Sini Vuokko

Finlaysonin palatsi (Tampere)

382 viestiä aiheessa

Olisiko kellään lisäkuvia palatsista, etenkin talvi-aikainen piha kiinnostaisi? Itse en ole kuin palatsin ulkoa nähnyt, mutta kiinnostaisi kovasti. Suunnitelmissa siis joko talvi- tai keväthäät.

Tarkoitus olisi myös suorittaa vihkiminen samassa paikassa, missä vihkimiset on yleensä pidetty? Onko pihalla mahdollista pitää vihkimistä (ei ehkä ihan talvihäissä, mutta loppu toukokuussa ;))?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Meillä vihkiminen oli tilassa nimeltään "Ruokasali" (meillä siellä ei syöty lainkaan ;) ) - joka on alla olevassa pohjakartassa numero 3:

alakerta.gif

Tulimme siis sisään tuolta aulasta, jossa lukee "Baari", vihkijä seisoi ikkunaerkkerin edessä, ja saliin oli laitettu tuolit kahta puolta siten, että kävelimme vihkijän eteen keskikäytävää pitkin (vihkijän edessä oli muuten pöytä ja sillä kynttilät). Ja salin sisäänkäynnin oikealle puolelle oli tuotu talon oma piano, jolla soitettiin meidän molemmat häämarssimme sekä yksi muu musiikkiesitys (olimme tilanneet ulkopuolisen pianistin tätä varten).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Ruoka oli oikein hyvää ja alkupalat kauniisti katettu (pääruuan kattauksessa oli tosin toivomisen varaa). Hääkakun leikkaamisen yhteydessä olisin toivonut, että henkilökunta olisi kaatanut kahvia myös santsikierroksille ja pöytiin - nyt he kaatoivat ensimmäisen kaadon kuppeihin odottamaan ja hävisivät... Illalla oli myös hieman ongelmia saada juomia baaritiskiltä - henkilökunta tuntui viettävän aikaa mieluummin takakeittiössä kuin tiskin takana. Muutenkin olisin henkilökunnalta toivonut ystävällistä palveluhenkisyyttä - se puuttui, mikä oli oikeastaan ainoa miinus muuten hienosti onnistuneissa juhlissa.

Tähän muuten kommentoisin sen verran, että meillä ei todellakaan ollut tällaisia kokemuksia, vaan henkilökuntaa oli koko ajan läsnä ja pienintäkin pyyntöä riennettiin toteuttamaan sillä silmänräpäyksellä (myös ohjelmasta vastanneet seremoniamestarit kertoivat samaa)! Sitä paitsi meidän kokemuksemme mukaan henkilökunta oli paitsi ammattitaitoista, myös erittäin ystävällistä, siis enemmänkin kuin asiakaspalveluun kuuluvan peruskohteliaisuuden verran (esim. baarimestarin kanssa juteltiin illan aikana vähän pidempäänkin)... Voihan olla, että osa väestä on tammikuun 2009 jälkeen vaihtunut, mutta yhden huonon kokemuksen perusteella ei välttämättä kannata tuomita suoralta kädeltä :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, tosi kiva kuulla kokemuksia Finlaysonin palatsista! Meillä on siellä häät 7.8.2010, ja vieraiksi kutsutaan n. 70 henkilöä. Vihkiminen tapahtuu paikan päällä.

On jo tullut mietittyä, miten ruokasali järjestetään vihkitilaisuutta varten, saako sinne pianoa raahatuksi ja miten äänentoisto muun musiikin suhteen toimii jne. Olemme myös suunnitelleet pienimuotoista multimediaesitystä, jossa olisi valokuvia meistä yhteiseltä taipaleeltamme, mutta saa nähdä onnistuuko se.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä olisi myös 14.8. tarkoitus järjestää kaikenlaista ohjelmaa häihin. Ongelmia tuottaa se, että vieraita on tulossa reilu 100, ja kaikki eivät mahdu samaan tilaan. Ajattelimme ratkoa ongelman siten, että sijoitettaisiin talvipuutarhaan sen verran vähän vieraita, että sen reunoille mahtuu tuoleja, joille muualla istuvat pääsisivät ohjelman ajaksi istumaan. Täytyy tiedustella, onnistuuko tämä.

Meilläkin on suunnitelmissa musiikkiesitys, ja pianosta en tiedä, miten paljon sitä uskaltaa siirrellä, ettei vierys kärsi. Pitänee tiedustella myöhemmin. Käsittääkseni äänentoisto mahdollistaa sen, että äänet saa kuulumaan kaikkiin tiloihin. Videotykkikin heiltä käsittääkseni löytyy, eli esim. Powerpoint esitys valokuvista onnistuu varmasti oman läppärin avulla. Meilläkin olisi pari esitystä tulossa, jossa powerpointtia pitäisi käyttää.

Onko muille tulossa yli 70 hengen häitä, joissa olisi samanlaisia tilaongelmia kun meillä?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Jaahas, teillä onkin elowena sitten heti meistä seuraavana lauantaina pippalot. :) Oletteko muuten syys- vai kesäteemalla lähdössä liikenteeseen? Meille tulee varmaan aika minimalistinen koristelu, koska tila on sen verran kaunis sellaisenaan. Jotain kuitenkin voisi keksiä.

Tosi hyvä kyllä, jos videotykki löytyy. En oikein ole hääleikkifani eikä perinteistä tanssiakaan välttämättä ole tulossa, joten pitää keksiä tuollaista hillitympää ohjelmaa sitten. Musiikin laitamme varmaankin omalle läppärille, mutta vihkitilaisuuteen toki olemme kyselemässä pianistia.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me ollaan ihan samoilla linjoilla, eli koristeet minimiin. Ja luotetaan siihen, että elokuun puolivälissä on vielä kesää jäljellä! Illaksi tosin ajateltiin laittaa kynttilöitä, kun on jo vähän hämärämpää. Mitään varsinaista teemaa ei ole, mutta pöytiin ajateltiin laittaa tuikkukynttilät pienen peilin palasen päälle valoa tuomaan. Meidän oli vaikea päättää mitään tiettyä teemaväriä melko monivärisen tilan takia, joten kutsukorteissa ja ohjelmissa on musta/harmaa-valkoinen väritys ja kukat ovat valkoisia orkideoja.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuikut ja peilit kuulostavat hienoilta. Itsekin ajattelin, että varmaankin ilta on elokuussa jo sen verran hämärä, että kynttilät näyttäisivät kivoilta. Eivätkös muuten pöytäkynttilät sisälly Finlaysonin palatsilla kattaukseen(kin), siis ainakin ruokailun ajaksi?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
On jo tullut mietittyä, miten ruokasali järjestetään vihkitilaisuutta varten, saako sinne pianoa raahatuksi ja miten äänentoisto muun musiikin suhteen toimii jne.

Henkilökunta siirsi pianon meidän vihkimistämme varten ruokasaliin, kunhan vain pyysimme sitä etukäteen, joten pitäisi onnistua teillekin.

Eivätkös muuten pöytäkynttilät sisälly Finlaysonin palatsilla kattaukseen(kin), siis ainakin ruokailun ajaksi?

Kyllä, tavalliset valkoiset kynttilät sisältyivät kattaukseen, ja kyllä ne pöydissä paloivat ihan koko illan eivätkä vain ruokailun aikaa.

Muokattu: , käyttäjä: tammikuu09

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei kaikki Finlaysonin kesämorsiammet 2010!

Meillä on myös tulossa kesällä n. 120 hengen häät Palatsissa. Vihkiminen tapahtu Finlaysonin kirkossa kadun toisella puolella.

Jaamme ihmiset Talvipuutarhaan ja Ruokasaliin, sekä mahdollisesti myös niiden väliin jäävään tilaan, koska otimme pöytiintarjoilun.

Onko kellään kokemuksia Palatsin hääkakkuvaihtoehdoista? Se on oikeastaan ainoa asia Palatsissa, josta olen kuullut negatiivisia kokemuksia. Oman kakun saa ymmärtääkseni viedä paikalle, mutta millaisia on teillä ollut / tulossa?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä on häät Finlaysonin palatsissa syyskuun lopulla. Vihkiminen suoritetaan ruokasalissa ja ateria tarjotaan pöytiin talvipuutarhassa. Vieraita kutsutaan noin 70, joista aika iso osa lapsia. Ruokailun ja hääkakun osalta on ehkä nyt päällimmäisenä sellainen tuntuma, että tilaamme kakun muualta ja tarjoamme ennen sitä kolme ruokalajia palatsin keittiöstä. Olemme miettineet jopa sellaista vaihtoehtoa, että kakku erotettaisiin selkeästi ruokailusta ja tarjottaisiin aterian yhteydessä jokin muu (kevyt) jälkiruoka.

Meille tulee bändi aulaan pariksi tunniksi. Olen alustavasti ajatellut, että sitä voisi koristella hieman lyhdyillä, kukka-asetelmilla ja ehkä jopa jonkinlaisilla kankailla, siis semisti tähän tyyliin (mutta vähemmän rumasti...):

Stairs.jpg

Pöydät ovat tosi kapeat, joten niitä ei voi kovin näyttävästi koristella. Ehkä jonkinlaiset kapeat ja korkeat kukka-asetelmat olisivat kauniita, siis jotain tällaista - jokaiselle oman tyylitajunsa mukaan...

007_primary.jpgLargeRealTouchLatexCallaLilyGrassesCenterpiece.jpglg_tall_glass_stem_centerpiece.jpg

Tuollaiset eivät vie pöytätilaa, eivätkä riittävän korkeina varmaan myöskään näkyvyyttä. Luultavasti aika hyvän efektin saisi laittamalla pari korkeaa kukka-asetelmaa vain keskellä talvipuutarhaa olevalle heti sisäänkäynnin edestä alkavalle pitkälle pöydälle; kaikki pöydät eivät varmaan tarvitsisi omaa ihan niin näyttävää, vaan muihin pöytiin voisi laittaa samoja kukkia pienemmällä volyymilla. Se olisi säästeliästä, mutta varmaan myös ennen kaikkea tyylikkäämpää kuin koko tilan täyttäminen valtavilla asetelmilla.

Mietin lyhtyjä ja tulia myös ulos, sillä syyskuun lopulla ilta jo hämärtää. Kaikesta tällaisesta on kuitenkin kauheasti vaivaa jollekulle sekä koristelu- että purkamisvaiheessa, enkä tiedä, kuka sen kaiken sitten tekisi.

Muokattu: , käyttäjä: Iki

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Luultavasti aika hyvän efektin saisi laittamalla pari korkeaa kukka-asetelmaa vain keskellä talvipuutarhaa olevalle heti sisäänkäynnin edestä alkavalle pitkälle pöydälle; kaikki pöydät eivät varmaan tarvitsisi omaa ihan niin näyttävää, vaan muihin pöytiin voisi laittaa samoja kukkia pienemmällä volyymilla. Se olisi säästeliästä, mutta varmaan myös ennen kaikkea tyylikkäämpää kuin koko tilan täyttäminen valtavilla asetelmilla.

Samaa mieltä. Ei koristelulle tunnu jäävän kovin paljon tilaa fyysisesti tai henkisesti, kun juhlapaikka ja oma maku ovat mitä ovat. :)

Voi olla, että meille riittävät koristeluksi ne talon puolesta tulevat kynttilät, muutama isompi kukka-asetelma ja ehkä jotain pienimuotoisempaa rehua - esimerkiksi kukkien terälehtiä tms. - muilla pöydillä. Emme tosin ole vielä päättäneet, missä määrin Ruokasalia käytetään muuten kuin vihkitoimitukseen, ts. riittääkö sen koristeleminen vain itse toimitusta varten jollain kukka-asetelmalla vai olisiko otettava huomioon myös mahdollinen illanvietto. Samoin häiden väriteema on vähän mietinnän alla: mielessä on ollut yhdistelmä valkoinen-vihreä-hopea, mutta luultavasti mukaan pitäisi ottaa myös joku lämmin väri, kun semmoista suuntausta Palatsin värimaailmassakin on. Oranssi olisi tietysti aika pirteä veto. :D

Piano aiheuttaa edelleen hieman päänvaivaa. On ihan kiva, jos sen voi siirtää Ruokasaliin vihkitoimituksen ajaksi, mutta entäpä loppuaika ja mahdollinen lauluesitys? Tuskinpa se Palatsin väki nyt alkaa pianoa edestakaisinkaan roudailemaan juhlan aikana. Pitäisi varmaan käydä paikan päällä vähän katselemassa juttuja ja kyselemässä eri vaihtoehdoista...

Iki, oletteko järjestämässä lapsille omaa puuhaa johonkin huoneeseen? Meidänkin häihin kutsutaan lapsia, omat kaksi mukaanluettuina, joten olisi ehkä kiva muistaa myös pikkuväkeä jotenkin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Iki, oletteko järjestämässä lapsille omaa puuhaa johonkin huoneeseen? Meidänkin häihin kutsutaan lapsia, omat kaksi mukaanluettuina, joten olisi ehkä kiva muistaa myös pikkuväkeä jotenkin.

Kyllä, ilman muuta. Erillinen pieni leikkihuone talon puolesta on tärkeä lisä Palatsin pitkään erinomaisuuksien listaan. Onko sen olemassaolo teillä tiedossa? Siellä on televisio, videonauhuri (vai dvd-soitin?) ja jotain leluja valmiiksi. Meillä ei ole vielä tarkkoja suunnitelmia lasten osalta, mutta se ainakin vaikuttaa varmalta, että palkkaamme muutaman lastenhoitajan valvomaan leikkihuoneen menoa ja ehkä tarvittaessa organisoimaan ohjelmaa. Olen itsekseni mielessäni ajatellut, että lapsille voisi jopa tehdä oman varjo-ohjelman varsinaisen hääohjelman rinnalle; se olisi siis jaettu lasten paikoille ruokasalissa samalla tavalla kuin varsinainen ohjelma aikuisille. Ainakin joku elokuva saa varmasti pyöriä leikkihuoneessa jossain vaiheessa. Lisäksi olemme miettineet (isommille) lapsille mahdollisesti jotain aarteenetsinnän tyyppistä pihalla tai pienimuotoisena sisällä käytössämme olevissa tiloissa. Ulkona on monia aarteenetsintärasteiksi sopivia paikkoja, mutta autotien ja kosken läheisyys täytyy tietysti huomioida järjestämällä riittävä valvonta. Jonkinlainen ongintakin meillä on ollut mielessä, mutta emme ole vielä oikein miettineet, missä se järjestettäisiin. Jos yläkerrassa ei ole samaan aikaan tilaisuuksia, voisi esimerkiksi ylätasanteelta onkiminen jotenkin järjestettynä toimia. Jossakin vaiheessa lapsille voisi myös kattaa karkkibuffetin keltaiseen tai siniseen salonkiin.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Hei kaikki Finlaysonin kesämorsiammet 2010!

Meillä on myös tulossa kesällä n. 120 hengen häät Palatsissa. Vihkiminen tapahtu Finlaysonin kirkossa kadun toisella puolella.

Jaamme ihmiset Talvipuutarhaan ja Ruokasaliin, sekä mahdollisesti myös niiden väliin jäävään tilaan, koska otimme pöytiintarjoilun.

Onko kellään kokemuksia Palatsin hääkakkuvaihtoehdoista? Se on oikeastaan ainoa asia Palatsissa, josta olen kuullut negatiivisia kokemuksia. Oman kakun saa ymmärtääkseni viedä paikalle, mutta millaisia on teillä ollut / tulossa?

Me juhlimme Finlaysonin Palatsissa viime vuoden elokuussa. Meille annettiin eri kakkuvaihtoehtoja, muistaakseni ainakin kolme. Me otimme itse perinteisen mansikkakakun, mutta tarjolla oli muistaakseni myos suklaa- tai kinuskikakku ja ehkä joku muukin marjakakku (en nyt löytänyt kyseistä e-mailia tähän hätään). Kaikki vieraat kiittelivät kilvan Finlaysonin ruokia, ja mielestäni myös kakku oli onnistunut. Henkilökunta oli todella ystävällistä ja asiantuntevaa. Ihan ykköspaikka häille Tampereella!

Palatsin sisustus on mielestäni sen verran yltäkylläinen, että koristelut kannattaa kyllä pitää ihan minimissä. Meillä oli iso pyöreä lasivaasi meidän pöydässä ja muilla pöydillä pienet pyöreät valkoiset vaasit joissa valkoisia ja vaaleanpunaisia kukkia (mietinnässä oli koko valkoiset kukat, mutta kukkavastaavat hiukan improvisoivat, ihanan kesäisiltä ne nayttivat siita huolimatta). Muuten pöydilla oli vanhanaikaiset kynttilänjalat ja valkoiset kynttilät Palatsilta, puiset mustat valokuvakehykset pöytänumeroille ja jokaiselle erikseen menulappuset ja nimilaput joissa väriteemana ivory-musta. Muuten me emme Palatsia koristelleet lainkaan. Tai no, olihan pöydillä vielä kultaisella foliolla päällystetyt suklaasydämet.

Lasten leikkihuoneessa on leluja ennestään, mutta ostimme kuitenkin jokaiselle lapsivieraalle omat puuhapussit. Ostimme huonetta varten myös DVD:n, mutta paikanpäällä huomasimme että huoneessa olikin vain vanhanaikaset VHS-laitteet. :rolleyes::girl_haha:

Muokattu: , käyttäjä: Kazan

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me kyseltiin, että voisko paikan varata sunnuntaille, kun oltais haluttu vihkiminen puutarhassa ja ei kuitenkaan haluttu terassikansaa taustalle. Vastaukseksi saatiin, että terassi on auki myös sunnuntaisin. Päädyttiin siitä syystä sitten toiseen paikkaan.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kuulostaapa upeilta nuo jutut, joita olette suunnitelleet/käyttäneet lasten viihdyttämiseksi. :) Pitää varmaan käydä pikapuoliin Palatsilla vähän katselemassa paikkoja (esimerkiksi sitä leikkihuonetta ja värimaailmaa ym.) - olemme käyneet siellä viimeksi ihan toisenlaisissa bileissä ja niin kauan sitten, että muistikuvat ovat jo vähän haalistuneet.

Muoks: Laitan nyt tähän samaan viestiin vielä kysymyksen, ettei tule häiriköityä monella eri viestillä. :) Oletteko käyttäneet Palatsin omia lautasliinoja ja jos, niin ovatko ne kankaiset?

Muokattu: , käyttäjä: Eleniel

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei!

Meillä on häät FB:ssa ensi vuonna. Tietääkö kukaan saako Palatsista maljakoita? Minkälaiset/väriset kattaukseen kuuluvat kynttilänjalat ovat?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Oletteko käyttäneet Palatsin omia lautasliinoja ja jos, niin ovatko ne kankaiset?

Oli kankaiset lautasliinat; ei käynyt mielessäkään viedä omia :girl_haha:

Tietääkö kukaan saako Palatsista maljakoita? Minkälaiset/väriset kattaukseen kuuluvat kynttilänjalat ovat?

Muistaakseni kynttilänjalat olivat metallisia, vähän antiikkimessingin värisiä, mutta rehellisesti sanottuna en kiinnittänyt niihin juuri mitään huomiota.

Normimaljakoita on varmaan jonkin verran, mutta jos on mielessä ihan tietynlaiset kukat ihan tietynlaisissa maljakoissa, niin kannattaa kysyä tarkempia speksejä suoraan Palatsista. Meillä tosin oli omat maljakot, kun oli omat kukatkin, ja tarvittiin nimenomaan pienet kapeat pullomaiset maljakot.

Muokattu: , käyttäjä: tammikuu09

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos taas vastauksesta tammikuu09. :) Emmeköhän mekin pitäydy sitten niissä kankaisissa valkoisissa lautasliinoissa, mitäpä sitä turhaan asioita mutkistamaan.

Vielä kysyisin jo rouviintuneilta, kuinka paljon ennen hääjuhlaa pääsitte koristelemaan paikkaa? Kuten todettu, meille ei varmaankaan tule juuri muuta koristetta kuin ehkä jotain kukka-asetelmaa ja kukan terälehtiä, mutta tietenkin ne sekä paikkakortti- ja hääkarkkijutut pitää päästä asettelemaan paikoilleen jossain vaiheessa juhlapäivänä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^Minä taas :girl_haha:

Pääsimme koristelemaan Palatsia vasta hääpäivän aamuna, koska ravintola oli edellisenä iltana normaalisti auki eikä siten siis mitenkään vielä meille varattu. Sen sijaan saimme viedä kaikki tarvikkeet paikan päälle jo edellisenä iltana, ja henkilökunta varastoi ne saunatiloihin, jolloin meidän ei tarvinnyt huolehtia kuljettamisista enää aamulla (olisikin ollut mielenkiintoista taksilla ja hääasut päällä :girl_impossible: ).

Samoin kaikki omat tavarat, niin koristeet kuin lahjatkin, piti viedä pois jo hääpäivän iltana, koska seuraavana päivänä olisi ollut ovet lukossa eikä ketään paikalla. Tosin jos voitte käydä hakumatkalla vasta alkuviikosta, säilytyksen voinee sopia niinkin päin (meille ehdotettiin, mutta se ei käynyt, koska asuimme 200 kilometrin päässä ja lähdimme häämatkalle kaksi päivää häiden jälkeen :girl_blum: ).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos jälleen, tammikuu09! :D Pitää sitten koristella joskus siinä aamu- tai alkuiltapäivällä, kunhan kampaukselta ja valokuvaukselta joutaa. Onneksi on mm. sisko apuna. Asumme Tampereella, joten koristeita ja mahdollisia lahjoja ei tarvitse kuljetella pitkiä matkoja, mutta pitää nyt vielä miettiä, miten olisi kätevintä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Minkä hintaista on häiden pito FP:ssa? Siis pelkkä tilan vuokraus n. 100 hengelle.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tilan vuokraus ei maksa mitään. Häiden hinta riippuu siis täysin vierasmäärästä ja siitä, mitä heille tarjoaa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Minkä hintaista on häiden pito FP:ssa? Siis pelkkä tilan vuokraus n. 100 hengelle.

Perushääsetti on tänä vuonna 38 euroa per henkilö (4-12-vuotiaista alennushinta; alle 4-vuotiaista ei maksua) --> tekee sadalle hengelle 3800 euroa (mikäli kaikki sata henkeä ovat yli 12-vuotiaita) --> sisältää tilavuokran + ruokailun + hääkakun + henkilökunnan + siivouksen + astiat + pöytäliinat + lautasliinat (eli helpommin sanottuna kaiken paitsi juomat):

http://www.finlaysoninpalatsi.com/haat.htm

Edit: Selvennykseksi vielä mainittakoon, että Finlaysonin palatsi on A-oikeuksin varustettu tilausravintola, joten omia ruokia ja juomia sinne ei voi viedä (mikäli kysymyksesi "pelkästä tilasta" sitä tarkoitti).

Muokattu: , käyttäjä: tammikuu09

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

^

Ja tilauksen arvon pitää olla vähintään 3000 euroa alakerran varaamiseksi.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään