Jump to content
Naimisiin.info

Millaiset häät n. 20 vieraalle?


morsian2022

Recommended Posts

Otsikossa tuo kysmys tulikin. Meillä on (tosin vasta kolmen vuoden päästä) tulossa häät ja halutaan järjestää juhlat, mutta vain todellakin lähipiirille.

Vielä näin kolme vuotta etukäteen ei voida hirveästi mitään konkreettistä häiden eteen tehdä, mutta olemme jo juhlapaikkoja alkaneet katsella budjettia ajatellen. Mietityttää kovasti, että milaiset häät noin pienelle porukalle kannattaisi järjestää. Kannattaako hankkia bändiä? Jos kukaan ei intoudukaan tanssimaan. Ei haluttais kuitenkaan mitään muistotilaisuustyyppistä istumista, mutta ei mitään kreisibailu bileitäkään, jotain siltä väliltä.

Te muut, joilla on myös tulossa tai joilla on ollut pienet häät (maksimissaan 30 vierasta), niin millaiset juhlat järjestitte? :)

Link to comment
Share on other sites

Meille on myös tulossa pienet häät. Vielä ei ole täysin selvää, kuinka pienet, mutta n. 40 vierasta tuntuu todennäköiseltä maksimilta. Voi olla, että karsimme vieraslistalta lopulta rankalla kädellä yli puoletkin pois. Hääpäivä on suunniteltu ensi vuodelle touko-kesäkuulle.

Emme ole koskaan viihtyneet diskoissa (varsinkaan yhdessä), joten tuntuisi luonnottomalta järjestää ”perinteiset” tanssihäät. Jotenkin kammoksun sitä hääpäivän näytelmää, jossa toistuvat vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen lähes jokaisissa häissä samat kohtaukset samankaltaisissa lavasteissa

(Kirkko)vihkimisen jälkeen puhalletaan saippuakuplia, otetaan yhteiskuva, ajellaan juhlapaikalle, kohotetaan malja, istutaan merkityille paikoille, syödään paahtopaistia seisovasta pöydästä, pidetään puheet, leikitään kenkäleikki, leikataan kakut, poljetaan varpaille, tanssitaan valssit, viskotaan kimput ja sukkanauhat ja sitten jorataan puoleen yöhön ja vähän sen päälle joko bändin tai dj:n tahdissa. Pidän myös morsiamen pitkää kokovalkoista pukua tähän näytelmään kuuluvana roolivaatteena, johon pukeutuminen ei olisi ollenkaan minun juttuni. 

Tämän koko setin voi toki toteuttaa pienissä 20 vieraan häissäkin, jos se tuntuu omalta. Meillä on kuitenkin vähän toisenlainen ajatus. 

Haluaisimme häihin ennemminkin illanistujaistunnelmaa (muistotilaisuuden tai diskon sijaan). Ajatuksena hyvää ruokaa, hyvää seuraa, musiikkia. Ja iltajuhla, johon kutsutaan pelkkiä aikuisia. Juhlatilaksi emme ole ollenkaan miettineet tyypillisiä hääjuhlapaikkoja, joihin saataisiin esim. bändi ja tanssilattia. Ei korkeita juhlasaleja eikä varmasti mitään nuorisoseurantaloa. Sen sijaan olemme kyselleet tunnelmallisia ravintoloita, joiden laadun tiedämme korkeaksi, sekä muita juhlatiloja, jotka tiedämme tunnelmallisiksi, vaikka eivät mitään tyypillisimpiä hääpaikkoja olekaan. 

Illanistujaiset ovat myös siitä kivoja, että ihmiset tuntevat toisensa ja viihtyvät toistensa kanssa. Siksi ajatus sopii pieniin 20 vieraan häihin mielestäni aivan erinomaisesti. 

Aiomme panostaa juhlallisuuteen kaikessa. Myös pukeutumisessa, mutta pitkää valkoista pukua en voi kuvitella päälleni. 

Suunnittelut ovat tähän asti edenneet lähinnä ideariihen tasolla, mutta konkretisoituvat. Tarkoitus on lähiviikkoina alkaa päättää. 

 

Muoks. Häät ja vierasmäärä pienenivät lopulta lähes sata prosenttia. :rolleyes: Nyt, kun lomat on pidetty ja on aika tehdä päätöksiä, tajusin, että ajatukseni on kulkenut koko ajan kohti pienempiä ja pienempiä häitä. Kihlauksesta on kulunut vuosi, joten vuoden se otti, että olin valmis tälle toteutukselle. Mies on alusta alkaen ollut mahdollisimman pienten häiden kannalla, ja lopulta ymmärsin sisäsyntyisesti, että juuri se on meidän näköistä. Kutsumme tällä tietoa neljä "vierasta", jotka kuuluvat lähimpiin perheenjäseniimme. Panostamme edelleen juhlavuuteen, koska naimisiin menemistä saa juhlia. Taloudellisesti juhlista tulee kuitenkin entistä edullisemmat, joten voimme upottaa rahaa häämatkaan enemmän. 

Muokattu: , käyttäjä: *Tiuku*
Link to comment
Share on other sites

^ Eivätkös kaikkien häät ole juurikin hääparia varten, ei vieraita? Ja kaikki valitsevat ne toimintatavat jotka itselle sopivat, ilman, että siihen sen kummempia hykertelyjä kaivataan? Me ollaan ottamassa omiin häihimme just ne asiat joista pidetään ja jätetään pois mistä ei pidetä, enkä tähän asti ole kuunnellut edes sulhoa jos hän aloittaa lauseen...Kun pitäis...Aina näin tehty.. Argh! Ja vaikka olen ollut useissa perinteisissä häissä, niin joka ikinen on ollut aivan erilainen näytelmä, koska roolihahmothan ovat joka kerralla erit. Mä en siis jotenkin tajua asennetta, jossa täytyy päteä ja samaan syssyyn kehua omia ajatuksiaan. Tosin voi olla, että sun lähipiiristä löytyy ihmisiä, jotka suunnattomasti tuputtavat kaikkia perinteitä, se nostais munkin karvat pystyyn.

Aloittajalle...Mun ekat hääni olivat pienet, meillä oli 15 vierasta, kaikki aikuisia. Ennen vihkimistä bestman ja kaasot tulivat meille, yhdessä mentiin vihkipaikalle, vihkimisen jälkeen käytiin näyttäytymässä isomummulle ja sen jälkeen meillä oli eräästä suosikkiravintolastamme varattu kabinetti. Syötiin hyvin, pidettiin hulvattomia puheita, naurettiin, juteltiin, hyvin vapaasti toimittiin. Pieni visailu meillä oli kaasojen järjestämänä. Siitä sitten lähdettiin jatkoille kasariyökerhoon ja tanssimisesta tykkäävät (minä!) oltiin paljon tanssilavan puolella ja muut istuivat rauhallisemmalla alueella jutellen. Oli helppoa, koska kaikki tunsivat toisensa hyvin. Joskus yöllä lähdimme kotio, josta löytyi monia pieniä ja ihania ylläreitä (romanttisia). Vieraat olivat tehneet kaiken meidän tietämättä sinä aikana kun olimme poikenneet isomummua katsomassa.

Link to comment
Share on other sites

20 hengelle voi mielestäni järjestää melkein millaiset juhlat vain. Enemmän tuolla vierasmäärällä on pelivaraa kuin sadan hengen juhlia järkätessä. Enemmän vaikuttaa varmaan, millaisia vieraita on tulossa (vanhempia sukulaistätejä ja -setiä vai nuorempia kavereita, bilehenkistä porukkaa vai hillitymmästä menosta pitävää). Jos kokonainen bändi tuntuu liian isolta, niin voihan palkata vain duon tai trionkin. Tai vaikka dj:n.

Link to comment
Share on other sites

Komppailen edellisten esittämiä ajatuksia. Meillä oli pienet häät vuosi sitten, 40 henkeä. Jännitin itsekin etukäteen julmetusti vieraiden viihtymistä ja pelkäsin just tuota "muistotilaisuustunnelmaa". Mutta sitten itse juhlapäivänä tajusin, että näin pienissä häissä valtaosa porukasta tunsi entuudestaan toisensa, ja sen myötä jo pelkästään yhdessäolo hyvän ruoan ja iloisen tapahtuman äärellä riitti. Jos olisi ollut mitään isompaa erillistä ohjelmaa, olisi aika tuntunut loppuvan kesken, kun oli niin kiva vain olla ja jutella. Ehkä erillisten ohjelmanumeroiden tärkeys korostuukin isommissa häissä, joissa paikalla on väistämättä myös niitä etäisempiä henkilöitä, joiden olisi vaikeampi päästä isossa tilassa mukaan vapaamuotoiseen jutusteluun?

Vähän juhlatilasta ja toiveistanne riippuen kannatan maistelemaan ajatusta, että bändin sijaan voisi kutsua vaikka lyhyeksi ohjelmanumeroksi yhden trubaduurin/duon/trion, tai vaikka antaa itse tehdyn soittolistan soida spotifystä taustalla? Tai onko vieraiden joukossa muusikoita/runonlausujia jotka tahtoisivat esittää sopivissa väleissä 1-2 numeroa? 

En toki juuri teidän kaveripiiriä tunne ja ihmisporukat ovat hyvin erilaisia dynamiikaltaan, mutta oman kokemukseni pohjalta neuvoni on tämä: yllättävän pitkälle pieni läheisten ihmisten porukka viihtyy myös ilman suurellisia ohjelmanumeroita. 

Link to comment
Share on other sites

  • 6 months later...

Hiiohoi, meilläkin kesällä 2022 pienet, n. 25 vieraan häät!

Naimisiin ollaan menossa maistraatissa, ja itse hääjuhla on tähän mennessä suunniteltu ikään kuin perheillalliseksi, sillä kutsuvieraat tulevat kaikki olemaan sukua. Tarjoillaan kotonamme vihkimisen jälkeen viiniä/kuohuvaa, kahvia, kakkua ja jotain suolaistakin syötävää. Ajateltiin, että vieraiden lähdettyä olisi vielä hauska mennä juhlimaan erikseen ystävien kanssa esim. baariin, jossa vietimme ensitreffejämme. :)

Link to comment
Share on other sites

  • 11 months later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Vastaa aiheeseen...

×   Olet liittänyt muotoiltua sisältöä.   Poista muitoilu

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

Ladataan...
×
×
  • Create New...