tehdä toisin, vaikka morsian ja sulhanen kyllä vakuuttelivat että hyvin vedit spiikkaukset yms. He nimenomaan painottivat ettei missään nimessä saa olla liikaa ohjelmaa ja tein kuten he toivoivat. Perussetin lisäksi oli 3 lisäohjelmaa ja varsinkin loppuillasta vapaata oleskelua. Mielestäni ihanat häät, vaikka olenkin varmasti jäävi sanomaan läheisten suhteiden takia. Jo se että he ylipäätään menivät naimisiin, teki juhlista minulle ainutlaatuiset, upeat ja tärkeääkin tärkeämmät.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse kyllä edustan myös sitä ´koulukuntaa´joka hankkii juhlasalin jonne kaikki vieraat mahtuu yhteen saliin ja sen jälkeen jää vielä tilaakin , ei sillit suolassa tyylillä --- tavoite mennä yhden kerran naimisiin ja tyylikkäästi ja ihanastiiiiiii...

Emme myöskään hanki ravintolatilaa juhliemme pitopaikaksi , vaan se pitää olla juhlasali jonne saa tuoda omat juomat. :-X

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
-Onnistuneissa, parhaissa häissä missä olen ollut oli upea yhtenäinen tila, kiva plaseeraus, ÄLYTTÖMÄN hyvä bändi, yllätysohjelmaa, kuljetus hääpaikalle ja takaisin (kun oli niin kaukana kirkosta) useita LYHYITÄ puheita, tarpeeksi hyvää ruokaa ja kahvia, tarpeeksi alkomaholia (ainakin omalle kohdalle). Sivukorvalla kylläkin kuulin että jotkut sukulaisista olivat juopuneet "kukaan ei rakasta mua"-itkuvaiheeseen asti. Eli jos heiltä kysytään niin ne häät taisi olla huonot, mut omaa vikaa. :girl_haha: Ne häät jäi kyllä mieleen ja niitä on kyllä vaikea hienoudessaan päihittää.

Tuollaiset häät yritämme juuri järjestää, paineet on suuret etenkin kun täältä lukee kertomuksia epäonnistuneista asioista :girl_haha:

Mutta siis epäonnistuneimissa häistä jossa olen ollut, ei ollut ohjelmaa missään esillä, kukaan ei informoinut mitä seuraavaksi tapahtui. Booli oli katettu pihalle ja siellä suurin osa haahuilikin kauniina kesäpäivänä, yritettiin sitten puskaradiolla saada ihmisiä kasaan kun joku hoksas että häävalssi alkaa tai muuta leikkejä. Ei näin :girl_impossible:

Myöskin tila oli jaettu 3 eri huoneeseen, plaseeraus tehty niin että morsiammen ja sulhasen suvut ja kaverit sekoitettu keskenään (ei tullut paljon tutustuttua siitä huolimatta), iltapala oli perimmäisessä huoneessa, ja senkin ihmiset tajus kun jossain kohtaa törmäsimme karjalanpiirakoita syövään väkeen :girl_sad:

Juhlat loppuivat klo 23 (onneksi) paljon hauskempaa olisi varmaan ollut jos olisi ollut ohjelmaa edes vähän valoitettu niin tosiaan olisi tiennyt missä kohtaa käydä vessassa ja ulkona ihastelemassa kaunista maisemaa.

Parvesta ja ö-luokan vieraista. Itse ollaan istuttu taimmaisissa huoneissa tutun kaveriporukan kesken useamminkin ja hauskaa on ollut. Emme ole koskaan tunteneet oloamme ö-luokan vieraisiin. Toisaalta ollaan saatu "rauhassa" porista asioita ja muistella sulhon tai morsiammen menneisyyttä :girl_wink:

OT Ihanaa, että täällä on muitakin joidenka mielestä lasten ja lapsiperheiden tulee osata käyttäytyä juhlan ja tilaisuuden mukaan!!

Me olemme myös kutsumassa paljon lapsia, itsellämme on reilu puolivuotias lapsi ja toivon todella että perheet tulee paikalle, mutta ihan varmasti käännyn itse ja kannan lapsen pois taka-alalle kirkossa jos joku tulee mun helman päälle istumaan tai ajaa piipaa-autolla kesken seremonian tai juhlan puheiden :girl_haha: (myös omani jos niin sattuu käymään että kukaan muu ei sitä tajua tehdä)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

herrijee mitä tarinoita..kamala! :girl_impossible:

siis ihan törkeetä käytöstä vihkiparilta kuin myös joiltakin häävierailta...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olen ollut useissa kartano-häissä, joissa juhlatila on ollut monessa eri tilassa. Aika usein istumapaikat on järjestetty niin, että lähin suku on samassa tilassa morsiusparin kanssa, jolloin kaverit ja muut serkut ovat pakostikin niissä sivukammareissa. Ei siinä mitään.

Helposti se vain menee siihen, että sivukammereissa on eri ohjelma kuin päähuoneessa. Pari kertaa äänentoisto on ollut kohdillaan, että on perätä kuullut mitä ohjelmaa & leikkiä päähuoneessa vedetään, mutta mielenkiinto herpaantuu todella nopeasti tuollaiseen radio-showun ja sivukammareissa aletaan vaan pälistä ihan omia juttuja :girl_haha:

Monihuoneisissa tiloissa olisi ihan kiva, jos olisi joku joka ohjaa ruokailun järjestystä. Se ei paljon auta, jos bestman käy aluksi luettelemassa järjestyksen missä kukin huone käy hakemassa ruokaa, jos mistää ei näe varsinaiseen ruokatilaan ja sitä että mikäköhän huone siellä on nyt vuorostaan hakemassa ruokaa. Meilläkin kävi yksissä häissä, että viimeinen huone melkein jäi hakematta pääruokaa kun vain odotettiin ja odotettiin omaa vuoroa ja sitten kävikin ilmi, että edellinen huone oli hakenut omat ruuat jo 30 minuuttia sitten ja santsikierrokset oli jo käyty ja tarjoilijat suunnittelivat jo ruuan poiskorjaamista. Onneksi joku sitten huomasi (fiksut tarjoilijat!) että 45 ihmistä on vielä hakematta pääruokaa :girl_haha:

Sama säätö sitten jälkiruuan kanssa, hoh hoijaa.

Toinen painajainen on se, että tanssit järjestetään väkisin vaikka tilaa EI ole. Ja yleensä se "kyllähän tässä mahtuu olemaan bändi ja tanssilattia" tila löytyy ns. eteisaulasta jolloin lopputulos on, että kukaan ei pääse liikkumaan ulos eikä sisään kun tanssiva yleisö on ängetty eteisen täydeltä. Jos tila on 10 x 5 metriä niin siihen EI mahdu humppabändi välineistöineen ja tanssijoita. Humalaiset vieraat kuitenkin änkeävät väkisin tanssimaan ja lopputuloksena on se, että b'ndin laitteet kaatuilevat ja ihmiset litistyvät, mutta karkuunkaan ei pääse kun ulosmenoaukko on tukittu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tämä iänikuinen "ohjelmaa vai ei" -kysymys jakaa kyllä mielipiteitä maailman tappiin asti... Itse kuulun samaan koulukuntaan kuin tässä threadissa ilmeisesti valtaosa, eli sopivasti ohjelmaa on hyvä juttu ja yhtenäinen iso sali lähes pakollinen. Jokin aika sitten olimme häissä, joissa itse en viihtynyt ollenkaan juuri tuon ohjelman puuttumisen takia. Iso plussa oli tosin se, että kaikki vieraat istuivat samassa tilassa ja istumajärjestys oli ERITTÄIN onnistunut, mutta koko ilta ilman ohjelmaa ja hieman tavallisuudesta poikkeavaa musiikkia soittanut bändi (lue: bluesia, jazzia jne, ei siis tanssittavaa covermeininkiä tms, joita yleensä häissä on tottunut kuulemaan) kyllä myötävaikuttivat iloisesti siihen, että melko aikaisin alkoi haukottelu meidänkin pöydässämme, jossa siis istui lisäksemme pelkästään hyviä kavereita ja loistavia tyyppejä. Juhlan keskivaiheilla pidettiin kuusi puhetta peräkkäin, jonka jälkeen oleskelu jatkui. :unsure:

Lisättäköön tähän vielä, että juhlat olivat hyvinkin paljon hääparin näköiset ja he olivat itse todella tyytyväisiä jälkeenpäin. Näin vieraan näkökulmasta (ja sekin subjektiivisena käsityksenä) tosin olisin kaivannut jotain aktiviteettia. No, kukin tyylillään.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vähän paha mieli tuli, kun lueskelin tätä ketjua... Meillä juhlapaikka on nimittäin sellainen kokonaisuus, että ruokailut ym. järjestetään entisellä kyläkoululla (joka on nykyään juhlakäytössä ja sen mukaisesti sisustettu) ja tanssit + muu loppuillan ohjelma samassa pihapiirissä sijaitsevassa seurojentalossa.

Seurojentalolla tila on tarpeeksi suuri kaikille, mutta koululla vieraat sijoitetaan kolmeen tilaan: kaksi huonetta sisällä ja ulos katosten alle yksi tila. Istumajärjestys mietitään valmiiksi ja pöydissä on tarkoitus "istuttaa" vain ruokailun ja kahvin ajan. Siinä syömäilyjen välissä ohjelmaa pihalla. Puheita voisi yhdistää vaikkapa jo tervetuliaismaljan yhteyteen.

Mitä ajatuksia tällainen järjestely teissä herättää? Mennäänkö pahasti metsään? Tähän asti olen ollut tiloistamme pelkästään positiivisella mielellä, mutta nyt tuli kovin epävarma olo :girl_sad:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kesämorsian83: Minusta teidän järjestely kuulostaa hyvältä ja vieraita ajattelevalta :) Etenkin tuo puheiden pitäminen alkumaljan yhteydessä, vaikka vieraat saattavat joutua seisomaan pidemmän aikaa, mutta kuuleepahan kaikki kaikki puheet. Monen huoneen tiloissa on juuri ongelmana lähinnä se että kaikki eivät näe/kuule/tiedä mitään meneillään olevasta ohjelmanumerosta.

Edellisessä viestissä mainitsinkin että meidät on istutettu tutulla kaveriporukalla johonkin perähuoneeseen, mutta olemme olleet tähän järjestelyyn enemmän kuin mielissämme. Eli jos istumajärjestys on onnistunut niin se pelastaa jo paljon juhlalta :girl_wink:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos tättähäärä kommentistasi!! Vieraiden viihtyminen on meille tärkeää, siitä lähdetään. Mutta muutama juttu, mille ei mitään mahda on suomen sää ja sääsket... Katoksia tosiaan on tulossa ulkona istujille, mutta pakko mennä vähän toivotaantoivotaan asenteella tuon sään suhteen. Juhlat meillä siis 17.07.2010.

Paikasta täytyy muuten mainostaa vielä sen verran, että oon aikoinani käyny kyseisessä koulussa ala-asteeni :) Ja siinä seurojentalollakii on tullu pyörittyä paljon... Varmasti tulossa tunnelmallisia hetkiä!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^

Sääsket: on mahdollista hankkia /vuokrata/lainata sellaisia sähköisiä sääsken karkoittimia, jotka tappavat/karkoittavat sääsket pihalta satojen metrien alueelta.

defender.jpg

Sää:Hankitte varalle vuokrattavam ulkoteltta ja huopia -> esim. ikeasta löytyy halpoja huopio parilla eurolla, joihin viluiset häävieraat voivat kääriytyä. Sitten lisäksi voitte hankkia/vuokrata infrapunalämmittimiä teltalle.

Fiore-767Kortti.jpg

74851_PE192405_S3.jpg

Kaikkeen voi varautua!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos vinkeistä Filippa!! Enpäs ole tajunnukkaan, että tuommosia isomman kaliiperin hyttyskarkottimiakin on olemassa. Onko sinulla/muilla omakohtasta kokemusta niiden käytöstä, toimivatko oikeasti? Entä lähteekö niistä ääntä tai hajua?

Tuohon ulkotilaan voisi ehkä panostaa hieman enemmän, pitää miettiä niitä lämmittimiä. Toisaalta seurojentalo on siinä aika lähellä, joten sekin voisi toimia hätävarana päivän ohjelmalle sateen sattuessa.

Lisää ajatuksia vielä tähän meidän juhlapaikkakuvioon liittyen otan mielelläni vastaan!!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään