343 viestiä aiheessa

Meillä nyt sitten varattuna ensi kesälle Seutulan kappeli ja juhlapaikkana Hämeenkylän kartano.. :) Tässä muutamia kuvia jotka räpsittiin paikan päältä kartanolta.. :) (en osaa liittää kaikkia samaan viestiin, niin tulee sitten useemmassa) :-?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Helsingin pitäjänkirkon pappilasta infoa sen verran, että vaikka tarkkaa hintaa en muistakaan, oli sen hinta todella edullinen (olisiko ollut ehkä 200€..?). Huonona puolena siinä on, että henkilömäärä on max. 60 ja silloinkin joutuu jakamaan vieraat kolmeen huoneeseen. Kaikki pöydät myös ovat erikokoisia ja -mallisia, mikä hankaloittaa järjestämistä. Huoneet ovat kyllä todella kauniita kristallikruunuineen ja antiikkikalusteineen.

Jossakin oli mainittu, että sinne ei saisi viedä lainkaan juotavia. Aivan noin meille ei sanottu, vaan kerrottiin, että seurakunta on myöntynyt siihen, että tarjoillaan alkumaljat, ruoan yhteydessä 2 kaatoa viiniä ja jälkiruoka avecit. Pitopalvelua ei saa itse valita, vaan se menee Ali Baban kautta samoin kuin lauantaipäivien tilanvarauskin. Kaikista suurin miinus paikassa oli, että siellä ei saa järjestää minkäänlaisia tansseja. Hääpari voi kuulemma tanssia häävalssin eteisessä, mutta muuten ei tansseja suvaita. Vieraat eivät siis saa laittaa jalalla koreasti ollenkaan. Tämä romutti meidän suunnitelmat järjestää häät pappilassa...  Se olisi ollut muuten niin ihanan lähellä kirkkoa ja ympäristökin kaunis.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jahas eli poistan tuon pappilan listaltani... meillä vietetään sen verran iloisia juhlia ettei mahdu seurakunnan kriteereihin. En myöskään ole saanut Alibabapitopalvelulta mitään vastausta 3 päivään (mielestäni voisi edes vastata, että palaamme asiaan tms).

Onko kellään kuvia Kotiseututalo Påkas:sta sisältä? Tai muita kokemuksia, tietoa hinnasta?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tiedoksi jos joku muu harkitsee Silkkisalia (Teatteri Vantaa):

Silkkisalia ei toistaiseksi vuokrata yksityistilaisuuksiin. Tehdaskiinteistö menee täydelliseen remonttiin, tarkkaa aikataulua meille ei ole ilmoitettu.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kävimme katsastamassa Påkaksenkin ja sen vuokra on 500 €. Tilaa saa mennä koristelemaan edellisenä päivänä, jos siellä ei ole tilaisuutta. Mikäli haluaa varmistaa edellisen illan koristelumahdollisuuden, voi tilan vuokraa siksi illaksi muistaakseni 120 euron lisämaksusta.

Tuohon 500 euron hintaan sisältyy astiat 70 hengelle. Astiat muistaakseni perusmallisia ja valkoisia. Tila tulee siivota ja siis astiat tulee myös tiskata itse. Siivouksen voi antaa myös heidän tehtäväksi, jolloin hinta muistaakseni 26 €/h. Tuosta en ole varma... Heiltä taisi myös löytyä pöytäliinoja, jotka maksoivat jonkun euron vuokrata.

Vieraat joutuu Påkaksessakin jakamaan useampaan (2-3) huoneeseen. Hintaan sisältyy ulkona oleva tanssilava sekä aitassa oleva tila, johon voi myös tanssit järjestää. Påkaksellehan saa viedä omat juotavat sekä oman cateringin. Piha on kaunis eikä parkkipaikoista tule pulaa kun Heurekan parkkipaikka on vieressä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiva kuulla Påkaksesta, harkitsemme sitä vielä. Olisiko kellään kuvia sisältä? Entä moneenko asti paikassa saa juhlia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Mulla olisi ollut kuvia, mutta en saa niitä tähän laitettua kun niitä ei ole muualla netissä. Muistaakseni juhlia sai kahteentoista tai kahteen asti..? En ole aivan varma tuosta, mutta paikan pitäjät eivät näyttäneet pitävän lopettamisaikaa minään kynnyskysymyksenä. Pitempäänkin ilmeisesti saisi juhlia, kunhan ei naapureita häiritse. Niin ja siivous taisi olla seuraavana päivänä puoleen päivään mennessä.

Toivottavasti en ole kauheasti valehdellut, sillä siitä kun kävimme keskustelemassa noista asioista on jo pari kuukautta ja yksityiskohdat lipsuu mielestä, varsinkin kun on samoja asioita käynyt läpi usean juhlapaikan kanssa.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Aivan aivan... pitää käydä itsekin tutustumassa Påkas-tilaan. Näyttö oli ilmeisesti joka maanantai klo 16-18.

Kävimme eilen katsomassa tuon Wanha Bäckbyn ja se oli kyllä ihastuttava! Saa nähdä kuinka kalliiksi se loppujen lopuksi tulee kun tarjoilijat pitää myös ottaa heiltä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Täällä näyttää olevan paljon jengiä keillä on tai on ollut häät Vantaan maatalousmuseossa. Meilläkin ensi kesänä heinäkuussa, joten jos jollain on kuvia ja kokemuksia voi myös kertoa osoitteeseen: [email protected]

En oikein perusta turhasta häähäsäämisestä :D joten jos joltain voi kopioida tai ideoida jotain se helpottaisi ehkä asiaa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meidän häät pidettiin Vantaan Tikkurilassa tilausravintola Huvijahdissa (http://www.huvijahti.fi/). Paikka oli eleetön mutta todella toimiva ja katettuna erittäin juhlavakin, pitopalvelu oli talon puolesta - mutta kohtuuhintainen - ja mikä parasta, sinne tuotiin omat viinat. Vuokrakin oli oikein siedettävä.

Huvijahdin pojat olivat todella ystävällisiä ja hyviä tyyppejä ja hoitivat monta asiaa meidän kiireisten puolestä, mm noutivat pöytäkukat ja auttoivat plaseerauskorttien laittamisessa. Mitään ongelmia ei valmisteluiden tai illan aikana ollut. Lisäksi he hoitivat siivoukset, eli kävimme vain maanantaina hakemassa unohtuneet varakengät ja muuta sälää pois.

Ympäristö toki on vähän karu, mutta itse paikan lämpoinen tunnelma toimi kyllä. Myös terassi vilvoittelu/tupakkapaikkana oli erittäin jees. Meidän häissä oli hiukan vajaa 100 vierasta mutta 10-20 enemmänkin tilaan olisi mahtunut.

Tsemppiä etsintään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Ne joilla on juhlat tulevana kesänä Vantaan maatalousmuseossa,oletteko tehneet jotain "vuokrasopimusta" tai maksaneet varausmaksua tai jotain...?

Meillä juhlat kesäkuussa, emmekä ole tehneet vielä mitään. Paikka on siis meille kuitenkin varattuna...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Oiskohan kellään tarkempaa tietoa HUVITUVASTA? Hinta?onko se inva ystävällinen? Kävin niiden sivujakin selaan ja vaikuttais ihan meidän paikalta.

Lisäksi onko vantaalla edes jotain n. 50-70hlön kokoista kohtuuhintaista invaystävällistä paikkaa? Kaikki paikat tuntuu ihan mahdottomilta pyörätuolilla liikkumista ajatellen ja ois kuitenki ihana jos pystyis parhaan kaverinsakin kutsumaan. Joten suur kiitokset jo etukäteen!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Muistaakseni Wanha Bäckby on invaystävällinen (jos nyt oikein muistan, en kyllä katsonut sillä silmällä paikkoja). Mutta en tiedä onko se teille liian iso tai meneekö kohtuuhintainen luokkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Långbackan kartano Hämeenkylässä on pieni ja intiiminoloinen paikka järjestää häät, omat juomat ja pitopalvelunkin saa järjestää omasta takaa. Myös heillä on pitopalvelu, johon itse päädyimme. Omia lisukkeita saa tuoda kahvipöytään myös.

Kartanossa on kolme pienehköä huonetta, joista on hyvä näkö - ja kuuloyhteys muihin huoneisiin, eli tuskin kukaan kokee olevansa eristyksissä muista - isot tuplaovet huoneiden välillä pitävät siitä huolen. Kartanon piha-alue on myös käytössä. juhlijoita mahtuu mukaan 61.

Palvelu on asiantuntevaa ja ystävällistä! Ihana odottaa päivämäärää 28.6.2008!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

HUVITUPAAN pääsee tuolilla kyllä (hissit on), ja ei ollut korkeita kynnyksiä kuin parvekkeelle. Ainakin meillä toimi rollaattoreilla ok. Kannattaa käydä paikan päällä, saa paremman kuvan paikasta niin.

Onnea etsintään!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Löytyisikö kokemuksia Hämeenkylän Kartanosta? Hinta, tilat, pitopalvelu, koristelu jne. Paljon siitä löytyi kysymyksiä tältäkin palstalta, mutta kovin vähän vastauksia...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko jollain kuvia vantaan maatalousmuseosta? onko tietoa vuoden 2009 hinnoista?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään