Elina-Estella

Tarinoita epäonnistuneista hääjuhlista

348 viestiä aiheessa

Olen tainnut tänne ehkä jo kirjoittaakin muutamia kokemuksia, mutta yksi jälleen. Oli ihan mukavat juhlat, mutta kun bändi alkoi soittaa, hävisivät miltein kaikki heti kahden valssin jälkeen muualle. Siellä sitten perheeni kanssa katselin, kun bändi soittaa tyhjälle salille ja yrittää näyttää "iloiselta". Ikävää sille bändille. Mutta eivät halunneet poiketa perinteistä, niin nyt tuli tällainen "turha rahareikä" sillä tanssijat päätyivät lattialle vasta kun alkoi musiikin soittaminen koneelta.

~*~

Seuraava menee hieman OT:ksi tähän ketjuun, mutta vastaukseksi kysymykseen :girl_smile:

Tuohon edelliseen viitaten, mitä ihmisillä yleensä on ruuan kanssa ollut alkoholittomina vaihtoehtoina? Itse en halua mitään mehuja tai maitoja ruuan oheen, siitä tulee... erilaisen tunnelman fiilis kuin mitä haluaisin. Voi olla, että ihan tästäkin syystä helposti vaihtoehtona on vain vesi. Kivennäisvesi on ollut omissa mietteissä, tuskin muuta.

Suosittelisin kyllä varaamaan useita erilaisia alkoholittomia vaihtoehtoja, vaikka sitten kivennäisvettä tai mehua/limpsaa, vaikka mielestäsi "latistaisivatkin" tunnelmaa. Jos ei juo alkoholia, niin on aika tylsää esim. 8h juoda pelkkää hanavettä. Olin juuri vieraana häissä, jossa raskauden takia olin pelkällä vesilinjalla, kun alkoholittomia vieraita varten ei oltu muuta varattu. Olisin ollut hyvinkin kiitollinen lämpimänä kesäpäivänä, jos olisi vaikka edes sitä mehua voinut välillä veden sijaan juoda.

Itse en juo alkoholia ja muutamissa illallisjuhlissa olen saanut esimerkiksi tätä juotavakseni: Alko: Stowford Press Kyseessä on Low Alcohol siideri, joten siinä kyllä on alkoholia, mutta ei paljoa. Paljon parempaa esimerkiksi kuohuviinin tilalle kuin Pommac (vaikkakin tietenkin lasten kohdalla toisin päin). Toiset taas tykkäävät käyttää Schweppesin niitä aikuisempaan makuun sopivia juomia ruuan kanssa.

Myös hyviä alkoholittomia viinejä olen saanut juotavakseni ja yleensä juhlan "pisteet" nousevatkin silmissäni, mikäli sitä on ollut vaihtoehtona. Itse en kivennäisvedestä välitä ja mikäli muuta ei ole ollut vaihtoehtona, on se - ikävä kyllä vierustovereilleni - näkynyt naamasta. Meillä päin olen saanut alkosta ihan kyselemällä myös alkoholittomista vinkkejä, kun ruokaviineistä on ollut kyse. :girl_smile:

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Munkin on nyt pakko laittaa vähän OT - kun mun mielestä tuo Arbyn viesti vastasi kaikilta osin ihan täysin tuohon Woodwomanin kysymykseen, ja Arbyllä oli tosi hyvä pointti ja ehdotukset. Kyllä koko juhlan aikana pitäisi ehdottomasti olla muutakin alkoholitonta juomaa tarjolla, kuin vain vettä (vaikka vesi hyvää onkin). Muakin harmittaisi tää jos olisin juhlissa ja vaihtoehtoja ei olisi, tuntuu että ei yhtään oo ajateltu tai nähty vaivaa sellaisten takia jotka ei halua tai joi juoda alkoholia. Ja selvästi tuo Arbyn viesti kertoi ihan koko illasta, ja VARSINKIN juuri ruoan kanssa. Miten se Woodwoman nyt noin hyökkäsi.

Alkoholittomien vaihtoehtojen puuttuminen ei suoraan pilaisi juhlaa mutta aiheuttaisi kummastusta ja harmitusta. Kyllähän siinä nyt tulee monta lasia koko päivän aikana juotua, ja eri ruokalajien kanssa. Varsinkin jos on kuuma päivä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Arbyn kanssa aivan samoilla linjoilla! Ja nyt kun itsekin olen raskaana, niin alkoholittomien juomien valikoima on aika tärkeä :girl_wink:

Meidän häissä syksyllä tarjotaan varmasti alkoholittomia siidereitä, kuoharia, kivennäisvesiä, limua ja mahua.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Omat häät stressaa juurikin siksi, että haluan vieraiden viihtyvän.

Yksin eläville on lähetetty poikkeuksetta kaikille avec-kutsu, ja istumajärjestys ajateltiin toteuttaa suht sillisalaatti-meiningillä.

Ei siis morsiamen ja sulhasen sukulaisia omiin pöytiinsä ja kummankin kavereita omiinsa.

Vanhemmat ja isovanhemmat omassa pöydässä ja kaasot ja bestmanit lähimmässä pöydässä ja siitä tosiaan ripotellaan parit, perheet ja yksinäiset aveccien kanssa sekalaisesti.

Tarkoitus kuitenkin on että samassa pöydässä suht lähellä istuu jo entuudestaan toisilleen tuttuja, eikä näin kuten täällä joku oli yksinään tungettu perheellisten huoneeseen josta ei tuntenut ketään.

Todennäköisesti myös ryhmitellään perheellisiä ihmisiä lasten iän mukaan. eli perheet jossa on samanikäisiä lapsia, istuvat lähekkäin.i

Myöskään ohjelmaa ei tupata liikaa, vaan on aikaa vapaaseen seurusteluun.

Puheista ollaan toivottu lyhyitä ja ytimekkäitä, ja varsinaista hääohjelmaa ei ole tulossa juurikaan. Hääkakun leikkuu ja häävalssi. Kysely morisusparista jonka voivat pyöydässä ryhmät täyttää ja kenties jotain pientä vielä.

Budjetti ja voimavarat sekä tilat laskettiin sen mukaan kuinka paljon kutsuttiin ja silläkin varauksella, että vaikka joissakin tapauksissa kutsu koski vain vanhempia, niin jos lapset tulevat mukaan voidaan se handlata. Eli annetaan vanhemmille kuitenkin se mahdollisuus että ottavat jälkikasvun mukaan. Kutsuja tehdessä myös mietittiin että vanhemmille tämä saattaisi olla hyvä tapa päästä muutenkin tuulettumaan, jos kutsu on muotoiltu vain heille.

Vanhemmat hoitavat itse lapsensa, mutta lapsiperheitä varten toinen kaasoni hoitaa lastenhuoneen. Lähinnä siksi, että itse tarjoutui, ja tällä kaasollani on kaksi pientä sisarusta jotka kuitenkin hänen perässään juoksevat ;)

Myös kutsuun on mainittu että tarjolla on pientä purtavaa, eli vieraat eivät voi suoraan olettaa että meillä on kaikki alkupaloista pääruokaan.

Itselleni on tärkeää että vieraat on samassa tilassa.

Itse myös tykkään häissä olla samassa tilasssa kuin morsiuspari, ja hyvässä pöydässä. En siis tarkoita että koko pöydän pitäisi olla omia kavereita täynnä. Mutta tuohan se tukea ja turvaa jos on muutama tuttu suht lähellä. Helpottaa ujoja suomalaisia tutustumaan myös näihin uusiin ihmisiin ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ehkä vähän OT, mutta itse huomasin viimeisimmistä häistä missä oltiin, että hääkutsulla on tosi suuri merkitys, ainakin mulle, minkälainen kuva tulevista häistä tulee. Kutsuhan pitäisi kertoa tulevan juhlan luonnetta ja ehkä teemaakin.

Kavereidemme hääkutsu oli todella hauska, hyvin tehty ja persoonallinen. Se oli toteutettu erään urheiluharrastuksen teeman mukaan. Hääkutsu oli jotenkin tosi pariskunnan "näköinen", että odotin innoissani, että nyt tulee varmaan vähän persoonallisemmat ja erilaisemmat häät. Ajattelin että juhlapaikka olisi edes korsiteltu teeman mukaan yms. vaikka kyseessä olikin VPK. Lopulta häät olivatkin tosi tavalliset ja VPK aika karu ja korsitelematon sisältä... noh, olihan se sellanen jumppasalimainen, että kai se urheiluun sitten liitty...Mutta en voi mitään että vähän petyin kun juhlassa olikin ne kaikki tavalliset tietovisat, jalan polkasut, sukkanauhan&kimpun heitot jne. Morsiammen ryöstö enää puuttui. Rennot ja hauskat häät tosin olivat. ;)

Mutta toki oma vika että mitään alkaa vieraana odottamaan tai olettamaan, mutta silti kiinnittäisin huomioita kutsun ja juhlan tyylin yhteensopivuuteen.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Yksissä häissä tapahtunutta:

- Odoteltiin sateisena päivänä juhlapaikalla pari tuntia hääparia, joka oli kuvauksessa. Tänä aikana ei ollut mitään ohjelmaa, tarjoilua, informaatiota.. (silloin päätin, että omissa häissä hääkuvaus on hoidettu ennen vihkimistä =)).

- ruoka oli tosi hyvää, mutta viiniä (ja muita alkoholijuomia) oli hyvin niukasti tarjolla (sai jännittää, että riittääköhän tämä yksi viinilasi pihvin loppuun asti vai jodutaanko jatkamaan kotikaljalla).

- En päässyt vaihtamaan hääparin kanssa sanaakaan, ja näin kävi varmasti aika monelle..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Kuitenkin harmitti, kun morsian asteli vihkittäväksi, kaikki nousivat seisomaan, jolloin morsianta ei nähnyt ollenkaan, ellei seisonut juuri siinä käytävän vieressä. Vihkimistäkään ei näkynyt kuin kaikkein läheltä seuranneille ihmisille.

Tää saattaa nyt olla vain väärinkäsitys mun puolesta - mutta miten voi harmittaa sellainen asia joka kuuluu asiaan? Ainahan morsiamen astellessa alttarille (tai sen virkaa tekevä kohti?) vieraat nousevat seisomaan? Sit istutaan alas ja seurataan (jos voi) itse vihkimistä (tosin tässä jäi vähän epäselväksi miten se ei näkynyt). Noh, kuten sanoin mä oon olettettavasti ymmärtänyt kommentin väärin... onneksi on perjantai jotta aivot saavat vähän lepoa :girl_haha:

Vihkiminen siis tapahtui siinä käytävänomaisessa tilassa, jossa juhlakin oli, eikä pari näkynyt paikalleni asti. Toki varmaan kuuluu asiaan, että noustaan seisomaan parin tullessa, mutta se harmitti, että vihkimistä tai mitään muutakaan ohjelmanumeroa ei ahtaassa tilassa nähnyt.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Itse olin viime kesänä serkkuni häissä, morsianta en ollut tavannut etukäteen. Hääjuhlan päätarkoitus oli ilmeisesti alkoholi. Kyseessä oli loppu kesän häät ja suurin osa ajasta kului ulkona. Morsian kulki koko ajan tuoppi kädessä pihalla (ja tyhjensi sitä kovaa vauhtia). Eikä vieraitakaan unohdettu vaan kaikki keille vaan maistui joivat todella paljon. Tuskin morsian edes muistaa päivästä mitään  >:( Olemme mieheni kanssa absolutisteja ja meidän mielestä kauhean näköistä. Paikalla oli myös pieniä lapsia.

Ensi keväänä omissa häissä ei tarjota alkoholia lainkaan, koska tiedän että kaikki eivät sen käyttöä hallitse ja se ei ole meidän tapamme elää. Ja laitan tämän tiedon juhlaohjesääntöön ja lisään siihen että omia juomiakaan ei saa tuoda. Jos joku juo niin lentää kylmän viileästi pihalle. En halua että häämme menee pilalle sen vuoksi. Näin meillä..  :-X

Tää on jo vanha viesti johon viittaan mutta pakko kommentoida kun eilisestä asti tämä viesti on päätäni vaivannut. Nimittäin

a.) lapset ei vahingoitu siitä että näkevät vanhempiensa juhlissa juovan, en ole ainakaan koskaan kuullut moisesta enkä mielestäni itsekään ole mitään traumoja saanut vaikka vanhemmat on vappuisin, häissä yms. hieman aikuisten juomia juoneet.

b.) on mielestäni typerää heittää näitä "morsian ei varmaan muista mitään koko päivästä" -kommentteja jos ei asiaa ole itseltään morsiamelta kysynyt. Itse kestän ainakin juoda itseni sammumis kuntoon ilman että muisti menee. Turha olettaa mitään pelkästään siksi että morsian kumosi tuoppeja, hänellähän saattoi olla myös unelmiensa ikimuistoiset ja juuri omanlaisensa häät!

c.) on oikein hyvä ja täysin oikein että te absolutisteina pidätte alkoholittomat eli omanlaisenne häät. Ei varmaan kuitenkaan tuntuisi teistäkään kuitenkaan mukavalta jos joku teidän vieraanne jälkeenpäin kirjoittaisi täällä tyyliin: "Hääjuhlan tarkoitus oli ilmeisesti nipotus, alkoholia ei ollut lainkaan ja morsian vain kuljeskeli lasiin syljeskellen sitruunan nielleen näköisenä pihalla. Paikalla oli lapsiakin tätä tylsyyttä katselemassa. Tuskinpa morsian ilolla häitään muistelee!"

Tällaista nyt vaan tuli päällimmäisenä mieleen kun en vaan voi ymmärtää häitten arvostelua sillä perusteella että siellä juotiin jos parilla itsellään ja vierailla oli hauskaa ja mukavaa. Harmi tietenkin ettei teillä ollut. Ja en siis nyt ollenkaan sano että alkoholittomat häät todella olisi tylsät, vaan laitoin vaan tuon arvostelusi tavallaan käänteisesti esille.

Mä menisin mielummin juurihoitoon kun teidän häihin, mutta meitä on moneksi....

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jotkut ovat kauhistelleet näitä a- ja b-luokan vieraita (eli että b-luokan vieraat kutsutaan paikalle vasta kakun jälkeen). Oon ollut b-luokan vieraana yksissä häissä, ja se oli musta ihan ok.

Jo kutsussa ilmoitettiin, että sukulaiset ja lähimmät ystävät tulevat vihkimiseen ja ruokailemaan, plus kahvittelemaan ja kahvittelun jälkeen klo 18 (muistaakseni) on paikalle kutsuttu kavereita rennompaa juhlaa viettämään. Kun asia ilmaistiin näin selkeästi jo kutsuvaiheessa, ei kellään ollut mitään epäselvyyttä juhlien luonteesta eikä siksi kukaan vetänyt hernettä nenukkiinkaan. Kyseessä oli vielä opiskelijapariskunta, joten oli ihan luonnollista, että he halusivat juhlia kavereidensa kanssa, mutta eivät kyenneet siitä maksamaan. Tasapuolisuuden vuoksi kutsussa ei puhuttu mitään lahjoista, eikä sinne tainnut kaverit paljoa lahjoja tuodakaan. Reilu peli ja kaikilla hyvä mieli.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Itselläni ei ole kokemuksia epäonnistuneista hääjuhlista, mutta annanpa kätevän vinkin:

Serkkuni häissä viime kesänä oli "kahvibaari". Serkku itse kun oli eräissä häissä joutunut odottelemaan kahvitusta liian kauan ja pohtinut jo seurueineen, että josko pitäisi lähteä Esson baariin kahveelle. ;) Niinpä heidän häissään nostettiin heti ruokailun jälkeen kahvitermarit pöydälle (pahvimukeineen), josta vieraat saivat hakea ensihätään kaffetta. Ei iskenyt sitä ruokailun jälkeistä väsymystä eikä haitannut, vaikka väli kakun leikkaamiseen vähän olisi venynytkin. Idea oli pidetty ja kahvia kuluikin paljon. Silti kaikki nauttivat tietysti myöhemmin varsinaiset kahvit kakun kanssa. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eräissä häissä, josaa olin vieraana, muutamat asiat vähän latistivat tunnelmaa.

 

- Kirkon ja juhlapaikan etäisyys oli noin 40 km. Ajomatka tuntui turhan pitkältä ja tunnelma osittain lässähti jo tuossa vaiheessa.

- Juhlapaikalla oli monta erillistä tilaa, joista ei näkynyt toisiin tiloihin. Yli sadan hengen joukko oli aivan liian suuri noihin tiloihin eivätkä kaikki vieraat nähneet esim. hääparin pöytään. Myöskään kaikki vieraat eivät nähneet puheenpitäjiä, seremoniamestaria ym. Yhteislauluja muut ohjelmanumerot tuntuivat näissä tiloissa hassulta. Tilat olivat hyvin ahtaat ja omaan pöytään pujottautuminen ruokalautasen kanssa vaati lähes akrobatiaa. Puhumattakaan siitä, että viileästä säästä huolimatta sisällä oli kuuma ja huono ilma.

- Jossakin ruokailun ja ohjelman välissä hääpari katosi ulos, heistä otettiin vihkikuvat tuossa vaiheessa. Monet vieraat vaikuttivat vähän hölmistyneiltä, kun yhtäkkiä hääpari vain hävisi.

- Emme ehtineet vaihtaa sanaakaan hääparin kanssa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse olen kauhukseni todistanut häitä jotka pääsi ihan lehteen asti. IL tai IS keskiaukeaman juttu josta maininta etusivulla. KUN SULHO KÄHMI HÄÄVIERAITA!   Kyllä vain...

 

Eli sulhanen nautti  vettä väkevämpää (häntäheikkikin kännissä oli) kähmi siellä juhlassa morsiammen kavereita ihan estottamasti ja sönkötti kaikille.  Muut yrittivät saada sulhon juomaan vettä niin vesilasi vaan lenteli ja huudettiin :-V#tut mä mitään vettä juo!!!

 

Sitten meni keittiöön syömään kaksin käsin hääruokia suoraan kulhoista (kädet ihan ruuassa ja puku pilalla) ja mun raukka morsian (selvänä)  meni rauhoittelemaan miestä niin mies huoritteli morsiammen kaikkien vieraitten edessä. VOi luoja mikä häpeä... Morsian vaan itkua tihrusti vessassa, me muut lohdutettiin sitten että kyllä se siitä ja tsempttiin vaivautunesti..  

 

Miehelle ei alko sovi ja ei sitä ollut juonutkaan muutamaan vuoteen (siis viinaa, väkeviä jne.) mutta pitikö se heidän HÄISSÄÄN alkaa sitten juomaan viinaa?!  Vieläkin tulee kauhean paha mieli morsion vuoksi.  No kun morsio sai sulhon mukaan autoon että menee hääsviittiin niin morsian kävi vessassa ottamassa hääpuvun pois, ettei kukaan huomaa että hän on TÄMÄN kännikalan kanssa mennyt naimisiin.

 

Oli Bestmanin mukaan haistatellut hotellin tiskillä olevalle naiselle ja sammunut huoneeseen. Morsian oli mennyt ostamaan nakkisämpylän ja kahvin verkkareissa hotellin aulaan ja ollut ihan järkyttynyt. :(

 

Aamulla mies ei ollut edes anteeksi pyytänyt.

 

Varmaan turha sanoa että tämä pari erosi aika pian. Miehellä oli muutamia sivusuhteita ja alkoi juomaan kunnolla. :mad:

 

Morsian on mennyt jo uusiin naimisiin erittäin hyvän ja ihanan miehen kanssa. Joka kohtelee ystävääni kuin kuuluukin.  :girl_in_love:  Ja ystäväni on todella onnellinen että ihan säteilee. Kai sitä kun tarpeeksi tulee p a s k a a niskaan niin tulee sitten kultaa. :curtsey:  

 

Tämä ystäväni ex taasen tapailee erästä myöskin herttaista naista, mutta pettää tätä koko ajan kännissä ja juo salaa. Kumpa muuttuisi oman elämänsä takia... :o

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hui kamala tuo T.I.:n tarina! :o Mutta ihana kuulla että tällaista kohtelua saanut morsian on löytänyt jo sen todellisen prinssinsä :girl_in_love:

 

Itse en ole kovin useissa häissä ollut, mutta tätini häissä muutama vuosi takaperin kävi niin, että pitopalvelu oli UNOHTANUT kyseiset juhlat! Olivat sitten paniikissa raapineet tarjottavat ruuat kasaan, vieraathan eivät asiaa huomanneet (korkeintaan ihmettelivät ohjelmalehtisessä lukevan menun ja lautasella olevan ruuan eroa), mutta tätiparkani oli ihan hermoraunio :( Saivat kyllä kohtuulliset korvaukset eikä tosiaan kenenkään mielestä ruoka pahaa ollut, mutta kaikkea sitä voikin käydä :o

 

Yksi selvästi ikävämpi kokemukseni on lapsuudenystäväni häistä. Ystäväni on asunut eripuolilla Suomea, joten en hääjuhlista tuntenut muuta kuin aveccini, ystäväni perheen sekä polttareissa tapaamani tytöt. Kaaso oli ehdottanut sulhasenryöstöä ja että miehensä takaisin saadakseen ystävä tanssii MEIDÄN 13-vuotiaana tekemän koreografian, joka ei tyyliltään sopinut sitten mitenkään juhlaan. Siinä esiteini-iässä kun ajatukset on aika pitkälti vain yhdessä asiassa niin olihan se hieman rohkea koreografia, voi jehna miten paljon hävetti kun biisi pärähti soimaan ja morsian tuli tietenkin hakemaan mua mukaansa esiintymään :girl_cray2:

 

Sanoin kaasolle miljoona kertaa että EI SITÄ, keksikää mitä tahansa muuta! Mutta ei, pakko sitten oli... Sain siinä jotain hymyäkin väännettyä mutta oli kyllä yksi elämäni noloimpia kokemuksia. Onneksi muuten olivat vallan loistavat juhlat <3

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin itse hiljattain ystäväni häissä, ja heidän juhlatilansa oli myös kaksiosainen. Kyseessä oli pienehköt häät, ja salit olivat kyllä lähekkäin ja välissä leveä oviaukko, mutta itseäni jäi harmittamaan se, että esiintyjäduo esiintyi oviaukossa selkä meihin päin, jotka olimme pienemmässä salissa. Samoin bestman, joka toimi myös seremoniamestarina, puhui selkä meihin päin. Ääni kuului kyllä hyvin, mutta kakunleikkausta ja paria leikkiä emme nähneet, kun pöytäseurueestamme ainoastaan yhdellä oli suora näköyhteys pääsaliin. Myös buffa oli omassa huoneessaan, ja me pääsimme jonoon vasta kun osa pääsalin vieraista oli jo santsikierroksella. Totesin silloin, että meidän häihin tulee kyllä kaksipuolinen buffa, ettei menisi ruuan saamisessa niin kauaa. 

E-karjala likes this

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En ole koskaan ollut sinänsä epäonnistuneissa häissä, vaan aina kaikki on mennyt hyvin. Edellisellä kerralla tosin kävi harmillisesti, kun minut oli plaseerattu istumaan sellaisen miehen viereen, joka on kai aina ollut minusta kiinnostunut. Minä taas en tosiaankaan hänestä, ja luulin että asia olisi ihan selvä mutta eipä tainnut olla... Olin silloin vielä sinkku, joten tyyppi käytti kaiken aikansa ja huomionsa meikäläiseen, yritti kertoilla jotain muka-hauskoja vitsejään ja kehuskeli vaatetustani. Häntä vastapäätä istui tyypin oma tyttöystävä, jolle yritin parhaani mukaan olla tosi mukava, ettei hän luule minun olevan jotenkin miehensä jutuissa mukana. Hyi miten kiusallista. Tilanne oli jokseenkin ennalta odotettavissa, joten olisin toivonut, että minut olisi laitettu muualle istumaan. Onneksi paikallaan ei istuttu kovin pitkään, ja saatoin ruokailun jälkeen aloittaa välttelemään tätä takiaista. Ei kyllä ollut helppo tehtävä sekään...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Huh huh mitä tarinoita :D näitä kauhulla luin, ennen häitä ja pelkäsin pahinta :D onneksi ei ole omista häistä mitään kauhutarinoita kerrottavana :D Paitsi no, pitopalvelu oli epäonnistunut kakussa ihan täysin ja kyllä nolotti tarjota sellaista.. Eli olisi tarvinnut vaatia koemaistelu!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauheita tarinoita täällä :o Toimivat hyvinä varoittavina esimerkkeinä... Itse olen ollut pelkästään ihan onnistuneissa häissä, tosin hyvän ystäväni häissä tunnelmaa latisti aika paljon sekoitettu istumajärjestys. Meitä oli siis tiivis neljän porukka, johon tämä morsiankin kuului, ja kaksi meistä oli sijoitettu samaan pöytään, mutta yksi joutui istumaan yksinään jonkun tuntemattoman keski-ikäisen pariskunnan kanssa. Ei kuulemma ollut ihan hirveästi yhteistä, ja kuka menee häihin tutustuakseen johonkin randomeihin setiin ja täteihin? Jos on pakko olla sekoitettu istumajärjestys, niin olisi hyvä miettiä vähän, kellä voisi kuvitella olevan jotain yhteistä. Asumme tuon ystäväporukan kanssa eri kaupungeissa, ja nähdään harvoin, joten oli kaikille tosi turhauttavaa. Onneksi ei tarvinnut koko iltaa pönöttää pöydissä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olin pienissä ja muuten onnistuneissa häissä, joissa tila oli sellainen, että meidän pöydästä ei nähnyt hääparia käytännössä ollenkaan seinän takia. Oli vähän nihkeää istua ohjelmien läpi, kun ei nähnyt oikein mitään..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muutamia muisteluita:

- Vieraita tilaan nähden ehkä 20 % liikaa. Pöydät niin lähekkäin kuin mahdollista ja tuolit kiinni toisissaan. Paikalta poistuessa piti viereisen nousta ja takana vetää maha sisään. Ja koska oli niin ahdasta, ei käytännössä voinut lähteä juttelemaan kauemmissa pöydissä olevien kanssa ennen kuin ruokailut oli kokonaan loppu ja osa porukasta jo poistunut ja vapauttanut tuoleja. Meinasi vähän tylsää olla vaikka sillä porukalla ei varmasti olisi ollut, jos olisi vain päässyt muiden kanssa puheisiin. Huipennukseksi pian sen jälkeen, kun istuminen vapautui, hääpari sanoi heipat varmaan ennen kasia ja juhlat oli siinä. (Ei sinänsä huonot juhlat, mutta jättänyt itselle vahvan "ei näin"- tunteen.)

- Kirkosta hääpaikalle tultua vieraat jäivät odottelemaan hääparia ulos eli käytännössä parkkipaikalle. Aikaa kului ja kului eikä edes kaaso ja bestman tuntuneet tietävän missä pari on. Jossain vaiheessa todettiin porukalla, että siirrytään sisälle odottamaan kun taisi vähän sataakin. Sielläkin ehdittiin odotella ennen kuin joku tuli hääpari saapui ja palattiin ulos onnittelujonoon. En muista kävivätkö ihan kuvassa eikä tieto kulkenut, mutta aikaa siinä meni.

- Leikkeinä perinteisiä hääleikkejä kaason ja bestmanin järjestäminä, näitä kengännostoja ja lakanan viikkauksia, joissa ei muuten vikaa, mutta ujo sulhasparka vaikutti todella nolostuneelta ja väärässä paikassa olevalta, ja tunsin lähinnä myötähäpeää.

- Humppabändi, vaikka humppaajia ei löytynyt koko hääporukasta. Hääpari taisi sen pakollisen valssin vetää, sen jälkeen vain satunnainen tanssipari. Kyseessä oli nuoren parin sukuhäät, joissa suuri osa vieraista iältään n. 10-25, joten varmaan vaikka joku ysäripoppi olisi uponnut paremmin.

- Lapsena olin häissä, jotka jäivät varmaan hääparin ja lähipiirin mieleen upeina. Harmi vaan me oltiin ö-luokan vieraita. Juhlasali oli tosi iso, ja me ei-sukulaiset istuttiin vähän mutkan takana ja niin kaukana, että hääohjelma meni ihan ohi. Näkyi vaan, että jotain ne siellä nauraa. (Nyky-minä menisi lähemmäs vaikka seisomaan, mutta vanhemmat eivät tuolloin päästäneet.) Enpä siis yksiselitteisesti sanoisi yhden ison salin luovan yhteisöllisyyttä... 

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kauheita tarinoita kyllä.

Itse en oo ollut epäonnistuneissa häissä, mutta tylsissä kyllä. Tylsissä häissä on ollut liikaa puheita (ja tietenkin kamalan pitkäveteisiä sellaisia) tai ei ole ollut mitään ohjelmaa, pelkät syömiset ja kahvittelut.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aivan ylivoimaisesti pahimmat häät olivat juhlat, joissa juotiin alkumalja ja jonka jälkeen alkoivat puheet.

Morsiamen isä puhui 45 minuuttia, tämän jälkeen puhui äiti 35 minuuttia. Näiden jälkeen alkoivat kummien (4 kpl) puheet, joista jokainen kesti noin 30 minuuttia. Kolmen tunnin puheiden jälkeen poistuimme miehen kanssa vähin äänin paikalta, sillä seuraavat puhujat olisivat olleet sulhasen vanhemmat sekä kummankin sisarukset. Tässä vaiheessa oli tosiaan juotu ne alkumaljat, muuta juotavaa ei ollut tarjolla eikä ruokaa oltu korkattu. Päivä oli erittäin kuuma ja mikäli emme olisi lähteneet tuolloin, olisin varmaankin pyörtynyt tai pahoinvoinut melko pikaisesti. Kuulimme myöhemmin, että puheet olivat kestäneet lähtömme jälkeen vielä noin 1,5h. Häissä oli n. 300 ihmistä, joten lähtöämme ei kukaan huomannut.

Muokattu: , käyttäjä: nilmelwen

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Vieraiden jakaminen eri tiloihin häissä on ehdoton ei. Sellaista en ole onnekis joutunut näkemäänkään. Olen ollut kaksissa hyvissä ja kaksissa kehnoissa häissä. Toisesta tekivät vähemmän hyvän mielekkään tekemisen/ohjelman puute ja liian ahtaat tilat, toisesta "jumppasali" tilat ja epäonnistunut/vaillinainen ohjelma. Vaivaannuttavat leikit ja se miten laulettiin karaokessa kolme kertaa sama lasten laulu, eivät viihdyttäneet.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Eräissä häissä, tosin ulkomailla, tarjolla oli viiniä ja vettä. Ei mehua, ei limsaa. Monta ruokalajia, kesti pitkään. Tuli sitä viiniä sitten lipiteltyä sen verran paljon että kiintiö on valkkarille vieläkin täynnä.

Onnistunut plaseeraus oli yksissä häissä sellainen, että minut, avopuolisoni ja siskoni oli laitettu istumaan toisen samaa ikäluokkaa olevan nuoren parin viereen. Juttua löytyi vaikka oltiinkin ihan ventovieraita. Oletus jotenkin oli, että me olisimme jotenkin myös kutsuttujen vanhempieni lähellä istumassa.

Ja toki olen todistanut sellaisetkin häät joissa ruokaa oli varattu aika niukasti. En tiedä miten hienoissa pitopalveluissa jossain Helsingissä toimitaan, mutta meilläpäin haetaan ihan reteesti kaksi kertaa, eikä kukaan ajattele että santsikierroksella oleva olisi jotenkin ahmatti tms. Santsikierros KUULUU tehdä. Ekalla kierroksella otetaan kaikkea vähän, maistellaan ja tokalla kierroksella sitten täytetään vatsa. Noissa häissä raavittiin pakin pohjalta ehkä jonkun lihapadan liemiä parin pienen perunan seuraksi.

Kahvikin oli "jokaiselle yksi espressokupillinen". Yleensä "meilläpäin" haetaan kahvi ja pala kakkua ja mennään syömään ne pöytään. Sitten joko tarjoiluhenkilökunta kiertää pannun kanssa pöydissä ja kaataa lisää (pöydissä on sokeri ja kermanekka) tai sitten saa itse mennä ottamaan lisää.

Olen päättänyt että omiin häihin meidän pöytään tulee oma kahvipannu ja omat isot mukit. :D Ollaan nimittäin sellaisia kahvikissoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään