Anni.M.

Merimelojien maja (Helsinki)

139 viestiä aiheessa

Kyllä siellä puhelimeen vastaillaan, kun soitat sinä aikana, jonka ovat ilmoittaneet, että ovat puhelimen päässä. Tai siis ainakin minä olen aina saanut vastauksen.

Ja ehkäpä he eivät voineet antaa varauksia ennen kuin helmikuulla kun ei remonteista koskaan tiedä, paljonko ne viivästyy, varsinkin kun taustalla on kaupunki. Eikö kuitenkin ole parempi, että ei luvata liikoja..Nyt todennäköisesti remontti kuitenkin valmistuu silloin kun on luvattukin. ;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Ainakin kun minä syyskuussa soittelin (netissä ilmoitettuna varausaikana) merimelojien majalle, siellä oli aina puhelinvastaaja päällä. Ystäväni soitti merimelojien sihteerille tms. (oli muuten todella ystävällinen ja mukava ihminen), joka välitti varauksista vastaavalle soittopyynnön eteen päin. Hän ei koskaan soittanut takaisin. Yli 2 kk yritin saada vastauksia heidän taholtaan, mutta turhaan. En minä oleta, että vastauksia joita ei ole pitäisi antaa, mutta ei myöskään jättää vastaamatta meileihin ja soittopyyntöihin, saatikka sitten antaa väärää informaatiota. Tällä lailla ei saada aikaan kuin pahaa mieltä.

Joka tapauksessa paikka itsessään on aivan ihana, toivotan onnea kaikille jotka siellä saavat häänsä viettää :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko teillä tietoa saako merimelojien jäsen tehdä varauksen ennen muita? mietin tässä että viettäisikö ensi kesän meloen, jos tämä edistäisi asiaa..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites
Onko teillä tietoa saako merimelojien jäsen tehdä varauksen ennen muita? mietin tässä että viettäisikö ensi kesän meloen, jos tämä edistäisi asiaa..

Mietin tuota samaa, mutta merimelojien sivuilla luki, että jos haluaa liittyä heihin täytyy olla käytynä jokin melojakurssi. Joten luovuin ajatuksesta ;D

Mutta soita majalle ja kysy, eivätköhän siellä osaa parhaiten kertoa.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli tuo yhtenä vaihtoehtona, mutta putosi pois kun hinta oli sen verran kova tuosta lisähinnoista johtuen (koristeluun siis). Mutta suurin syy olivat seuraavat:

1) Se taloa esitellyt mies, joka tulisi myös tullut toimimaan tarjoilijana tms häissä oli TODELLA epäsiisti! :o Hiukset sekaisin, likaiset vaatteet ja haisi todella piinttyneelle hielle! :( Ei mikään hyvä ensivaikutelma...

2) Kuulimme parilta taholta, että ruokia tehdään todella niukasti (tuonne piti ainakin silloin, 2002, ottaa tarjoilu heidän kautta). Jutut kertoivat ruuan loppuneen pahasti kesken, juttu kertoi että ruokaa ei riittänyt kuin kaikille kerran ja joillekin hiukan lisää. Sama tarina kertoo tarjoilijoiden vastanneen kyselyihin että "Olette syöneet niin hirveästi, paljon enemmän kuin tavalliset ihmiset. Ehkä pakkasesta jotain vanhoja löytyy"... ???

Emme halunneet ottaa riskejä ja päädyimme muualle. Tosin eipä noista koskaan tiedä, mutta ei tosiaan haluttu kokeilla. Paikka oli kyllä hieno, ja se sijainti todella upea.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä kanssa merimelojien maja yhtenä vaihtoehtona kesäksi 2005. Siis pitääkö ruoat ja/tai juomat todella ottaa sieltä. Eikö saa viedä omia? Jos sinne ei saa viedä omia, niin eipähän tarvitse sitä vaihtoehtoa enää mietiskellä.

Kokemuksia, kukaan?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pitääkö tarjoilu tosiaankin ottaa majan kautta? Jostain aikaisemmasta ketjusta ymmärsin, että sinne saa viedä oman pitopalvelun ja juomat. Ruokaa taitaa sitten olla ihan perussettiä tyyliin karjalanpaistia, missä nyt ei sinänsä ole mitään vikaa (tykkään kovasti karjalanpaistista), mutta en halua häissäni sitä tarjoiltavan. Ja lisäksi en oikein luota joittenkin melojien kykyyn valmistaa meille mieluista ruokaa... Lisäksi nuo ulkovessat, vaikkakin ovat vesivessoja, arvelluttavat kovasti, jos vaikkapa hääpäivänä sattuisikin satamaan kuin esterin peestä...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No en ole kyllä ikinä kuullutm että ruuat pitäisi ottaa sitä kautta, ja jos näin onkin joskun ollut, niin ei ole ainakaan enää. Onko täällä nyt niin, että sekoitetaan Töölön torppaan tai johonkin muuhun. Käsittääkseni merimelojilta ei ole (ainakaan viime aikoina) ollut mahdollista ottaa pitopalvelua...Itse vietän siellä kesällä häitäni, ja ainakin me viemme omat ruuat sekä juomat. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tietääkö kukaan löytyykö merimelojilta pöytäliinat ja astiat vai pitääkö ne hankkia itse?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moikka!

Soitin just majalle ja sieltä kertoivat, ettei siellä ole pöytäliinoja. Tuskin on siis lautasiakaan. Pöydät on 6 hengen pöytiä ja istumapaikkoja n. 120 hengelle, eli ei 200 niin kuin nettisivuilla sanotaan.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Hei, ilmotelkaa kaikki jos olette käyneet majalla, että miltä siellä näytti ja minkälaiset keittiökoneet jne. Olisi mukava tietää, kun en itse ihan piakkoin pääse paikalle katsastamaan.. ;):D;)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Käytiin muutama viikko sitten katsomassa. Tila on kaunis sisältä. Tummahko puupanelointi jatkuu seinistä kattoon asti. Maisemat ovat upeat! Oikein tunnelmallinen ja erikoinen paikka.

Keittiö on pienehkö ja juhlatilan tuolit ainakin vielä ruskeaa muovia - tähän kuitenkin lupailtiin mahdollisesti muutosta ensikesäksi. Vessat olivat suurin miinuspuoli. Vahtimestari sanoi niiden olevan "remontin jäljiltä" - tarkoittaen kai sitä, ettei niitä ole vielä laitettu remontin jälkeen kuntoon...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Olisiko kenelläkään kuvia merimelojien majalta, varsinkin sisätiloista?

perhonen: Kysyittekö milloin alkavat ottamaan varauksia?

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lillis, varauksia ottavat elo- syyskuuussa, tarkkaa päivää eivät vielä osanneet antaa. Tarkempi info tulee kuulemma myöhemmin kesällä heidän puhelinvastaajaansa sekä mahdollisesti myös www-sivuille.  :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Onko kellään selvillä, että onko siellä vieläkin ne ruskeat muovituolit? Kuulostaa karmealta ???

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Pääsin sittenkin itse käymään paikalla ja síellä on tosiaan noi ruskeat muovituolit.   :( Jos jotain positiivista, niin muukin sävytys on tumma, joten tuolit ei välttämättä hypi silmille. ;) Ei ne kyllä kovin kauniitakaan ole. Muuten maja hyvä kuntoinen ja mahtava näkymä. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

No nyt ollaan majalla juhlittu, ja se on kyllä mahtava paikka. Päivä oli tuulinen, mutta muuten ympäristö niin ihanan kaunis että. Maja sisältä kaunis, kun on kauniiksi laitettu. Meillä juhli lähes sata vierasta, ja tila oli juuri sopiva. Pitopalvelu oli hankittu itse ja bändikin tilaan mahtui soittelemaan. Voin suositella!

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Juhlimme Majalla kahden viikon kuluttua. Nyt kun ollaan pöytäjärjestystä suunniteltu, niin mielestäni paikka on parhaimmillaan 80-100 hengelle, 120 on kyllä mielestäni liikaa. Meillä ei myöskään tule bändiä. Meillä on paikka buukattuna 08-02, hinta tällöin 820eur.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Moikka!

Mahtaakohan joku tietää, mitä merimelojien majan alustava varaus kesälle 2005 käytännössä tarkoittaa? Onko näin, että varaus on alustava, koska vuokrahinta selviää vasta vuoden 2005 alkuun mennessä; ja että varaus on kuitenkin sitova, johon uskaltaa luottaa ja järjestellä häitä sen mukaan? Mulle jäi vähän epäselväksi, vaikka olemme yrittäneet kysyä asiasta puhelimessa... ???  Me olemme siis varanneet alustavasti merimelojien majan elokuussa 2005. Kirjoittele, jos tiedät tarkemmin, kiitos. :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Lauantaina pitäisi mennä vilkaisemaan majaa ja jos mahdollista niin ottaa parit valokuvat.. :)

Alustavalla varauksella kaiketi yleensä tarkoitetaan varausta jota ei ole vahvistettu tai varausmaksua ei ole maksettu. Tosin Merimelojista ei ole kokemusta joten en tiedä mikä heidän systeeminsä on..

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Tuli käytyä kurkkaamassa paikkaa ja todella idylli ympäristö ja paikkanakin oikein hieno! Keittiö tietysti tosi pieni ja sitten ne ruskeat muovituolit mikä ei oikeastaan haitannut ihan niin paljon kuin ajattelin...  ::) Sulautuivat sopivasti ympäristöön...

Yksi asia mua kuitenkin jäi vaivaamaan.. Eli ammattilaiset tai majalla juhlineet kommentoikaa miten bändi sopi soittamaan??

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Meillä oli 125 vierasta majalla, hyvin mahduttiin tanssimaankin.

Bändin voi laittaa terassin ovien eteen ja esim. noutopöydän keittiön viereen. Jos tulee ns pääpöytä, sen voi laittaa nurkkaan, eli siihen, missä on pieni huone ja sisäänkäynti.

Tällöin keittiöstä on lyhyt matka täyttämään pöytää.

Toisaalta hääpari ja vanhemmat ei palele ulkoovien edessä, jos ei satu olemaan helteinen päivä. Meidän bandin pojat ainakin tykkäsivät järjestelystä.

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Kiitos ik, kommenteista! Eiköhän sinne jotenkin mahdu kun mittailee ja suunnittelee tarkaan! :)

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Nyt näyttäisi siltä, että täällä juhlitaan ensi syksynä, eli alustava varaus tehty lokakuuksi. Varmistavat varaukset vielä ensi vuoden alussa, kun uudet vuokrahinnat varmistuvat. Ihastuimme paikkaan ensisilmäyksellä ja oman catering + juomat sopivat myös suunnitelmiin paremmin kuin hyvin  ;D Sieluni silmin näen sinne johtavan sillan kynttilöin/ulkotulin reunustettuna  :-X

Kovasti kiinnostaisi kokemukset paikasta ja tietysti myös siellä ensi kesänä/syksynä juhlivien ideat ja ajatukset  :D Alustavien laskujen mukaan meitä olisi n. 80 ja bändinkin olisi tarkoitus mahtua...

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Me juhlimme Majalla syyskuussa. Paikka oli aivan ihana ja tunnelmallinen. Meillä oli n. 100 vierasta joka oli mielestäni aika maksimi. Me istuimme vanhempien ja sisarusten kanssa pitkässä pöydässä siinä ikkunan edessä. Jälkikäteen huomasimme, että pöytä ikkunan edessä oli oiva valinta. Valokuvissa ja videolla on kaunista kun taustalla näkyy ulos. Syksyllä näkee myös kivasti illan etenemisen kun kuvissa aluksi on ulkona valoista, sitten hämärää ja lopuksi pimeää. Onnittelut kaikille jotka ovat valinneet Majan juhlapaikakseen, meillä vieraat ainakin tykkäsivät kovasti (kuten me itsekin).

Jaa viesti


Link to post
Share on other sites

Luo uusi käyttäjätili tai kirjaudu sisään

Sinun täytyy olla jäsen osallistuaksesi keskusteluun

Luo käyttäjätili

Rekisteröi uusi käyttäjätili helposti ja nopeasti!


Luo uusi käyttäjätili

Kirjaudu sisään

Sinulla on jo käyttäjätili?


Kirjaudu sisään