Liza

Helsinki

525 viestiä aiheessa

UUSI juhlatila Helsingin ydinkeskustassa eli "G18" Yrjönkatu 18 avautuu elokuussa 2005.

Yrjönkadun ja Bulevardin kulmassa oleva (eli Helsingin Vanhan kirkon läheisyydessä) entinen Suomalainen tyttökoulu on 121 vuotta vanha. Ruotsinkielinen kansakouluyhdistys osti talon 2003 4,5 miljoonalla eurolla ja sen korjaaminen on maksanut 6 miljoonaa euroa.

Juhlasali sijaitsee talon toisessa kerroksessa, korkeat ikkunat molemmin puolin salia joista "näköala" Yrjönkadulle. Sali on n. 200m2 ja vetää siis 150 henkeä. Paikalle saa tuoda oman pitopalvelun ja juomat. Väritykseltään sali on valkoinen ja harmaa, nähdessäni tilan ei siellä viellä ollut verhoja eikä kalusteita. Parkettilattia (jossa saa siis tanssia), lavaelementti bändille ja kynttilöitä saa polttaa, katossa roikkuu kattokruunuja.

"Miinuksena" se, että talo on opetuskäytössä myös viikonloppuisin eli yleisissä tiloissa saattaa liikkua ulkopuolisia, tämän ei kuulema pitäisi tuottaa ongelmaa. Alakerrassa tulee toimimaan ravintola ja ilmeisesti alhaalla ovat myös narikat. Hissillä pääsee myös 2. kerrokseen ja vessat sijaitsevat siis Juhlasalin ulkopuolella käytävällä.

Tilaa voi kysellä Satu Torstilalta www.satumainen.com

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hieno juhla-sali Helsingin ydinkeskustassa 1800-luvulta, saa viedä omat juomat ja pitopalvelun. Mahtuu n.120 henkeä. 1300 euroa klo 9-02. Sali itsessään niin hieno, ettei tarvi koristeluja.

www.rake-sali.fi

Tämä on sitten ensi kesänä historiaa eli remontoitu hotelli ottaa tilan hoitaakseen jolloin juomat, ruuat yms. on otettava hotellin puolelta. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Astoria-saliin saa viedä oman pitopalvelun. Juomat tilataan Astorian kautta, mutta niihin tulee hyvin pieni lisähinta Alkon hintoihin verrattuna. Kaunis paikka, hyvä sijainti.

http://www.astoriasali.com/

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
roosa k. valkosaaren telakka täyttää ehtosi, tosin juhlia saa ainoastaan yhteen asti.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
roosa k. valkosaaren telakka täyttää ehtosi, tosin juhlia saa ainoastaan yhteen asti.

Piti siis sanomani jo edellisessä viestissä, että tuolla telakalla saa kyllä juhlia pidempäänkin. Lautta kulkee vain yhteen asti, jos ei muuta sovita. Uiminen ei ehkä houkuta juhlien päätteeksi. ::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hieman lisätietoa koskien Yrjänkatu 18 juhlatilaa:

G18 juhlasali avataan 1.9.05 pitkän korjaus/saneeraustyön jälkeen. Se on kaunis,  n 200m2 suuruinen, harmaa/valkoinen väritykseltään ja n 8m korkea.  Rakennus on kulttuurihistoriallisesti merkittävä ja yli 100v vanha.

Juhlasaliin mahtuu max 150 henkeä istuviin pöytiin.

Hää-ja syntymäpäivätilaisuuksien vuokra on 1 050,00 + al / 2005. Hintaan sisältyvät pöydät ja tuolit sekä jälkisiivous.

Alakerran ravintola G18 antaa mielellään tarjouksen ruokapalveluista, mutta taloon saa tuoda myös oman

cateringin.

Sali ei ole anniskelualuetta, joten juomat saa hankkia itse (Alkon hinnoin)

:)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

G18:ssa saa juhlia klo 02 asti eli riippuen onko muita edellisenä iltana ja/tai seuraavana päivänä voi tavaroita tuoda paikalle jo etukäteen tai noutaa vasta esim. sunnuntaina -eli joustoa löytyy sen mukaan mitä varaukset sallii. Tohon yllä olevaan Little_Elfin kertomaan hintaan kuuluu vissiin vielä narikka.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Heipparallaa,

onkohan kellään kokemuksia Munkkiniemessä sijaitsevasta Villa Hakasta? Olisi yhtenä vaihtoehtona hääpaikaksi. Kiitollinen olisin kaikista kommenteista  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tietääkö joku kuinka paljon Astoria-sali maksaa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tietääkö joku kuinka paljon Astoria-sali maksaa?

Nykyhintaa en tiedä, mutta ennen oli 1.500 €.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oletko juhlinut häitä Berghyddanissa? Miten paikka ja ruokapuoli / tarjoilu toimi?

Tiedoista kiitolinen morsio-06

::)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Villa Furuvikista on jonkun verran kokemusta....asun vieressä ja se on aika yleinen juhlapaikka täkäläisille suuremmille juhlille :)

Pieni se on,  huoneita on useita ja vieraat pitää ripotella eri huoneisiin. Bändille ei tahdo löytyä oikein hyvää tilaa koska huoneet ovat niin pieniä.

Paikka on idyllinen, tosin saattaa olla vaikeasti löydettävissä ja parkkipaikkoja on huonosti.

Ranta on yleisessä käytössä (kaupungin yleinen uimaranta) ja siellä saattaa kauniina kesäiltana pesiä pussikaljajengiä joilla on kaikki oikeus olla siellä.

Piha on kaunis ja hyvin hoidettu, talkkaripariskunta ei niin hirveän kiva, mutta eipä niitä tarvitse paljoakaan katsella ;)

Laajasalossa toinen hyvä juhlapaikka on Stansvikin kartanon ravintola. Ihana paikka johon mahtuu enemmän ihmisiä samaan tilaan, paikalla on suuri terassi merelle päin, sekä grillikota ihan rannassa. Tämä on minusta parempi paikka kun Furuvik. (Ja henkilökunta on paljon mukavampaa kun Furuvikissä...)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Oletko juhlinut häitä Berghyddanissa? Miten paikka ja ruokapuoli / tarjoilu toimi?

Tiedoista kiitolinen morsio-06

::)

Meillä oli Berghyddanissa firman juhlat ja kaikki toimi todella hyvin. Paikka oli kiva ja toimiva, ruoka oli hyvää ja tarjoilu toimi. Toki olimme etukäteen monta kertaa yhteydessä Kimon Papadopoulokseen, joka paikkaa pitää, ja pidimme itse tiukan linjan sen suhteen, että kaikki sopimamme kirjoitettiin ylös jne. Täällä on kai omakin ketju Berghyddanista.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Koko ketjussa ei mielestäni ole mainittu vielä Tuomarinkylän kartanoa?

ulkokuva.jpg

Kartano sijaitsee pienen matkan päässä Tuusulanväylästä -aivan landella; vieressä pari museorakennusta sekä hevostalli, ympärillä peltoja sekä suuria lehmuksia (?). Ympäristä siis niin upea, että meidän hääkuvatkin kuvattiin tuolla kartanon mailla.

Ravintolatila on yhtenäinen ja aika pieni. Meillä vieraita oli 60 henkilöä, buffetpöytä on mahdollinen aina 80 henkilöön asti. Tämän jälkeen vaihtoehtona ainoastaan pöytiintarjoilu, tosin itse en ahtaisi juhlapaikkaan hirveän paljon enempää ihmisiä. Mahdollisuus valita pyöreiden (max. 7 kpl; suosittelen jos vaan vieraat mahtuu!) ja suorakulmaisten pöytien välillä.

Tilavuokra oli 300e, lisäksi halusimme ulkoterassin omaan käyttöön, ja sen vuokra oli 100e (säävarauksella; jos olisi satanut, emme olisi joutuneet maksamaan terassistakaan). Tuolla 300 eurolla juhlatila on käytettävissä klo 00.00 asti, lisämaksusta mahdollista juhlia 02.00 asti. Lisämaksu oli 26e/tunti/tarjoilija, minimitarjoilijamäärä 2 hklöä.

Kartano on ravintola, joten omia ruokia tai juomia EI voi tuoda. Ruuan hinnaksi per nenä tuli n. 38e (alkupala, pääruuaksi kanaa, kakku/jälkiruoka), sisältää henkilökunnan, astiat, pöytäliinat, siivouksen). Ruoka oli todella hyvää, olihan keittiöpäällikkö ennen ollut Palacen keittiöpäällikkö. Ruokaa oli myös riittävästi, vaikka paikalla oli syömisestä pitävä morsian sekä isoja raavaita miehiä ;)

Juomat sitten tähän päälle, niillä kyllä saa tosin laskua paisutettua aika paljon, jos haluaa tarjoilla enemmänkin alkoholia.

Tarjoilu juhlassa pelasi hyvin ja huomaamattomasti. Suunnitteluvaiheessa yhteyttä ravintoloitsijaan pidin sähköpostitse/puhelimitse, yhden kerran kävimme paikan päällä. Ravintoloitsija oli todella mukava ja innostunut, asioista sopiminen oli helppoa.

Salin väreinä ovat vaaleankeltainen ja punainen; koristelua ei juuri tarvittu. Meillä vain yksi ruusu/pöytä sekä punaiset tuikkukynttilät, kuvassa eivät ole vielä pöydissä.

juhlapaikka.jpg

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Tietääkö joku kuinka paljon Astoria-sali maksaa?

[ftp]www.astoriasali.com[/ftp]

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helsingin kaupungin nettisivuilta löytyy aikamoinen lista linkkejä erilaisiin juhlatiloihin työväentaloista kartanoihin.

http://www.hel2.fi/convention/fi/bankettipaikat.asp

Vastaavat listat Espoosta ja Vantaasta löytyvät osoitteista

http://www.espootravel.com/xsl_taso1.asp?path=2357;2370;2371

http://www.vantaa.fi/i_perusdokumentti.asp?path=1;219;1154

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on alustava varaus tuonne Tuomarinkylän kartanoravintolaan. Laitoin ravintolan nettisivuilta löytyneeseen s-postiosoitteeseen tiedustelun ja soittivat välittömästi. Pyysin alustavan tarjouksen, joka saatiin myös todella nopeasti. Hyvää palvelua. Olemme menossa vielä katsomaan paikanpäälle tilaa, mutta olen lähes 100% varma, että tämä se on! Hieman kalliiksi tulee kyllä, kun kaikki juomat ja ruoka pitää tietysti hankkia ravintolalta, mutta toisaalta saavatpahan kaikki nauttia juhlasta, kun ammattilaiset hoitavat kaikki valmiiksi ja tarjoilevat. Tilavuokra tällähetkellä 350,00 ja 100e/terassi. Koska meillä on talvihäät, emme luonnollisesti tarvitse terasseja ja hinta on tuo 350.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kukaan ehtinyt vielä viettää häitä G18 juhlasalissa Yrjönkadulla? Olen sen alustavasti varannut ensi vuoden kesäkuun häihimme, ja olen kyllä vakuuttunut, että se on loistava tila, mutta olisi kuitenkin kiva kuulla miten siellä on häät sujuneet joten kommentteja/kertomuksia :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jollakulla oli G18 häät 17.9. ja olivat kuulemma sekä morsiuspari että vieraat kovasti tykänneet!:-)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lueskelin tossa mielenkiinnolla noita teidän juhlapaikkavaihtoehtoja. Meillä ens kesänä häät Helsingissä ja juhlapaikkana pukinmäen vpk, (pe-su) 250e. Eli tosi edullinen. Paikka nyt ei ole mikään idyllinen, mutta meille kelpaa ja sit plussana oli se et oli iso sali eikä mitään pikku huoneita. Mahtuu noin 100 henkilöä. Saa viedä omat juomat ja pitopalvelun.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyykö keneltäkään kokemuksia ravintola Pörssistä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Haluisin myös tietää muiden kokemuksia tuosta Pörssistä ja G18:sta! Erityisesti kuvat kiinnostaa G18:sta!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

En jaksa lukea koko ketjua, mutta jos ei ole ehdotettu niin ravintola sipuli?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Itse Restaurant Pörssissä juhlia viettäneenä voin suositella paikkaa erittäin lämpimästi!

Meillä kävi niin, että oltiin alunperin varattu toinen Helsingin keskustassa sijaitseva juhlapaikka viime toukokuussa olleelle juhlallemme. Toisen paikan kanssa kaikki yhteistyö oli vaikeaa, paikan työntekijät eivät ehtineet esitellä juhlatilaa/ keskustella mistään juhlaan ja sen järjestelyyn liittyvästä, vaikka juhlaan oli vain muutamia kuukausia.

Niinpä tarkistimme, onko Pörssi vapaa juhlapäivänämme ja onneksemme muita varauksia kyseiselle päivälle ei ollut ja saimme ravintolan käyttöömme.

Tällaiselle stressaavalle henkilölle Pörssi oli loistava valinta. Yhteistyö henkilökunnan kanssa pelasi ja kaikki asiat oli helppo hoitaa. Ennen juhlaa saimme henkilökunnalta käytännön vinkkejä aikatauluista, siitä miten ruokailu ja kahvit kannattaa sijoittaa ohjelmarunkoon, millaiset pöytämuodostelmat toimivat tilassa parhaiten yms.

Pörssin pääsali on jo itsessään kaunis ja juhlava - meillä koristeluun kuuluivat korkeissa kynttilänjaloissa olevat punaiset kynttilät sekä muratit ja orkideat. Nämä hoituivat maksua vastaan ravintolan puolesta. Itse veimme paikalle pöytä- ja menukortit sekä hääkarkit, jotka ravintolan henkilökunta asetteli paikoilleen juhlapäivän aamuna.

Itse juhlasta on tullut vain positiivista palautetta vierailtamme. Itse tilaa kehuttiin paljon - varsinkin onnittelumaljojen nostaminen Linnanpihalla oli jäänyt vieraiden mieleen erityisen kauniina hetkenä. Pörssin ruoat ovat laadukkaita ja oikeasti hyviä ja menua päätettäessä henkilökunta oikeasti kuuntelee asiakkaan toiveita eikä tarjoa vain valmiita kokonaisuuksia.

Hääkakku hoitui talon puolesta, ja aika moni vieras on kehunut ruokien lisäksi juuri hääkakkua ja sanonut sen olleen maailman parasta.

Pörssin etuna on myös sen sijainti. Meillä paikan valintaan vaikutti myös se, että Pörssi on niin lähellä Tuomiokirkkoa, eli vieraiden ei pitänyt siirtää autojaan siirryttäessä kirkolta juhlapaikalle.

Plussaa myös siitä, että Pörssissä on flyygeli, joka on oikeasti vireessä.

Voin suositella Pörssiä, koska osaavan ja palvelualttiin henkilökunnan ansiosta paikka on hääparille helppo valinta: käytännön asiat voi huoletta jättää henkilökunnan hoidettavaksi. Ruoka on erinomaista ja miljöö kaunis ja tyylikäs.

Ja Pörssistä on parin minuutin kävelymatka Kämpiin, jos haluaa sinne hääyötä viettämään  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään